Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Pieni liekki kirjoitti:
Ti Loka 12, 2021 9:44 pm
...Olisi mielenkiintoista tietää, miksi oli aikoinaan tarve siirtää Ulvilan murhatutkinnasta kokeneita - Annelin syyttömäksi todenneita - tutkijoita sivuun ja antaa poliisin kirjoittaa toisen tutkinnanjohtajan aikana syytön ihminen syylliseksi. Mitä asioita meille ei haluttu kertoa?
Koska tutkinta mokattiin? Hyvin yksinkertaista. Joutsenlahdella on toki merkittävät syynsä puhua muunneltua totuuttaan tutkimuksista ja tiiminsä tekemisistä, mutta sille on ehkä syynsä, miksi hän lupaavan urakehityksensä jälkeen on sivuun siirrettynä lupaosastolla pyörittelemässä papereita. Syy ei ehkä ole kuitenkaan koko poliisilaitoksen läpileikkaava salaliitto Porvoosta Petsamoon vaan se, että vertaisensa kollegat, siellä täällä ja tuolla, näkivät ja ymmärsivät mokan suuruuden ja sen, miten ja miksi tilanteeseen oli päädytty. Siihen liittyy mm. ko. tutkijan persoona ja suhde mediaan. Näin vinkkinä, jos aidosti kiinnostaa analysoida asiaa Annelin ja annelistien asetteleman akvaarion ulkopuolelta.

Bou
Jack Bauer
Viestit: 924
Liittynyt: La Syys 17, 2011 3:46 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Bou »

Nice shirt kirjoitti:
Ti Loka 12, 2021 8:38 pm
Minä en tiedä, kuka surmasi Jukka S. Lahden. Tiedän, kuka pilasi tutkimukset. Vastaus poliisi, nimittäin ensin on aina epäiltävä myös puolisoa. Ja eikö se ollut niin, jos oikein muistan, pakastinta ei tutkittu alkuun. Olisiko sieltä löytynyt jotain.

Mitä tulee epäillyn, nykyisin syyttömäksi todetun A.A:n kirjaan, on se tietenkin hänen oma näkemyksensä. Mitä muutakaan se voisi olla? Se voi olla totuus tai epätotuus. Tiedä häntä.

Jukka S. Lahti "ylitapettiin".
Ei tutkittu pakastinta. Ei ainakaan lue missään. Eikä tutkittu pannuhuonetta, vaikka puhelun aikana ja ilmeisesti sen jälkeenkin sieltä etuovella hypittiin sisään js ulos.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Skloddi kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 12:04 am

Voisitko kertoa tarkemmin, millaisissa työtehtävissä ensimmäinen Ulvilan murhan tutkinnanjohtaja tänä päivänä toimii, jos olet niistä perillä? Kerro tarkemmin, ketkä olivat näitä mainitsemiasi siellä täällä olevia kollegoita, jotka ovat paneutuneet Ulvilan murhatutkimuksen asianmukaisuuden selvittämiseen. Itse olen jäänyt käsitykseen, että poliisissa ei ole haluttu selvittää, millaisia virheitä mahdollisesti on tehty Ulvilan murhatutkinnassa eri tutkinnanjohtajien aikaisien tiimien toiminnoissa. Miten voit varmistua siitä, ettei poliisin sisällä tapahdu tiettyihin henkilöihin kohdistuvaa vakavaa työpaikkakiusaamista, jos kiistanalaisista tutkinnallisista kysymyksistä ei pystytä poliisissa asianmukaisesti keskustelemaan?

Millainen suhde mielestäsi pitäisi viranomaisedustajalla olla mediaan? Voisitko tarkemmin avata, millä tavalla yksittäisen viranhaltijan persoona vaikuttaa siihen, tutkitaanko selvittämätöntä murhaa vai ei? Onko oikeasti niin, että Ulvilan murhatutkintaa ei ole käynnistetty uudelleen ainoastaan sen takia, että väitetään ensimmäisen tutkinnanjohtajan ja hänen tutkintatiiminsä olleen väärässä pitäessään syyttömäksi osoitettua henkilöä syyttömänä murhaan? Miksi totuudenetsimisestä on rangaistu poliisissa? Eikö sellainen toiminta ole sinun mielestäsi vääränlaista toimintaa?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2410
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Bou kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 7:52 am
Nice shirt kirjoitti:
Ti Loka 12, 2021 8:38 pm
Minä en tiedä, kuka surmasi Jukka S. Lahden. Tiedän, kuka pilasi tutkimukset. Vastaus poliisi, nimittäin ensin on aina epäiltävä myös puolisoa. Ja eikö se ollut niin, jos oikein muistan, pakastinta ei tutkittu alkuun. Olisiko sieltä löytynyt jotain.

Mitä tulee epäillyn, nykyisin syyttömäksi todetun A.A:n kirjaan, on se tietenkin hänen oma näkemyksensä. Mitä muutakaan se voisi olla? Se voi olla totuus tai epätotuus. Tiedä häntä.

Jukka S. Lahti "ylitapettiin".
Ei tutkittu pakastinta. Ei ainakaan lue missään. Eikä tutkittu pannuhuonetta, vaikka puhelun aikana ja ilmeisesti sen jälkeenkin sieltä etuovella hypittiin sisään js ulos.
Näin minäkin muistan pakastimen osalta.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Minkä takia sinun mielestäsi poliisi tutki ensimmäiseksi murhateon jälkeen läpikotaisin Annelin ja Jukan asunnon - mukaan lukien pakastimen -, jollei se halunnut poissulkea läheisiä epäiltyjen joukosta tai etsiä mahdollisia kytköksiä murhaan?

Onko sinulla jokin kynnys lukea Annelin kirjoittama kirja? Olemme täällä murhainfossa monta vuotta pyytäneet ihmisiä lukemaan kyseisen teoksen ja ilmoittamaan sieltä löytyvistä epätarkkuuksista, jos sellaisia ilmenee. Minusta yksikään Annelia murhaajaksi epäilevistä henkilöistä ei ole pystynyt osoittamaan yhtään virhettä Annelin kirjasta. Yleensä kirjoihin mahtuu aina virheitä tai niistä löytyy keskustelun aiheita.

Osa porukasta jaksaa päivästä ja vuodesta toiseen nostaa esiin hämärryttämismielessä ikivanhoja vääriksi todistettuja oletuksia, mutta aina niitä vaan jostain sikiää. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, millaisissa ammateissa Annelia syylliseksi epäilevät toimivat. Itse ei olla valmiita tekemään mitään asioiden selvittämiseksi, mutta tiettyjä valheita jaksetaan levitellä uudelleen ja uudelleen.

Pakastimen poliisi on tutkinut aikoinaan huolellisesti, mutta ei sieltä löytynyt mitään murhaan viittaavaa. Ensimmäinen taktinen Ulvilan murhan päätutkija on todennut oikeudessa, että kaikkea tutkittiin ja totuutta etsittiin. Hän on myös todennut, että uusi materiaali on ollut salattu. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi oli aikoinaan tarve siirtää Ulvilan murhatutkinnasta kokeneita - Annelin syyttömäksi todenneita - tutkijoita sivuun ja antaa poliisin kirjoittaa toisen tutkinnanjohtajan aikana syytön ihminen syylliseksi. Mitä asioita meille ei haluttu kertoa?
Olen ostanut Annelin kirjan ja etsin sitä, missä se nyt on. en ole sitä lukenut vielä. Jos löydän sen, luen sen. Kirjoista, joita ihminen kirjoittaa itsestään, on muistettava, että se on ihmisen oma totuus.

Muistaakseni Joutsenlahti halusi, että juttu olisi siirretty KRP:lle. Miksihän sitä ei siirretty? Ja mikä ihme on tämän jutun motiivi?
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Nice shirt kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:15 pm
Bou kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 7:52 am
Nice shirt kirjoitti:
Ti Loka 12, 2021 8:38 pm
Minä en tiedä, kuka surmasi Jukka S. Lahden. Tiedän, kuka pilasi tutkimukset. Vastaus poliisi, nimittäin ensin on aina epäiltävä myös puolisoa. Ja eikö se ollut niin, jos oikein muistan, pakastinta ei tutkittu alkuun. Olisiko sieltä löytynyt jotain.

Mitä tulee epäillyn, nykyisin syyttömäksi todetun A.A:n kirjaan, on se tietenkin hänen oma näkemyksensä. Mitä muutakaan se voisi olla? Se voi olla totuus tai epätotuus. Tiedä häntä.

Jukka S. Lahti "ylitapettiin".
Ei tutkittu pakastinta. Ei ainakaan lue missään. Eikä tutkittu pannuhuonetta, vaikka puhelun aikana ja ilmeisesti sen jälkeenkin sieltä etuovella hypittiin sisään js ulos.
Näin minäkin muistan pakastimen osalta.
Kannattaisiko teidän hieman perehtyä tai kerrata asioita tähän Ulvilan murhakeissiin liittyen? Kyllä siellä on oikeudenkäynnissä ainakin yksi poliisitutkija kertonut hyvinkin tarkasti pakastimen tutkimisesta. Nähkää nyt vähän vaivaa ja etsikää, kuka oli tämä kyseinen henkilö ja mitä hän asiasta todisti. Olette täällä sen verran valheita olleet levittämässä ja johtamassa palstan lukijoita harhaan, joten asiallista olisi korjata edes pakastimen osalta toimintatapojanne.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

riihitonttu
Martin Beck
Viestit: 818
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:50 pm
Nice shirt kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:15 pm
Bou kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 7:52 am

Ei tutkittu pakastinta. Ei ainakaan lue missään. Eikä tutkittu pannuhuonetta, vaikka puhelun aikana ja ilmeisesti sen jälkeenkin sieltä etuovella hypittiin sisään js ulos.
Näin minäkin muistan pakastimen osalta.
Kannattaisiko teidän hieman perehtyä tai kerrata asioita tähän Ulvilan murhakeissiin liittyen? Kyllä siellä on oikeudenkäynnissä ainakin yksi poliisitutkija kertonut hyvinkin tarkasti pakastimen tutkimisesta. Nähkää nyt vähän vaivaa ja etsikää, kuka oli tämä kyseinen henkilö ja mitä hän asiasta todisti. Olette täällä sen verran valheita olleet levittämässä ja johtamassa palstan lukijoita harhaan, joten asiallista olisi korjata edes pakastimen osalta toimintatapojanne.
Milloin tämä pakastimen tutkinta tarkalleen ottaen tapahtui poliisitutkijan todistuksen mukaan?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tonttu
Tontut on kuvattu hyväntahtoisiksi olennoiksi.
Riihitonttu
Riihitonttu korjasi ihmisen tekemät virheet
https://www.youtube.com/watch?v=V8xb5uywGsY

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2410
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:50 pm
Nice shirt kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:15 pm
Bou kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 7:52 am

Ei tutkittu pakastinta. Ei ainakaan lue missään. Eikä tutkittu pannuhuonetta, vaikka puhelun aikana ja ilmeisesti sen jälkeenkin sieltä etuovella hypittiin sisään js ulos.
Näin minäkin muistan pakastimen osalta.
Kannattaisiko teidän hieman perehtyä tai kerrata asioita tähän Ulvilan murhakeissiin liittyen? Kyllä siellä on oikeudenkäynnissä ainakin yksi poliisitutkija kertonut hyvinkin tarkasti pakastimen tutkimisesta. Nähkää nyt vähän vaivaa ja etsikää, kuka oli tämä kyseinen henkilö ja mitä hän asiasta todisti. Olette täällä sen verran valheita olleet levittämässä ja johtamassa palstan lukijoita harhaan, joten asiallista olisi korjata edes pakastimen osalta toimintatapojanne.
Ymmärsin silloin alussa, että pakastinta ei tarkastettu HETI. Jos se jäi HETI tarkastamatta, se oli virhe. Sillä ei ole merkitystä, jos se on jälkeenpäin tarkastettu.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

riihitonttu kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 7:15 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:50 pm
Nice shirt kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:15 pm

Näin minäkin muistan pakastimen osalta.
Kannattaisiko teidän hieman perehtyä tai kerrata asioita tähän Ulvilan murhakeissiin liittyen? Kyllä siellä on oikeudenkäynnissä ainakin yksi poliisitutkija kertonut hyvinkin tarkasti pakastimen tutkimisesta. Nähkää nyt vähän vaivaa ja etsikää, kuka oli tämä kyseinen henkilö ja mitä hän asiasta todisti. Olette täällä sen verran valheita olleet levittämässä ja johtamassa palstan lukijoita harhaan, joten asiallista olisi korjata edes pakastimen osalta toimintatapojanne.
Milloin tämä pakastimen tutkinta tarkalleen ottaen tapahtui poliisitutkijan todistuksen mukaan?
Satakunnan käräjäoikeudessa hän on todennut käyneensä Tähtisentiellä 6-7 päivää surmasta rikospaikkatutkintaa tekemässä. Vaasan hovioikeudessa hän kertoi käyneensä ensimmäisen kerran Tähtisentiellä 7-8 päivää surmatapahtumasta, jolloin asunto oli nauhalla eristetty, mutta ovea ei ollut sinetöity.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Nice shirt kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 9:01 pm

Kannattaa herätä todellisuuteen, sillä eivät virkamiehet ole mitään ihmeiden tekijöitä, ja huolelliset tutkimukset ottavat oman aikansa. Ensimmäinen taktinen päätutkija on oikeudessa kertonut, että kaikki mahdollinen yritettiin tutkia - yhdessä vaiheessa jopa koko osaston voimin.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Bou
Jack Bauer
Viestit: 924
Liittynyt: La Syys 17, 2011 3:46 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Bou »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 9:03 pm

Juurikin näin. Eli Annelilla oli enemmön kuin tarpeeksi aikaa hakea pakastimesta ja/tai pannuhuoneesta sinne piilotettua tavaraa. Ellei sitten pannuhuoneessa ollut jo murhayönä poltettu todisteita.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Niin. Poliisilla oli viimeistään n. neljän tunnin kuluttua hälytyksestä vahva käsitys että taloon oli tunkeutunut ikkunan rikkomalla ulkopuolinen tekijä joka surmasi perheen isän ja poistui samaa tietä. (tämä käy selville hyvin mm ensimmäisen teknisen tutkijan M.M. tilanneselostuksesta n. kolme tuntia hänen jälkeensä saapuneelle toiselle tekniselle tutkijalle)
Ja tekninen tutkinta samoin kuin taktinenkin tutkinta tehtiin tämän oletuksen perusteella. Tällä päätutkintalinjalla mentiin sitten yli puolitoista vuotta. Ja tämä on sitten näkynyt pitkin koko jutun tutkintaa ja on myös aiheuttanut arvostelua oikeudessa ja johtanut monia vuosia kestäneeseen oikeusprosessiin. Tällainen on kohtuutonta asianosaisille.

Tällä en tietenkään väitä etteikö ulkopuolinen tekijä olisi mahdollinen.
Viimeksi muokannut Joosua, To Loka 14, 2021 7:40 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Bou kirjoitti:
To Loka 14, 2021 5:31 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 9:03 pm
riihitonttu kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 7:15 pm

Milloin tämä pakastimen tutkinta tarkalleen ottaen tapahtui poliisitutkijan todistuksen mukaan?
Satakunnan käräjäoikeudessa hän on todennut käyneensä Tähtisentiellä 6-7 päivää surmasta rikospaikkatutkintaa tekemässä. Vaasan hovioikeudessa hän kertoi käyneensä ensimmäisen kerran Tähtisentiellä 7-8 päivää surmatapahtumasta, jolloin asunto oli nauhalla eristetty, mutta ovea ei ollut sinetöity.
Juurikin näin. Eli Annelilla oli enemmön kuin tarpeeksi aikaa hakea pakastimesta ja/tai pannuhuoneesta sinne piilotettua tavaraa. Ellei sitten pannuhuoneessa ollut jo murhayönä poltettu todisteita.
Mietitkö hetkeäkään, että kohdistat valheellisia väitteitäsi kovia kokeneeseen ihmiseen, joka ei todellakaan ole ansainnut sitä lokakuormaa mitä hänen päälleen olet kaatanut vuosikaudet? En usko, että Anneli on koskaan tehnyt sinulle tai perheellesi mitään pahaa. Miksi sinä toimit, niin kuin toimit?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2410
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 9:09 pm
Nice shirt kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 9:01 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 6:50 pm

Kannattaisiko teidän hieman perehtyä tai kerrata asioita tähän Ulvilan murhakeissiin liittyen? Kyllä siellä on oikeudenkäynnissä ainakin yksi poliisitutkija kertonut hyvinkin tarkasti pakastimen tutkimisesta. Nähkää nyt vähän vaivaa ja etsikää, kuka oli tämä kyseinen henkilö ja mitä hän asiasta todisti. Olette täällä sen verran valheita olleet levittämässä ja johtamassa palstan lukijoita harhaan, joten asiallista olisi korjata edes pakastimen osalta toimintatapojanne.
Ymmärsin silloin alussa, että pakastinta ei tarkastettu HETI. Jos se jäi HETI tarkastamatta, se oli virhe. Sillä ei ole merkitystä, jos se on jälkeenpäin tarkastettu.
Kannattaa herätä todellisuuteen, sillä eivät virkamiehet ole mitään ihmeiden tekijöitä, ja huolelliset tutkimukset ottavat oman aikansa. Ensimmäinen taktinen päätutkija on oikeudessa kertonut, että kaikki mahdollinen yritettiin tutkia - yhdessä vaiheessa jopa koko osaston voimin.
Tämä on avoin tapaus. Tällä saa spekuloida. En tiedä murhaajaa, mutta kukaan ei ole myöskään poissuljettu. Sanoo oikeusasteet mitä tahansa. Olisi helpompi uskoa "lihavahkoon, silmät kaukana toisistaan olevaan huppumieheen", jos hän ei olisi jäänyt paikalle tekemään 70 kpl nirhaumia. Eikä poliisillakaan ole ketään varmaan nyt kiikarissa. Taas tuli ratkaisematon tapaus. Se on niin kuin kokeissa. Jotkut saa seiskoja ja toiset kymppejä. Tämä tutkimus ei tainut olla ihan kympin arvoinen?

Vihainen murhaaja on ainakin ollut. Mutta mistä?
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Bou
Jack Bauer
Viestit: 924
Liittynyt: La Syys 17, 2011 3:46 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Bou »

Pieni liekki kirjoitti:
To Loka 14, 2021 7:13 pm
Bou kirjoitti:
To Loka 14, 2021 5:31 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ke Loka 13, 2021 9:03 pm

Satakunnan käräjäoikeudessa hän on todennut käyneensä Tähtisentiellä 6-7 päivää surmasta rikospaikkatutkintaa tekemässä. Vaasan hovioikeudessa hän kertoi käyneensä ensimmäisen kerran Tähtisentiellä 7-8 päivää surmatapahtumasta, jolloin asunto oli nauhalla eristetty, mutta ovea ei ollut sinetöity.
Juurikin näin. Eli Annelilla oli enemmön kuin tarpeeksi aikaa hakea pakastimesta ja/tai pannuhuoneesta sinne piilotettua tavaraa. Ellei sitten pannuhuoneessa ollut jo murhayönä poltettu todisteita.
Mietitkö hetkeäkään, että kohdistat valheellisia väitteitäsi kovia kokeneeseen ihmiseen, joka ei todellakaan ole ansainnut sitä lokakuormaa mitä hänen päälleen olet kaatanut vuosikaudet? En usko, että Anneli on koskaan tehnyt sinulle tai perheellesi mitään pahaa. Miksi sinä toimit, niin kuin toimit?
Etkö voisi itse vaan myöntää, että aikaa ja mahdollisuus Annelilla oli poliisin tötöilyn vuoksi. Eipä tiedä mikä olisi ollut jutun juoni, jos mm nämä paikat olisi tutkittu huolella HETI. Ja samoin talon muutkin huoneet. Olisiko tummia kuituja löytynyt muualtakin talosta? Ei voida tietää.

Vastaa Viestiin