Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Kuviotapetti kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 5:02 pm
Vielä herättää kysymyksiä, jos murhaaja eli huppis oli salaliitossa Annelin kanssa, tai vaikka tekisi murhan yksin, miksi hän jättäisi lisää äänijälkiä itsestään teeskentelemällä Jukkaa. Näistä äänistähän jää jäljelle todistusaineistoa mitä tutkia. Luulisi, että murhaaja olisi mahdollisimman hiljaa, ettei mitään ääniä päästäisi suustaan. Tutkijat pystyisivät saamaan vähemmän selville. Jos ääniä ei ole. Äänet siis kertovat jotain murhaajasta. Jos Jukka niitä ei päästänyt. Siksi en ymmmärrä miksi niistä äänistä olisi mitään hyötyä murhaajalle!
Uskoisin hänen ajatelleen kaavoihin kangistuneena, että pitäähän murhan äänimailmassa sekä murhaajan että uhrin ääniä olla. Edes saman henkilön tuottamana. Luulisin, että Huppiksella oli näppylähanska suussa äänellessään mm. metallitorveensa. Ei kyetä tunnistamaan hänen ääntään jälkikäteen...
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Avatar
Kuviotapetti
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 5:47 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuviotapetti »

LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 4:44 pm
Kuviotapetti kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 4:35 pm
LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 4:25 pm

Kirjoittamastasi saa käsityksen, että olet joskus kuullut Jukka S Lahden puhuvan ja/tai huutavan puukotettuna.
En helposti usko, että olisit koskaan kuullut hänen puhuvan edes "normaalioloissa".
Näin ollen väite, että Jukan ääni olisi selvästi kuultavissa, lienee pelkkä olettamus, jossa ei oteta huomioon mahdollista Huppiksen ja Auerin välistä salaliittoa.

On mahdollista, että Jukka oli häke-puhelun aikaan kuollut ja mm. "kyl hää nous" on Huppiksen puhetta.
Niin. Kyllä olet oikeassa. Se on olettamus. Oletetaan myös että salaliitto on totta. Kertoisitko kuinka, kuka ja miten äänet on muodostettu??? Ja pistä nyt parastasi tänne, jos halutaan että uskottavuus säilyy. Muuten, et ehkä tiennyt, minä olen kirjoitellut joskus joko tälle palstalle, tai HÄKE osioon, että jos Auer on syyllinen, niin hänellä pitäisi olla auttaja, eli murhan käytännön toteuttaja.En vaan ymmärrä miten murhaaja murhatessaan saisi samalla teeskenneltyä kuolevan Jukan äänet ja tehtyä murhan? Se vaatii todella paljon..oletan.??? En siis ole täysin sulkenut pois sitä että Auerilla olisi auttaja.
Täh. Onko minulla jotain uskottavuutta? Teen parhaani välttääkseni sen.

Häh. Huppis ei puhelun aikana välttämättä murhannut ketään.

Mielestäni on siis mahdollista, että häkepuhelun alkaessa Jukka Lahti oli jo ruumis ja Huppis esitti murhakuunnelman huutamalla mm. au:ta sekä lalalaa:ta metallitorveensa, ryskäämällä huonekaluja ja hakkaamalla esim. halolla mitä sattuu.
Auer esiintyi kuunnelmassa ikään kuin vierailevaksi tehtynä tähtenä.
Kaikki se ei vaatinut tekijöiltään paljoakaan.
Mielestäni esitys menikin monille läpi juuri sen järjettömyyden takia: Koska se oli miltei suunnittelematon ja toteutus läpeensä paska. Voidaan myös väittää, että se oli samalla nerokas.
No okei. Oletetaan taas että tämä on totta. Poliisien tulee siis tietää, miltä Jukan ääni kuulosti. Ainakin jotkut poliisit tai edes joku, luulisi tietävän miltä Jukan ääni kuulostaa. Kukaan poliiseista ei ole käsittääkseni koskaan maininnut, että se olikin murhaaja, joka teeskentelee Jukkaa äänitteellä? Eli olisivatkohan sitten pitäneet kaikki nämä vuodet sen yksityiskohdan piilossa, tutkimuksellisista syistä.??? Vaikea sanoa? Ehkä he etsivät miestä jostain joka kuulostaa samalta kuin häkessä oletettu Jukan murhaaja? Tai ainakin toivon että alkavat etsiä, jos eivät ole etsineet. Senkaltainen todistusaineisto mitä murhayöstä jäi jäljelle on lienee äärimmäisen harvinaista.
"Vain hyvät kuolevat nuorena".

Avatar
Kuviotapetti
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 5:47 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuviotapetti »

LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 5:08 pm
Kuviotapetti kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 5:02 pm
Vielä herättää kysymyksiä, jos murhaaja eli huppis oli salaliitossa Annelin kanssa, tai vaikka tekisi murhan yksin, miksi hän jättäisi lisää äänijälkiä itsestään teeskentelemällä Jukkaa. Näistä äänistähän jää jäljelle todistusaineistoa mitä tutkia. Luulisi, että murhaaja olisi mahdollisimman hiljaa, ettei mitään ääniä päästäisi suustaan. Tutkijat pystyisivät saamaan vähemmän selville. Jos ääniä ei ole. Äänet siis kertovat jotain murhaajasta. Jos Jukka niitä ei päästänyt. Siksi en ymmmärrä miksi niistä äänistä olisi mitään hyötyä murhaajalle!
Uskoisin hänen ajatelleen kaavoihin kangistuneena, että pitäähän murhan äänimailmassa sekä murhaajan että uhrin ääniä olla. Edes saman henkilön tuottamana. Luulisin, että Huppiksella oli näppylähanska suussa äänellessään mm. metallitorveensa. Ei kyetä tunnistamaan hänen ääntään jälkikäteen...
Onhan se tietysti vaikeaa tunnistaa jälkeenpäin. Mutta kun tekniikka kehittyy, niin äänen voi tunnistaa. Edellyttäen, että samaa ääntä voi kuunnella ja äänittää tunnistamista varten.
"Vain hyvät kuolevat nuorena".

Avatar
Kuviotapetti
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 5:47 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuviotapetti »

Vielä jää kysymyksiä auki. Ainakin minulle. Mistä Anneli olisi löytänyt tappajan. Miten hän järjestäisi oikean ajankohdan. Ja miten hän tosiaan saisi tappajaan yhteyden. Ainakaan poliisit eivät saaneet selville että Anneli olisi soittanut kellekkään epäilyttävälle henkilölle. Siitä jää jälkiä puhelintietoihin. Ja hänellä ei tiettävästi ollut kännykkää. Mistähän hän livenä alkaisi etsimään murhaajaa..? Pitäisi olla suhteita alamaailmaan.
"Vain hyvät kuolevat nuorena".

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Surmaa ei välttämättä oltu suunniteltu lainkaan.

Luulisin, ettei poliisilla ole ollut mitään käsitystä millainen ääni Jukka Lahdella oli. Luultavimmin ei ole edes kysytty keneltäkään, onko nauhan ääni mielestään Lahden.
Haluttomuus myöntää vastanneensa Jukka Lahden soittoon Porvoossa voi liittyä juuri tähän seikkaan.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Hermione »

LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 4:44 pm

Täh. Onko minulla jotain uskottavuutta? Teen parhaani välttääkseni sen.

Häh. Huppis ei puhelun aikana välttämättä murhannut ketään.

Mielestäni on siis mahdollista, että häkepuhelun alkaessa Jukka Lahti oli jo ruumis ja Huppis esitti murhakuunnelman huutamalla mm. au:ta sekä lalalaa:ta metallitorveensa, ryskäämällä huonekaluja ja hakkaamalla esim. halolla mitä sattuu.
Auer esiintyi kuunnelmassa ikään kuin vierailevaksi tehtynä tähtenä.
Kaikki se ei vaatinut tekijöiltään paljoakaan.
Mielestäni esitys menikin monille läpi juuri sen järjettömyyden takia: Koska se oli miltei suunnittelematon ja toteutus läpeensä paska. Voidaan myös väittää, että se oli samalla nerokas.
Kerropa sitten miten on mahdollista, jos uhri oli jo kuollut ennen kuin hätäkeskukseen soitettiin,niin miten on mahdollista että vuoti verta edelleen ja lattialla oli vielä kuivumatonta verta?

Et ole varmaan nähnyt vainajaa, joka on vastikään kuollut ja ollut vertavuotava. Verenvuoto lakkaa sydänpysähdyksen jälkeen.

Tähtisentielle tullut ensihoito yritti elvyttää uhria, mikä tarkoittaa sitä ettei uhrissa ollut vielä kuolemanjälkeisiä sekundäärisiä muutoksia, jotka muuten alkavat varsin pian kliinisen kuoleman jälkeen; alle puolen tunnin sisään.

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Hermione kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 5:44 pm

Mielestäni on mahdollista, että Lahti varmaan tapettiin juuri ennen häkepuhelua, joka kesti n. 4 minuuttia.

(Lattialla oli myös kuivunutta verta, muuten.)

Mielestäni, kun ihmistä esim. ammutaan päähän ja hän kuolee "heti", niin verenvuoto ei varmaan lakkaa yhtä "heti".
Viimeksi muokannut LexVeritas, Ma Marras 28, 2022 6:00 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Hermione »

LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 5:51 pm

Mielestäni on mahdollista, että Lahti varmaan tapettiin juuri ennen häkepuhelua, joka kesti n. 4 minuuttia.

(Lattialla oli myös kuivunutta verta, muuten.)
Siinä tapauksessä uhrissa olisi ollut jo sekundaarisia kuoleman muutoksia, mutta kun niitä ei ollut.

Mielestäni tässä tapauksessa on viisainta perehtyä hovioikeuden tuomioon, jossa on tuotu esiin ja punnittu kaikki näyttö, minkä niin syyttäjät kuin puolustus on tuonut oikeudelle punnittavaksi, sen sijaan että etsii jostain häkepuhelussa kuuluvista äänistä piiloviestejä ja nauhurin napsahduksia. Kyseessä on hädässä soitettu hätäpuhelu samanaikaisesti, kun uhria on tapettu.

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Hermione kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 6:00 pm

Mikäli Jukka Lahti kuoli esim. 10 minuuttia ennen poliisin saapumista, niin "sekundaarisia kuoleman muutoksia" oli miltei mahdotonta havainnoida. Sekundaariset kuolemanmerkit ovat lautumat, kuolonkankeus, jäähtyminen, kuivuminen, hajoaminen sekä mätäneminen. Sekundaaristen kuolemanmerkkien kohdalla puhutaan noin puolen tunnin aikaviiveestä.

Olen sitä mieltä, ettei mitään piiloviestejä sisälly häkepuheluun. Olen myös sitä mieltä, että nauhuria tai muutakaan sähköteknistä apuvälinettä ei ole käytetty tilanteen lavastuksessa.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Hermione »

LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 6:09 pm

Mikäli Jukka Lahti kuoli esim. 10 minuuttia ennen poliisin saapumista, niin "sekundaarisia kuoleman muutoksia" oli miltei mahdotonta havainnoida.
Olen sitä mieltä, ettei mitään piiloviestejä sisälly häkepuheluun. Olen myös sitä mieltä, että nauhuria tai muutakaan sähköteknistä apuvälinettä ei ole käytetty tilanteen lavastuksessa.
... Mutta siis epäilet lavastusta kuitenkin? :roll:

No siitä vain todistamaan asiat tapahtuneeksi toisin kuin mihin loppupäätelmään hovioikeus on tullut.

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Hermione kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 6:17 pm
LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 6:09 pm

Mikäli Jukka Lahti kuoli esim. 10 minuuttia ennen poliisin saapumista, niin "sekundaarisia kuoleman muutoksia" oli miltei mahdotonta havainnoida.
Olen sitä mieltä, ettei mitään piiloviestejä sisälly häkepuheluun. Olen myös sitä mieltä, että nauhuria tai muutakaan sähköteknistä apuvälinettä ei ole käytetty tilanteen lavastuksessa.
... Mutta siis epäilet lavastusta kuitenkin? :roll:

No siitä vain todistamaan asiat tapahtuneeksi toisin kuin mihin loppupäätelmään hovioikeus on tullut.
Uskosi hovioikeuden loppupäätelmiin vaikuttaa horjumattomalta.

Oletan siksi, että Auer on mielestäsi syyllistynyt lapsiinsa kohdistuneisiin seksuaali- ja väkivaltarikoksiin (mm. törkeisiin raiskauksiiin, törkeisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja törkeisiin pahoinpitelyihin), joista Turun hovioikeus langetti hänelle 7,5 vuoden vankeusrangaistustuomion.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Avatar
Kuviotapetti
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 5:47 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuviotapetti »

LexVeritas kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 5:39 pm
Surmaa ei välttämättä oltu suunniteltu lainkaan.

Luulisin, ettei poliisilla ole ollut mitään käsitystä millainen ääni Jukka Lahdella oli. Luultavimmin ei ole edes kysytty keneltäkään, onko nauhan ääni mielestään Lahden.
Haluttomuus myöntää vastanneensa Jukka Lahden soittoon Porvoossa voi liittyä juuri tähän seikkaan.
Nyt tipuin kyydistä lähes kokonaan. Jos murhaa ei ole suunniteltu, miten Anneli on saanut huppiksen mukaan salaliittoon? Meinaatko, että, kun Anneli näki murhamiehen tulevan sisään, hän ajatteli: " Vau mikä tilanne saada mies pois päiviltä. Lähdempä leikkiin mukaan, ja näyttelen osuuteni. Sitten oken päässyt hankalasta miehestä n eroon? Vai mitä tarkoitat Lex Veritas? Kerro ihmeessä. Olen utelias kuulemaan.
"Vain hyvät kuolevat nuorena".

Avatar
Kuviotapetti
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 5:47 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuviotapetti »

:o :D
Viimeksi muokannut Kuviotapetti, Ma Marras 28, 2022 7:21 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Vain hyvät kuolevat nuorena".

Avatar
Kuviotapetti
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 5:47 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuviotapetti »

Et voi olla tosissasi, Lex Veritas! Jostain romanttisesta roskaromaanistako ehdotat, että opettelen salaliittojen muodostumista??? Katson nyt sen linkin jonka laitoit..en ehtinyt äsken..jos tajusin jotain väärin.???@
"Vain hyvät kuolevat nuorena".

Avatar
Kuviotapetti
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 5:47 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuviotapetti »

Vielä. Niin, näin hetken Lex Veritaksen linkin. Sitten se häipyi, jonnekkin bittiavaruuteen.
"Vain hyvät kuolevat nuorena".

Vastaa Viestiin