Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Susku London
Roger Murtaugh
Viestit: 893
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Susku London »

Tunnustan lähettäneeni kirjan mm. Harri Aallolle viime sunnuntaina kymmeneltä (Suomen)aikaa illalla. Aallon mielipide-kolumni oli valmis maanantaina klo 14.46., eli hän on ehtinyt selailla teosta, ja kenties lukea johdannon, jossa kritisoidaan sivun 12 lopusta alkaen mediaa/toimittajia, jotka ovat Ulvilan-tapauksesta vuosikausia raportoineet.

Harri Aalto on tietysti ollut yksi niistä toimittajista, jotka työkseen seurasivat oikeuden istuntoja, ja raportoivat niistä sitten lukijoille. Useimmilla näistä toimittajista oli mielipide/asenne, että Anneli Auer on syyllinen miehensä murhaan. Eräs lupasi syödä hattunsa mikäli hovioikeus vapauttaisi Auerin 25.05.2011. Hatunsyöntiä ei ole kukaan päässyt todistamaan. Ties, vaikka olisi mennyt jo kaksi, tai kolmekin hattua.

Tarkistin tuon Naakan postaaman ensimmäisen linkin sivulta 1, ja tosiaankin siellä joku yrittää jakaa kahta kuvatiedostoa Naakan kirjan sijasta. Sen linkin voisi murhainfon NILS poistaa. Seuraavaksi ketjuun postitettu Filebin-linkki, ja joka on näkyvissä tekstieni lopussa olevassa allekirjoituksessa, näyttää olevan edelleen kunnossa ja toimiva. Tarkistelen sitä päivittäin.

KUN AVAAT FILEBIN LINKIN, niin ladattavana pitää olla pdf-tiedosto, jonka nimi on

Ulvilan_surma_-miksi_Anneli_Auer_on_syyt_n.pdf ....Ja sen koko on 9.4 MB

Ei kannata latailla mitään muuta, jota joku roisto on keksinyt tilalle syöttää.

Kirjaa on mennyt minun laskureiden mukaan yli 4.600 kpl, enkä ole ehtinyt kavereille sitä vielä postittaa. Katsotaan mitä viikonloppuna saan aikaan.

Onneksi olkoon, Naakka! Olet julkaissut kirjan - asia, josta liian moni vain uneksii. Varmaankin kaikki kirjoittamista työkseen harjoittavat (kuten toimittajat, tiedottajat jne.) haaveilevat joskus saavansa kirjan aikaiseksi. Upean työn olet tehnyt, Naakka!
Susku London, korruption vastustaja
Lataa Naakan kirja Ulvilan surmasta! (Salasana on ulvila) https://drive.google.com/file/d/1VxnVEZ ... 3n6mH/view
BLOGI:
http://anneliauer.com
LIITY seuraajakseni:
http://twitter.com/SuskuLondon

annaanna

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Oletko siis sähköpostissa lähetellyt jo yli 4600 osoitteeseen linkin tuohon Naakan nettikirjaan?

Oikeesti?

Vai miten olet kirjaa lähetellyt?

Minkälaisilla saatesanoilla :shock: ?
Entä palautteela, vai onko sen antaminen ollut mahdollista.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9123
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

annaanna kirjoitti:Oletko siis sähköpostissa lähetellyt jo yli 4600 osoitteeseen linkin tuohon Naakan nettikirjaan?

Oikeesti?

Vai miten olet kirjaa lähetellyt?

Minkälaisilla saatesanoilla :shock: ?
Entä palautteela, vai onko sen antaminen ollut mahdollista.
Voisin kuvitella, että kyseessä on jokin laskuri, joka ilmoittaa kirjan latauskertojen määrän.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Okei, taas tuntuu toimivan =)
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Susku London kirjoitti:Tunnustan lähettäneeni kirjan mm. Harri Aallolle viime sunnuntaina kymmeneltä (Suomen)aikaa illalla. Aallon mielipide-kolumni oli valmis maanantaina klo 14.46., eli hän on ehtinyt selailla teosta, ja kenties lukea johdannon, jossa kritisoidaan sivun 12 lopusta alkaen mediaa/toimittajia, jotka ovat Ulvilan-tapauksesta vuosikausia raportoineet.
Näin ne aallot juttujaan tekee ja mielipiteitään muodostaa. Silmäilemällä.

teppo kirjoitti: En tiedä, kenen toimittajien ymmärtämättömyydestä kirjoitus voi olla esimerkki. Aalto kirjoitti hovioikeuden tuomiosta ja selitti sen logiikan maallikoille hahmottuvalla tavalla jo 19.2.2015 julkaisemassaan uutisessa.
Ei kovin hyvin tuntunut selittävän, kun et sinäkään tajunnut.

En haaskaa sinun kanssasi aikaani enää. Vaikutat riitaahaastavalta kokoomusnuorelta.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Pieni liekki kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti:Mutta turumurre saisi tulla käymään, ollut jo ainakin toista vuotta palstalta pois, vaiko jo kolmatta. Toivottavasti on hengissä vielä.

Eiköhän turumurre jossain kylillä edelleen räksyttele. Olisi myös minusta mukavaa, jos hän ehtisi täällä käymään ja kertomaan mahdollisia uusia ajatuksiaan tästä vanhasta aiheesta. Pitäisi oikeastaan alkaa työstää kunnolla oikeuden suuntaan niitä väärien tuomioiden purkuasioita. Ne, kun saataisiin asiallisesti purettua, niin ei tarvitsisi meidän muiden täällä enää keskenämme räksytellä.

No, tullaan moikkaamaan, ja hengissä ollaan... Piti mun muutenkin tulla kun huomasin että Kuolemannaakka on kirjoittanut kirjan. Kerrassaan upeeta, ONNITTELUT ! Latasin kirjan ja vasta alkua olen lukenut.
Vaikka tapahtumat ovatkin tuttuja, Kuolemannaakan sujuvaa kirjoittelua on ilo lueskella. Samalla tulenee palauteltua mieleen tapahtumien yksityiskohtia, aikaa kun oli jo vierinyt siitä kun viimeeksi Ulvilan tapausta olen tutkaillut.

Uusia ajatuksia ei siis ainakaan juuri nyt ole mielessä, jotkin vanhatkin kun joiltain osin jäi kesken. Tälläisiä kesken jääneitä on hätäpuhelun eri versiot joita Zemin ja erään toisen kanssa pohdimme yksityisemmin. Itse pidän vieläkin mahdollisena että kuuntelemme äänitutkijan suodattamaa tallennetta. Palauttelin mieleen lukemalla tuolloiset kirjeenvaihdot, vaik vähän tämä on 'vaarallista' tarttua aiheeseen, näistä kun on vaikea irrottautua.

Toinen kesken jäänyt asiakokonaisuus on takkahuoneen yksilöidymmät tapahtumat; surmaajan liikkuminen, uhrin asemat, surmaiskut/ surmavälineet. Näitä viimeeksimainittuja pohdimme Kuolemannaakan kanssa ja mielestäni pääsimme hivenen eteenpäin, 'jäljet kertovat'... Kaikkineen tiedämme kuitenkin paljon enemmän mitä joskus aiemmin.

Jos vielä intoa riittää, ehkä palaan myöhemmin syksyllä mm. näitä asioita käsittelemään, katsotaan nyt...

Kuolemannaakan kirjasta en tässä vaiheessa voi paljon sanoa, muuta kuin sen että se on varmasti hyvin kirjoitettu, kiitän myös niistä 'mainesanoista' jotka alkusivuilta luin :). Sellainen tuli mieleen että voisiko tämän nettikirjan laittaa jonkun blogi-sivuille, olisi näin pysyvämpi olomuoto.

annaanna

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Tervehdys pitkästä aikaa turumurre! Ja virtuaalista korvantausrapsua.

Niin vain aikoinaan suostuit kirjoittamaan Niinan blogiin havainnoistasi, ja Naakkakin sitten loppujen lopuksi teki sen kirjansa.
Minä en sitä esitutkintoaineistoa ole vieläkään lukenut :D . Saavutusko sekin?

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Turumurre palasi takaisin parrasvaloihin.Mikäs sen mukavampaa! Ei tarvinnut sinua odotella seuraavaan jääkauteen asti- villasukat jaloissa.

No minä olen yrittänyt olla Ulvila-asiassa koko ajan mahdollisimman objektiivinen.Behaviriostina tunnustan, että ympäristö ja sen mielipiteet vaikuttavat aina kokijaan, joskus voimakkaastikin.En tässäkään yhteydessä ota kantaa Anneli Auerin syyllisyys/syyttömyyskysymykseen.Tietomääräni ei siihen riitä.

KN: Kannattaisi todellakin harkita muita tiedostonjako-ohjelmia.Ongelma on siinä, että edellytit ilmaista ja rekisteröintivapaata softaa.Niitä ei ole liikaa.Voisin tutkia asiaa, mutta pelkäänpä pahoin, että oma aikani ei tule riittämään kovinkaan nopeaan vastaukseen.

Käyttämäsi Filebin ei sisällä viruksia, sen sijaan sitä voidaan pitää epätoivottavana vaihtoehtona, jonka maine ei välttämättä ole paras mahdollinen.Aamulla skannasin sivuston Virustotal-ohjelmalla.Kaksi yhteensä n.68:sta virustorjuntaohjelmasta näytti "punaista".Se ei välttämättä tarkoita vielä mitään, eikä siitä tulisi olla huolestunut.Mutta kuten sanoin, parempiakin vaihtoehtoja voi olla tarjolla.

Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Susku London kirjoitti:Tunnustan lähettäneeni kirjan mm. Harri Aallolle viime sunnuntaina kymmeneltä (Suomen)aikaa illalla. Aallon mielipide-kolumni oli valmis maanantaina klo 14.46., eli hän on ehtinyt selailla teosta, ja kenties lukea johdannon, jossa kritisoidaan sivun 12 lopusta alkaen mediaa/toimittajia, jotka ovat Ulvilan-tapauksesta vuosikausia raportoineet.
Näin ne aallot juttujaan tekee ja mielipiteitään muodostaa. Silmäilemällä.
Minulla on sellainen tapa kun alan lukemaan jotain uutta kokonaisuutta, että otan aikaa muutamia tunteja, jotka jakautuvat kahdelle maksimissaan kolmelle päivälle. Ensin luen vähintään 100-150 sivua yhdellä kerralla, jotta tiedän mistä on kysymys. En katso sisällysluetteloa jos sellainen kirjassa on, se häiritsee keskittymästä ja antaa aivoille turhaa lisämiettimistä, että mitä on tulossa. Itseäni kiinnosti tämä LSH-juttu ja mitä Naakka siitä kirjoittaa mutta odotin vain kärsivällisesti missä kohtaa se tulee vastaan. Näin tästä kirjasta saa kokonaiskuvan, koska ihmisellä on lyhytmuisti, joka saattaa jättää muistijäljen jostain kohdasta ja sitten kun se tulee uudelleen esille samassa tekstissä hyvin lyhyen ajan sisällä esim. 2-3 vuorokauden aikana, silloin se edellä luettu voi tulla jopa sanatarkasti muistiin samalla kun lukee samasta asiasta uutta mainintaa tai kohtaa.

Sen takia en usko, että kolumnisti olisi ehtinyt lukenut koko tekstiä tässä ajassa, vaan hän on lukenut siitä sitten jonkin osan ja sitten ottanut huomioon sen aiemman tiedon mikä on ollut käsillä ja näin päätynyt sitten arvioon, että kirjan kirjoittaja oireilee jostain suuremmasta ilmiöstä, joka on ollut kolumnistin mielestä jo aiemmin nähtävissä valtavassa määrässä nettikirjoituksia Ulvilan murhasta.

Naakan kirjaa kannattaa lukea huolella ja kerralla aina suurempi määrä muuten siinä on se riski, että kirja jää pintapuoliseksi ikäänkuin vanhojen teesien yhteenliittämiseksi ja eräänlaiseksi Anneli Auerin puolustuspuheenvuoroksi lukijan silmissä. Todellisuudessa se on kokonaisuus, josta selviää miksi Anneli Auer ei voinut tehdä murhaa, mitä tutkinnassa tapahtui, jotta Anneli Aueria ylipäätään lähdettiin syyttämään teosta ja miten osa todisteista on mahdollisesti muokattu oikeussalia varten toimiviksi. Mistä lähteistä syntyivät lasten kertomukset, se on myös osa tätä kokonaisuutta, miten oikeus saattoi päätyä ratkaisuun, joka on kansainvälisesti äärimmäisen harvinainen ilmiö, naisten harjoittama seksuaalinen väkivalta omaa lastaan kohtaan.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9123
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Ohessa hieman palautetta Naakan kirjasta murhainfon ulkopuolelta:
Hei,

sen verran lueskelin, että erinomaisesti kirjoitettu ja koottu.
Tuolle kun löytyisi kustantaja ja julkisuutta. On siellä teilattu
hyväksikäyttöjuttukin ihan selkein perustein.
Minulla on vielä kirjan läpikäyminen kesken, joten palautteen antamisen aika on vasta edessä. Toistaiseksi en ole törmännyt asiavirheisiin kirjassa. Toivottavasti sitä luetaan ahkerasti erilaisissa ammattipiireissä, koska tästä jutusta pitää ottaa opiksi ja suunnata katseet viisaampina tulevaisuuteen.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1484
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Kirjasta löytyy nyt kopio Google drivestä.
Eipähän katoile niin helposti:

https://www.murha.info/?p=1952
Ne tietää, jotka tietää...

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

Kirjailija ryöpyttää aika kovalla kädellä suomalaista mediaa - varmaan kritiikille löytyy perusteitakin. Itse joskus alalla pyörähtäneenä tiedän kuitenkin, että melko vähän tästä maasta löytyy tutkivia journalisteja, joilla on mahdollista uppoutua yhteen aiheeseen viikoiksi, kuukausiksi - ja jopa vuosiksi. Toisaalta tuomioistuimen yläpuolelle asettuminen / päätösten kritisointi saattaa arveluttaa, kun pilvin pimein löytyy lisää tapauksia, joissa syyttömäksi julkistautunut vaatii vielä yhden "oikeuskierroksen" mediassa. Jos yksi saa tällaisen lisävalitusportaan, niin muillekin pitäisi antaa mahdollisuus.

Eipä silti, harvalla on niin hyvät perusteet kuin Auerilla kritisoida tuomiotaan. Eikä mielestäni tuomioistuin voi olla kaiken yläpuolella sillä lailla, että ratkaisujen arvostelu olisi kiellettyä Ongelmallista se ehkä on joissakin tilanteissa. Media on perinteisesti ollut vähän arka näissä.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

kapteeni kirjoitti:Kirjailija ryöpyttää aika kovalla kädellä suomalaista mediaa - varmaan kritiikille löytyy perusteitakin. Itse joskus alalla pyörähtäneenä tiedän kuitenkin, että melko vähän tästä maasta löytyy tutkivia journalisteja, joilla on mahdollista uppoutua yhteen aiheeseen viikoiksi, kuukausiksi - ja jopa vuosiksi. Toisaalta tuomioistuimen yläpuolelle asettuminen / päätösten kritisointi saattaa arveluttaa, kun pilvin pimein löytyy lisää tapauksia, joissa syyttömäksi julkistautunut vaatii vielä yhden "oikeuskierroksen" mediassa. Jos yksi saa tällaisen lisävalitusportaan, niin muillekin pitäisi antaa mahdollisuus.

Eipä silti, harvalla on niin hyvät perusteet kuin Auerilla kritisoida tuomiotaan. Eikä mielestäni tuomioistuin voi olla kaiken yläpuolella sillä lailla, että ratkaisujen arvostelu olisi kiellettyä Ongelmallista se ehkä on joissakin tilanteissa. Media on perinteisesti ollut vähän arka näissä.
Kirjoitankin kirjassa aika alussa, että ymmärrän sen, etteivät toimittajat mitenkään ehdi paneutumaan juttuihin niin tarkasti, koska raportoitava on heti. Eikä vaikkapa 2009 ollut kellään toimittajalla mitään syytäkään kovasti tutkia tätä juttua: sehän oli ihan selvä.

Myöhemmin oli kuitenkin eri tilanne. Eivät toimittajat elä umpiossa, ja he tiesivät, että on ihmisiä, jotka pitivät Aueria syyttömänä ja olivat koonneet paljon todisteita ja tutkivat juttua. Elokuvakin tehtiin. Sen sijaan, että toimittajat olisivat paneutuneet näihin todisteisiin tai ryhtyneet selvittämään, onko vaikkapa väitteissä siitä, että poliisit ovat lavastaneet todisteita, jotain totta, useat heistä alkoivat suorastaan pilkkaamaan näitä Auerin puolelle asettuneita. Vaikkapa Tapio Vallin, Asta Tenhunen ja osin myös Harri Aalto: he tiesivät, mitä "vastapuoli" väitti, mutta se sai heidät suorastaan henkilökohtaisesti suuttumaan ja haukkumaan lehdessään Aueria puolustavia.

Ajatelkaa nyt: Tapio Vallin oli SK:n päätoimittaja ja hän teki ainakin kaksi pääkirjoitusta, jossa pilkkasi Auerin puolesta puhuneita. Surmajutun ei pitäisi liittyä häneen millään tavalla, mutta koska arvosteltavat olivat hänen tuttujaan, hän loukkaantui poliisitutkimuksen epäilijöille henkilökohtaisesti.

Jos maallikot pystyivät kaivamaan jutusta tiedot Auerin syyttömyydestä ja poliisin laittomuuksista ja sen käyttämien erilaisten asiantuntijoiden metodeista, olisi toimittajien pitänyt pystyä tämä tekemään myös. He eivät tehneet. Oman ennakkokäsityksensä perusteella he tietoisesti valitsivat Aueria syyllistävän puolen, edes yrittämättä pysytellä puolueettomina, tai edes tiedonhaluisina. Ilman Mikko Niskasaarta ei Ulvilan jutusta olisi kukaan koskaan kirjoittanut mitään virallista linjaa kyseenalaistavaa.

Ja oikeasti: jos Ulvilan juttua on seurannut useammassa oikeusasteessa paikan päällä, raportoi siitä lehteen ja kuvittelee jutusta jotain tajuavansa, niin on jo vähän päättelykyvyssäkin vikaa, jos ei siinä mitään outoa näe. Ei tämä nyt niin mahdottoman mystinen juttu ole missään vaiheessa ollut. Ihan etpk-aineiston läpikäymiselläkin pääsee jo aika pitkälle.

Poliiseja ja syyttäjiä kuitenkin enemmän tässä syyllisenä pidän. Toimittajat vain kertoivat, mitä heille kerrottiin.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Uusi ilmainen nettikirja Ulvilan surmasta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

Kuolemannaakka kirjoitti:
kapteeni kirjoitti:Kirjailija ryöpyttää aika kovalla kädellä suomalaista mediaa - varmaan kritiikille löytyy perusteitakin. Itse joskus alalla pyörähtäneenä tiedän kuitenkin, että melko vähän tästä maasta löytyy tutkivia journalisteja, joilla on mahdollista uppoutua yhteen aiheeseen viikoiksi, kuukausiksi - ja jopa vuosiksi. Toisaalta tuomioistuimen yläpuolelle asettuminen / päätösten kritisointi saattaa arveluttaa, kun pilvin pimein löytyy lisää tapauksia, joissa syyttömäksi julkistautunut vaatii vielä yhden "oikeuskierroksen" mediassa. Jos yksi saa tällaisen lisävalitusportaan, niin muillekin pitäisi antaa mahdollisuus.

Eipä silti, harvalla on niin hyvät perusteet kuin Auerilla kritisoida tuomiotaan. Eikä mielestäni tuomioistuin voi olla kaiken yläpuolella sillä lailla, että ratkaisujen arvostelu olisi kiellettyä Ongelmallista se ehkä on joissakin tilanteissa. Media on perinteisesti ollut vähän arka näissä.

Jos maallikot pystyivät kaivamaan jutusta tiedot Auerin syyttömyydestä ja poliisin laittomuuksista ja sen käyttämien erilaisten asiantuntijoiden metodeista, olisi toimittajien pitänyt pystyä tämä tekemään myös. He eivät tehneet. Oman ennakkokäsityksensä perusteella he tietoisesti valitsivat Aueria syyllistävän puolen, edes yrittämättä pysytellä puolueettomina, tai edes tiedonhaluisina. Ilman Mikko Niskasaarta ei Ulvilan jutusta olisi kukaan koskaan kirjoittanut mitään virallista linjaa kyseenalaistavaa.

Ja oikeasti: jos Ulvilan juttua on seurannut useammassa oikeusasteessa paikan päällä, raportoi siitä lehteen ja kuvittelee jutusta jotain tajuavansa, niin on jo vähän päättelykyvyssäkin vikaa, jos ei siinä mitään outoa näe. Ei tämä nyt niin mahdottoman mystinen juttu ole missään vaiheessa ollut. Ihan etpk-aineiston läpikäymiselläkin pääsee jo aika pitkälle.

Poliiseja ja syyttäjiä kuitenkin enemmän tässä syyllisenä pidän. Toimittajat vain kertoivat, mitä heille kerrottiin.
Tässähän oli alunperin sellainenkin tilanne, ettei mitään teonkuvausta edes tarvittu. Muistaakseni syyttäjä sanoi, että homma klaarataan sillä, ettei siellä ollut ketään ulkopuolista läsnä. Joten tästä sitten seuraa se, ettei sitä tarvitsekaan selvittää miten Anneli miehensä surmasi. Siinä oli ajatuksena tällainen suljetun tilan mysteeri, jossa kukaan ulkopuolinen ei voi olla mukana, joten sisällä tapahtunut on totta on se kuinka epätodennäköistä ikinä. Tässä teoriassa harmillisesti tila ei ollut suljettu vaan siinä oli miehen mentävä aukko.

Jälkeenpäin kun selvisi, että sieltä on hyvinkin voinut tulla joku ulkopuolinen sisälle, jäi edelleen voimaan ajatus siitä, ettei teonkuvausta tarvita, vaan syyllisyyden osoittamiseen siellä oikeussalissa riittää tietty määrä aihetodisteita. Tässä tämä varsinainen pulma on ollutkin, toki niitä aihetodisteita voidaan sitten kaivella esille ja niistä kehittää erilaisia teorioita, miten joku asia on tapahtunut. Mutta mielestäni mitkään aihetodisteet eivät voi korvata varsinaista teonkuvausta. Tätä ei kysynyt mediassa muistaakseni kukaan, että miten teko on suoritettu. Varsinaista teonkuvausta ei löydy myöskään syyttäjän takataskusta.

Epäilen, että syyttäjän esittäessä väärää teoriaa, jäi se todellinen työ tekemättä, joka mielestäni täytyisi aina ennen oikeutta tai vähintäänkin sen oikeudenkäynnin aikana tehdä selväksi. Miten syytetty on teon tehnyt, millä hän on sen tehnyt ja miksi hän teki sen.

Naakan teos voi olla ainutlaatuinen esitys tästä asiasta, jossa on koottu yhtenäisesti yksien kansien sisälle tieto siitä, että mitä siellä asunnossa tapahtui tiettynä hetkenä.

Vastaa Viestiin