"Kun kirjoittaja, itsensä "akateemisesti koulutetuksi keski-ikäiseksi mieheksi" määrittävä nimimerkki, kertoo tutkineensa Ulvilan surmaa "kahdeksan vuoden ajan käytännössä lähes päivittäin", mieleen tulee ajatus pitkälle edenneestä pakkomielteestä. Kirjoittajan itsensä mielestä kyse on harrastuksesta, jonka hän halusi viedä mahdollisimman pitkälle.
Kirjoittajan kantava ajatus on tuttu: kaiken takana on median, poliisin, syyttäjien ja oikeuslaitoksen salaliitto, vapaamuurareita unohtamatta. Anneli Auer oli kirjoittajan mukaan hyvä syyllinen kaikille.
Nettikirja ei ansaitsisi laajempaa julkisuutta, ellei se kertoisi, millaiseen ahdistukseen Ulvilan perhetragedia imaisi ihmisiä.
Kuolemannaakan tapaus on hyvin oireellinen; murhajutusta tuli keskeinen osa elämän sisältöä, vaikka tapaukseen ei ole minkäänlaisia henkilökohtaisia tai edes tapahtumapaikkakuntiin liittyviä siteitä.
Tällainen terveen järjen rajat ylittävä intohimo tuntuu jostakin syystä olevan tyypillistä nimenomaan Ulvilan surman setvimiseen viehättyneiden keskuudessa. Toki poliisin murhatutkintaan liittyi paljon outoja piirteitä, mutta nimenomaan niiden tulisi korostaa, kuinka tärkeää on säilyttää selväpäisyys kaaoksen keskellä."
______________________________________________________________________________
On mielestäni hienoa, että toimittaja kirjoitti aiheesta, tosin hieman sitä sivuten. Pääasiaksi artikkelissa nousi ihmettely siitä, että millaisia pakkomielteitä Ulvilan surma on saanut aikaan joissakin ihmisissä. Tässä muutama kommenttini.
Kyseessä ei ole "perhetragedia", vaan ulkopuolisen henkilön suorittama murha, joka on jäänyt selvittämättä. Se, että murha jää selvittämättä, on mielenkiintoinen seikka, onhan näitä muitakin vanhoja murhia yritetty selvittää. Toimittaja voisi ihmetellä sitä, että miksei tätäkin murhaa?
Miksei nettikirja ansaitsisi laajempaa julkisuutta? Se on hyvin kirjoitettu ja erittäin mielenkiintoinen. Eikö sellainen kirja ole ansainnut laajempaa julkisuutta? Vai onko toimittaja sitä mieltä, että kirja kannattaisi vain unohtaa kuten Ulvilan surmakin?
Mitä tarkoittaa terveen järjen rajat? Eikö niitä ylitetty siinä vaiheessa, kun kehiteltiin kokonainen orkesterikokoonpano selvittämään muutaman sekunnin pätkää hätäkeskustallenteelta. Vai tarkoittaako selväjärkisyys sitä, ettei kaikesta pidä kirjoittaa varsinkaan silloin, jos puuhastelu ei ole ollut järin selväjärkistä?
Varsin mielenkiintoinen on lause, että toki poliisin toimintaan liittyi outouksia, mutta näiden outouksien tulisi korostaa sitä, että miten tärkeää on säilyttää selväpäisyys kaaoksen keskellä?
Eikö sen selväpäisyyden tulisi silloin säilyä nimenomaan niiden henkilöiden kohdalla, jotka asiaa virallisesti tutkivat?
Mielestäni toimittajan ei tarvitse olla huolissaan tämän "Ulvilan perhetragedian" mukaansa tempaamista "ahdistuneista" ihmisistä. Tähän "ahdistavaan" olotilaan olen ainakin itse saanut helpotusta lukemalla tämän selväpäisen kirjoittajan kirjoittaman selväjärkisen kirjan kaiken kaaoksen keskellä.