2023: Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
annaanna

2023: Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Oman ketjun perustaminen taitaa olla järkevää, koska jatkoa tulee seuraamaan. Asioita tullaan käsittelemään, tavalla tai toisella toivottavasti pitkään, hartaasti ja perinpohjin viimeinkin.

Tai sitten ei. Yksi kerrallaan vaietaan tai annetaan itselle synninpäästö. Kaikki on tehty lakien ja asetusten mukaan, journalistisia ohjeita tai lastensuojelun periaatteita noudattaen eikä sisäiset tutkinnat ole havainneet mitään moitittavaa.

Vastuunottoa tai anteeksipyyntöjä? Näitä ihmeitä soisi näkevänsä. Täältä ruohonjuuritasolta lähtien.

Yhteiskunnan, julkisuuden, sosiaalitoimen, oikeuslaitoksen ja porinpoliisin pettämät ja henkisesti pahoinpitelemät Auer-Lahti -perheen lapset ovat ryhtyneet selvittämään heihin kohdistuneita toimenpiteitä ja muistelemaan menneitä.

Olen suunnattoman onnellinen tästä uudesta käänteesta, josta toivon heille koituvan paljon apua.
Niin monet aikuiset ovat paskat nakanneet heidän hyvinvoinnista ja oikeuksista.

Olen lyhennellyt lehtiartikkelia, Mikko Niskasaaren juttu kokonaisuudessa linkin takaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cd1c ... 719404f5f1

Anneli Auer hakee tuomioidensa purkamista – Lapset peruvat puheensa, joissa syyttivät äitiään
Seksuaalirikoksista tuomittu Anneli Auer hakee tuomioidensa purkua korkeimmalta oikeudelta.

IL MIKKO NISKASAARI

Anneli Auerin kaikki neljä lasta kannattavat äitinsä ja tämän entisen miesystävän Jens Kukan seksuaalirikostuomion purkamista. Tuomio perustui aikoinaan lasten kertomuksiin, joiden he nyt toteavat olleen tekaistuja.

Purkuhakemuksen ovat jättäneet Anneli Auer ja Kukka. Iltalehden tietojen mukaan hakemus sisältää kaikkien neljän lapsen lausunnot, joissa he kertovat kymmenen vuoden takaisten juttujen olleen perättömiä. Vanhin lapsista kertoi saman jo heti tuoreeltaan.

Hakemukseen liittyy oikeuspsykologi Julia Korkmanin lausunto, jossa hän arvioi lasten uudet kertomukset luotettaviksi. Hän on aiemmin kritisoinut lasten käyttöä todistajina Aueriin liittyvissä oikeusjutuissa

...

Kun isä oli kuollut ja äiti vangittuna, lapset otettiin huostaan. Heidät sijoitettiin aluksi laitokseen. Sittemmin sijaisvanhemmiksi tulivat Auerin sukulaisperhe. Muut lapset kotiutuivat hyvin, mutta vanhimman lapsen kanssa sijaisvanhemmat eivät tulleet toimeen, ja hän muutti toiseen paikkaan jo 2010.

Hovioikeuden vapautettua Auerin hän pyrki tapaamaan lapsiaan, mutta sukulainen esti sen hoidossaan olevien osalta. Sijaisvanhemmat muun muassa veivät lapset pitkälle merimatkalle, kauas äidistään. Elokuussa sukulainen otti yhteyttä syyttäjiin sanoen lasten esittäneen uusia väitteitä surmayöstä. Väitteisiin kuului myös ja varsinkin paisuva joukko seksuaalirikoksia ja pahoinpitelyjä sekä lisänä myös kertomuksia saatananpalvonnasta. Sijaisvanhemmat olivat puhuttaneet lapsia ja koonneet kertomuksia.

...

Seksuaalirikosjuttu perustui käytännössä yksinomaan kolmen nuorimman lapsen kertomaan. Jutut olivat varsin villejä ja sisälsivät erittäin rajua väkivaltaa. Sellaisesta eivät lapset olisi selvinneet välttämättä edes hengissä. Vähintäänkin niistä olisi pitänyt jäädä muistoiksi muun muassa luunmurtumia, mutta mitään sellaista ei löytynyt tavattoman laajoissa ja perusteellisissa lääkärintutkimuksissa.

Ainoat somaattiset löydöt olivat pieniä arpia, joita lääkäri etsi ja löysi ultraviolettilampun kanssa. Näille löydöksille annettiin lääkärin- ja muissa lausunnoissa tavaton merkitys. Samalla sivuutettiin lapsille vuosina 2009 ja 2010 tehdyt lääkärintutkimukset, joissa oli tarkasteltu myös ihoa, joka oli siisti, ilman mainittavia arpia. Jos uudet löydetyt arvet olivat todellisia, ne olivat syntyneet myöhemmin, aikana, jolloin Anneli Auer oli istunut tutkintovankeudessa, miehensä murhasta syytettynä.

...

Tuomioistuimet hylkäsivät merkittävän osan tarinoista täysin mahdottomina. Ne hylkäsivät myös kaikki sellaiset syytteet, joissa väitettiin olleen, tai jossa saattoi olla ulkopuolisia todistajia. Vain ne syytteet menestyivät, joissa kuvatut teot olivat tapahtuneet pelkästään syytettyjen, ja neljän lapsen kesken. Lapsista vanhin totesi kertomukset sepitteiksi, mille ei annettu painoa.

Sillekään ei annettu painoa, että peitepoliisi ”Seppo” kehui Auerin ja lasten hyviä välejä, vuosi väitettyjen rikosten jälkeen. Eikä sille, että ensimmäisissä sijoituspaikoissa todettiin lasten tulevan huomattavan hyvin keskenään toimeen. Sitä olisi hyvin vaikea ymmärtää, jos äiti ja lapsista vanhin olisivat oikeasti osallistunut sellaiseen seksuaaliseen ja muuhun väkivaltaan, joita tarinat sisälsivät. Muutos lasten väleissä tapahtui vasta, kun heidät oli sijoitettu sukulaisen luo.

Peruivat puheensa
Oikeusjutun kaikki aineisto määrättiin salaiseksi, joten tapahtumaketjua, ja sen osin hyvin erikoista tutkintaa ei julkisuudessa kyetty kunnolla arvioimaan.

Kaksi aikoinaan tarinoita kertoneista lapsista perui jutut heti, kun he tulivat täysi-ikäisiksi, ja muuttivat pois sukulaisen luota. Nyt kaikki neljä lasta kertovat tarinoiden olevan sepitettä.

Miksi lapset sepittivät? Siihen annettiin jo oikeudenkäynnissä uskottava selitys.

...

annaanna

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Helsingin Sanomissa puhelinhaastatteluun perustuva juttu, jossa Auer kommentoi hakemusta ja sen syntyä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009414651.html

Anneli Auer kommentoi yllätyskäännettä: ”Odotan, että tuomio puretaan vihdoin”
Lasse Kerkelä HS
24.2. 16:52
TOSI surrealistinen kokemus.

Näillä sanoilla Anneli Auer luonnehtii oikeudenkäyntiä, joissa hänet ja hänen entinen miesystävänsä tuomittiin seksuaalirikoksista vuosiksi vankilaan. Tuomio perustui pitkälti Auerin kolmen lapsen kertomuksiin heihin kohdistuneista hyväksikäytöistä ja muista teoista.

Auer ja entinen miesystävä Jens Kukka jättivät perjantaina korkeimpaan oikeuteen hakemuksen seksuaalirikostuomioidensa purkamiseksi.

Keskeisenä perusteena on se, että Auerin kolme lasta ovat kertoneet valehdelleensa vuosien takaisen esitutkinnan ja oikeusprosessin aikana joutumisestaan rikosten uhreiksi. Heidät oli tuohon aikaan sijoitettu sijaisperheeseen äitiinsä kohdistuvan murhaepäilyn vuoksi.

Anneli Auer todettiin myöhemmin pitkän ja monipolvisen oikeudenkäynnin päätteeksi syyttömäksi miehensä murhaan. Henkirikos on edelleen selviämättä.

Sen sijaan hän sai erillisessä oikeudenkäynnissä seitsemän ja puolen vuoden vankeustuomion lapsiinsa kohdistuneista seksuaalirikoksista. Entinen miesystävä Jens Kukka tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

”Meidät on leimattu tuomion perusteella ihan hirveiksi ihmisiksi”, Auer sanoo puhelinhaastattelussa.

AUER uskoo, että korkeimman oikeuden tuleva ratkaisu puhdistaa hänen ja Jens Kukan maineen seksuaalirikollisina.

”Kaikkien täytyy ymmärtää se, mitä olemme koko ajan yrittäneet tuoda esiin. Kaikki jutut ovat olleet ihan keksittyjä. Odotan, että tuomio puretaan vihdoinkin”, Auer sanoo.

Anneli Auerilla on kolme tytärtä ja yksi poika, jotka ovat nykyisin kaikki täysi-ikäisiä. Vanhin tytär ei lapsena kertonut joutuneensa rikosten uhriksi, mutta kolme muuta tekivät niin.

Kaikki lapset vakuuttavat nykyisin, että tuolloiset väitteet hyväksikäytöistä ja muista rikoksista olivat perättömiä.

Auer kiistää kysyttäessä, että lapsia olisi painostettu tai kehotettu kumoamaan vanhat kertomuksensa.

”Olemme nimenomaan pyrkineet välttämään sitä, että heitä olisi painostettu mitenkään. Meitä on ohjeistettu, että lasten täytyy toimia täysin itsenäisesti. He ovat tehneet ihan omat päätöksensä. Sen takia tämä asia on kestänyt näin kauan.”

”Heidän on täytynyt kokea itsensä henkisesti riittävän kypsäksi, että he pystyvät ryhtymään tähän. Tämä on heillekin tietysti kova paikka, että joutuvat näistä asioista puhumaan, koska ne ovat heidän mielestään noloja. En ole heihin vaikuttanut tässä asiassa.”

Lapsille oli toimitettu Aueria ja Kukkaa avustavan asianajaja Markku Fredmanin yhteystiedot. Heidän oma ratkaisunsa oli kertoa valehtelusta Fredmanille, Auer kertoo.

”Olen toki kertonut kahdelle tyttärelleni toivovani, että väärät tuomiot puretaan, koska se vaikuttaa edelleen minun ja Jensin elämään.”

AUERIN yhteydenpito kolmeen nuorimpaan lapseen katkesi viime vuosikymmenen alussa. Vain vanhimpaan tyttäreen yhteys säilyi läpi vuosien.

Auer kertoo tavanneensa ensimmäisen kerran uudelleen yhden tyttären alkusyksyllä 2019 ja toisen keväällä 2020. Nuorempi heistä ujosteli Auerin mukaan häntä, koska tyttärellä ei ollut kovin paljon muistikuvia äidistään ennen sijaisperheeseen siirtymistä.

Auer on pitänyt viime vuosina yhteyttä tyttäriin. Sen sijaan hän ei ole ollut ainakaan vielä uudelleen yhteydessä poikaansa, joka myös myöntää valehdelleensa aiemmin rikoksista.

”Uskon, että tapaan vielä hänetkin.”

SEKSUAALIRIKOSSYYTTEITÄ käsiteltiin aikanaan useiden vuosien ajan eri oikeusasteissa. Auerin mukaan oikeudenkäynnit olivat henkisesti raskaampia kokemuksia kuin sellissä istuminen.

”Vankilassa oleminen oli vähemmän kamalaa kuin oikeudenkäynnit. Ne olivat aivan hirveitä. Seksuaalirikossyytteitä käsiteltiin eri oikeusasteissa noin kolmen kuukauden ajan kolmena päivänä viikossa. Siellä joutui istumaan hiljaa ja kuuntelemaan kauheita juttuja, vaikka joka välissä teki mieli kommentoida, ettei asia ole näin.”

lehtijuttu jatkuu ...

annaanna

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Taustamateriaaliksi ja muistinvirkistykseksi.

Toimittaja Mikko Niskasaaren uusin blogipäivitys
https://www.mikkoniskasaari.fi/node/305

Tutkivan toimittaja Niskasaaren "helmi"
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162

Murhainfossa on useampia ketjuja aiheesta. Tämä seksuaalirikokset osiossa
viewtopic.php?f=5&t=16878

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10564
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja damfin »

*pltmtxtvp*tm

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja CSI »

Poika todisti äitiään vastaan oikeudessa 15 vuoden kypsässä, juridisoikeudellisessa vastuuiässä.

Häntä vastaan voidaan nostaa syyte väärästä valasta. Oikeastaan pitää nostaa, jos hän tai muut sisaret pysyvät tässä uudessa kertomuksessaan.

Ei suomalaisen oikeuden eteen saa mennä puhumaan paskaa toisista seuraamuksitta. (Omassa asiassaan saa puhua shaissea eli itsekriminalisointisuoja on olemassa)
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Mikisu
Martin Riggs
Viestit: 644
Liittynyt: Ti Syys 24, 2013 9:24 pm

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja Mikisu »

CSI kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 11:55 am

Muistaakseni poika ei suostunut oikeudessa puhumaan mitään. Kertomukset oli otettu ylös aiemmin, mutta poika vaikeni oikeudessa valan vannottamana - todennäköisesti asianajajan neuvosta. Tämä täytyy vielä tarkastaa, muistanko omiani vai menikö näin.

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja CSI »

Mikisu kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 12:02 pm
CSI kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 11:55 am
Poika todisti äitiään vastaan oikeudessa 15 vuoden kypsässä, juridisoikeudellisessa vastuuiässä.

Häntä vastaan voidaan nostaa syyte väärästä valasta. Oikeastaan pitää nostaa, jos hän tai muut sisaret pysyvät tässä uudessa kertomuksessaan.

Ei suomalaisen oikeuden eteen saa mennä puhumaan paskaa toisista seuraamuksitta. (Omassa asiassaan saa puhua shaissea eli itsekriminalisointisuoja on olemassa)
Muistaakseni poika ei suostunut oikeudessa puhumaan mitään. Kertomukset oli otettu ylös aiemmin, mutta poika vaikeni oikeudessa valan vannottamana - todennäköisesti asianajajan neuvosta. Tämä täytyy vielä tarkastaa, muistanko omiani vai menikö näin.
Jaa jos noin ovela oli, niin sitten säästyy giljotiinilta.

Minä en ole tätä LSH keissiä niin jaksanut seurailla kun minusta se on ollut aika tekaistun oloinen juttu - lähinnä kostokeissi siitä että Anneli luisteli vapaaksi murhajutusta ja meinas päästä tienaamaan pytyssä istumisella.

Lehtiuutisen mukaan poika olisi todistanut äitiään vastaan oikeudessa, sen varassa olen.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Mikisu
Martin Riggs
Viestit: 644
Liittynyt: Ti Syys 24, 2013 9:24 pm

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja Mikisu »

CSI kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 12:04 pm
Mikisu kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 12:02 pm
CSI kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 11:55 am
Poika todisti äitiään vastaan oikeudessa 15 vuoden kypsässä, juridisoikeudellisessa vastuuiässä.

Häntä vastaan voidaan nostaa syyte väärästä valasta. Oikeastaan pitää nostaa, jos hän tai muut sisaret pysyvät tässä uudessa kertomuksessaan.

Ei suomalaisen oikeuden eteen saa mennä puhumaan paskaa toisista seuraamuksitta. (Omassa asiassaan saa puhua shaissea eli itsekriminalisointisuoja on olemassa)
Muistaakseni poika ei suostunut oikeudessa puhumaan mitään. Kertomukset oli otettu ylös aiemmin, mutta poika vaikeni oikeudessa valan vannottamana - todennäköisesti asianajajan neuvosta. Tämä täytyy vielä tarkastaa, muistanko omiani vai menikö näin.
Jaa jos noin ovela oli, niin sitten säästyy giljotiinilta.

Minä en ole tätä LSH keissiä niin jaksanut seurailla kun minusta se on ollut aika tekaistun oloinen juttu - lähinnä kostokeissi siitä että Anneli luisteli vapaaksi murhajutusta ja meinas päästä tienaamaan pytyssä istumisella.

Lehtiuutisen mukaan poika olisi todistanut äitiään vastaan oikeudessa, sen varassa olen.
Ehkä muistan väärin, sekoitan murhaoikeudenkäyntiin tai jotain. Muistan vain ajatelleeni, että poika on täyttänyt jo 15 ja nyt ei suostu enää puhumaan. Asiahan on selvitettävissä, mutta tänään en ehdi peuhtoa vanhoja tietoja. Joku paremmin tietävä korjatkoon.

peltirumpu
Axel Foley
Viestit: 2142
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja peltirumpu »

CSI kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 11:55 am
Poika todisti äitiään vastaan oikeudessa 15 vuoden kypsässä, juridisoikeudellisessa vastuuiässä.

Häntä vastaan voidaan nostaa syyte väärästä valasta. Oikeastaan pitää nostaa, jos hän tai muut sisaret pysyvät tässä uudessa kertomuksessaan.

Ei suomalaisen oikeuden eteen saa mennä puhumaan paskaa toisista seuraamuksitta. (Omassa asiassaan saa puhua shaissea eli itsekriminalisointisuoja on olemassa)
Poika kylläkin kieltäytyi todistamasta.

psyka
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Helmi 25, 2023 1:49 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja psyka »

Olettehan huomanneet, että lasten kertomukset veneellä alkoivat siitä, että perheen poika alkoi vihdoinkin kertoa murhayöstä. Poika kertoi silloin ja myöhemmin virallisessa lausunnossa, että AA ja vanhin lapsi A olivat suunnitelleet ja surmanneet Jukka Lahden. Tätä poika ei ole pyörtämässä, vaan pyörtäminen koskee seksuaalirikoksia.

Itse psykologina pidän erityisen huomionarvoisena sitä, että AA huutelee uhrille hätäkeskusnauhassa onko "tappaja" jo lähtenyt. Rakastava äiti suojelisi lapsiaan eikä ikinä jättäisi heitä, jos uhka on talon sisällä. AA:n on pitänyt tietää, ettei mitään ulkoista uhkaa ole.

Myös tunnustuksessa lapselle A hän on hyvin rauhallinen ja vaikuttaa puhuvan totta, jos käyttäytymistä vertaa siihen, kuinka kiemurteleva hän oli valheenpaljastustestissä. Syyllinen käyttäytyisi näin.

Mikisu
Martin Riggs
Viestit: 644
Liittynyt: Ti Syys 24, 2013 9:24 pm

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja Mikisu »

psyka kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 12:31 pm
Olettehan huomanneet, että lasten kertomukset veneellä alkoivat siitä, että perheen poika alkoi vihdoinkin kertoa murhayöstä. Poika kertoi silloin ja myöhemmin virallisessa lausunnossa, että AA ja vanhin lapsi A olivat suunnitelleet ja surmanneet Jukka Lahden. Tätä poika ei ole pyörtämässä, vaan pyörtäminen koskee seksuaalirikoksia.

Itse psykologina pidän erityisen huomionarvoisena sitä, että AA huutelee uhrille hätäkeskusnauhassa onko "tappaja" jo lähtenyt. Rakastava äiti suojelisi lapsiaan eikä ikinä jättäisi heitä, jos uhka on talon sisällä. AA:n on pitänyt tietää, ettei mitään ulkoista uhkaa ole.

Myös tunnustuksessa lapselle A hän on hyvin rauhallinen ja vaikuttaa puhuvan totta, jos käyttäytymistä vertaa siihen, kuinka kiemurteleva hän oli valheenpaljastustestissä. Syyllinen käyttäytyisi näin.
Mistä tiedät, ettei poika ole perumassa tai yksityisesti perunut jo tuotakin? Täysin tarpeetontahan se olisi oikeuslaitoksen suuntaan, koska murhasta on tullut vapauttava tuomio, eikä sen osalta haeta tuomionpurkua. Säästyy kaikkien asianosaisten aikaa, vaivaa ja veronmaksajien rahoja, kun keskitytään nyt vain saamaan purku tälle tuomiolle.

peltirumpu
Axel Foley
Viestit: 2142
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja peltirumpu »

psyka kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 12:31 pm
Olettehan huomanneet, että lasten kertomukset veneellä alkoivat siitä, että perheen poika alkoi vihdoinkin kertoa murhayöstä. Poika kertoi silloin ja myöhemmin virallisessa lausunnossa, että AA ja vanhin lapsi A olivat suunnitelleet ja surmanneet Jukka Lahden. Tätä poika ei ole pyörtämässä, vaan pyörtäminen koskee seksuaalirikoksia.
Sinä siis tiedät mitä puheita poika on perumassa? Nyt vähän linkkiä väitteelle. Minulla kylläkin on sellainen muistikuva, että poika on kertonut koko jutun olevan keksittyä. Siis se kaikki, mitä noilla Annelin velipojan järjestämillä saturetkillä kerrottiin.

psyka
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Helmi 25, 2023 1:49 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja psyka »

Se aineisto, millä purkua nyt haetaan, liittyy ainoastaan väitettyihin seksuaalirikoksiin. Purussa ei käsitellä isän murhaan liittyviä asioita. AA on saanut vapauttavan tuomion murhasta ja sitä ei enää tulla käsittelemään.

Harmi, että rikosteknisten möhläyksien vuoksi AA ei saatu näytön puuttuessa tuomittua. Kreisi stoori pienessä Ulvilassa riehuneesta ulkopuolisesta tappajasta saatiin myytyä poliisille liian pitkään.

peltirumpu
Axel Foley
Viestit: 2142
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am

Re: 2023. Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

Viesti Kirjoittaja peltirumpu »

psyka kirjoitti:
La Helmi 25, 2023 1:09 pm
Harmi, että rikosteknisten möhläyksien vuoksi AA ei saatu näytön puuttuessa tuomittua. Kreisi stoori pienessä Ulvilassa riehuneesta ulkopuolisesta tappajasta saatiin myytyä poliisille liian pitkään.
Sinun mielestä on möhläyksiä, kun mitään todisteita Annelin syyllisyydestä ei löytynyt? Ei sieltä löytynyt todisteita sinunkaan syyllisyydestä. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Vastaa Viestiin