Median tasapuolisuus

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Mooses
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Kesä 10, 2010 7:16 pm
Paikkakunta: Neljäs valtakunta / Invisible empire

Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja Mooses »

Turun sanomat, kotimaa

Uusilta kansanedustajilta löytyi värikästä rikostaustaa

Eduskunnan uusilla lainsäätäjillä on kokemusta myös lain nurjasta puolesta. Turun Sanomat ja Aamulehti selvittivät yhteistyössä kansanedustajien rikostaustaa. Aiemmin julkisuudessa olleiden tuomioiden lisäksi löytyi tukku uusia. Perussuomalaisten ryhmässä on eniten uusia kasvoja ja niiden myötä myös uusia tuomioita. Esimerkiksi paljon julkisuudessa ollut Teuvo Hakkarainen on tuomittu muun muassa haaskauksesta. Harvinainen tuomio tuli vuonna 1985, kun juhannusyön tiimellyksessä Hakkarainen ystävineen kävi luvatta kaatamassa puita. Hän työskenteli tuohon aikaan metsurina.

Turun sanomat 5.5.2011 klo. 5:01

________________________________________________________________________________

… että näinkin puolueetonta mediaa meillä Suomessa. Todennäköisimmin loput eduskuntaan valitut henkilöt puolueesta riippumatta taitavat olla nuhteettomia, vaikkakin tässä puhutaan eduskunnan uusista lainsäätäjistä?

Nähtäväksi jää, että onko pukki kaalimaan vartija. On, mikäli persut ehdottavat jotta kansalaisen jokamiehenoikeuksiin tulee sisällyttää oikeus kaataa puita juhannuksena kännissä.

Kyllä nykypäivän toimittaja on HUORA.

t. ****** ( edellä sensuroitu nimimerkki )
"Terroristi-Risto huutaa ei saa lyödä naista!, kun Ryydman iskee vanhan tuolin Riston rumaan naamaan. Batman huutaa iske Ryydman vielä toisen kerran, se vie vain meiltä pienen hetken verran!"
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Eiköhän kyse ole tuossa TS:n jutussa löytää jotakin hauskaa. Kun on kerran harvinainen tuomio. Ja aika mitätön ja outo rikos meille tavallisille perus-suomalaisille tai vaikka koko Maailman kansalaisillekin.

Sinänsä huorittelu on oikeutettua, kun toimittajan työ ei enää tänäpäivänä ole olla kansan valistaja ja sivistäjä siinä määrin kuin silloin, kun ei ollut ihmisillä niin paljoa välineitä hakea sitä "oikeaa tietoa" muualta. Oikeassa tiedossahan edelleen tulisi pyrkiä olemaan ja totuutta vääristellä vain sopivissa määrin. Eli rahaa pitää takoa ja siksi vähän huoraamiseksi menee, kun ketä nyt kiinnostaa kuiva asia, kun on kaikkee siistiikin...
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8284
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Mitäköhän puoluekirjaa ylen poliitisessatoimituksessa löytyy eniten toimittajien taskusta? Aivan mutu teorialla veikkaan et sossujen. Onneksi se ei näkynyt mitenkään menneenä keväänä.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Mooses
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Kesä 10, 2010 7:16 pm
Paikkakunta: Neljäs valtakunta / Invisible empire

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja Mooses »

Harvinaisesta puunkaatotuomiosta tuli mieleen eräs kotimainen laatusarjakuva. Hemmo Paskiainen.

Eräässä tarinassa Armas Pee, eli Hemmon isä istui ja luki sanomalehteä ( Hemmo Paskiainen, Kyy eli 3. albumi??? ). Sanomalehden etusivulla oli uutinen joka muistaakseni meni näin; ”Pieni ihminen kaatoi puun – ja pyyhki per5eensäkin siihen”. :D

t. mooses

Ps. Ei silti naurata, harvinainen tuomio uutisoinnissa. Eikä naurata myöskään median yksipuolisuus.
"Terroristi-Risto huutaa ei saa lyödä naista!, kun Ryydman iskee vanhan tuolin Riston rumaan naamaan. Batman huutaa iske Ryydman vielä toisen kerran, se vie vain meiltä pienen hetken verran!"
Vato
Poliisikoira Rex
Viestit: 284
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 10:10 am

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja Vato »

Joo niihän siinä oli... Hemmo on kyllä yks hauskimmista sarjakuvahahmoista minkä tiedän, lisäksi isänsä Armas Paskiainen + Hemmon sekakäyttäjäkaverit saavat hymyn huulille.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17119
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kun kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) sanoi, että... "Neekeriukko tullee sinne ja sanoo että 'turvapaikka', se ei ossaa mitään muuta suomee ja heti ollaan sisällä."

Kun muslumaaninaisten oikeuksien esitaistelija, entinen hollantilaiskansanedustaja, Ayaan Hirsi Ali kertoo uusimmassa kirjassaan Nomad (Simon & Schuster 2010), että... Monet [ihmisten] salakuljettajat hankkivat muutakin kuin [väärennettyjä] papereita, jos maksat ylimääräisestä palvelusta; he antavat sinulle kokonaisen fiktiivisen elämäntarinan perustuen kysymyksiin, joita eri maahanmuutto- ja kotouttamisviranomaiset tulevat kysymään.

Monesti huijaus ei tietenkään toimi. Monet, jotka maksavat salakuljettajalle päästäkseen Yhdysvaltoihin pidätetään Euroopassa. Silti monet onnistuvat jäämään noudattamalla salakuljettajan ohjeita:"Revi kaikki mukanasi olevat paperit, joissa on jotain henkilökohtaista tietoa, mikäli sinut napataan matkan varrella. Vedä ne vessanpöntöstä alas. Kun lähestyt passintarkastusta, nosta kätesi ylös ja pyydä turvapaikkaa."


Kun suomalainen mies, ps:läinen, sanoo saman kuin Ayaan Hirsi Ali, niin se johtaa vähemmistövaltuutetun ylireagointiin ja hyperventilointiin. Sanominen oli mukamas rasismia. No, tämä valtuutettu Bidee valittiin ilman pätevyyttä ja tuossahan tuo pätemättömyys tuli ilmi oikein hyvin.

Että on niitä oikeitakin ongelmia. Vähemmistön itsensä aiheuttamiakin. Mutta meedia haluaa syyllisen ja sellainen tehdään kun pienikin aihe löytyi. Potkupalloilijan uhkaus ei ole mitään siihen nähden kun joku sanoo neekeriukko. Mensi tämäkin pallonpotkija takaisin vuorikyliin lampaita paimentamaan, eikä täällä uhkailisi kunnon ihmisiä.

http://petrikaivanto.puheenvuoro.uusisu ... -hirsi-ali
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1885
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Halla-ahon uusi kannanotto viimeaikaiseen vihapuheeseen:

http://www.halla-aho.com/scripta/hieman ... uista.html
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Mooses
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Kesä 10, 2010 7:16 pm
Paikkakunta: Neljäs valtakunta / Invisible empire

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja Mooses »

Ja Turun sanomat, tuo säälittävä ”totuuden torvi”, kirjoitti meille tyhmille pienille ihmisille eilen iltapäivällä näin;

___________________________________________________________________________________


Eduskunnassa istuu 16 rikoksesta tuomittua
Turun Sanomat 5.5 2011 14:29:42
Nykyisessä eduskunnassa istuu ainakin 16 rikoksesta tuomittua kansanedustajaa. Turun Sanomat ja Aamulehti pyysivät käräjäoikeuksilta tietoja kansanedustajien lainvoimaisista käräjätuomioista (TS 5.5.). Uutisessa kerrottiin 11 edustajasta, joiden saamat tuomiot vaihtelivat sakkorangaistuksesta ehdollisiin vapausrangaistuksiin. Näiden kansanedustajien lisäksi ainakin viisi istuvaa edustajaa on tuomittu rikoksesta käräjäoikeudessa.
Demareiden kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson tuomittiin kaksi vuotta sitten reilun parin tonnin sakkoihin Hyvinkään käräjäoikeudessa. Syynä oli räikeä ylinopeus. Guzenina-Richardson ajoi itsenäisyyspäivänä Hämeenlinnan moottoritiellä Nurmijärvellä yli sataaviittäkymppiä, kun alueella oli satasen rajoitus.
Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo sai puolestaan julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tuomion huumeiden käytöstä jäätyään kiinni Tampereen ylioppilastalolla vuonna 1979.
Vastavalittu kansanedustaja, Vasemmistoliiton Silvia Modig tuomittiin vuonna 1995 törkeästä rattijuopumuksesta, ajo-oikeudetta ajosta ja liikenteen vaarantamisesta 80 päiväsakkoon.
Perussuomalaisten Jussi Halla-aholla on puolestaan tuomio uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho sai vuonna 2008 kirjoitetusta blogikirjoituksesta yhteensä 30 päiväsakkoa. Hovioikeus vahvisti tuomion viime vuonna.
Myös vihreiden Osmo Soininvaara on joutunut kahnauksiin lain kanssa radikalisminsa vuoksi.
– Olen saanut 40 päiväsakkoa Koijärvellä luvattoman padon tekemisestä ja neljä päiväsakkoa Tampereen virastotalon valtauksesta, hän kertoi IL:n vaalikoneessa.
Käräjäoikeuden antamien tuomioiden ulkopuolelle jäävät pienemmät rikokset kuten näpistykset. Tälläisten rikosten sakkorangaistuksen määrää poliisi ja vahvistaa syyttäjä.

___________________________________________________________________________________


Yllä olevan tekstin julkaisuun mennessä oli ts.fi sivun keskustelupalstalle tullut 36 viestiä, jotka käsittelivät poikkeuksetta aamuista uutisointia, eli uutisointia joka siis täysin yksipuolisesti käsitteli eduskuntaan valittujen persujen aiempaa ”rikostaustaa”.

Alleviivasin ja lihavoin ( siis paksunsin? ) uutisoinnista yhden sanan, joka omasta mielestäni viittaa siihen että eduskunnassamme on tuomion saaneita enemmänkin. Vai luenko minä päin per5että, niinkuin kirjoitankin ( syvät pahoitteluni monille tahoille joita niin tahattomat kuin tahalliset kirjoitusvirheeni ahdistavat :lol: )?

t. mosse
"Terroristi-Risto huutaa ei saa lyödä naista!, kun Ryydman iskee vanhan tuolin Riston rumaan naamaan. Batman huutaa iske Ryydman vielä toisen kerran, se vie vain meiltä pienen hetken verran!"
Mooses
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Kesä 10, 2010 7:16 pm
Paikkakunta: Neljäs valtakunta / Invisible empire

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja Mooses »

Voi hyvä Kristus ja perkele! Nyt lueskelin sitä aamuista, siis aiempaa uutisointia, jonka postasin tänne ketjun avausviestiin, koska uudempi klo 14.29 Turun sanomien julkaisema teksti viittasi aamuiseen uutiseen. Ja kappas kummaa. Aamuinen uutisointi, joka käsitteli alunperin vain persujen rikostaustaa, olikin muuttunut ”hovissa” seuraavanlaiseksi lisäyksineen;

___________________________________________________________________________________

Myös aiemmin valituilla kansanedustajilla on rikostaustaa. Keskustan Sirkka-Liisa Anttilalla on taustallaan puolen vuoden ehdollinen vankeusrangaistus. Se tuli perättömästä lausumasta hänen veljensä oikeudenkäynnin yhteydessä vuonna 1965.
Kokoomuksen Jan Vapaavuori on saanut puolentoista kuukauden ehdollisen vankeustuomion pahoinpitelystä vuonna 1983. Hänellä on taustallaan myös 60 päiväsakkoa varkaudesta vuodelta 1984.
Kokoomuksen Harri Jaskari tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa maksamaan 55 päiväsakkoa laittomasta uhkauksesta. Käräjäoikeuden mukaan Jaskari oli lokakuussa 2004 lähestynyt entistä naisystäväänsä veitsi kädessä ja uhannut tappaa tämän.
Käräjäoikeus tuomitsi Kimmo Sasin (kok) liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta 70 päiväsakkoon vuonna 2007. Sasi oli mukana kolarissa, joka johti 70-vuotiaan miehen kuolemaan Ylöjärvellä.
Tutkija Mari K. Niemi Turun yliopistosta arvioi, että tieto rötöksistä on kiusallista sekä puolueelle että edustajalle itselleen.
– Tällainen julkisuus heti poliitikon uran alkutaipaleella antaa ikävän sävyn varsinkin näin eduskunnan aloittaessa juhlallisissa tunnelmissa.
Hän muistuttaa perussuomalaisten omassa retoriikassaan painottaneen nuhteettomuutta ja lainkuuliaisuutta. Omat tuomiot vievät puheilta pohjaa. Äänestäjien muisti on kuitenkin lyhyt.
– Pidemmän päälle tällaiset asiat tapaavat unohtua, Niemi analysoi.

___________________________________________________________________________________


Että siinäpä päivityksiä eiliseltä 5.5 2011 klo 11:14:19. Vai oli Sasikin uutisen mainitsemana mukana kolarissa? Eikös se itse ajanut autoa???

t. mosse

Ps. Oikeuden tuomioiden mukaan hyvin lähellä toisiaan ovat rikoksina seuraavat teot:
-varkaus 60 päiväsakkoa
-liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus 70 päiväsakkoa.
Pps. "Oikeus oikeus on voittanut taas, silmä silmästä ja rauha on maas..."
"Terroristi-Risto huutaa ei saa lyödä naista!, kun Ryydman iskee vanhan tuolin Riston rumaan naamaan. Batman huutaa iske Ryydman vielä toisen kerran, se vie vain meiltä pienen hetken verran!"
hellämustapääfinnilä
Martin Beck
Viestit: 834
Liittynyt: Su Helmi 14, 2010 8:52 pm

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja hellämustapääfinnilä »

Olisikohan oikea ketju tälle:
Iltalehti: Perussuomalaisten kansanedustaja sai tappouhkauksen
09:22 (Päivitetty 17:16)
STT

Perussuomalaisten uusi kansanedustaja Olli Immonen on saanut sähköpostiviestin, jossa on uhattu hänen ja hänen läheistensä henkeä, kertoo Iltalehti. Lehden mukaan Immonen on ilmoittanut asiasta poliisille, joka selvittää viestin alkuperää.

Viestissä luki muun muassa: "Kehotan sua tappamaan Jussi Halla-Ahon kuun loppuun mennessä tai revin sulta ja sun kaikilta sisaruksilta pään irti."

Iltalehdelle viestiä kommentoinut Immonen sanoo, että media on osaltaan lietsonut ihmisten vihaa perussuomalaisia kohtaan.

- Medialla on oma osansa. Se uutisointi, joka perussuomalaisista on tehty, on ollut hyvin negatiivista, sensaatiohakuista ja ei-positiivista. Mediakin on lietsonut tätä.


Immosen mukaan myös muutama muu puolueen kansanedustaja on saanut vastaavanlaisia uhkauksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho julkaisi Immosen saaman uhkausviestin blogissaan torstaina.
(av minun)

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/ilta ... sen/669321

Onhan tuossa Immosen sanomassa pointtinsa.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1885
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

^^ Varsinkin kokkarit näkyvät kunnostautuneen: yllämainittujen Kimmo Sasin (kuolemantuottamus), Harri Jaskarin (pahoinpitely) ja Jan Vapaavuoren (pahoinpitely) lisäksi puoluesihteeri Taru Tujunen on tuomittu myymälävarkaudesta. Mainita myös voidaan talousrikossotkujen yhteydessä tuomiot saaneet Suvi Linden ja Marja Tiura, jotka putosivat eduskunnasta.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1885
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Jussi Halla-ahon vainoaminen viherkyllästetyn median taholta alkaa saada surullisia piirteitä. Tänään HS uutisoi näyttävästi, miten mies on suuttunut Aamulehden julkaisemasta kuvasta.

Kuva on todella suttuinen, varsinkin sen suttuinen tausta herätti ihmetystäni. Pienen kuvankäsittelyn avulla paljastui, että taustalla olevassa kyltissä on auto hinaamassa toista. Tämä yhdessä kuvassa olevan toisen miehen kanssa herättää mielleyhtymän pilkkanimestä "hinuri". Ei ihme, että Halla-ahon mielestä kuva oli epäasiallinen. En kuitenkaan usko, että hän olisi suuttunut pelkästään moisesta.

Vaan Google Mapsissä tarkasteltaessa näkyy, ettei kyseisellä kadulla ole kyseisen rakennuksen edessä kyseistä kylttiä. Kyltti on siis saatettu lisätä kuvaan jälkikäteen ja liittäminen on peitetty hämärretyn taustan avulla. Onko tämä nyt sitä paljon mainostettua tiedostamatonta vaikuttamista kuvilla? Toimittaja ehkäpä laskeskeli, että Halla-aho itse huomaa asian ja suuttuu, jonka jälkeen voidaan syyttää häntä hienohelmaisuudesta, sillä tavan lukija ei näe vaivaa etsiäkseen kuvasta alkuperäistä närkästyksen syytä. Näin kävikin, Halla-aho suuttui ja meni lankaan. Aika sikamainen temppu Aamulehden toimittajalta. Ja typerä, koska hän luuli, ettei kukaan huomaa bluffia. :?
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

devil_doll kirjoitti: Vaan Google Mapsissä tarkasteltaessa näkyy, ettei kyseisellä kadulla ole kyseisen rakennuksen edessä kyseistä kylttiä. Kyltti on siis saatettu lisätä kuvaan jälkikäteen ja liittäminen on peitetty hämärretyn taustan avulla.
Tuota noin...

Kesäisellä kadulla harvemmin on kylttiä, jossa kehotetaan jättämään tilaa aurauskalustolle, hinaamisuhkauksella ryyditettynä...
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

devil_doll kirjoitti:Jussi Halla-ahon vainoaminen viherkyllästetyn median taholta alkaa saada surullisia piirteitä. Tänään HS uutisoi näyttävästi, miten mies on suuttunut Aamulehden julkaisemasta kuvasta.

Kuva on todella suttuinen, varsinkin sen suttuinen tausta herätti ihmetystäni.
Siis ihan selvästi prinsessa Halla-ahoa on valkaistu tuossa kuvassa. Ei ihme, että prinsessa suuttui.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1885
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Median tasapuolisuus

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

^ Fiksua nimitellä kanssaihmistä prinsessaksi, kun ottaa huomioon, että et ole itse jutun osapuoli, vai oletko?

^^ Kiitoksia selvennyksestä, INES 7. En muista koskaan nähneeni tuollaista kylttiä (= en ole kiinnittänyt huomiota siihen).

Erikoinen juttu kaiken kaikkiaan. Vaikka onhan vastaavia ollut muidenkin poliitikkojen kanssa vuosien saatossa - ennen internetiähän medialla yksin oli valta nostaa ja kaataa poliitikkoja. Mahtaa korveta, kun ei se enää onnistu.

Ns. villapaitakuva ei kuulemma liity tähän jupakkaan, ja kärhämä Aamulehden toimittajien kanssa oli alkanut alun perin joistain asiakysymyksistä (mikä ei yllätä, kun ko. lehden toimittajista on vihreitä melkein 40 %). Halla-aholla on omat omituiset piirteensä, mutta silti tämä median ajojahti on mielestäni saanut jo tökeröjäkin piirteitä. No, ehkä se siitä rauhoittuu.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Vastaa Viestiin