Päivän poliittista keskustelua

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Mielenkiintoista seurata, miten kokoomus taustapiruinaan EK yrittää kaikin keinoin kaataa demarivetoista hallitusta. Suunnitelmat ovat selvästi olleet olemassa alusta asti, sillä nyt tuli tieto että Paateron erityisavustaja siirtyy suoraan EK:lle - mistä lienee alkujaan ollut kotoisinkin. Hän oli siis EK:n myyrä SDP:n hallituksessaja "avustamassa" Paateroa munimaan sekä Veikkaus-, että Posti-kohut. Paatero varmaankin valittiin kohteeksi sen vuoksi, että hän oli niin kovin riippuvainen avustajiensa pätevyydestä.

Media on oikeistovetoisena ollut koko ajan mukana myllytyksessä. Tänäänkin erityisavustajan siirtymisestä EK:lle tehdyssä Iltalehden jutussa korostetaan vain karenssirahoja, eikä itse pääasiaa eli sitä, että demarihallituksessa oli selvästi EK:n myyrä sotkemassa asioita. Samoin postisovun koitti viime hetkillä kaataa Medialiitto eli median omistajatahot johonkin pikkuasiaan.

Valittiinkin kenties myös kepulle kokematon puheenjohtaja tahallaan, jotta hänet olisi tilaisuuden tullen helppo painostaa kaatamaan oma hallituksensa? Timo Haapala Ilta-Sanomissa koittaa lisätä painetta Kulmunin suuntaan jopa tekemällä Paateron erosta naisasiaa! On kyllä ensimmäinen kerta kun näen Timoa feminismin kiinnostavan. Toivottavasti Kulmuni tajuaa ajoissa, että "Jäätteenmäen viitoittamaa tietä" on menossa hän, eikä Rinne (Jäätteenmäki pelattiin ulos paikaltaan tahallaan koska hänellä ei ollut omien eli kepuisäntien tukea). Nuori nainen on vain pelinappula EK:n isojen poikien junailuissa.

Halla-ahostakin saatiin sopivasti oikein syvähaastattelu Hesariin. Mitähän kokoomuksesta on hänelle luvattu, jos Rinteen hallitus kaatuu? Varmaan houkuteltu pääministerin paikalla. Jos Hallis todella on niin älykäs, kuin me kaikki toivomme hänen olevan, hän hiffaa ajoissa, että kokkarien ainoa pm-ehdokas porvarihallitukseen on Orpo itse. Ja että PersKeKo 2:ssa persujen kannatukselle kävisi kuin lehmän hännälle. Persuja tuskin edes otetaan hallitukseen, vaan pohjaksi tulisi Kok+Kepu+Vihr+RKP+Krist, nyt kun Vihreät ovat osoittaneet voivansa toimia kepulaisten kanssa samassa hallituksessa. Siinä hallituksessa Kulmuni saattaa olla ministeri - tai sitten ei, jos kepun kannatus ei nouse tarpeeksi välillä käytävissä vaaleissa.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Politiikan superweekend saa illalla huipennuksensa:
Kommentti: Edessä nyt uran kovin paikka – Katri Kulmuni päättää voiko Antti Rinne jatkaa pääministerinä

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni on tänään ja alkuviikosta lyhyen uransa kovimman paikan edessä. Hän päättää, voiko Antti Rinne (sd) jatkaa pääministerinä, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Hallituspuolueiden johto ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat käyvät tänään Kesärannassa läpi hallituksen ja erityisesti pääministeri Antti Rinteen (sd) asemaa.

Samalla puhutaan työmarkkinatilanteesta.

Rinteen jatko pääministerinä on enemmän kuin kiikun kaakun.

Käytännössä asian ratkaisee keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni. Toissijaisesti vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo.

Varsinkin Kulmunilla on suuri vastuu: Jos hän hyväksyy Rinteen jatkamisen pääministerinä, hänestä tulee myös Rinteen takuuhenkilö jatkoa ajatellen. Sen, mitä Rinne tekee, ja mitä Rinteen tekemisistä mahdollisesti vielä paljastuu, kuittaa jatkossa sataprosenttisesti myös Kulmunin johtama keskusta.

Käydäänpä Kulmunin vaihtoehdot selkeästi läpi. Hallituspohjaa keskustakaan ei ole vaihtamassa. Hallitus jatkaisi, vain pääministeri vaihtuisi, vaikka pääministerin ero tarkoittaakin nimellisesti aina hallituksen eroa.

VAIHTOEHTO A: Kulmuni hyväksyy Rinteen jatkon
– Julkisuudessa Kulmunin johtamasta keskustasta syntyy kuva Sdp:n apupuolueena. Kulmuni turvaa valehtelusta epäillyn Rinteen jatkon, ja sitoutuu pääministeriin ja tämän politiikkaan liki sataprosenttisesti. Keskustan oma maine on vaarassa. Kepun kentällä luottamus Antti Rinteeseen on pakkasen puolella, ja todennäköisesti puolueen kannatus kääntyisi entisestään laskuun. Keskustan eduskuntaryhmässä moni uskoo, että seuraavissa gallupeissa tämä johtaisi puolueen kannatuksen tippuvan alle 10 prosenttiin ja puolueelle ehkä kohtalokkaaseen kierteeseen.

– Kulmunin keskusta menisi takuuseen Rinteestä ja kaikesta mahdollisesta, mitä esimerkiksi Postin ympärille syntyneessä vyyhdessä voi vielä paljastua. Puolue sitoutuisi myös Rinteen vahvaan ay-rooliin, jota hän ei ole juurikaan yritellyt pääministerinä peitellä. Hankala paikka on edessä esimerkiksi kevään julkisen puolen työmarkkinaneuvotteluissa.

– Toisaalta keskusta voi vaatia Sdp:ltä ja Rinteeltä hallitusohjelman päälle vielä monia myönnytyksiä. Kaupankäynti kulisseissa alkaa, ellei ole jo alkanut. Kepulla on ns. ostolista valmiina, minkä se voi asettaa tukensa hinnaksi esimerkiksi ympäristö-, maatalous- ja yrittäjäpolitiikassa. Lisäksi hallituksella on edessä isoja virkanimityksiä, joihin keskusta voi tarrautua. Hallitus nimittää lähiaikoina uudet kansliapäälliköt valtiovarainministeriöön, sisäministeriöön ja kauppa- ja teollisuusministeriöön.

– Keskustan ostoslistaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään, sillä näissä asioissa keskustan mielikuvitus ei lopu kesken. Kaupankäynti kertoisi tosin karusti siitä, että keskustassa kaikella asioilla voidaan käydä kauppaa, periaatteet ovat myytävissä.

VAIHTOEHTO B: Kulmuni ei hyväksy Rinteen jatkoa
– Pääministerin vaihto nostaisi Kulmunin profiilia, joka on jäänyt erittäin vaisuksi ja araksi syksyn aikana. Tuore puheenjohtaja ei ole ollut aloitteellinen, mutta Rinteen vaihtamisella Kulmuni viestittäisi omilleen, että tarvittaessa hän kykenee koviin päätöksiin. Puolueen rooli julkisuudessa vahvistuisi ja Kulmuni vahvistaisi asemaansa ensi kesän puoluekokouksessa. Jopa keskustan kannatus saattaisi kääntyä nousuun.

– Samalla Kulmuni ottaisi selkeän hajuraon hallituksen ja pääministerin ay-liikettä myötäilevälle politiikalle, mitä kepun kentällä on ihmetelty. Keväällä on edessä julkisen puolen suuret työmarkkinaratkaisut, joiden osalta hallitus saattaa ajautua ristiriitoihin ja suoranaisiin rahoitusvaikeuksiin, sillä julkisen puolen liitot ovat tulkinneet, että niillä on nimenomaan Rinteen tuki kevään muita huomattavasti suuremmille palkankorotusvaatimuksille.

– Kulmunin kannalta kyseessä on nyt ainutkertainen tilaisuus, joka ei tule toistumaan. Puolueen kenttä katsoo, uskaltaako Kulmuni siihen tarttua. Jatkossa Rinteen ja Sdp:n esityksiä vastaan on turha pullikoida. Jos keskusta joutuisi moittimaan Rinnettä tai Rinteen johtamaa Sdp:tä, kritiikillä ei olisi enää uskottavuutta.

– Lisäksi Kulmunilla on kädessä korttipelitermein vähintäänkin täyskäsi, ellei värisuora. Sdp:n itsetuntoa pääministerin vaihto söisi, mutta hallituspohja ei kaadu. Nykyisessä kannatustilanteessa Sdp:kään ei halua hallituksen vaihtoa puhumattakaan uusista vaaleista, joita kukaan ei perussuomalaisten pelossa toivo. Olisi ylipäätään mahdotonta kuvitellakaan, että kokoomus lähtisi välikysymyksen jälkeen keskustan paikalle hallitukseen, perussuomalaisista puhumattakaan. Sdp:n sisälläkään Rinteen tuki ei ole sataprosenttista, mistä kertoo sekin, ettei yksikään merkittävä demaripoliitikko ole noussut puolustamaan Rinnettä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) on tosin vakuuttanut, että Rinteellä on ryhmän tuki takanaan.

– Myös naiskysymys nousee esille. Kulmunin on vaikea hyväksyä, että Rinne uhrasi omien virheidensä takia omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd), joka joutui ilmoittamaan perjantaina erostaan. Samaa kipuilua kokee myös vihreiden Maria Ohisalo. Puolueen ex-puheenjohtaja Touko Aalto suomi Rinnettä ja Sdptä kovin sanoin, että Paatero ”heitettiin rekan alle”.

SUMMA SUMMARUM:
Edessä on enemmän kuin mielenkiintoinen päivä. Hallituksen edustajat ovat hiirenhiljaa asian ympärillä. Siihenkään ei ole saatu varmistusta, kokoontuuko hallitusviisikko Kesärantaan aamulla vai illalla vai sekä että. Kokoonpanotkin voivat vaihdella. Paikalle on kutsuttu myös eduskuntaryhmien johtoa.

Rinteeltä odotetaan aukotonta selitystä.

Varsinainen myrsky on edessä tiistain välikysymyksen keskustelussa.

Tilanne muistuttaa Irak-vuodoista alkanutta Anneli Jäätteenmäen (kesk) kujanjuoksua kesällä 2003. Tuolloin Sdp veti tukensa Jäätteenmäeltä ja päätti keskustan puolesta, että sen on vaihdettava pääministeriä, jos hallitus aikoo jatkaa. Se söi keskustan itsetuntoa, nyt Sdp:llä on sama tilanne edessään.

Kun Jäätteenmäki erotettiin, nyt 32-vuotias Kulmuni seurasi – jos seurasi –tilannetta Tornion yläasteen 16-vuotiaana koululaisena. Liekö tuolloin arvannut, että hän joutuu vielä jonakin päivänä kääntämään peukaloaan ylös tai alas kuin muinaiset Rooman Caesarit aikoinaan.
IltaSanomat
1.12. 10:40
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kohta, ihan just Keskusta kertoo, notta kuin käy: ??

Tätä mieltä he olivat vielä hetki sitten:
Keskustan piiriväki jatkaisi hallituksessa, Rinteen asema mietityttää – keskustan eduskuntaryhmä koolla
Mitäs RKP:
Rkp:n Henriksson: ”Haluamme, että pääministeri Antti Rinteelle annetaan toinen mahdollisuus”
Entä Vihreät:
Vihreät tukee pääministeri Antti Rinnettä, eikä näe perusteita vaihdokselle - ”aika vähän villoja näin järeään toimeen”
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Silläpä sopii toivoa, että hallitus kaatuu tänään, huomenna, mutta pahoin pelkään sen olevan toiveunta.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kulmuni sanoi, että on epäluottamusta ja puoluehallitus kokoontuu vielä tänään. Ratkaisua ei tullut odotetussa ajassa. Eivät saaneet kahdessa ja puolessa tunnissa mitään aikaan. Kyllä tässä pitäisi itse olla taas hoitamassa tämäkin asia...

Se oudoksutti, että Kulmuni kertoi hallituksen toimivan suomalaisten parhaaksi! Veronkorotukset, kehitysmäärärahojen lisääminen, sananavapauden kahlitseminen, haittamaahanmuuton ylistäminen... Suomalaisten parhaaksi?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ma Joulu 02, 2019 5:36 pm
Se oudoksutti, että Kulmuni kertoi hallituksen toimivan suomalaisten parhaaksi! Veronkorotukset, kehitysmäärärahojen lisääminen, sananavapauden kahlitseminen, haittamaahanmuuton ylistäminen... Suomalaisten parhaaksi?
Niinpä :lol:
Naurattaisi ellei itkettäisi.
Todellisuus on puhunut toista jo vuosikymmenten ajan, joskaan Kulmuni ei tietenkään ole niin pitkään ollut hommissa.

Rinne ja Haavisto voisivat olla sen verran miehiä, että kävelisivät omin jaloin poliisikammarille syntejään selvittämään.

Tai voisivathan he tilata karaoketaxin ja laulaa luritella sen aikaa, että saavat bussin kerättyä täyteen. Ensimmäisenä kannattaisi ottaa kyytiin Lipposen Paavo Dagmarinkadulta ja Kanervan Ikekin siitä eduskuntatalon nurkilta. Töölöstä voisi hurauttaa Skattalle Soininvaaraa poimimaan ja sieltä Kallioon Tarjaa & Penaa kyytiin poimimaan. Sellaisella iskujoukolla voisi laulaen hurauttaa Itäväylää pitkin Hertsikkaan, missä Arhinmäen Paavo seisoisikin jo peukku pystyssä pientareella. Paavon liityttyä kuoroon köröteltäisiin Etelä-Sipooseen Sipilän Juha kyytiin poimimaan. Sipoosta suunnattaisiin Kehä I:lle, jota pitkin laulureissu suuntautuisi ensin Graniin Rehnin Ellua hakemaan ja vielä lopuksi noudettaisiin Espoosta kauhukaksikko Jyrki & Alex. Siinä olisi kelpo kyyti poliisilaitokselle, eikä se varmaan haittaisi vaikka kaikki ilmoittautuisivat Helsingin kamarille, koska merkittävä osa rikoksista on Helsingissä tehty.

Karaoketaksin kuva poistettu tarpeettomana. Ehkä sen piti olla hauska.
-NILS-
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Iivis kirjoitti:
Ma Joulu 02, 2019 4:09 pm
Silläpä sopii toivoa, että hallitus kaatuu tänään, huomenna, mutta pahoin pelkään sen olevan toiveunta.
Minullapa on sellainen tuntuma, että hallitus kyllä kaatuu. Jos se ei tapahdu nyt, jatkuu tämän poppoon stressiviikot ja kerrankin me kotikatsomoissa saadaan nauttia kunnon tosi-tv:stä.

Meillä kyllä vielä paukkuja riittää vaikka kuinka :lol:
Eli vähän toivonkin tilanteen pitkittyvän, koska nyt on hyvät show:t tulossa. Kuvioita on treenattu pitkään, kotiläksyt on tehty vimpan päälle, kuntoperustaa on rakennettu hartaasti jne.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Jos Rinne ei ole pääministeri enää tänään niin todennäköisesti välikysymystä ei käsitellä.

Jaa jaa, ei peli olekaan vielä menetetty, odotellaan demareiden päätöstä, kun keskusta ei vaatinut suoraan eroa.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

PSX_20191202_224848.jpg
PSX_20191202_224848.jpg (97.72 KiB) Katsottu 3971 kertaa

Tää täti vissiin tahtoo tehdä poliittisen itsemurhan...?
Tosin Haaviston sekoilua katsoessa minäkään en haluaisi jäädä pitelemään Vihreiden repaleisia kulisseja pystyssä etenkin kun kaikki muutkin tuntuvat kadonneen johonkin eikä Touko-pojan jatkajaksi oikein halukkaita ollut.

Koko Vihreiden eduskuntaryhmä on nobodyja pitkin maata ja kansanedustajina tietenkin märkäkorvia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pirkka-Pekka siellä kirsikkana kakun päällä :lol:

Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Tais Marian mieli muuttua lennosta...

Maria Ohisalo
@MariaOhisalo
Terveisiä Brysselistä puheenjohtamani OSA-neuvoston jälkimainingeista. Totesin Brysselissä, että en ole pystynyt seuraamaan hallituksen tilannetta päivän aikana, mutta olen ymmärtänyt keskustan tilanteen olevan auki.
Lainaa twiittiä

STT uutiset
@STTuutiset
· 5t
Vihreiden pj. Maria Ohisalo ei vielä ota kantaa, onko pääministeri Antti Rinteellä puolueen luottamus. Ohisalo sanoi Brysselissä, että hänen pitää olla yhteydessä puolueeseen.
Näytä tämä ketju
7.18 ip. · 2. jouluk. 2019·Twitter for iPhone
https://twitter.com/MariaOhisalo/status ... 2373026817

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Keskusta laski paljon sen varaan, että Rinne luopuu - ja että SDP esittää luottamuspulaa puheenjohtajalleen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan Rinne kävi uhkarohkeasti taistojen tielle, eikä luovu vapaaehtoisesti asemastaan.

Tänään, tiistaina kuulemma tapahtuu; joko Rinne eroaa tai koko hallitus kaatuu:
Antti Rinne antoi täys­laidallisen keskustalle ja päätti nokittaa oikein kunnolla – näin hallitus­kriisistä voidaan päästä eteenpäin

Jos Antti Rinne ei väisty, keskusta jättää välikysymyskeskustelun protestina kokonaan väliin ja äänestää keskiviikkona hallituksen luottamusta vastaan, kirjoittaa HS:n Marko Junkkari.

PÄÄ­MINISTERI Antti Rinne marssi maanantai-iltana ulos Sdp:n puoluehallituksen kokouksesta ja antoi täyslaidallisen hallituskumppani keskustalle. Rinne moitti keskustaa epäselvästä viestinnästä ja vaati selkeitä perusteita puolueen aiemmin päivällä esittämälle epäluottamukselle.

”Haluan ihan oikeusturvani takia saada vastauksen kyllä tai ei, onko valmiutta jatkaa hallitusyhteistyötä pääministerin kanssa. Ja mitkä ne perusteet ovat, minkä takia he ovat sitä mieltä kuin ovat”, Rinne totesi.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni oli kertonut aiemmin iltapäivällä, että keskustan eduskuntaryhmä on menettänyt luottamuksensa Antti Rinteeseen. Sen jälkeen keskustan puoluehallitus esitti toiveen, että Sdp tekee ”tarvittavat johtopäätökset” hallituksen toimintakyvyn palauttamiseksi.

Suomeksi nämä johtopäätökset tarkoittavat sitä, että keskusta haluaa Antti Rinteen väistyvän pääministerin paikalta.

ANTTI RINNE ei selvästikään aio noudattaa keskustan toivetta. Hän ei ole valmis johtopäätöksiin. Hän ei ole valmis lähtemään.

Ei ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Kaikesta paistoi maanantaina, että demarit ovat loukkaantuneita keskustaan.

”Kepu ei johda tätä maata”, sanoi nimetön demarilähde maanantaina Iltalehdelle. Tällä hän viittasi siihen, että Sdp oli eduskuntavaalien suurin puolue ja Antti Rinne on Sdp:n puoluekokouksen demokraattisesti valitsema puoluejohtaja. Kepu ei valitse Sdp:n puheenjohtajaa.

VERTASIN aiemmin tänään kirjoittamassani kolumnissa käynnissä olevaa hallituskriisiä pokeriin.
...
Siinä vaiheessa kun vastustaja korottaa, pelaajalla on kaksi vaihtoehtoa. Voi joko jättää leikin sikseen ja luovuttaa – tai korottaa panoksia entisestään.

Antti Rinteellä ei ole mitään menetettävää. Siksi ei ole vaikea veikata, että hän on valmis nokittamaan.

MAANANTAINA liikkuneiden huhujen mukaan demareiden pelipöydällä oli sellainenkin vaihtoehto, että he ilmoittaisivat menettäneensä luottamuksen keskustan puheenjohtajaan Katri Kulmuniin. Ja toivoisivat keskustan tekevän tarvittavat johtopäätökset hallituksen toimintakyvyn palauttamiseksi.

Se olisi raju vastaisku ja avoin sodanjulistus hallituskumppanille.

Tätä teatraalista liikettä ei maanantai-iltana kuitenkaan nähty.

Aika suoran sodanjulistuksen Rinne silti antoi. Koko sotku on Rinteen mukaan keskustan masinoima.

Keskusta oli ilmeisesti laskenut sen varaan, että Sdp tekisi Jäätteenmäet. Tällä viitataan siis vuoteen 2003, jolloin hallituksen kakkospuolue Sdp ilmoitti menettäneensä luottamuksensa keskustalaiseen pääministeriin Anneli Jäätteenmäkeen. Keskusta teki silloin johtopäätökset ja vaihtoi lennosta Jäätteenmäen paikalle Matti Vanhasen pääministeriksi.

Keskustassa toivottiin, että Sdp vaihtaisi suosiolla Rinteen ja sitten jatkettaisiin hallitusyhteistyötä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Näin ei maanantai-iltana käynyt. Näin ollen tiistaina on odotetavissa dramaattinen päivä.
...
MUTTA MITÄ TIISTAINA sitten tapahtuu?

Ensinnäkin hallituspuolueilla on melkoinen kiire. Tiistaina iltapäivällä alkaa eduskunnassa välikysymyskeskustelu, jossa hallituksen pitäisi olla vastaamassa kolmen oppositiopuolueen kysymykseen. Näillä näkymin hallituksen on hyvin vaikea saada yhteistä vastausta kysymykseen tehtyä.

Käytännössä vaihtoehtoja tiistaille on kolme.

1) Tavattuaan huomenna hallituskumppanit Antti Rinne ilmoittaa eroavansa pääministerin tehtävästä. Maanantai-illan puheiden perusteella Rinne tuskin kuitenkaan tulee hevillä luopumaan.

2) Sdp:n eduskuntaryhmä päättää, että Antti Rinteen on syytä jättää pääministerin tehtävät, ilmaisevat sen hänelle ja Rinne päättää erota. Keskustalaiset tuntuivat maanantai-iltana uskovan tämän vaihtoehdon toteutuvan.

3) Antti Rinne ei eroa ja ilmoittaa jatkavansa pääministerinä.

(Neljäs vaihtoehtokin toki on – eli se, että Sdp ja keskusta pääsisivät huomenna aamupäivällä sopuun ja jatkaisivat hallitusyhteistyötä Antti Rinteen johdolla ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä vaihtoehto ei ole enää käytännössä mahdollinen. Sen verran tulehtuneeksi tilanne on päässyt.)

JOS ANTTI RINNE ei jätä tiistaina paikkaansa ennen välikysymyskeskustelun alkua iltapäivällä, HS:n tietojen mukaan keskusta harkitsee vaihtoehtoa, jonka mukaan keskustalaiset jäävät kokonaan pois välikysymyksen käsittelystä.

Täysistuntosalissa olisi tässä tapauksessa tiistaina kovin tyhjää.

Kohtalonhetki olisi tässä tapauksessa sitten keskiviikkona, kun tiedossa on välikysymyksen luottamusäänestys.

Jos Rinne ei väisty pääministerin paikalta, keskusta äänestäisi epäluottamusta Rinteen hallitukselle. Tämä tarkoittaisi hallituksen kaatumista.

MAANANTAI-ILTANA tilanne on kuitenkin se, että Antti Rinne ei taivu ja on päättänyt nokittaa.

Sdp on nyt pistänyt pokeritermein all-in, eli pannut kaikki pelimerkit peliin. Rinteen uhittelu pakottaa keskustan itsetutkiskeluun, miten pitkälle se on todella valmis menemään.

Onko Kulmuni valmis ottamaan riskin siitä, että koko hallitus kaatuu?

Hallituksen kaatuminen saattaa johtaa lopulta myös siihen, että joudutaan järjestämään uudet eduskuntavaalit. Tämä vaihtoehto ei varmastikaan houkuttele keskustaa tilanteessa, jossa sen kannatus on yksitoista pilkku jotain.

JOS HALLITUS hajoaa epäluottamusäänestykseen keskiviikkona, suurimman puolueen puheenjohtajana Antti Rinne pääsee ensimmäisenä yrittämään uuden hallituksen kasaamista. Enemmistöhallituksen kasaaminen tuskin Rinteeltä onnistuisi, sillä esimerkiksi kokoomus ei varmastikaan lähde Sdp:n johtamaan hallitukseen. Sen verran paljon kokoomuslaisia hiertävät huonot kokemukset kevään hallitusneuvotteluista demareiden kanssa.

Perussuomalaisetkaan tuskin lähtevät, sillä he tietävät, että jos Rinne ei onnistu uuden hallituksen kasaamisessa, hallitustunnustelijaksi nousee seuraavana perussuomalaisten Jussi Halla-aho.

Ajatus kauhistuttaa demareita.

Näin ollen voi sanoa, että jos nokittelu jatkuu tiistaina, demarileirissä tulee jossain vaiheessa piste, jossa he joutuvat vakavasti punnitsemaan rinnakkain Antti Rinteen ja Sdp:n etua.

Tällä hetkellä nämä edut saattavat olla yhteneväiset, mutta eivät välttämättä enää huomenna.

Joka tapauksessa tiistaina on eduskunnassa melkoinen härdelli.
Helsingin Sanomat
2.12. 21:37, Päivitetty: 3.12. 6:15

Keskustan Kulmuni on kovan paikan edessä. Perääntyä ei enää voi.

Rinne taasen on nyt unelmaduunissaan ja oli jo ennen vaaleja laskenut tasan tarkkaan ketkä se haluaa mukaan, niin, että enemmistähallitus toteutuu - ja sellainen siitä tulikin. Keskusta vaan oli ja on yhä se vittumaisin lenkki ketjussa. Rinne tietää, että Kepu pettää aina, mutta ehkä hän laski Kepun vallanhimoon varaan niin paljon, että odotti Kepun olevan SDP:n apupuolue. Pitää kuitenkin muistaa, että Kepu on viimeksi ollut hallituksessa ns. toissijaisena päähallituspuolueena vuosikymmeniä sitten.

Spekulaatiot seuraavasta hallituspohjasta ovat jo olemassa. Demareilla ei siihen taida olla asiaa. On heillä toki enemmän poliittisia kavareita kuin Perussuomalaisilla, mutta enemmistöä ei saada aikaan enää millään laskuopilla. Jokaista hiertää jokin juttu.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Puolueiden imagoja on tutkittu jo kauan. Uusin tutkimus nostaa Perussuomalaiset kärkeen:
SDP:n imago sukelsi jo ennen pahinta Posti-sotkua, luottamus perussuomalaisiin vahvistunut selvästi – uusin puoluebarometri karu hallitukselle

Hallituspuolue keskustan imago on surkeassa jamassa eikä puheenjohtajan vaihdos ole tilannetta parantanut.

Kansalaisten luottamus pääministeripuolue SDP:hen on heikentynyt nopeasti.

Tämä käy ilmi uusimmasta puoluebarometristä, joka on toteutettu jo ennen kuin Posti-vyyhti asetti Antti Rinteen (sd.) aseman pääministerinä vaakalaudalle. Kysely tehtiin marraskuun alkupuolella.

Rinteen asema hallituksen johdossa muuttui maanantaina entistä tukalammaksi, kun keskusta asetti Rinteen mahdollisuudet jatkaa pääministerinä kyseenalaiseksi. SDP vastasi, että sillä on täysi luottamus Rinteeseen.

SDP on pudonnut uusimmassa puolueiden imagovertailussa neljännelle sijalle, kun se vielä viime keväänä ennen eduskuntavaaleja oli vertailun ykkönen.

Muutokset SDP:n imagossa ovat melko pieniä, mutta silti PS, vihreät ja kokoomus kiilasivat kyselyssä sen edelle.

Samaan aikaan kun kansalaisten luottamus demareihin on vähentynyt, on perussuomalaiset onnistunut kiillottamaan imagoaan selvästi. Jussi Halla-ahon johtama puolue nousi kertaheitolla viidenneltä sijalta imagotutkimuksen kärkeen.

Viimeksi PS oli imagotutkimuksessa kärjessä syksyllä 2010 eli ennen ensimmäistä suurta vaalivoittoa, “jytkyä”.

Puolueiden imagoa selvitetään säännöllisesti osana puoluebarometritutkimusta, jonka toteuttaa markkinatutkimusyritys Kantar TNS.

Puolueet saivat uusimman kyselytutkimuksen tiedot käyttöönsä viime viikolla. Puolueiden sisäisiin tarpeisiin tehty yleisötutkimus vuotaa usein ennemmin tai myöhemmin myös tiedotusvälineiden haltuun.

Yle sai tiedot uusimmasta tutkimuksesta maanantaina.

Puolueiden kokonaisimago:

puolueimago.jpg
puolueimago.jpg (74.93 KiB) Katsottu 4023 kertaa
Imagotutkimus on kylmä suihku jo muutenkin uskottavuutensa takia vaikeuksissa olevalle hallitukselle.

Viidestä hallituspuolueesta kolme on imagovertailun hännillä eli keskusta, vasemmistoliitto ja SDP.

Heikoimmat arviot uusimmassa kyselyssä sai keskusta, joka vajosi hännänhuipuksi jo Juha Sipilän pääministerikauden loppupuolella.

Ainoa hallituspuolue, joka menestyy tutkimuksessa, on vihreät.

Touko Aallon lyhyt kausi puolueen johdossa söi vihreiden imagoa, mutta puheenjohtajan vaihtaminen ensin Pekka Haavistoon ja sitten Maria Ohisaloon palautti puolueen pian tutkimuksen kärkisijoille. Nyt vihreät sijoittui viime kevään tapaan toiseksi.

Luottamus SDP:hen horjuu
Posti-kiistan takia suuriin vaikeuksiin joutuneelle SDP:lle barometri on karua luettavaa.

Yhä useamman kansalaisen luottamus demareihin on heikentynyt ja tämä on tapahtunut verraten nopeasti puolueen valtaannousun jälkeen. SDP ehti olla imagoltaan ykkönen viime vuoden syksystä tämän vuoden kevääseen.

Viime keväänä 24 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi, että luottamus SDP:hen on vähentynyt. Tänä syksynä näin vastanneiden määrä on noussut 34 prosenttiin. Lukema on sama kokoomuksella.

Tukalin tilanne on kuitenkin keskustalla, sillä peräti 40 prosenttia vastanneista katsoo, että luottamus puolueeseen on vähentynyt. Tosin luku oli aiemmin vielä pari pykälää huonompi.
...
Perussuomalaisilta salamanousu kärkeen
Perussuomalaisten nousu imagovertailun kärkeen johtuu monesta tekijästä. Kansalaisten suhtautuminen puolueeseen on muuttunut myönteisemmäksi, arvioitiin asiaa melkein minkä tahansa ominaisuuden perusteella.

Muihin puolueisiin verrattuna PS:n linja on kansalaisten mielestä selkeä ja helposti hahmotettava.

Barometriin vastanneista 36 prosenttia pitää perussuomalaisten linjaa selkeänä, muilla puolueilla vastaava luku on tuntuvasti heikompi: vihreät 22 prosenttia, kokoomus 21, vasemmistoliitto 20, SDP 12 ja keskusta 10.

PS on ollut profiililtaan selkein puolue jo ennen tätä syksyä, mutta nyt perussuomalaiset on nykäissyt selvän etumatkan muihin puolueisiin.

Kansalaisten mielestä perussuomalaiset kertoo myös rehellisesti, mitä puolue tavoittelee.

Näin perussuomalaisista ajattelee 38 prosenttia kansalaisista, muut puolueet ovat tässäkin kaukana PS:n lukemista: vihreät 22 prosenttia, vasemmistoliitto 19, kokoomus 15, SDP 14 ja keskusta 10.

Uusimpaan tutkimukseen on haastateltu noin 1 300:aa henkilöä marraskuun alkupuolella ja tutkimuksen virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.
YLE
3.12.2019 klo 05.47

Artikkelissa on myös Vetovoimaisimmat johtajat, Taitamattomat johtajat, Profiilin ja linjan selkeys sekä Luottamukseni on vähentynyt - kaaviot.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Iivis »

IL:n tiedot: Rinne jättää eronpyyntönsä ennen välikysymyskeskustelua - edessä hallitustunnustelut, SDP valitsee uuden pääministeriehdokkaan ensi viikolla
Tänään klo 9:15
Pääministeri Antti (sd) ei halua, että hänen johdollaan neuvoteltu hallitusohjelma jää toteuttamatta.
Antti Rinne on Iltalehden tietojen mukaan jättämässä eronpyyntönsä tiistaina.

Rinne on Iltalehden tietojen mukaan valmis pyytämään eroa pääministerin tehtävästä tasavallan presidentiltä ennen kello 14 alkavaksi suunniteltua eduskunnan välikysymyskeskustelua.

Sitä ennen Rinne ja Sdp vaativat kirjalliset perustelut, miksi keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni vaatii pääministerin vaihtamista.

Sdp:n puoluehallitus on päättänyt, että uusi pääministeriehdokas valitaan puoluevaltuuston kokouksessa vasta ensi viikolla, todennäköisesti torstaina 12. joulukuuta.

Sitä ennen edessä ovat hallitustunnustelut. Ne aloittaisi eduskunnan suurin puolue eli Sdp.

Muodollisesti tunnusteluihin tulisivat mukaan myös oppositiopuolueet perussuomalaiset, kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt.

Sdp:n tavoitteena on jatkaa nykyisellä hallituspohjalla.

Keskiviikoksi suunniteltu puoluevaltuuston kokous on tarkoitus perua. Sdp:n säännöt eivät sano, kuka johtaa hallitustunnusteluita. On mahdollista, että ne käydään Rinteen johdolla, vaikka hän ei uuteen hallitukseen enää tulisi.

Pääministerin paikasta ovat Iltalehden tietojen mukaan kiinnostuneita Sanna Marin, Antti Lindtman ja Ville Skinnari.

Valinnan tekee puoluevaltuusto. Tavoitteena olisi, että uusi hallitus astuisi virkaansa perjantaina 13, joulukuuta.

Epävarmaa on silti, onnistuuko hallitusyhteistyö enää Sdp:n ja keskustan välillä. Sosialidemokraatit ovat erittäin tuohtuneita siitä, että edellinen pääministeri Juha Sipilä on perjantaista lähtien osallistunut operaatioon Rinteen kaatamiseksi. Toinen keskeinen hahmo operaatiossa on ollut keskustan lappilainen kansanedustaja Markus Lohi.

Sdp:ssä arvioidaan, että keskustan konservatiivien operaatio jättää puolueiden välille syvän haavan. Toistaiseksi sosialidemokraatit pitävät hallitusohjelmaa puolustamisen ja säilyttämisen arvoisena. Tätä näkökohtaa painotti puoluehallituksen kokouksessa Antti Rinne.

Rinne jatkaisi Sdp:n puheenjohtajana ensi kesäkuun sääntömääräiseen puoluekokoukseen asti.

Ylimääräisen puoluekokouksen järjestäminen ei vaikuta todennäköiseltä, vaikka jotkut demarit ovat sellaistakin väläyttäneet. Rinteen tukijat asettuvat puolueen sisäisessä pääministerikilpailussa todennäköisesti Marinin taakse. Heidän pyrkimyksenään on estää Lindtmanin valinta Rinteen seuraajaksi.

LAURI NURMI

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d ... d8db89fd23

Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Hahaa, arvasin että Kulmunin valinta ennakoi sitä että isoilla pojilla oli kulissientakaiset jo keväällä valmiina. Siksi Sippekin häipyi alta aikayksikön. Sipen takanahan on vanha EK:n mies Esko Aho, 90-luvun laman suuri köyhien kyykyttäjä. Kolmikymppiset millenniaalit eivät tietysti häntä muista. Ahon parina hääri tuolloin kokoomuksen Iiro Viinanen, joka lähti ajasta ikuisuuteen pari päivää sitten. Suomen työllisyys ja tulotasa-arvo ei koskaan toipunut 90-luvun lamasta ja jälkeenpäin onkin sanottu, että lama tehtiin tahallaan, jotta saadaan Suomi eurovaluuttakuntoon. Euroonhan Suomen veivät ilman kansanäänestystä nykyinen pressamme Niinistö ja demarien Paavo Lipponen, jonka aikana demarien politiikka meni kokoomuksestakin oikealta ohi ja kannatuspohja tuhoutui. Demarien nykyinen alennustila siis juontaa Lipposen ajasta, koska silloin se menetti pienituloisten kannatuksen. Kun vakituloiset suuret ikäluokat siirtyivät eläkkeelle, eivät demarien kyykyttämät nuoret pätkätyöläiset enää äänestäneet puoluetta ja kannatus romahti. Vähän samoin kävi keskustalle pienviljelijöiden kanssa: suurtilallisia on määrällisesti kovin vähän ja köyhän tai kaupunkilaisen ei kannata sipilöitä äänestää.

Rinne ei käy säälikseni, on hän sen verran ketkuloinut uransa mittaan. Mutta Sipilän EK-kyykyttäjähallituksen jälkeen Suomen palkansaajat ja köyhät olisivat tarvinneet reilun ja rehdin perinteisen demaripääministerin. Demareilla ei vain enää ole sellaisia tarjolla, koska kannatuspohja tuhottiin 70-lukulaisten, nykyisten nelikymppisten keskuudessa Lipposen aikana, eikä heitä ole ollut puolueessa tarpeeksi kehittymässä. Marin ja Lindtman ovat millenniaaleja, vielä aivan liian nuoria ja kokemattomia.

Voi myös olla, että demarit kävelivät ansaan ja Sipilä ja kokkarit ovat kulisseissa sopineet kokoavansa kok+kepu+vihr+risat hallituksen. Kokoomukselle oli iso juttu, ettei se päässyt hallitukseen, sillä Suomen palkat on tarkoitus halpuuttaa lähivuosikymmeninä siten, että ihmiset pääsääntöisesti tekevät töitä nykyisellä työmarkkinatuella/toimeentulotuen perusosalla (noin 500 euroa kuussa molemmat) plus asumistuella (joka ei kata koko vuokraa jos asunto on liian kallis, ehkä tähänkin on joku parakkiratkaisu suunnitteilla). Pahat kielet ovat jopa arvelleet, että Rinnekin olisi ollut osa tätä pirullista globalistisuunnitelmaa, mutta jäi tyhmänä kiinni. En sitten tiedä tuosta teoriasta, sen verran kovaa oli oikeistomedian myllytys Rinnettä kohtaan. Ja jos Rinne olisi ollut osa tällaista suunnitelmaa, niin demarien neuvottelut kokoomuksen kanssa olisivat tuskin kariutuneet niin nopeasti keväällä. Ainakin Orpoa henkilökohtaisesti tuntuu riepovan se, ettei hän päässyt hallitukseen, jossa päätöksiä tehdään.

Kiinnostavaa on myös, mistä media sai Rinteen henkilökohtaisia meilejä. Olen aiemminkin kirjoittanut täällä toisessa ketjussa, miten Sanoma vakoilee kaikkia sivustoillaan käyviä mm. tallentamalla IP-tiedot viestien oheen ja yhdistelemällä niitä sitten muiden palstojen viesteihin sekä suoraan, että todennäköisesti myös tekoälyn avulla. Sanoman lisäksi tällaista kuulemma harrastavat Google, Facebook, YouTube sekä Yle ja muut Suomen ja maailman isot mediatalot. Homma siis toimii siten, että jos olet samaan aikaan sähköpostissasi ja vaikka jollain Sanoman sivulla tai Facebookissa, niin ne imuroivat kaiken avoinna olevan ja lisäksi saattavat tallentaa mikrofonia käyttäen myös ääniympäristön eli puheesi ja myös kameranäkymän, jos et ole peittänyt kameraasi. Ainakin FB muuten kaappaa mikrofonin siltikin vaikka olisit estänyt sen Wintoosan asetuksissa. Mitä luulette, onko demarileirissä nyt tajuttu, miksi analytiikka sai Trumpinkin voittamaan vaalit? :wink:
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Iivis kirjoitti:
Ti Joulu 03, 2019 10:26 am
IL:n tiedot: Rinne jättää eronpyyntönsä ennen välikysymyskeskustelua - edessä hallitustunnustelut, SDP valitsee uuden pääministeriehdokkaan ensi viikolla

Ylimääräisen puoluekokouksen järjestäminen ei vaikuta todennäköiseltä, vaikka jotkut demarit ovat sellaistakin väläyttäneet. Rinteen tukijat asettuvat puolueen sisäisessä pääministerikilpailussa todennäköisesti Marinin taakse. Heidän pyrkimyksenään on estää Lindtmanin valinta Rinteen seuraajaksi.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d ... d8db89fd23
Lainauksen alleviivaus dl

Demarileiri on jakautunut selkeästi kahtia; ns. rinteeläiset, joissa Sanna Marin ja ns. heinäluomalaiset, joissa Antti Lindtman. Tämähän se edesauttaa sopua...

No, viikon kuluttua Suomessa on taas uusi/uudistunut hallitus. Sama koalitio, pari nimeä demareissa vaihtuu.
devil_doll kirjoitti:
Ti Joulu 03, 2019 6:43 pm
Ahon parina hääri tuolloin kokoomuksen Iiro Viinanen, joka lähti ajasta ikuisuuteen pari päivää sitten.
Mistä tälläinen tieto?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin