USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1819
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

H.Moilanen kirjoitti:
"No tämä minua tässä keskustelussa just on ottanut päähän - mutta tasapuolisesti kutakuinkin kaikkien nimimerkkien osalta. Vaaleihin asti täällä oli vielä asiaa ja vaalien jälkeiset päivätkin olivat keskustelun osalta ihan kiinnostavaa luettavaa. Mutta sen jälkeen koko homma on lässähtänyt ihan sisällöttömäksi jaskanpauhamiseksi. Nimimerkit pullistelevat ja kettuilevat toisilleen, minkä jaksavat. Ketjun voisi melkein sulkea siiheksi asti kunnes asian eli USA:n presidentinvaalien osalta oikeasti tapahtuu jotain tai tulee uutta TIETOA. Mutta ihan sama. Ongelman voi kai kiertää jättämällä ketjun lukematta toistaiseksi."

Nyt eletään itseasiassa paljon ratkaisevampia aikoja kuin ennen vaaleja ja tietoa kyllä tulee koko ajan. Suuruusluokkaa on, että maailman vanhinta demokraattisille instituutioille ( ei välttämättä demokratialle) perustetun valtion instituutioita ja sen peruskiveä kansanvaltaa yritetään kyseenalaistaa valtion päämiehen toimesta. Jos se onnistuu muutkin perusteet sortuu. Sama kaiffari sattuu olemaan myös maailman ylivoimaisesti suurimman sotilasmahdin ylipäällikkö. Aika moni on huolissaan tilanteesta.
Buy the ticket, take the ride!
Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1819
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

Sama viesti samaan aikaan on tulostunut tänne tuplana?
Buy the ticket, take the ride!
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Sanottakoon nyt tähän sen verran että itseäni nyt todellakin kiinnostaa median toiminta eikä niinkään Trumpin tuleva vaalivoitto. Se se on mielenkiintoista :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1819
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

sikakoira kirjoitti: La Marras 21, 2020 10:02 pm Sanottakoon nyt tähän sen verran että itseäni nyt todellakin kiinnostaa median toiminta eikä niinkään Trumpin tuleva vaalivoitto. Se se on mielenkiintoista :lol:
Minuakin kiinnostaisi tietää Murdochin ajatukset vaalien jälkeen. Donald ja Boris( Johnson) ovat nyt huomanneet olevansa mediakentällä uudessa tilanteessa.
Buy the ticket, take the ride!
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA »

Nimenomaan mieletön. :lol: :lol: :lol:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1f7 ... 3d4e17384e
Trump katosi kuvasta – ”Käytös on epävakaampaa kuin tavallisesti”

Tänään klo 0:07

Donald Trumpilla on ollut kohta kolme viikkoa aikaa sulatella vaalitappiotaan.

Presidentti Donald Trump ei sanonut sanaakaan osallistuessaan kansallisen veteraanipäivän muistojuhlaan Arlingtonin sotilashautausmaalla.

Donald Trumpia on presidenttikaudellaan voinut syyttää monesta eri asiasta. Mutta koskaan aiemmin hän ei ole ollut vaikeasti tavoiteltava.

Joe Bidenia vastaan käydyn presidentinvaalikampanjan jälkeen Trump on kuitenkin hautautunut jonnekin Valkoisen talon kammioihin. Hän ei enää soittele Fox Newsin ohjelmiin eikä juttele toimittajien kanssa matkalla golfkentälle.

Nyt on saattanut kulua jopa kokonaisia päiviä, joiden aikana Trump ei ole esiintynyt lainkaan julkisuudessa.

Samaan aikaan lähes 12 miljoonalla yhdysvaltalaisella on jo todettu koronavirustartunta. Parhaillaan noin 80 000 kansalaista on sairaalahoidossa taistelemassa oman elämänsä puolesta.

– Olemme vaarallisimmassa kansanterveydellisessä kriisissä sitten vuoden 1918, Bidenin koronanyrkkiin kuuluva Michael Osterholm muotoili.

Hurjat lukemat

Päivittäiset tartunnat huitelevat pahimmillaan yli 150 000:ssa, ja joka päivä yli tuhat yhdysvaltalaista menehtyy COVID-19-tautiin.

Tämä hetki suorastaan vaatii johtajuutta.

Mutta sitä ei ole tarjolla.

Trumpin katoaminen julkisuudesta ei varmasti ole sattuma. Jollain tasolla presidenttikin ymmärtää, että hänen aikansa Valkoisessa talossa alkaa olla täynnä.

Trumpin ainoat elonmerkit vaalitappion jälkeen ovat muodostuneet yhdestä seppeleenlaskusta sotilashautausmaalla, muutamasta Valkoisen talon tilaisuudesta ja viikonloppuretkistä omalle golfkentälle.

Ja tietenkin Trump elää aktiivisesti Twitterissä, jossa hän jakaa seuraajilleen salaliittoteoriaansa ”varastetusta” vaalista.

– En usko, että meillä on ollut Richard Nixonin jälkeen presidenttiä, joka olisi näin syvällä omassa bunkkerissaan ja irtautunut maan johdosta kuin Trump nyt, Minnesotan yliopiston politiikan ja hallinnon laitoksen johtaja Larry Jacobs sanoi Guardianille.

– Trump ei ole ainoastaan kärsinyt katastrofaalista poliittista tappiota. Hän kärsii selvästi myös syvästä emotionaalisesta kriisistä. Tämä käytös on jopa epävakaampaa kuin tavallisesti. Kansan kielellä: hän on sekaisin.

Isoja päätöksiä

Luonnollisesti muutos Trumpin käytöksessä ei jäänyt huomaamatta. Kriitikot, koomikot ja ulkomaalaiset tarkkailijat ovat kaikki arvuutelleet presidentin mielentilaa.

– No, historia on täynnä onnellisia loppuja itsevaltiaille, jotka häviävät ja sulkeutuvat sen jälkeen bunkkereihinsa, talk show -isäntä Stephen Colbert vitsaili.

Tiettävästi Trump viettää nyt vielä entistä enemmän aikaa television edessä. Hän sukkuloi Valkoisen talon kuuluisan Oval Officen ja illallishuoneen välillä. Molemmissa niissä on iso televisio.

Aivan toimettomaksi Trump ei tietenkään ole taantunut. Hän on ehtinyt vaihtaa koko puolustusministeriön johdon ja ilmoittaa sotilaiden vetäytymisestä sekä Irakista että Afganistanista. Kenraalit ovat tiettävästi pystyneet jarruttamaan presidentin pakkomiellettä Iranin ilmapommituksesta.

– Presidentti tekee kovasti töitä. Hänellä työskentelee koronaviruksen ja sotilasjoukkojen kanssa, Valkoisen talon lehdistösihteeri Kayleigh McEnany sanoi.

Monien muiden mielestä Trumpin mökötys on vain merkki huonosta häviäjästä.

– 1 869 kuollutta kun lähestytään kiitospäivää. Presidentti on kadonnut taistelussa ja karannut vastuutaan maan suojelemisesta. Mitä vastaavassa tilanteessa tapahtuisi sotilasjohdolle, kysyi CNN-kanavan poliittinen analyytikko Ronald Browstein.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.youtube.com/watch?v=tE_cspk1UjU
Trump Is Going HARD On WI Recount, Democrats Seem Worried About What An Audit Will Find

https://www.corbettreport.com/bioterror/
False Flags and the Dawn of Bioterrorism

Tämä muuten yritetään deletoida jo vittuun :lol:
Viimeksi muokannut sikakoira, Su Marras 22, 2020 3:15 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Haarahaukka kirjoitti: La Marras 21, 2020 9:48 pm H.Moilanen kirjoitti:
"No tämä minua tässä keskustelussa just on ottanut päähän - mutta tasapuolisesti kutakuinkin kaikkien nimimerkkien osalta. Vaaleihin asti täällä oli vielä asiaa ja vaalien jälkeiset päivätkin olivat keskustelun osalta ihan kiinnostavaa luettavaa. Mutta sen jälkeen koko homma on lässähtänyt ihan sisällöttömäksi jaskanpauhamiseksi. Nimimerkit pullistelevat ja kettuilevat toisilleen, minkä jaksavat. Ketjun voisi melkein sulkea siiheksi asti kunnes asian eli USA:n presidentinvaalien osalta oikeasti tapahtuu jotain tai tulee uutta TIETOA. Mutta ihan sama. Ongelman voi kai kiertää jättämällä ketjun lukematta toistaiseksi."

Nyt eletään itseasiassa paljon ratkaisevampia aikoja kuin ennen vaaleja ja tietoa kyllä tulee koko ajan. Suuruusluokkaa on, että maailman vanhinta demokraattisille instituutioille ( ei välttämättä demokratialle) perustetun valtion instituutioita ja sen peruskiveä kansanvaltaa yritetään kyseenalaistaa valtion päämiehen toimesta. Jos se onnistuu muutkin perusteet sortuu. Sama kaiffari sattuu olemaan myös maailman ylivoimaisesti suurimman sotilasmahdin ylipäällikkö. Aika moni on huolissaan tilanteesta.
Olen kanssasi samaa mieltä asian tärkeydestä, mutta tietenkin täysin eri mieltä Donald Trumpin osalta.

Sitä asiaa Moderaattorin poistamissa viesteissäni nimenomaisesti yritin pohtia (kömpelösti tosin, myönnetään), että me täällä vain jankutamme juupas-eipäs-juupas-eipäs. Kyllähän me kaikki olemme jo moneen kertaan osoittaneet, että osaamme lukea uutisia eri lähteistä ympäri maailmaa. Niin ammattilaismediaa kuin someakin. Mutta me kaikki pysymme omissa poteroissamme kuin täit tervassa, eikä keskustelua yksinkertaisesti synny. Sitä yritin aiemmissa viesteissäni tuoda esiin, että keskityn sillä välillä muuhun asioihin. Nyt olen esimerkiksi tehnyt SWOT-analyysejä kolmen Euroopan valtion osalta. Yksi maista on Suomi, muita en kerro, enkä asiayhteyksiä muutenkaan.

Jenkkien lopullinen vaalitulos taas... ...No, kiinnostaahan se ja itse asiassa se kiinnostaa paljon. Mutta en silti jaksa tässä vaiheessa asiasta jankuttaa. Median toiminta kiinnostaa kyllä, mutta en jaksa havaintojani täällä raportoida, koska ei niistä ole kiinnostuneita kuin ehkä muutama nimimerkki. No, pakko sanoa, että kuuntelin osan aikaa Alex Stubbin ja Hilleri Clintonin keskustelua netistä. Kyseessä oli Alexin johtaman yliopiston digi-opetushetki, johon Alex (huom! Hillerikin puhutteli Stubbia Alexiksi!) haastatteli ystäväänsä Hilleriä. Olin ihan liikuttunut heidän välillään hehkuneesta ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta. Oli myös tosi ihqua, että Suomen media mahdollisti koko haastattelun näkymisen koko kansalle. Vähän kyllä ihmettelin Stubbin kysymyksiä. Miksi ihmeessä hän esimerkiksi kyseli Hilleriltä, palataanko (korkeakoulujen) opetuksessa takaisin lähiopetukseen vai muuttuuko opetus pysyvästi digitaaliseksi? Onko Hilleri Alexin mielestä oikea henkilö arvioimaan tuollaista asiaa? Muitakin outouksia haastattelussa oli. Ei ihme, että puhutaan niin paljon siitä huijarisyndroomasta, kun tämä on alkanut mennä tällaiseksi, että rekrytoinnit suoritetaan samanmielisten kavereiden joukosta ja kuka tahansa itselleen tai asialleen julkisuutta tarvitseva tunnettu henkilö kelpaa asiantuntijaksi mihin tahansa aiheeseen. Varsinkin etähaastatteluissa ja -luennoissa rima kaikenlaisten vastaavien höperöhommien tekemiseen laskee, koska matkustamiseen ei tarvitse varata aikaa eikä rahaa. Ja kun ei tarvita rahaa, ei tarvitse perustella valintoja kaiken maailman pilkkua viilaaville päättäjille.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Suosittelen katsomaan kuitenkin terrorismin ja uuden bioterrorismin synnystä upean dokumentin.

https://www.corbettreport.com/bioterror/
False Flags and the Dawn of Bioterrorism

Alusta asti ja loppuun mnnessä pitäisi tajuta missä mennään :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Miksi USA on hiljennetty koska USA voittaa arvoitsimensa johtajan juuri kohta :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Hyvin menee. :lol:

Kuva

Trump - sen sijaan, että olisi hyväksynyt yhden tappion - päätti, että on parempi ottaa sellaiset 20 tappiota.
WINNING! :lol:
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6458
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Tästä tuleeki mielenkiintoista, tramppaajalla on kuulemma entistäkin epävakaampi käytöstä ilmassa.
Siis ei voi olla totta! Pikkukakara ei ole saanut haluamaansa y-hyy! :mrgreen: :mrgreen:
Sinikka
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 12:23 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Sinikka »

Jos Trump luopuu virastaan ennen määräaikaa, jolloin varapresidentti nousee presidentiksi, voisiko tämä uusi presidentti vapauttaa Trumpin syytteistä, joita ei ole edes nostettu? Luulisin, että ei.

Lopuksi "pätevän" Trumpin henk.koht. asianajajan Giulianin päästö.

https://www.youtube.com/watch?v=qAJKECu_0ps
Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1819
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

Sinikka kirjoitti: Su Marras 22, 2020 1:43 pm Jos Trump luopuu virastaan ennen määräaikaa, jolloin varapresidentti nousee presidentiksi, voisiko tämä uusi presidentti vapauttaa Trumpin syytteistä, joita ei ole edes nostettu? Luulisin, että ei.

Lopuksi "pätevän" Trumpin henk.koht. asianajajan Giulianin päästö.

https://www.youtube.com/watch?v=qAJKECu_0ps
En ole varma, mutta olen käsittänyt että voi armahtaa siihen mennessä tehdyistä laittomuksista, vaikka syytteitä ei olisi nostettu. Mutta se koskee vain liittovaltion tuomioita. Osavaltioiden oikeutta syyttää ja tuomita se armahdus ei koske. New Yorkin osavaltiolla on jo nippu haasteita odottamassa syytesuojan lakkaamista.

Ja sitten aiheeseen sopiva vitsi perään:

Mitä Donald Trump sanoo tammikuun. 20?
- kohti uusia haasteita.
Buy the ticket, take the ride!
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6680
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Johnny Rottenin kantaa presidentinvaaleihin kyllä komppaan. Los Angelesissa yhä asuva Rotten / Lydon äänesti Trumpia. Haastattelu näytettiin BBC Good Morning Britain -ohjelmass 4.11.2020 eli vaaleja seuranneena päivänä.

https://www.youtube.com/watch?v=v1uOwz_UrQ0

Sex Pistols’ Johnny Rotten Goes Full MAGA, Calls Trump “the Only Hope”

The punk rock veteran spoke about his politics during an interview on Good Morning Britain

https://consequenceofsound.net/2020/11/ ... g-britian/


Former Sex Pistols frontman Johnny Rotten, a.k.a. John Lydon, made good on his threat to vote for Donald Trump in Tuesday’s presidential election.

Lydon called into Good Morning Britain on Wednesday to discuss his support for Trump. “It makes complete sense to me to vote for a person who actually talks about my kind of people,” Lydon commented. “Trump is not a politician. He’s never claimed to be. How unusually exceptionally wonderful is that for people like me, working class people.”

“We’re bored of ‘intellectual’ left-wing ideas,” Lydon continued. “We can’t take much of you. You talk twaddle. Everything you do – you just miss the point of who the general population are.”

The interview then took an awkward turn when Good Morning Britain host Susanna Reid asked Lydon about Trump’s behavior on the world stage.

“Let me finish!” Lydon screamed. “It does nothing for these people! Nothing! And this is why they now support him so loyally because he is the only hope.”

Appearing to read off of a piece of paper, Lydon proceeded to regurgitate several right-wing talking points. “I’ve watched what the Democrats have done to California, let alone this entire west coast, it’s absolutely disgusting… It’s chaotic, dogma-led, it seems to have a Karl Marx agenda behind it.”

“Look at what your liberal-minded agenda has done to Portland and Seattle” the “Anarchy in the UK” singer added. “Do you want some more of that everywhere? 140 solid days of rioting… [Biden] doesn’t deal with ANTIFA or BLM in any way at all.”

In a previous interview with The Observer last month, Lydon lauded Trump’s handling of the economy, and said he sympathized with him over being labeled as a racist.

“I’ve been accused of the very same thing, so I’m offended for anybody who’s called that.” (In 2008, Bloc Party frontman Kele Okereke accused Lydon of an “unprovoked racist attack” that resulted in Okereke suffering severe facial bruising and cuts to his face. Details of the incident, which allegedly occurred backstage at a music festival in Spain, were later corroborated by members of Foals, Kaiser Chiefs, and Mogwai.)

When the interviewer asked Lydon about the killing of George Floyd by police, Lydon responded: “There’s not anyone I know anywhere that wouldn’t say that wasn’t ghastly. Absolutely! It doesn’t mean all police are nasty or all white folk are racist. Because all lives matter.”

Though he hails from London and fronted one of the most famous bands in UK history, Lydon became an American citizen in 2013 and currently resides in California.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kuva
Siinä Levisin mielipidevaikuttaja. Onko tuo pyjama?
Vastaa Viestiin