USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Avatar
sikakoira
Sherlock John Holmes
Viestit: 5239
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira » La Marras 23, 2019 12:23 pm

takka kirjoitti:
Pe Marras 22, 2019 8:16 pm
Olipahan järisyttävät todistajankuulustelut, vaikka suurin osa asiaa tuntevista kieltäytyi todistamasta, kuten Bolton.

Joka päivä todistettiin kerta kerralta vahvemmin, kuinka Yhdysvaltain presidentti, edistääkseen omaa henkilökohtaista etuaan, riskeerasi kansalaistensa ja muun maailman turvallisuutta lähettämällä Putinille signaalin, että Trumpin oma etu menee kansalaisten ja maailman turvallisuuden edelle. Trump viestitti, että Putin saa häärätä Ukrainassa rauhassa, mikäli Trumpin oma etu sitä vaatii.

En tiedä, mitä tuo juridisesti olisi, mutta mieleen tulee vähintäänkin maanpetos. Nyt esitetty näyttö pitäisi missä tahansa tuomioistuimessa, mutta lopullinen päätös Yhdysvaltain senaatissa on poliittinen, ei juridinen.

Se vaan ihmetyttää, kuinka republikaanit, Nunes, Jordan ym ym haluavat häpäistä itsensä Trumpin vuoksi. He kaikki eivät voi olla niin tyhmiä, että eivät ymmärrä, mistä asiassa on kyse.

Ennemmin tai myöhemmin Trump menee pohjaan ja hänen tukijansa menevät mukana.
Kröhöm,juu,olipahan järisyttävät todistajankuulustelut tosiaankin :D
John Solomon joka kirjoitti Hilliin paljon paljastavan kolumnin Ukrainan touhuista on viimeisimpänä tullut julkisuuteen ja kysyy herra Vindmanilta mahtoiko hän antaa vääriä lausuntoja kongressille.
https://www.zerohedge.com/political/joh ... -narrative
John Solomon Drops 28 Uncomfortable Facts Crushing The 'Debunked Conspiracy Theory' Narrative
“I think all the key elements were false,” Vindman testified.

Rep. Lee Zeldin, R-N.Y, pressed him about what he meant. “Just so I understand what you mean when you say key elements, are you referring to everything John Solomon stated or just some of it?”

“All the elements that I just laid out for you. The criticisms of corruption were false... Were there more items in there, frankly, congressman? I don’t recall. I haven’t looked at the article in quite some time, but you know, his grammar might have been right.”
Katsotaan mitä mahtaa herra Vindman vastata :lol:
Samaan aikaan NY Times nimeää FBI lakimiehen joka narahti FISA hakemuksen tohtoroinnista ja on nyt ensimmäisenä saanut syytteet vuoden 2016 toimista.
https://www.zerohedge.com/political/nyt ... -fisa-docs
NYT Names FBI "Resistance" Lawyer Under Criminal Investigation For Fabricating FISA Docs
If you want a vision of the future, imagine a boot stamping on a human face - forever.

George Orwell

takka
Neuvoja-Jack
Viestit: 266
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja takka » La Marras 23, 2019 12:36 pm

Jatkoa seuraa. Ykkösotsikoksi on noussut että - kukapa muukaan - kuin Devin "Moo" Nunes on omakohtaisesti ollut kaivamassa törkyä Bidenistä Wienin reissullaan. Nunes on todennut, ettei kommentoi asiaa tässä elämässä eikä seuraavassa.

Niinpä niin. Rebuplikaanit vittuilevat demokraattien todistajille, mutta yhdelläkään ei ole kanttia kertoa, mitä tapahtui, saati lähteä todistamaan.

Ja kyllähän sen ymmärtää. Trump joukkoineen asettui tukemaan Venäjää sen ja Ukrainan välisessä sodassa edistääkseen Tollon 2020 vaalikampanjaa. Mitäpä jenkkien ja maailman turvallisuudesta, kunhan Tollo saa jatkaa.

Sama psyykkinen ilmiö on havaittavissa erilaisissa kulteissa, esim Waco, Jim Jones etc. Sairasta johtajaa seurataan vaikka omaan kuolemaan saakka.

Avatar
Tackleberry
Columbo
Viestit: 2445
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Tackleberry » La Marras 23, 2019 1:35 pm

sikakoira kirjoitti:
Su Syys 15, 2019 9:02 am
Ukraina tulee vielä esiin monessakin yhteydessä seuraavan vaalikamppanjan aikana ,tämän lupaan tässä vaiheessa
Tämä viesti syyskuun puolivälistä jaksaa naurattaa. :lol:

Ryssät ja republikaanit kuvittelivat vielä tuolloin, että heidän hämärähommansa tulisivat toimimaan Trumpin eduksi 2020 vaaleissa. :lol:
Mutta kun laittaa idiootit asialle, niin lopputulos on tällainen.
Ei olisi voinut pahemmin mennä reisille! :lol:


But Biden, but Burisma. :cry:
persut kirjoitti:Raiskauksista vaahtoaminen on tekopyhää ja moralistista
Kardemumma kirjoitti:Et kai tosissasi usko sen mielisairaan rouvan saaneen enemmän ääniä kuin Trumpin joka pääsi valtaan?

URSA
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4916
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA » La Marras 23, 2019 4:54 pm

Trumpilla on psykoosit tulilla. (Melkein tunnin mittainen puhelinhaastattelu Fox&friendsille, Trump kertoo deep state salaliitosta ym.) https://youtu.be/WNqKhRcpktU

damfin
Sherlock Holmes
Viestit: 3652
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja damfin » La Marras 23, 2019 8:34 pm

Tämä nyt on jo muutaman päivän vanha naurunaihe, mutta naurattaahan se vieläkin...
https://twitter.com/realdonaldtrump/sta ... 0115014656

Trumpin tviittaus:
Today I opened a major Apple Manufacturing plant in Texas that will bring high paying jobs back to America. Today Nancy Pelosi closed Congress because she doesn’t care about American Workers!
Muuten ihan oikein, paitsi että tuo Applen tehdas oli avattu about 6 vuotta sitten... ja Pelosi ei sulkenut kongressia :lol:
Ei vittu miten idiootti voi amerikan presidenttinä ollakaan, tai miten vitun idiootteja voivat kannattajansa olla kun tuollaisen presidentiksi äänestivät, toisaalta eihän tuon edes pitäisi naurattaa, ennemminkin huolestuttaa että maailmassa on niinkin paljon ihmisiä jotka uskovat tuollaisen puheita, huoh...
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

Avatar
sikakoira
Sherlock John Holmes
Viestit: 5239
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja sikakoira » Su Marras 24, 2019 8:35 pm

Tackleberry kirjoitti:
La Marras 23, 2019 1:35 pm
sikakoira kirjoitti:
Su Syys 15, 2019 9:02 am
Ukraina tulee vielä esiin monessakin yhteydessä seuraavan vaalikamppanjan aikana ,tämän lupaan tässä vaiheessa
Tämä viesti syyskuun puolivälistä jaksaa naurattaa. :lol:

Ryssät ja republikaanit kuvittelivat vielä tuolloin, että heidän hämärähommansa tulisivat toimimaan Trumpin eduksi 2020 vaaleissa. :lol:
Mutta kun laittaa idiootit asialle, niin lopputulos on tällainen.
Ei olisi voinut pahemmin mennä reisille! :lol:


But Biden, but Burisma. :cry:
Mietin jonkin aikaa vaivaudunko edes vastaamaan mutta kun tuli sen verran hyvä yhteenveto aiheesta vastaan niin päätin sen postata tähän.
https://www.youtube.com/watch?v=Nqb7l2wICBE
'Sherlock, super hearing' Holmes & 'Russia Did It' Hill testimony reveals deep state panic

Asiahan menee Ukrainan osalta juurikin niin kuin tuossa keskustellaan. Demokraatit ovat kaivaneet itselleen sen luokan kuopan että nähtäväksi jää noustaanko sieltä enää.Biden ainakin on jo pois pelattu ehdokas ja päitä tulee putoamaan vielä runsaasti lähitulevaisuudessa.

Tim Pool myöskin summasi aika hienosti demokraattien tämän hetken tilanteen
https://www.youtube.com/watch?v=96UdHhz_qws
Democrats Impeachment BACKFIRE Just Went From BAD to WORSE, Democrats Are Imploding Over This
If you want a vision of the future, imagine a boot stamping on a human face - forever.

George Orwell

Avatar
Tackleberry
Columbo
Viestit: 2445
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Tackleberry » Su Marras 24, 2019 9:15 pm

Ei täällä kukaan sun Youtube-videoitas kuuntele.

"Tämä alt right -kommentaattori on sitä mieltä, että musta on valkoista."
:roll:
persut kirjoitti:Raiskauksista vaahtoaminen on tekopyhää ja moralistista
Kardemumma kirjoitti:Et kai tosissasi usko sen mielisairaan rouvan saaneen enemmän ääniä kuin Trumpin joka pääsi valtaan?

Avatar
sikakoira
Sherlock John Holmes
Viestit: 5239
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira » Su Marras 24, 2019 9:37 pm

Pikkaisen uutta Bidenin tilanteesta
https://www.zerohedge.com/geopolitical/ ... corruption
State Department Releases Detailed Accounts Of Biden-Ukraine Corruption
A liberal watchdog group's attempt to nail Rudy Giuliani has backfired in spectacular fashion after their FOIA request resulted in the US State Department releasing detailed accusations of corruption against the Bidens - based on interviews with former Ukrainian officials who were in charge of the investigations.
:lol: :lol: :lol:

On kyllä naurussa pitelemistä näiden demokraattejen kanssa.
If you want a vision of the future, imagine a boot stamping on a human face - forever.

George Orwell

Avatar
Tackleberry
Columbo
Viestit: 2445
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Tackleberry » Su Marras 24, 2019 10:22 pm

Kuva

Derp, mutta mitä mieltä Zero Hedge on? :lol:
Analysis / Bias

In a quote from the above New Yorker article they summarize the political stance of the blog, which Lokey told Bloomberg is: “Russia=good. Obama=idiot. Bashar al-Assad=benevolent leader. John Kerry= dunce. Vladimir Putin=greatest leader in the history of statecraft.”

Zero Hedge’s content has been classified as “alt-right” and has been criticized for presenting conspiracy theories.

In review, Zero Hedge publishes pro-right wing/Trump articles such as Pat Buchanan: “Trump Calls Off Cold War II.” As well as fake news stories regarding liberals: Anti-Trump Protesters Bused Into Austin, Chicago.
A factual search reveals a terrible track record with IFCN fact checkers. There are too many failed checks to list here.

Overall, we rate Zero Hedge an extreme right biased conspiracy website. (8/18/2016) Updated (M. Huitsing 7/17/2018)
https://mediabiasfactcheck.com/zero-hedge/
persut kirjoitti:Raiskauksista vaahtoaminen on tekopyhää ja moralistista
Kardemumma kirjoitti:Et kai tosissasi usko sen mielisairaan rouvan saaneen enemmän ääniä kuin Trumpin joka pääsi valtaan?

Avatar
sikakoira
Sherlock John Holmes
Viestit: 5239
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira » Ma Marras 25, 2019 12:16 am

^
Yritätkö Takkumarja vihjailla että nuo 40 sivua ulkoministeriön julkisuuteen antamia raportteja Bideniin kohdistuneista korruptioepäilyistä Ukrainan osalta ovat jonkin näköistä salaliittoteoriaa. :lol: Sieltä ne löytyvät linkin takaa :lol:

Tuo postaamasi Napolitanon kommentti on ajalta jolloin ei tiedetty paremmin :lol:
Repesin kun vilaisin tuota median faktantarkastus sivuasi jonka mukaan CNN,MSNBC,Washington Post ja NY Times ovat median luotettavimpia lähteitä joiden kertomaan voit luottaa. :lol:
If you want a vision of the future, imagine a boot stamping on a human face - forever.

George Orwell

Avatar
Tackleberry
Columbo
Viestit: 2445
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Tackleberry » Ma Marras 25, 2019 1:25 pm

- Ensin Trumpilla oli se yllättävä "terveystarkastuksen ensimmäinen osa" Walter Reedin sairaalassa.
- Sitten matkoille onkin lähtenyt mukaan Valkoisen talon lääkäri ja lentokoneestakin poistuttiin poikkeuksellisesti alakerran kautta, eikä normaaleja portaita pitkin.
- Nyt ilmoitetaan, että Trump ei enää työskentele Oval Officessa, niin kuin on ollut tapana, vaan "työskentelee" (eli katsoo telkkaria ja twiittaa) henkilökohtaisissa tiloissaan.
- Myöskään golf ei ole maistunut sairaalavisiitin jälkeen.

Muistan kuinka huolissaan trollit olivat aikanaan Hillaryn terveydestä, mitäs kommenttia nyt saadaan? "Healthiest president ever." :lol:

Taitaa Adderallin snorttaaminen ja hampurilaisten syöminen vihdoin käydä kunnolla tämän läskiperseen terveyden päälle. :twisted:
persut kirjoitti:Raiskauksista vaahtoaminen on tekopyhää ja moralistista
Kardemumma kirjoitti:Et kai tosissasi usko sen mielisairaan rouvan saaneen enemmän ääniä kuin Trumpin joka pääsi valtaan?

Avatar
sikakoira
Sherlock John Holmes
Viestit: 5239
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira » Ti Marras 26, 2019 5:07 pm

HAHAHA,demokraattien joukot alkavat rakoilla.
https://www.zerohedge.com/political/sch ... mpeachment
Schiff Hits The Fan: First House Democrat Publicly Opposes Impeachment
With public support for impeachment waning and the risk of a potentially disastrous Senate trial looming, House Democrats have suffered their first impeachment defection after Rep. Brenda Lawrence of Michigan said she no longer supports the effort.
:lol:
If you want a vision of the future, imagine a boot stamping on a human face - forever.

George Orwell

damfin
Sherlock Holmes
Viestit: 3652
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja damfin » Ke Marras 27, 2019 9:18 am

Tuomari jyrähti Donald Trumpille: ”Presidentti ei ole kuningas”

Liittovaltion tuomari on linjannut, että Valkoisen talon henkilöstöllä ei ole immuniteettia kongressin kuulemisissa.

Valkoisen talon entinen neuvonantaja Don McGahn joutuu todistamaan Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaa koskevassa Venäjä-tutkinnassa, liittovaltion tuomari on päättänyt.
Tuomioistuimen päätöksen mukaan Valkoisen talon työntekijät voidaan velvoittaa todistamaan kongressin edessä. Tuomio kumoaa presidentinhallinnon väitteet henkilöstön immuniteetista. McGahn kieltäytyi kongressin kuulemiskutsusta keväällä, ja Valkoinen talo on ohjeistanut koko henkilöstönsä toimimaan näin, BBC ja CNN kertovat.
Tuomari Ketanji Brown Jackson kuitenkin totesi päätöksessään, että kukaan ei ole lain yläpuolella. Jacksonin mukaan presidentillä ei ole sellaista valtaa, että hän voisi estää neuvonantajiaan vastaamasta konfressin kutsuun.

”Presidentit eivät ole kuninkaita”, tuomari lisäsi viitaten perustuslain pykäliin ja Yhdysvaltain perustajaisien linjauksiin.
Valkoinen talo aikoo valittaa tuomiosta.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tuomar ... bdb3eea489

"Stated simply, the primary takeaway from the past 250 years of recorded American history is that Presidents are not kings,"
"It is indisputable that current and former employees of the White House work for the People of the United States, and that they take an oath to protect and defend the Constitution of the United States,"

- Federal Judge -
Liitteet
What… I'm not a king?? That's fake news!
What… I'm not a king?? That's fake news!
91b5cb1a-db8d-5720-b9a1-544abd7092ba.jpg (69.71 KiB) Katsottu 669 kertaa
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond
Viestit: 7619
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: USA:n Presidentinvaalit

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Ma Joulu 02, 2019 7:16 pm

Eka sivulta:
killingfields kirjoitti:
To Loka 20, 2016 12:18 am
Eipä ole taidettu Hilary Clintonia lahjuksen vastaanottamisesta tuomita, vajakkien foliohattuilut sikseen. Clintonista tulee presidentti ja sekös Putinin pientä punapioneeria ottaa päähän :mrgreen:
- Hillary tapattaa apua pyytäneen diplomaatin ja vielä valehtelee tapauksesta (Benghazi) -> ei virkarikostutkintaa, ei 24/7 mediäöyhötystä.
- Hillary maksaa ukrainalaisille paskan kaivamisesta, jota käytettiin poliittisen vastustajan tuhoamisen yritykseen -> ei virkarikostutkintaa, ei 24/7 mediäöyhötystä.
- Donald erottaa häntä inhonneen diplomaatin, virkarikostutkinnan tähtitodistajan, jonka ainoa anti oli se, että hänelle tuli paha mieli kun sai potkut -> pakko saada viralta, eikä valtaa pitävä media muusta enää puhukaan!

Naurettavaa pelleilyä vuonna 2019, nyt oikein korostettiin kuinka syytön ja kunnollinen nainen joutui alfa-toksisuuden jyräämäksi ja tämä kaikki tapahtui vain siksi, että Trump vihaa naisia. Tämä uravirkailija oli yksi monista, joka yllättyi, kun pressa ei antanutkaan deep state -uravirkamiesten päättää USAn ulkopolitiikan linjauksista.

Apurahoja tulisi tämän "interagency" -porukan mielestä antaa kyselemättä, vaikka läpeensä korruptoitunut maa oli hyvin Trump -vihamielinen ennen uutta hallintoa ja he pyrkivät kaikin keinoin auttamaan Clintonia voittoon, vaikka he eivät ulkomin. Hillaryltä tai pres. Obamalta kovaa tukea saaneetkaan (toisin kuin Trumpilta korruptoituneen hallinnon vaihtuessa). Ukraina oli myös isossa roolissa demokraattien järjestämässä Venäjä -huijauksessa, millä Trump yritettiin ensiksi kammeta viralta.

Suurta hupia seurata impeachment-sirkusta, "uusi kasvo" ja "Trumpin kauheasta rasismista" kärsivä OAC lipsautti totuuden, "kyse ei ole virkarikoksista, vaan siitä, että Trump jatkaisi virassaan myös 2020 ->, jos häntä ei panna viraltaan".

Tässä CNN:n eräs mestariluomus, Trump on kulttijohtaja, jolla on yliluonnollinen kyky hallita kannattajiensa ajatuksia! Häh häh!
CNN ja reliable sources - Trump on kultin johtaja, joka hallitsee kannattajien ajatuksia.png
CNN ja reliable sources - Trump on kultin johtaja, joka hallitsee kannattajien ajatuksia.png (71.8 KiB) Katsottu 1123 kertaa
https://www.newsbusters.org/blogs/nb/ni ... nd-control

On hienoa, että Epstein-tutkinta jatkuu, mutta saammeko koskaan selville, miksi Bill Clinton lensi lolita-expressillä ainakin 26 krt, vaikka miehellä oli omakin kone käytössään? Oliko Eppi oikeasti niin cool, että siksi tämä nuorella harjoittelijallaan mulkkuaan imettänyt seksisti halusi lentää nuorilla naisilla ja lapsilla itseään imettäneen seksistin kanssa todistettavasti ainakin 26 krt? Tätäkään media ei "jostain syystä" myllyttänyt tai enää edes yritä tutkia, kun taas jopa Trumpin loistosuoritukset esitetään negatiivisessa valossa - yli 90% valtamedian Trump-uutisista ovat negatiivisia, vain 6 prossaa on positiivisia tai neutraaleja! Vaatii vahvaa persoonaa, ettei ala uhriksi FAKE news -sirkuksen keskellä, mikä lähinnä vastaleirin kulttuuriin kuuluu. Mies on taistelija, sanokaa mitä sanotte! Lisäksi ihan loistava koomikko.
Burn
Loot
Murder

URSA
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4916
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA » Ke Joulu 04, 2019 2:49 pm

Ihan loistava koomikko, mutta tahattomasti myös silloin, kun yrittää olla hauska. Lontoonreissun uutisoinnissa on huvittanut, kuinka ensin uutisoitiin, ettei Boris Johnson tapaa Trumpia, koska keskittyy vaaleihin ja todennäköisesti pelkää Trumpin kanssa esiintymisen laskevan suosiotaan. Eikös Trump Lontoossa töräyttänyt julki, että tapaa Johnsonin kahden kesken, kuten sitten tapasikin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006331119.html
Tiedusteluvaliokunta väittää Trumpin syyllistyneen väärinkäytöksiin – näin virkasyyteprosessi jatkuu seuraavaksi

Julkaistu: 12:09

Myös tiedusteluvaliokunnan republikaaniedustaja Devin Nunesin nimi nousee raporttia varten kerätyissä puhelutiedoissa esille.

Yhdysvaltojen edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunta julkaisi tiistaina raportin, jossa todettiin presidentti Donald Trumpin syyllistyneen väärinkäytöksiin. Tiedusteluvaliokunta äänesti raportin hyväksynnästä puoluerajojen mukaisesti: enemmistönä olevat demokraatit sen puolesta ja republikaanit sitä vastaan.

Amerikkalaismediassa raporttia on kutsuttu tiekartaksi kohti virkasyytettä. CNN:n mukaan raportin ensimmäinen osio käsittelee vallanväärinkäyttöä ja toinen osio pyrkimyksiä estää tutkintaa.

Demokraatit väittävät myös, että Trump saattoi rikkoa liittovaltion lakia hyökkäämällä todistajia vastaan ja pelottelemalla heitä. Raportissa mainitaan neljä esimerkkiä siitä, kuinka presidentti hyökkäsi todistajia vastaan Twitterissä, Politico kertoo.

Suurin osa raportin sisällöstä oli jo aiemmin julkisuudessa kerrottua ja pohjautui pitkälti esimerkiksi julkisissa kuulemisissa kuultujen todistajien lausuntoihin. Raporttiin oli kuitenkin myös sisällytetty esimerkiksi puhelutietoja.

Puhelutiedoista käy esimerkiksi ilmi, että tiedusteluvaliokunnan republikaaniedustaja Devin Nunes oli kahden avustajansa kanssa toistuvasti yhteyksissä Trumpin asianajajaan Rudy Giulianiin ja tämän kätyrinä toimineeseen Lev Parnasiin.

Puhelutietojen mukaan yhteydenpito Giulianin kanssa oli tiivistä alkuvuonna, jolloin Giuliani samaan aikaan hyökkäsi Yhdysvaltojen silloista Ukrainan-suurlähettilästä Marie Yovanovtichia vastaan ja valmisteli matkaa Ukrainaan kaivaakseen törkyä demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Joe Bidenistä.

Nunes myös puhui huhtikuussa Parnasin kanssa. Parnasin asianajaja kertoi marraskuussa hänen asianajajansa olevan valmis todistamaan virkarikostutkinnassa yhteyksistään Nunesiin ja republikaaniedustajan pyrkimyksistä kaivaa törkyä Bidenistä.

Lisäksi puhelutiedoissa kuvataan Giulianin yhteyksiä omiin avustajiinsa ja useisiin hallinnon virkamiehiin.
Puhelutiedot paljastavat Devin Nunesin ja Rudy Giulianin yhteyden.

Raportin hyväksyminen tarkoittaa sitä, että virkasyyteprosessi jatkuu. Jo keskiviikkona oikeusvaliokunnassa pidetään kuulemisia koskien ”presidentin virkasyytteen perustuslaillisia perusteita”. Todistamassa on neljä perustuslain asiantuntijaa.

New York Timesin mukaan oikeusvaliokunta pitänee ainakin kolme kuulemistilaisuutta. Valiokunnan tarkoituksena on koostaa virkasyytteen kohdat. Kohdista voidaan äänestää myös yksitellen. Jos yksikin pykälä saa enemmistön kannatuksen, presidentti saisi virkasyytteen.

Demokraateilla on edustajainhuoneessa enemmistö, minkä takia virkasyyte on täysin mahdollinen.

Sen sijaan epätodennäköiseltä näyttää se, että Trump tuomittaisiin virkarikoksesta. Tuomiosta äänestettäisiin senaatissa, jossa enemmistö on republikaanien hallussa. Käytännössä 20 republikaanisenaattorin pitäisi äänestää virkarikostuomion puolesta.

Vastaa Viestiin