29.8.2022
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009033042.html
Anton ajaa Butshan ja miehitetyn Berdjanskin väliä – IS tapasi ukrainalaisia, jotka pyrkivät Venäjän puolelle rintamaa
Ukrainalaisia ajaa Venäjän miehittämille alueille huoli läheisistä ja omaisuudesta – sekä vaihtoehtojen puute.
Automarket Episentrin parkkipaikka Zaporizzjan kaupungissa on näkynyt viimeisten kuukausien aikana lukuisissa uutiskuvissa. Sen kautta saapuvat lähes kaikki pakolaiset Venäjän miehittämiltä alueilta Ukrainan puolelle.
Parin kilometrin päässä Episentristä on toinen, huomattavasti tuntemattomampi kokoontumispaikka. Hiekkakentällä jonottavat autot odottavat pääsyä Ukrainan puolelta miehitetyille alueille.
Kyllä, on ihmisiä, jotka haluavat vapaaehtoisesti Venäjän hallitsemalle puolelle rintamaa. Eikä heitä ole aivan vähän. Hiekkakentällä oli lauantaina kymmeniä henkilöautoja ja minibusseja.
Ukrainan viranomaisten suorittamassa papereiden tarkastuksessa voi kulua koko päivä. Monet matkustajat odottivat jonojen etenemistä kuumana kesäpäivänä autojen ulkopuolella eväitä syöden.
Siinä missä Ukrainan puolelle saapuvat pakolaiset vastaavat mielellään haastattelupyyntöihin, Venäjän puolelle pyrkivät eivät juuri toimittajille halua puhua. Muutama jonottaja suostui kuitenkin kertomaan Ilta-Sanomille, miksi he haluavat ehdoin tahdoin miehitetyille alueille.
Hudajar Velijev ja Olga Kasata matkustivat kuuden lapsensa kanssa kuluneella minibussilla kohti kotikyläänsä Myhailivkassa. Se on noin 50 kilometrin päässä rintamasta Venäjän joukkojen puolella.
Perheen isän Hudajar Velijevin oikea jalka on katki polven yläpuolelta. Se on loukkaantunut sodassa, mutta mies ei halua kertoa tarkemmin miten.
Velijev kertoo perheen viettäneen Zaporizzjassa kaksi viikkoa sillä aikaa, kun hän sai jalalleen hoitoa. Nyt on aika palata.
– Minulla ei taloa täällä vaan kylässä, Velijev perustelee.
Raha on perheellä selvästi tiukassa. Vanhemmat eivät ole työskennelleet sodan aikana, ja lapsilisätkin ovat jääneet nostamatta. He saavat jonkin verran ruoka- ja lääkeapua ukrainalaisilta vapaaehtoisjärjestöiltä.
Venäläisten miehittäjien kanssa perheellä ei ole ollut ongelmia.
– He eivät koske meihin, emmekä me koske heihin, Velijev toteaa.
Yksi suuri huoli perheellä on. Perheen lapsista kaksi on kouluikäisiä. Heidän pitäisi aloittaa syyskuussa lukuvuosi venäläisessä koulussa.
– Emme halua että lapsemme menevät venäläiseen kouluun. Olemme ukrainalaisia, äiti Olga Kasata sanoo.
Autojonon perällä matkatavaroitaan järjestelee Anton Karjakin. Hän on matkalla Kiovan läheltä Butshasta Asovanmeren rannalle miehitettyyn Berdjanskiin.
– Tämä on viides kerta sodan aikana, kun menen takaisin. Olen kaksi viikkoa töissä, kaksi viikkoa kotona, Karjakin sanoo.
Remonttimiehenä työskentelevä Karjakin asuu työjaksojensa aikana Butshassa, jossa venäläismiehittäjät tekivät sodan alussa hirmutekoja. Silloin Karjakin ei Butshassa ollut.
Berdjanskissa on hänen mukaansa venäläisvallan aikana rauhallista.
– En pelkää venäläisjoukkoja. Pelkään että jos ukrainalaiset hyökkäävät, ei kaupungissa ole enää niin hiljaista.
Karjakinin vaimo on pysynyt Berdjanskissa koko sodan ajan. Pariskunnalla ei ole lapsia.
– Jos lähdemme Berdjanskista, kotimme kaapataan, Karjakin sanoo.
Jonon kärjessä olevat Jelena Vorobajeva ja Denis Vorobajev valmistautuivat palaamaan Luhanskin miehitettyyn Zoloteen raskain mielin. He pakenivat kahden tyttärensä kanssa sodan alussa Keski-Ukrainaan. Nuorin tytär aloittaa pian 11. luokalla. Hän jäi isosiskonsa kanssa Keski-Ukrainaan.
– Meidän molempien vanhemmat ovat Zolotessa. Nyt vierailemme heidän luonaan. Päätämme myöhemmin menemmekö takaisin Pultavaan vai emme. Keskustelemme myös siitä, mitä vanhempamme haluavat, Jelena Vorobajeva sanoo.
Zolotessa odottavat raskaat olot. Pariskunnan mukaan kaupungissa eivät toimi sen paremmin sähköt, vesi kuin kaasukaan.
– Puhelinyhteys toimii joskus.
Herää tietysti kysymyksiä, että miksi suurin osa Venäjän hallitsemille alueille suuntaava ei halunnut antaa haastattelua länsimedialle. Ja miksi ihmiset ovat halukkaita niille alueille menemään. Muutamia syitä tuossa toki kerrottiin, mutta varmasti muitakin syitä on.