Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Entiselle kokoomusvaikuttajalle viisi vuotta törkeästä petoksesta: "Nyt sitten maksetaan näitä harkintavirheitä"

Maanantai 3.7.2017 klo 20.15

Helsingin hovioikeus tuomitsi maanantaina neljä kuudesta niin sanotun Kultalampi-asian vastaajasta noin viiden vuoden ehdottomiin vankeustuomioihin kirjanpitorikoksista.

Käräjäoikeus oli hylännyt tapauksesta nostetut petossyytteet aiemmin, mutta hovioikeus päätti toisin.
Tuomittu entinen kokoomusvaikuttaja on yllättynyt hovioikeuden päätöksestä.

Tästä on kyse

As Oy Espoon Leppävaaran Kultalammesta oli tarkoitus tulla hotellinomainen senioripalvelutalo, jossa olisi ollut hyvinvointikeskus kylpylöineen ja talvipuutarhoineen.

Palvelutalon peruskivi muurattiin marraskuussa 2007 ja valmista piti olla marraskuussa 2008. Rakennustyöt keskeytyivät ja sitä rakentava IdeaPro Oy haettiin maksuhäiriöiden vuoksi konkurssiin 2009.

Talon rakensi loppuun sen konkurssipesästä ostanut yhtiö. Alkuperäisen rakennuttajan maksuvaikeuksista alkoi vuosien tutkinta.

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet lokakuussa 2015. Maanantaina hovioikeus tuomitsi kuitenkin kuudesta vastaajasta neljä. Tuomioon voi hakea vielä muutosta korkeimmalta oikeudelta.

Hovioikeus hyväksyi Harri Bergströmiä, Matti Hyvöstä, Ilkka J. Karia ja Petri Temisevää vastaan ajetut rangaistusvaatimukset kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, Bergströmiä, Hyvöstä ja Karia vastaan ajetun syytteen törkeästä velallisen petoksesta sekä Karia vastaan ajetun syytteen törkeästä petoksesta.

Tuomituista Ilkka J. Kari on entinen kokoomusvaikuttaja ja vihreiden kansanedustajan Emma Karin isä. Hän on toiminut muun muassa Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Kari tuomittiin vankeuteen viideksi vuodeksi, Bergström neljäksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi, Hyvönen neljäksi vuodeksi yhdeksäksi kuukaudeksi ja Temisevä neljäksi vuodeksi seitsemäksi kuukaudeksi. Helsingin käräjäoikeus oli hylännyt kaikki syytteet ja korvausvaatimukset lokakuussa 2015. Kahden vastaajan osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Lähes seitsemän miljoonaa katosi

Tuomion perusteena on toteutumattoman palvelutalon rakentamiseen liittyvät epäselvyydet. Espoon Leppävaaraan oli tarkoitus rakentaa tavanomaista tasokkaampi palvelutalo, joka oli Sampo Pankki Oyj:n rahoittama RS-kohde, eli se oli rahalaitosten neuvottelukunnan suosittelema. Kohteen valmistumisen piti olla siten turvattu, vaikka rakennuttaja joutuisi maksuvaikeuksiin.

Hovioikeuden tuomion mukaan vastaajien katsottiin käyttäneen määräysvaltaa As Oy Espoon Leppävaaran Kultalammessa ja sen rakennuttajayhtiönä toimivassa IdeaPro Oy:ssä luomalla kyseisten yhtiöiden ja vastaajien muiden yhtiöiden välille tekaistuja velkasuhteita. Niiden perusteella rakennushankkeesta siirrettiin varoja hankkeen ulkopuolelle ja yhtiöt ajautuivat maksukyvyttömiksi.

IdeaPro Oy asetettiin konkurssiin helmikuussa ja asunto-osakeyhtiö heinäkuussa 2009. Yhtiöistä oli tuomion mukaan siirretty 4.7.2006 - 3.12.2008 välisenä aikana noin 6,6 miljoonaa euroa.

Haettiin nopeita voittoja

Iltalehden tavoittama Ilkka J. Kari kiistää varojen häviämisen mainitussa suuruudessa. Hänen mukaansa hankkeesta siirrettiin 1,8 miljoonaa euroa Karilta kysymättä tavoitteena saada sijoitustoiminnalla nopeaa voittoa. Niin sijoitukset kuin koko hankekin kaatui kuitenkin samaan yllätykseen - vuoden 2008 lamaan.

- Siinä meni porukalla kovaa siinä vaiheessa. Kaverit yrittivät saada nopeaa voittoa ulkomaisilla sijoituksilla ja se kaatui samaan, kuin koko hanke. Tuli lama ja sieltä hävisi pohja pois, Kari kertoo.

Karin mukaan palvelutalon rakentamisen jatkuminen kaupan ollessa pysähdyksissä johti kassavajeeseen. Sen paikkaamiseksi oli pankin kanssa sovittu alustavasti tilapäisrahoituksesta, mutta sitten pankkikin veti liinat kiinni.

- Jos suhdanteet olisivat menneet edes vuoden eteenpäin, tämä olisi valmis ja siellä asuisi sata tyytyväistä senioria omissa kodeissaan, hän pohtii.

Kari kiistää olleensa itse mukana sijoituksissa, mutta on hallituksen jäsenenä joutunut itsekin niistä vastuuseen. Hän ei halunnut keskeyttää koko projektia, vaan luotti lupaukseen, että varat tulevat takaisin. Jos temppu olisi onnistunut, kaikki olisivat nyt tyytyväisiä.

- En silloin tehnyt mitään ja nyt sitten näitä harkintavirheitä maksetaan.

Projektin valmistumiseen sijoituksissa hävityt varat eivät Karin mukaan olisi vaikuttaneet, sillä kyseessä oli 36 miljoonan euron projekti, josta jäi muutenkin paljon kesken.

- Siitä jäi sen verran vajaaksi sitä hommaa, se ei ollut se koko syy, Kari vakuuttaa.

Tuomio tuli yllätyksenä

Kari kertoo olevansa yllättynyt hovioikeuden suunnanmuutokseen, jota ei uskonut tapahtuvan.

- Olen kyllä sangen yllättynyt, koska käräjäoikeus teki hyvin perustellun päätöksen. Kun on itse elänyt sen ja tietää mitä on tapahtunut, niin minusta käräjäoikeuden linjaus oli täysin oikea, Kari sanoo.

Kari arvioi, että hovioikeus päätyi noudattamaan asiassa pankin kantaa. Hän aikoo viedä tapauksen korkeimpaan oikeuteen. Aikaa hakea muutosta on 60 päivää.

Karin mukaan tuomio ei vaikuta hänen perhesuhteisiinsa, vaan omaiset ovat eläneet tilanteessa mukana.

- Kaikki ovat eläneet tässä mukana ja nähneet, mitä on tapahtunut ja tietävät todellisuuden, Kari kertoo.

Iltalehti ei tavoittanut Karin tytärtä Emma Karia kommentoimaan tuomiota.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017070 ... 5_u0.shtml
it's my car !
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja Silli »

Entinen kokoomusvaikuttaja sai viiden vuoden tuomion – Espooseen piti rakentaa luksustalo senioreille, liki 7 miljoonaa euroa katosi taivaan tuuliin

Kaikki niin sanotun Kultalampi-jutun syytteet ja korvausvaatimukset olivat menneet nurin käräjäoikeudessa, mutta Helsingin hovioikeus oli maanantaina täysin eri linjoilla.

NIIN SANOTUSSA Kultalampi-jutussa tapahtui täyskäännös hovioikeudessa. Kaikki syytteet ja korvausvaatimukset olivat menneet nurin käräjäoikeudessa, mutta Helsingin hovioikeus tuomitsi maanantaina tapauksen perusteella useita pitkiä vankeusrangaistuksia.

Vyyhden ytimessä on Kultalampi-niminen asunto-osakeyhtiö Espoon Leppävaarassa. Kultalammesta piti tulla korkeatasoinen senioritalo, mutta se ei koskaan toteutunut.

Poliisi tutki hankkeeseen liittyneitä talousrikosepäilyjä vuosien ajan.

ASIA OLI syyttäjän ja eräiden asianomistajien valitusten vuoksi kuuden vastaajan osalta lähes koko laajuudessaan hovioikeuden käsiteltävänä.

Hovioikeus hyväksyi syyttäjän Harri Bergströmiä, Matti Hyvöstä, Ilkka J. Karia ja Petri Temisevää vastaan ajetut rangaistusvaatimukset kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Bergström, Hyvönen ja Kari saivat hovioikeudessa tuomiot myös törkeästä velallisen petoksesta. Kari tuomittiin lisäksi törkeästä petoksesta.

PISIMMÄN vankeusrangaistuksen, viisi vuotta ehdotonta, sai kiinteistöyrittäjä ja entinen espoolainen kokoomusvaikuttaja Ilkka J. Kari. Hän on toiminut myös Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Hovioikeus katsoo, että Kultalampi-nimisestä asunto-osakeyhtiöstä ja sen rakennuttajayhtiöstä Ideaprosta siirrettiin miljoonia euroja rakennushankkeen ulkopuolelle. Osittain tämän seurauksena yhtiöt ajautuivat vaikeuksiin ja lopulta konkurssiin.

Palvelutalo oli silloisen Sampo-pankin rahoittama RS-kohde. Lyhenne ”RS” tulee sanoista ”rahalaitosten neuvottelukunnan suosittelema”.

HOVIOIKEUDEN TUOMION mukaan Kari ja muut tuomitut käyttivät määräysvaltaa molemmissa yhtiöissä. Karin, Bergströmin, Hyvösen ja Temisevän todettiin merkinneen keinotekoisella järjestelyllä vääriä tietoja Ideapron ja asunto-osakeyhtiön kirjanpitoihin.

”Vastaajat olivat optiokaupan ja minuuttirahasiirtojen avulla luoneet Ideapro oy:n ja asunto-osakeyhtiön sekä vastaajien muiden yhtiöiden välille tekaistuja velkasuhteita, joiden perusteella vastaajat olivat siirtäneet varoja rakennushankkeen ulkopuolelle”, hovioikeus perustelee ratkaisuaan.

Toiminta johti yhtiöiden maksukyvyttömyyteen. Ideapro asetettiin konkurssiin helmikuussa 2009 ja asunto-osakeyhtiö saman vuoden heinäkuussa.

Yhtiöistä oli 4.7.2006–3.12.2008 siirretty ilman hyväksyttävää syytä noin 6,6 miljoonaa euroa rakennushankkeen ulkopuolelle.

Rakennushankkeeseen tarkoitettuja rahoja käytettiin muun muassa epäonnistuneisiin sijoituksiin Yhdysvalloissa.

KARIN LISÄKSI myös muut tuomitut saivat hovioikeudesta pitkät vankeusrangaistukset: Hyvönen neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta, Temisevä neljä vuotta ja seitsemän kuukautta sekä Bergström neljä vuotta ja kaksi kuukautta.

Miehet tuomittiin myös maksamaan miljoonien eurojen vahingonkorvaukset.

Kahden vastaajan tapauksessa hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. He eivät siis saaneet rangaistusta tai vahingonkorvauksia kontolleen.

Tästä on kyse

Kultalampi-vyyhti
  • Länsi-Uudenmaan poliisi sai vuonna 2013 valmiiksi useita vuosia selvittelemänsä niin sanotun Kultalampi-jutun. Kyse on laajasta ja monimutkaisesta talousrikosvyyhdestä.
  • Vyyhdestä kertyi poliisin esitutkinta-aineistoa yli 10 000 sivua.
  • Vastaajat kiistivät oikeudessa syyllistyneensä mihinkään väitetyistä rikoksista.
  • Käräjäoikeus hylkäsi vuonna 2015 kaikki syytteet ja miljoonien eurojen korvausvaatimukset näytön puutteen vuoksi.
  • Helsingin hovioikeudessa tapahtui kuitenkin maanantaina täyskäännös, kun kuudesta vastaajasta neljä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin.
  • Tuomitut voivat yrittää hakea rangaistuksiinsa muutosta vielä korkeimmalta oikeudelta, mikäli se myöntää valitusluvan.
HS
3.7.2017 klo 15:08; päivitetty: 3.7.2017 klo 15:32
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005277442.html
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja Silli »

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet Kultalampi-jutussa

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi torstaina antamassaan tuomiossa kaikki syytteet niin sanotussa Kultalampi-jutussa.

Vyyhden keskiössä on Kultalampi-niminen asunto-osakeyhtiö Espoon Leppävaarassa. Kultalammesta piti tulla korkeatasoinen senioritalo, mutta se ei koskaan toteutunut.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutki vuosia talousrikosepäilyjä, ja syyttäjä vaati rakennushankkeeseen osallistuneille henkilöille rangaistusta muun muassa törkeistä kirjanpitorikoksista, törkeistä velallisen epärehellisyyksistä sekä törkeistä petoksista. Syytettynä oli muun muassa Espoon kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Ilkka J. Kari.

SYYTTÄJÄ JA ASIANOMISTAJAT katsoivat vastaajien menetelleen hankkeen alusta eli kesästä 2006 vuoden 2008 joulukuun alkuun asti rikollisesti ja aiheuttaneen toimillaan sekä asunto-osakeyhtiön että sen rakennuttajan konkurssin. Rikollisen toiminnan epäiltiin olleen sitä, että kerrostalon rakentajayhtiö ja asunto-osakeyhtiö Kultalampi olisivat siirtäneet varoja rakennushankkeen ulkopuolelle.

Vastaajat kiistivät syyllistyneensä mihinkään väitetyistä rikoksista.

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet ja miljoonien eurojen korvausvaatimukset näytön puutteen vuoksi.

Muokkaus 1.10.2015 klo 15.48: Lisätty Ilkka J. Karin nimi.

HS
1.10.2015 klo 15:48
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002856548.html
Tais olla Kultalampi-häiskillä kavereita käräjäoikeudessa... :lol: :lol: :lol:
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja Silli »

Entinen Espoon mahtipoliitikko sai viiden vuoden vankilatuomion – Korkein oikeus piti Ilkka J. Karin vankeustuomion voimassa

Valituslupaa olivat hakeneet kaikki hovioikeudessa tuomitut.

KORKEIN oikeus (KKO) on hylännyt kaikki valituslupahakemukset niin kutsutussa Kultalampi-jutussa.

Helsingin hovioikeuden heinäkuussa 2017 antama tuomio jää siis pysyväksi. Valituslupaa olivat hakeneet kaikki hovioikeudessa tuomitut.

Vyyhden ytimessä oli asunto-osakeyhtiö Kultalampi Espoon Leppävaarassa. Siitä piti tulla korkeatasoinen senioritalo, mutta se ei koskaan toteutunut.

Poliisi tutki hankkeeseen liittyneitä talousrikosepäilyjä vuosien ajan.

HOVIOIKEUS tuomitsi hankkeen neljä vastuuhenkilöä kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Lisäksi kolme heistä tuomittiin törkeästä velallisen petoksesta ja yksi myös törkeästä petoksesta.

Pisimmän vankeusrangaistuksen, viisi vuotta ehdotonta, sai kiinteistöyrittäjä ja entinen espoolainen kokoomusvaikuttaja Ilkka J. Kari. Hän on toiminut Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt kaikki syytteet.

HS
11.10.2017 klo 11:34
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005404140.html
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2586
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja MEG »

Poliitikkojen sukulaiset eivät mielestäni kuulu tämän "Politiikka" ketjun aiheisiin. Mutta kerrottaneen nyt kurisioteettina ,että Emma Karin appi (puolison isä) on entinen taistolaisjohtaja Jaakko Laakso.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja Silli »

MEG kirjoitti:Poliitikkojen sukulaiset eivät mielestäni kuulu tämän "Politiikka" ketjun aiheisiin. Mutta kerrottaneen nyt kurisioteettina ,että Emma Karin appi (puolison isä) on entinen taistolaisjohtaja Jaakko Laakso.
Asioihin osattomia sukulaisia tai läheisiä on turha vetää näihin keskusteluihin. Mutta koska keskustelupalstalla ollaan, on täysin asiallista käsitellä asioita niin, että kokonaisuuksien ymmärtämisen kannalta aiheelliset yhteydet käyvät selväksi. Minusta täällä minfossa ollaan siinä asiassa usein liiankin niuhoja ja estetään asiallinen keskustelu tärkeistä aiheista.

Olen aiemminkin kuullut tuon, että Emman appiukko oli taistolainen. Ei tarvitse yhtään ujostella asian esiintuomista varsinkaan, kun kyseinen Jaakko Laaksokin on julkisuuden henkilö mm. 20 vuotta kestäneen kansanedustajauransa tähden. Jaakko Laakso esiintyy myös ns. Mitrohinin listalla, joka julkaistiin suomalaismediassa muistaakseni vuonna 2014. Sen mukaan Laakso oli värvätty KGB:n palvelukseen vuonna 1973 ja hänen koodinimensä oli "Jan". Jaakko Laakso oli tosin oma-aloitteisesti kertonut jo vuonna 2003 toimineensa KGB:n "konsulttina". Hän on myös avoimesti kertonut opiskelleensa Moskovan yhteiskuntatieteellisessä instituutissa 1978–1979. Eikös vanha vitsi kuulu, että Venäjän valtion parivuotisiin vaihto-opintoihin tarkoitetun stipidendin vastaanottaneilla suomalaisnuorilla oli kaksi tapaa päästä takaisin kotimaahan: Ruumisarkussa tai KGB:n kouluttamina työntekijöinä. Touhu oli kylmän sodan aikaan perin vinhaa. Sinänsä ymmärrän hyvin, että valtiot ja varsinkin suurvallat harjoittivat ja harjoittavat tiedustelutoimintaa erinäisin keinoin. Itse asiassa haaveilin itsekin lähteväni kyseisen stipendin turvin Venäjälle kieltä ja kulttuuria opiskelemaan. Eräs läheinen ystäväni kuitenkin piti minulle tunteikkaan palopuheen, miksi se ei olisi minulle hyväksi. Hän oli itsekin Venäjällä pari vuotta asunut, joten kiitin neuvoista ja jatkoin Venäjän kulttuurin sekä kielen opintoja kotikutoisemmin keinoin.

Jaakko Laakso sai muuten kesäkuussa 2018 elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvoston ja parlamentaarisen yleiskokouksen tiloihin. Euroopan Neuvoston Vasemmistoryhmä oli antanut Laaksolle porttikiellon jo aiemmin. Taustalla oli ilmeisesti Laakson lobbaus Azerbaidžanin puolesta. Ihan kaikki eivät porttareita saakaan!!!

Jännää porukkaa :shock: Ei voi muuta sanoa.

(Täytyy kyllä myöntää, että jännissä porukoissa sitä on tullut itsekin eleltyä...)
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja Silli »

Silli kirjoitti:Hän oli itsekin Venäjällä pari vuotta asunut, joten kiitin neuvoista ja jatkoin Venäjän kulttuurin sekä kielen opintoja kotikutoisemmin keinoin.
Pilkkua viilatakseni täytyy korjata, että hän oli asunut pari vuotta Neuvostoliitossa. Minä sen sijaan harkitsin pyrkimistä vaihto-opintoihin Venäjälle.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Comance
Remington Steele
Viestit: 222
Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:42 pm

Re: Emma Karin (vihr) isä (kok) vankilaan

Viesti Kirjoittaja Comance »

Piiri pieni pyörii :?
En kommentoi.
Vastaa Viestiin