Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Saksa laajentaa rajavalvontaansa Tanskan vastaiselle rajalle – jo 7 Schengen-maata valvoo EU-sisärajoja

26.11.2019 21:45

Kuva

Saksa ilmoitti torstaina ottavansa käyttöön rajavalvonnan Tanskan vastaisella rajalla. Tanskalla on jo rajavalvonta Saksan vastaisella rajalla.
Tanskan kansanpuolueessa uskotaan, että rajavalvonnan lisääntymisen myötä unelma rajattomasta Euroopasta on katoamassa, kertoo Berlingske.

– Tämä on rajattoman Euroopan ja EU:n täydellinen romahdus, Tanskan kansanpuolue DF:n Peter Skaarup kommentoi Saksan päätöstä rajavalvonnan käyttöönotosta Tanskan rajalla.

Skaarup muistutti, että nimenomaan Saksa on ollut EU-maiden rajoilla tapahtuvan valvonnan merkittävä vastustaja.

– Jos joku vielä uskoo rajattomaan EU:iin, jonka filosofia tulisi olla rajavalvonta EU:n ulkorajoilla mutta vapaa liikkuvuus valtioiden välillä, voi nyt menettää uskonsa. Se aika on mennyttä, Skaarup totesi.

Konservatiivipuolue Venstren ulkoasioiden tiedottaja Mads Fuglede muistutti, että terrorismiuhan vuoksi rajavalvonnan olemassaolo on täysin luonnollinen asia.

– Aivan kuin kysyisi, toimiiko armeija. Sen saa tietää vasta hyökkäyksen kohteeksi jouduttuaan. Rajavalvonnalla on erinomainen ennaltaehkäisevä vaikutus. Se viestii, että maahan tulevia valvotaan tehostetusti, Fuglede sanoi.

Seitsemän maata valvoo rajojaan Schengen-alueella
Vapaan liikkuvuuden takaava Schengen-sopimus on rakoillut vuoden 2015 siirtolaiskriisin alusta alkaen. Tällä hetkellä väliaikainen rajavalvonta on voimassa seitsemässä EU-maassa.

Espanja valvoo rajojaan muun muassa merellä sekä Ranskan vastaisella maarajalla 27.11 – 12.12.2019.

Norja valvoo Saksasta, Tanskasta ja Ruotsista suuntautuvaa laivamatkustajaliikennettä 12.11.2019 – 12.5.2020.

Ruotsi valvoo kaikkia rajojaan 12.11.2019 – 12.5.2020.

Tanskan rajavalvonta kattaa Saksan ja Ruotsin vastaiset rajat ja on voimassa 12.11.2019 – 12.5.2020.

Saksa valvoo Itävallan vastaista rajaansa 12.11.2019 – 12.5.2020 sekä Tanskan rajaa torstaina ilmoitetun mukaisesti.

Itävallan rajavalvonta on voimassa 12.11.2019 – 12.5.2020 ja koskee Unkarin ja Slovenian vastaisia rajoja.

Ranska valvoo kaikkia rajojaan 31.10.2019 – 30.4.2020.


https://www.kansalainen.fi/saksa-laajen ... isarajoja/

.....ja Suomi toivottaa tervetulleeksi "työperäiset" joista seuraa töitä vain viranomaisille ja asianajajille.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Hampuri käyttää pakolaisiin miljardi euroa vuodessa

27.12.2019 10:49

Hampuri on käyttänyt viidessä vuodessa turvapaikanhakijoiden majoitukseen, elinkustannuksiin ja kotoutukseen melkein 5,4 miljardia euroa eli keskimäärin 1 miljardin vuodessa.
Kuluja on verrattu Hampurin uuden musiikkitalon, Elbphilharmonie -rakennuksen kustannuksiin. Kymmenkertaistuneet ja vuosien viivästyksen aiheuttaneet kustannukset olivat lopulta lähes 800 miljoonaa. Pakolaispolitiikka on tullut maksamaan joka vuosi saman verran.

Kuluneen kauden suurimmat menot olivat lähes 1,5 miljardia euroa vuonna 2016, mikä oli kaksinkertaisesti edellisvuoden kustannukset. Vuosina 2017 ja 2018 menot olivat yli miljardin, kuluvana vuonna ennusteen mukaan noin 800 miljoonaa euroa. Kaikki kustannukset eivät tosin ole täsmennettävissä, sanotaan Hampurin senaatin eli kaupunkiosavaltion hallituksen vastauksessa parlamentin AfD:n edustajaryhmän kysymykseen. Kaikissa palveluissa ei eritellä asiakkaan taustaa.

AfD:n edustajaryhmän puheenjohtaja Alexander Wolf sanoo lukujen kertovan pakolaispolitiikan tolkuttomista kustannuksista. Kuluneet miljardit vastaavat monen afrikkalaisvaltion kansantuotetta. Tähtitieteelliset kulut kuormittavat Hampurin asukkaita – eikä heidän tahtoaan ole koskaan tiedusteltu.

– Tynnyri on pohjaton, Wolf sanoo.

Hampurin kuuden yliopiston, yliopistollisen sairaalan sekä yliopistollisen kirjaston yhteiset menot vuodelle 2019 ovat 900 miljoonaa euroa. Koko kaupunkiosavaltion vuosibudjetti on noin 15 miljardia. Väkiluku on 1,8 miljoonaa asukasta.

Lähde Junge Freiheit

https://www.kansalainen.fi/hampuri-kayt ... -vuodessa/
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Puukotuksia osattomien juhlassa Saksassa

29.12.2019 09:50

Kuva

Pyhän Nikolain kirkko Auessa. Kuva Anja Suess / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Ikävästi päättyi jouluaaton juhla yksinäisille ja osattomille Pyhän Nikolain kirkossa Auen taajamassa Saksissa. Sanasodasta alkanut tilanne kärjistyi kahteen puukotukseen. Asialla oli joukko arabeja, kohteena tilaisuuteen osallistunut iranilainen mies. Vakavasti puukotettiin seurakunnan aktiivia, joka koetti estää väkivallanteon.

Osattomien juhlaa Auessa on järjestetty vuosikausia. Kirkossa oli satakunta henkilöä, joista melkein puolet ulkomaalaistaustaisia. Lahjoja jakaessa syntyi 53-vuotiaan syyrialaisen ja 34-vuotiaan iranilaisen kesken suukopua. Syyrialainen poistui kehotuksesta paikalta. Pian kirkkoon saapui seitsemän, poliisin mukaan arabeilta vaikuttavaa miestä, jotka pyrkivät käymään iranilaisen kimppuun. Tätä pyrki estämään 51-vuotias seurakunta-aktiivi, joka sai vaarallisia puukoniskuja vatsaansa; 34-vuotias sai lievempiä vammoja. Paikalle tunkeutunut joukko juoksi paikalta.

Poliisi on pidättänyt syyrialaisen kotoaan. Epäselvää on, kuka tai ketkä syyllistyivät puukotuksiin. Ryhmään osallistuneet muut henkilöt ovat vielä vapaalla jalalla. Vaarallisesti haavoittunut seurakuntalainen leikattiin sairaalassa hätäoperaatiossa. Hänen tilansa on vakaa.

Seurakunnan taholta korostetaan, että tilaisuuden muu väki halusi viettää rauhallista juhlaa. Eri seurakuntien 25 vapaaehtoista on osallistunut järjestelyihin, tarjoiluun ja kuljetuksiin. Nyt heidän kanssaan keskustellaan perinteen jatkamisesta. Tapaus on järkyttänyt niin osallistujia kuin järjestäjiä. Vakavasti loukkaantunut kuuluu seurakunnan kunniajäseniin.

Liittopäiväedustaja Alexander Krauss (CDU) sanoi, ettei vieraanvaraisuuden väärinkäyttö voi jäädä seurauksitta. Paikallinen kunnallismies Stefan Harting (AfD) ilmoitti järjestävänsä Viattomien lasten päivänä toritilaisuuden protestoidakseen ylenmääräistä maahanmuuttoa.

Aue – Bad Schelma on noin 20 000 asukkaan vuoden 2019 kuntaliitoksessa syntynyt kaupunki, joka sijaitsee Erzgebirgen alueella Zwickaun kaakkoispuolella .

Lähteet Freie Presse (1, 2), MDR, Polizei Sachsen

https://www.kansalainen.fi/puukotuksia- ... -saksassa/
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Saksalainen tuomioistuin: länsimaisten arvojen opettaminen maahanmuuttajille loukkaa mielipiteenvapautta

Viikon 4. reagoiduin
Viikon 4. luetuin

SAKSA | Suurten maahanmuuttajamäärien kotouttaminen aiheuttaa vaikeuksia kaikkialla. Baijerissa ongelmia pyrittiin ratkomaan uudella kotouttamislailla, jossa edellytettiin tulijoiden kunnioittavan kantaväestön kulttuuria ja sopeutumaan siihen. Vihreille ja demareille tämä ei kuitenkaan sopinut.

Baijerin perustuslakituomioistuin päätti äskettäin, että Baijerin kotouttamislaki rikkoo tietyiltä osin osavaltion perustuslakia vastaan, kertoo Saksan yleisradion ulkomaanpalvelu DW. Kyseinen kotouttamislaki tuli voimaan jo tammikuussa 2017 suuren turvapaikanhakijakriisin jälkimainingeissa. Baijerissa valtaa pitävä kristillisdemokraattien sisarpuolue CSU piti lakia välttämättömänä, jotta Saksaan tulleiden satojen tuhansien turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kotouttamishaasteista selvittäisiin.

Kotouttamislaissa määrätään muun muassa sakkoja sellaiselle turvapaikanhakijalle, joka kieltäytyy opettelemasta saksaa. Saksan lakia ja arvoja halveksuvat turvapaikanhakijat puolestaan laitetaan pakkokursseille opettelemaan länsimaista arvopohjaa.

Punavihreät: saksalaista kulttuuria ei voida edes määritellä
Sosiaalidemokraatit ja vihreät kuitenkin vastustivat kotouttamislakia ja veivät asian perustuslakituomioistuimeen. Erityisesti punavihreitä kismitti se, että laissa vaadittiin maahanmuuttajia kunnioittamaan kantaväestön valtakulttuuria.

Oppositiopuolueiden mielestä termi ”valtakulttuuri” ei ollut laissa riittävän selvästi määritelty. Lisäksi punavihreät olivat sitä mieltä, että ajatus ”valtakulttuurista” johtaa suvaitsemattomuuteen, koska se vaatii tulijoita hylkäämään omat perinteensä ja omaksumaan enemmistön arvot ja tavat.

Luonnollisesti punavihreät korostivat myös sitä, että ”saksalaista valtakultuuria” on mahdoton määritellä, koska kulttuuri on joustava ja jatkuvasti muuttuva käsite. He vetosivat siihen, että Saksan lakien noudattamisen pitää riittää kotoutumisen vaatimusten täyttymiseksi. Punavihreät vastustivat jyrkästi sitä, että kotoutumislaissa vaadittiin, että kaikkien lasten tulisi päiväkodissa ”oppia kristillisen, länsimaisen kulttuurin keskeiset asiat”.

Valtakulttuuri-termistä on Saksassa kiistelty jo pitkään. Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen mielestä ”valtion ja yhteiskunnan tulee puolustaa saksalaista kulttuuri-identiteettiä valtakulttuurina”. AfD:n mielestä ”muualta tuotujen kulttuuripiirteiden kohteleminen tasavertaisina kantakulttuurin kanssa” aiheuttaa vakavan uhan yhteiskuntarauhalle ja kansakunnan kulttuuriselle yhtenäisyydelle.

Tuomioistuin: kotouttamislaki on osin perustuslain vastainen
Perustuslakituomioistuin oli tuomiossaan samaa mieltä punavihreiden kanssa ja totesi, että kotouttamislaki rikkoo tietyiltä osin Baijerin osavaltion perustuslakia. Muun muassa sellaisten ihmisten sakottaminen, jotka eivät halua opetella saksaa, todettiin laittomiksi.

Tuomioistuimen päätöksen mukaan pakolliset kurssit, joilla opetetaan länsimaisen, demokraattisen yhteiskunnan arvoja loukkaavat maahanmuuttajien mielipiteenvapautta. Lisäksi tuomioistuin päätti, että vaatimus, jonka mukaan yleisradion ja median tulisi ylläpitää valtakulttuuria loukkaa median vapautta ja mielipiteenvapautta. Muilta osin perustuslakituomioistuin ei puuttunut ”valtakulttuurin” käsitteeseen.

Kaikki punavihreiden kanteessa esitetyt vaatimukset eivät menneet läpi. Perustuslakituomioistuin ei esimerkiksi pitänyt perustuslain vastaisena sitä, että maahanmuuttajilta edellytetään myös aktiivisia toimenpiteitä oman kotoutumisensa edistämiseksi.

Baijerin osavaltion sisämisteri Joachim Herrmann (CSU) kommentoi, että kotouttamislaki on perusteiltaan yhteensopiva perustuslain kanssa, joten mitään merkittäviä muutoksia ei tarvita, kertoo Junge Freiheit -lehti.

SUOMEN UUTISET

https://www.suomenuutiset.fi/saksalaine ... nvapautta/
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Poliisi ampui ”Allahu akbar” -miehen Gelsenkirchenissä
7.1.2020 17:35Petri Saarela

Poliisi esti terrori-iskun Gelsenkirchenissä sunnuntaina.
Poliisi ampui sunnuntaina Nordrhein-Westfalenin Gelsenkirchenissä turkkilaismiehen, joka lähestyi poliisia veitsi kädessään.

Kronen Zeitungin mukaan 37-vuotias mies iski ensin jollain esineellä poliisiaseman eteen pysäköityä partioautoa, minkä jälkeen hän uhkasi poliisia samaisella esineellä.

Kun mies lähestyi poliisia, nämä huomasivat miehen kädessä myös veitsen. Kun mies ei pysähtynyt varoituksista huolimatta, yksi poliiseista ampui häntä ainakin kerran. Mies menehtyi osuman seurauksena.

Silminnäkijöiden mukaan turkkilaismies huusi ”Allahu akbar” hyökkäyksensä aikana.
https://www.kansalainen.fi/poliisi-ampu ... rchenissa/


Jälleen yksi seonnut yksittäistapaus kyseessä.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Erdoğan haluaa Saksaan turkkilaisia kouluja

14.1.2020 14:08 Hannu Sepponen

Kuva
Kuva Pixabay.

Saksan ja Turkin välillä neuvotellaan par´aikaa turkkilaisten ja saksalaisten yksityiskoulujen toiminnan sallimisesta.
Turkki vaatii oikeutta kolmeen turkinkieliseen kouluun, koska sen alueella toimii kolme saksankielistä. Tosin yksi niistä on toistaiseksi suljettu. Berliini käy neuvotteluja Ankaran kanssa. Saksan kristillissosiaalinen unioni CSU ei pidä suunnitelmasta lainkaan.

Turkissa koulut ovat Ankarassa ja Istanbulissa, mutta aiempi Izmirin saksalaiskoulu on väliaikaisesti suljettu. Saksassa koulut perustettaisiin Berliiniin, Kölniin ja Frankfurtiin.

CSU:n pääsihteeri Markus Blume sanoo, ettei puolue hyväksy ”Erdogan-koulujen” perustamista Saksaan. Jos Turkissa lakkautetaan saksalaisia kouluja, ei Saksa voi sallia turkkilaisia yksityiskouluja, pääsihteeri toteaa Izmirin tapaukseen viitaten.

Liittohallitus neuvottelee parhaillaan raamisopimuksesta vastavuoroisuuden pohjalla, sanoo ulkoministeriön tiedottaja. Saksa hyväksyy koulut vain siinä tapauksessa, että ne toimivat Saksan lakien mukaan ja että ne noudattavat sijoituspaikan osavaltion koulusäädöksiä ja ovat kouluviranomaisten valvottavissa, sanoo ulkoministeri Heiko Maas (SPD). Opetus ei voi olla ristiriidassa saksalaisten arvojen kanssa, tähdensi ulkoministeri.

Saksan turkkilaisyhteisöjen puheenjohtaja Gökay Sofuoglu sanoo, että monet turkkilaistaustaiset perheet toivovat kouluja. Saksalaiset kouluviranomaiset ovat vuosikymmeniä jättäneet tarjoamatta mahdollisuutta omankieliseen kouluun, muillekin vieraille kielille kuin turkille, moitiskelee Sofuoglu. Hän korostaa, että koulujen tulisi toimia Saksan kouluviranomaisten valvonnassa.

Opettajaliiton puheenjohtaja Heinz-Peter Meidinger puolestaan sanoo, ettei periaatteellista estettä vieraskielisille kouluille ole olemassa. Mutta on oltava tarkkana, ettei niistä muodostu haittaa yhteiskuntaan integroitumiselle. Liittohallituksen integraatiovastaava Annette Widmann-Mauz (CDU) vaatii, että Saksassa toimivien koulujen on toimittava sopusoinnussa perusarvojen ja säädösten kanssa.

Sekä AfD että Linke suhtautuvat epäillen hankkeeseen. Liittopäiväryhmän puheenjohtaja Alice Weidel (AfD) huomauttaa presidentti Erdoganin pitävän Saksan turkkilaisia politiikkansa välikappaleina. Ankaran kauko-ohjaus on estettävä. Ulkopolitiikkaan erikoistunut, kurditaustainen Sevim Dagdelen (Linke) varoittaa koululaisten indoktrinaatiosta.

– Joka tapauksessa on oltava erityisen valppaana, sanoo turkkilaistaustainen vaikuttaja.

Turkki ei valtiona voi olla koulun ylläpitäjä, kuten ei mikään Saksan kanssa asiasta sopineista 20 valtiosta. Toiminnasta vastaavat kannatusyhdistykset. Turkin osalta Izmirin koulu suljettiin, koska sikäläisten viranomaisten mukaan sen oikeudellinen asema oli järjestämättä. Tämä aiheuttikin nyt käytävät neuvottelut. Sopimusluonnokset Saksassa ovat parhaillaan myös Berliinin, Nordrhein-Westfalenin ja Hessenin osavaltioiden tutkittavana.

Lähde n-tv

https://www.kansalainen.fi/erdogan-halu ... a-kouluja/
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Comance ilmeisestikin viittasi tähän uutiseen.
12.9.2020
https://www.kansalainen.fi/berliinin-ra ... muuttajia/

Berliinin raskaan sarjan rikollisista enemmistö maahanmuuttajia

Kovan luokan rikollisista Saksan pääkaupungissa valtaosa on ulkomaalaisia tai maahanmuuttajia. Täsmällistä tietoa ei ole, ihmettelee Berliner Zeitung. Tämä johtuu siitä, että maahanmuuttotaustaa ei kirjata 21 vuotta täyttäneiden rikollisten osalta.

Poliisin tiedoissa 1. elokuuta taseen mukaan on 606 kovan luokan rikollista, joiden tilillä on ryöstöjä, väkivaltarikoksia tai useampia vakavia rikoksia vuotta kohti. Näistä henkilöistä 382 omistaa Saksan passin, ulkomaalaisia on 224.

Maahanmuuttotaustaisen henkilön osalta merkintä tehdään 21-vuotiaaksi asti, mikäli toinen tai molemmat vanhemmista on saapunut muualta. Poliisin tilastoissa 18-21 vuotta täyttäneitä ”raskassarjalaisia” on 112 henkilöä. Heistä 31 (27,7 prosenttia) on ulkomaalaisia. Sen ohella henkilöistä 51 (45,5 prosenttia) on taustaltaan maahanmuuttajia. Näin ollen 30 (26,8 prosenttia) on kantasaksalaisia.

Muulta osin tarkkoja tietoja ei ole saatavilla. Oletettavaa on, että suuri enemmistö kaikista raskaan sarjan rikollisista myös on joko ulkomaalaisia tai maahanmuuttajataustaisia.

Berliinin senaatin eli osavaltiohallituksen sisäministeriö vastasi aiheesta esitettyyn parlamentaariseen kysymykseen. Sen esitti maapäivien eli osavaltioparlamentin kansanedustaja Marcel Luthe. Liberaalissa puolueessaan (FDP) huonoon huutoon joutunut Luthe on ollut hyvin aktiivinen mm. Breitscheidplatzin 2016 joulumarkkinoiden terrori-iskun tutkinnassa.

Luthe erotettiin FDP:n ryhmästä heinäkuun alussa. Hän on mielipidemittauksissa puolueen tunnetuin hahmo Berliinissä. Edellisissä osavaltiovaaleissa hän sai vaalipiiriäänistä liberaalien parhaan tuloksen.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »


Deutsche-Bahn-ICE-Hamburg.jpg
Deutsche-Bahn-ICE-Hamburg.jpg (39.94 KiB) Katsottu 2316 kertaa

14.9.2020
https://www.kansalainen.fi/massiivinen- ... an-lippua/

Massiivinen mellakka lipuntarkastuksessa – 80 kurdia matkusti ilman lippua

Vaikka Hampurin lipuntarkastajat junissa ovatkin tottuneita ilman lippua matkustaviin, viime viikon lopulla sattunut tapaus yllätti jopa heidät.

Yli 80 kurdinuorukaista matkusti viime torstaina junalla Lüneburgista – ilman matkalippua. Kun tuli heidän vuoronsa näyttää liput, syttyi massiivinen mellakka.

Juna joutui pysähtymään Bardowickin asemalla, jotta liittovaltion poliisin yli 200 virkailijaa kansallisen poliisin tukemina pääsivät junaan ottamaan tilannetta hallintaan.

Asemalla suuri osa mellakoivista kurdeista osoittautui yhteistyökyvyttömiksi ja hakkasi poliiseja. Muutama viranomainen loukkaantui yhteenotossa lievästi.

Myöhemmin kävi ilmi, että toistakymmentä kurdia oli laittomasti maassa.

Useita mellakoijia vastaan on nostettu syytteitä viranomaisten vastustamisesta ja ruumiinvamman tuottamisesta.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6665
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Kristalliyö 2020 hakee Saksassa jo muotoaan. Vasemmistoradikaalit anarko-queer-feministit ovat aktivoituneet Berliinissä viimeisen viikon aikana. Maanantaina vallatusta talosta häädöstä raivostuneet aktiivit polttivat kaupunkijunien ohjauskaapeleita. Viime yönä kaootit hyökkäsivät Lichtenbergin poliisiasemalla. Aseman ovet lukittiin kettingillä. Poliisiautoja ja -moottoripyöriä sotkettiin väripommeilla. Vähän myöhemmin ryhmä iski Tempelhof-Kreuzbergin oikeustalolla. Oikeustalon ovi sytytettiin palamaan bensiinillä.

https://www.tagesspiegel.de/berlin/ansc ... gy35M-UDDo


"Resistance, devastation, direct confrontation" - this is what the left-wing extremist scene announced on Friday before the planned evacuation of the occupied house at Liebigstrasse 34 in Friedrichshain. After the attack on the S-Bahn - a cable fire - on Monday, which further restricted traffic on the Ringbahn, there were new attacks on Wednesday night.

At 3.14 a.m., masked people attacked a police building in Sewanstrasse in Lichtenberg, which houses a hundred. They locked entrances with chains from the outside, threw paint bags and stones at the house, damaged a police car and knocked over private motorcycles owned by officers. Nobody got hurt.

At 4 a.m., a door of the Tempelhof-Kreuzberg district court in Möckernstrasse was set on fire with gasoline. An employee alerted the police and fire brigade. The facade was slightly damaged. The court is the distribution point of the bailiff who is responsible for enforcing the eviction of the "Liebig34". Justice Senator Dirk Behrendt (Greens) sharply condemned the attack: "The only rule of law is the legal remedy, never fire."
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17087
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Keitä ovat pelätyt "klaanilaiset?"

Maahanmuuttajataustaisten klaanien järjestäytyneestä rikollisuudesta on tullut Saksan medialle true crimea ja vauhdikasta viihdettä. Puheella arabitaustaisista klaanirikollisista on nurja puoli: se leimaa valtavan joukon tavallisia ihmisiä.

Ensimmäisen luokan alussa kuusivuotias Mohamed tajusi, että häntä pelätään. Hänen ympärilleen kerääntyi berliiniläiskoulun pihalla rinki, joka tuijotti häntä jähmettynein katsein.

Mohamed oli kertonut sukunimensä, Chahrour. Nimellä on Saksassa erityinen kaiku, ja sen tunnistivat lapsetkin.

Mohamed ei ymmärtänyt, miksi. Hän oli luullut, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia.

Myöhemmin, teini-ikäisenä hän joutui tekemisiin poliisin kanssa. Syy oli sama: hänen sukunimensä.

Berliinissä on alueita, joilla rikoksia tapahtuu niin paljon, että poliisilla on oikeus kysyä henkilöpapereita ilman erityistä syytä. Mohamedin sukunimi koululaiskortissa kiinnitti virkavallan huomion.

”Poliisit pakottivat minut vasten aitaa, etsivät vaatteiden alta aseita, repivät pipon päästä ja heittivät sen maahan”, Chahrour kertoo nyt, aikuisena.

Hän kysyi poliisilta virkatunnusta kannellakseen tapauksesta. Poliisi vastasi, että kyseleminen toisi sakot virkavallan vastustamisesta.

Mohamed Chahrourille klaani tarkoittaa perhettä.
”ARABIKLAANIT” on Saksassa myyttinen ja kiistanalainen käsite.

Sanalla tarkoitetaan yleisesti sukuja, jotka pakenivat vuosina 1975–1990 käytyä Libanonin sisällissotaa ja asettuivat asumaan Saksaan. Klaani on merkitykseltään sukua ’heimolle’ – siihen liittyvät sukulaisuus ja ryhmän yhtenäisyys.

Etenkin lööppijulkisuudessa sana on saanut viime vuosina toisenkin, kielteisen merkityksen. Klaaneilla viitataan arabitaustaisiin sukuihin, jotka ovat osallisia järjestäytyneeseen rikollisuuteen: huumekauppaan, prostituutioon, petoksiin ja rahanpesuun.

Jotkut arabitaustaisista pitävät klaani-sanaa loukkaavana. Jotkut taas käyttävät sitä itsekin itsestään, kuten Mohamed Chahrour.

Viime vuosina Saksassa on tapahtunut suuri muutos. Monet poliitikot ja myös poliisi ovat ottaneet sanan ”klaanirikollisuus” yleiseen käyttöön. Julkisuudessa siitä on tullut arkinen käsite.

Julkisuutta ovat vastikään saaneet etenkin näyttävät ryöstöt. Viimeisin tehtiin Dresdenin linnaan marraskuussa 2019. Elokuvallisen tarkasti suunniteltu ryöstö tapahtui sähkökatkoksen turvin.

”Epäillyt tulivat sisään ikkunasta ja kävelivät kohti lasivitriiniä, rikkoivat sen ja lähtivät. He katosivat”, Dresdenin poliisista kuvailtiin ryöstön jälkeen.

Varkaat veivät linnasta 113 miljoonan euron edestä timantteja, helmiä ja rubiineja. Kulttuurihistoriallisesti saaliin arvoa ei voi edes mitata.

Teosta epäillään tunnettua arabitaustaista Remmojen sukua, jonka jäseniä on tuomittu muistakin rikoksista. Tänä vuonna alkoi oikeudenkäynti, jossa kuutta 22–28-vuotiasta miestä syytetään ryöstöstä. Saalista ei ole saatu takaisin.

Remmot on yksi Saksan seuratuimmista arabitaustaisista suvuista.

”KLAANIRIKOLLISUUS” kiehtoo mediaa ja viihdeteollisuutta. Rikollisista on tullut julkkiksia. Osalle mediasta ilmiö on puhdasta true crime -viihdettä.

Esimerkiksi Saksan suurin iltapäivälehti Bild tekee tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa. Tunnettujen rikollisten vaiheita seurataan lööpeissä. Toimittajat ovat joskus jopa mukana arabitaustaisten epäiltyjen koteihin tai liikkeisiin kohdistuvissa poliisiratsioissa.

multikulturalismia.jpg
multikulturalismia.jpg (129.27 KiB) Katsottu 1508 kertaa
Saksalaiset rakastavat television rikossarjoja, joissa neuvokkaat poliisit saavat lopuksi rikolliset kiinni ja maailma palautuu oikeaan asentoonsa.

Tosielämässä näin ei ole, sanoo Berliinin syyttäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ralph Knispel.

Hänen mukaansa 55 prosenttia kaupungin rikollisista ”voi luottaa siihen, että välttyy syytteiltä”. Saksan oikeuslaitos on niin kuormitettu, ettei se voi saada järjestäytynyttä rikollisuutta kuriin, Knispel on sanonut.

Berliinin lisäksi maahanmuuttajataustaisten sukujen järjestäytynyt rikollisuus työllistää poliisia erityisesti Bremenin seudulla sekä Nordrhein-Westfalenin ja Ala-Saksin osavaltioissa.

Nordrhein-Westfalenissa vuonna 2019 tehdyn selvityksen mukaan "rikollisklaaneja” on kaikkiaan 104, epäiltyjä rikollisia yli 6 000, ja rikollisista nuorin vasta kymmenvuotias.

“Klaanit voivat ottaa tämän mieluusti uhkauksena tai sodanjulistuksena. Täällä ei päde klaanien oikeus, vaan valtion oikeus”, sanoi Nordrhein-Westfalenin konservatiivinen sisäministeri Herbert Reul julistettuaan ”nollatoleranssin klaanirikollisuudelle”.

Sen jälkeen viranomaiset ovat takavarikoineet rikoksilla hankittua omaisuutta kymmenien miljoonien eurojen arvosta.

Kun Libanonissa syttyi vuonna 1975 sisällissota, monet pakenivat. Libanonista pääsi Palestiinan kautta DDR:ään ilman viisumia. Berliini oli jaettu muurilla, mutta vain Itä-Saksa vartioi rajaa. Länsi ei tunnustanut muuria lailliseksi valtionrajaksi, ja siksi libanonilaiset pääsivät rautaesiripun takaa vapaasti länteen.

Pakolaiset lensivät Itä-Berliiniin Schönefeldin lentokentälle ja ajoivat sitten lähijunalla länteen. Moni jatkoi myös muualle Länsi-Eurooppaan.

Yksi 1970-luvulla saapuneista on Ralph Ghadban. Toisin kuin useimmat libanonilaiset, hän ei tullut Saksaan pakolaisena vaan tutkijavaihtoon. Sisällissodan alettua hän päätti jäädä.

Nyt Ghadban on yksi Saksan tunnetuimpia ja suorasukaisimpia islamin tutkijoita.

HÄN asuu vanhassa kauniissa berliiniläistalossa. Asuntoon kuljetaan erikoisvalmisteisen turvaoven kautta.

Hänen kotinsa on ollut vuosien ajan myös turvaselli, sillä Ghadbanin henkeä on uhattu. Neljä vuotta sitten hän antoi libanonilaiselle televisiokanavalle haastattelun kirjastaan Arabische Clans, die unterschätzte Gefahr (suom. ”Arabiklaanit, aliarvioitu vaara”).

Tv-haastattelussa Ghadban mainitsi nimeltä yhden tunnetuista libanonilaistaustaisista suvuista. Tappouhkauksia tuli niin paljon, että poliisi otti tutkijan suojeluunsa. Nyt tilanne on rauhoittunut, ja hän voi jo käydä ulkona.

Mutta Berliinin arabivaltaisimpaan kaupunginosaan Neuköllniin tai vesipiippubaariin Tempelhofissa hän ei lähtisi. Ne ovat hänelle no-go-alueita.

”Paholaista ei saa haastaa”, hän siteeraa ranskalaista sanontaa.

Nuorena tutkijana 1970- ja 1980-luvuilla Ralph Ghadban teki sosiaalityötä arabitaustaisten pakolaisten parissa Berliinissä.
Ghadbanin viesti on tämä: klaanit pitävät pilkkanaan saksalaista oikeusvaltiota ja kulttuuriperintöä. Hänen viestinsä on oikeastaan osoitettu koko Euroopalle. Ghadbanin mielestä eurooppalaiset eivät ole osanneet puolustaa omia arvojaan.

”Tyhmyyttä!”

Saksassa omaksuttiin 1980-luvulla Kanadasta multikulturalismin idea. Ghadbanin huulilta ”multikulti” putoaa kuin kirosana. Sana viittaa kulttuurierojen kunnioittamiseen – integroimisen sijaan.

”Sanoin jo 1980-luvun alussa, että integraatioon tarvittaisiin nelinkertaisesti voimavaroja.”

Ghadban on vaikuttanut paljolti siihen, että sanat ”arabiklaani” ja ”klaanirikollisuus” ovat arkipäiväistyneet Saksassa.

Hän on kouluttanut poliiseja ja poliitikkoja konferensseissa sekä opiskelijoita korkeakouluissa. Tietämys islamista ja suljetuista maahanmuuttajayhteisöistä on hänestä ollut Saksassa pitkään hämmästyttävän vähäistä.

”Opetin saksalaisille demokratiaa”, hän sanoo ilkikurisesti.

Islamtutkija Ralph Ghadban oli pitkään kotinsa vanki, kun poliisi kehotti häntä eristäytymään tappouhkausten takia.
Monet Libanonin sisällissotaa paenneet jäivät maahan saksalaisen maahanmuuttojärjestelmän erikoisuuden, ”duldung”-järjestelmän, turvin. Duldung tarkoittaa sananmukaisesti suvaitsemista. Heidän annettiin jäädä, mutta kyse oli vain karkotuksen jäädyttämisestä.

Se teki yhteiskuntaan osallistumisesta mahdotonta. Nyt Saksassa ajatellaan, että juuri tämä synnytti maahanmuuttajien ”varjoyhteiskunnat”.

Klaanit ovat suljettuja yhteisöjä, Ghadban sanoo.

Niillä on hänen mukaansa omat lakinsa ja niissä vallitsee endogamia, eli puoliso otetaan oman ryhmän sisältä. Ghadban puhuu alaikäisten avioliitoista, kunniamurhista ja kouluista katoavista teinitytöistä.

Ne ovat ilmiöitä, joista puhuminen näin suorasukaisesti on harvinaista, koska puhuminen leimaa myös niitä, joita ongelmat eivät koske.

Suomessa poliisilta on kielletty etninen profilointi, mutta Saksassa rikollisten etnisestä taustasta puhutaan täysin avoimesti.

Tällä kaikella on nurja puolensa. Sen Mohamed Chahrour on oppinut tuntemaan lapsesta asti. Hän on nyt kolmikymppinen näyttelijä, muusikko ja kamppailulajien harrastaja ja valmentaja.

“Meidät esitetään nykyään mediassa kuin eläiminä. Animal Planet voisi tehdä reportaasin, jossa kerrottaisiin, että arabeilla on tapana käydä sunnuntaisin kävelyllä”, hän sanoo.

Noin 83 miljoonan asukkaan Saksassa on karkean arvion mukaan muslimeita likimain yhtä paljon kuin Suomessa asukkaita. Berliinin 3,8 miljoonasta asukkaasta yli kolmannes on ulkomaalaisia tai maahanmuuttajataustaisia. Muslimeita kaupungissa arvioidaan olevan noin 300 000.

Suuri osa maahanmuuttajista on tietenkin kotoutunut Saksaan hyvin.

CHAHROUR istuu vesipiippubaarissa Tempelhofissa.

”Salaam aleikum”, hän huudahtaa ja hyppää halaamaan ohikulkevaa miestä.

Täällä, kotikulmillaan, hän näkee koko ajan tuttuja. Monet ovat hänen sukulaisiaan.

Vesipiippubaarit ovat suosittuja arabien kohtaamispaikkoja, joissa muita saksalaisia harvemmin näkee. Ne ovat usein poliisirynnäkköjen kohteena, ja viranomaiset pitävät niitä tyypillisinä rahanpesupaikkoina.

Tätä Chahrourin serkun omistamaa baaria ei ole koskaan ratsattu. Tunnelma on leppoisa.

Mutta Chahrour kiihdyttää itsensä vihaiseen monologiin.

Hänen mielestään vuosien hiljaisuuden jälkeen vapautunut puhe klaaneista on mennyt Saksassa liian pitkälle. Kun lapsi tai teini on pelkästään nimensä ja ulkonäkönsä takia epäilty rikollinen, ei ole mikään ihme, jos hän päätyy rikolliseksi, hän sanoo.

Mohamed Chahrour vastustaa klaanirikollisuuden käsitettä, koska se leimaa syyttömiä.
Chahrour on tehnyt Berliinin yleisradioyhtiölle RBB:lle podcast-sarjan nimeltä Clanland ja kirjoittanut aiheesta kirjan.

Siksi hän nyt puhuu suomalaismediallekin.

“(Mediayhtiö) Springerin lehdille en puhu, ja muutenkin hyvin harvoille”, hän sanoo. Springer kustantaa muun muassa Bild-lehteä.

Podcast ja kirja ovat harvinainen kurkistus arabitaustaisten perheiden arkeen. Itsekin arabiklaaniin kuuluvana Chahrour on saanut luottamuksellisia haastatteluja, myös rikollisilta.

Podcastissa rikollisjengiin kuuluva Jaffar pohtii:

”On ihmisiä, jotka ovat laiskoja ja haluavat helppoa rahaa.”

Jaffar myöntää tämän myös omaksi motiivikseen. Jaffar asuu kotona. Hän viettää suurimman osan päivästään kahvilassa istuen.

”Totta kai vanhemmat huomaavat, että rahaa tulee jostain, vaikka en tee töitä”, hän sanoo. Jaffarin vanhemmat eivät ole kannustaneet häntä rikollisuuteen, mutta eivät voi asialle mitään. Ensimmäiset tuomionsa Jaffar sai 12–13-vuotiaana omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

Chahrour painottaa, ettei halua puolustella rikollisia. Rikollisia on kaikissa ihmisryhmissä, hän sanoo. Tyhmiä ihmisiä, jotka tappelevat testosteronihuuruissaan.

Saksassa uskotaan, että maahanmuuttajayhteisöiden ongelmista vaikeneminen antoi järjestäytyneelle rikollisuudelle aikaa ja tilaa kasvaa ja vakiintua.

“Klaanirikollisuuden ominaispiirre on, että ongelmat ratkaistaan perheiden kesken, varjoyhteiskunnassa”, sanoo Saksan keskusrikospoliisin BKA:n johtaja Holger Münch Helsingin Sanomille.

“Vasta jos se ei onnistu, väkivalta otetaan keinoksi.”

Münch tekee tiivistä yhteistyötä Ruotsin poliisin kanssa. Ruotsissa jopa sivulliset ovat viime aikoina joutuneet maahanmuuttajataustaisten jengien aseväkivallan uhreiksi.

Saksassa ammuskelut ovat sen sijaan harvinaisia.

Münch uskoo, että ero Ruotsiin voi johtua siitä, että arabitaustaisilla perheillä on ollut aikaa juurtua rauhassa Saksaan. Heidän ei tarvitse selvitellä reviirikiistoja.

“Integraation puute johti täällä siihen, että ensimmäisten maahanmuuttajasukupolvien isiä ei hyväksytty. Ja monet heidän pojistaankin – eivät kaikki – lähtivät huonoille teille.”

Suomessakin on viime aikoina herännyt huoli siitä, että integraation epäonnistuminen johtaa maahanmuuttajataustaisten rikollisuuden kasvuun.

Somaliassa syntynyt Ujuni Ahmed sivuaa asiaa kirjassaan Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Ahmed sanoo, että varjoyhteiskuntia on Suomessakin. Hänen mukaansa niiden ongelmista, kuten lasten katoamisesta, vaietaan.

“Tiedämme, että lapsia katoilee säännöllisesti kouluista, mutta kukaan ei selvitä, mitä heille tapahtuu”, Ahmed kirjoittaa.

Hänen mukaansa varjoyhteiskunnat syntyvät ajatuksesta, että yhteisöjen asioihin ei voi puuttua.

Chahrourin kotikulmat ovat Neuköllnissä. Hän asuu vanhempiensa luona seitsemän sisaruksensa kanssa. Perheensä kanssa hän puhuu arabiaa – vaikka saksa onkin hänen vahvempi kielensä.

Iso ja tiivis suku, klaani, on hänestä ”ihana asia”, jota hän ei vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Poliisin ja median puheessa tiiviit sukuyhteydet ovat kuitenkin saaneet yhtäläisyysmerkit rikollisjärjestöön. Pelkästä klaaniin kuulumisesta on tullut uhkaava asia.

Monessa Saksan osavaltiossa on alettu tehdä säännöllisiä tilannekatsauksia ”klaanirikollisuudesta” – vaikka ilmiön tilastointi on ongelmallista.

Chahrour ei hyväksy klaanirikollisuuden käsitettä lainkaan, vaikka klaanin sanana hyväksyy – toisin kuin osa maahanmuuttajista. Klaaniin kuuluminen ei ole rikos. Klaani on sukulaisuussuhde, ja sukua yhdistää myös kulttuuri, hän sanoo.

”Mitä siis on klaanirikollisuus? Ryöstö baklava kädessäkö?”

”Likaisin valhe on se, että rikoksia suunnitellaan muka yhdessä ja koko perhe hyötyy niistä. En hyödy mitään siitä, jos joku sukunimikaimani tekee rikoksia. Päinvastoin: en löydä asuntoa, en voi ajaa autolla ilman, että minut pysäytetään koko ajan, en saa vakuutusta."

Hän kertoo istuneensa kerran liki tunnin poliisiautossa, koska oli poliisien mielestä ajanut epäilyttävän hienolla autolla. Serkku taas oli pysäytetty huonokuntoisen auton takia: poliisit epäilivät tämän olevan matkalla rikoskeikalle ja hämäävän huonolla autolla.

”En itse ole koskaan edes pysäköinyt väärin.”

Chahrourin mukaan rikoksen polulle lähtevä menettää kasvonsa klaaniyhteisössä.

Saksa epäonnistui maahanmuuttajien vastaanottamisessa, ajattelee Chahrour.
Saksan passin Mohamed Chahrour sai 13-vuotiaana. Osa Libanonista tulleista on edelleen, vuosikymmenien jälkeen maassa ilman kansalaisuutta.

Hän kertoo isästään, jonka piti vuosien ajan käydä uudestaan ja uudestaan anomassa jatkoa oleskeluoikeudelle. Isä ei voinut työskennellä eikä matkustaa.

Mohamedilla on vapaus tehdä töitä.

Nimensä taakasta hän ei kuitenkaan ole vapaa.

”Kerran ääninäyttelijäkollegani sanoi, pitäisikö hänen olla peloissaan nimeni takia. Tämän jälkeen toinen työkaverini, jonka kanssa olin tehnyt jo pitkään töitä, meni paniikkiin.”

”Kuuteen kuukauteen en saanut mitään töitä. Kukaan ei halunnut työskennellä kanssani. Se johtui sukunimestäni.”
Helsingin Sanomat
12.11.2022. Luettavissa myös HS:n paperilehdestä su 13.11.2022.
Mutta Berliinin arabivaltaisimpaan kaupunginosaan Neuköllniin tai vesipiippubaariin Tempelhofissa hän ei lähtisi. Ne ovat hänelle no-go-alueita.
Tähän vasemmistopoliitikot, sankaritoimittajat Maria Pettersson ja Pauli Uusi-Kilponen sekä nuorempi konstaapeli Jari Taponen; "Ei ole olemassa mitään no-go-alueita, ei klaaneja, ei jengejä, ei väkivaltaa". "On vain joukko rasismia kokeneita ihmisiä, joilla on syvä huoli kaukaisista sukulaisistaan". "Heitä ei ole otettu mukaan yhteisiin pelihetkiin". Ynnä muuta shittiä.
Klaani on merkitykseltään sukua ’heimolle’ – siihen liittyvät sukulaisuus ja ryhmän yhtenäisyys.
Sekä sukurutsa, serkkuavioliitot ja rikollisuus.
Ghadbanin viesti on tämä: klaanit pitävät pilkkanaan saksalaista oikeusvaltiota ja kulttuuriperintöä. Hänen viestinsä on oikeastaan osoitettu koko Euroopalle. Ghadbanin mielestä eurooppalaiset eivät ole osanneet puolustaa omia arvojaan.
Suomessa Ghadban lienee julistettu henkipatoksi, islamofobistiksi sekä muukalaispelosta kärsiväksi rasistiksi. Totuudenpuhujia kun ei useinkaan rakasteta.
Suomessa poliisilta on kielletty etninen profilointi, mutta Saksassa rikollisten etnisestä taustasta puhutaan täysin avoimesti.
Kuka muutes Suomessa kielsi etnisen profiloinnin? Kenen aloite? RKP? Jos Suomessa ratsattaisiin aina tavattaessa mustalaisten ajoneuvot, niin asetakavarikot lisääntyisivät ja ammuskeluja sekä jopa henkirikosia olisi voitu ja voitaisiin estää.
- Vaan ei käy. Ei sitten millään. Miksi? Eikä yleinen turvallisuus esim. julkisilla paikoilla olisi kaikkien etu?
Suuri osa maahanmuuttajista on tietenkin kotoutunut Saksaan hyvin.
Tietenkin? Ja tarkoittaa mitä ja millä sekä miten mitattuna? Sekö, ettei ole saanut tuomiota rikoksista? Vai se, että on luopunut islamista?
Islamtutkija Ralph Ghadban oli pitkään kotinsa vanki, kun poliisi kehotti häntä eristäytymään tappouhkausten takia.
Rauhan uskontoko siellä uhkailee? Ei kait, sillä sehän on "ihmiskunnan suurimpia rikkauksia", sanoi islamystävä Jaakko Hämeen-Anttila.
Saksassa omaksuttiin 1980-luvulla Kanadasta multikulturalismin idea. Ghadbanin huulilta ”multikulti” putoaa kuin kirosana. Sana viittaa kulttuurierojen kunnioittamiseen – integroimisen sijaan.
Saksa on paska maa. Angela Merkelin kaudella multikulturalismi syveni. Suomesasahan multikulti-fanitus on johatnut siihen, että omaa kulttuuria halveksitaan ja etenkin ählämikultturia jumaloidaan - siis allahioidaan.
Ghadban puhuu alaikäisten avioliitoista, kunniamurhista ja kouluista katoavista teinitytöistä.
Siis aiheista, joista Suomessa ei saa edes puhua - tai jos kysytään vasemmistopoliitikoilta, niin eihän niitä edes ole. Mutta kun se äärioikeisto... Siitä kyllä saa meuhkata.
Saksassa uskotaan, että maahanmuuttajayhteisöiden ongelmista vaikeneminen antoi järjestäytyneelle rikollisuudelle aikaa ja tilaa kasvaa ja vakiintua.
Sama Suomessa; "Suomessa ei ole Ruotsin tapaan katujengejä", (Taponen Twitterissä 30.8.2020). "Marinin hallitus kielsi katujengiongelman" (IL 17.10.2022). "Purran mukaan ainoa ongelma ei ole väkivaltarikollisuus tai jengirikollisuus, vaan maahanmuutto, joka ”aiheuttaa kaduilla, kouluissa, nuorten parissa jatkuvasti sellaisia ongelmia, jotka eivät tule julkisuuteen”.
– "Niistä keskustellaan ehkä asuinalueiden omissa Facebook-ryhmissä, mutta ei täällä. Ja miksi? Yksi syy on siihen se, että te olette nimenomaan kannustaneet ihmisiä olemaan kertomatta maahanmuuton ongelmista"
. (IS 6.10.2022).
Päinvastoin: en löydä asuntoa, en voi ajaa autolla ilman, että minut pysäytetään koko ajan, en saa vakuutusta."
Hyvä. Sittenhän Chahrour voikin muuttaa Libanoniin. Siellä ei kukaan kiusaa ja autolle saa vakuutuksen. Muu klaani voi mennä perässä. Rakentamaan uutta Libanoonia.
Saksa epäonnistui maahanmuuttajien vastaanottamisessa, ajattelee Chahrour.
Miksi ählämit ajattelevat aina näin; vastaanottava maa on ihan paska, ne eivät osaa. Jos klaaniporukka haluaa pitää klaaninsa ja klaaniajattelunsa, niin onko se Saksan vika? Toisaalta... Saksa epäonnistui kyllä; ottivat ylipäätään vastaan ählämeitä. Se on epäonnistumisen juurisyy.
- Sama Suomessakin - ählämit syyllistävät Suomea ongelmistaan koitimaissaan ja ongelmistaan Suomessa. Surkuhupaisinta on se, että jopa suomalaiset itse ottavat syyn niskoilleen kun ählämi raiskaa; "Anteeksi, emme osanneet kotouttaa".
Kukaan ei halunnut työskennellä kanssani. Se johtui sukunimestäni.
Ei nimi miestä pahenna - ellei mies nimeä. Montakos mohamettia muhamettia Saksassa(kin) on raiskannut, murhannut, varastanut, pahoinpidellyt...
- Ja kaikki se vain siksi, että he lähtivät pakoon "sotaa ja vainoa". Kävikin niin, että se sota ja vaino tuli heidän mukanaan. Nyt eivät kuitenkaan pakene sitä, vaan jäivät perseilemään Saksaan.
- Ei 1930-luvulla muhamatit Saksassa olleet rikostilastoissa. Nyt ovat. Missä siis vika? Saksassa vaiko muhameteissa?

Aiheesta lisää: Arabirikollisklaanit pitävät Berliiniä kauhun vallassa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
Alfred J. Kyy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 141
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 6:30 pm

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Alfred J. Kyy »

Yle uutisoi poliisin pidättäneen Saksassa Iranin kansalaisen, jonka epäillään suunnitelleen terrori-iskua kemiallisella aseella.
Terrorisminvastainen erikoisyksikkö otti yöllä Castrop-Rauxelissa Ruhrin alueella Saksassa kiinni 32-vuotiaan iranilaisen miehen, jota epäillään islamistisen terrori-iskun valmistelusta.

Saksan viranomaisten mukaan mies hankki itselleen syanidia ja risiiniä terrori-iskun tekemiseksi. Asiasta kertovat Düsseldorfin syyttäjä ja paikalliset poliisiviranomaiset.
Bild-lehden tietojen mukaan Saksan turvallisuusviranomaiset olisivat tutkineet tapausta jo useita päiviä ja ”ystävällismielinen ulkomainen tiedustelupalvelu” oli varoittanut Saksan viranomaisia kemiallisen iskun vaarasta.
https://yle.fi/a/74-20011825
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6665
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Islamistit ovat aikaisemminkin koettaneet järjestää Saksassa vastaavaa.
Uutinen on kesältä 2019.
Todennäköisesti Venäjä käyttää yhä risiiniä toisinajattelijoiden hiljentämiseen.
En ihmettelisi jos maa avustaa myös islamistiterroristeja Euroopassa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/184 ... 5a5b37ebad

Pariskuntaa syytetään biologisen pommi-iskun suunnittelemisesta Saksassa. Pommi-iskussa oli tarkoitus käyttää risiiniä. Oikeudenkäynnin alkamisesta kertoo uutistoimisto AFP.

Terrorismin vastainen yksikkö pidätti Sief Allah H:n, 30, ja hänen vaimonsa Yasminin, 43, vuosi sitten Kölnissä ja teki tyhjäksi iskuaikeet. Pariskunnan asunnosta löytyi 84 grammaa myrkyllistä risiiniä.

Liittovaltion syyttäjien mukaan ”pariskunnan tiedettiin omaksuneen terroristijärjestö Isisin päämäärät ja arvot”. Pari päätti vuonna 2017, että se räjäyttäisi biologisen pommin väkijoukossa ”tappaakseen ja haavoittaakseen mahdollisimman suuren määrän ihmisiä”.

http://www.secmeter.com/bioterrori.html

Risiini on nopeasti tappava (36 - 72 tunnin kuluessa) myrkyllinen proteiini, johon ei ole olemassa vasta-ainetta. Risiini on 6000 kertaa voimakkaampi myrkky kuin syanidi. Risiini tapaa suun kautta nautittuna, hengitettynä ja suoneen ruiskutettuna. Risiiniä saadaan Afrikan trooppisissa metsissä kasvavasta pensaasta nimeltään "ricinus communisis". Risiini estää soluja tuottamasta proteiineja. Ilman proteiineja solut kuolevat.

Risiini pääsi lehtien otsikoihin Bulgarian tiedustelupalvelun käyttäessä risiiniä useiden diplomaattien murhaamiseen. Vuonna 1978 se murhasi KGB:n avustuksella mm. bulgarialaisen toisinajattelija Georgi Markovin.

Risiini pistettiin salaa Lontoon katuvilinässä Markovin jalkaan sateenvarjon kärkeen kiinnitetyn ohuen neulan kautta. Myös Irakin armeijan uskotaan käyttäneen aikoinaan risiiniä bioaseena tykinammuksissa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17087
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

"He halveksivat valtiota, heitä ei enää tavoiteta" – Berliinin uudenvuoden tapahtumat räjäyttivät maahanmuuttokeskustelun Saksassa

Uudenvuodenaattona palomiehiä ja poliiseja ammuttiin Berliinissä ilotulitteilla ja merkinantopistooleilla – Valtaosalla pidätetyistä ei ole Saksan passia.

Palomiehet sammuttivat palavaa bussia Berliinissä uudenvuodenaattona. KUVA: PAUL ZINKEN / DPA.
Palomiehet sammuttivat palavaa bussia Berliinissä uudenvuodenaattona. KUVA: PAUL ZINKEN / DPA.
monikulttuurinen_bussi.jpg (101.18 KiB) Katsottu 1220 kertaa
”TÄYSIN uusi tapa” hyökätä viranomaisia ja pelastushenkilöstöä vastaan, luonnehti Berliinin Neuköllnin kaupunginosan pormestari Martin Hikel uudenvuodenyön tapahtumia.

Yllättävien mellakoiden jälkipuinti ja siihen liittyvä maahanmuuttokeskustelu käyvät Saksassa kovilla kierroksilla.

Berliinin palokunnan mukaan uudenvuodenaattona raketeista syttyneitä paloja ja kadulle sytytettyjä barrikadeja sammuttamaan tulleita palomiehiä väijytettiin heidän kertomansa mukaan, jotta heidän kimppuunsa päästiin hyökkäämään.

”Kukaan ei osannut odottaa tällaista häikäilemättömyyttä”, sanoi itsekin väijytykseen joutunut palomies Baris Coban Welt-lehden haastattelussa.

Cobanin mukaan Berliinin Neuköllnissä ja Kreuzbergissä palomiehet ovat varautuneet siihen, että paloautoja kohti ammutaan raketeilla uutenavuotena, mutta väijytykset autosta poistumisen jälkeen olivat uutta.

Myös hyökkääminen kivillä, pulloilla, raketeilla ja merkinantopistooleilla paloautoista ulos tulleita palomiehiä vastaan oli Cobanin mukaan odottamatonta. Riehujat onnistuivat estämään sammutustöitä ”massiivisesti”, hän sanoi.

BERLIINISSÄ loukkaantui uudenvuodenaattona 41 poliisia ja 15 palomiestä. Loukkaantumisia aiheuttivat lähietäisyydeltä kohti ammutut raketit, jopa kypärän sisään joutunut raketti sekä merkinantopistoolit.

Merkinantopistooleissa käytetään valo- tai paukkupanosta, jonka ääni voi olla yhtä voimakas kuin kiväärin.

Berliinissä uudenvuodenaaton raju ilotulittelu myös kaduilla ja väkijoukoissa on tavanomaista. Pari edellistä vuotta ovat olleet hiljaisempia, koska ilotulitteita ei myyty pandemiaan liittyvien kieltojen takia.

Tänä vuonna tapahtumien rajuus pääsi yllättämään poliisin ja pelastuslaitoksen.

Berliinin poliisi otti kiinni 145 väkivaltaisuuksiin ja järjestyshäiriöihin osallistunutta. Kiinniotetut ovat vain pieni osa tapahtumiin osallistuneista.

Muutamaa päivää myöhemmin poliisi julkisti poikkeuksellisesti myös kiinniotettujen kansallisuudet. Vain alle kolmanneksella eli 45:llä heistä on Saksan kansalaisuus. Kiinniotetuista 27 oli afganistanilaisia ja 21 syyrialaisia. Yhteensä he edustivat 18:aa kansallisuutta.

Kaksi kolmasosaa kiinniotetuista oli alle 25-vuotiaita.

KANSALLISUUKSIEN julkistuksen jälkeen Saksassa leimahti kuuma keskustelu maahanmuutosta. Miksi maahanmuuttajien integroinnissa on epäonnistuttu?

Saksan sisäministeri Nancy Faeser sanoi keskiviikkona, että Saksan suurkaupungeissa on ongelmia ”tiettyjen maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten” kanssa. Hänen mukaansa he halveksivat valtiota, käyttävät väkivaltaa, eikä heitä enää tavoiteta koulutus- tai integraatio-ohjelmilla.

Berliinin pormestarin Franziska Giffeyn mukaan monet tekijöistä ovat poliisille ennestään tuttuja ”naapurustosta”. Tapahtumia tutkitaan muun muassa runsaiden videomateriaalien avulla.

Giffeyn mukaan kyse on nuorista miehistä, jotka ”eivät tunne kuuluvansa yhteiskuntaan, eivätkä tunne velvollisuutta kunnioittaa” poliiseja ja pelastushenkilöstöä ”siinä määrin kuin olisi normaalia”.

Konservatiivipuolue CDU vaatii Berliinissä uutenavuotena kiinniotettujen Saksan kansalaisten etunimien julkistamista. Vaatimus johtuu oletuksesta, että myös heillä on Saksan passista huolimatta maahanmuuttajatausta.

Vaatimusta on pidetty myös rasismia lietsovana, kuten Faeserin ulostulojakin.

Berliinin Humboldt-yliopiston kaupunkisosiologian professori Talja Blokland arvioi Berliner Zeitung -lehden haastattelussa, että suuri osa kiinniotetuista on tullut Saksaan viimeisen seitsemän vuoden aikana.

Vuosien 2014–2015 siirtolaiskriisissä maahan tuli myös paljon alaikäisiä ilman vanhempia.

”Neuköllnissä ja Kreuzbergissä jako saksalaisten ja ulkomaalaisten välillä on hyvin selvä, varsinkin kouluissa ja päiväkodeissa”, hän sanoo.

Ne ovat myös alueita, joissa lastenpsykologien ja terapeuttien määrä on pienempi kuin varakkailla alueilla, ja lasten ja nuorten tukipalvelut ylikuormittuneita.

”Kysymys ei ole se, että miksi maahanmuuttajataustaiset ihmiset eivät onnistu tulemaan osaksi yhteiskuntaa. Kysymys on: miksi yhteiskuntamme on niin sulkeutunut”, Blokland sanoo.

Mohammed Chahrour on tehnyt työtä oikeistolaista väkivaltaa ja rasistisia ennakkoluuloja vastaan Berliinin Neuköllnissä vuodesta 2019 asti.

Neuköllnissä asuva arabitaustainen sosiologi Mohammed Chahrour tekee vapaaehtoistyötä rasistisia ennakkoluuloja ja stigmatisointia vastaan.

Chahrourin ystävineen perustama ”Kein General-Verdacht” on liike, joka viestii maahanmuuttajataustaisille, että heidän ei pitäisi olla yleisesti epäilyksenalaisia mistään.

Chahrourin mukaan 7–8 vuotta sitten poliisin ratsiat maahanmuuttajataustaisten omistamiin liikkeisiin ja maahanmuuttajataustaisten pysäyttäminen kadulla alkoivat yleistyä Neuköllnissä. Poliisien läsnäolon lisääminen ei hänen mielestään ratkaise nyt ongelmia.

”Nämä ovat todennäköisesti näköalattomia nuoria, jotka ovat saattaneet joutua jatkuvasti poliisin pysäyttämäksi kadulla pienestä asti. Siksi he eivät luota poliisiin, vaan ehkä näkivät tilaisuuden maksaa takaisin.”

”Se ei tietenkään oikeuta sitä, mitä he ovat tehneet.”

ENSI VIIKOLLA Berliinissä pidetään huippukokous nuorisoväkivaltaa vastaan pormestari Giffeyn aloitteesta. Yli 327 000 asukkaan Neuköllnissä sosiaaliasioiden kaupunginosavaltuutettuna toimiva Falko Liecke pitää sitä pelkkänä temppuna.

Giffey edustaa sosiaalidemokraatteja ja Liecke konservatiivipuolue CDU:ta. Kaikkien poliitikkojen puheissa on nyt lähestyvien vaalien tuomaa paloa.

Berliinissä pidetään nimittäin 12. helmikuuta uusintavaalit, koska vuoden 2021 vaaleissa liian monilla äänestyspaikoilla oli ongelmia muun muassa puuttuvien äänestyslappujen takia.

LIECKE on Chahrourin kanssa samaa mieltä siitä, että poliisien läsnäolon lisääminen ei ratkaise ongelmaa. Alueen sosiaalityö ja koulut sen sijaan tarvitsevat lisää voimavaroja.

Hänen mukaansa Neuköllnissä on maahanmuuttajataustaisia suurperheitä, joiden lapsia elää käytännössä kadulla. He eivät pääse kiinni koulunkäyntiin, koska eivät osaa riittävästi saksaa koulua aloittaessaan.

”Meillä on paljon nuoria, joilla ei ole mitään onnistumisen kokemuksia koulusta. Sitten he postaavat sosiaaliseen mediaan videoita, joissa väkivallan teoista saa mainetta ja kunniaa”, Liecke sanoo.

Se on ainoa tapa, jolla he kokevat menestyvänsä.

Liecken mukaan ratkaisuiden pitäisi alkaa jo varhaislapsuudessa. Hän ajaa pakollista päivähoitoa jo kaksivuotiaille Berliinin alueilla, joilla sosiaalisia haasteita on paljon.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009308926.html
8.1.2022 2:00, päivitetty 11:12
...on ongelmia”tiettyjen maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten” kanssa...
Anna kun arvaan... japanilaisten, suomalaisten, australialaisten, islantilaisten...
Miksi maahanmuuttajien integroinnissa on epäonnistuttu?
Tämä! Syitä haetaan AINA vastaanottavan maan toiminnasta. Kukaan ei uskalla myöntää, että ongelmat johtuvat saapujista itsestään. Tavoistaan, toiminnastaan, kulttuuristaan, uskonnostaan, geeneistään. Kuin vitun vaikeaa on missään maassa myöntää epäonnistumisen johtuvan saapujista itsestään. AINA vaan voivootellaan omaa toimintaa; emme osaa, emme kykene, olemme umpimielisiä, olemme rasisteja...
-No jos emme osaa, niin miksi silti jatkamme näiden vastaanottamista?
MOT:
”Kysymys ei ole se, että miksi maahanmuuttajataustaiset ihmiset eivät onnistu tulemaan osaksi yhteiskuntaa. Kysymys on: miksi yhteiskuntamme on niin sulkeutunut”, Blokland sanoo.
Hänen mukaansa Neuköllnissä on maahanmuuttajataustaisia suurperheitä, joiden lapsia elää käytännössä kadulla. He eivät pääse kiinni koulunkäyntiin, koska eivät osaa riittävästi saksaa koulua aloittaessaan.
Silti haittamaahanmuutto sen kuin jatkuu ja jatkuu vaikka tiedetään, että kaikki tulee menemään päin persettä ja hintalapuksi tulee satoja miljardeja euroja.
Chahrourin mukaan 7–8 vuotta sitten poliisin ratsiat maahanmuuttajataustaisten omistamiin liikkeisiin ja maahanmuuttajataustaisten pysäyttäminen kadulla alkoivat yleistyä Neuköllnissä.
Ja ihanko ilman minkäänlaista syytä?
Mohammed Chahrour on tehnyt työtä oikeistolaista väkivaltaa ja rasistisia ennakkoluuloja...
Vasemmistolaista väkivaltaa vastaan sen sijaan hän ei ole tehnyt työtä. Sehän onkin sitä parempaa väkivaltaa, kuten saksalaiset hyvin muistavat Bader-Meinhoffin ajoilta.
Sitten he postaavat sosiaaliseen mediaan videoita, joissa väkivallan teoista saa mainetta ja kunniaa”, Liecke sanoo.
Se on ainoa tapa, jolla he kokevat menestyvänsä.
Ovat siis tuoneet omat tapansa mukanaan. Paetaan "sotaa ja vainoa", vaan se tuleekin heidän itsensä mukana myös sinne, missä sitä ei aiemmin tullut. Ja tätä hulluutta jatketaan vuosikymmenistä toiseen. Miksi?

Uutisen kommenteista (joukossa hyviäkin) yksi on "ylitse muiden". Tämä suvakoinnin mestarinäyte oli Päivi Granlund -nimisen naisoletetun kirjoittama 8.1.2022 klo 12.19.
Ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus elää oman näköistään elämää.
Vaikka se häiritsee muita, aiheuttaa tuhoa, tuskaa, kuluja... Kyllähän ne suomalaisetkin... oli siinä se loppukommentti.

Vaan jos kyseessä olisi jonkun uusnatsin elämäntapa, niin sen tämä naisoletettu tuomitsisi sen välittömästi. Nyt kun kyse oli pyhistä pyhimmistä, nuorista muslimimiehistä, niin jopas Päivillä kostui...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17087
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Maahanmuuttajat muuttivat saksalaisen Plauenin kaupungin kielletyksi alueeksi

”Jälleen yksi aiemmin rauhallinen saksalaiskaupunki on muuttumassa rikollisuuden kriisipesäkkeeksi”, varoittaa kaupunginjohtaja.

Saksin osavaltiota on pidetty yleisesti ottaen Saksan alhaisimpiin maahanmuuttajalukuihin kuuluvana. Vuosien ajan toimittajat ja sanomalehdet ovat arvostelleet alueen maahanmuuttovastaisuutta, koska alueella asui vain vähän maahanmuuttajia. Nyt Plauenin pormestari on epätoivoinen, sillä rikollisuus ja väkivalta lisääntyvät hänen kaupungissaan. Maahanmuuttajat hallitsevat kaupungin keskustaa, ahdistelevat jalankulkijoita ja tekevät vakavia rikoksia, kuten esimerkiksi tapon yrityksiä.

Pormestari Steffen Zenner (CDU) sanoo, että ”keskellä kaupunkimme keskustaa on toistuvasti rumia väkivaltakohtauksia ja fyysisiä yhteenottoja”.

Hän kertoi Bild-lehdelle, että ”väkivaltaisuudet ovat pääasiassa maahanmuuttajien aiheuttamia”, mutta korostaa, ”että suurin osa Plauenissa asuvista maahanmuuttajista noudattaa lakia ja järjestystä”.

Pormestarin mukaan ensimmäinen tapaus sattui 29. huhtikuuta, kun Postplatzilla sattui laajamittainen tappelu, joka järkytti keskustan asukkaita. Poliisin mukaan mukana oli irakilaisia, romanialaisia ja syyrialaisia nuoria, ja tutkinta on aloitettu vakavan ruumiinvamman tuottamuksesta.

Seuraavalla viikolla sattui toinen väkivaltainen kohtaus, jossa pohjoisafrikkalaiset, kurdit ja arabit ottivat yhteen, tällä kertaa Plauenin tanssihallissa. Seuraavana päivänä riidan osapuolet menivät ratkaisemaan konfliktia Postplatzille, jossa syyrialainen puukotti irakilaista. Veitsihyökkäys oli lähes tappava, ja pelastuspalvelu pystyi hädin tuskin pelastamaan miehen hengen.

Bildin mukaan 65 000 asukkaan kaupungissa paikalliset välttelevät yhä useammin keskustaa. Yritykset valittavat, että niiden myynti laskee väkivaltaisuuksien vuoksi, ja työntekijät käyttävät takaovia välttääkseen keskustaa valtaavia maahanmuuttajajoukkoja. Bild kuvailee aluetta nyt ”no-go zone” – kielletyksi alueeksi monille siellä asuville ja työskenteleville.

Pormestari Zenner vaatii nyt ”maahanmuuton rajoittamista sekä eurooppalaisia ja kansallisia rajaturvallisuustoimenpiteitä, jotka ovat ylikansallisia ja koordinoituja”. Pormestarin mukaan 40 prosentilla kaupungissa asuvista muista kuin ukrainalaisista maahanmuuttajista on karkotusmääräys, mutta heitä ei poisteta. Saksa on tunnettu alhaisesta karkotusprosentistaan, jopa tuomittujen maahanmuuttajien osalta. Kuten Remix News kertoi vuonna 2021, karkotusmääräyksellä varustetut maahanmuuttajat tekivät Saksissa 2 500 rikosta vuonna 2020.

Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) Sachsenin parlamenttiryhmä sanoo, että CDU, johon Zenner kuuluu, on osa ongelmaa. Saksin sisäministeri Armin Schuster (CDU) on AfD:n mukaan toistuvasti epäonnistunut kriisin hoitamisessa.

Muissa Saksan kaupungeissa on samanlaisia ongelmia, jotka liittyvät Saksan kasvavan maahanmuuttajaväestön aiheuttamiin järjestyshäiriöihin ja rikollisuuteen. Tällaisia ongelmia on esimerkiksi ”vihreässä” yliopistokaupungissa Freiburgissa, jossa on ollut mellakoita ja väkivaltaisuuksia viime vuoden aikana.
Kansalainen.fi
25.5.2023 7:00
”väkivaltaisuudet ovat pääasiassa maahanmuuttajien aiheuttamia”, mutta korostaa, ”että suurin osa Plauenissa asuvista maahanmuuttajista noudattaa lakia ja järjestystä”.
Tässä sorruttiin taas siihen, että kiireellä hän kuitenkin loihe lausumaan; mutta pääasiassa suurin osa noudattaa...
- Ettei vaan kukaan luulisi rasistiksi, niin loivennetaan heti.

1930-luvun Saksa oli paljon turvallisempi valtio. Silti sitä yhä ylidemonisoidaan.

Huomioi, että linkin kautta saa luettavakseen mm. uutisen Italiassa teinityttöjä raiskaavista pohjois-afrikkalaisista, joita on saapunutkin suvakkien toimesta Italiaan runsain määrin.
- Kaikkea se "työvoimapula", "työvoiman tarve", ihmisoikeudet, kansainväliset sopimukset ja ylisuvaitsevaisuus saavatkin aikaiseksi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6665
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://www.youtube.com/watch?v=DCMCxlajrwo
https://apnews.com/article/germany-erit ... a89ce39243
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-163456

26 poliisia loukkaantui musiikkifestivaalilla puhjenneissa levottomuuksissa Saksassa

26 poliisia loukkaantui lauantaina Saksassa musiikkifestivaalilla poliisin ja osallistujien välisissä yhteenotoissa. Eritrealaisen festivaalin osanottajat muun muassa heittelivät poliiseja kivillä, ja poliisi turvautui kyynelkaasuun ja vesitykkeihin tukahduttaakseen levottomuudet. Poliisi kertoo Twitterissä, että tapahtumassa on pidätetty noin 100 ihmistä.

Kiistanalainen Eritrealainen festivaali järjestetään tänä viikonloppuna Frankfurtista pohjoiseen sijaitsevassa Gießenin yliopistokaupungissa. Tapahtumaan odotettiin ennakolta 2 000 – 3 000 osallistujaa. Paikalle on lähetetty varmuuden vuoksi noin tuhat poliisia, sillä festivaalilla ilmeni väkivaltaisuuksia myös viime vuonna.

Eritrealaisen festivaalin järjestäjiä epäillään yhteyksistä Koillis-Afrikassa sijaitsevan Eritrean valtaapitäviin. Erittäin sulkeutuneessa valtiossa on yksipuoluejärjestelmä, ja maan tiedotusvälineet ovat hallituksen valvonnassa.

Lähde: AFP

https://www.dw.com/en/germany-26-office ... a-66165991
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Vastaa Viestiin