Sivu 1/3

Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas kuoli tapaturmaisesti

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 3:46 pm
Kirjoittaja Karl-Erik Törppö
Tälläinen herättää aina uteliaisuuden. Olisiko kuullut vahingossa vääriä asioita tai saamassa jotain selville. Edustiko väärä näkemystä?
Mikäs tämä "tapaturma" on tarkemmin? putosi parvekkeelta?

Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas on kuollut tapaturmaisesti – löydettiin asunnoltaan

"Antti Rantakangas oli 55-vuotias.
Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Antti Rantakangas on kuollut tapaturmaisesti perjantaina Helsingissä, keskustan eduskuntaryhmä tiedottaa.

Rantakangas oli 55-vuotias, hän oli syntynyt Pulkkilassa ja kotoisin Haapavedeltä. Rantakangas valittiin eduskuntaan Oulun vaalipiiristä vuonna 1999.

– Meitä on kohdannut järkyttävä uutinen. Työtoverimme ja pitkäaikainen puoluetyön uurastaja, kaikkien meidän hyvä ystävämme on menehtynyt, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen tiedotteessa.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän ja Suomen Keskustan puolesta osanottomme Antti Rantakankaan omaisille ja läheisille ja toivon heille voimia kohdata tämän suuren surun.

Myös keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni esittää osanottonsa Twitterissä.

– Olemme syvästi järkyttyneitä hänen äkillisestä poismenosta. Esitän koko Suomen Keskustan puolesta surunvalitteluni omaisille. Voimia tämän käsittämättömän suuren surun keskellä, Kulmuni twiittaa."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006319356.html

Otsikkoa täydennetty ja lainausmerkit sittemmin poistettu
-NILS-

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 3:51 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Eipä todellakaan tule ikävä. 8)

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 3:53 pm
Kirjoittaja Belsebuubi
Tuskin itselleen mitään tehnyt vahingoittakseen. Epäilen liukastumista suihkussa tai happivajetta seksissä

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:10 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Suomessa on erikoinen tapa uutisoida julkisuuden henkilöiden kuolemista. Itsemurhan ollessa kyseessä todetaan vain henkilön kuolleen, eikä tapaukseen liity rikosta. Sitten on ilmaus pitkällisen sairauden murtamana, suorastaan juhlallinen ilmaisu. Edelliselle vaihtoehto äkillinen sairaskohtaus. Tapaturmaisesti ei kuitenkaan sisällä liikennekuolemaa, siitä kyllä kerrotaan erikseen.
Ulkomailla usein uutisoidaan jopa itsemurhan tapa. Voitaisiin kai meillläkin olla hiukan tarkempia uutisoinnissa tai vaihtoehtoisesti jättää uutisoimatta. Ai, niin ei voi kun taas joutuu joku kärsimään.

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:23 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Kyseessä oli siis istuva kansanedustaja, ei mikään ex-kansanedustaja. Rantakangas toimi kuolemaansa asti mm. valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajana. Kansanedustajana hän toimi yhtäjaksoisesti vuodesta 1999 lähtien Oulun vaalipiirin kepulaisena edustajana.
Toimielinjäsenyydet ja tehtävät:
Valtiovarainvaliokunta (Varapuheenjohtaja) 18.06.2019–
Maatalousjaosto (jäsen) 06.09.2019–
Liikennejaosto (jäsen) 06.09.2019–
Kunta- ja terveysjaosto (jäsen) 06.09.2019–
Tulevaisuusvaliokunta (jäsen) 18.06.2019–

Lähteenä Rantakankaan omasivu Eduskunnan nettisivuilla: https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedust ... t/592.aspx
Antti Rantakankaan henkilökohtaiset nettisivut ovat edelleen pystyssä ja ne löytyvät täältä: http://www.rantakangas.fi/

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:35 pm
Kirjoittaja Calamity Jane
Oliko Rantakankaalla perhettä? Mistään ei löydy mainintaa.

Kiinnostaisi kyllä mikä on tuo tapaturma? Ainoa tapaturma tuolta päivältä (uutinen) on, Porvoossa kaksi miestä putosi katolta, joista toinen kuoli.
Jos ei tuota kuolin tapaa julkisteta, lähtee turhaakin turhemmat juorut liikkeelle.

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:39 pm
Kirjoittaja Belsebuubi
Calamity Jane kirjoitti: Su Marras 24, 2019 4:35 pm Oliko Rantakankaalla perhettä? Mistään ei löydy mainintaa.

Kiinnostaisi kyllä mikä on tuo tapaturma? Ainoa tapaturma tuolta päivältä (uutinen) on, Porvoossa kaksi miestä putosi katolta, joista toinen kuoli.
Jos ei tuota kuolin tapaa julkisteta, lähtee turhaakin turhemmat juorut liikkeelle.
ainakin vaimo.

Epäilevät saaneen sairaskohtauksen ja kaatuneen kohtalokkain seurauksin

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:41 pm
Kirjoittaja Kardemumma
Säästyy veronmaksajien rahoja tämänkin edestä. Täysin turhia nämä kansanedustajat. En ollut ikinä edes kuullut koko hyypiöstä kuin vasta nyt.

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:48 pm
Kirjoittaja Haibox
Perhe toivoo yksityisyyttä

MTV Uutiset keskusteli lyhyesti surullisen tapauksen viestinnästä vastaavaa Antti Kurvista.

Kurvinen kertoo, että hän on käynyt keskusteluja Rautakankaan lähipiirin kanssa, minkä vuoksi traaginen suru-uutinen ilmoitettiin vasta sunnuntaina.

Kuten tiedotteessa, Kurvinen toivoo, että Rautakankaan lähipiirille annetaan mahdollisuus surra valtavaa menetystään rauhassa.

Perheen kanssa on sovittu tämän hirveän tragedian tiedottamisesta. Kaikkein tärkeintä on, että kunnioitetaan tätä perhettä, joka on joutunut tämän järkyttävän tragedian ja surun kohteeksi joutunut. He haluavat tästä eteenpäin yksityisyyttä, Kurvinen kertoo.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kes ... ma/7635788



Kansanedustajana yhtäjaksoisesti 20 vuoden ajan, mikä teki hänestä Oulun vaalipiirin pitkäaikaisimman kansanedustajan. Sitten otti ja lojahti...

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:52 pm
Kirjoittaja Haibox
Kardemumma kirjoitti: Su Marras 24, 2019 4:41 pm Säästyy veronmaksajien rahoja tämänkin edestä. Täysin turhia nämä kansanedustajat. En ollut ikinä edes kuullut koko hyypiöstä kuin vasta nyt.
Säästyy miten? Uuttako ei pomppaa kuolleen tilalle välittömästi? Eduskunta ei kävisi silloin täysillä..

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:53 pm
Kirjoittaja Papa Legba
Vastustiko Rantakangas Kulmunin hillitöntä vallanhimoa?

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:56 pm
Kirjoittaja Kardemumma
Haibox kirjoitti: Su Marras 24, 2019 4:52 pm
Kardemumma kirjoitti: Su Marras 24, 2019 4:41 pm Säästyy veronmaksajien rahoja tämänkin edestä. Täysin turhia nämä kansanedustajat. En ollut ikinä edes kuullut koko hyypiöstä kuin vasta nyt.
Säästyy miten? Uuttako ei pomppaa kuolleen tilalle välittömästi? Eduskunta ei kävisi silloin täysillä..
Pitkäainen kansanedustaja on varmasti oppinut lypsämään veronmaksajien rahoja jos minkälaisilla "säädöillä" ja siihen päälle kaikenlaiset eläkkeet, niiden korotukset ja muut vilpit joista ei tavalliselle kansalle edes kerrota. Nyt kun uusi jantteri tulee tämän tilalle, ei siihen mene ihan yhtä paljoa veronmaksajien rahoja kuin tähän kelmiin.

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 4:58 pm
Kirjoittaja Tackleberry
Täällä on taas jotain idiootteja puhumassa paskaa vainajasta ihan vaan huvin vuoksi. Ei taida olla kotona kaikki hyvin näillä.
Kardemumma kirjoitti: Su Marras 24, 2019 4:41 pm Säästyy veronmaksajien rahoja tämänkin edestä. Täysin turhia nämä kansanedustajat. En ollut ikinä edes kuullut koko hyypiöstä kuin vasta nyt.
Kerro ihmeessä miten tässä säästyy veronmaksajien rahoja?

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 5:04 pm
Kirjoittaja Per Erik Hasselblad
Kardemumma kirjoitti: Su Marras 24, 2019 4:41 pm Säästyy veronmaksajien rahoja tämänkin edestä. Täysin turhia nämä kansanedustajat. En ollut ikinä edes kuullut koko hyypiöstä kuin vasta nyt.
Sulta pitäis ottaa äänioikeus pois.

Re: Kansanedustaja kuoli "tapaturmaisesti"

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 5:15 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Calamity Jane kirjoitti: Su Marras 24, 2019 4:35 pm Oliko Rantakankaalla perhettä? Mistään ei löydy mainintaa.

Kiinnostaisi kyllä mikä on tuo tapaturma? Ainoa tapaturma tuolta päivältä (uutinen) on :x , Porvoossa kaksi miestä putosi katolta, joista toinen kuoli.
Jos ei tuota kuolin tapaa julkisteta, lähtee turhaakin turhemmat juorut liikkeelle.
Miten niin ei löydy? Omilla nettisivuillaankin kertoo, että vaimo on ja tämän kanssa kaksostytöt sekä edellisestä liitosta yksi tytär. (Tästä voinee päätellä, ettei ainakaan 100% lesta ole, vaikka Oulun vaalipiirin kepulainen onkin.)
http://www.rantakangas.fi/index.php?id=esittely

Avustajansa Janne Mäkinen kertoi medialle, että edustaja Rantakangas kuoli Helsingin kodissaan perjantaina. Tuskin siis tippui katolta Porvoossa.
Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas menehtyi tapaturmassa kotonaan.

Linkki: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kes ... #gs.imu34s