Sivu 1/3

Demarikansanedustaja Niina Malm - vaalirahoitusrike 2019 ja syyte virkarikoksesta 2021

Lähetetty: Ti Joulu 03, 2019 6:24 pm
Kirjoittaja poikani
Yle kirjoitti:Kansanedustaja Niina Malm sai vaalirahoitusta säätiölain vastaisesti – Malm joutuu palauttamaan 10 000 euroa demarisäätiölle

Säätiö tuki Niina Malmin (sd.) vaalityötä 10 000 eurolla. Malm on jo aiemmin palauttanut summasta 4000 euroa.

Kampanja-/vaalirahoitus 3.12.2019 klo 16.35 | päivitetty 3.12.2019 klo 16.36

Riitta Väisänen


SDP:n imatralaisen kansanedustajan Niina Malmin on palautettava saamansa eduskuntavaalirahoitus kokonaan Imatrankoskenparrassäätiölle.

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Malmin saama rahoitus oli säätiölain vastainen. Syynä on se, että Malm kuului säätiön lähipiiriin. Malm toimi säätiön varapuheenjohtajana.

Facebook-sivullaan Malm kertoo jäävänneensä itsensä, kun asiasta päätettiin.

Säätiön mukaan Malmia ei tuettu suoraan

Kyse on 10 000 eurosta.

Patentti- ja rekisterihallitukselle antamassaan selvityksessä säätiö totesi, ettei se ole jakanut suoraan yhdellekään ehdokkaalle avustusta vuoden 2019 eduskuntavaaleja varten.

Sen sijaan säätiö avusti Imatran sosialidemokraatit -yhdistystä 10 000 eurolla, joka oli tukenut summalla Niina Malmin ja Kalle Huikon vaalityötä. Yhdistyksen mukaan rahat käytettiin muun muassa eduskuntavaalien mainontaan ja tapahtumiin.

Imatran sosialidemokraatit -yhdistys on Imatrankoskenparrassäätiön perustaja.

Malm palauttaa rahat tammikuussa

Niina Malm kertoo Facebook-sivullaan tehneensä virheen ja pahoittelevansa asiaa syvästi.

Malm on jo aiemmin palauttanut summasta 4000 euroa. Palautuksen syynä oli se, että vaalirahoituslain mukaan ehdokas saa vastaanottaa eduskuntavaaleissa samalta tukijalta enintään 6000 euroa.

Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen mukaisesti Malmin on nyt palautettava loput 6000 euroa. Sen Malm kertoo tekevänsä ensi tammikuussa.

Malm kertoo Facebook-sivullaan myös eronneensa Imatrankoskenparrassäätiön hallituksesta.

Asiasta kertoi ensin Uutisvuoksi.
https://yle.fi/uutiset/3-11101109

Pitäisi varmasti avata SDP:lle oma ketju järjestäytynyt rikollisuus -osastolle.

Muokkaus: kuva lisätty.
Kuva

Samasta henkilöstä oli kaksi ketjua. Ne yhdistetty. Otsikko päivitetty; epäily :arrow: syyte
-NILS-

Re: Demarikansanedustaja rikkoi lakia!!! 10 000 euroa laitonta vaalirahaa - Niina Malm "pahoittelee"

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 10:58 am
Kirjoittaja John Kimble
Tämä uutinen sopisi tuonne SDP:n rikos-ketjuun joka tosin harmillisesti on politiikka alueella vaikka siinä käsitellään rikoksia.

Re: Demarikansanedustaja rikkoi lakia!!! 10 000 euroa laitonta vaalirahaa - Niina Malm "pahoittelee"

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 11:43 am
Kirjoittaja THS
Ensiksi jäädään kiinni housut nilkoissa, sitten yritetään rypistellä (4 000€ maksetaan ja sitten se olisi 6 000€) vaikka idioottikin ymmärtää, että nyt ei kannata. Sitten vielä selitellään.

Pahinta on, että kiinni jäädessään meinasivat 4 000€ palautuksen riittävän. Yksinkertaisesti, se mitä kerran maksetaan on se summa eikä sitä voi myöhemmin muuttaa.

Kun mentiin yli rajan, koko 10 000£ on laitonta vaalirahoitusta. Vaikka maksaa koko summan takaisin, pääsi kansanedustajaksi laittomasti.

Re: Demarikansanedustaja rikkoi lakia!!! 10 000 euroa laitonta vaalirahaa - Niina Malm "pahoittelee"

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 12:24 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Voi kysyä että toimiiko jälkikäteinen valvonta tällaisessa?
Saat liikaa, väärillä perusteilla tai vääriltä tahoilta rahaa niin tämä todetaan sitten kun kamppanja on ohi ja mahdollisesti paikka on saatu.
Tosin miten sitä sitten etukäteen voisi valvoa. Ennen kamppanjoiden alkua jokainen kisaan lähtiä esittää selvityksen paljonko on käytettävissä ja mistä lähteistä saatu?
Systeemin ajatus on hyvä mutta onko sillä mitään käytännön merkitystä?

Re: Demarikansanedustaja rikkoi lakia!!! 10 000 euroa laitonta vaalirahaa - Niina Malm "pahoittelee"

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 2:31 pm
Kirjoittaja poikani
Iltalehti kirjoitti:Kansanedustaja Niina Malm sai 10 000 euron tuen demarisäätiöltä lain vastaisesti – ”Harmittaa”

Tänään klo 12:24

SDP:n kansanedustaja Niina Malm joutuu maksamaan saamansa avustuksen kokonaan takaisin.

Sosiaalidemokraattien imatralaisen kansanedustajan Niina Malmin täytyy palauttaa saamansa 10 000 euron eduskuntavaalirahoitus Imatrankoskenparrassäätiölle.

Säätiön on perustanut ja sitä hallitsee Imatran Sosialidemokraatit ry. Malm on toiminut Imatran Sosiaalidemokraattien varapuheenjohtajana.

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) katsoo ratkaisussaan, että avustus on maksettu vastoin säätiölain lähipiirikieltoa ja huolellisuusvelvoitetta.

Säätiö myönsi 10 000 euron avustuksen syksyllä 2018 Malmin vaalikampanjaan ja 355 euron matka-avustuksen vuonna 2017, PRH toteaa.

PRH huomauttaa, ettei säätiö saa tuottaa taloudellista etua lähipiiriinsä kuuluvalle. Malm kuului säätiön lähipiirin, koska hän on säätiön hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja.

Malm jääväsi itsensä tuen antamista koskevasta päätöksenteosta, mutta se ei PRH:n mukaan riitä.

– Olennaista on se, että oli vain tehty päätös, että avustus myönnetään Malmille ja se ei ollut muiden säätiön kohderyhmään kuuluvien saatavilla. Avustusta ei ollut laitettu millään tapaa haettavaksi siten, että muilla olisi ollut mahdollista sitä hakea, toteaa PRH:n lakimies Wille Korhonen.

”En ole tahallaan tehnyt”

Imatrankoskenparrassäätiö on korostanut selvityksessään, että 10 000 euron tuki annettiin Imatran sosialidemokraatit -yhdistykselle, jolla oli Malmin lisäksi toinenkin ehdokas kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Avustusrahat käytettiin muun muassa eduskuntavaalien mainontaan ja tapahtumiin.

Tämä seikka ei kuitenkaan PRH:n ratkaisussa painanut, vaan PRH edellyttää, että Malm palauttaa kokonaisuudessaan 10 000 euron avustuksen säätiölle.

Tuliko mieleen silloin, kun sait tuen säätiöltä, että se voisi jollain tapaa rikkoa säätiölakia?

– Ei tullut siinä vaiheessa, enhän minä sitä muuten olisi vastaanottanut, Malm sanoo Iltalehdelle.

Kansanedustaja ei yksilöi sitä, millainen merkitys avustuksella oli hänen eduskuntavaalikampanjalleen. Malm on pahoitellut virhettään myös Facebookissa ja todennut asian harmittavan häntä.

– Totta kai harmittaa. Olen tyytyväinen, että tämä on nyt saatu päätökseen, opiksi on otettu ja oppirahat maksettu kirjaimellisesti tammikuun loppuun mennessä. Eivät nämä kivoja asioita ole, enkä ole tätä tahallaan tehnyt.

Ero säätiön hallituksesta

Malm kertoo eronneensa säätiön hallituksesta.

– Tämä asia on nyt loppuun käsitelty, niin minun mielestäni on myös sopiva lopettaa sielläkin, Malm sanoo.

Lisäksi Malm ei toimi enää Imatran Sosiaalidemokraattien hallituksen varapuheenjohtajana, vaan jatkaa rivijäsenenä.

Malm on jo aiemmin palauttanut avustussummasta 4000 euroa, koska vaalirahoituslain mukaan ehdokas saa vastaanottaa eduskuntavaaleissa samalta tukijalta enintään 6000 euroa.

PRH:n velvoite palauttaa koko 10 000 euron avustus ei liity vaalirahalakiin, vaan säätiölakiin.

Malm kertoo palauttavansa puuttuvat 6000 euroa tammikuun 2020 aikana.

HANNA GRÅSTEN
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9 ... 8360040c2d

Onkohan puoluekoneistossa joku konsultti, joka neuvoo näitä "en tiennyt, en ymmärtänyt, en osaa mitään" -edustajia huijaamaan?

SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2021 1:39 pm
Kirjoittaja poikani
IS kirjoitti:Sdp:n varapuheenjohtajaa Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Rikosepäily liittyy Malmin luottamustoimeen Imatran kaupunginvaltuustossa.

Niko Ranta

13:31

IS:N tietojen mukaan kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtajaa Niina Malmia epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Rikosepäily kytkeytyy siihen, kun hän Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hyväksyi valtuuston toisen varapuheenjohtajan Erkki Saarimäen (sin) 419,99 euron viisumilaskun.

Laskun hyväksyminen kuului Malmin tehtäväkuvaan. Hänen velvollisuuteen kuului tarkistaa, oliko se aiheellinen. Laskun aiheellisuudesta on nyt syntynyt epäselvyyksiä.

SAARIMÄKI tilasi itselleen keväällä neljän vuoden pituisen viisumin Venäjälle. Imatran kaupunki on linjannut, että kaupunginvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajiston monikertaviisumit maksaa kaupunki.

Kyseenalaiseksi Saarimäen nelivuotisen viisumin hankinnan tekee se, että hänen toimikautensa Imatran kaupungin luottamuselimissä päättyy heinäkuun lopussa. Saarimäki ei ole myöskään ehdokkaana kesäkuussa pidettävissä kuntavaaleissa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008036056.html

LLT.

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2021 3:31 pm
Kirjoittaja JammuSetä
Jaahas. Demari ja toisten taskut taas...

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2021 3:56 pm
Kirjoittaja Slaikka
Taas! Pitäisiköhän siirtää tuonne jr puolelle nämä SDP rikolliset?

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2021 4:02 pm
Kirjoittaja Anom
JammuSetä kirjoitti: Ti Kesä 08, 2021 3:31 pm Jaahas. Demari ja toisten taskut taas...
Tämä tuli itsellekin ensimmäisenä mieleen. :lol: Pientä suhmurointia vain.

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2021 4:19 pm
Kirjoittaja Toimintaterapia
Varmaan joku erehdys tullut, kun demari on mennyt hyväksymään sinisen puolueen edustajan laskun...

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2021 4:33 pm
Kirjoittaja tutkijax
Toimintaterapia kirjoitti: Ti Kesä 08, 2021 4:19 pm Varmaan joku erehdys tullut, kun demari on mennyt hyväksymään sinisen puolueen edustajan laskun...
Se oli mennyt väärään pinoon, demareiden pinossa on niin paljon että ei kerkiä kaikkia tarkistamaan.

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2021 4:41 pm
Kirjoittaja Alex Smith
Ja taas.

Nyt sillit keksimään valeuutisia, jotta pääsette öyhöttämään. Joku näköjään jo kaivanut uutisen toiselta puolelta maapalloa kun kotimaasta ei löydy.

Äänestäkää vaan SDP ja vihreät, saatte kusisen suomen.

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ke Kesä 09, 2021 7:03 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Demareiden johto maksaa muiden laskut hyötyäkseen niistä itse.

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ke Kesä 09, 2021 7:11 am
Kirjoittaja Kitarisa
Alex Smith kirjoitti: Ti Kesä 08, 2021 4:41 pm Ja taas.

Nyt sillit keksimään valeuutisia, jotta pääsette öyhöttämään. Joku näköjään jo kaivanut uutisen toiselta puolelta maapalloa kun kotimaasta ei löydy.

Äänestäkää vaan SDP ja vihreät, saatte kusisen suomen.
Jos rikoksiin viittat, niin ketäs mielestäsi tulisi äänestää, että lopputuloksena olisi vähemmän kusinen Suomi. En ole vielä äänestänyt, joten vinkit ovat tervetulleita.

Re: SDP:n varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia epäillään virkarikoksesta

Lähetetty: Ke Kesä 09, 2021 7:17 am
Kirjoittaja poikani
Kitarisa kirjoitti: Ke Kesä 09, 2021 7:11 amJos rikoksiin viittat, niin ketäs mielestäsi tulisi äänestää, että lopputuloksena olisi vähemmän kusinen Suomi. En ole vielä äänestänyt, joten vinkit ovat tervetulleita.
Vähemmän kusinen Suomi ei ole mahdollinen, koska valtaosa äänestäjistä on paukapäitä. Suomi on menetetty tapaus.