Sivu 7/12

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 12:50 am
Kirjoittaja sikakoira
Tuntuu olevan kova yksimielisyys nyt asiasta että Iran pudotti koneen. Samoin joillekkin tuntuu käsittämättömältä vaihtoehdolta että jokin muu taho olisi saattanut näin toimia.Ikäänkuin Iranin alueella ei olisi ketään muita toimijoita kuin Iran. Muutenkin hämmästyttävästi on jo osoitettu mediassa ohjuksen merkki ja lähtöpaikka. Tämä nyt toki selvittyy sillä että kaiken oikean tiedon kertoja Bellingcatkin on jo ilmestynyt rotankolostaan kertomaan kuinka asiat etenivät :lol:

Muistetaan nyt että suurin osa matkustajista oli Iranin kansalaisia ja asiaan osallisina olevat maat ovat saaneet kutsun tutkimuksiin.
Ihmeenä pidän jos Iranilla on osuutta taikka arpaa koko asiaan.
OJ's Glove kirjoitti:
Pistäs nyt valot oikeasti päälle. Kyllä Yhdysvalloilla kykyä on, se vain pitäisi ampua Teheranista käsin maasta tai hävittäjällä/dronella Teheranin yllä. Yhdysvalloilla ei ole mitään järkeä tehdä mitään noin vajaa-älyistä eikä se edes onnistuisi huomaamatta
:lol:

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 1:13 am
Kirjoittaja OJ's Glove
sikakoira kirjoitti:
Pe Tammi 10, 2020 12:50 am
OJ's Glove kirjoitti:
Pistäs nyt valot oikeasti päälle. Kyllä Yhdysvalloilla kykyä on, se vain pitäisi ampua Teheranista käsin maasta tai hävittäjällä/dronella Teheranin yllä. Yhdysvalloilla ei ole mitään järkeä tehdä mitään noin vajaa-älyistä eikä se edes onnistuisi huomaamatta
:lol:
Kerro vain mitä sieltä foliohatun alta löytyy. Miksi ja miten mielestäsi Yhdysvallat olisi koneen tiputtanut?

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 1:28 am
Kirjoittaja sikakoira
https://twitter.com/AmichaiStein1/statu ... ver-tehran
Viimeisin ohjusisku

https://twitter.com/i/status/1214756252749877250
Ensimmäinen ohjusisku
Kylläpäs näitä nyt rupesikin putkahtamaan :lol:
Kerro vain mitä sieltä foliohatun alta löytyy. Miksi ja miten mielestäsi Yhdysvallat olisi koneen tiputtanut?
No Trumpin mukaan kyseessä saattoi nyt olla vahinko. Noista videoista ei kyllä pysty päättelemään yhtään mitään muut kuin Bellingcat. :lol:

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 1:33 am
Kirjoittaja OJ's Glove
sikakoira kirjoitti:
Pe Tammi 10, 2020 1:28 am
No Trumpin mukaan kyseessä saattoi nyt olla vahinko. Noista videoista ei kyllä pysty päättelemään yhtään mitään muut kuin Bellingcat. :lol:
Niin, Iranin vahinko. Miksi ja miten Yhdysvallat olisi mielestäsi koneen tiputtanut?

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 1:41 am
Kirjoittaja sikakoira
^
No vaikkapa samalla tavalla kuin väittämäsi Irankin,kelpaako. Taidat kuvitella että USA:lla saatika sitten Israelilla ei toimintaa Iranin alueella ole. :lol: Saat ottaa ihan itse selvää miksi . Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä.Trump mainitsi vain että kyseessä saattoi olla vahinko.
Yhdysvalloilla ei ole mitään järkeä tehdä mitään noin vajaa-älyistä eikä se edes onnistuisi huomaamatta
Yhdysvalloilla nyt ei ollut alkuunkaan mitään järkeä lähteä tekemään yhtä vajaa-älyistä temppua kuin Sulemanin salamurhaaminen.Silti se tehtiin.Perusteluinahan oli tilanteen ennalta rauhoittaminen alueella :lol:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000063 ... ml?ref=rss
Iran pyytää Kanadaa jakamaan ukrainalaiskoneen alas ampumista tukevat tiedustelutiedot
Myös lentokonevalmistaja Boeing on kutsuttu mukaan tutkimaan koneen putoamista.

Iranin johto on pyytänyt Kanadaa jakamaan kanssaan tiedustelutiedot, joiden mukaan Iran ampui vahingossa alas ukrainalaisen matkustajakoneen.

Lisäksi Iranin ulkoministeriö kutsuu lentokonevalmistaja Boeingin mukaan tutkimaan koneen maahansyöksyä.

Ukrainalainen matkustajakone putosi Iranin Teheranissa keskiviikkona pian lentoonlähtönsä jälkeen. Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagonin lähteiden mukaan Iran ampui konetta kahdella ilmatorjuntaohjuksella.

Muun muassa Britannian ja Kanadan pääministerit ovat arvioineet, että lentokone todennäköisesti ammuttiin alas.

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 4:10 am
Kirjoittaja Daddy Slam
Muistutan nyt vielä kerran. Sormus on ainoa "todiste" So Lay Manin " kuolemasta ". Tietääks joku sen oikeeta nimee?
Ja todisteen esittelijänä toimii media.
Tähän vielä lisäksi airanin " täsmäohjusiskut ", ilman kuolonuhreja...

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 8:33 am
Kirjoittaja OJ's Glove
sikakoira kirjoitti:
Pe Tammi 10, 2020 1:41 am
^
No vaikkapa samalla tavalla kuin väittämäsi Irankin,kelpaako. Taidat kuvitella että USA:lla saatika sitten Israelilla ei toimintaa Iranin alueella ole. :lol: Saat ottaa ihan itse selvää miksi . Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä.Trump mainitsi vain että kyseessä saattoi olla vahinko.
Trump viittasi kylläkin Iranin tai siellä olevien ryhmien vahinkoon sanomalla; "It was flying in a pretty rough neighborhood and somebody could have made a mistake.".

No ei ihan kelpaa 😄 Eli uskot johonkin Teheranissa olevaan amerikkalaiseen tahoon, joka ampui ohjuksella koneen alas? Erikoisjoukot? Ehkä CIA? Vai millainen viritys siellä Iranin pääkaupungissa on mielestäsi ollut käynnissä? Parempi se on vastata kuin väistää kysymys. Tuskin ketään kiinnostaa kahlata läpi toinen toistaan älyttömämpiä salaliittoteorioita kun tämän hetkiset tiedustelutiedot ovat pikkasen legitimmistä lähteistä.
sikakoira kirjoitti:
Pe Tammi 10, 2020 1:41 am
Yhdysvalloilla nyt ei ollut alkuunkaan mitään järkeä lähteä tekemään yhtä vajaa-älyistä temppua kuin Sulemanin salamurhaaminen.Silti se tehtiin.Perusteluinahan oli tilanteen ennalta rauhoittaminen alueella :lol:
Se oli helposti toteutettavissa oleva isku, jossa poistettiin Yhdysvaltojen näkökulmasta vaarallinen pelaaja alueelta ja maksettiin samalla kalavelkoja. Siinä on sentään jotain strategisiä syitä iskun taustalla, toisin kuin jonkun siviilikoneen alas ampumisessa keskellä Teherania. Se olisi vaikeusasteeltaan ihan eri maailmasta ja strategisesti järjetöntä.

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 9:56 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Iivis kirjoitti:
To Tammi 09, 2020 11:43 pm
Tähän kinastelun väliin passaa laittaa yhden ihmisen päivityksen koko sopasta.

https://m.facebook.com/story.php?story_ ... 0202591185
Eilen tuli telkkarissa kolme kertaa peräkkäitä uutisia Iranista. Tässä on minun mielipiteeni ja totuus, jos kiinnostaa lukea.

Olen pettynyt Suomen uutisoinnin tavasta Iranin suhteen. Suomenhan piti olla ihmisoikeuksien puolustaja!

Nyt uutisissa ilmoitetaan ja analysoidaan monta kertaa päivässä, kuinka iranilaissyntyinen kansainvälisestikin tunnistettu terroristi, ihmis-/lapsimurhaaja Qasem Soleymani (Qods-terroristijärjestön johtaja, jonka päätavoitteena on Israelin tuho ja siialaisuuden levittäminen alueella) on tapettu amerikkalaisten hyökkäyksessä Irakissa.
...
Saman olen huomannut. Lisäksi se, että Usan lähetystöön hyökätä yrittäneet HIZBOLLAHIN ja Iraninkin lippua liehuttaneet nuorehkot miesterroristit olivat joko "surijoita" tai yleisemmin "mielenosoittajia"! Naurettavaa. Missä naiset sitten? Miten nämä edes pääsivät vihreälle vyöhykkeelle ovenmurtajineen yms, media hoi?!?

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 1:54 pm
Kirjoittaja OJ's Glove
Lisää kiinnostavia kulmia.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0d8 ... 6bee15baf7
Eversti evp. Ahti Lappi pitää todennäköisenä, että Iranissa pudonnut matkustajakone olisi ammuttu alas pienemmällä ohjuksella kuin venäläisvalmisteinen SA-15.
Lappi pitää todennäköisenä myös terroristeja ampujina, jonka Iran on tosin kieltänyt. Iranin armeijan luulisi kyllä käyttävän ilmatorjunnassa pääasiassa jotain vähän tehokkaampaa kuin olalta laukaistavia, joten jokin näistä alueen ryhmittymistä voi hyvinkin olla vastuussa. Johon Trumpkin siis viittasi.
Lappi voi tosin myös olla täysin väärässäkin analyysissaan.

BBC:n Persian kirjeenvaihtaja Jiyar Gol kertoi BBC:n Global News Podcastissa taas paikallisten silminnäkijöiden kertoneen, että 3 ohjusta olisi ammuttu taivaalle iranilaisesta tukikohdasta ja että näistä 1-2 olisi osunut.

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 2:32 pm
Kirjoittaja sikakoira
Eipä hirveästi voi laittaa painoa näille netissä kiertäville videoille joten parempi vain odottaa tutkinnan selvityksiä.Itse arvaan kyseessä olleen tekninen vika kuten alunperin oli kaikki tiedustelupalvelutkin arvioineet.
https://af.reuters.com/article/worldNews/idAFKBN1Z70EN
Boeing jet crashes in Iran with no survivors, security sources see technical cause
But five security sources - three Americans, one European and one Canadian - who asked not to be named, told Reuters the initial assessment of Western intelligence agencies was that the plane had suffered a technical malfunction and had not been brought down by a missile. There was evidence one of the jet’s engines had overheated, the Canadian source said.
Tämähän sitten muuttui kun hämäristä lähteistä alkoi ilmestyä näitä videoita :lol:

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 2:42 pm
Kirjoittaja damfin
Kyllähän tuo toisaalta vaikuttaa ajatuksena melko erikoiselta virheeltä jos Iranin armeija olisi jostain tukikohdasta käsin pudottanut erehdyksessä juuri kentältä nousseen lentokoneen luullen sitä joksikin amerikkalaisten pommikoneeksi, kai heilläkin nyt sentään tutkat on käytössään ja luulisi osaavan erottaa juuri hetki aikaisemmin paikalliselta lentokentältä nousseen lentokoneen jostain kauempaa tulleesta pommikoneesta kun ihan normipulliainenkin pystyy matkustajakoneiden lentoreittiä seuraamaan tietokoneensa näytöltä.

Ennemmin tosiaan luulen että kyseessä on ollut jokin ulkopuolinen ryhmä, joko hallituksen alaisuudessa toimien tai sitten muuten vaan viimeaikaisten tapausten innostama amerikkalaisille kostoa halunnut ryhmä joka tosiaan on noiden aikataulujen viivästyksen takia pudottanut erehdyksessä väärän koneen jollain olalta tai auton lavalta laukaistavalla ohjuksella.

Mitä tulee noihin sikakoiran foliopipoiluihin ja pakkomielteeseen etsiä syy CIA:sta tai mistä tahansa jenkeistä, niin jos amerikkalaisilla joukoilla olisi mahdollisuuksia toimia Iranin rajojen sisällä, niin mitä turhaan tuolla enää sodittaisiin ja riideltäisiin, siinä tapauksessahan amerikkalaiset voisivat siirtää joukkonsa sinne ja ottaa vastustajansa päiviltä :lol:

Ja sitten tuo toisen moottorin ylikuumeneminen, niin samassa yhteydessä on todettu että yleensä se moottorin ylikuumeneminen teknisen vian takia ei aiheuta maahansyöksyä, korkeintaan se toinen moottori sitten joudutaan sammuttamaan ja laskeutumaan yhden moottorin varassa.
Mutta entäpä jos se ohjus osuu toiseen moottoriin ja sytyttää sen tuleen pudottamatta kuitenkaan konetta ihan välittömästi, mahtaisiko se tuleen räjähtänyt moottori ilmoittaa ylikuumenemisesta? no hyvin todennäköisesti kyllä, ja juuri niinhän tuolta oli automaattinen tieto tullut, eli toinen moottori oli alkanut ylikuumentua ja hetki sen jälkeen kone oli pudonnut... eli sopii hyvin yhteen videoiden kanssa joissa ohjus osuu koneeseen sytyttäen toisen moottorin tuleen, jonka jälkeen kone lentää vielä jonkin aikaa kunnes putoaa maahan.

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 2:47 pm
Kirjoittaja Kardemumma
Kyseessä on voinut olla automaattinen it-ohjuslaukaisu. Tutka ilmoittanut järjestelmälle pommikoneesta ja samantien on it-ohjus lähtenyt lavetilta. BUK-ohjuksen tapainen sirpalevaikutteinen it-ohjus lienee kyseessä, ellei jopa olekin BUK-1 -ohjus.

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 3:25 pm
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
Marokon Kauhu kirjoitti:
Pe Tammi 03, 2020 11:21 pm
Väkivallantarkastaja kirjoitti:
Pe Tammi 03, 2020 1:44 pm

Aika tavalla juuri näin. Plus lisänä vielä:
*Trump fanit on ihan pähkinöinä ja höpöttävät miten hieno ja älykäs mies se Trump on kun tuollaisenkin keksi tehdä. :roll:
Meinaat ihan oikeasti että jenkkien olisi pitänyt antaa iranilaisen kenraalin lentää reittikoneella kaikessa rauhassa kotiin, sen jälkeen kun on järjestänyt iskun USA:ta vastaan Irakissa?

Joku raja nyt pitää punikki-suvakisti-globalistikaartiin typeryydelläkin olla.

Trump on luvannut että uusia miehityssotia ei aloiteta.
Sitä varten on loppupeleissä vaikka atomipommit.
Vittuako niillä, jos ei niitä käytetä edes noin selkeää vihollista vastaan :D
Kuten totesin: Trump fani on ihan pähkinöinä ja nyt jo ydinsotakin kiinnostelee... :roll:

Marokon Kauhu kirjoitti:
Pe Tammi 03, 2020 11:34 pm
Katsokaas lapset, Obama, joka ei saanut muuta aikaan kuin lisää sotkua, ei ole enää pressana
Mites tuota... Trump oli ilmeisesti siis myös presidenttinä silloin kun Osama Bin-Laden sai seitkyt neitsyttään?

Vai olisko vaan niin, että Trump fani on niin pähkinöinä, että menee jo vuosiluvutkin sekaisin. :lol:

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 3:29 pm
Kirjoittaja sikakoira
Mitä tulee noihin sikakoiran foliopipoiluihin ja pakkomielteeseen etsiä syy CIA:sta tai mistä tahansa jenkeistä, niin jos amerikkalaisilla joukoilla olisi mahdollisuuksia toimia Iranin rajojen sisällä, niin mitä turhaan tuolla enää sodittaisiin ja riideltäisiin, siinä tapauksessahan amerikkalaiset voisivat siirtää joukkonsa sinne ja ottaa vastustajansa päiviltä :lol:
No lähinnä nyt arvaillut sitä osapuolta jolla se motivaatio tällaiseen saattaisi olla.Mitä tulee CIA:han niin mikä estää toimimasta Iranissa kun toimii kaikkialla muuallakin. :lol:
Kuten sanottu niin en paljoa painoarvoa laita Bellingcatin löydöksille kun selkeästi kaksi eri videota aiheesta mediassa pyörii.
Toisekseen asioista tuskin jää arvailuille varaa kun nyt mustat laatikotkin on talteen saatu.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006368382.html
Iran esitteli mustaa laatikkoa, jonka kerrotaan olevan peräisin turmakoneesta
Laitteiston väitetään olevan vahingoittumaton sekä pitävän sisällään lentodataa ja lentäjän ääninauhoitteen.
Mitä tästä seuraa?
Loputon shiiojen kostonkierre sekä ehtymätön rahasampo sotateollisuudelle. Tämä lienee koko shown perimmäinen tarkoitus ollutkin.

Re: USA:n ilmaisku Bagdadiin surmasi kaksi vaikutusvaltaista miestä - mitä tästä seuraa?

Lähetetty: Pe Tammi 10, 2020 4:45 pm
Kirjoittaja Rouhia
Jos koneessa on ollut iso joukko kanukkeja niin astetta tyhmempi (valtiollinen?) teroristi vois luulla niitä amerikkalaisiksi ja posauttaa koneen ohjuksella kostoksi.