Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Hämeenlinna: Turvapaikanhakija surmasi ex-tyttöystävänsä ja itsensä

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

örkki kirjoitti:
Su Helmi 02, 2020 2:10 pm
Nämä muslimi miehet ovat aluksi naisille mielin ja kielin, mutta sehän on ohimenevää,
sen jälkeen alkaakin arki ja muslimi omistaa naisen ja määrää, mitä nainen saa tehdä.
Ja pian puhuukin nyrkit.
Suomen nuoret naiset eivät vain tajua, että leikkivät tulella rakastuessaan matuun, matut eivät hyväksy jättämistä pian voikin olla jo hengen lähtö lähellä.
Voi olla paljon yksilöllisiä kokemuksia, mutta keskimäärin eiköhän noin ole. Aika vähän on aiheesta yleistä tietoa tai en ole törmännyt siihen.

Muslimeissa on eri tason uskovaisia. Muslimeilla säännöt ns. vääräuskoisia kohtaan ovat oma lukunsa. Kaikki eivät ole fanaattisia islamin edustajia, mutta hyvin monelta löytyy sitä taustaa.

Usein näillä ryhmillä on vahvempi yhteisöllisyys. Se on kuin uskontokultti, johon liitytään mukaan tai siitä lähdetään. Yhteisöllisyys vaikuttaa samoin joukkoraiskausten yleisyydessä. Vääräuskoinen nainen on harvemmin yhtä hyvässä asemassa kuin oma sukulainen ja kaveri. Suomalaisella se on usein päinvastoin.

Toki on yksilöllisiä tapauksia paljon. Samoin muslimit käyttävät alkoholia joko ei ollenkaan tai vähän. Jos nainen on yhdessä muslimimiehen tai useampien kanssa, niin varsin usein uskontotausta on vaihtunut islamiin.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Hämeenlinna: Turvapaikanhakija surmasi ex-tyttöystävänsä ja itsensä

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Kjag123 kirjoitti:
La Helmi 01, 2020 7:38 pm
Monta muslimi miestä oon tuntenu ja tapaillutkin muutamaa ja oikein kunnollisia ja naista kunnioittavia ovat olleet. Lahjoja ovat tuoneet, siivonneet, ruokaa laittaneet.
Kiinnostaa tietää minkä maan taustaisia ovat mahtaneet olla? Eikö ole islam näkynyt mitenkään arjessa? Ovatko olleet kavereita toistensa kanssa?

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Hämeenlinna: Turvapaikanhakija surmasi ex-tyttöystävänsä ja itsensä

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

L'amourha kirjoitti:
Pe Tammi 31, 2020 4:59 pm
^ Ei islam nyt sentään niin naismyönteinen ole että uskonto periytyisi äidiltä. Nimi ja uskonto periytyvät isältä.
Muslimimies saa avioitua ei-muslimin naisen kanssa, mutta musliminaiselle ei ole sallittua avioitua ei-muslimin kanssa. Naisen ei ole pakko kääntyä muslimiksi, muslimin ja kristityn lapsista tulee muslimeja.
Tämä on varsin yleistä. Tyypillistä onkin tuo suhtautuminen musliminaisiin ja ei-musliminaisiin. Usein sama ilmiö näkyy raiskausjengeissä eli uhreina on hyvin harvoin musliminaisia varsinkaan länsimaissa. Kohteeksi valitaan suunnilleen aina valkoisia tyttöjä/naisia. Olipa kyse Iso-Britanniasta tai Suomesta.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Hämeenlinna: Turvapaikanhakija surmasi ex-tyttöystävänsä ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Muslimiehet osaavat kyllä lirkutella,lupailla maat ja taivaat ja mieluusti hankkivat sen vaalean neidon viihdykkeeksi,kun oma vaimo on vielä kotimaassa tai parhaassa tapauksessa Suomessa. Osa tytöistä/naisista ostelee myös miehille tupakkaa ja muuta, kun eihän niillä ressukoilla ole rahaa.

Avatar
Hello Piggy
Agentti Scully
Viestit: 667
Liittynyt: Su Heinä 21, 2019 1:19 pm

Re: Hämeenlinna: Turvapaikanhakija surmasi ex-tyttöystävänsä ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Hello Piggy »

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5 ... f4f77df948

Poliisi jatkaa palautuksia Irakiin, marraskuussa tullut keskeytyspäätös on purettu

Maahanmuuttovirasto Migri ja poliisi ovat käyneet läpi toimintaansa, palautusten keskeyttäminen Irakiin on purettu.

Keskustan kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Mikko Kärnä tiedotti sunnuntaina, että poliisi on jatkanut kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia Irakiin. Iltalehti on tarkistanut tiedon, palautusten keskeyttäminen on peruttu, kuten Kärnä tiedotti. Migri ja poliisi ovat käyneet läpi toimintaansa, palautukset jatkuvat vanhaan malliin.

Mikä käytännön merkitys palautusten uudelleen aloittamisella sitten on? Rikoksesta tuomittuja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita on voitu palauttaa myös marraskuussa alkaneen keskeytyksen aikana. Muiden kuin rikoksesta tuomittujen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttaminen on ollut koko ajan hyvin vaikeaa Irakiin.

Marraskuussa, kun palautukset keskeytettiin, oli Suomesta poistettu vajaan vuoden aikana Irakiin vajaat 50 henkilöä. Heistä arviolta puolet oli syyllistynyt rikoksiin, eli ei-rikoksiin syyllistyneiden palautustahti oli hyvin hidas.

Kärnä on tyytyväinen
Marraskuisen keskeyttämisratkaisun taustalla oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n päätös. EIT:n mukaan Suomi oli rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimusta joulukuussa 2017. Suomi palautti tuolloin Irakiin turvapaikanhakijan, joka tapettiin kolme viikkoa paluun jälkeen.

Kansanedustaja Mikko Kärnä on tyytyväinen, että poliisi ja Migri ovat saaneet suoritettua loppuun sisäiset selvityksensä Irakiin palautettavien kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden osalta.

– On hienoa, että poliisi on nyt selvittänyt prosessinsa ja varmistanut, että ketään ei palauteta kansainvälisten sopimusten mukaisesti hengenvaaraan edes vapaaehtoisesti. Aivan yhtä tärkeää on myös palautusten jatkaminen, sillä palautusten tehostaminen on keskeinen osa Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaa ja tehokkaasti toimivat palautukset ovat olennainen osa turvapaikkaprosessia. Jos turvapaikkaan ei ole oikeutta, on henkilö poistettava maasta niin nopein ja tehokkain toimin kuin mahdollista. Vaikka palautukset nyt jatkuvat, on niissä edelleen kitkaa Irakin vastustuksesta johtuen, Kärnä toteaa tiedotteessaan.

Kärnän mukaan hallituksen pitääkin nyt saada aikaan lisää palautussopimuksia keskeisten lähtömaiden kanssa.

– Hallitusohjelman mukaisesti meidän on pyrittävä saamaan aikaan palautussopimukset kaikkien keskeisten kolmansien maiden kanssa, joiden kansalaisia Suomi voi palauttaa. Sopimus esimerkiksi Irakin kanssa on välttämätöntä saada aikaan ja meillä on kyllä vipuvoimaa näihin neuvotteluihin. Nyt Irakiin palautetaan yleensä rikollisia ja vapaaehtoisesti palaavia, mutta pakkopalautukset on välttämätöntä saada myös käyntiin. Se taas vaatii selkeää palautussopimusta, Kärnä toteaa.

Iltalehti tiedusteli myös sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) esikunnasta palautusten keskeyttämisestä. Sieltä ei haluttu asiaa kommentoida, vaan kehotettiin kääntymään poliisin puoleen.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Hämeenlinna: Turvapaikanhakija surmasi ex-tyttöystävänsä ja itsensä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Kjag123 kirjoitti:
La Helmi 01, 2020 7:38 pm
On kumma mistä on nää rasistiset aatteet muslimeja kohtaan niin vahvoiks tullu. Mätiä on kaikissa, rotuun ja uskontoon katsomatta.
Muslimi ei ole rotu, sen uskonnon pilkkaaminen ja rienaaminen ei ole rasismia. Esimerkiksi itse olen pilkannut kristinuskoa esiteinistä lähtien, mutta vain muslimien tapojen pilkkaaminen tekee minusta yhtäkkiä natsin kaikenlaisten idioottien silmissä.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja aumari »

Touhu on jotenkin kummallista kun tänne tulevat valittavat rasismista. Sitä vaan tullaan toiseen maahan ja aletaan esittää vaatimuksia ja kunnioitusta. Kenelläkään ei ole oikeutta syyttää toisia vääräuskoisiksi ja käyttää vääräuskoisuutta perusteena rikolliseen käytökseen. Suomessa on ennestäänkin uskontosuuntauksia, jotka kannattajiensa mukaan ovat ainoita oikeita oppeja ja elämäntapoja, mutta ei niiden perusteella kohdisteta rikoksia "lahkojen" ulkopuolisiin.

Avatar
Cielo
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: La Heinä 19, 2014 6:11 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Cielo »

aumari kirjoitti:
Ma Helmi 03, 2020 3:30 pm
Touhu on jotenkin kummallista kun tänne tulevat valittavat rasismista. Sitä vaan tullaan toiseen maahan ja aletaan esittää vaatimuksia ja kunnioitusta. Kenelläkään ei ole oikeutta syyttää toisia vääräuskoisiksi ja käyttää vääräuskoisuutta perusteena rikolliseen käytökseen. Suomessa on ennestäänkin uskontosuuntauksia, jotka kannattajiensa mukaan ovat ainoita oikeita oppeja ja elämäntapoja, mutta ei niiden perusteella kohdisteta rikoksia "lahkojen" ulkopuolisiin.


Jo aiemmin nostettiin esiin, miten tulijoille rasismi on uudissana ja käsitettä tai sen käyttöä ei oikein hallita uudessa toimintaympäristössä.

Asuttuani islamilaisissa arabimaissa, tuli tutustuttua uskontoon ja kulttuuriin (yhteennivoutuneina) vähän tarkemmin. Avoin rasismi näin länsimaalaisittain ymmärrettynä on siellä kirjattuna jo lakeihin — kohteluasi määrittää se, mikä on ihonväri ja lähtömaa. Siltä ei pelasta edes sama uskonto, jos olet lähtöisin köyhäksi katsotusta maasta (Indonesia, Pakistan, Somalia, Sudan). En sitten tiedä kuinka rasismin kriteeristö siitä sen paremmin täyttyisi.

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Fire »

Suomen Uutiset kirjoitti:Erikoisempi uskonnontunti: Opettaja syyllisti tyttöjä maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista

Hyvinkääläinen isä avautui sosiaalisessa mediassa saatuaan kuulla kuudesluokkalaiselta tyttäreltään, millaisella tavalla uskonnonopettaja oli varoitellut tyttöjä eri uskontojen ja kulttuurien eroista. Isä ei hyväksynyt opettajan puheita, että on tyttöjen oma vika, jos he kulkevat liian paljastavissa vaatteissa ja joutuvat maahanmuuttajamiesten raiskaamiksi.

Asiasta Facebookiin kirjoittanut Henri Perälahti on kuudesluokkalaisen tytön isä ja Hyvinkään kaupunginvaltuutettu (ps). Hänen Facebook-kirjoituksensa herätti nopeasti paljon keskustelua ja levisi laajalle.

Perälahti kertoo, että peruskoulun uskonnontunnilla oli ollut aiheena rasismi. Kuudesluokkalaisten uskonnon kirjassa on tosiaankin oma luku, joka käsittelee rasismia.
Tämä on jo kyllä aika käsittämätöntä. Onkohan kyseinen opettaja kenties mamutaustainen muslimi tai islamiin kääntynyt suomalainen silakka?

Olisi mielenkiintoista nähdä mitä siinä uskonnon kirjan rasismia käsittelevässä luvussa oikein sanotaan.

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Fire kirjoitti:
Ma Helmi 03, 2020 10:08 pm
Olisi mielenkiintoista nähdä mitä siinä uskonnon kirjan rasismia käsittelevässä luvussa oikein sanotaan.
Totta tosiaan.
Onko opetussuunnitelman mukaista opettaa että on rasistista ja oma vika, jos tytöt kulkevat liian paljastavissa vaatteissa ja joutuvat maahanmuuttajamiesten raiskaamiksi?

Olisiko kyse tästä opuksesta:
https://oppimisenpalvelut.otava.fi/tuot ... -ops-2016/
Kuudennen luokan kirja haastaa pohtimaan tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, ...
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/som ... #gs.vneijc
Somaliassa, Irakissa ja Syyriassa syntyneet saavat huomattavan usein toimeentulotukea, kertoo perussuomalaisten raportti – Tutkija: "Tulokset eivät ole kovin yllättäviä"

Julkaistu 2 tuntia sitten

Maahanmuuttajat ovat yliedustettuina toimeentulotuen saajissa, kertoo perussuomalaisten ajatuspajan raportti. Tutkijan mukaan raportin tulokset eivät ole kovin yllättäviä.

Suomen Perusta -ajatuspajan raportissa on hyödynnetty THL:n toimeentulotukirekisteriä vuodesta 2007 lähtien ja Kelan rekisteritietoja vuodesta 2017 lähtien.

Raportin mukaan ulkomailla syntyneet saivat koko Suomessa vuonna 2018 noin 193 miljoonaa euroa toimeentulotukia, toisin sanoen hieman alle neljänneksen kaikesta Suomessa maksetusta toimeentulotuesta.

Pääkaupunkiseudun tuista noin 40 prosenttia maksettiin yhteenlaskettuna maahanmuuttajille sekä heidän Suomessa syntyneille lapsilleen.

Somaliassa, Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa syntyneistä 18-64-vuotiaista yli 60 prosenttia sai vuonna 2017 jotain toimeentulotuen muotoa. Keskiarvosumma oli noin 2 800 euroa tuensaajaa kohti koko vuoden aikana.

Suomessa syntyneiden henkilöiden, joilla on vähintään yksi suomalainen vanhempi, osuus jotain toimeentulon muotoa saaneista henkilöistä on raportin mukaan vuosittain noin seitsemän prosenttia.

Tutkija: Maahanmuuttajat saavat tukia samoin kriteerein


THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervolan mukaan raportissa ei ole paljoakaan uutta ja dramaattista.

– Tulokset eivät pääosin vaikuttaneet kovin yllättäviltä, vaan ovat aiempien tulosten kanssa yhteneviä, Tervola sanoo.

Tulokset heijastelevat Tervolan mukaan maahanmuuttajien ja etenkin pakolaistaustaisten henkilöiden korkeaa työttömyyttä ja pienituloisuutta.

– Maahanmuuttajat saavat toimeentulotukea ihan samoin juridisin kriteerein kuin kantaväestö, Tervola muistuttaa.

"Vinoumaa ei ole korjattu"

Raportissa esitetään, että maahanmuuttajien keskimäärin saamat toimeentulotuet nousisivat selvästi muihin suomalaisiin verrattuna maassaoloajan kasvaessa.

– Tämä on yllättävä tulos ja vastoin aiempia tutkimustuloksia Suomesta ja muista Pohjoismaista, Tervola arvioi.

Laskelmissa ei Tervolan mukaan ole otettu huomioon sitä, ettei kaikkia toimeentulotukia ole merkitty THL:n toimeentulotukirekisteriin.

– THL:n toimeentulorekisteritiedot eivät ole sisältäneet tietoja pakolaistaustaisten toimeentulotuesta 3-4 ensimmäisen vuoden ajalta eli siltä osin kuin valtio ne on korvannut kokonaan.

Rekistereissä ei siis ole pakolaisille, paluumuuttajille ja turvapaikanhakijoille myönnettäviä kotouttamisrahoista maksettavia toimeentulotukia, mikä vaikuttaa olennaisesti tukisummien kehitykseen maahanmuuttajan saavuttua Suomeen.

– Kirjoittaja on tietoinen mainitsemastani aineiston puutteesta. Tätä [vinoumaa] ei kuitenkaan ole käsittääkseni korjattu, Tervola toteaa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Häme sai viisi (5) miljoonaa euroa valtiolta! Kuulostaa hienolta, mutta katsotaan tarkemmin, niin todetaan, että Häme sai veronmaksajain rahaa, joita ei olisi tarvinnut, jos haittamaahanmuutossa olisi jotain tolkkua. Mutta kuten todettua, niin tämä onkin sitä rahaa, mikä ei ole mistään pois ja se on "sijoitus tulevaisuuteen":

Hämeeseen maksettiin viime vuonna lähes viisi miljoonaa euroa kotoutuskorvauksia

Turvapaikanhakijat kantoivat sänkyjä Hennalassa vuonna 2015. KATJA LUOMA
Turvapaikanhakijat kantoivat sänkyjä Hennalassa vuonna 2015. KATJA LUOMA
miehiä_työssä.jpg (97.41 KiB) Katsottu 5457 kertaa
Vuonna 2019 Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kunnat saivat valtiolta yhteensä liki 4,9 miljoonaa euroa laskennallisia korvauksia pakolaisten kotoutumisen edistämiseen, tiedottaa ely-keskus.

Korvausten määrä laski vuodesta 2018, jolloin kunnille maksettiin korvauksia ennätykselliset 5,5 miljoonaa euroa.

Laskennallisia korvauksia maksetaan kunnille, jotka ovat tehneet ely-keskuksen kanssa sopimuksen pakolaisten vastaanotosta ja kotoutumisen edistämisestä ja joilla on lisäksi voimassa oleva kotouttamisohjelma.

Hämeen elyn alueella suurin euromääräinen korvausten saaja oli edelleen Lahti. Lahden korvaukset laskivat edellisvuoteen verrattuna noin 235 000 euroa.

Päijät-Hämeen kaikkiin kuntiin maksettiin 10 prosenttia edellisvuotta vähemmän korvauksia. Ainoa kunta, jossa kuntakorvausten määrä nousi edellisvuoteen verrattuna, oli Orimattila. Prosentuaalisesti eniten laskivat Heinolan ja Hartolan korvaukset.

HARTOLASSA TOIMINUT alaikäisten yksin Suomeen tulleiden nuorten tukiasumisyksikkö lakkautettiin vuoden 2019 aikana. Tämä vaikutti kunnalle maksettujen korvausten määriin. Hartolassa asuneet nuoret ovat pääosin jo siirtyneet muualle opiskelujen ja muiden syiden vuoksi, ja nähtävissä on, ettei kunnalle vuonna 2020 juurikaan makseta enää laskennallisia korvauksia.

Asikkala sai vielä vuonna 2018 ely-keskukselta laskennallisia korvauksia, mutta ei enää vuonna 2019, sillä aikoinaan Tallukan jo lakkautetusta vastaanottokeskuksesta kuntaan siirtyneet ovat muuttaneet Asikkalasta muualle. Hämeen ely-keskuksen ja Asikkalan kunnan välinen pakolaisten vastaanottosopimus irtisanottiin elyn ja kunnan yhteisellä päätöksellä 2019.

Ohisalon mukaan hallituksen harkinta jatkuu, perussuomalaiset torjuisi Kreikan avunpyynnön lasten ottamisesta

Laskennalliset korvaukset maksetaan automaattisesti siihen kuntaan, missä pakolaistaustainen henkilö on kirjoilla.

Kiintiöpakolaisista korvauksia maksetaan pääsääntöisesti neljältä vuodelta, myönteisen oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista kolmelta vuodelta ensimmäisestä kuntapaikkamerkinnästä lukien. Kun henkilö saa Suomen kansalaisuuden, korvausten maksu kunnalle lakkaa.

LAHTEEN MAKSETTUJEN korvausten vähentyminen voi ely-keskuksen mukaan johtua siitä, että vuoden 2015 aikana Suomeen saapuneiden, myönteisen oleskeluluvan vuoden 2016 aikana saaneiden turvapaikanhakijoiden kustannuskorvausten maksuaika on päättynyt.

Voiko kotouttamishanke saada parempaa arvosanaa asiakkailtaan? "Orimattilassa on täydelliset ihmiset ja palvelut!"

Suomeen otettiin 750 kiintiöpakolaista vuonna 2019, mutta valtakunnallisesti kuntapaikkoja olisi tarjolla yli kolmikertainen määrä. Hämeen ely-alueella sopimusperusteisia kuntapaikkoja on noin 180.

Sijoitettavaksi Hämeen ely-keskus on kuitenkin saanut noin 60 henkilöä, jotka jakautuvat kahteen maakuntaan. Kuntasijoituksissa on jouduttu tekemään priorisointia, johon vaikuttaa muun muassa kunnan kotouttamispalvelujen laatu. Lisäksi on kuntia, jotka ottavat pakolaisia vastaan joka toinen vuosi, mikä aiheuttaa maksettavien kustannusten määrissä vuosivaihtelua.

Laskennalliset korvaukset on tarkoitettu kunnassa käytettäviksi pakolaisten ohjaukseen ja neuvontaan sekä muuhun kotoutumista tukevaan toimintaan.
ess.fi
21.2.2020 10:14

Onkin ehkä niin, että ilman siirtolaisille ja heitä ylläpitäville tahoille maksettavia korvauksia Häme näivettyy?
Tallukan jo lakkautetusta vastaanottokeskuksesta kuntaan siirtyneet ovat muuttaneet Asikkalasta muualle
Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle. Koska siellä kaverit, eikä asuminen maksa (heille) sen enempää kuin muuallakaan Suomessa?
Hartolassa asuneet nuoret ovat pääosin jo siirtyneet muualle opiskelujen ja muiden syiden vuoksi
Muiden syiden? Hartola tässä tarvitsee lisää nuoria asukkaita. Miksi muuton syihin ei sen enempää paneuduta.
...kotoutumisen edistämisestä ja joilla on lisäksi voimassa oleva kotouttamisohjelma.
Mitä ja millainen se käytännössä on? Viedäänkö aikuiset miehet seurakunnan päiväkotiin vai koulun ala-asteelle? Kerrotaanko aikuisille miehille laulun ja leikin tavoin "pää, olkapää, peppu, tissit..." Onko jokin sinisilmäinen täti auttamassa aikuisia... eh, 17-vuotiaita lapsia, aamusta iltaan ja kuuntelee heidän huikeita tarinoitaan kyseenalaistamatta yhtään mitään, ja pyytäkö samainen täti anteeksi kirkollisia juhlapyhiämme, väheksyen samalla suomalaisia tapoja ja kulttuuria.
- Anteeksi vain, mutta tämä on minun käsitys SPR:n tavasta "kotouttaa".
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Taikaseinästä löytyy rahaa maahanmuuttajille ja multikultille kaikenlaiseen höpöhöpöön kuten vaikkapa "monimuotoisen osallisuuden ja kohtaamisten lisäämiseen" tai "maahanmuuttajien tukeminen päiväkotimaailmassa". Sen sijaan köyhiä ja vähävaraisia suomalaisia auttavalle Hurstin ruoka-avulle ei STEA-avustuksia annettu senttiäkään. Hävettävää toimintaa Stealta.

Huomatkaa myös kuinka maahanmuuttajia erikseen tuetaan niin asumisessa, toisen asteen koulunkäynnissä, yhdistysten perustamisessa, työn teossa jne. Tämä kaikki siis pelkästään maahanmuuttajille vielä kaikkien julkisten palvelujen lisäksi mitä kaikki Suomessa asuvat saavat.

Tästä myös näyttää kehittyneen aivan uusi bisnesala: perusta maahanmuuttoon jotenkin liittyvä yhdistys, keksi itsellesi jokin jännä työnimike, kuten vaikkapa "tapakulttuurikoordinaattori", hae avustuksia ja sen jälkeen voitkin alkaa nostamaan hyvää palkkaa ovista ja ikkunoista pursuavista miljoonaluokan avustuksista. Eikä kukaan kyseenalaista tätä toimintaa, koska se olisi rasism.
Helppoa rahaa: Maahanmuutto- ja monikulttuuriyhdistyksille jaettiin veikkausvoittovaroista 5,5 miljoonaa euroa

Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestölle suhteellisen helposti satojentuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot vuositasolla. Veikkausvoittovarojen turvin yhdistyksissä esimerkiksi tuetaan kaksisuuntaista kotoutumista, edistetään monikulttuurisen yhteiskunnan kehittymistä, helpotetaan maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen tapakulttuuriin sekä mahdollistetaan paikallisyhteisön aktiviteetteja. Mahdollisuuksia riittää.

Suomen Uutiset selvitti tunnettujen monikulttuurijärjestöjen Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskukselta (STEA) tälle vuodelle saamia tukia. Veikkauksen rahapelituottojen rahojen jakamisesta huolehtiva STEA tarjoilee järjestöille edelleen varoja melko avokätisesti. Summat ovat paikoin huomattavan suuria.

Rahaa saa avustuksina vaivattomasti, jos vain keksii käyttötarkoituksen joka jollain tavalla tukee maahanmuutto- tai monikulttuuritoimintaa. Tältä osin mahdollisuuksia on lähes rajattomasti.

Maahanmuuttotoiminnan ympärille keskittyneitä, STEA-rahaa saavia järjestöjä onkin useita kymmeniä. Osa niistä on keskittynyt jonkin tietyn etnisyyden tai kansallisuuden tukitoimintojen ympärille. Tässä jutussa ei ole esimerkiksi huomioitu suomalaisia somalijärjestöjä, jotka saivat STEA-tukea yli puoli miljoonaa euroa.

Eräät suuret järjestöt, kuten Suomen Punainen Risti, käyttävät osan miljoonaluokan STEA-tuesta erilaisiin monikulttuurisiin toimintoihin.

Kaksisuuntaiseen kotoutumiseen 391 998 euroa

African Care ry on maahanmuuttajataustaisten naisten perustama kansalaisjärjestö. Yhdistys järjestää esimerkiksi maahanmuuttajien hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ja globaalikasvatuskursseja. STEA myönsi yhdistykselle 185 538 euroa. Rahat on tarkoitus käyttää esimerkiksi maahanmuuttajanaisten ja heidän perheidensä hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavaan toimintaan ryhmätoiminnan, asiakasohjauksen ja vapaaehtoistoiminnan avulla Itä-Helsingissä

Familia ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on tukea eri syistä Suomeen muuttaneiden ja Suomessa syntyneiden ihmisten kaksisuuntaista kotoutumista. STEA avustaa yhdistystä tänä vuonna 381 998 eurolla. Rahat käytetään muun muassa kahden kulttuurin perheiden ja parien hyvinvointia vahvistavaan toimintaan.

Nuorten muslimien foorumi sai STEA-tukea 113 000 euroa. Rahojen käyttötarkoitus on väkivaltaista radikalisoitumista aiheuttavien tekijöiden ennaltaehkäisy maahanmuuttaja- ja musliminuorten keskuudessa Turun seudulla.

Maahanmuuttajien asumisen ongelmien ennaltaehkäisyä

Moniheli ry ilmoittaa edistävänsä monikulttuurisen suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä sellaiseksi, että se on hyvä paikka elää myös koko ajan kasvavalle monikulttuuriselle väestölle.

Tätä missiota Moniheli toteuttaa toimimalla yli 110 eri monikulttuurijärjestön valtakunnallisena yhteistyöverkostona. Verkosto kasvaa koko ajan ja erityisesti viime vuosina maahanmuuton lisääntyessä.

Moniheli sai STEA-tukea 612 698 euroa, joka käytetään maahanmuuttajataustaisten nuorten tukemiseen toisen asteen opintojen suorittamisessa. Varoja kohdistetaan myös maahanmuuttajien asumisen ongelmien ja asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseen ja asumisen ongelmia kohdanneiden maahanmuuttajien auttamiseen.

Kaakonmaan kulttuurimylly sai STEAlta avustuksia 146 980 euroa. Rahoja käytetään ensinnä toimintakeskus Myllyn perustoimintaan mutta myös niinkin kapea-alaiseen tarkoitukseen kuin maahanmuuttajaperheiden sopeutumisen helpottamiseen tapakulttuuriin ja terveelliseen ruuanvalmistukseen perehdyttämällä. Tarkoituksena on ainakin tukea suomalaisen ruuan ohjattua valmistamista raaka-aineiden ostosta ja hankkimisesta lähtien sekä ryhmä- että yksilöohjauksessa.

157 000 euroa turvapaikanhakijoiden kotimajoitukseen

Kotimajoituksen Tuki Refugees Welcome Finland ry sai STEAlta 157 000 euroa. Rahat käytetään turvapaikanhakijoiden kotimajoituksen järjestämiseen ja tukemiseen suomalaisissa kodeissa. Lisäksi mahdollistetaan ja tuetaan paikallisyhteisöissä tapahtuvia aktiviteetteja sekä toimintaa yhteistyössä viranomais- ja järjestöyhteistyössä.

Monikulttuurityö Mimosa ry käyttää STEAlta saamansa 181 232 euroa maahanmuuttajataustaisten kotoutumisen ja osallisuuden edistämiseen monikulttuurikeskuksessa avoimessa kohtaamispaikassa. Toiminta pitää sisällään myös suvaitsevaisuuden sekä kahdensuuntaisen kotoutumisen edistämistä ja rasismin ehkäisyä. Mimosa myös aikoo palkata työttömiä nuoria järjestön yleishyödyllisiin työtehtäviin.

Pakolaisneuvonta ry sai STEAlta 279 000 euroa. Summa käytetään matalan kynnyksen oikeudellisen neuvonnan tarjoamiseen pakolaisille, ihmiskaupan uhreille ja muille ulkomaalaisille sekä ulkomaalaisoikeudellisen erityisasiantuntemuksen jakamiseen verkostoja koordinoimalla ja kouluttamalla eri toimijoita ja päättäjiä

Pakolaisavulle lähes 1,5 miljoonaa euroa

Suomen Pakolaisapu on Suomen suurin pakolais- ja siirtolaiskysymyksiin erikoistunut järjestö. Pakolaisapu saikin STEA:lta huimat 1 430 094 euroa, joka kanavoidaan useaan eri kohteeseen.

Rahaa kuluu ensinnä järjestön vapaaehtoistoiminnan koordinointiin ja kehittämiseen, jossa toimintamuotoina ovat keskusteluryhmät, asiointituki, kohtaamisen mahdollistaminen ja vaikuttajavapaaehtoisten koordinointi, koulutus ja tuki. Rahaa käytetään myös maahanmuuttajien yhteiskuntaan kuulumisen vahvistamiseen vertaistukitoiminnalla sekä maahanmuuttajien perustamien ja monikulttuuristen yhdistysten sekä kansalaisyhteiskuntatoimijoiden osaamisen ja toimintavalmiuksien lisäämiseen koulutusten, infojen ja konsultoinnin avulla.

Eräänä käyttötarkoituksena on mainittu maahanmuuttajaperheiden tukeminen päiväkoti- ja koulumaailmassa ja viranomaisten palvelujärjestelmissä kulttuuritulkkauksen, palveluohjauksen, konsultoinnin ja keskustelutilaisuuksien avulla. Lisäksi panostetaan työttömien ja työttömyysuhan alla olevien maahanmuuttajien ja työvoimaa tarvitsevien työnantajien kohtaamisen ja toistensa potentiaalin hyödyntämiseen. Toimintamuotoina ovat työelämävalmennus, työnantajayhteistyö, mentorointi ja työelämätuki.

Lisää monimuotoista kohtaamista

STEA-avustuksia saivat myös esimerkiksi nämä järjestöt:

Monika-naiset, 1 029 578 euroa. Käyttötarkoituksena on maahanmuuttajataustaisten naisten kotoutumisen, työelämävalmiuksien ja työllistymisen tukeminen matalan kynnyksen toiminnalla Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Toimintamuotoina ovat yksilöohjaus, ryhmätoiminta, oppilaitos – ja työnantajayhteistyö, asiantuntija- ja verkostoitumistyö, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen. Työttömien nuorten palkkaaminen järjestön yleishyödyllisiin työtehtäviin. Yleishyödyllinen toiminta.

Monikulttuurikeskus Gloria, 222 741 euroa. Käyttötarkoituksena monimuotoisen osallisuuden ja kohtaamisten lisääminen matalan kynnyksen toiminnalla monikulttuurikeskus Gloriassa.

Plan Suomi, 617 000 euroa. Käyttötarkoituksena oppivelvollisuuden loppupuolella Suomeen muuttaneiden maahanmuuttajataustaisten nuorten integroitumisen tukeminen vertaistyön avulla. Maahanmuuttajatyttöjen ja äitien osallisuuden edistäminen, kotoutumisen tukeminen ja sukupolvisuhteiden vahvistaminen vertaistuen, työpajatoiminnan ja vapaaehtoistoiminnan keinoin

Monikulttuurinen perhetyö ry, 134 000 euroa. Käyttötarkoituksena somalin- ja arabiankielisten perheiden lasten kasvun ja kehityksen tukeminen kehittämällä vanhempien kasvatustaitoja ryhmä- ja yksilötoiminnan ja tapahtumien avulla.

SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/helppoa-ra ... naa-euroa/
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

John Kimble kirjoitti:
La Helmi 22, 2020 3:31 pm
Helppoa rahaa: Maahanmuutto- ja monikulttuuriyhdistyksille jaettiin veikkausvoittovaroista 5,5 miljoonaa euroa
...
Moniheli ry ilmoittaa edistävänsä monikulttuurisen suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä sellaiseksi, että se on hyvä paikka elää myös koko ajan kasvavalle monikulttuuriselle väestölle.

Tätä missiota Moniheli toteuttaa toimimalla yli 110 eri monikulttuurijärjestön valtakunnallisena yhteistyöverkostona. Verkosto kasvaa koko ajan ja erityisesti viime vuosina maahanmuuton lisääntyessä.
...
Kaakonmaan kulttuurimylly sai STEAlta avustuksia 146 980 euroa. Rahoja käytetään ensinnä toimintakeskus Myllyn perustoimintaan mutta myös niinkin kapea-alaiseen tarkoitukseen kuin maahanmuuttajaperheiden sopeutumisen helpottamiseen tapakulttuuriin ja terveelliseen ruuanvalmistukseen perehdyttämällä. Tarkoituksena on ainakin tukea suomalaisen ruuan ohjattua valmistamista raaka-aineiden ostosta ja hankkimisesta lähtien sekä ryhmä- että yksilöohjauksessa.
...
SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/helppoa-ra ... naa-euroa/
Suurelta osin hukkaan heitettyä rahaa mokomaan toisarvoiseen puuhasteluun. Kivat sedät ja tädit keskineet itselleen, kavereilleen ja "valtavan potentiaalin" omaaville musulmaaneille "töitä" ja ohjausta siihen, että se kaapu pysyy päällä ja islam on ihana juttu.
...koko ajan kasvavalle monikulttuuriselle väestölle.
Suomi on aina ollut aidosti monikulttuurinen, mutta jo vuosien ajan tänne on dumpattu pääosin pohjasakkaa väkivaltaisen ideologian kyllästämistä maista luulleen, että nyt Suomesta tulee aidosti monikulttuurinen. Aivan kuin (väkisin tehty) monikulttuuri olisi itseisarvo ja hyve. Mitä vielä! kansa on polarisoitunut, saapujien tekemät väkivalta- ja raiskaausrikokset työllistävät yhä enemmän ja enemmän oikeuslaitosta, verovaroja syydetään näihin puuhasteluihin ja jopa itse valtakunnansyyttäjä kaivaa vaikka kiven silmästä asioista, jotta pääsisi syyttämään suomalaisia vaikka mistä.
- Jos siirtolainen ei loukkaannu jostain asiasta eikä valita, niin tällöin kyllä korppi nokkii korpin silmän ihan itse, ts. suomalainen virkamies ja poliitikko tekee kaikkensa jotta kantaväestöllä olisi mahdollisimman vittumaiset olot.
Rahoja käytetään ensinnä toimintakeskus Myllyn perustoimintaan mutta myös niinkin kapea-alaiseen tarkoitukseen kuin maahanmuuttajaperheiden sopeutumisen helpottamiseen tapakulttuuriin ja terveelliseen ruuanvalmistukseen perehdyttämällä.
Aivan kun eivät osaisi itse tehdä ruokaa... Joku on vaan keksinyt, että hei! mitäs jos me tehdään ruokaa yhdessä ja valtio maksaa ainekset esekä palkan. Wuhuu! näin me tehdään - ja eikun anomusta sisään.

Mutta entäs se kun ruoka poistuu elimistöstä... Mut hei! mehän saatiin jo rahaa kun tehtiin Sambiaan paskahuusseja - ja hyvät rahat saatiinkin. Kyllä suomalaiset ovat sitten jaloja ihmisiä; käytämme verovaroja siihen, että ihmisiä oppivat syömään ja rakennamme heille valmiiksi paikat missä voi ulostautua.
- Että kuin helvetin tyhmää ja saamatonta porukkaa ulkomailla asuu ja on Suomeen saakka päässyt?
---------------------------------------------------------------------------------------

Ei ole ihme, että Suomeen tekee mieli tulla uudestaan:
Irakilainen Ahmed kuuli, että Suomi ottaa turvapaikanhakijoita Kreikasta – innostui heti: ”Mitään muuta emme toivo, kuin pääsyä Suomeen”

Suomi olisi Irakista perheineen paenneen Ahmedin mielestä se maailman paras maa, he voisivat elää turvassa.

Kuva: Ahmed Al-Askarin kotialbumi
Kuva: Ahmed Al-Askarin kotialbumi
Al-Askari.jpg (38.17 KiB) Katsottu 5338 kertaa
Ahmed Al-Askari tuli Suomeen ensimmäisen kerran jo vuonna 2015. Nyt hän haluaa takaisin.

KUN vuosien odottelun jälkeen tulee edes pieni toive paremmasta, niin epätoivoiset ihmiset tarttuvat siihen kaksin käsin. Tämän sai havaita lauantaina, kun tieto Suomen hallituksen päätöksestä myöntää turvapaikka enintään 175 turvapaikanhakijalle saavutti Kreikan.
– Onko minun lasten mahdollista päästä Suomeen, oli ensimmäinen kysymys Ahmed Al-Askarilta, kun hän kuuli Suomen hallituksen aikeista.

Pettymys on suuri, kun mies kuuli päätöksen koskevan ensisijaisesti lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä. Suomi olisi Irakista perheineen paenneen Ahmedin mielestä se maailman paras maa, jossa hän perheineen voisi elää turvassa.
– Meillä ei ole täällä Kreikassa minkäänlaista tulevaisuutta. Kun saavuimme tänne, niin kerroin viranomaisille, että haluan päästä Suomeen perheen kanssa. Suomi on paras maa asua, kerroin olleeni siellä painivalmentajana ja haluan sinne takaisin auttamaan lapsia harjoittelemaan, Ahmed Al-Askari kertoi.

Kristinuskon tähden pakosalle
JA TODEN totta, iloinen irakilainen on jo kertaalleen Suomessa mutkan käynyt. Mies joutui vaikeuksiin Irakissa jo opiskeluaikoinaan 2000-luvun alkupuolella. Vuonna 2013 tilanne oli jo kärjistynyt niin pahaksi, että hän pakeni perheineen maasta. Ennen pakenemista hän oli ollut jo pidätettynä viranomaisten toimesta. Miestä oli myös pahoinpidelty kertomansa mukaan julmasti.
– Uskon Jumalaan ja Jeesukseen. En voinut jäädä Irakiin, Ahmed kertoo taustoistaan.

Ahmed pakeni Turkkiin vaimon ja kahden alle kouluikäisen pojan kanssa. Rahaa ei ollut koko perheen matkan järjestämiseen, vaan yli vuoden pohdinnan jälkeen perhe teki kipeän ratkaisun. Isä lähtee hakemaan turvapaikkaa turvallisesta maasta ja noutaa Turkkiin jääneen perheen, kun asiat ovat kunnossa.

Ahmed saapui Suomeen syyskuussa 2015 tuhansien muiden turvapaikanhakijoiden kanssa. Hänet ohjattiin Kajaanin vastaanottokeskukseen odottamaan turvapaikanhakuprosessin etenemistä.

Iltaisin mies pyöräili ympäri Kajaanin keskustaa ja keräsi tyhjiä pulloja. Pulloista saadut rahat hän lähetti perheelleen Turkkiin. Mielekästä tekemistä löytyi myös painiharjoitusten vetämisen parissa.
– Rakastan painia. Sain hyviä ystäviä Kajaanista, mies muistelee.

Sukulaiset uhkasivat teurastaa
AIKAA kului. Ensimmäinen kielteinen päätös turvapaikanhakemuksen suhteen tuli pitkän odottelun jälkeen. Hän valitti päätöksestä ja uskoi vahvasti saavansa jäädä Suomeen.

Mutta alkuvuodesta 2018 tilanne muuttui. Al-Askarin sukulaiset olivat raivostuneet kristinuskoon siirtymisestä. Ahmedin mukaan Irakista tuli videoviestejä, joissa kerrottiin, kuinka omat sukulaiset tappavat vääräuskoisen Ahmedin ja hänen perheensä. Miehen mukaan yhdellä videoista teurastetaan lammas julmasti pää irti leikaten.
– Minun oli pakko lähteä viemään perhe turvaan. Sukulaiset kertoivat tietävänsä, millä paikkakunnalla perheeni Turkissa asuu. Heidät olisi tapettu, Ahmed uskoo.

Niinpä mies perui turvapaikanhakemuksen ennen lopullista päätöstä ja otti Suomen valtion maksaman korvauksen, jonka sai vapaaehtoisesta paluusta kotimaahan. Myös Irak ”palkitsi” omalla tavallaan vääräuskoisen paluumuuttajan, kun hän toukokuussa 2018 palasi kotimaahansa.
– Minut pidätettiin kun palasin Irakiin, Ahmed väittää.

Lopulta Ahmed pääsi kesällä 2018 Turkkiin näkemään perheensä, josta oli ollut kolme vuotta erossa. Sen jälkeen alkoi sinnikäs yritys saada perhe Kreikkaan, jossa he kaikki olisivat paremmassa turvassa.

Toinen kerta toden sanoi
ENSIMMÄINEN yritys salakuljettajien luotsaamissa veneissä päättyi Turkin viranomaisten toimesta keskellä merta. Pakolaiset olivat pidätettynä seitsemän päivän ajan.

Toinen yritys tuli syyskuussa 2018. Matkaa tehtiin täpötäynnä olevalla pikaveneellä. Kaikki eivät osanneet uida ja ainoa pelastusvälineet olivat lasten uimaleluja. Tällä kertaa rajaviranomaiset eivät kuitenkaan osuneet venettä pysäyttämään ja perhe pääsi muiden pakolaisten kanssa Kreikalle kuuluvalle Leroksen saarelle, joka sijaitsee Turkin rannikon läheisyydessä.

Mielisairaalasaarena tunnetulta Lerokselta perheen matka kävi talveksi Thessalonikin läheisyydessä asuvalle pakolaisleirille, jossa he viettivät koko talven tuhansien muiden kohtalontovereidensa kanssa.
– Leirillä olot olivat huonot. Kaikesta oli pulaa. Asuimme teltoissa, oli märkä ja kylmä. Siellä ei ollut helppo asua lasten kanssa. Kaikki olivat sairaina, Ahmed kertoo.

Keväällä leirillä puhkesi myös väkivaltaisuuksia, kun kurjissa olleet pakolaiset ottivat yhteen Kreikan viranomaisten kanssa. Ahmedin raskaana ollut vaimo loukkaantui yhteydenotoissa ja joutui turvautumaan sairaalahoitoon.

Vauva toi katon pään päälle
LOPPUKESÄSTÄ 2019 syntynyt perheen nuorin poika on taannut perheelle tälle talvea hieman paremmat olot. Viisihenkinen perhe siirrettiin lähellä Albanian rajaa sijaitsevaan Kónitsan kaupunkiin. Perhe sai asuttavakseen paikallisesta hotellista noin 20 neliön huoneen.
– Saimme huoneen, koska meillä on pieni vauva. Tämä on paljon telttaa parempi, mutta on täällä ahdasta, Ahmed tunnustaa.

Kun perheen nuorin poika kasvaa, niin tiedossa on jälleen siirtyminen pakolaisleirille telttamajoitukseen. Ellei sitten tapahdu ihmettä.
– Mitään muuta emme toivo, kuin pääsyä Suomeen. Rukoilemme Jumalaa ja Jeesusta joka päivä, että pääsemme joskus Suomeen. Kreikassa meillä ei ole mitään tulevaisuutta, perhe vakuuttaa.
IltaSanomat
27.2.2020 06:40
Suomi olisi Irakista perheineen paenneen Ahmedin mielestä se maailman paras maa, he voisivat elää turvassa.
Näin toivovat myös suomalaiset itse, mutta silti saamme toistuvasti lukea uutisia siitä kuinka turvapaikkaa hakenut (ja sellaisen usein myös saanut) on raiskannut ja/tai surmannut suomalaisen. Missä näiden suomalaisten ihmisoikeudet silloin olivat?

Entä onko tämä Ahmed pohtinut mistä johtuu, että Suomi on sellainen maa kuin hän katsoo sen olevan? Mikä on sen mahdollistanut?
Al-Askarin sukulaiset olivat raivostuneet kristinuskoon siirtymisestä
Tyypillistä muslimien käytöstä ja kuvaa hyvin heidän suhtautumistaan "vääräuskoisiin". Rouvalla on kuitenkin huivi päässä edelleen vaikka tuli "käännyttyä" toiseen uskontoon... Mutta sen käyttö on - kuten tiedämme - täysin vapaaehtoista.
- Miten Rasmus-ryhmässä tjsp muutes suhtaudutaan näihin raivostumisiin jos vaihtaa uskontoa? Onko väkivallan kohdistaminen käännynnäiseen sitä parempaa, ts. vasemmistolaista
Vauva toi katon pään päälle
Ja että vielä vauva siihen kurjuuden keskelle. Jos iskällä ja äiskällä olisi hiukankin järkeä päässä, niin vauva kaiken sen kurjuuden keskelle on varmaan vähintä voi kaivata. Tai sitten; vauvan kanssa pääsee helposti esille, saa tilaa sekä huomiota mediassa - kenties jopa se turvapaikka lohkeaa helpommin. Mutta että vaik´ kuink´ on kurjaa, niin sitä on silti oltu raskauteen johtaneessa sukupuoliyhteydessä! Kummallista porukkaa; vuosikymmenten sota, nälänhätä, kurjuus ja heinäsirkat sun muut, mutta aina vaan panettaa ja väestö sen kuin lisääntyy. Missä on heidän vastuunsa maailman liikakansoituksesta?
- Just se sama _vastuu_, jota Suomelta ollaan penäämässä alituiseen - asiaan kun asiaan.
Rukoilemme Jumalaa ja Jeesusta joka päivä...
Muistakaa myös SDP ja Vihreät. He päättävät ensin. Jumalan ja Jeesuksen vuoro tulee sitten aikanaan. Jos se kristinusko siihen saakkaa kestää...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Sivu 160, viimeinen jae:
Mutta Rautjärven kunnalla menee nyt tosi huonosti. Maahanmuuttajat lähtivät koska kunnassa on "niin huonot bussiyhteydet".

Maahanmuuttajat kyllästyivät pikkukunnan huonoihin bussiyhteyksiin – runsaan vuoden asumisen jälkeen lähes kaikki ovat muuttaneet pois

Pieni Rautjärven kunta teki kaikkensa, että maahanmuuttajat viihtyisivät kunnassa. Silti melkein kaikki muuttivat pois runsaan vuoden asumisen jälkeen.

Tästä on kyse
*Itärajalla Etelä-Karjalassa sijaitseva Rautjärvi otti talvella 2016–2017 vastaan turvapaikan saaneita perheitä.
*Nyt neljästäkymmenestä tulijasta kunnassa asuu enää alle viisi.
*Kunta haluaisi edelleen ottaa maahanmuuttajia, jotta kunnan elinvoimaisuus säilyisi.
*Kaksi vuotta sitten Etelä-Karjalassa Rautjärvellä valmistauduttiin ottamaan vastaan uusia kuntalaisia.
*Tulossa oli neljäkymmentä myönteisen turvapaikkapäätöksen saanutta ulkomaalaista.
Kaikesta huolimatta: Rautjärvi ei hellitä. Iloisen puheensorinan (lue; valtionapujen) ja monikulttuurin (lue; valtionapujen) sekä värikkyyden (lue; valtionapujen) sekä yhteisöllisyyden (lue; valtionapujen) saamiseksi kunta haluaa lisää parempaa sekä vanhempaa kulttuuria:
Kunta otti 40 maahanmuuttajaa ja lähes kaikki muuttivat pois – nyt sama kunta haluaa 60 maahanmuuttajaa lisää

Kaksi eteläkarjalaista pikkukuntaa taistelee kuihtumista vastaan ottamalla suuren määrän kiintiöpakolaisia.

Maanantainen keskipäivä Rautjärven kylänraitilla on vilkas. Aurinkoinen ilma on houkutellut väkeä ulkoilemaan. Ulkovaatteet kahisevat, kun pieni lapsi pyöräilee vauhdikkaasti eteenpäin. Paikallisen ruokakaupan pihassa käy kuhina.

Päällepäin ei arvaisi, että Etelä-Karjalan pohjoisosassa sijaitseva noin 3 400 asukkaan kunta painii suurien haasteiden kanssa. Tosiasiassa väki vanhenee, nuoret muuttavat pois ja rahallakaan ei voi leveillä.

Kunta on kuitenkin valmis taistelemaan elinvoimastaan.

Viime vuonna Rautjärven kunta päätti, että se on valmis ottamaan vastaan 60 kiintiöpakolaista. Vetoavuksi toivotaan naapurikunta Parikkalaa, jonka avulla tulijoiden määrä voitaisiin kaksinkertaistaa.

Tarkoitus on vastaanottaa näihin kahteen kuntaan pakolaisia kolmen vuoden aikavälillä, mikä tarkoittaa noin 4–6 perhettä vuodessa. Ensimmäiset pakolaiset voisivat muuttaa Rautjärvelle ja Parikkalaan ensi vuonna.

Rautjärven kylänraitti on usein hiljainen. Kuntaan kaivattaisi kipeästi lisää väkeä. Kalle Purhonen / Yle
Rautjärven kylänraitti on usein hiljainen. Kuntaan kaivattaisi kipeästi lisää väkeä. Kalle Purhonen / Yle
Rautjärvi.jpg (75.5 KiB) Katsottu 5305 kertaa
Rautjärven VPK tunnetaan ripeistä otteistaan. Ei siis syytä huoleen. Kuva vuodelta 2021.
Rautjärven VPK tunnetaan ripeistä otteistaan. Ei siis syytä huoleen. Kuva vuodelta 2021.
Rautjärvi_kaipaa_värinää.jpg (80.44 KiB) Katsottu 5305 kertaa
Rautjärveläisiä lapsia. Kuva vuodelta 2030.
Rautjärveläisiä lapsia. Kuva vuodelta 2030.
Rautjärvi_kaipaa_värinätä.jpg (65.57 KiB) Katsottu 5305 kertaa
Lapset avainasemassa
Kunnat toivovat lapsiperheitä, jotka ovat kieli-, kulttuuri- ja uskontotaustaltaan samankaltaisia. Lasten rooli on perheiden sitouttamisessa pieniin kuntiin avainasemassa.
– Lasten kohdalla ei puhuta varsinaisesti kotoutumisesta, sillä lapsi ryhmäytyy varhaiskasvatuksessa nopeasti ja oppii myös kielen. Se koskee myös nuoria. Heistä tulee hyvin pian kuntalaisia ja se antaa paljon kunnalle. Kotoutuminen on haasteellisempaa aikuisten osalta, kuvailee Parikkalan kunnanjohtaja Vesa Huuskonen.

Rautjärven ja mahdollinen Parikkalan osuus olisi merkittävä osa koko Suomen vastaanottamista pakolaisista. Esimerkiksi tänä vuonna Suomi vastaanottaa 850 kiintiöpakolaista. Etelä-Karjalan suurin kaupunki Lappeenranta vastaanottaa vuodessa noin 10 henkilöä ja esimerkiksi Helsinki otti vuonna 2018 vain viisi kiintiöpakolaista.

Valtioneuvoston mukaan kiintiöpakolaisten ottaminen on tehokkain tapa auttaa huonoimmassa asemassa olevia, sillä tulijoiden suojelun tarve arvioidaan jo ennen Suomeen tuloa. Kiintiössä otettavat pakolaiset eivät asu vastaanottokeskuksessa, vaan he muuttavat suoraan kuntaan asumaan.

Kiintiöpakolaisten kotouttamisen kulut kustantaa kunnalle valtio, jolle rahaa tulee muun muassa Euroopan unionilta. Rautjärven kokemusten mukaan kunta ei rahoilla rikastu, mutta ne kattavat menot.

Vanhasta otetaan opiksi
Rautjärvi ei majoita kiintiöpakolaisia ensimmäistä kertaa. Vuonna 2017 kuntaan muutti nelisenkymmentä kiintiöpakolaista ja turvapaikanhakijaa. Ongelmia tuli nopeasti.

Ihmiset tulivat Syyriasta ja Eritreasta. Kaksi eri kulttuuria eivät pitäneet yhtä, vaan eriytyivät pian. Kunnalla oli myös vaikeuksia järjestää sopivaa ja eri tasoista koulutusta. Kieliopinnot veivät uudet asukkaat ensin Imatralle ja lopulta suurempiin kaupunkeihin.

Nyt kunta aikoo tehdä asioita toisin ja yhdistää voimansa Parikkalan kanssa.
– Pienessä kunnassa tuki on lähellä. Me voimme myös säveltää asioita, eikä aina tarvitse mennä peruskaavan mukaan. Pitää ottaa selvää yksilöiden haluista ja tarpeista sekä kuunnella heitä herkällä korvalla, Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila sanoo.
– Me voimme kuntien yhteistyönä koordinoida paremmin varhaiskasvatuksen, koulut ja kotouttamispalvelut. Voimme muodostaa niin suuren volyymin, että kiintiöpakolaiset tuntevat olonsa kotoisaksi ja palveluita ei tarvitse lähteä hakemaan mistään kauempaa, jatkaa Parikkalan kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkala selvittää kevään aikana kuntalaisten halukkuutta seurata naapurikunta Rautjärven esimerkkiä ja vastaanottaa kiintiöpakolaisia 60–75 henkilöä. Se tarkoittaisi yhteensä yli 120 henkilöä samalle alueelle. Riittävän suuren joukon avulla palvelut voitaisiin räätälöidä riittäviksi. Samalla yhteistyö toisi lisää palveluita myös paikallisille.
– Oli kyse mistä tahansa muuttajasta tai turistista, niin he aina turvaavat jo täällä asuvien palveluita. Esimerkiksi jos liikkumistarvetta tulee lisää, niin pitkän matkan vuoroliikennettä Imatralta ja Savonlinnasta voisi lisätä, Anttila sanoo.

Pakolaisista on yritetty hakea elinvoimaa myös muualla Suomessa. Pääosin ruotsinkielinen Närpiön kunta Pohjanmaalla on esimerkki siitä, miten pakolaiset ovat parantaneet kunnan taloutta. Lieksassa, Pohjois-Karjalassa, taas törmättiin moniin ongelmiin, jotka johtivat pakolaisten poismuuttoon.

“Oma porukka on kaikki vanhaa”
Kiintiöpakolaisten ohjaamisesta kuntiin neuvottelee ely-keskus. Kun Rautjärvelle ehdotettiin uutta kiintiöpakolaisryhmää, päätös syntyi nopeasti.

Sama asenne näkyy myös Rautjärven kuntakeskuksessa Simpeleellä.
– Pakkohan tänne on tulla uusia ihmisiä. Täällä kaikki oma porukka on vanhaa. Lapsia ei ole, eikä niitä tule, toteaa rautjärveläinen Erkki Myllys ruokakaupan pihassa.
– Lapset ovat varmasti tervetulleita, koska he ovat niin hädänalaisia ja täällä on hyvät olot. Uskoisin, että täällä ollaan aika myönteisiä, kunhan valtion avustukset ovat riittäviä. On selvää, että pieni kunta ei yksin voi satsata suuria määriä rahaa, sanoo puolestaan Paula Silvennoinen.

Yksi yhteinen toive ihmisillä kuitenkin on. Pelkästään oleskelemaan ei voi tulla, vaan töitä pitää tehdä. Ja työntekijöille on myös tarvetta.
– Työikäisen väestön määrä tulee putoamaan kolmasosan seuraavan kymmenen vuoden aikana, sanoo Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila.

Anttilan mukaan jo nyt on pulaa perustason työntekijöistä. Etelä-Karjalassa esimerkiksi hoiva-, metsäteollisuus- ja palvelualat kärsivät liian vähistä työntekijöistä. Pulaa on koitettu monessa paikassa paikata oppisopimuskoulutuksilla.

Parikkalassa virallinen päätöstä odotellessa on kuulunut myös soraääniä. Esimerkiksi Uus-Parikkalan sitoutumattomien valtuustoryhmä kirjoitti Itä-Savo-lehteen yleisönosastokirjoituksen(siirryt toiseen palveluun), jossa toivottiin “järkeä pakolaispolitiikkaan”. Kirjoituksessa nostetaan esiin kielitaidottomuus, yritysten haluttomuus palkata, poliisiresurssit ja vähäiset päiväkotipaikat.

Huuskonen toteaa, että lapsimäärät pienenevät tulevaisuudessa väistämättä.
– Varhaiskasvatuksessa olemme mitoittaneet tilat ja henkilökunnat nykyiselle lapsimäärälle. Siksi suunnitelmat pitää aloittaa nyt, että voidaan tarvittaessa reagoida. Ei tämä voi olla mikään kynnyskysymys vaan järjestelyasia, Vesa Huuskonen sanoo.
– Jos meillä on sellaisia yrittäjiä, jotka eivät ole valmiita palkkaamaan muualta tulleita, niin he eivät tule onnistumaan yritystoiminnassaan. Jos haluaa, että yritys saa työvoimaa, niin on pakko palkata, Anttila jatkaa.

Kunnanjohtaja Huuskonen tietää, että asiaa ei voi runnoa läpi, jos kunnassa on vastustusta. Hän kuitenkin toivoo tosiasioita keskustelujen pohjalle, eikä pelkkää mielikuviin perustuvaa mielipiteiden vaihtoa.
– Toivon, että valtuustoseminaarissa käydään faktaperustalta keskustelua. Nyt on keskustelun paikka ja on hyvä käydä sitä julkisesti omalla nimellään ja käsityksellään. En halua, että keskustelu alkaa silloin, kun keskustelemme jo tarkemmin ely-keskuksen kanssa tai silloin, kun meillä on jo ihmisiä sijoitettuna, Huuskonen toivoo.
YLE
27.2.2020 klo 09.27

Kolmesta kuvasta kaksi alimmaista eivät ole YLE:n artikkelista, vaan yleiskuvaa Ruotsista ja ruotsalaisnuorista.

Mutta nyt näistä tekosyistä poismuuttoon, huonoista bussiyhteyksistä, ei puhuta mitään. Ilmeisesti vuoroja on lisätty. Olisi ehkä kannattanut mainita.
Kaksi eri kulttuuria eivät pitäneet yhtä, vaan eriytyivät pian.
Eikö monikulttuuri siis toimi? Pelkäsivätkö he uutta ja vierasta? Kuten suomalaiset.
Kotoutuminen on haasteellisempaa aikuisten osalta...
Aivan! Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen vie aikansa. Saamme kyllä aikuisetkin pois Irakista, mutta emme Irakia aikuisista.
Pelkästään oleskelemaan ei voi tulla, vaan töitä pitää tehdä.
Rautjärvi tekee pesäeron pääkaupunkiseutuun. Siellä toimitaan päinvastoin.
...kiintiöpakolaisten ottaminen on tehokkain tapa auttaa huonoimmassa asemassa olevia.
Millä tavoin kiintiöpakolaisten ottaminen on tehokkain tapa auttaa pienellä eläkkeellä kitkuttavia suomalaisvanhuksia?
Pääosin ruotsinkielinen Närpiön kunta Pohjanmaalla on esimerkki siitä, miten pakolaiset ovat parantaneet kunnan taloutta.
Kuka tietää mistä maista sinne tultiin töihin - ei siis olemaan, vaatimaan, ruikuttamaan ja raiskaamaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin