Esikoistaan odottaneen nuoren­parin matka kirkkoon muuttui helvetiksi Tennesseessä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Esikoistaan odottaneen nuoren­parin matka kirkkoon muuttui helvetiksi Tennesseessä

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Esikoistaan odottaneen nuoren­parin matka kirkkoon muuttui helvetiksi Tennesseessä – viattomalta tuntunut peltikolari olikin jotain aivan muuta

Viime sunnuntaina aamulla käynnistynyt traaginen tapahtumasarja johti lopulta kolmen ihmisen kuolemaan sekä useisiin loukkaantumisiin.

Kirkkoon autoilemassa olleen pariskunnan matka sai viime sunnuntaiaamuna traagisen käänteen Yhdysvaltain Tennesseessä. Kolmen ihmisen kuolemaan johtaneesta tapahtumasarjasta kertoivat tiedotteessaan osavaltion poliisiviranomaiset, ja siitä on uutisoinut muun muassa CNN.

Pyhäkoulun opettajana toimiva Aileen Stevens, 23, sekä hänen rakennusalalla työskennellyt aviomiehensä Jordan Stevens, 23, olivat ajamassa valtatiellä noin kello 9.30, kun heidän autonsa perään törmäsi toinen ajoneuvo. Pahaa aavistamaton pariskunta ohjasi autonsa tien sivuun selvittääkseen asiaa.

Stevenseillä ei ollut aavistustakaan, että toista autoa ohjannut Dangelo Dorsey, 29, oli aiemmin samana aamuna yrittänyt useampaa autokaappausta, joiden yhteydessä yksi ihminen oli jo menettänyt henkensä sekä kolme loukkaantunut.

– He pysähtyivät, koska uskoivat siinä vaiheessa, että kyse oli peltikolarista. Dorsey otti heidät panttivangeikseen aseella uhaten, poliisi kertoi.
Kuuden tunnin piina

Dorseyn pakottamana Stevensit ajoivat kotiinsa, josta kaappaaja varasti kaksi heidän asettaan. Tämän jälkeen matka jatkui pariskunnan toisella autolla McMinnvillen kaupungin läheisyyteen.

Siellä Dorsey ampui Jordan Stevensin kuoliaaksi tämän vaimon nähden sekä heitti miehen ruumiin ulos autosta. Neljännellä kuukaudella raskaana olevan Aileen Stevensin piina kaappaajan käsissä ei päättynyt vielä tähän.

Automatka jatkui kaksikon palattua valtatielle, mutta tässä vaiheessa kaappaaja oli saanut jo peräänsä viranomaisia useammalta seudun poliisilaitokselta. Kello läheni neljää iltapäivällä, kun poliisien viimein paikantama auto syöksyi ulos tieltä lyhyen takaa-ajon päätteeksi.

– Tässä vaiheessa Dorsey riisti itseltään hengen. Naispuolinen panttivanki saatiin pelastettua turvallisesti, poliisi kertoi sunnuntaina julkaisemassaan tiedotteessa.
”Hän aikoi vapauttaa heidät”

Aileen Stevensin veli Eliezer Rostran kertoi CNN:lle, että pari päivää sairaalahoidossa ollut nainen on jo päässyt kotiinsa jatkamaan toipumista. Veljensä mukaan Stevens on hyvin järkyttynyt, mutta tukeutuu uskoonsa ja pyrkii pysymään vahvana vauvansa vuoksi.

– Haluamme kaikkien tietävän, että sisareni ei vihaa tekijää. Hän ei myöskään vihaa hänen perhettään. Hän rukoilee armoa ja rakastavaa hyväsydämisyyttä kaikille tapahtumiin osallisille perheille, Rostran sanoi.

Rostran sanoi sisarensa kertoneen, että pariskunta oli rukoillut myös autossa ollessaan Dorseyn vankeina.

– Hän aikoi vapauttaa heidät. Hän pyysi heiltä: ”Rukoilisitteko puolestani?” He rukoilivat, Jordan rukoili, Rostran kertoi.

Jordan Stevens oli määrä saattaa haudan lepoon perjantaina.
Yksi kuoli ja kolme loukkaantui jo ennen kaappausta

Myöhemmin poliisi päivitti tiedotettaan kertomalla tarkemmin Stevensien kaappausta edeltäneistä tapahtumista. Poliisin mukaan tapahtumat käynnistyivät sunnuntaiaamuna, kun Dorsey surmasi autossa Darcey Johnsonin, 28, sekä haavoitti toista henkilöä.

Poliisi vahvisti CNN:lle Dorseyn tunteneen ennestään Johnsonin sekä samassa yhteydessä haavoittuneen henkilön, mutta ei kertonut asiasta tarkemmin.

Laukausten jälkeen Dorsey nousi autosta ja yritti kaapata toisen lähistöllä olleen auton. Kyseisen auton kuljettaja onnistui kuitenkin pakenemaan paikalta juosten.

Seuraavaksi Dorsey lähestyi paikalle osunutta kuorma-autoa, jonka kuljettajaa hän ampui kasvoihin tämän kanssa puhuessaan. Kuljettaja kuitenkin selvisi hengissä.

Pian Dorsey yritti kaapata kolmannen auton, mutta kun sitä ajanut nainen yritti kaasuttaa tiehensä, hän ampui tätä ikkunan läpi käteen osuen.

Poliisin tiedotteesta ei käy ilmi, kuinka Dorsey sai haltuunsa auton, jolla hän ajoi seuraavien uhriensa eli Stevensien perään valtatiellä.

Viranomaisten mukaan Dorseylla ei ollut taustallaan aiempia rikoksia tai pidätyksiä Tennesseen osavaltion alueella. Kotiosavaltiossaan Missourissa hän oli sen sijaan ehtinyt kerryttää mittavan rikosrekisterin.

Dorsey ei kuitenkaan ollut etsintäkuulutettuna missään ennen sunnuntain tapahtumia.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000066 ... m=promobox
sinnerman
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: Esikoistaan odottaneen nuoren­parin matka kirkkoon muuttui helvetiksi Tennesseessä

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

Tekijä tietty sitä rasismilta suojeltavaa porukkaa.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Esikoistaan odottaneen nuoren­parin matka kirkkoon muuttui helvetiksi Tennesseessä

Viesti Kirjoittaja poikani »

sinnerman kirjoitti: Su Syys 20, 2020 10:37 am Tekijä tietty sitä rasismilta suojeltavaa porukkaa.
Ei, vaan kyllä hän on ihan neekeri. ONLY BLACK LIVES MATTER!

Kuva
????? ?? ??????.
Vastaa Viestiin