Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1990
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Helsingin Sanomista löytyi tällainen uutinen

POLIISI uskoo, että Pohjois-Kaliforniassa Stocktonin kaupungissa on liikkeellä sarjamurhaaja. Epäillyn uskotaan surmanneen reilun vuoden aikana kuusi ihmistä. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että tekijällä on ”tehtävä päällä”. Asiasta uutisoivat muun muassa uutistoimisto Reuters ja The New York Times.

Viime kuukausien aikana kaupungissa tapahtuneista viidestä surmasta epäillään samaa tekijää tai tekijöitä, kertoi alueen poliisi tiistaina.

Viisi uhria ammuttiin kuoliaaksi Stocktonin kaupungissa kesä- ja syyskuun välisenä aikana. Ampumapaikat ovat sijainneet muutaman kilometrin säteellä toisistaan. Poliisilla ei ole toistaiseksi tietoa tekojen motiivista. Osa uhreista on ollut kodittomia. Nuorin uhreista on ollut 21-vuotias, vanhin 54-vuotias.

Suurin osa uhreista on latinoja, mutta poliisi ei usko syynä olevan se, mihin etniseen ryhmään he ovat kuuluneet. Uhreja ei ollut myöskään ryöstetty ampumisten yhteydessä eikä poliisi usko tapauksen liittyvän jengi- tai huumerikollisuuteen.

VIIDEN surman lisäksi samaan epäiltyyn sarjamurhatapaukseen on liitetty yli vuosi sitten, huhtikuussa 2021 Oaklandin kaupungissa tapahtunut surma ja lisäksi tästä pari päivää myöhemmin Stocktonissa tapahtunut epäilty murhan yritys, jossa naispuolinen uhri jäi henkiin.

Linkin takana lisää: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009114715.html
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Huomasin myös tuon uutisen. Mitähän tuosta paljastuu aikanaan. Toivottavasti ei lisää uhreja. Onkohan uhreina ollut sekä miehiä että naisia? Siitä ei ollut mainintaa, mutta henkiin jäänyt oli nainen. Aileen Wuornos ampui vain miehiä ja Jeffrey Dahmer tappoi vain (homo)miehiä. Bundy taisi tappaa sekä miehiä että naisia, samoin Ramirez ja moni muu amerikkalainen sarjamurhaaja. Harmi ettei ole lisätietoja esim. siitä onko uhreilla jokin yhdistävä tekijä.

Edit: löysin tiedon, että ammutut ovat miehiä ja haavoittunut on nainen.
Authorities last week announced that five men in Stockton were ambushed and shot to death, alone in the dark.
Uutisessa kuva liitteenä (epäselvää vielä onko kyseinen henkilö epäilty vai todistaja):

Kuva

https://apnews.com/article/crime-shooti ... 8a51316824
The first shooting happened on April 10, 2021, at 4:18 a.m., when a 40-year-old Hispanic man was killed in Oakland, police said.

The second shooting happened on April 16, 2021 at 3:20 a.m. at Park and Union streets in Stockton, police said. However, this 46-year-old woman actually survived her injuries, making her the first known survivor of a series of deadly shootings. Stockton police in their original crime log state the woman was shot multiple times.
Family and the medical examiner's office has identified the first five victims identified in this series of killings.

35-year-old Paul Alexander Yaw
43-year-old Salvador William Debudey Jr.
21-year-old Jonathan Hernandez Rodriguez
52-year-old Juan Cruz
52-year-old Lorenzo Lopez
https://www.google.com/amp/s/www.kcra.c ... s/41508164

Ja vielä toisaalla:
Four of the men were Hispanic. One was white.

On Monday, the police said they had linked two additional shootings. A 40-year-old Hispanic man was killed in Oakland, Calif., about 70 miles west of Stockton, on April 10. And a 46-year-old Black woman was shot in Stockton on April 16 but survived her injuries.
Investigators have interviewed the Black woman who survived, Chief McFadden said. She told investigators that she was in her tent when she heard someone walking around her campsite. When she stepped outside, she saw someone wearing dark clothes and a mask pointing a gun at her, Chief McFadden said.

She rushed toward the shooter and was shot multiple times, he said. The shooter then lowered his gun, Chief McFadden said.
https://www.google.com/amp/s/www.nytime ... r.amp.html

Täällä vielä lyhyt oletettavasti valvontakameravideotallenne etsitystä henkilöstä ja tarkempia kellonaikoja milloin kukakin uhri ammuttiin:

https://abcnews.go.com/US/stockton-poli ... d=90849014

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Viesti Kirjoittaja dazu »

Olisit vaan laittanut ajankohtaisiin tämän aloituksen, koska tänne se hukkuu aika nopeasti.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
Morrigan
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: To Tammi 31, 2013 8:35 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Morrigan »

Neo7 kirjoitti:
Ke Loka 05, 2022 10:48 pm

Uutisessa kuva liitteenä (epäselvää vielä onko kyseinen henkilö epäilty vai todistaja):
Yksi oleellinen osa jäi referoimatta tuolta ABClta:
"McFadden said it's unclear if the person of interest in the video "is a suspect or a witness, but it's an individual that we have seen at more than one scene."

Jäbä vain sattumalta osunut useaan otteseen kamerakuviin kulmilla kun sarjamurhaaja on ammuskelemassa? :roll:

Tuo eloonjäänyt nainen; jos oli teltassa asuva niin on tuskin kauhean villi veikkaus että laitapuolemman väkeä. Ei varmaan ole tukka ja meikit viimeisen päälle, vaatteetkin saattaisi olla miesten mallia jolloin murhaaja luullut häntä mieheksi. Olisikohan tilanteessa ampujalla mennyt pasmat sekaisin kun esim huudosta tajunnut olevan naisen kyseessä ja siksi ei viimeistellyt urakkaansa hänen suhteen?
Watch the papers. God always stays ahead.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Morrigan kirjoitti:
Pe Loka 07, 2022 3:40 pm

Totta, olisin voinut olla tarkempi, yritin nopeasti vaan kopioida kohokohtia, etsiä lisätietoja ja ottaa lähteitä talteen, niin osa jäi tänne laittamatta.

Eiköhän tuo kuvien ja videoiden mies se tekijä ole, mutta virallisesti joutuvat vielä käyttää muuta termiä kuin epäilty. Aikamoinen sattuma olisi, että olisi osunut useamman murhapaikan lähellä valvontakameroihin. Jos kyseessä olisi apuri, niin kyllä se toinenkin olisi johonkin tallentunut.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Tässä on vähän yritystä profiloida tekijää niillä vähillä tiedoilla, mitä tapauksesta on annettu. Artikkelin pystyy lukemaan kokonaan, mutta sivustolla on jokin rajoitin, jonka jälkeen pitäisi alkaa tilaajaksi, joten kopioi heti tiedot, joita haluat, itse en ehtinyt. En siis pääse lukemaan sitä enää uudelleen, luin vain kertaalleen läpi.

https://www.thedailybeast.com/stockton- ... xperts-say

Tuossa yhdessä edellisessä viestissäni kun puhuin uhreista, tarkoitin kuolleita uhreja, toki tämä henkiin jäänytkin on uhri. Harmi kun ei pääse omia virheitään muokkaamaan enää jälkeenpäin.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Neo7 kirjoitti:
Ke Loka 05, 2022 10:48 pm
Huomasin myös tuon uutisen. Mitähän tuosta paljastuu aikanaan. Toivottavasti ei lisää uhreja. Onkohan uhreina ollut sekä miehiä että naisia? Siitä ei ollut mainintaa, mutta henkiin jäänyt oli nainen. Aileen Wuornos ampui vain miehiä ja Jeffrey Dahmer tappoi vain (homo)miehiä. Bundy taisi tappaa sekä miehiä että naisia, samoin Ramirez ja moni muu amerikkalainen sarjamurhaaja. Harmi ettei ole lisätietoja esim. siitä onko uhreilla jokin yhdistävä tekijä.

Edit: löysin tiedon, että ammutut ovat miehiä ja haavoittunut on nainen.
Authorities last week announced that five men in Stockton were ambushed and shot to death, alone in the dark.
Uutisessa kuva liitteenä (epäselvää vielä onko kyseinen henkilö epäilty vai todistaja):

Kuva

https://apnews.com/article/crime-shooti ... 8a51316824

...
Minfon JSM-ketjua kahlatessa eteen tuli myös infoa kirjasta (Sanningen är en sällsynt gäst: sökandet efter Catrine da Costas mördare), jonka kansikuvassa on jotain samaa kuin tuossa linkkaamassasi kuvassa. Ei tällä kirjan kansikuvalla toki mitään yhteyttä ole Kalifornian sarjamurhaajan kanssa, mutta laitan kuvan kuitenkin tähän, on sen verran jännä yhteensattuma.
Kuva

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Enzo Yaksic uudelleentwiittasi | Los Angeles Times @latimes | Five Stockton residents and now an Oakland man have been identified as the victims of a possible Northern California serial killer, with the fatal shootings beginning last year and continuing through late September.

--> https://www.latimes.com/california/stor ... identified
[...] Enzo Yaksic, the founder of Northeastern University’s Atypical Homicide Research Group, said the suspect or suspects fit “the profile of the modern-day serial killer” because they’re targeting both male and female minority victims in a public space without much interaction. The slayings also occurred in a small geographic area over a relatively short span of time and involved a firearm.

“More serial murderers today behave like this unidentified individual than the type of offender we see in shows that depict Jeffrey Dahmer or Ted Bundy,” Yaksic said. “This offender is not the typical serial murderer that the public is well-acquainted with.”

A reward of $125,000 is being offered to anyone who provides information that leads to an arrest, according to authorities. The chief urged the public to be extremely cautious while the search continues for the suspect or suspects involved.

“All the time we say be aware of your surroundings,” he said. “All the time we say if you’re going to be alone in the dark, be with someone else. All the time we say try to be in lighted conditions. My advice would be just follow that. If you do that, it’s very unlikely that you will encounter this person or persons.”

Mieti
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Elo 31, 2021 2:57 am

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Mieti »

dazu kirjoitti:
To Loka 06, 2022 12:21 pm
Olisit vaan laittanut ajankohtaisiin tämän aloituksen, koska tänne se hukkuu aika nopeasti.
Eipähän täyty topicci, turhasta spämmistä kun on täällä

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja dazu »

Neo7 kirjoitti:
Ke Loka 05, 2022 10:48 pm
Huomasin myös tuon uutisen. Mitähän tuosta paljastuu aikanaan. Toivottavasti ei lisää uhreja. Onkohan uhreina ollut sekä miehiä että naisia? Siitä ei ollut mainintaa, mutta henkiin jäänyt oli nainen. Aileen Wuornos ampui vain miehiä ja Jeffrey Dahmer tappoi vain (homo)miehiä. Bundy taisi tappaa sekä miehiä että naisia, samoin Ramirez ja moni muu amerikkalainen sarjamurhaaja. Harmi ettei ole lisätietoja esim. siitä onko uhreilla jokin yhdistävä tekijä.
Minun piti tämä kommentoida jo tuohon edelliseen viestiini tähän ketjuun, mutta jostain syystä olin jättänyt kommentoimatta: tämä sarjamurhaaja on todennäköisesti thrill killer, eli jännitystappaja, joten tällä ei ole uhrityyppiä. Kyseessä on samantyyppinen tekijä, kuin sellainen, joka marraskuussa tuuppaa humalaisen Aurajokeen. Tekijä saa kicksinsä jännityksestä ja tappaa periaatteessa huvikseen.
Järjestäytyneillä seksuaalimurhaajilla ja jollain vihamotiivilla toimivilla sarjamurhaajilla on hyvin rajatunlainen uhrityyppi, tämän topicin tyypille kelpaa uhreiksi kaikki.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

dazu kirjoitti:
Pe Loka 14, 2022 12:13 am
Neo7 kirjoitti:
Ke Loka 05, 2022 10:48 pm
Huomasin myös tuon uutisen. Mitähän tuosta paljastuu aikanaan. Toivottavasti ei lisää uhreja. Onkohan uhreina ollut sekä miehiä että naisia? Siitä ei ollut mainintaa, mutta henkiin jäänyt oli nainen. Aileen Wuornos ampui vain miehiä ja Jeffrey Dahmer tappoi vain (homo)miehiä. Bundy taisi tappaa sekä miehiä että naisia, samoin Ramirez ja moni muu amerikkalainen sarjamurhaaja. Harmi ettei ole lisätietoja esim. siitä onko uhreilla jokin yhdistävä tekijä.
Minun piti tämä kommentoida jo tuohon edelliseen viestiini tähän ketjuun, mutta jostain syystä olin jättänyt kommentoimatta: tämä sarjamurhaaja on todennäköisesti thrill killer, eli jännitystappaja, joten tällä ei ole uhrityyppiä. Kyseessä on samantyyppinen tekijä, kuin sellainen, joka marraskuussa tuuppaa humalaisen Aurajokeen. Tekijä saa kicksinsä jännityksestä ja tappaa periaatteessa huvikseen.
Järjestäytyneillä seksuaalimurhaajilla ja jollain vihamotiivilla toimivilla sarjamurhaajilla on hyvin rajatunlainen uhrityyppi, tämän topicin tyypille kelpaa uhreiksi kaikki.
Tuon pohdintani jälkeen löysinkin vähän lisätietoa. Tuolle näyttää kelpaavan uhriksi kuka vaan, sukupuolesta ja rodusta välittämättä. En ole perehtynyt noihin (sarja)tappajien/-murhaajien profilointeihin, joten totean vain, että voi olla tuollainen kuvailemasi tyyppinen. Jossakin uutisessa oli, että suurin osa näistä uhreista oli sillä hetkellä kodittomia, ja sitä mietittiin yhdeksi motiiviksi, että haluaisi juuri kodittomia tappaa. Latinoita oli myös suurin osa, ja miehiä. Nämä voi olla ihan sattumaakin. Ehkä tuolla alueella on paljon latinoita asunnottomina. Henkiin jäänyt nainen jäi henkiin sattumalta, häntä ammuttiin yhdeksän tai kymmenen kertaa, ja tappaja varmaankin oletti (aluksi) tämänkin kuolleen.

Siinä valvontakameran videolla aika rauhassa kävelee, mutta askeltaa jotenkin vähän erikoisesti, ontuu hieman tai jotakin sellaista. Siitä on monissa uutissa ollut myös maininta.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Chicagossa muutamia vuosia sitten tapahtuneissa ammuskeluissa on valvontakameravideokuvaa epäillystä, joka muistuttaa olemukseltaan, vaatetukseltaan ja kävelytyyliltään tätä Stocktonin epäiltyä, josta on myös saatu valvontakameravideokuvaa. Tällä hetkellä yhteyttä näillä tapauksilla ei näyttäisi olevan, mutta tutkitaan kuitenkin. Linkin takana uutisen yhteydessä olevat valvontakameroiden videot vertailussa.

https://www.google.com/amp/s/www.kcra.c ... o/41617903

Tässä vielä pari Chicagon epäillyn ampujan juoksuaskeleita videolla:

https://abc7chicago.com/rogers-park-kil ... /12327149/

originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Neo7 kirjoitti:
Ke Loka 05, 2022 10:48 pm
Huomasin myös tuon uutisen. Mitähän tuosta paljastuu aikanaan. Toivottavasti ei lisää uhreja. Onkohan uhreina ollut sekä miehiä että naisia? Siitä ei ollut mainintaa, mutta henkiin jäänyt oli nainen. Aileen Wuornos ampui vain miehiä ja Jeffrey Dahmer tappoi vain (homo)miehiä. Bundy taisi tappaa sekä miehiä että naisia, samoin Ramirez ja moni muu amerikkalainen sarjamurhaaja. Harmi ettei ole lisätietoja esim. siitä onko uhreilla jokin yhdistävä tekijä.

Edit: löysin tiedon, että ammutut ovat miehiä ja haavoittunut on nainen.
Authorities last week announced that five men in Stockton were ambushed and shot to death, alone in the dark.
Uutisessa kuva liitteenä (epäselvää vielä onko kyseinen henkilö epäilty vai todistaja):

Kuva

https://apnews.com/article/crime-shooti ... 8a51316824
The first shooting happened on April 10, 2021, at 4:18 a.m., when a 40-year-old Hispanic man was killed in Oakland, police said.

The second shooting happened on April 16, 2021 at 3:20 a.m. at Park and Union streets in Stockton, police said. However, this 46-year-old woman actually survived her injuries, making her the first known survivor of a series of deadly shootings. Stockton police in their original crime log state the woman was shot multiple times.
Family and the medical examiner's office has identified the first five victims identified in this series of killings.

35-year-old Paul Alexander Yaw
43-year-old Salvador William Debudey Jr.
21-year-old Jonathan Hernandez Rodriguez
52-year-old Juan Cruz
52-year-old Lorenzo Lopez
https://www.google.com/amp/s/www.kcra.c ... s/41508164

Ja vielä toisaalla:
Four of the men were Hispanic. One was white.

On Monday, the police said they had linked two additional shootings. A 40-year-old Hispanic man was killed in Oakland, Calif., about 70 miles west of Stockton, on April 10. And a 46-year-old Black woman was shot in Stockton on April 16 but survived her injuries.
Investigators have interviewed the Black woman who survived, Chief McFadden said. She told investigators that she was in her tent when she heard someone walking around her campsite. When she stepped outside, she saw someone wearing dark clothes and a mask pointing a gun at her, Chief McFadden said.

She rushed toward the shooter and was shot multiple times, he said. The shooter then lowered his gun, Chief McFadden said.
https://www.google.com/amp/s/www.nytime ... r.amp.html

Täällä vielä lyhyt oletettavasti valvontakameravideotallenne etsitystä henkilöstä ja tarkempia kellonaikoja milloin kukakin uhri ammuttiin:

https://abcnews.go.com/US/stockton-poli ... d=90849014
Vähä ot mutta bundy tappo kylläki pelkästää naisia ja mieluiten brunetteja, miehiä ei todellakaa nirhannu, ramirez sen sijaa tappo naisia, miehiä, lapsia ja aivan sama minkä rotunen tai ikänen.

Näilä sarja-ampujillaha yleensä ei ole mitää uhrityyppiä ku ei ole seksuaalista motiivia, mutta onhan näilläkin joskus uhrityyppi

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

originalnightstalker kirjoitti:
Pe Loka 14, 2022 10:20 pm
Vähä ot mutta bundy tappo kylläki pelkästää naisia ja mieluiten brunetteja, miehiä ei todellakaa nirhannu, ramirez sen sijaa tappo naisia, miehiä, lapsia ja aivan sama minkä rotunen tai ikänen.

Näilä sarja-ampujillaha yleensä ei ole mitää uhrityyppiä ku ei ole seksuaalista motiivia, mutta onhan näilläkin joskus uhrityyppi
Yritin muistella nopeasti minkälaisia uhreja kenelläkin oli, ja sekoitin jonkun toisen sarjamurhaajan tapauksen Bundyn tekosiksi. My bad.

Stocktonissa on lukemani mukaan paljon asunnottomia, tai teltoissa yms. asuvia ihmisiä. Tuon piirikunnan alueelta 2/3. Voihan se olla, että joku haluaa vähentää näitä kodittomia tai sellaiseksi luuleviaan henkilöitä. Mutta sekin on vasta arvelu.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Sarjamurhaajan epäillään liikkuvan Kaliforniassa, kuusi kuollut

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Epäilty on pidätetty Stocktonissa. Tai ainakin todennäköisesti se Stocktonin valvontakameran videon mies. Ase oli mukana, vaikkei vielä tiedetä onko se sama kuin näissä murhissa käytetty. Aika varmoja tuntuvat olevan, että oikea mies on kiinni, kun nimi ja kuvakin heti julkaistiin.
Suspected Stockton serial killer caught with gun while 'out hunting,' police chief says

Updated: 4:44 PM PDT Oct 15, 2022

Wesley Brownlee, 43, was arrested overnight "while out hunting," police Chief Stanley McFadden said at a news conference with City Manager Harry Black, Mayor Kevin Lincoln and San Joaquin County District Attorney Tori Verber Salazar.

"Our surveillance team followed this person while he was driving. We watched his patterns and determined early this morning he was on a mission to kill. He was out hunting," McFadden said.

He was caught around 2 a.m. at Winslow Way and Village Green Drive and was wearing dark clothing with a mask around his neck and armed with a firearm.

Authorities said that Brownlee has lived in Stockton off and on, while also living in other cities. He has a criminal record, though police did not detail the previous crimes.

Police confirmed that he is the sole suspect "at this time" and is believed to be the person of interest captured on video from shooting scenes.
Lisää linkin takana:

https://www.kcra.com/article/suspected- ... s/41631651

Vastaa Viestiin