Lewistonin sarjamurhaaja

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Lewistonin sarjamurhaaja

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Ekana lainaus Siru83 nimimerkin viestistä.
Poliisin mukaan Steven Pearsall on saattanut yllättää Vossin tyttöjen surmien aikana, ja on saatettu surmata todistajana.
Ja sitten omaa tekstiä.
Jos huomioidaan Vossin ja Pearsalin toimineen rikossarjan alusta lähtien kaksikkona, mahdollisesti poislukien 12 v tyttö, ja teatterista yhtaikaa Pearsalin kanssa kadonneet kuitenkin sopivat pääosin uhrien profiiliin. En voi nähdä noiden kahden murhaa (mahdollisesti Pearsallin tekeminä) Vossille syyksi murhata Pearsall, muuta kuin yhdesä erikoistapauksessa. Siinä tapauksessa että teatterista olisi mahdollisuus murhien tutkinnan aikaan löytää jotain raskauttavaa, ei yksin Perarsallia vastaan 12 v tytön tapauksessa vaan, molempia vastaan koko rikossarjassa. Voss saattoi pillastua Pearsallille jo yksin siitä, että hän murhasi ne kaksi kerrassaan sopimattomassa paikassa tekosarjan jatkoa ajatellen. Olishan he tarvinneet yhden, kaikista poliisin epäilyistä vapaan, "tukikohdan" josta käsin toimia. Sekä Pearsallin että Vossin yksityiskoteihin poliisin olisi ollut merkittävästi alempi kynnys (ennen noiden tyttöjen murhaakin) saada kotietsintälupa, kuin teatteriin, johon tehtynä se vaikuttaa myös teatterin muiden työntekijöiden oikeusturvakysymyksiin. Tätä taustaa vasten ajateltuna pidän mahdollisena, Vossin älykkäämpänä ajatelleen juurikin niin, että teatteri on viimeinen paikka josta poliisi heitä osaa etsiä.
Tattoo
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: To Heinä 05, 2007 2:28 am

Re: Lewistonin sarjamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Tattoo »

Samat linkit kyllä löytyy ainakin tämän keissin FB-linkin takaa, mutta laitetaas suoraakin kun on hiljasta.
Tässä aika kattava katsaus keissistä
http://altereddimensions.net/2014/lewis ... mains-free

Omasta mielestä Voss kytkeytyy noihin "vähän" liian hyvin ja noinkohan on että mikäli syyllinen on, olisi narsistisena kakkiasena siihen lopettanut, varmasti herra elää suurennuslasin alla, mutta tuskin se missään 24/7 tarkkailussa on.
Toki varmasti ollaan kyselemässä aika äkkiä kun alkaa löytymään ruumiita.

Tämä juttu on tullut vastaan...kuvan mies joka on nähty ruumiiden löytöpaikalla ja jota kaipaillaan kuvan kera, on kokonsa (huomiotaherättävä) ikänsä ja ulkonäönkinkin puolesta kuin ilmetty Voss.
http://justiceforallison.com/police-rel ... ere-found/
Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Lewistonin sarjamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Tänään MTV3 Faktalla klo 23.20
Pimeä mieliLewiston-Clarkstonin murhat. M. William Phelps on pikkukaupunkia järkyttäneen sarjamurhaajan jäljillä. Yksittäisiltä vaikuttaneet katoamistapaukset paljastuvat osaksi suurempaa vyyhtiä, kun poliisille selviää, että yksi mies on tuntenut jokaisen uhreista.
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2205
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Lewistonin sarjamurhaaja

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Siru83 kirjoitti:Tänään MTV3 Faktalla klo 23.20
Pimeä mieliLewiston-Clarkstonin murhat. M. William Phelps on pikkukaupunkia järkyttäneen sarjamurhaajan jäljillä. Yksittäisiltä vaikuttaneet katoamistapaukset paljastuvat osaksi suurempaa vyyhtiä, kun poliisille selviää, että yksi mies on tuntenut jokaisen uhreista.
Tässä on kyseinen Dark Minds -sarjan dokumentti Youtubessa. Sarja pyrkii erottumaan muista rikosdokumenteista erityisesti haastattelemalla vankilassa istuvaa anonyymiä sarjamurhaajaa. Tässä jaksossa konsultoidaan sarjamurhaajaa koodinimellä "Raven". Phelps ei ole paljastanut Ravenin henkilöllisyyttä, mutta varsin yleisesti uskotaan, että kyseessä on Keith Jesperson. Ravenin lisäksi sarjassa on toinenkin vankilassa istuva sarjamurhaaja, jonka mielipiteitä kysellään. Hänen koodinimensä on "13", joka eri lähteiden perusteella on todennäköisesti Joel Rifkin, mutta hän ei tässä jaksossa pääse ääneen.

Jaksossa ei epäiltyä kerrota nimeltä. Mutta melko uskomaton tämä murhasarja on. Kyse on kuitenkin pienen paikkakunnan teatterista, jossa tapahtuu käsittämättömiä asioita. "Person of interest" on olemassa, mutta ketään ei ole koskaan tuomittu.

https://www.youtube.com/watch?v=sPnwKMTTaQU
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2205
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Lewistonin sarjamurhaaja

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Tuossa dokumentissa tuli esiin pari asiaa, joita nostaisin esille. Aika paljon siru ja strangelove ovat jo dokumentissa esille tulleista asioista kertoneet. Tuo kolmen ihmisen katoaminen samalla kertaa on melko uskomatonta. Harva sarjamurhaaja on siihen pystynyt ottaen huomioon, että yksi heistä oli mies eli Steven Pearsall. Pearsallin ruumista ei ole koskaan löydetty. Oliko murhaajan tarkoitus lavastaa Pearsall tekijäksi? Kuten dokumentista käy ilmi, aina jää ilmaan leijumaan pieni epäily Pearsallin syyllisyydestä, koska hänen ruumistaan ei ole löydetty. Näkikö Lance Voss aivan erityistä vaivaa Pearsallin ruumiin piilottamisessa, jotta epäilyksen varjo leijuisi ikuisesti? Tosin kukaan ei näytä nielleen tätä Vossin mahdollista hämäystä. Voss on asiaa tutkiville poliiseille ainoa epäilty. Se käy dokumentista ilmi erittäin hyvin, vaikka Vossia ei siinä nimeltä mainita.

Tuo 1972 vuoden tapaus on todella kuvottava ja kertoo Lance Vossin olevan pahimman luokan sarjamurhaaja. Nuori nainen oli siis löydetty kuolleena merenrannalta. Kuolinsyy oli epäselvä, itsemurhaakin epäiltiin syyksi. Dark Minds -dokumentissa esiintyvä naispoliisi pitää itsemurhaa hyvin epätodennäköisenä, koska ruumis oli löydettäessä alasti. Kyseisen nuoren naisen ruumis oli sillä hetkellä ainoa ruumis paikallisella ruumishuoneella. Poliisi sai silminnäkijän ansiosta itse teosta kiinni saman Lance Vossin, joka oli tunkeutumassa ruumishuoneelle. Tuolloin Vossia ei epäilty sarjamurhaajaksi. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu aika selvältä, että Voss oli surmannut myös tämän nuoren naisen. Ruumishuoneelle tunkeutumisen ainoa motiivi on nekrofilia. Nykyisin tiedetään, että sarjamurhaajille nekrofilia on tyypillistä tai ainakin paljon yleisempää kuin joskus aikaisemmin kuviteltiin.
Vastaa Viestiin