Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

[Nikolajevits]

Espanjassa on pisin mahdollinen tuomio 30v, tiedoksi "asianomaisille" sekä Dr. Sloanille

[humulus]

http://www.seiska.fi/Rikos/Jenna-Lepoma ... va/1088228

Jenna Lepomäen tapossa avustanut Joel Lilo hakattiin kostoksi sairaalaan - kuva!

Lilo_hematooma.jpg (37.4 KiB) Katsottu 9601 kertaa

Aurinkorannikolla kesällä 2011 tapetun 18-vuotiaan Jenna Lepomäen surmassa ystäväänsä Joona Hasselqvistia avustanut Joel Lilo joutui viime viikon keskiviikkona
kostotoimenpiteen kohteeksi. Ruokakaupassa Seinäjoella käynyt Lilo havahtui rautatieasemalla siihen, että kaksi miestä seurasi häntä.

– Miehet selvästi tunnistivat minut. Menin junaan, ja he seurasivat perässä. Sitten alkoi kauhea mätkiminen, ja sain nyrkistä päähän ihan huolella. Ostokseni lensivät pitkin poikin, Lilo kertaa Seiskalle.

Seinäjoen poliisi vahvisti Seiskalle, että pahoinpitelijät on tunnistettu.
– Ei ole vielä tavoitettu, mutta alustavaa tietoa meillä on, keitä he ovat, rikoskomisario Harri Teivaanmäki kertoo Seiskalle.

Lilo.jpg (49.36 KiB) Katsottu 9601 kertaa

Kuvat olivat pudonneet. Palautettu
-NILS-

[humulus]

ask.fm

Oliko isoja miehiä? Yrititkö puolustautua? Pelkästään vetivät pataan, vai tuliko myös potkuja?
Toinen ainakin oli. Ilmeisesti tuli kun jalat oli ihan tohjona. En tehnyt vastarintaa vaan yritin rauhoitella. Jos olisin tehnyt niin olisin pian itse syytteessä.

[Permit_Denied]

What a crime..

[Tiina]

ask.fm
Oliko isoja miehiä? Yrititkö puolustautua? Pelkästään vetivät pataan, vai tuliko myös potkuja?
Toinen ainakin oli. Ilmeisesti tuli kun jalat oli ihan tohjona. En tehnyt vastarintaa vaan yritin rauhoitella. Jos olisin tehnyt niin olisin pian itse syytteessä.

Minä kun olen luullut, että askia käyttää vaan esi-teinit.
Mutta että siellä on oikein oikeita murhamiehiäkin...tai "avustajiansa".

[Lassie]

Liikuttava haastattelu Jenna Lepomäen äidiltä tämäniltaisesta Arman Pohjantähden alla -sarjasta, jakson nimi oli muistaakseni "Oikeus ja kohtuus" . Olisin kaivannut vielä kyseenalaistavampaa (jatkokysymyksiä ja ylipäätään mietintää ilmoille) toimitusta oikeuden ja kohtuuden teemoista. Hienosti kuitenkin Arman oli "läsnä" tunteella äidin kanssa, inhimillistä.

" Surmatun Jennan äiti puhuu suunsa puhtaaksi tv-ohjelmassa – ”Olin jo valmis itse lapioimaan tekijöille haudat”

Nelosen Arman Pohjantähden alla -dokumenttisarjan tiistain jaksossa haastatellaan kesällä 2011 surmatun Jenna Lepomäen Stiina-äitiä.
18-vuotiaan Jenna Lepomäen elämä päättyi traagisesti kesäkuussa 2011, kun hän joutui kavereidensa surmaamaksi Espanjan Aurinkorannikolla.

Lepomäki oli houkuteltu Malagaan, jotta tämä salakuljettaisi huumeita Suomeen. Kieltäytyminen koitui hänen kohtalokseen. Kaiken kukkuraksi tekijät piilottivat Jennan ruumiin, joka löytyi vasta kolme kuukautta myöhemmin.

Lepomäki_Mijas.jpg (63.84 KiB) Katsottu 9597 kertaa

Espanjassa surmatun 18-vuotiaan Jenna Lepomäen surman esitutkintamateriaalia. (KUVA: Poliisi)

Laajasti kuohuttanut tapaus nousee nyt uudelleen esille Nelosen Arman Pohjantähden alla –dokumenttisarjassa. Ohjelman tiistain jakson nimi on Oikeus ja kohtuus, jossa käsitellään Suomen vankeusjärjestelmää ja haastatellaan siitä kärsiviä – sekä tekijöiden että uhrien näkövinkkeleistä.

Yksi haastatelluista on Jenna Lepomäen äiti Stiina Saarinen. Yllä olevalta videolta voit katsoa, mitä Saarinen kertoo Arman Alizadille.

Ohjelmassa kerrataan Jennan surma sekä sen jälkeisiä tapahtumia oikeudenkäynteineen päivineen.

PIRKANMAAN käräjäoikeus tuomitsi tekijät, Joona Hasselqvistin ja Joel Lilon elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Turun hovioikeus kuitenkin lievensi tuomioita siten, että päätekijä Hasselqvist sai 12 vuotta taposta ja Lilo kuusi vuotta avunannosta. Nuorina rikoksentekijöinä kumpikin istuu tuomiostaan kolmasosan, siten Lilo vapautui jo 2013 pian tuomionluvun jälkeen.

Jennan äiti Stiina Saarinen kertoo tiistain jaksossa, kuinka Lilo on uhannut muun muassa räjäyttää Jennan haudan. Saarinen paljastaa myös käyneensä tapaamassa Hasselqvistia, tapaamisen olleen ”hyvä” ja että sen jälkeen hänen oli ”helpompi hengittää.”

– Tekijä on pyytänyt minulta anteeksi, olen vastaanottanut anteeksipyynnön ja jopa kiittänyt siitä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin antanut anteeksi tai ikinä antaisinkaan, Saarinen sanoo jaksossa Arman Alizadille.

JENNAN äiti kertoo käyneensä kaikki mahdolliset tunneskaalat läpi, mitä kuvitella saattaa.

– Jopa koston. Olin jo valmis itse lapioimaan tekijöille haudat.

Saarinen kuvailee ohjelmassa joutuneensa tyttärensä kuoltua henkiseen monttuun, josta on päässyt pikku hiljaa askel askeleelta ylös. Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että uskoo henkisen vuoristoradan jatkuvan koko loppuelämän ajan.

Eniten on kuulemma pitänyt pohtia, miten hän haluaa jatkaa omaa elämäänsä.

– Haluanko jäädä polkemaan paikoilleen, itkemään ja raivoamaan koko loppuelämäkseni, mennä jo samaan hautaan Jennan kanssa? Ei, haluan elää, jatkaa elämää – ja kyllä varmaan tytär olisi halunnut sitä ihan samaa, että äiti jatkaa elämää ja että olisi vielä joskus onnellinen. "

Lepomäki.jpg (37.07 KiB) Katsottu 9597 kertaa

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 75518.html

Kuvat olivat pudonneet. Palautettu
-NILS-

[CSI]

Näitä tämmöisiä tapauksia varten on hyvä tuntea "alan miehiä".

Kirjekuoressa toimeksianto ja puolet rahoista.

Loput kun kohde on penaalissa.

[inner circle]

Kuinka elämä jatkuu, kun oma tytär on tapettu? Jenna Lepomäen äiti kertoo surujen vuosista: Viha ei tuo tytärtäni takaisin

Stiina Saarisen 18-vuotias tytär Jenna Lepomäki tapettiin julmasti kesällä viisi vuotta sitten. Yhdet hyvästit lentokentällä, ja tytär oli pysyvästi poissa. Kovimman vihan ja surun yli Saarisen auttoi Jennan pikkuveli Arttu. ”Nannaa” ikävöineen, vaikeasti kehitysvammaisen teinin ilta- ja aamutoimet oli vain pakko hoitaa. Nyt hän kertoo vihan tyttärensä tappajaa kohtaan laantuneen.

Stiina Saarisen viimeinen muisto tyttärestään Jennasta on automatka lentokentälle kesäkuussa 2011.

Ajetaan kaameaa vauhtia. Takapenkillä istuvat 18-vuotias Jenna ja 13-vuotias pikkuveli Arttu. Samassa autossa, koko pieni espoolaisperhe. Hyvällä tuulella, vaikka kaikkia jännittää, ehtiikö Jenna lennolle.

Jenna on hetkeä aiemmin kertonut lentonsa lähtöajan. Samalla sekunnilla Stiina on ymmärtänyt, että nyt on kyse minuuteista. Jenna on varannut automatkaan aivan liian vähän aikaa.

Onneksi kuskiksi lähtenyt Stiinan kaveri osaa ajaa lujaa.

Jenna on aina tykännyt vähemmän aikatauluista ja enemmän vauhdin hurmasta. Auto on aina ollut paras paikka jutella Jennan kanssa vaikeistakin asioista. Moottorin hurinassa, maisemien vilistessä Jenna yleensä ymmärtää, mitä hänelle yritetään sanoa. Muutoin keskittyminen on vaikeaa.

Tällä kertaa käydään läpi käytännön asioita. Passi, matkaliput, liikkuminen Espanjassa.
Lentokentän aulassa Jenna halaa pyörätuolissa istuvaa pikkuveljeään hyvästiksi. Stiinan kaveri lähtee kärräämään Arttua ulos aidan viereen katselemaan lentokoneita.

Stiina kävelee tyttärensä kanssa lähtöselvitykseen. On vaikea päästää irti ja luottaa, että tyttö pärjää itse. Lentokoneessakaan Jenna ei ole koskaan ollut.

Edellisenä päivänä Jenna oli levittänyt vaatteensa äidin ja tyttären yhteisen makuuhuoneen sängylle ja alkanut iloisena miettiä, mitä ottaisi mukaan elämänsä ensimmäiselle etelänmatkalle.

”Otanko tämmösen, otanko tämmösen”, Jenna oli kysellyt äidiltään vähän väliä, selvästi jännittyneenä.

Äitinsä ja veljensä kanssa Jenna oli asunut edellisestä syksystä, hän oli muuttanut Espooseen melkein heti 18 vuotta täytettyään ja nuorisokodista päästyään. Välillä tyttö oli huidellut omilla teillään kavereidensa kanssa, mutta kotona ollessaan hän oli ollut äidille iso apu vaikeasti kehitysvammaisen Artun hoidossa. Oli leivottu ja kokattu yhdessä, käyty välillä laulamassa karaokea.

Äidin ja tyttären välit olivat lähentyneet niin paljon, että Jenna oli pyytänyt Stiinaa mukaan Espanjaan lomamatkalle. Jennan nuorisokotikaverin perheellä olisi siellä asunto, jossa sekä äiti että tytär voisivat majoittua. Stiina oli kuitenkin todennut, ettei Artun hoitamisen takia voisi lähteä mukaan.

Pirkkalan lentoasemalla Stiina saattaa Jennan niin pitkälle kuin voi. Lopulta henkilökunta tulee sanomaan, että ilman lentolippua edemmäs ei voi mennä. Jenna hyvästelee äitinsä ja kiirehtii koneeseen.

Jälkeenpäin Stiina on miettinyt, että onneksi viimeinen muisto on näin hyvä.

Katosi ja löytyi kuolleena

Jenna ehti lennolle, muttei koskaan palannut kotiin. Pian Espanjaan saapumisen jälkeen Stiina menetti yhteyden tyttäreensä.

Jenna oli kadonnut kerran aiemminkin, 16-vuotiaana, mutta silloin kyseessä oli ollut karkumatka nuorisokodista. Nyt Jenna oli vieraassa maassa rahattomana. Kaverit Espanjassa eivät osanneet kertoa, minne tyttö oli lähtenyt. He pyysivät rahaa, mukamas lentolippuja varten, mutta Stiina aavisti, että Jennalle oli tapahtunut jotain ja kieltäytyi lähettämästä euroakaan.

Tapaus päätyi pian uutisiin: 18-vuotias suomalaistyttö kadonnut jäljettömiin Espanjan Aurinkorannikolla. Kului kuukausia, eikä tyttöä löytynyt. Suomen tai Espanjan poliisi ei tuntunut tekevän mitään tytön löytämiseksi, vaikka katoamisilmoitus oli tehty jo heinäkuun alkupuolella. Fuengirolan suomalaislehti sentään piti katoamisesta lehdistötilaisuuden.

Lokakuussa Mijasista, Aurinkorannikon läheisestä vuoristokylästä, löytyi ruumis. Se osoittautui myöhemmin Jennaksi.

Yksin suru-uutisen jälkeen

Siitä julmasta ja sumuisesta päivästä, kun suruviesti tuotiin Saarisen kotiin, on nyt viisi vuotta. Kulunut aika on ollut raskasta myllytystä, mutta hiljattain pari pitkäaikaista haavetta on toteutunut.

Ensin Jennan pikkuveljelle, nyt täysi-ikäiselle Artulle järjestyi paikka hoitokodista Espoosta. Sitten Saariselle järjestyi työtä ja asunto Etelä-Savon Joroisista.

Viidentuhannen asukkaan maalaiskylään muuttaminen on jotain ihan muuta kuin entinen elämä Espoossa.

– Välillä menee tosi hyvin. On kivaa ja menee lujaa. Sitten taas ollaan hetki pohjalla.

Saarinen palaa taas kerran hetkeen, jolloin poliisit saapuivat suru-uutisen kanssa hänen ovelleen lokakuussa 2011.

– Illalla kuuden nurkilla soi ovikello ja poliisipartio tuli. Kyllähän sen tiesi heti, kun katsoi ovisilmästä ja näki poliisin, että minkä takia ne ovat siinä.

Suru-uutinen oli epävarma. Jennan kavereiden huvilan läheltä oli löytynyt ruumis, mutta vielä ei osattu edes sanoa onko ruumis ollut mies vai nainen. Siitä, olisiko vainaja juuri Jenna, ei ollut minkäänlaista varmuutta.

– Ja koska ei oltu varmoja, en saanut kertoa asiasta kenellekään, en edes omalle äidilleni.

Jennan poikaystävä tuli kylään poliisien ollessa vielä paikalla, jolloin myös hän sai tietää ruumislöydöstä. Se oli onni, sillä muutoin Saarinen olisi todennäköisesti jäänyt yksin. Edelleen häntä hämmästyttää, miten niin saatettiin toimia. Miksei hänelle ollut varattu kriisiapua?

– Ajattelivatko he, että meistä olisi hirveästi tukea toisillemme siinä kohtaa? Saarinen hämmästelee.

Jälkikäteen hän on pohtinut, mistä poliisit tiesivät, ettei hän esimerkiksi yrittäisi itsemurhaa kolmannen kerroksen asunnossaan.

– Olen sanonut monesti, että kun poliisit lähtivät ovesta ulos, he olisivat voineet löytää minut autonsa konepelliltä ennen kuin ehtivät autolleen. Mistä he tiesivät? Eivät mistään.

Katkeruutta herättää myös se, että eri kaupungissa asuneen Jennan isän tapauksessa poliisit toivat mukanaan kriisityöntekijän. Epoossa näin ei jostain syystä toimittu.

– Kyllä sen pitäisi olla kaikille sama.

Vielä pahempaa oli kuitenkin luvassa. Seuraavana päivänä Saarinen avasi koneen yksin kotonaan ja luki iltapäivälehtien sivuilta, että Jennan ruumis on löydetty.

– Tunsin puhdasta raivoa. Minä en saanut kertoa edes omalle äidilleni, että Jenna on mahdollisesti löydetty. Poliisit saivat kertoa koko maailmalle.

Kaveripyyntöjä tapetun tytön äidille

Alkoi puhelinrumba, jossa käytiin kaikki lähisukulaiset ja kaverit läpi. Saarinen valtuutti tähän työhön kummitätinsä ja hyvän ystävänsä, kun ei itse kyennyt siihen.

Kotiin alkoi tulla kukkalähetyksiä ja puhelin soi vähän väliä: välillä soittivat läheiset, välillä tuttavat, välillä toimittajat.

Saarinen pitää hyvänä, että useat toimittajat ottivat suoraan häneen yhteyttä. Hän sai sanoa sanansa uutisiin.

Erityisen lämmöllä Saarinen muistelee Iltalehden toimittajaa, joka soitti vielä pari tuntia ensimmäisen yhteydenoton jälkeenkin vain varmistaakseen, ettei hän ole enää yksin kotona.

Seuraavina päivinä Saarinen alkoi saada Facebook-ystäväpyyntöjä tuiki tuntemattomilta ihmisiltä.

– Ilmeisesti oli jotenkin hienoa olla sellaisen ihmisen kaveri, jonka tytär on tapettu. Oli myös hirveän ärsyttävää, että turhat tutut koettivat hirveästi udella yksityiskohtia tutkinnasta.

Ensimmäiset kuukaudet kuluivat melko lailla sumussa. Tuota aikaa on vaikea muistaa enää jälkikäteen.

– Ystävät pitivät huolen, että syön. Joku vei puoliväkisin lenkille.

Se, mikä lopulta piti Saarisen raiteillaan, oli kuitenkin Jennan pikkuveljen Artun hoitaminen.

– Piti hoitaa aamutoimet, laittaa taksiin, hoitaa iltatoimet ja muut. Oli pakko.

Aiemmin Arttua oli hoidettu usein yhdessä Jennan kanssa. Jennan kuoleman jälkeen Arttu toisteli muutaman kerran ”Nanna, nanna”, ikään kuin etsien sisartaan.

– Nyt sitä ei ole kuulunut enää pitkään aikaan.

Erityisen kiitollinen Saarinen on Artun isälle, joka on osallistunut pojan hoitoon aina, kun omat voimat ovat loppuneet.

Anteeksipyyntö vankilasta

Stiina Saarisen mielestä erityisen loukkaavaa oli se, millaiset tuomiot rikoksentekijöille annettiin.

Kaksi vuotta Jennan löytymisen jälkeen hovioikeus alensi tappajan tuomion elinkautisesta 12 vuodeksi ja teossa avustaneen tuomion 6 vuodeksi. Käräjäoikeus olisi tuominnut molemmat elinkautiseen murhasta.

Nuorina rikoksentekijöinä ja ensikertalaisina molemmat ovat istuneet jo tuomionsa. Päätekijän vapautumisesta Saarinen kuuli tämän jutunteon yhteydessä.

– Ei se herätä oikein mitään erityisiä tunteita. Enkä pelkää, sillä pahin on kohdallani jo tapahtunut, Saarinen toteaa.

Saarinen on myös osoittanut poikkeuksellista rohkeutta kohtaamalla tyttärensä taposta tuomitun miehen kasvokkain vankilassa. Tapaaminen järjestettiin tuomitun pyynnöstä keväällä 2015 Turun vankilassa.

Tapaaminen sai alkunsa Espoon poliisin yhteydenotosta.

– Sieltä kysyttiin, saako Kriminaalihuollon tukisäätiö ottaa minuun yhteyttä. Että tekijä haluaisi pyytää anteeksi. Minulle tuli heti sellainen olo, että jos haluaa pyytää anteeksi niin kasvotusten.

Saarinen on sopinut, ettei kerro tapaamisen sisällöstä julkisuuteen. Parin tunnin mittaista tapaamista hän luonnehtii vapauttavaksi. Tapaamista edeltäneen päivän hän nukkui hyvin ja ajoi yllätyksekseen lauleskellen Espoosta Turkuun.

– Sain sen mitä menin hakemaan. Anteeksipyynnön sain, ja sen jälkeen sain kysyä mitä halusin. Se oli hyvin neutraali tapaaminen. Ei mitään raivoa, mutta ei mitään riemunkiljahduksia tietenkään.

Myös toinen tekoon osallistunut mies on viestittänyt Saariselle, ettei halua tälle mitään pahaa.

Vilkas tyttö

Pahaa tapahtuu, eikä sille voi mitään. Mitkään tuomiot eivät toisi Jennaa takaisin leipomaan äitinsä kanssa tai kylvettämään pikkuveljeä.

Viha ei mitenkään toisi takaisin tytärtä, Saarinen kertoo ymmärtäneensä.

Jennan kohdalla moni muukin asia olisi voinut mennä toisin, Saarinen miettii. Ongelmat alkoivat jo päiväkoti-iässä.

– Jenna oli vilkas. Hän oli kolme ja puoli, kun muutimme Espooseen. Ei siitä kauhean kauaa mennyt, kun me yritimme vähän joka puolelta etsiä apua. Jenna ei oikein ymmärtänyt oikeaa ja väärää. Omaa ja toisen omaa.

Päiväkodista Jenna saattoi palata usein jonkun toisen vaatteessa, sillä hän halusi vaihdella niitä kavereiden kanssa. Espoossa perhettä pompoteltiin paikasta toiseen, eikä oikein mistään tullut apua.

Saarinen muistelee Jennan olleen ensimmäisellä tai toisella luokalla, kun hän kiinnitti huomiota koulusta palanneen tyttärensä kumeja pursuavaan penaaliin.

– Jenna alkoi tehdä läksyjä ruokapöydällä ja katsoin, että onpas siellä paljon kumeja. Tyhjensimme yhdessä penaalin pöydälle, ja siellä oli yli 20 kumia. Minä en ainakaan ollut Jennalle niitä ostanut. Kävimme jokaisen kumin yksitellen läpi. Joka ikisen kohdalla hän sanoi, että löysin koulun lattialta, löysin koulun lattialta.

Jonakin päivänä reppu oli täynnä askartelusaksia, toisena päivänä mukana oli kangaspakka.

– Jenna näpisteli luokkakavereilta. Ei oikein tajunnut, että toi oli tuon eikä minun. Ja jos koulussa sai käyttää vapaasti jotain, niitä ei kuitenkaan saanut tuoda koulusta kotiin.

Tilanteen teki erityisen vaikeaksi se, että Jennan pikkuveli todettiin kaksivuotiaana vaikeasti kehitysvammaiseksi. Jenna oli silloin ekaluokkalainen. Oireilua yritettiin pistää pitkään vaikean kotitilanteen piikkiin.

Jenna oli yhdeksän tai kymmenen joutuessaan ensimmäistä kertaa vastaanottokotiin.

– Sairastuin silloin itse vaikeaan masennukseen. Kaikki kaatui niskaan: piti olla vaimo, äiti ja erityislasten äiti. Vielä hoitaa lähihoitajakoulu siinä sivussa, koti ja kaikki.

Arttu oli fyysisesti raskaampi, Jenna taas psyykkisesti. Välillä Jenna oli kotona, välillä muualla. Oikeaa paikkaa ei tuntunut löytyvän.

Kunnes Jenna 15-vuotiaana pääsi Pohjanmaalla Kurikassa sijaitsevaan nuorisokoti Nummelaan. Vasta siellä Jennalla todettiin persoonallisuushäiriö ja Asperger-piirteitä.

– Sitä on monta kertaa ajatellut, että jos Espoossa olisi tutkittu vähän tarkemmin silloin pienempänä, se olisi olut paljon helpompaa. Mutta silloin oli helppo vedota siihen, että ei ole mikään ihmekään että tyttö tuolla lailla oirehtii, kun sillä on kehitysvammainen pikkuveli.

Askeleet pohjalta ylös

Voiko oman lapsen kuolemasta toipua?

– Kyllä siitä varmaan voi toipua. On pakko jatkaa omaa elämää. Jotenkin sen kanssa on vaan opittava elämään.

Helpompaa olisi ollut, jos Jenna olisi kuollut auto-onnettomuudessa tai sairauteen. Kuolema olisi silloin ollut paljon helpompi hyväksyä. Mutta kun oli pakko, niin hyväksyttävä se oli, tämäkin.

Masennusjaksojen välillä on hyviäkin hetkiä, mutta vuosipäivät ja äitienpäivät saattavat mustata hetkeksi mielen. Vuosien varrella Saarinen kertoo oppineensa tunnistamaan itsessään hälytysmerkkejä masennuksesta ja hakemaan apua, luottamaan ystäviin.

Nytkin meneillään on vaikea masennusjakso.

– Olen niin monta kertaa käynyt pohjalla, joten tiedän jo ne askelmat, miten tästä pääsee ylös.

Hän on halunnut jättää taakseen henkirikoksen uhrien omaisille tarkoitetun vertaistoiminnan. Tukiryhmissä hän ei ole koskaan käynyt, ja hiljattain hän myös erosi yhdistyksen Facebook-ryhmästä.

– Haluan, että minun tarinani on Stiina Saarisen tarina, ei Jenna Lepomäen äidin tarina. Haluan tulla nähdyksi omana itsenäni.

Sitä kohti mennään nyt pienin askelin. Tänä syksynä hän oli saunomassa kaverinsa luona Kerisalon saarella Joroisissa, kun päätettiin sytyttää nuotio.

– Oikein varta vasten olin käynyt hakemassa kellarista kuoren, jossa oli Jennan tapon esitutkintamateriaali. Kuori oli avaamaton. Olin jo monta kertaa uhannut, että poltan sen. Iloisesti se paloi pois. Se oli helpottavaa.

http://m.mtv.fi/uutiset/ekstra/artikkel ... in/6128832

[Jukka50]

Raudoitettiin Hämeenkadulla: 18-vuotiaan Jenna Lepomäen tappaja taas tuomiolla rikoksista Tampereella

Jenna Lepomäen, 18, taposta tuomittu Joona Hasselqvist, 26, on tuomittu Tampereella muun muassa varkaudesta ja huumausainerikoksesta.
Jenna Lepomäen tappo on yksi lähimenneisyyden kuohuttavimmista henkirikoksista. Käräjäoikeudessa tekijät tuomittiin murhasta. Turun hovioikeudessa teko muuttui tapoksi, ja toinen tuomituista vapautui saman tien, ja nyt päätekijäkin kulkee vapaana.

Kaksi alle 20-vuotiasta miestä houkutteli taannoin nuoria naisia huvilalle Fuengirolaan Espanjaan. Tarkoitus oli myydä tytöt parittajille sekä käyttää heitä huumekuriirina. Poikien tarkoitusperistä tietämätön Jenna Lepomäki lähti innoissaan elämänsä ensimmäiselle ulkomaan matkalle kesäkuussa 2011.

Henkirikoksen päätekijä Joona Hasselqvist rehvasteli, että Jennan avulla tehdään vielä paljon rahaa. Tyttö ei kuitenkaan suostunut siihen, mihin pojat yrittivät häntä pakottaa.

Jennan olo Fuengirolan huvilalla kävi tukalaksi. Hän soitti 13 hätäpuhelua, ja lopulta poliisi haki tytön ja majoitti hänet turvalliseen paikkaan.

Joona Hasselqvist onnistui houkuttelemaan tytön takaisin huvilalle. Siellä hän surmasi tytön kolmella puukoniskulla sekä kuristamalla elokuussa 2011.

Makuupussiin kääritty ruumis kätkettiin läheiseen metsään, ja se löydettiin vasta lokakuussa 2011.

Elokuussa 2012 mieskaksikko tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin murhasta. Turun hovioikeudessa teko muuttui tapoksi. Joona Hasselqvist sai 12 vuotta. Teossa avustanut Joel Lilo sai kuusi vuotta avunannosta. Nuorena henkilönä Lilon täytyi istua vain kaksi vuotta, ja heti tuomion jälkeen hän käveli vapaana miehenä ulos vankilan portista.

Vapaana on myös Joona Hasselqvist. Perjantaina hänet tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen varkaudesta, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja murtovälineen hallussapidosta.

Hasselqvist oli ottanut Tampereen Sokoksella haltuunsa 90,90 euron arvoisen olkalaukun, mennyt sen kanssa sovituskoppiin ja poistanut hälyttimen.

Vartijat tavoittivat laukkuvarkaan Hämeenkadulla. Kiinni otettaessa Hasselqvist teki ankarasti vastarintaa. Hänet jouduttiin raudoittamaan usean vartijan toimesta. Teoistaan hän sai 55 kappaletta 12 euron päiväsakkoja eli yhteensä 660 euroa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005912585.html

Oliko tällä Joonalla jonkunlaista itsepuolustus taustaa? Kovasti on laittanut vastaan ja tarvittu useampi vartija.

[wretch]

Amfetamiini antoi voimia retkulle?

Tampereella on jopa 1 500 päihderiippuvaista, jotka käyttävät kannabista kovempia huumeita. Parin vuoden aikana huumeongelmasta on tullut näkyvä osa kaupungin katukuvaa. Huumehoito saa rajua kritiikkiä.

https://yle.fi/uutiset/3-10472589

[Terävä]

Mitä, mitä? Onko Joona saanut jonkinmoisen (tuki)työpaikan, kun päiväsakko ei ole se kuuluisa 6e/pv? Joonan nettotulot pyörii siinä tonnin nurkilla päiväsakoista päätellen.



ps. Kumminkin luet tätä, niin tee palvelus yhteiskunnalle ja poista itsesi ja pullukka-Lilo muonavahvuudesta.

[Dope Boy]

Varmaan kipeenä ollut ja tarvinnut "medicinee", kuulemma buprenorfiini maistuu Joonalle.

[Terävä]

Saattaa tulla pojalle vielä nenä kipeeksi. Tässä uusimmat rottailut.

Aikoinaan suurta huomiota herättäneestä Jenna Lepomäen surmasta lopulta 12 vuoden mittaisen tappotuomion saanut tamperelainen Joona Hasselqvist päätyy jälleen kiven sisään. Nyt yhteensä 50 päivän mittainen ehdoton vankeusrangaistus tulee yhteensä seitsemästä petoksesta.

Kaikki petokset ovat tapahtuneet heinäkuussa 2018 viikon sisällä. Kaava on ollut jokaisessa petoksessa sama: Hasselqvist on laittanut internetin myyntisivustolle myynti-ilmoituksen esimerkiksi kännykkäpuhelimesta tai pelikonsolista, jota ei ole hänellä ollut olemassakaan. Hasselqvist on ottanut rahat vastaan ja lopettanut yhteydenpidon asianomistajien kanssa tähän. Rikoshyötynä hän on saanut esimerkiksi yhdestä petoksesta 287 euroa, toisesta 254,90 euroa.

EDIT. Linkki vielä Tamperelaiseen.
https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/ ... otuomionsa

[PoliisimestariSisu]

Täytyyhän se kamankäyttö jotenkin rahoittaa, klassista helppoa rahaa narkkipiireissä.

[Pieni liekki]

Olen lukenut teosta "Ei unohdu koskaan - HENKIRIKOKSEN JÄLJET", joka kertoo henkirikoksen jättämistä jäljistä uhrien omaisiin ja läheisiin. Niiden, jotka ovat seuranneet Jenna Lepomäen tapausta, kannattaa lukea kirjasta Jennan äidin kertomana hänen omaistarinansa "Ei paluuta".

Toivon Jennan omaisille voimia, kauniita muistoja ja hyviä hetkiä epämieluisien asioiden tilalle.