11-vuotias ammuttiin Liverpoolissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Cicciolina
Neuvoja-Jack
Viestit: 522
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 1:17 am

11-vuotias ammuttiin Liverpoolissa

Viesti Kirjoittaja Cicciolina »

Rhysin ystävät toivat surmapaikalle kukkia.
11-vuotiaan Rhysin ampunut teini yhä kateissa

24.8.2007 10:34

Liverpoolin poliisi jahtaa teini-ikäistä surmaajaa, joka ampui jalkapalloa potkineen pikkupojan myöhään keskiviikkoiltana.

Britannia kauhistelee jälleen yhtä teinimurhaa, joita on tapahtunut tänä vuonna jo lähes 20. Uusin uhri on 11-vuotias Rhys Jones, joka oli potkimassa jalkapalloa kavereidensa kanssa, kun arviolta 12-15-vuotias huppupäinen poika ajoi polkupyörällä ohi ja ampui hänet.

Poliisi pidätti torstaina ensin kaksi 14- ja 18-vuotiasta teinipoikaa, mutta heidät laskettiin myöhemmin vapaiksi.

Silminnäkijöiden mukaan asetta molemmin käsin pidellyt surmaaja ampui laukauksensa "silmää räpäyttämättä".

Rhysin äiti juoksi surmapaikalle ja rukoili poikaansa pysyttelemään hengissä.

- Älä hylkää meitä, itkevä äiti aneili kuolevan poikansa vierellä.

Surmaaja ampui kolme laukausta Fir Tree -pubin ulkopuolella. Yksi luodeista osui Jonesiin, toinen autoon ja kolmas maahan.

Jonesin yksitoistavuotias luokkakaveri James Rigby kuvaili Rhysiä mukavaksi ja pidetyksi pojaksi.

- Hän oli minun paras kaverini. Pelasimme jalkapalloa joka päivä ja nauroimme. Hän oli yksi parhaista tyypeistä ja yksi suosituimmista pojista luokalla. Minulla on häntä ikävä, Rigby kertoi BBC:n mukaan.

Pojan vanhemmat ovat kiistäneet jyrkästi, että heidän poikansa oli kytkeytynyt mitenkään paikallisiin jengeihin. Britannian teinimurhien uskotaan kumpuavan nimenomaan valloilleen ryöpsähtäneestä jengikulttuurista, jossa aseita vaihdetaan kuin keräilykortteja.

Rhys Jonesin asuinalueellakin on ollut runsaasti huumeisiin liittyviä surmia ja rikoksia.

- Näin kuinka teini-ikäinen ajoi paikalle pyörällään. Kuulin pamauksen ja luulin sitä ensin ilotulitukseksi. Sitten huomasin, että hyökkääjä ampui vielä kaksi luotia uhriaan kohti, silminnäkijä kertoi Evening Standard -lehdessä.

Pääministeri Gordon Brown kutsui ampumista "hirvittäväksi rikokseksi, joka järkytti koko maata". Sisäministeri Jacqui Smith totesi eilen tekevänsä kaikkensa torjuakseen nuorisorikollisuutta Britanniassa.

Herkkis
Jane Marple
Viestit: 1068
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 3:07 pm

Viesti Kirjoittaja Herkkis »

Huhhuh onpa taas iloisia uutisia! Mitäpähän tuo nilkki saa jos ja kun jää kiinni?

Mutta kyllä se on niin että jos jo nuin nuorena tappaa porukkaa ihan muina miehinä niin lihamylly olis oikea osoite uudelleenkoiulutukseen. Mitä yhteiskunta tekee moisilla murhaajilla?
I am an African!

Jeppee
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 5:15 pm

Viesti Kirjoittaja Jeppee »

Herkkis kirjoitti:Huhhuh onpa taas iloisia uutisia! Mitäpähän tuo nilkki saa jos ja kun jää kiinni?

Mutta kyllä se on niin että jos jo nuin nuorena tappaa porukkaa ihan muina miehinä niin lihamylly olis oikea osoite uudelleenkoiulutukseen. Mitä yhteiskunta tekee moisilla murhaajilla?
Alan olla samaa mieltä tästä lihamyllysysteemistä. Ainakin tämän tapaisille semmonen voisi olla toimiva ratkaisu :evil:

Cicciolina
Neuvoja-Jack
Viestit: 522
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 1:17 am

Viesti Kirjoittaja Cicciolina »

Jeppee kirjoitti:
Herkkis kirjoitti:Huhhuh onpa taas iloisia uutisia! Mitäpähän tuo nilkki saa jos ja kun jää kiinni?

Mutta kyllä se on niin että jos jo nuin nuorena tappaa porukkaa ihan muina miehinä niin lihamylly olis oikea osoite uudelleenkoiulutukseen. Mitä yhteiskunta tekee moisilla murhaajilla?
Alan olla samaa mieltä tästä lihamyllysysteemistä. Ainakin tämän tapaisille semmonen voisi olla toimiva ratkaisu :evil:
Mut mistä se ajatusmaailma sinne lasten aivoihin pesiytyy?? Siirtyyköhän mun lasten aivoihin joku rikosssiemen kun nyt kerta täällä murha.infossa näitä juttuja selailen aamusta iltaan, päivästä toiseen... :)

Jeppee
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 5:15 pm

Viesti Kirjoittaja Jeppee »

Cicciolina kirjoitti:
Jeppee kirjoitti:
Herkkis kirjoitti:Huhhuh onpa taas iloisia uutisia! Mitäpähän tuo nilkki saa jos ja kun jää kiinni?

Mutta kyllä se on niin että jos jo nuin nuorena tappaa porukkaa ihan muina miehinä niin lihamylly olis oikea osoite uudelleenkoiulutukseen. Mitä yhteiskunta tekee moisilla murhaajilla?
Alan olla samaa mieltä tästä lihamyllysysteemistä. Ainakin tämän tapaisille semmonen voisi olla toimiva ratkaisu :evil:
Mut mistä se ajatusmaailma sinne lasten aivoihin pesiytyy??
Veikkaanpa, että tässä tapauksessa: 1) Liikaa alle 10-vuotiaasta lähtien katsellut väkivaltaa tv:stä/pelannut erittäin väkivaltaisia pelejä. Sitten lapsi alkaa soveltaa peleistä nähtyjä asioita tosielämässä :? (kenties hieman kaukaa haettua, mutta kuka tietää...). 2) Vanhemmat ovat olleet väkivaltaisia lasta kohtaan ja laistaneet velvollisuudestaan kasvattaa lapsestaan mallikelpoinen kansalainen. Vanhemmat ovat mahdollisesti alkoholisteja/narkkareita tms. Lapsi ottaa mallia vanhemmistaan ja aloittaa rikosten teon jo nuorena. 3) Lapsi liikkuu jengeissä tai vastaavissa(vaikka vanhemmat asian kiistävätkin).

Mahdollisuuksia on lukemattomia, tuossa vain muutama esimerkki, mikä voisi olla tälläisen toiminnan taustalla

Cicciolina
Neuvoja-Jack
Viestit: 522
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 1:17 am

Viesti Kirjoittaja Cicciolina »

Käsittääkseni tänään just luki jossain että alueella erittäin helppo saada ase, ja jengiytyminen aika yleistä. Eikös tällaista ole jo pienessä mittakaavassa jo Suomessakin havaittavissa? Puukot, linkkarit mitkä lie käytössä, lähinnä vaan varmaan uhkailutarkoituksessa, mutta... Siitäpä ei taida lapsukaiset tietää että se uhkailukin voi koitua kohtaloksi.

Jeppee
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 5:15 pm

Viesti Kirjoittaja Jeppee »

^ Totta, alkaa näissä joissain Englannin suurkaupunkien lähiöissä ja vähän huonompiosaisten alueilla meininki olla samanmoista kuin Amerikan vastaavissa. Jengit terrorisoivat alueiden asukkaita, aseita on suhteellisen helppo saada ja jonkinlainen rikosten kierre on jo nuorilla lapsillakin valmis. Uhkailua tai ei, mutta silti melko karun kuuloista toimintaa.

Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Osa nuorista jengiytyy koska se on olevinaan hienoa. Käykääpä vaikka irc-galleriassa katsomassa ulkomaalaisten nuorten yhteisöjä niin jokaisella nekulla on jotain "thug fo4ver" yhteisöjä listassaan. Samoja löytyy myös valkoisten lökäpöksyn listalta. Pointtini on että nuo tyypit rupeavat aiheuttamaan ongelmia koska haluavat elää jengielämää...

Roskasakkia ne ovat.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Jengeistä vielä, eikö ole nin että pitää osoittaa olevansa hyvä jengiläinen ja siksi pitää tappaa joku satunnainen henkilö.

Luulen, että varsinkin lapsitappajat eivät todellakaan ymmärrä tekoaan. Tappaja ei jotenkin ymmärrä elämän ainutkertaisuutta.- Kun joku kuolee, hän ei enää koskaan elä.
Siinä tietenkin videopelit yms. lisäävät harhaa.
Ymmärretään tavallaan kyllä, että teen näin ja tuo kuolee, mutta sen merkitys on jotenkin pinnallista. So what?
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Tampereen Tyttö kirjoitti: Siinä tietenkin videopelit yms. lisäävät harhaa.
Höpö höpö. Minä olen pelannut väkivaltaisa pelejä koko ikäni. Siltikin tiesin jo kymmenvuotiaana että kun joku tapetaan niin ei sieltä takaisin tule. Kyllä se syy on tässä varsinkin vähemmistöjen tavasta ihailla jengielämää...ei meidän nuoruudessa ihailtu mitään jengejä. Eikä minun nuoruudestani ole pitkää aikaa.

RAP/hiphop musiikki on tuonut moisen "kulttuurin" ihailemisen tullessaan...

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Tarkoitan silti juuri sitä mitä sanoin. Eikä pelkät videopelit. Elokuvat, lehdet -koko maailma on sellainen, että vaikka ymmärretään, että X kuolee, kun teen näin, niin ei tajuta MITÄ SE KUOLEMA OIKEASTI JA AINA ON.
Omat isovanhemmat ei enää juuri kuole kotona, ei tosiaan ole mitään luonnollista jatkumoa silmien edessä. Syntymä - elämä- sairaus- vanhuus - kuolema....
On vain tämä hetki ja koko ajan kiire päästä eteenpäin.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

CHG
Nikke Knakkertton
Viestit: 150
Liittynyt: Ma Touko 14, 2007 4:04 pm

Viesti Kirjoittaja CHG »

Zodiac kirjoitti:
Tampereen Tyttö kirjoitti: Siinä tietenkin videopelit yms. lisäävät harhaa.
Höpö höpö. Minä olen pelannut väkivaltaisa pelejä koko ikäni. Siltikin tiesin jo kymmenvuotiaana että kun joku tapetaan niin ei sieltä takaisin tule. Kyllä se syy on tässä varsinkin vähemmistöjen tavasta ihailla jengielämää...ei meidän nuoruudessa ihailtu mitään jengejä. Eikä minun nuoruudestani ole pitkää aikaa.

RAP/hiphop musiikki on tuonut moisen "kulttuurin" ihailemisen tullessaan...
Juuri näin.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

^Ja mitä ihmettä. Ei se nyt todellakaan ole kiinni siitä ollaanko "vähemmistöä" (mitä se muuten tarkoittaa, ainahan sitä ollaan vähemmistöä, jos lukumäärää on vähemmän kuin taviskansalaisilla vrt. suomi/ruotsi?)tahi ei.

Jossakin on "jengielämää" ihailtu kauankin. Ihan 50-luvulta asti. Sieltähän ne jengit ovat lähtöisin. Tai vielä kauempaa. Toisen maailmansodan jälkeen vain kasvavissa määrin.
(Vai oliko ne Häjyt jo jengejä? 8, taisi olla...)
Eihän kyse ole siitä, että kaikki jengiytyvät. Ei se kiinnosta jokaista nuorta. Ei kiinnostanut ennenkään.

Eivätkä kaikki videopelien pelaajat jengiydy. :roll: Mutta elämä muuttuu näköjään koko ajan "ulkoistetummaksi" ja epätodellisemmaksi. Päihteet tietenkin vaikuttavat asiaan, mutta muutenkin "elämä on peliä".
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Tattoo
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: To Heinä 05, 2007 2:28 am

Viesti Kirjoittaja Tattoo »

Eiköstä vaan oo jännä, että siellä ne ammuskelee toisiaan pikkukersatkin, maassa joissa siviileille on täysi käsiasekielto ollut jo ainakin 10vuotta...opimme tästä ainakin sen että asekieltolait ei oikeen skulaa.

Mitä tuohon rap/hiphop musiikkiin tulee, niin joo...kyllä siinä aika tavalla ihaillaan thug4life meininkiä,tottahan se on, kun sieltä piireistä se musiikki pitkälle tulee, mutta sitä rappia ja hoppia on aika paljon muutakin kuin sitä MTV shittiä ja Gangsta meininkiä, musiikki kuitenkin pitkälti pohjaa siihen "katujen kieleen" ja takuulla pikkukossit siitä imee vaikutteita...tälläset oldskool-jäbät kuiteskin pitää sitä aika naurettavana uhoiluna.

Mä pidän suomen ainoana jengi räppärinä D-mon:ia ja se tyyppi taas on 81.member elikkäs Hells Angelsin miehiä...jota taas tuskin voi syyttää kovin räppäriorientoituneeksi posseksi :lol:

Mother_North
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: La Huhti 28, 2007 1:13 pm

Viesti Kirjoittaja Mother_North »

Annetaan vaan lasten kattoo lisää telkkaria ja mtv,tä missä oikee ylistys tyylii näytetää gangsta pätkiä jee jeee

Vastaa Viestiin