Joukkomurha Batman-elokuvan ensi-illassa v. 2012

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Kyllähän Jamesin äiti oli sanonut heti toimittajille, että heillä on oikean henkilön nimi tiedossa, vaikka tuolloin poliisi ei ilmeisesti äidin kanssa vielä ollut mitään asiasta puhunut. Hän intuitiivisesti tiesi poikansa olevan syyllinen.

Vaikea sitten sanoa, onko kyseessä oikea "hullu", vai yrittääkö James pohjustella "not guilty by reason of insanity"-puolustusta sanomalla olevansa Jokeri. Hyvin suunniteltu ja valmisteltu tekohan tämä on. Loppujen lopuksi hyvin usein näiden tekojen takana on yksinäinen ihminen, joka haluaa jättää oman jalanjälkensä maailmaan ja saada näkyvyyttä itselleen. Jokainenhan yleensä haluaa olla jotain erikoista, jotain, mikä muistetaan. Tämä on yksi keino saavuttaa tunnettuutta.

Siksi ne 90-luvun koulusurmaajatkin videoivat tekonsa. Halusivat, että heitä katsotaan pitkänkin ajan jälkeen ja heidät muistetaan edes jostain.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja fangs »

Siitä seksiseuranhakuprofiilista. Sama ihminen vai kaksi eri ihmistä?

Kuva
Minusta pään muoto näyttää jokseenkin samalta, hiusraja samassa kohtaa, silmät ihan samanmalliset (joskin 2. kuvassa näyttää silmät siltä kuin olisi pilvessä). Mut nenä näyttää erilaiselta?

Ja miksi tällä on väliä, siksi että jos tuo on saman tyypin profiili, on mielenkiintoista tietää että hän on jo viikkoja sitten tiennyt/suunnitellut päätyvänsä vankilaan. Omaa henkeä ei siis ole ilmeisesti ollut tarkoituskaan viedä kuten näissä ammuskeluissa toisinaan.


Vähän v'tuttaa, että peräti kaksi tänä vuonna eniten odottamaani elokuvaa on jo pitänyt sotkea tämän pellen vammailuun mukaan. Imdb:n foorumeilla spekuloidaan jo, sensuroidaanko tämän takia Gangster Squadin elokuvateatteriammuskelukohtaus (se joka oli näytetty ennen tätä tapahtumaa) kokonaan pois. Tuskin nyt sentään! Ehkä (virallisesta) trailerista korkeintaan.

(Lähden muuten ensi viikolla Yhdysvaltoihin ja aion edelleenkin uskaltaa mennä katsomaan TDKR:n, tosin olen niin pelkuri (ja jotenkin herkkä tällaisille tapauksille), että näin jo viime yönä painajaisia elokuvateatterista :( )


e. Holmesin asearsenaali TMZ:n mukaan:
Kuva
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

^ Sanoisin että sama tyyppi on kuvissa. Kulmakarvojen ja suun muoto on myös sama ja hiukset lainehtii samalla tavoin.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja joey »

^ Ja pulisongit ovat melko samannäköiset ja samalla korkeudella. Kuten jokainen varmasti tietää, passikuvissa näytetään usein hyvin erilaiselta kuin muissa itsestä otetuissa kuvissa, koska passikuvissa valo tulee voimakkaana suoraan edestä. Tuossa vertailussa kiinnitän itse huomiota tapaan, jolla viikset mukailevat ylähuulta, sekä huomattavan suuriin korvannipukoihin.

Oli muuten eilisiltaisessa Batmanin näytöksessä selvästi säikkyä porukkaa ja osa ääriään myöten täyteen varatusta katsomollisesta oli jättänyt tulemattakin. Vartija haettiin kesken näytöksen huomauttamaan yhdelle katsojalle keskellä katsomoa tupakoimisesta ja kyllä vartijan ilmestyminen sai ihmiset aika valppaiksi, jotkut nousivat heti seisomaankin :)

Oliko siitä Jokeriksi pukeutumisesta muuta näyttöä kuin se, että Holmes oli värjännyt hiuksensa punaisiksi? Jokerin hiukset ovat vihreät. Vähän vaikea kuvitella, että Holmes olisi värjännyt hiuksensa tämän takia, mutta perehtynyt asiaan niin huonosti että päähän olisi lipsahtanut väärä väri.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja fangs »

joey kirjoitti:
Oliko siitä Jokeriksi pukeutumisesta muuta näyttöä kuin se, että Holmes oli värjännyt hiuksensa punaisiksi? Jokerin hiukset ovat vihreät. Vähän vaikea kuvitella, että Holmes olisi värjännyt hiuksensa tämän takia, mutta perehtynyt asiaan niin huonosti että päähän olisi lipsahtanut väärä väri.
The Dark Knightissa Jokerilla on punainen peruukki siinä sairaalakohtauksessa... En minäkään kyllä usko että sen takia olisi hiuksiaan värjännyt. :D Onhan sillä selvästi ollut jo pitempään punaiset hiukset jos tuo on ampujan kuva. Ei se Jokeri-juttu kai hiusten väristä tullut muutenkaan, vaan siitä että olisi kuulemma sanonut poliisille olevansa Jokeri. Poliisi ei tätä tietoa kuitenkaan edelleenkään vahvista. Paitsi:
“He said he was the Joker, enemy of Batman,” Police Commissioner Raymond Kelly said, adding that the shooter had also painted his hair red.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3852
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Pukeutumisesta on kahdenlaista juttua, tekijä olisi joko naamioitunut Jokeriksi tai pukeutunut kaasunaamariin ja suojaliiviin. Mene ja tiedä vaikka olisi naamioitunut Jokeriksi ja sonnustautunut lisäksi vielä kaasunaamariin ja suojaliiviin.

Mikä vaan noista asuvalinnoista on varmaan itse asiassa auttanut sankaria saamaan pyssynsä ja paukkunsa teatteriin isommin huomiota herättämättä. USA:ssa kun tuollaiset odotetut elokuvien ensi-illat ovat suorastaan pikku karnevaaleja ja monet niitä katsomaan tulevat panevat rooliasut päälleen ja roolimaalit naamaan ja vieläpä roolivärinkin tukkaan. Ja ottavat muuta roolirekvisiittaa tietty mukaan. Batmobilella ei tainnut sentään kukaan porhaltaa paikalle.


Tällainenkin sattuma sopassa on:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 02042.html
Batman-ammuskelua edelsi traileri, jossa ammutaan elokuvateatterissa
Julkaistu: 20.7.2012 20:58, päivitetty: 20.7.2012 20:59

Elokuvastudio Warner Bros on vetänyt teattereista gansterielokuvan trailerin, jossa ammutaan elokuvateatterissa.


Warner Bros ilmoitti asiasta perjantaina Auroran verilöylyn jälkeen.

Gangster Squad -elokuvan traileri pyöri teattereissa ennen Yön ritarin paluu -elokuvaa. Trailerissa on kohtaus, jossa miesjoukko avaa tulen elokuvateatterissa.

Gangster Squadin tapahtumat sijoittuvat 1940- ja 1950-lukujen Los Angelesiin. Elokuva kertoo Los Angelesin poliisin taistelusta järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja fangs »

^ Tällä hetkellä oletetaan, että hän on mennyt sisään ihan normaalisti, elokuvan alettua lähtenyt pois exit-ovesta, hakenut autosta varusteet ja aseet ja palannut samaa kautta sisään.

Tuo elokuva on se sama mistä aiemmin mainitsin. Ihan turhaa lietsontaa minusta sekoittaa sitä tähän vain sen takia että sen traileri sattui näkymään ennen TDKR:ia, vaikka tietysti ymmärrettävää jos se traileri ei nyt just oikein inspaa (vaikkei siinä kyllä muuta samaa ole kuin että se yksi ammuskelukohtaus sattuu sijoittumaan elokuvateatteriin).


CNN:n mukaan poliisi oli paikalla 90 sekunnin päästä ensimmäisestä hätäpuhelusta. Aika nopeaa toimintaa.

e. Ilmeisesti tyyppi on rakentanut niin monimutkaiset ansat kämppäänsä, että niitä ei uskalleta lähteä purkamaan, vaan ne räjäytetään.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3852
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Kyllä, ja kyseessä todellakin on ansa. Tai useampi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201207 ... 6_ul.shtml
Yhdysvaltain elokuvateatteriampumisesta pidätetyn miehen ansaviritelmät yritetään tuhota tänään.

Veriteosta epäilty on ansoittanut kotinsa niin monimutkaisesti, ettei räjähtäviä tai syttyviä laitteita voida turvallisesti purkaa.

Poliisi suunnittelee räjäyttävänsä ansat robotin avulla. Ennen tuhoamista poliisi sulkee lähikadut liikenteeltä Auroran kaupungissa, joka sijaitsee Denverin naapurissa Coloradon osavaltiossa. Ansatalon sekä sen lähirakennusten asukkaat on jo evakuoitu.

Ansojen oli poliisilähteen mukaan ilmeisesti tarkoitus räjähtää, kun joku olisi tullut huomauttamaan kovalle käännetystä musiikista. Epäilty oli laittanut musiikin soimaan ajastimen avulla.
Pirullinen äijä.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Tätä koulun keskeyttämistä ei pidä ymmärtää nyt minkään lääkiksen keskeyttämiseksi. Hän oli jo valmistunut maisteriksi lääketieteellisen neurotieteellisestä ohjelmasta. Hän oli keskeyttänyt tohtorinkoulutuksen. Hänellä oli siis ennestään jo ylempi korkeakoulututkinto. Oli vaikea löytää töitä valmistumisen jälkeen.

http://news.yahoo.com/colorado-suspect- ... 49806.html
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Kuten arvelinkin, elokuvaanhan tämä liittyi sitten vahvasti. Harmittaa, etten kirjoittanut tuohon ensimmäiseen viestiini (ensimmäinen sivu, toinen viesti) mitään Jokerista. Aloitin jo lauseen, jossa ehdotin Jokeriksi pukeutumista puolittain vitsillä, mutta pyyhin sen sitten kun en saanut sitä muotoiltua mitenkään järkevästi. Ja tässähän tämä sitten nähtiin taas. Jokeri-kultti muutenkin on tänä päivänä ihan hämmästyttävää ja luulen, että Ledgerin osuus oli kyllä se, mikä laukaisi koko touhun. Kukaan ei fanita enää Batmania, Jokerilla sen sijaan on faneja ympäri maailman. Ei ollut tilanne ihan sama Batman-sarjan aikaan kymmeniä vuosia sitten. :)

Kaveri kyllä näyttää intialaistaustaiselta hieman hiustensa ja piirteidensä puolesta, mutta lähinnä vain tummahiuksisena. Punahiuksisena ei enää tippaakaan.

Se, kun joku ihmetteli miksi nenä nimenomaan näyttää eriltä, mutta muu osa kasvoista samalta, johtuu objektiivista/kamerasta. Kuva on otettu laajakulmaobjektiivilla/laajakulmana, joka vääristää kasvojen muotoa sen verran, että ihminen ei näytä enää oikeastaan yhtään itseltään kuvassa. Lähellä olevat asiat (kuten eteenpäin jokaisen naamassa sojottava nenä) laajenee ja näyttää isommalta kuin mitä se todellisuudessa on samaan aikaan kun kauempana olevat asiat vääristyvät päinvastaiseen suuntaan. Tässä yksinkertainen selitys tälle ilmiölle noiden kahden kuvan välillä.
Viimeksi muokannut VoDKa, La Heinä 21, 2012 2:13 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1505
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Yhdysvalloissa silmittömästi elokuvateatterissa tulittaneen miehen äiti ei kyseenalaistanut hetkeäkään poikansa syyllisyyttä, kertoo ABC News. Kalifornialaisnainen tavoitettiin puhelimitse pian sen jälkeen kun epäillyn ampujan nimi oli tullut julkisuuteen.

- Teillä on oikea henkilö, Holmesin äiti sanoi ilmeisen vaistonvaraisesti ABC Newsin toimittajalle, kun hän kuuli mistä hänen poikaansa epäillään.

Kalifornian San Diegossa asuva nainen kuitenkin lopetti puhelun lyhyeen.

- Minun täytyy soittaa poliisille... Minun täytyy lentää Coloradoon, äiti sanoi.

Myöhemmin äidin asunnon edusta täyttyi toimittajista ja poliiseista.

IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201207 ... 9_ul.shtml
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja fangs »

Siru83 kirjoitti:Tätä koulun keskeyttämistä ei pidä ymmärtää nyt minkään lääkiksen keskeyttämiseksi. Hän oli jo valmistunut maisteriksi lääketieteellisen neurotieteellisestä ohjelmasta. Hän oli keskeyttänyt tohtorinkoulutuksen. Hänellä oli siis ennestään jo ylempi korkeakoulututkinto. Oli vaikea löytää töitä valmistumisen jälkeen.

http://news.yahoo.com/colorado-suspect- ... 49806.html
Joo, siinä vaiheessa eilen kun kirjoitin lääkiksen keskeyttämisestä, ainoa asia mitä koko Holmesista oli tiedossa, oli se että hänen epäiltiin olevan 24-vuotias "medical school dropout". Unohdin korjata asian kun tarkempia tietoja tuli. Hän tosiaan oli jo Ph.D-ohjelmassa ja oli jättämässä tohtorikoulutuksen kesken. Eiköhän tuo ollut kuitenkin kandi eikä maisteri. US:ssa Ph.D-ohjelman voi aloittaa suoraan bachelor's degreen jälkeen, toisin kuin Suomessa.

Jotain on kyllä mennyt pahasti pieleen tämän tyypin elämässä (ja pääkopassa).


Kuva"Moi, musta tulee tohtori"
Judge Dredd
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 9:14 pm

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja Judge Dredd »

http://news.yahoo.com/couple-colo-theat ... ories.html

http://www.huffingtonpost.com/2012/07/2 ... lp00000003

http://www.youtube.com/watch?v=YFZ7C5-h_m4

Jotenkin näin, kahden lapsen isä jätti tyttökaverinsa ja kakarat teatteriin, juoksi ulos ja ajoi autolla karkuun. 19-vuotias nuori mies auttoi äitin ja lapset teatterista turvallisesti ulos. Sairaalassa jänishousu kosi tyttöystäväänsä ja tämä sanoi kyllä :mrgreen:
On vaikea katsoa, kun Stalin makaa vain murtuneena sohvalla.
"Ovatko suomalaiset pystyneet tekemään niin suuria tuhoja kunniakkaalle puna-armeijalle? Selittäkää minulle," vaatii Stalin.
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Judge Dredd kirjoitti:Jotenkin näin, kahden lapsen isä jätti tyttökaverinsa ja kakarat teatteriin, juoksi ulos ja ajoi autolla karkuun.
Kamalaa jos tällaisen traumaattisen kokemuksen jälkeen hänet ikään kuin asetetaan naurunalaiseksi. Ehkä hän on ollut shokissa. Kukin reagoi tuollaisissa tilanteissa omalla tavallaan, eikä kukaan voi sanoa, miten itse reagoisi, jos olisi keskellä luotisadetta. Tyhmänrohkeat sankarit saattavat helposti tällaisissa tilanteissa menettää henkensä.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Kymmenen ammuttiin kuoliaaksi Batman-elokuvan ensi-illassa

Viesti Kirjoittaja fangs »

^ Niin se vaan on, että toiset suojelee lapsiaan ja perhettään oman henkensäkin uhalla, toiset uhraa vauvansakin pelastaakseen oman perseensä ja kolmannet pysähtyy auttamaan jopa tuntematonta. Se on totta, että minäkään en voi varmaksi tietää mitä tosipaikan tullen tuossa tilanteessa tekisin ja toivon sydämestäni etten koskaan joudu ottamaan selvää. Sen voin kuitenkin sanoa, että jos minä lykkäisin nelikuisen vauvan sylistäni teatterin lattialle satapäisen panikoituneen ihmisjoukon tallottavaksi ja massamurhaajan luotien maalitauluksi ja ajelisin pakoon, kuten tuo teki, niin en kyllä paljoa enää kehtaisi peiliin katsoa, saati odottaa muilta sympatiaa toimintani suhteen.

Harva on oikeasti sankari, mutta uhreja siellä salissa oli kuitenkin yhtä lukuun ottamatta ihan jokainen, ja siitä nyt varmaan kuitenkin voi kaikki olla yhtä mieltä, että tämän tarinan (joka ei ole edes tositapahtumiin perustuvaa fiktiota) suurin ja ainoa pahis on vain ja ainoastaan tämä herra:

Kuva
(Se vasemmanpuoleinen.)
Vastaa Viestiin