Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea löytö

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11385
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tässä uutisessa on häiritsevä yksityiskohta;
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ta/3506782
Oikeudessa rumaa tietoa kuumaan autoon kuolleen pikkupojan isästä
Ulkomaat Julkaistu 04.07.2014 10:09

Yhdysvalloissa oikeusistuin on katsonut, että kuumaan autoon kuolleen pojan isää vastaan on tarpeeksi näyttöä murhaoikeudenkäynnin jatkamiseksi.

Päätös oikeudenkäynnin jatkamisesta tehtiin eilen kolmituntisen oikeusistunnon päätteeksi. Asiasta uutisoi CNN.

33-vuotiaan Justin Ross Harrisin syytetään jättäneen tahallaan Cooper-pojan autoon työpäivän ajaksi. Poika oli autossa noin seitsemän tuntia kuollen kuumuuteen.

Syyttäjät: Isä halusi vapaan ja lapsettoman elämän

Tapauksen syyttäjien mukaan tahallisuudesta todistaa muun muassa se, että isä oli etsinyt tietoa vastaavanlaisista kuolemista ennen tapahtunutta. Isä oli muun muassa selvittänyt, kuinka kuumaa autossa täytyy olla, ennen kuin joku voi kuolla siellä.

Syyttäjät esittivät oikeudessa myös todisteita siitä, että isä halusi lapsettoman ja vapaan elämän. Syyttäjien mukaan Harris tekstiviestitteli useiden naisten kanssa ja viestit sisälsivät myös nakukuvia.

Syyttäjien mukaan isä oli lähettänyt tällaisia viestejä myös toimistossaan sillä aikaa, kun Cooper-poika teki kuolemaa autossa. Yksi viestittelyn kohteista on syyttäjien mukaan alaikäinen.
Oikeus: Isän käytös työpäivän jälkeen riittävä näyttö

Tuomarin mukaan tapauksessa on tarpeeksi näyttöä murhaoikeudenkäynnin jatkamiseksi. Oikeudessa huomioitiin myös isän käytös työpäivän jälkeen.

– Se, että hän on mennyt autoon sisälle… kun lapsi kuollut ja kuolonkankeus on jo iskenyt, ja todistusten mukaan haju autossa oli jo valtava tuohon aikaan. Ja hän – tästä huolimatta – nousi autoon ja ajoi sitä jonkin matkaa ennen kuin teki mitään tarkistaakseen lapsensa hyvinvoinnin, pidän tätä todennäköisenä syynä kahdelle esitetylle syytteelle, tuomari totesi oikeusistunnossa.

Oikeus kielsi isän mahdollisuuden päästä vapaaksi takuita vastaan.

Harrisia syytetään pojan murhasta ja lapseen kohdistuneesta julmuudesta. Isä on kieltänyt häneen kohdistetut syytökset.

Poliisin mukaan Harris voi saada tapaukseen liittyvien syytteiden lisäksi myös syytteet alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Todistajat sanovat autossa leijuneen jo kalman hajua. Mies tietysti väittää hajuaistissaan olevan vikaa.
Hande
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 3:30 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Hande »

Todistajat sanovat autossa leijuneen jo kalman hajua. Mies tietysti väittää hajuaistissaan olevan vikaa.
Erinomainen havainto. Yksi naula lisää arkkuun. Katsoin sen yhden lämpötila videon niin siinä lämpö nousi 30 astetta eka tunnin aikana. Hienhaju, ruumiineritteet jne. varmasti haisee kun suljettu auto.

Harris kävi autolla useamman kerran päivän aikana. Toki saattanut nakata tavarat sisään niin että ei sisällä käynyt mutta kotimatkalla varmasti heti havainnut ongelman. Miksi ajoi sitten ostoskeskukseen? Yksi syy voisi olla että ei halunnut että työyhteisö pääsee todistamaan kauheutta. Siellähän taisi olla kyllä valvontakamera parkkipaikalla, näkeekö siitä mitä Harris puuhaa kun lähtee töistä? Meinaan että jos olisi vahinko niin olisi varmaan tovin ollut paikallaan ja miettinyt asiaa. Jos lähtee heti matkaan kertoo että sunniteltu juttu..
Psycho-Killer
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Ma Kesä 09, 2014 10:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Psycho-Killer »

Siellä on myös haissut pissinen ja kakkainen vaippa!

Toivottavasti Leannakin saa ansionsa mukaan.

http://statement-analysis.blogspot.fi/2 ... ation.html
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Justin Ross Harris on koko tutkinnan ajan, vankilasta käsin, jakanut kommentteja ja neuvoja perheenjäsenille siitä, kuinka he voivat lunastaa Cooper-pojan henkivakuusrahat. Tietoa siitä, onko suku yrittänyt käyrännössä henkivakuutusrahoja saada, ei ole.

Harrisilla oli iahn tapana chattailla naisille netin kautta. Hän jopa tapaili heitä. Ainakin yhdelle naisista hän in kertonut pettäneensä vaimoaa aiemminkin.
Harrisin työpaikan turvakameratallenteissa näkyy, kuinka isä poistuu parkkipaikalta auton ikkunat ylhäällä. Tämä on tutkijoiden mukaan merkittävää, sillä vielä tuntien jälkeen, autossa haisi voimakkaasti vastenmielinen hajoamisen tuksu eli kuoleman haju.

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... g-SUV.html
http://www.cbsnews.com/news/police-dad- ... n-hot-car/

Heinäkuun 15.pv mies nähdään taas oikeudessa.

http://www.news.com.au/world/justin-ros ... 6977222051
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Heti tapahtuneen jälkeen, Leannan tavatessa miehensä poliisikaitoksella, Harris kertoi vaimolleen Cooperin näyttäneen rauhalliselta ja tämän silmien olleen kiinni, kun poika nostetiin autosta. Tutkijat sanovat tämän ollee valhe. Cooperilla ei ollut sen enempää silmät kuin suukaan kiinni.

Ja mies oli saanut sähköpostiviestin päiväkodilta työpäivän aikana ja silti hän ei "muistanut" poikaa.

Tutkijat pitävät myös merkittävänä, ettei Harris laittanut päätään auton sisään, heittäessään ostamasna lamput autoon. Tutkijat sanovat Harrisin tasan tarkkaan tienneen, mitä autossa on, eikä hän siksi laittanut päätään autoon. Lisäksi tutkijat sanovat turvaistuimen olleen niin korkean, että sen selkänoja näkyy autonikkunasta, joten Harrisin olisi pitänyt huomata se autolla käydessään.

Kuolonkankeudesta, joka pojalla löydettäessä oli, on päätelty pojan kuolleen noin puoleltapäivin.

http://fox6now.com/2014/07/03/detective ... a-hot-car/
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Psycho-Killer
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Ma Kesä 09, 2014 10:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Psycho-Killer »

"He told his wife, “I dreaded how he would look,” Stoddard said."

Eiköhän tää keissi oo taputeltu.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Psycho-Killer kirjoitti:"He told his wife, “I dreaded how he would look,” Stoddard said."

Eiköhän tää keissi oo taputeltu.
Vaikeaa tulee Harrisin puolustusasianajajalla tosiaankin olemaan, arvioi myös Birminghamilainen asianajaja Roger Appell. Hän sanoo syyttäjällä olevan todella vahva juttu.


http://www.myfoxal.com/story/25940084/b ... arris-case
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Ilona80
Harjunpää
Viestit: 294
Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 4:04 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Ilona80 »

Onkohan jossain jenkkiuutisissa, että kenelle tuo murhaajasika soitti ne puhelut Cooperin "löytymisen" jälkeen ja mitä puheluissa puhuttiin?
Milloin sanoi vaimolleen tuon, että pelkäsi miltä poika näyttää?
Hande
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 3:30 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Hande »

Ja mies oli saanut sähköpostiviestin päiväkodilta työpäivän aikana ja silti hän ei "muistanut" poikaa.
Koneelta varmaan näkyy että onko viesti luettu. Jos on luettu niin silloin raskauttava todiste. Harrisillahan oli muuta kivaa "puuhaa" koneella, onko muistanut sp. katsoa?
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Ilona80 kirjoitti:Onkohan jossain jenkkiuutisissa, että kenelle tuo murhaajasika soitti ne puhelut Cooperin "löytymisen" jälkeen ja mitä puheluissa puhuttiin?
Milloin sanoi vaimolleen tuon, että pelkäsi miltä poika näyttää?
Toistaiseksi en ole löytänyt muuta tietoa kuin, että työnantajalleen soitti. Eipä itsellä tulisi ensimmäiseksi mieleen töihin soitella..
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Cooperin ruumiissa oli näkyviä jälkiä siitä, että hän oli yrittänyt epätoivoisesti vapauttaa itsensä istuimesta. Pojan päässä ja niskassa oli hiertymiä, jotka olivat tulleet tod.näk. pään ja niskan hiertyessä istuimen selkänojaa vasten, pojan yrittäessä kiemurrella vapaaksi istuimen vöistä. Lisäksi poika oli kynsinyt kasvojaan. Tämä on tapahtunut juuri ennen kuolemaa, sillä naarmuissa ei ollut jälkiä edes alkavasta paranemisprosessista.

Pojan istuimen vyöt oli kiinnitetty alimmalla tasolle, joten poika oli sidottun istuimeen niin tiukasti, kuin mahdollista.

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... scape.html
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Hande
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 3:30 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Hande »

Samasta linkistä:
He said he, another co-worker and Harris had gone to lunch the day the boy died and had planned to go to the movies after work that day.

'Nothing stuck out,' he said. 'Nothing was weird.'

They two men later took Harris to his car so he could put a couple of light bulbs he had purchased inside.

Kilgore, the defense attorney, said that showed Harris did not mean to leave the boy there.

'If that were the case, why in the world would he bring his colleagues right up to the car?' he asked.

Kilgore said Harris had also sent his wife a text that afternoon asking, 'When are you going to pick up my buddy?'
Harris kävi ruokatunnilla syömässä kahden työkaverin kanssa ja menivät porukalla autolle koska Harris vei ostamansa hehkulamput autoon. Erikoinen homma; eikö Harris pelännyt että poika näkyy autosta vai oliko jotenkin peitetty tms.?

Harris myös textannut vaimolleen että milloin hakee pojan päivähoidosta, outoa että tässä tilanteessa ei muistanut että ei ole poikaa edes vienyt hoitoon. Vai oliko tarkoitus varoittaa vaimoa että nyt se jäi autoon. Vaimohan tokaisi hakiessaan poikaa että "taisi jäädä autoon", luulisi että normisti äiti tilttaisi todella ja soittaisi pika pikaa miehelleen..
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Puolustus on tosiaan yrittänyt käyttää näitä kahta työkaveria hyväkseen, tyyliin "miksi olisi mennyt heidän kanssaa autolle, jos tiesi pojan olevan siellä". Jostain lähteestä käsitin, ettei työkaverit ihan auton vieressä olleet. Näkivät Harrisin kulkevan autoaan kohti, muttei sitä, miten laittoi lamput autoon. Eli ihan auton kyljessä ei ole notkuttu. Voisin kuvitella, että Harris on nimenomaan ajatellut pitää työkavereitaan jonkinlaisena alibina "unohtamiselle".
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Ilona80
Harjunpää
Viestit: 294
Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 4:04 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Ilona80 »

Todennäköisesti tarkoitus oli "löytää" poika ruokatunnilla, mutta tämä meni pieleen koska poika olikin vielä elossa.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Kuolleen pikkupojan isän tietokoneelta tehtiin kaamea lö

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Cooper Harrisilla oli jo käytössä uusi turvaistuin, jossa lapsi kulkee kasvot menosuuntaan. Viikoja ennen turmapäivää lapselle oli kuitenkin vaihdettu takaisin hänen vanha turvaistuimensa, vaikka turvaistuin oli hänelle jo liian pieni. Vanhassa istuimessa lapsi istui selkä menosuuuntaan.

Miksi kuusi viikkoa aiemmin ostettu uusi ja lapselle sopiva turvaistuin oli vaihdettu takaisin vanhaan. Siihen ei olla saatu selitystä, mutta syy on varmastikin se, että yleensä lasta, joka istuu kasvot menosuuntaan päin ei niin vain "unohdeta" autoon, koska näet lapsen. Tosin liian pienessä istuimessa istuvan lapsen pää näkyy selkänojan yli, vaikka se olisi laitettu selkä menosuuntaa. Cooperin pää näkyi istuimen yli, sillä istuin oli hänelle useita tuumia liian pieni.

Ross oli täysin selvillä istuinten ominaisuuksista, painorajoista yms. Lisäksi Cooper oli köytetty vöillä tähän valmiiksi liian pieneen istuimeen, pudottamalla turvavyöt mahdollisimman alas, joka on tarkoitettu todella pienille vauvoille, jolloin poika oli istuimessa todella tiukasti kiinni.

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... small.html
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Vastaa Viestiin