Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan kuollutta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
hedelmälaatikko
Poliisikoira Rex
Viestit: 261
Liittynyt: Ke Tammi 26, 2011 2:50 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja hedelmälaatikko »

CharlesBronson kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:
CharlesBronson kirjoitti:Sukunimestä voi päätellä, että olivat neekereitä.
Eli normipäivä neekerikylässä.
Mikä se sukunimi on ja mistä olet sen kuullut?
Rhoden. Intternetistä luin.
Hienosti saatiin tähänkin ketjuun lisättyä rasismi.

En saa sukunimestä Rhoden mitään afroamerikkalaisia viboja.

Laitoin facebook-hakuun nimen Rhoden ja ensimmäisistä 120 profiilista oli noin 100 valkoista ja noin 20 afroamerikkalaista, eli enemmänkin taitaa olla valkoinen sukunimi.

Mutta hyvä jos sinä ratkaisit jo uhrien ihonvärinkin, kun jossain ohiolaisella keskustelupalstalla yhä veikkailtiin uhrien olleen latinoja ja teon syynä kartellit, mutta eipä noillekaan veikkauksille ollut sen enempää perusteita kuin vain lähinnä tuo teloitustyyli...

Oletetaan että uhrit oli mustia kuten sanoit ja uutisissahan usein lukee että valkoinen poliisi tappoi mustia (nuoria) miehiä;

...veikkaukseni on siis täten se, että syyllinen tässä oli valkoinen poliisi.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3100
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Guukleen kun laittaa kuvahaun Rhoden, niin ensimmäiset 100 kuvaa on otettu neekereistä eri asennoissa.
it's my car !
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Voitaisko edes yhdessä ketjussa pysyä aiheessa eikä teidän fantasioitanne sotkea tähän?

Perhe oli ihan valkoistakin valkoisempi, joten sen sijaan että käyttäisitte aikaanne omiin kullinnostatusviesteihinne, niin tutkisitte faktat ja oisitte edes jollain tavalla hyödyksi.

http://www.telegraph.co.uk/news/2016/04 ... me-family/

Kuva

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3646
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

hedelmälaatikko kirjoitti: Mutta hyvä jos sinä ratkaisit jo uhrien ihonvärinkin, kun jossain ohiolaisella keskustelupalstalla yhä veikkailtiin uhrien olleen latinoja ja teon syynä kartellit, mutta eipä noillekaan veikkauksille ollut sen enempää perusteita kuin vain lähinnä tuo teloitustyyli...
Hispanoja ja latinoita siellä on vielä vähemmän kuin mustia, eli yhteensä 0,3%. Eli eivätköhän uhrit ole ihan valkoisia olleet.
Tapettu "teloitustyyliin", eli suurinta osaa ammuttu nukkuessa päähän. Enemmän kuulostaa siltä, että on haluttu tappaa nukkuessa etteivät kärsi.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
TeemuRaja
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Ti Helmi 02, 2016 2:49 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja TeemuRaja »

Rescuer kirjoitti:Enemmän kuulostaa siltä, että on haluttu tappaa nukkuessa etteivät kärsi.
Totta.
Metanarkin näköistä porukkaa kuvista päätellen.
Ehkä joku läheinen ihminen halusi päästää heidät kärsimyksistään yhtä kauniisti, kuin äiti laittaa lapsensa nukkumaan.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3100
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

TeemuRaja kirjoitti:
Rescuer kirjoitti:Enemmän kuulostaa siltä, että on haluttu tappaa nukkuessa etteivät kärsi.
Totta.
Metanarkin näköistä porukkaa kuvista päätellen.
Ehkä joku läheinen ihminen halusi päästää heidät kärsimyksistään yhtä kauniisti, kuin äiti laittaa lapsensa nukkumaan.
Jep jep.
Äiti taitaakin olla setä.
Odotellaan sperma-analyysin tuloksia, ettei tule oikeusmurhaa.
it's my car !
kanlaya
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 5:05 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja kanlaya »

Kuulostaa etelä-afrikkalaiselta tää Rhoden saatto kuitenkin olla germaani sukuisia
Rhoden is a village and a former municipality in the district of Harz, in Saxony-Anhalt, Germany. Since 1 January 2010, it is part of the town Osterwieck.
Natseja luultavasti :lol:
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Kuinkahan hyvät resurssit Ohiolaisen pikkukylän seriffeillä on joukkoperhesurman tutkimiseen? Mutta toisaalta sisäsiittoisessa pikkukylässä kaikki tietävät joka tapauksessa toistensa asiat, joten jutussa ei pitäisi olla hirvittävän montaa tutkimushaaraa olla.

Minullekin tuli mieleen että ampuja olisi voinut olla nainen koska pikkuiset on jätetty tieten tahtoen henkiin. Tai kuten jo arveltiin, ampuja on ollut kyllin älykäs ja rauhallinen järkeilläkseen, etteivät vauvat ja taaperot häntä kykene käräyttämään.

Ylläpidolta toivoisin muuten jyrkempiä otteita näiden matalaotsaisimpien rasistien käsittelyyn.
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3646
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Täysi Purenta kirjoitti:Kuinkahan hyvät resurssit Ohiolaisen pikkukylän seriffeillä on joukkoperhesurman tutkimiseen? Mutta toisaalta sisäsiittoisessa pikkukylässä kaikki tietävät joka tapauksessa toistensa asiat, joten jutussa ei pitäisi olla hirvittävän montaa tutkimushaaraa olla.
Eihän tuolla ole pikkukylillä omia sheriffejä, vaan piirikunnan sheriffi apulaisineen. No eipä koko piirikunnassa ole kuin vajaat 30000 asukasta, joten eipä taida paikalliset poliisivoimat kovin suuret olla. Näyttäisikin tutkinta siirtyneen BCI:lle (Ohio Bureau of Criminal Investigation) jolla onkin sitten paljon paremmat valmiudet tutkia vakavampia rikoksia.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Täysi Purenta kirjoitti:Kuinkahan hyvät resurssit Ohiolaisen pikkukylän seriffeillä on joukkoperhesurman tutkimiseen? Mutta toisaalta sisäsiittoisessa pikkukylässä kaikki tietävät joka tapauksessa toistensa asiat, joten jutussa ei pitäisi olla hirvittävän montaa tutkimushaaraa olla.

Minullekin tuli mieleen että ampuja olisi voinut olla nainen koska pikkuiset on jätetty tieten tahtoen henkiin. Tai kuten jo arveltiin, ampuja on ollut kyllin älykäs ja rauhallinen järkeilläkseen, etteivät vauvat ja taaperot häntä kykene käräyttämään.

Ylläpidolta toivoisin muuten jyrkempiä otteita näiden matalaotsaisimpien rasistien käsittelyyn.
USA:ssa nimenomaan valkoisten tekemät rikokset kuulutetaan suureen ääneen ja nimetään tekijä valkoiseksi. Sitten syytetään koko valkoista rotua pahuusgeeneistä. Jos rotua ei mainita, tekijä on yeensä musta. Tosin tässä voi ola, että tekijää vasta etsitään. Siis kyse ei ole rasismista, vaan rasismiin reagoimisesta. USA:n ja maailman median ja yhteiskuntien ollessa tällaisia, on kansalaisten muistettava tämä juttu ja kerrattava sitä. Ihan vaan vaikkapa todellisen rasismin torjumiseksi.

Itse kyllä uskon tämän olevan loppikiri Obaman aseidden saannin rajoittamiskampanjassa. Tyyppihän on uhannut takavarikoida ihmisten aseet diktatorisella presidentin määräyksellä, jos aseita ei kongressi ala rajoittamaan. Siten voi olla, että Obama ja hänen toimeksiantajansa ovat paneet pyssymiehensä asialle tms. Syyllinenkin on joku "natsi" tietenkin.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Helvetti tässä on 8 ihmistä tapettu ja osa porukasta näkee tärkeimmäksi asiaksi sen miten tapausta voidaan käyttää rasistisen ideologian julistamiseen vaikka mikään ei edes viittaa siihen että joku rotukysymys liittyisi asiaan. :(
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

VoDKa kirjoitti: Tuon perusteella että sieltä on nuo pienimmät jätetty eloon voisi kuvitella että perhe on tuntenut tekijät ja että jostain syystä kauna on ollut niin iso, että on päätetty ottaa koko perhekunta pienimpiä lukuunottamatta hengiltä, ettei todistajia jää. Olisiko nuo vanhemmat teini-ikäistä myöten sitten osanneet henkiin jäädessään osoittaa sormella että tällä ja tällä henkilöllä oli meitä vastaan paljon, tämä on varmasti se tekijä? Pienimmäthän ei tälläistä kykene tekemään.

Tai sitten vaihtoehtoisesti tekijä saattaisi olla perheen sisältä joku ja on tuntenut sen verran empatiaa pienempiä kohtaan, että on heidät jättänyt henkiin. Yllättävää kuitenkin, tuntuu että usein nuo ihan pienimmätkin lapset tapetaan näissä tapauksissa. Voisiko tähän vedoten tekijä ollakin naispuoleinen ja jonkinlaiset äidinvaistot ovat heränneet pikkuiset nähdessään? Perheen jo aikuinen/ lähes aikuinen tytär, esimerkiksi?
Sukuun kohdistuvaa kaunaa minäkin ajattelen, mutta en tiedä onko itsekin suvun jäsen vai ulkopuolinen. Joku ulkopuolinenkin ihminen on voinut kokea kärsineensä vääryyttä tämän suvun jäsenten (useamman sellaisen) takia ja pienellä paikkakunnalla sukulaisuussuhteiden merkitys herkästi korostuu. Olisi kiinnostava tietää missä asemassa murhatut ovat olleet omassa yhteisössään eli onko heillä ollut vaikutusvaltaa yhteisissä asioissa.

Se että ampuja jätti pienimmät henkiin, kertoo minusta siitä, että tekijä ei ole täysin paatunut rikollinen tai psykopaatti vaan hänellä on ollut vielä inhimillisiä tunteita jäljellä. Sukulaisuussuhteista tai ampujan sukupuolesta en usko että se kertoo. Päätös olla ampumatta lapsia on saattanut myös syntyä hetken mielijohteesta, mistä sen tietää.
hedelmälaatikko
Poliisikoira Rex
Viestit: 261
Liittynyt: Ke Tammi 26, 2011 2:50 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja hedelmälaatikko »

Pitää myös muistaa että ei ole (ainakaan eilisen uutisen mukaan) varmaa onko tappaja yksi uhreista. Aseen mahdollinen löytyminen sängyn vierestä tosin viittaisi itsemurhaan, vaikka olisi myös hyvä itsemurhan lavastusyritys.
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 420
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Onpa karmiva tapaus. Itsellekin tuli ekana mieleen, että tekijä on tuo 16-vuotias, joka löydettiin muualta. Mutta ei sitten varmaan, jos kerran poliisi sanoo niin. Tuossa kuvalinkissä on kuva yhdestä tapahtumapaikasta ja aika "roskaiselta" näyttää autonraatoineen. Autot voi liittyä bisnekseen, mutta jotenkin tulee mieleen sellainen vähävarainen porukka, joilla elämä ja suhteet on helposti yhtä sotkua.

Mitä tuohon pikkuisten säästämiseen tulee, niin minä en ainakaan luottaisi 3-vuotiaaseen, ettei tuo osaisi nimetä lähisukulaistaan esimerkiksi. Kyllä 3-vuotiaalta saa hyvin jo tietoa, vaikkei se aina luotettavaa olekaan. Ainoat vaihtoehdot on, että 3-vuotias ei herännyt tapahtumiin ja näin ollen säästyi tai sitten tekijä ei vaan hennonnut tappaa pientä lasta, vaikka siinä olikin se riski olemassa, että kertoo nimen.

Tekijä on ilman muuta mies, jos kyse on yksinäisestä tekijästä. En muista tapausta, jossa nainen järjestäisi ilman mieskumppania tuollaista verilöytyä. Vanhasta PK-kirjasta on jäänyt vastaava tapaus mieleen 70-luvulta USA:sta ja siinä tekijä oli yhden perheen tyttären tuleva ex-mies. Eli avioero ja siihen liittyvät riidat + toisen suvun linnottautuminen omansa taakse laukaisi halun tappaa koko sakki.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11376
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ohiolaisessa pikkukaupungissa joukkosurma – kahdeksan ku

Viesti Kirjoittaja URSA »

Pari hajanaista ajatusta;
Otsikoissa on puhuttu korostetusti siitä, että kaikki uhrit olivat sukua keskenään. Toisaalta, jossakin uutisessa mainittiin murhien tapahtuneen saman tien varrella. Onko uhrit valittu suvun mukaan, vai onko murhaaja/murhaajat vain edenneet talosta taloon murhaten?

Hengissä säästyneen vauvan, jonka äiti murhattiin lapsensa viereen sänkyyn, on kerrottu olleen vain 4 päivän ikäinen. Onkohan vauvan isästä tietoa? Oliko isä suljettu pois lapsen elämästä, ja palannut kostamaan suvun aikuisille? Kaukaa haettua, mutta kuinka todennäköisesti on sattumaa, että vauvan äiti murhataan jo 4 päivää vauvan syntymän jälkeen? Jos vauvan äiti oli ainoa naisuhri, hän voi hyvin olla linkki murhaajaan, tai siis murhaaja kuuluu hänen lähipiiriinsä.

Saisipa Obama vielä tiukennettua aselakeja. Ei kuka tahansa tarvitse ampuma-asetta. Puukottamalla olisi ollut huomattavasti hankalampaa saada hengiltä 8 ihmistä, ja vielä paeta.
Vastaa Viestiin