15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Afgaanipoika, 15, puukotti samanikäisen tytön kuoliaaksi kaupassa Saksassa

Pari oli seurustellut aiemmin, ja tyttö oli jättänyt pojan.

15-vuotias tyttö puukotettiin kuoliaaksi Kandelissa Rheinland-Pfalzin osavaltiossa Lounais-Saksassa keskiviikkona. Tyttö oli tekohetkellä ostoksilla kemikaliokaupassa.

Tekijä on 15-vuotias afganistanilaispoika, joka on Bild-lehden tietojen mukaan saapunut Saksaan alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman vanhempia vuoden 2016 alussa.

Epäilty tekijä on uhrinsa entinen poikaystävä, kertoi syyttäjä Angelika Möhlig tiedotustilaisuudessa. Poika on vangittu taposta epäiltynä. Hän on toistaiseksi kiistänyt tapon.

Tyttö oli viranomaisten mukaan päättänyt seurustelusuhteen joulukuun alussa. Keskiviikkona kaksikko törmäsi toisiinsa ilmeisesti sattumalta. Tämän jälkeen poika seurasi tyttöä ja puukotti häntä kemikaliokaupassa useita kertoja.

Tyttö kuoli vammoihinsa sairaalassa.

Vanhemmat olivat ilmoittaneet poliisille

Pari oli seurustellut usean kuukauden ajan. Kun suhde päättyi, poika oli uhkaillut ex-puolisonsa terveyttä sosiaalisessa mediassa, kertoi apulaispoliisipäällikkö Eberhard Weber.

Uhrin vanhemmat olivat tehneet pojasta uhkausten takia ilmoituksen poliisille kaksi viikkoa ennen puukotusta. Poliisi kutsui pojan kuulusteluihin monta kertaa, mutta hän ei saapunut paikalle. Poliisi oli siksi toimittanut kuulustelukutsun tekopäivän aamuna hänelle henkilökohtaisesti.

Tekoväline oli 20 senttimetriä pitkä keittiöveitsi. Poika antautui viranomaisille ilman vastarintaa. Paikalla olleet sivulliset pitivät häntä kiinni siihen saakka, että poliisi saapui.

Poika ei ollut tekohetkellä alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Tutkinnanjohtajan mukaan hän on vaikuttanut erittäin välinpitämättömältä.


Iltalehti
28.12.2017 klo 17.13
refugees.jpg
refugees.jpg (10.56 KiB) Katsottu 11260 kertaa
"15-vuotias afganistanilaispoika"

Juu, ihan varmasti...

"...on vaikuttanut erittäin välinpitämättömältä".

Tietysti! Uhri oli vaan joku tyttö ja hän itse ylimielinen afgaani, joka on vastuussa vain allahille.
- Vaan eiköhän tästä välinpitämättömyydestä saada jokin syy ja seuraus; kun oli niin stressaantunut pitkästä matkasta aivan yksin ja suuri huoli sinne jääneistä sukulaisista, setä ja eno tapettu ja joltain sukulaislapselta puuttuu raaja. Tai jotain.

Tytön kuolema on sentään pieni hinta siitä, että Saksan kaduilla kuulee iloista puheensorinaa ja näkee värikkäitä vaatteita.

hna.de
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Varmaan joo oikeasti tuli Saksaan 13v:nä. Paljon todennäköisempää, että pelannut itsensä sakkolihan ympärille ja tietoisena siitä, että tarpeeksi nuoreksi tekeytyneitä ei ainakaan karkoiteta, koska rasismi.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

15v vai 25v Merkkelin rikkaus? Näistä, kun ei saatana tiedä ja miksi kehitysmaalaisia päästetään Eurooppaan riehumaan?
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Ördög
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 1:49 pm
Paikkakunta: Nordsjö

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja Ördög »

Deutsche Wellen kommentin mukaan verityöllä tulle olemaan "poliittisia seurauksia". (Ihanko totta?) Surmatun tytön isä kertoo miten perhe oli yrittänyt auttaa nuorta afghaania, "aivan kuin hän olisi ollut heidän oma poikansa"...

http://www.dw.com/en/opinion-murder-of- ... a-41975314
The crime is already incomprehensible, and becomes even more so when we are told that the presumed murderer was, for a while, practically a member of the family. "We took him in as if he were a son," the girl's father said, according to the Bild tabloid newspaper. He has lost his only daughter. She was stabbed and killed by her former boyfriend, an unaccompanied refugee from Afghanistan.
Keskustelua tästä hirmuteosta käydään sekä englanniksi että saksaksi. Mian (tytön) vanhempien pohjaton hyväuskoisuus on yleisen kauhistelun ja pilkan aiheena.
http://gatesofvienna.net/2017/12/more-o ... drugstore/
http://www.epochtimes.de/politik/deutsc ... 07125.html
Nie wird so viel gelogen wie nach der Jagd, im Krieg und vor Wahlen. (Otto von Bismarck)

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ikäjuttua mietitään Saksassakin. Isä ei ollut alkuunkaan uskonut ikää ja kaverikin on avautunut. Tässäpä tämä tappaja-afgaanilapsi:
Abdul D - muka 15v lapsentappaja poseeraa ties milloin.jpg
Abdul D - muka 15v lapsentappaja poseeraa ties milloin.jpg (68.09 KiB) Katsottu 10296 kertaa
Bild.de
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja Gladys »

"Pari oli seurustellut usean kuukauden ajan. Kun suhde päättyi, poika oli uhkaillut ex-puolisonsa terveyttä sosiaalisessa mediassa, kertoi apulaispoliisipäällikkö Eberhard Weber.
Uhrin vanhemmat olivat tehneet pojasta uhkausten takia ilmoituksen poliisille kaksi viikkoa ennen puukotusta. Poliisi kutsui pojan kuulusteluihin monta kertaa, mutta hän ei saapunut paikalle. Poliisi oli siksi toimittanut kuulustelukutsun tekopäivän aamuna hänelle henkilökohtaisesti."


^ Kyllä on taas mielenkiintoista semantiikkaa uutisoinnissa. Ex-puoliso? 15-vuotias muutamia kuukausia seukannut saksalainen tyttö? Ex-puoliso? :shock: Minkä kansanosan suulla tässä nyt puhutaan taas ja miksi? Ja minkä kansanosan todellisuutta tässä taas ihan ohimennen vahvistetaan? Käsittääkseni kuukausien tai vuosienkaan ns. seurustelu ei länsimaisen kulttuurin mukaan tee kenestäkään teinistä puolisoa ilman papin aamenta.

Lisäksi kysyisin tuosta poliisiin toiminnasta että mitä vittua? Hei sinä poika siellä joka olet uhkaillut tappaa "puolisosi", hei et sä viitsis viitsisitsä? Viitsisistsä? Ai etsä?

Pitäisikö meidän vielä hieman enemmän pokkuroida kunniakansalaisten edessä?
All is pretty.
- Andy Warhol

DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Kuvan perusteella se 25-vuotias lapsi, jumalauta porukka on mamuvirastossa hyväuskoista, tyhmää, tai jossainmäärin molempia.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.

pragma
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 12:16 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja pragma »

Tässäpä parempi kuva, Kuva

On varmasti noin 25 tai enemmän ikää.

sinnerman
Agentti Scully
Viestit: 650
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

^Jospas noilla afgaaneilla lasketaan nuo vuodet jotenkin eri tavalla?
Afganistanin vinttikoirilla ainakin lasketaan. :roll:

DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

15-vuotias turvapaikanhakijalapsukainen :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :shock: :roll:

Poistettu kuvan turhaa toistoa lyhyen onlinerin kanssa
-NILS-
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.

RoteAF
Lauri Hanhivaara
Viestit: 132
Liittynyt: Ma Heinä 04, 2016 4:52 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja RoteAF »

[quote="DemlaMinfo"][quote="pragma"]
Tuo kuva on otettu myöhemmin.

Poistettu kuvan turhaa toistoa lyhyen onlinerin kanssa
-NILS-

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10565
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja damfin »

RoteAF kirjoitti:
Uutisesta:
Tekijä on 15-vuotias afganistanilaispoika, joka on Bild-lehden tietojen mukaan saapunut Saksaan alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman vanhempia vuoden 2016 alussa.
Eli tekijä on "tietojen mukaan" tällä hetkellä 15-vuotias afganistanilaispoika,
jos kuva on siis otettu myöhemmin niin onko se otettu tulevaisuudessa ja saatu teleportattua tähän nykyhetkeen?
Voin kyllä kuvitella että jos poika olisi tällä hetkellä 15 vuotias, niin tuolta hän näyttäisi 10 vuoden päästä tulevaisuudessa päästyään lyhyen vankeusrangaistuksen jälkeen saksan kunniakansalaiseksi ja nautittuaan hänelle suodusta elätyksestä ja hyvinvoinnista.

täytyy vielä lisätä että onhan hän komean näköinen nuorukainen, ei lainkaan mikään ruman makkaraa jauhavan suomi-juntin näköinen, kyllähän tuolla ulkomuodelle poika tänne suomeenkin kelpaisi annaannasta huolta pitämään ja hyväilemään ja nätisti korvaan hempeitä kuiskailemaan.

Ja edelleen: Poistettu kuvan turhaa toistoa.
-NILS-

RoteAF
Lauri Hanhivaara
Viestit: 132
Liittynyt: Ma Heinä 04, 2016 4:52 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja RoteAF »

damfin kirjoitti:
RoteAF kirjoitti:
DemlaMinfo kirjoitti: 15-vuotias turvapaikanhakijalapsukainen :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :shock: :roll:
Tuo kuva on otettu myöhemmin.
Uutisesta:
Tekijä on 15-vuotias afganistanilaispoika, joka on Bild-lehden tietojen mukaan saapunut Saksaan alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman vanhempia vuoden 2016 alussa.
Eli tekijä on "tietojen mukaan" tällä hetkellä 15-vuotias afganistanilaispoika,
jos kuva on siis otettu myöhemmin niin onko se otettu tulevaisuudessa ja saatu teleportattua tähän nykyhetkeen?
Voin kyllä kuvitella että jos poika olisi tällä hetkellä 15 vuotias, niin tuolta hän näyttäisi 10 vuoden päästä tulevaisuudessa päästyään lyhyen vankeusrangaistuksen jälkeen saksan kunniakansalaiseksi ja nautittuaan hänelle suodusta elätyksestä ja hyvinvoinnista.

täytyy vielä lisätä että onhan hän komean näköinen nuorukainen, ei lainkaan mikään ruman makkaraa jauhavan suomi-juntin näköinen, kyllähän tuolla ulkomuodelle poika tänne suomeenkin kelpaisi annaannasta huolta pitämään ja hyväilemään ja nätisti korvaan hempeitä kuiskailemaan.
Taidat olla yhtä hyväuskoinen, kuin Sipilä?

Tuo kuva ei voi olla tekohetkellä otettu, vaan myöhemmin.

Siis jos kuvassa on epäilty tekijä.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10565
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja damfin »

RoteAF kirjoitti:
damfin kirjoitti:
RoteAF kirjoitti: Tuo kuva on otettu myöhemmin.
Uutisesta:
Tekijä on 15-vuotias afganistanilaispoika, joka on Bild-lehden tietojen mukaan saapunut Saksaan alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman vanhempia vuoden 2016 alussa.
Eli tekijä on "tietojen mukaan" tällä hetkellä 15-vuotias afganistanilaispoika,
jos kuva on siis otettu myöhemmin niin onko se otettu tulevaisuudessa ja saatu teleportattua tähän nykyhetkeen?
Voin kyllä kuvitella että jos poika olisi tällä hetkellä 15 vuotias, niin tuolta hän näyttäisi 10 vuoden päästä tulevaisuudessa päästyään lyhyen vankeusrangaistuksen jälkeen saksan kunniakansalaiseksi ja nautittuaan hänelle suodusta elätyksestä ja hyvinvoinnista.

täytyy vielä lisätä että onhan hän komean näköinen nuorukainen, ei lainkaan mikään ruman makkaraa jauhavan suomi-juntin näköinen, kyllähän tuolla ulkomuodelle poika tänne suomeenkin kelpaisi annaannasta huolta pitämään ja hyväilemään ja nätisti korvaan hempeitä kuiskailemaan.
Taidat olla yhtä hyväuskoinen, kuin Sipilä?

Tuo kuva ei voi olla tekohetkellä otettu, vaan myöhemmin.

Siis jos kuvassa on epäilty tekijä.
Nyt en kyllä suoraan sanottuna ymmärrä mitä yrität kertoa tuolla myöhemmin ottamisella, en tiedä mitä olet ottanut ja milloin, mutta eihän kukaan ole väittänytkään että tuo kuva olisi tekohetkellä otettu, vaan ilmeisesti se on otettu sinä aikana jolloin tuo poika on ollut saksassa turvapaikanhakijana, ei tuo ainakaan aftganistanissa otetulta näytä ja jos olisikin niin silloinhan hän olisi kuvassa alle 13 vuotias jos hän kerta on tällä hetkellä 15 vuotias.

Millä lailla minä sitten olen hyväuskoinen, siinäkö kun en suostu uskomaan pojan olevan 15-vuotias vaan vähintään 20 vuotias kuvasta päätellen? vai oliko se sarkasmi nyt jälleen liian vaikea aihe...

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: 15-vuotias afgaanipoika tappoi tytön Saksan Kandelissa

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Eiköhän tuo kuva ole otettu ennen tätä surmatyötä. Tuskin häntä on mirri kaulassa päästetty poseerailemaan johonkin etelänlomalle. Kun ei tuo taustamaisema oikein joulukuiselta Saksalta näytä.
Saattaa tietenkin olla että RoteAF tarkoittaa tässä jotain mikä on minulle liian mystistä.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Vastaa Viestiin