Britannia: Sairaanhoitaja Lucy Letby tuomittiin seitsemän vauvan sarjamurhasta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Britannia: Sairaanhoitaja Lucy Letby tuomittiin seitsemän vauvan sarjamurhasta

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Britanniassa nainen pidätettiin epäiltynä kahdeksan vauvan murhasta

Poliisin mukaan terveydenhuoltoalalla työskennellyttä naista epäillään myös kuudesta murhanyrityksestä sairaalassa Pohjois-Englannissa.

Britannia 3.7.2018 klo 13:56 päivitetty 3.7.2018 klo 14:31


Britanniassa poliisi on pidättänyt terveydenhuoltoalalla työskennelleen naisen epäiltynä chesteriläisessä sairaalassa tapahtuneista vauvakuolemista. Poliisi kertoi asiasta tiistaina.

Naista epäillään kahdeksasta murhasta ja kuudesta murhayrityksestä. BBC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan poliisi ei kertonut, missä tehtävässä nainen oli työskennellyt.

Poliisi oli tutkinut 17 vauvan kuolemaa ja 15 vauvan tilan heikkenemistä, jotka olivat tapahtuneet maaliskuun 2015 ja heinäkuun 2016 välisenä aikana vastasyntyneiden yksikössä.

Poliisi sanoi, että meneillään oleva tutkinta on hyvin vaikea ja aihe herkkä.

– Pitää muistaa, että tapaukseen liittyy paljon perheitä, jotka etsivät vastausta lapselleen tapahtuneeseen, sanoi tutkinnasta tiedottanut Paul Hughes.

The Countess of Chester Hospital tiedotti, että tekee kaikkensa auttaakseen tutkinnassa. Sairaalan synnytysosasto on jatkanut toimintaansa eikä ketään ole erotettu tapauksen vuoksi.

Alun alkaen sairaala oli pyytänyt poliisia tutkimaan tapausta.
Taas työpaikka murhapaikkana, kuten hiljattain Saksassakin, jossa miehen epäilleen murhanneen työkavereitaan...

https://yle.fi/uutiset/3-10286349

Otsikko päivitetty ja nimi lisätty. Aiheesta oli avattu kaksi ketjua. Ne yhdistetty.
-NILS-

originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Mahtaa tulla englannin 4 whole life tuomion saava nainen

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja wretch »

Britanniassa istuu tällä hetkellä kaksi naista "täyttä elinkautista". Rose West ja Joanna Dennehy. Myra Hindleyn tapauksessa päätettiin vasta myöhemmin, että hän tulee kuolemaan vankilassa.Silloinen sisäministeri päätti toisin, että Hindley olisi voinut päästä vapaaksi "poikkeuksellisissa" olosuhteissa. Yleensä tämä tarkoittaa sellaista tilannetta, että vangilla on vain päiviä tai enintään viikkoja elinaikaa jäljellä.Hindley kuoli vankilassa.

Kyllä alkuperäisessä postituksessa mainttu "daami" mielestäni joutaisi hyvinkin Rosen ja Joannan seuraksi.Ei kahta ilman kolmatta.

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Tuossa YLE:n jutussa on muutamia ilmeisesti pikaistuksissa läpi menneitä virheitä ja puutteita verrattuna BBC:n alkuperäiseen artikkeliin. BBC:n mukaan sairaala ei kommentoi sitä onko joku erotettu ja poliisi ei kommentoi sairaalan henkilökunnan roolia tapaukseen liittyen.

ilmeisesti tutkinta on pyörinyt taustalla jo pidemmän aikaa, sillä BBC:n mukaan se on alkanut viime vuoden toukokuussa kahdeksan lapsen osalta ja laajentunut sen jälkeen. Poliisi ollut ilmeisesti todella hiljaa tutkinnasta, mutta pidätys ja kotietsintä lähellä sairaalaa asuneen naisen taloon toi tiedon julkisuuteen.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja dazu »

Tämä on sitten tällainen perinteisen tyyppinen sarjamurhaaja. Näitä vauvoja tappavia hoitajanaisia on ollut Länsi- ja Keski-Euroopassa jo vuosisatoja... Mahdollisesti niin pitkään, kuin tällaisia sairaanhoito- ja lastenhoitopalveluita on ollut yleisesti käytössä.
Nämä vauvoja tappavat naiset ovat olleet yleensä hyvin samankaltaisia, kuin naisia tappavat miehet ja näihin on liittynyt selkeä riippuvuus tästä tappamisesta, tai sen tuottamasta kaikkivoipaisuudentunteesta ja johon mahdollisesti liittyy seksuaalinen vietti.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja wretch »

Naisen nimi on Lucy Letby, 28.Tämä ei ole ehkä kovin mielenkiintoista, mutta naisen tekoja tutkitaan Liverpool Women's Hospitalissa.Mitään epäilyttävää ei ole ainakaan vielä havaittu.Toivottavasti kyseessä on vain varotoimi eikä mitään uutta paljastu.Vauvoja tappava sairaanhoitaja on aika painajaimainen ajatus monelle meistä.Niin, nainen oli valmistunut sairaanhoitajaksi.
(The Telegraph)
Ps En usko, että ylen toimittaja on "kirjoittava zombie". Yksinkertaisempi selitys on väärä linkki jutussa.

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Uusinta päivitystä Enkuista: https://www.independent.co.uk/news/uk/c ... 33466.html .

Lyhyesti sanoen linkin anti se, että moniin vauvoihin kohdistuneista henkirikoksista JA monista niiden yrityksistä (lähes 20 kuollut, toinen lähes 20 jäänyt henkiin - editoin tarkemmat luvut : 17 menehtynyt, 15 jäänyt henkiin) epäillyn hoitajan kotipihalla on tehty teknistä tutkintaa; virkavalta on siirtänyt sementtisiä pihalaattoja (linkissä näkyy kuvattuna) ja todisteita siis etsitään. Ei ole tiedossa, onko mitään tapaukseen liittyvää materiaalia löydetty.

Luin muualta, että sekä hoitajan että hänen vanhempiensa koti on raidattu.

Hoitajaa on kuvailtu hyväsydämiseksi ja hänen on sanottu olleen omistautunut työlleen. Aiemmassa sairaalaan liittyyvässä lehtihaastattelussa hän hehkutti työtään ja toivoi lisää yksityisyyttä osastolle. (hmm)
Tuttavien ja läheisten on vaikea uskoa hoitajasta mitään tämmöistä hirveyttä. Daily Mailin jutussa sanottiin, että hän on vanhempiensa ainoa lapsi (omaa: huomiota ei siis jaettu sisarusten kanssa). Samaisessa lehdessä hoitajaa intouduttiin profiloimaan otsikoissa kömpelönoloiseksi nörtteilijäksi. Valokuvista saa mielestäni sellaista näkymää, ainakin Letbyn osoittaessa omaavansa 0% seksikkyyttä/sähäkkyyttä (voi olla tarkoituksellistakin kunnollisuuden painottamista), mitä tulee esimerkiksi ns. hassuttelukuvaan tangon ääreltä. :)

No, menen nyt omiin profilointeihini: voisi olla kyseessä Münchausen by proxy -juttu. Muistakaa, noin puolet epäiltyjen rikosten kohteina olleista vauvoista kuoli ja puolet selvisi. Näkisin asian niin (ja Beverly Allenin vastaavassa keississä muistaakseni homma meni juurikin näin....) , että hän on halunnut esiintyä pikkuvauvojen "ykköshoitajana", jonka käsistä kirjaimellisesti riippuu pikkuvauvojen elämä - on luultavasti aiheuttanut hengenvaaralliset tilanteet vauvoille ja sitten "pelastanut" osan ja saanut näin valtavasti huomiota ja hässäkkää, kun taas osan on tappanut/murhannut ja sitten kenties ottanut osaa vanhempien tuskaan ja edelleen tykännyt kaikesta hässäkästä, mitä tilanteet ovat saaneet aikaan. Hän on saattanut nauttia kriiseistä, ultimate reality-showta (vastenmielinen ilmaus kuvaamaan) ja vain hän on tiennyt, mitä onkaan tapahtunut. Kunnollisuuden naamion takaa hän on leikkinyt Jumalaa vai Saatanaa......

Jos syytökset osoittautuvat paikkansapitäviksi, tulee hän halaamaan epäseksuaalisesti enää vankilan taikka pakkolaitoksen kaltereita. Mutta suloista kömpelyyttä ei siinä ole, jos oli milloinkaan....., pahuutta ja/tai sairautta vain.

Pikkuisia uhreja ei saada enää takaisin eläviksi, ja ne jotka jäivät henkiin, toivottavasti jäivät terveiksi.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Mielestäni näissä tapauksissa, joissa vauvoja hoitava henkilö tappaa vauvoja, näkyy splitting kaikkein puhtaimmillaan. Splittissä henkilö jakaa kaikki ihmiset äiteihin siten, kuin hän vauvana koki äitinsä ja vauvoihin siten, kuin hän vauvana koki itsensä.
Splitti syntyy todennäköisesti siten, että vauva joutuu traumaattiseen tilanteeseen, minkä kokee johtuvan äidistään. Koska vauva on täydellisen riippuvainen äidistään ja rakastaa äitiään yli kaiken, vauva ei kykene näkemään äidissään mitään pahaa. Se olisi liian kestämätöntä. Näin ollen vauva syyttää itseään äidin aiheuttamaksi kokemastaan traumaattisesta vuorovaikutuksesta ja tavallaan uhraa itsensä äitinsä hyvyyden eteen.
Vauvalla ei ole vielä itsenäistä minuutta, vaan hänen minuutensa jakautuu äitiminään ja vauvaminään. Splittin syntymisen seurauksena itsenäistä minää ei pääse koskaan kehittymään, vaan jako vauvaminään ja äitiminään jää pysyväksi. Ja, koska henkilö ei ole koskaan itsenäistynyt äidistään persoonatasolla, hän ei myöskään itsenäisty toisista ihmisistä... tästä syystä henkilö jakaa kaikki ihmiset splittin mukaan äitiminuuksiin ja vauvaminuuksiin. Äitiminäroolissa olevat henkilöt symboloivat hänen äitiään siten, kuin hän vauvana koki äitinsä... he ovat täydellisen hyviä ja vahvoja ja heistä ollaan riippuvaisia. Vauvaminäroolissa olevat ovat taas heikkoja, pahoja ja riippuvaisia.
Henkilö toimii vuorovaikutussuhteissa siten, että hän pyrkii itse esiintymään äitiminäroolissa, koska vauvaminäroolissa hän joutuisi kohtaamaan vauva-ajan traumaattiset tunteet. Mutta kyetäkseen olemaan äitiminäroolissa, hänen täytyy asettaa joku toinen tähän vauvaminärooliin. Tässä vuorovaikutussuhteessa hän pyrkii uhraamaan vauvaminärooliin asetetun henkilön itsensä eteen samaan tapaan, kuin hän vauvana uhrasi itsensä äitinsä täydellisyyden eteen.

Vauvasurmat tapahtuvat siis siten, että surmaaja uhraa vauvat oman täydellisyytensä ja kaikkivoipaisuutensa eteen ja näin tehdessään hän kokee olevansa samallalailla täydellinen ja kaikkivoipainen, kuin miten hän vauvana koki äitinsä. Tähän liittyy myös seksuaalinen elementti.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Lassie »

^ Mielenkiintoista luettavaa, Dazu. Luen uusiksi, silmäilin nopeasti lukien äsken, mutta paremmalla keskittymisellä nytten. :)
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja dazu »

Aika vahvasti tästä Lucysta paistaa ulospäin narsismi. Oli työpaikkansa tähti, jota pidettiin todella omistautuneena työlleen ja todella hyväsydämisenä ja hän oli toiminut varainkeruukamppanjan kasvoina.
Veikkaan, että narsistinen persoonallisuushäiriö löytyy ainakin. Sosiopaatiksi en tätä jaksa uskoa... Psykopaatti saattaa olla varauksella...
Vähän sellainen fiilis kuitenkin, että saattaisi olla pelkkä narsistinen persoonallisuushäiriö.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

En nyt haluaisi ryhtyä välimerkkiä rakastelemaan, mutta nuo luvut ei oikein täsmää tämän Daily Mailin artikkelin kanssa.

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... 553bcc1933
Figures show the number of babies who died at the facility rose in 2015 and 2016.

2009 - 3
2010 - 1
2011 - 3
2012 - 3
2013 - 2
2014 - 3
2015 - 8
2016 - 5
Eli tämän mukaan koko laitoksessa olisi kuollut vuosina 2015-2016 yhteensä 13 vauvaa, kun alkuperäinen YLE:n artikkeli mainitsee, että "Poliisi oli tutkinut 17 vauvan kuolemaa ja 15 vauvan tilan heikkenemistä, jotka olivat tapahtuneet maaliskuun 2015 ja heinäkuun 2016 välisenä aikana vastasyntyneiden yksikössä."

Letbyhän kyllä on ilmeisesti ollut töissä tuolla jo 2011 lähtien. Eli onkohan nyt edelleen vähän huolimatonta journalisimia harrastettu vai olenko missannut jotain?
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja dazu »

Englannin media kertoi jo kolme päivää sitten sellaista, että Lucy Letby on maksettu ulos vankilasta ja hän odottaa nyt syytteitä vapaalla jalalla.

Nuo lukemat ovat varmaankin menneet niin, että Letbyä on epäilty ainakin kahdeksan vauvan surmaamisesta, jotka kaikki olisivat tapahtuneet vuosina 2015-2016 ja kokonaisuudessaan häntä on epäilty 17 vauvan surmaamisesta.

Englannissa on tosiaan historiaa sekä vauvoja surmanneista hoitavassa asemassa olleista sarjamurhaajista, että sarjamurhaajalääkäreistä ja sarjamurhaajahoitajista.
Harold Shipman pitänee maailman ykkös rekordia suoritettujen murhien määrässä tällä saralla vähintään 250 murhalla, mahdollisesti jopa 345 murhalla.

Lievempi samantapainen ilmiö lienee sellainen, että laitetaan potilaille lääkkeitä, joita he eivät tarvitse. Suomessa määrätään masennuslääkkeitä yleensä kuolemaan asti ja sitten media kirjoittaa, että "masennus tappaa".
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Sairaanhoitajaa syytetään kahdeksan vauvan murhasta Britanniassa

Englantilaisessa sairaalassa vuosia työskennellyttä hoitajaa syytetään useista murhista ja murhan yrityksistä.

Englannin poliisi tiedotti keskiviikkona, että se epäilee 30-vuotiasta sairaanhoitaja Lucy Letbyä kahdeksan vauvan murhasta sekä kymmenestä murhan yrityksestä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Luoteis-Englannin Chesterissä sijaitsevassa The Countess of Chester -sairaalassa maaliskuun 2015 sekä kesäkuun 2016 välisenä aikana.

Sairaalassa hoitajana työskennellyt Letby on pidätetty murhatutkinnan tiimoilta myös vuosina 2018 ja 2019, mutta aiemmin poliisi vapautti hänet ryhtymättä jatkotoimenpiteisiin. Tiistaina poliisi pidätti Letbyn kolmannen kerran, ja nyt häntä vastaan on nostettu syytteet.

Asiaa on määrä käsitellä oikeudessa tänään torstaina.

Kuolemissa yhtäläisyyksiä
Sairaala avasi tutkinnan vauvojen kuolemista vuonna 2016, kun vastasyntyneiden yksikössä havaittiin poikkeuksellisen monta kuolemantapausta toisensa perään. Tutkimusraportissa kerrottiin, kuinka sairaalan lastenlääkärit olivat huolestuneet vauvojen yllättävistä sekä odottamattomista kuolemista jo vuoden 2015 puolella. Asiaa tutkittuaan lääkärit huomasivat kuolemissa yhtäläisyyksiä ja veivät asian tutkittavaksi sairaalan ulkopuolelle.

Poliisi on tutkinut tapausta vuodesta 2017 lähtien. Tutkinnanjohtaja Paul Hughesin mukaan kyseessä on erittäin vaikea sekä arkaluontoinen tapaus, ja sen parissa työskentelevät poliisit ovat tehneet kaikkensa selvittääkseen vauvojen kuolemien taustalla olevat tapahtumat.

The New York Times kertoo, että murhista epäiltyä Letbyä haastateltiin The Chester Standard -lehteen vuonna 2013. Haastattelussa Letby kertoi työskennelleensä sairaalassa vuodesta 2011 saakka sekä tehneensä siellä myös työharjoittelun.

Sairaalan pääjohtaja Susan Gilby kuvaa uutista huolestuttavaksi. Hän ei kuitenkaan halua kommentoida tapausta sen enempää tutkinnan tässä vaiheessa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/42a ... 7095f8b018

Avatar
Serenity
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:12 pm

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Serenity »

Lucy Letby oli tänään oikeudessa Manchesterissa videolinkin kautta. Häntä vastaan on nostettu syyte kahdeksasta murhasta ja kymmenestä murhan yrityksestä. Syytetty vastasi kaikkiin kahdeksaantoista syytekohtaan "Syytön".

Epäillyt rikokset tapahtuivat hänen työpaikallaan Countess of Chester - sairaalan vastasyntyneiden osastolla maaliskuun 2015 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana.

Osastolla hoidettavana olleet keskosvauvat olivat kuolleet äkilliseen sydämen ja keuhkojen vajaatoimintaan, eikä elvytysyritykset olleet auttaneet.

Varsinainen oikeudenkäynti alkaa vasta lokakuussa 2022, koska rikosvyyhti on ollut erittäin mittava ja kompleksinen. Jutun sen käsittelyyn on varattu kokonaiset kuusi kuukautta.
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... -more.html


Vaikuttaa todella hankalalta keissiltä. Se, että Letby päästettiin kahdesti vapaaksi ennen viimeisintä pidätystä 2020, antaa kuvan, että todisteita häntä vastaan ei ole mitenkään valtavasti. Hauraat keskosvauvat ovat olleet helppo saada hengiltä, ja jos Letby ei ole käyttänyt tekoihin lääkeaineita, joista jää kehoon jäämiä, syyttäjän case voi olla vaikea todistaa. Ja viimeisen vauvakuoleman ja tutkinnan alkamisen välillä (2017) oli kuitenkin useita kuukausia taukoa, oliko pikkuvainajien ruumiita ollut edes enää saatavilla, ja missä kunnossa, oikeuslääkärin tutkittaviksi?

Jäämme seuraamaan vyyhdin purkautumista.
But silent let me sink to earth,
With no officious mourners near:
I would not mar one hour of mirth,
Nor startle friendship with a tear.

Collie
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm

Re: Britannia: Nainen murhannut vauvoja työpaikallaan sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Collie »

Lassie kirjoitti:
Pe Heinä 06, 2018 2:31 am
^ Mielenkiintoista luettavaa, Dazu. Luen uusiksi, silmäilin nopeasti lukien äsken, mutta paremmalla keskittymisellä nytten. :)
Minäkin nytten keskittyen silmäillen luin ja olen samaa mieltä. Ihan kivan näköinen tyttö tuon viimeisen kuvan perusteella, ei uskoisi vauvan murhaajaksi kyllä.
Knobster kirjoitti:
Ke Joulu 27, 2023 12:31 am
Paskon jatkuvasti pihalleni kun en vain osaa tehdä sitä muuten. Jostain syystä pihallani on ollut paskaa vuodesta 2007. Sen määrä on myös jotenkin lisääntynyt.

Vastaa Viestiin