USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
humma
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Kesä 29, 2011 12:22 am

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja humma »

Laitetaanpas tämäkin artikkeli talteen:
Viime maanantaina tuomittiin Yhdysvaltain Coloradossa elinkautiseen vankeuteen Christopher Watts, 33, jota syytettiin raskaana olleen vaimonsa Shanann Wattsin, 34, sekä parin tytärten Bellan, 4, sekä Celesten, 3, murhista. Nyt julkisuuteen on tullut tietoja, joiden mukaan Shanann Watts oli huolissaan aviomiehensä käytöksestä ennen kuolemaansa.

Tiedot ovat lähtöisin poliisin raporteista, kuulustelupöytäkirjoista sekä muista tutkinnassa esiin tulleista materiaaleista. Julkiseksi tulleista materiaaleista ovat uutisoineet useat yhdysvaltalaiset tv-kanavat sekä muun muassa People-lehti.

Peoplen mukaan dokumentit alleviivaavat sitä, kuinka perheenisä muuttui etäiseksi ja hullaantui ”uudesta rakkaudesta”, jonka hän lopulta valitsi perheensä sijaan.

– Hän on muuttunut. En enää tiedä, kuka hän on, Shanann Watts viestitti dokumenttien mukaan ystävälleen 7. elokuuta, alle viikkoa ennen kuolemaansa.

– Hän ei ole koskenut minuun viikkoon, eikä suudellut minua tai puhunut minulle. Paitsi silloin, kun yritän saada selville, mitä on vikana. Meillä ei ole koskaan ollut suhteessamme tällaisia ongelmia. Ei ikinä. Tämä on todella outoa. Haluaisin vain itkeä, viestittely jatkui.

Ystävä yritti rauhoitella naista, ettei tämä huolestuisi turhaan.

– Entä jos hän ei rakasta minua enää?! Hän sanoi, ettemme sovi enää yhteen! Hän kieltäytyi halaamasta minua ja sanoi yrittävänsä ”saada tämän toimimaan”. Hän sanoi uskovansa, että uusi vauva korjaisi hänen tunteensa, mutta kieltäytyi lähtemästä parisuhdeneuvontaan, Watts kuitenkin kirjoitti.

Hän oli kuollessaan 15. viikolla raskaana. Tulevan vauvan uskottiin olevan poika, ja hänen nimekseen oli ajateltu Nicoa.

”Sinun on tultava puoliväliin vastaan”

Kun ystävä neuvoi Wattsia tutkimaan miehensä puhelinta löytääkseen merkkejä uskottomuudesta, nainen totesi, ettei usko, että kyse olisi siitä. Christopher Wattsilla oli kuitenkin käynnissä suhde työtoverinsa kanssa, ja rakastajatar uskoi omalla tahollaan, että mies olisi eroamassa vaimostaan.

Jo viikkoja aiemmin Shanann Watts oli ollut tytärtensä kanssa perheensä luona Pohjois-Carolinassa. Tuolloin hän viestitti aviomiehelleen, että koki tunteiden kulkevan liitossa vain yhteen suuntaan.

– En voi palata takaisin näin. Sinun on tultava puoliväliin vastaan. Et ota lainkaan huomioon muita, etkä ajattele muiden tunteita, nainen kirjoitti miehelleen.

Syyttäjien mukaan murhien motiivina oli nimenomaan Christopher Wattsin ”itsekäs halu aloittaa uudestaan”. Kun Shanann Watts palasi elokuun 12. ja 13. päivän välisenä yönä kotiinsa työmatkalta Arizonasta, Christopher Watts surmasi hänet kuristamalla. Tyttäret hän tukehdutti hengiltä.

Ennen ruumiiden löytymistä Christopher Watts ehti vielä antaa useita tv-haastatteluita, joissa hän ilmaisi tuskaansa ja toivoi perheensä kotiinpaluuta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005910308.html
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Shanann Wattsilla oli youtubeen laitettuja videoita, joissa markkinoi jotain tuotteita ja joissa mies on esiintynyt tukijana taustalla. Videoiden perusteella nainen hallinoi kaikkea, mies oli kuin "props" ja jotenkin latistettu kuin lakeijana tottelemaan päsmäröintiä. (Toisaalta voi olla niinkin, että mies on ollut passiivinen ihmistyyppinä ja kenties epävalmis perheen ja talouden yms handlaamiseen joten vaimon päsmäröinti tarpeen. ) Tältä pohjin on nähtävissä, miten mies on voinut rakastua johonkuhun muuhun naiseen, aiemmasta elämisen vankilasta ja kasvavasta rahaloukusta vaan piti päästä irti ilman miehekästä vastuunottamista. Vaikka ihastumisen/rakastumisen johonkuhun muuhun voi vielä jotenkin käsittää, niin tilanteen kokonaishoitaminen henkirikossuunnitelmalla menee itsekkyydessään sosiopaattisen pahuuden alueelle.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Lassie kirjoitti:Shanann Wattsilla oli youtubeen laitettuja videoita, joissa markkinoi jotain tuotteita ja joissa mies on esiintynyt tukijana taustalla. Videoiden perusteella nainen hallinoi kaikkea, mies oli kuin "props" ja jotenkin latistettu kuin lakeijana tottelemaan päsmäröintiä. (Toisaalta voi olla niinkin, että mies on ollut passiivinen ihmistyyppinä ja kenties epävalmis perheen ja talouden yms handlaamiseen joten vaimon päsmäröinti tarpeen. ) Tältä pohjin on nähtävissä, miten mies on voinut rakastua johonkuhun muuhun naiseen, aiemmasta elämisen vankilasta ja kasvavasta rahaloukusta vaan piti päästä irti ilman miehekästä vastuunottamista. Vaikka ihastumisen/rakastumisen johonkuhun muuhun voi vielä jotenkin käsittää, niin tilanteen kokonaishoitaminen henkirikossuunnitelmalla menee itsekkyydessään sosiopaattisen pahuuden alueelle.
Lassie tuolla oli Homosuhde :wink: linkki taitaa olla täällä aikaisemmin jossa se selviää.Nimimerkki anita tästä tiesi laittaa uutisiin linkin.(tosin sama kai kenen kanssa suhde)karmeee tapaus kaikenkaikkiaan joka tapauksessa!
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja Tiina »

^Aiemmin joku linkkasi uutisen:

"Wattsin tyttöystävä Nichol Kessinger on sanonut medialle Wattsin johtaneen häntä harhaan suhteen alusta lähtien. Hän oli muun muassa väittänyt, että pariskunnan avioero oli miltei valmis.

– Hän on valehtelija. Hän valehteli kaikesta, Kessinger sanoi Denver Postille viime viikolla."


Eli kyllä ne tuolla tyttöystävästä puhuu, ei poikaystävästä.
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Jaa en tiedä sitten mikä pitää paikkansa,katsoin tuon linkin uutisista missä näin kerrottiin,tapailikohan sitten naisia ja miehiä tiedä sitten?
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Lassie kirjoitti:Shanann Wattsilla oli youtubeen laitettuja videoita, joissa markkinoi jotain tuotteita ja joissa mies on esiintynyt tukijana taustalla. Videoiden perusteella nainen hallinoi kaikkea, mies oli kuin "props" ja jotenkin latistettu kuin lakeijana tottelemaan päsmäröintiä. (Toisaalta voi olla niinkin, että mies on ollut passiivinen ihmistyyppinä ja kenties epävalmis perheen ja talouden yms handlaamiseen joten vaimon päsmäröinti tarpeen. ) Tältä pohjin on nähtävissä, miten mies on voinut rakastua johonkuhun muuhun naiseen, aiemmasta elämisen vankilasta ja kasvavasta rahaloukusta vaan piti päästä irti ilman miehekästä vastuunottamista. Vaikka ihastumisen/rakastumisen johonkuhun muuhun voi vielä jotenkin käsittää, niin tilanteen kokonaishoitaminen henkirikossuunnitelmalla menee itsekkyydessään sosiopaattisen pahuuden alueelle.
Noissa videoissa voi olla kyse myös siitä, että miehen on ihan pakko kontrolloida kaikkea vaimon tekemisiä ja tehdä vaimon työasioistakin itseensä liittyviä. Useimmista videoista huomaa, että naista ärsyttää miehen läsnäolo tilanteessa, mutta hän pyrkii kuitenkin ottamaan ukon osaksi clippiä. Normaali puoliso kai menisi sivummalle odottelemaan, kun toinen tekee vielä työjuttuihinsa liittyvän postauksen nettiin ennen nukkumaanmenoa tai yhteistä ilta-aikaa? Narsistimiesten yleinen toimintatapa on koittaa sabotoida vaimon uraa, jotta tämä olisi riippuvaisempi miehestään. Ennen muinoin mies saattoi suoraan kieltää vaimolta työnteon, mutta nykyisin heidän on käytettävä toisenlaisia strategioita. Toimintatavoista on paljon esimerkkejä, yksi kuuluisimpia viime ajoilta on Bill Clintonin möläytykset vaimonsa kampanjan aikana.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Shanann Watts siis teki verkostomarkkinointia työkseen ja siksi teki paljon videoita nettiin, joista nyt on sitten analysoitu vaikka mitä. Ja kyllähän niistä selviää monta asiaa. Esimerkiksi
tässä hän kertoo elämästään ja miten tapasi miehensä Chris Wattsin:
https://www.youtube.com/watch?v=IeaLP1wDcvE

Videolla Chris Watts istuu lattialla kauempana lasten kanssa mutta ei reagoi mitenkään vaimoonsa. Shanann näyttää minusta väsyneeltä ja välillä itkuiseltakin - olisiko talossa riidelty ennen videon tekoa. Shanannin tarinointi on epäkoherenttia, jutut kiemurtelee sinne tänne ja hän toistelee samoja asioita. Se viittaa voimakkaaseen tunnekuohuun, joka häiritsee hänen keskittymistään lasten juoksentelun lisäksi. Lopulta hän menee ulos ja kertoo siellä, miten kaikki menee aivan mahtavasti, Coloradossa on ihanaa ja kuinka ihana hänen miehensä on. Hän toistelee positiivisuuspsyykkauksen perusjuttuja eli ettei enää anna negatiivisten ihmisten estää itseään ja kiittelee ihania ihmisiä ympärillään sekä miestään Chrisiä.
Shanann kertoo, miten työskenteli nuorena ankarasti ja sai oman talon 25-vuotiaana. Ilmeisesti stressin vuoksi hän kuitenkin sairastui krooniseen sairauteen (ilmeisesti suolistotulehdus, Crohn tai vastaava) ja menetti myös ystäväpiirinsä. Tuolloin hän tapasi Chrisin joka alkoi piirittää häntä ankarasti, tuli jopa mukaan kolonoskopiaan ja vaikka mitä. Shanann toistelee miten ihana Chris on. Hän sanoo myös "meille ei luvata [elämässä] mitään" ja miten hän uskoo, että kaikella on tarkoitus, koska jos hän ei olisi sairastunut niin hän ei olisi alkanut olemaan Chrisin kanssa (jonka alun perin torjui monesti).
Video on tehty kesällä heidän uutukaisessa talossaan asuntoalueella, joka on näitä pellon keskellä rakennettuja kalliita uusia perhetaloja ja niin uusi ettei edes pihoilla vielä kasvit kasva (tiedätte tämän nousukautisen maiseman, näitä nousee Suomessakin pelloille asuntobuumien aikana). Kuitenkin tuon videon tekoaikaan he olivat juuri käyneet konkurssissa (jenkeissä voi nääs yksityishenkilönäkin tehdä konkurssin). Ja vaikka molemmilla olikin jotain työtä, oli varmasti tiukkaa. Lapset olivat kuitenkin menossa kouluun syksyllä ja Shanann selvästi yritti saada kaiken toimimaan. Myös päätös kolmannesta lapsesta lienee ollut yhteinen.
Tuossa videolla Shanann kertoo, miten lähtee lasten kanssa pian 6 viikoksi sukuloimaan Pohjois-Carolinaan ja sen jälkeen on pian luvassa työreissu Arizonaan. Nettikommentoijat kertovat, että Shanann oli siivonnut ennen lomalle lähtöään talon lattiasta kattoon, käynyt kaupassa ja tehnyt ruoat ja pessyt pyykit Chrisille valmiiksi. Eli palvelu pelasi...
Murhat tapahtuivat, kun Shanann palasi yöllä Arizonasta.

*

Tässä haastatellaan Chris Wattsia katoamisten jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=nCE4T2-umiE

Haastattelun aikana ruumiskoirat ovat juuri talossa sisällä - ja haukkuvat tietysti ihan hulluna koko ajan, kun siellä on kuollut monta ihmistä alle 2 vrk sisällä. Toimittajan ja myös Wattsin, jos ei ole aivan aivokuollut, täytyy tuossa jo tietää, että Watts on syyllinen ja peli alkaa olla pelattu.
Wattsin tunteettomuus käy ilmi selvästi, kun hänellä pyrkii hymy pintaan hänen kertoessaan tytärtensä nimet ja iät, sekä useassa muussakin kohdassa. Kun hän puhuu vaimostaan ja tämän viimeisistä hetkistä yhdessä hänen kanssaan katoamisyönä, hän hymyilee välillä ja ilmeestä näkyy halveksuntaa ja peiteltyä vihaa.
Watts kertoo, miten edellinen yö yksin talossa oli "traumaattinen" ja että kyllä hänellä oli kamalaa, kun kaipasi lapsissaan esimerkiksi sitä, miten hän sanoi heille, että "syökää vihanneksenne tai ette saa jälkiruokaa!" Joo, eihän kuolleet enää jälkkäriä tarvitse, kyllähän siinä alkaa isukkia vähän väkisinkin hymyilyttämään... :shock:

*

Tällä videolla piirikunnan syyttäjä Michael Rourke lukee oikeudessa tutkintaan ja Wattsin tunnustukseen perustuvan kuvauksen teoista:
https://www.youtube.com/watch?v=CugmDXYX7P8

Syytteen mukaan murhat tapahtuivat 12.-13. elokuuta (huom. Shanann palasi varmuudella vasta yöllä klo 1 aikaan 13. elokuuta taloon, joten on siis mahdollisuus, että lapset olisivat kuolleet jo ennen paluuta). Watts oli ollut aiemmin päivällä lasten kaverisynttäreillä ja kun isoisä soitti talolle illalla, lapset söivät kylmää pitsaa ja karkkia ennen kuin isukki laittoi heidät nukkumaan.
Murhaa edeltäneenä iltana klo 17 Watts tekstasi tyttikselleen kertoen menevänsä seuraavana päivänä käymään työpaikkafirmansa eräällä vähän syrjemmällä sijaitsevalla öljykentällä. Edellisenä päivänä Watts oli ollut rakastajattarensa kanssa illan, kun oli hankkinut ensin tuttavan kautta lapsenvahdin valehtelemalla saaneensa ilmaisen lipun Rockiesin peliin.
Shanann Watts palasi työreissulta Arizonasta noin klo 1 yöllä, sillä lento oli myöhässä. Tuolloin Shanann ei ilmeisesti edes vielä tiennyt, että Chris halusi avioeron, vaan luuli että kyse oli avio-ongelmista. Shanann ei myöskään ilmeisesti tiennyt toisesta naisesta.
Syyttäjä kertoo, että uhreissa ei ollut juuri lainkaan puolustusvammoja. Eli Watts on ilmeisesti yllättänyt vaimonsa nukkumasta ja jotenkin estänyt häntä kuristamisen aikana liikuttamaan käsiään, sillä vaimolla oli pitkät rakennekynnet, jotka kyllä olisivat jättäneet jälkiä (huom. verratkaa tätä tietoa siihen sohvalla olleeseen peitettyyn nukkeen...). Shanannilla oli vain yksi pieni raapale niskassaan. Lapsista Bella oli purrut kieleensä useita kertoja eli hän oli taistellut hengestään. Celestellä ei ollut mitään ulkoisia merkkejä, mutta ruumiinavaus paljasti hänenkin kuolleen tukehtumalla.
Murhat tehtyään Watts kuljetti ruumiit yksi kerrallaan autoonsa - ja tallentui naapurin pihakameraan. (Ei siis mikään järjen jättiläinen tämä psyko.) Sitten hän ajoi Anadarkon öljykentälle, jossa hautasi vaimonsa matalaan hautaan ja kiipesi kahden eri öljytankin päälle pudottamaan lapsensa niihin, yhden kumpaankin. Öljytankin reikä on vain 20 senttiä kanttiinsa, joten hänen piti survoa lapset aikamoisella voimalla läpi ja toiseen tyttöön jäi sen vuoksi ruhjevammoja. Tankin reiästä löytyi tukko valkeita hiuksia. Wattsin omien sanojen mukaan (joita syyttäjä siteeraa) toinen tankeista oli vissiin tyhjempi kuin toinen, kun ruumiista lähti kuuluvampi mäjäys kun se putosi pohjalle...
Viimeksi muokannut devil_doll, Su Marras 25, 2018 1:32 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Kiitti devil_doll pitkästä käännöksestä!!Samaa mieltä kyllä tuosta että miksi pitää tunkea vaimon duunihommiin naamansa kanssa,tuo vaimo kovasti kehui joka käänteessä kuinka ihana hänen aviomiehensä on,tais vaimo olla niin sanotusti "tossun alla",mies piti itseään jumalana.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Ohhoh. Onpas kovasti kuva ja videomateriaalia tästä perhekunnasta. Siinä on eletty kamera kädessä. Ei ihme, että alkaa suhde rakoilemaan ja päässä flippaamaan, kun kaikki taltioidaan. :shock:
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja Lassie »

devil_doll kirjoitti:
Lassie kirjoitti:Shanann Wattsilla oli youtubeen laitettuja videoita, joissa markkinoi jotain tuotteita ja joissa mies on esiintynyt tukijana taustalla. Videoiden perusteella nainen hallinoi kaikkea, mies oli kuin "props" ja jotenkin latistettu kuin lakeijana tottelemaan päsmäröintiä. (Toisaalta voi olla niinkin, että mies on ollut passiivinen ihmistyyppinä ja kenties epävalmis perheen ja talouden yms handlaamiseen joten vaimon päsmäröinti tarpeen. ) Tältä pohjin on nähtävissä, miten mies on voinut rakastua johonkuhun muuhun naiseen, aiemmasta elämisen vankilasta ja kasvavasta rahaloukusta vaan piti päästä irti ilman miehekästä vastuunottamista. Vaikka ihastumisen/rakastumisen johonkuhun muuhun voi vielä jotenkin käsittää, niin tilanteen kokonaishoitaminen henkirikossuunnitelmalla menee itsekkyydessään sosiopaattisen pahuuden alueelle.
Noissa videoissa voi olla kyse myös siitä, että miehen on ihan pakko kontrolloida kaikkea vaimon tekemisiä ja tehdä vaimon työasioistakin itseensä liittyviä. Useimmista videoista huomaa, että naista ärsyttää miehen läsnäolo tilanteessa, mutta hän pyrkii kuitenkin ottamaan ukon osaksi clippiä. Normaali puoliso kai menisi sivummalle odottelemaan, kun toinen tekee vielä työjuttuihinsa liittyvän postauksen nettiin ennen nukkumaanmenoa tai yhteistä ilta-aikaa? Narsistimiesten yleinen toimintatapa on koittaa sabotoida vaimon uraa, jotta tämä olisi riippuvaisempi miehestään. Ennen muinoin mies saattoi suoraan kieltää vaimolta työnteon, mutta nykyisin heidän on käytettävä toisenlaisia strategioita. Toimintatavoista on paljon esimerkkejä, yksi kuuluisimpia viime ajoilta on Bill Clintonin möläytykset vaimonsa kampanjan aikana.
On tuokin mahdollista, että asetelma on mennyt noin päin. Pitäisi tietää, halusiko vaimo hänet mukaan videoihin peesaamaan markkinointia vai änkesikö mies tosiaan niihin videoihin mukaaan. Nyt ei vissiinkään tiedetä, miten päin homma meni ja että kumpi joutui toisen tossun alla kärsimään.

Itsellä käsitystä tuki naisen suhtautuminen mieheen noilla videoilla, hän mm. käskytti ohimennen miestä hakemaan itselleen muistaakseni laturin ja mies haki sen huomaamattomasti (ei hakenut kameran huomiota, ei linssiluteilua tms) ja nopeasti, vaimeasti eikä vaimo edes kiittänyt tai katsonut mieheen päin. Jos vaimo olisi miehen tossun alla ja jopa pelkäisi tämän edesottamuksia ja kontrollointia jälkeenpäinKin, hän ei noin vaan menisi vaatimaan laturin hakemista, etenkään kesken julkisen videointinsa (minkä kontrollinarsistihullu ihminen voisi kokea vihastuttavaksi nöyryytykseksi, Häntä näin hyppyytetään jne).

Miehen toiminta ja käytös rikosten osalta on tuonut esiin hänen kylmän sosiopaattisen kalamaisuutensa, olen aika samoilla linjoilla niistä haastetteluvideoista tekojensa jälkeen. Itsellä tulee mieleen, että hänellä on voinut olla piilevänä kylmä kalamaisuus ihon alla, kuin piilevä ominaisuus..., joka ei päässyt ihan pintaan liiton aikana tai aiemmin, mutta joka paineistuksen (raha, liitto) alla lopulta tuli esille sumeilemattoman rikossuunnitelman toteuttamisena. Tämäkin vain spekulaatiota!
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Tiina kirjoitti:Ohhoh. Onpas kovasti kuva ja videomateriaalia tästä perhekunnasta. Siinä on eletty kamera kädessä. Ei ihme, että alkaa suhde rakoilemaan ja päässä flippaamaan, kun kaikki taltioidaan. :shock:
Juu, en ole edes kuin pari lyhyempää videota nähnyt mutta silmäsin kanssa, että paljon on filmattu, no varmaan tuosta markkinointisyystäkin, mutta ei tyhjenny vain siihen julkisomeilu.

Jotenkin semmoinen esitys päällä, pakko esittää että hyvin menee ja täydellistä on. Yksi mahdollinen selitys on se, mistä devil doll laittoi. Toisaalta voi olla niinkin päin, että naiselle on vain ollut tärkeää kulissien ylläpitäminen (ymmärrettävyyttä suorituspaineiden ja taustan kautta) ja kaiken vetäminen fake-smile-todellisuudessa, mies istukoon siihen ja laitas päälle "proud father of two...." - paita (kumpi tämänkin hommasi, olisi mielenkiintoista yksityiskohtaa tukemaan jomman kumman esittämisdominanssia) ja nyt hymytään!

Miten päin asiat menneet vai olivatko kummatkin ärsyttäviä ihmisinä, mies sitten vaan piilevästi kylmä sosiopaatti. Tulkinnallista ja ärsyttävyydellekin voidaan hakea ymmärryttävyyttä, laitan vaan omaa (ensi)vaikutelmaa.

Miehen omat vanhemmat muuten antoivat jo itkien anteeksi miehen tekemiset, näin pätkän tästä sanomisesta oikeudessa uutisoinnin yhteydessä. Naisen vanhemmat, etenkin tämän isä, olivat ymmärrettävästi vähemmän ymmärtäväisellä päällä.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Lassie kirjoitti: Miehen omat vanhemmat muuten antoivat jo itkien anteeksi miehen tekemiset, näin pätkän tästä sanomisesta oikeudessa uutisoinnin yhteydessä. Naisen vanhemmat, etenkin tämän isä, olivat ymmärrettävästi vähemmän ymmärtäväisellä päällä.

Ymmärrän kyllä, että naisen vanhemmille anteeksianto on vaikeaa. Jos ei mahdotonta jopa.

Olisihan se ero tuossa tilanteessa, kun vaimo vielä raskaanakin aika ikävä homma. Mutta kerran uusi heilakin oli jo valmiina eroa odottelemassa, niin huomattavasti parempi teko olisi ollut.
Siinä ei olisi mennyt kuin maine täydellisenä aviomiehenä.

Nyt lukee tiilenpäitä loppuikänsä ja varmaan (ainakin luulisi) jossain vaiheessa kaduttaa se, että tappoi omat lapsensa. Mukaanlukien sen syntymättömänkin.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Lisäinfoa videoista:

- Shanannin krooninen sairaus oli lupus, ei suolistosairaus kuten epäilin. Hänelle oli sanottu, ettei hän voisi saada lapsia sairauden takia.

- Shanannilla oli aivan hiljattain, tuon Pohjois-Carolinan sukulointimatkan aikana mennyt sukset ristiin anopin kanssa siitä, että toisella tytöistä oli paha pähkinäallergia ja siihen liittyvistä ohjeistuksista anoppi p-kat nakkasi. Pähkinäallergiahan on yksi pahimpia anafylaksian aiheuttajia eli toinen tytöistä oli periaatteessa vaarassa tukehtua koko ajan johonkin safkaan. Anoppi oli ostanut taloon ja jättänyt lapsen korkeudelle saataville pistaasipähkinöitä ja osti muille lapsenlapsilleen pähkinäjäätelöä jota nämä söivät tämän allergisen katsellessa vieressä... Shanann kun siitä suuttui niin anoppi tokaisi vain, että lapsen ei tarvitse aina saada sitä mitä haluaa. Alkaa kirkastua millaisissa oloissa tämä sosiopaatti Chris on kasvanut.

- Chris oli tuntenut naisystävänsä lopulta ilmeisesti aika vähän aikaa, varsinainen suhde oli ehkä alkanut vasta tuon P-Carolinan matkan aikana. Työpaikalla, jossa kaikki tiesivät Chrisin olevan naimisissa, Chris ja tämä Nicole eivät osoittaneet tuntevansa toisiaan lähemmin. Kumma, ettei nainen tajunnut epäillä mitään. Tai jos epäili, niin ei suuremmin välittänyt.

- Tuo iso, peitetty nukke sohvalla oli siis postattu Faceen 9. elokuuta eli vain pari päivää ennen murhia. Jo heti seuraavana päivänä Shanann lähti Arizonaan, josta palattuaan hänet tapettiin. Chris oli kaiketi antanut kuvan, että kyseessä oli tyttöjen tekemä juttu, mutta Shanann kommentoi, että "at least they have each others' backs" eli että tytöt pitävät toistensa puolta asiassa, ts. että molemmat kiistävät/myöntävät asian, kun yleensähän tuon ikäiset syyttelevät toisiaan. Minulle tulee mieleen että tuossa on leikitty jotain leikkiä, missä kääritään lapsi peittoon kokonaan ja isäukko on ollut demonstroimassa, tarkoituksena samalla kokeilla miten saa ihmisen liikkumattomaksi peiton alla, jotta tämä on helpompi kuristaa hengiltä. Ehkä tätä "leikkiä" on sitten leikitty uudestaan 12. päivä, koska oli niin vahva epäilys siitä, että lapset olisivat saattaneet kuolla ennen äitiään.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Lassie kirjoitti: Miehen toiminta ja käytös rikosten osalta on tuonut esiin hänen kylmän sosiopaattisen kalamaisuutensa, olen aika samoilla linjoilla niistä haastetteluvideoista tekojensa jälkeen. Itsellä tulee mieleen, että hänellä on voinut olla piilevänä kylmä kalamaisuus ihon alla, kuin piilevä ominaisuus..., joka ei päässyt ihan pintaan liiton aikana tai aiemmin, mutta joka paineistuksen (raha, liitto) alla lopulta tuli esille sumeilemattoman rikossuunnitelman toteuttamisena. Tämäkin vain spekulaatiota!
Itse myös olen kallistunut tälle kannalle. Siis että Chris Watts on ollut sitä tyyppiä narsisti, jota sanotaan salavihaiseksi ihmiseksi. Eli ei tee itsestään numeroa ja esiintyy täydellisenä, mutta vahtaa koko ajan mahdollisia loukkauksia egoaan kohtaan, märehtii niitä eikä jätä kostamatta. Alkeellisimmillaan nämä ovat niitä, jotka salaa uittavat toisten hammasharjoja vessanpöntöissä tai leipovat koiranpaskaa lahjapipareihin. Vähän kehittyneempi versio on sellainen, joka manipuloi toisia ihmisiä esimerkiksi "hyväätarkoittavilla" neuvoilla, jotka murentavat uhrin itsetuntoa.

Videoissa Chris tiesi, että häntä filmataan; silloin tällainen ihminen ei tee virheitä, hän ei jätä todistusaineistoa (koska oma mutsinsa/faijansa sai aikoinaan sekopääkohtauksen jos sai lapsen kiinni pienimmästäkin virheestä, nämä oppivat siitä valehtelemaan erittäin uskottavasti ja rakensivat täydellisen valeminän ulkokuorekseen). Shanann sen sijaan kertoo yo. videollaan miten hänellä oli ollut itsetunto-ongelmia ja miten hän epäonnistuu aina testeissä, vaikka tietäisikin asiat. Tällaiseen epävarmuuteen on manipulointiin pyrkivän tyypin helppo pureutua.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: USA Arizona: Shanann Wattsin ja lastensa kuolemat

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Vähän lisää infoa tuosta konkurssista: tilanne oli ilmeisesti edelleen päällä, seuraavalla viikolla olisi ollut tiedossa meno oikeuteen setvimään juttua. Kuitenkin he asuivat edelleen talossa?? Ja mies oli töissä, samoin vaimo oli juuri saanut uuden työn, jossa vuosiansio oli noin 80 000 dollarin luokkaa. Verkostomarkkinointihan on pyramidihuijausta, jossa alimmat tasot maksavat ylätason oikeat ansiot. Mutta Shanann oli onnistunut saamaan tällaisen ylätason paikan johon kuului mm. autoetu ja ihan hyvä palkka siis. Hän oli toisin sanoen juuri noilla videoilla onnistunut luomaan itselleen lisäarvoa niin paljon että hänet ostettiin firman palvelukseen. Varmasti herätti kateutta miehessä, jonka oman itsetunnon hirviömutsi oli lytännyt jo lapsena...

Shanannilla oli korkeakoulututkinto ja oma talo siinä vaiheessa kun he tapasivat, kuitenkin onnistuivat hassaamaan talorahat suht lyhyessä ajassa??? Tilanne herättää paljon kysymyksiä, varsinkin kun sen yhdistää yllä linkkaamani ekan videon tietoihin, joita Shanann huomaamattaan paljastaa. Hänen väitteensä "meille ei luvata elämässä mitään" ja kaiken tarkoitukseen uskominen ovat keskenään ristiriidassa - jompi kumpi ajatus on varmasti peräisin Chrisiltä, veikkaisin ensimmäistä. Samoin siinä käy ilmi, että Shanannin ystävätär oli puuttunut siihen, että hän käytti paria numeroa liian suuria vaatteita, mikä on tyypillistä naisille, joiden pukeutumista mies on kontrolloinut (siis haukkunut itsensä esittelystä tai liian läskiksi tms.).
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Vastaa Viestiin