Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikosta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
JosefMengele

Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikosta

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Ystävien mukaan Jelena Grigorjevaa oli uhkailtu, mutta vielä ei ole tietoa, liittyykö surma hänen kansalaisaktivismiinsa.

Seksuaalivähemmistöjen puolustajana tunnettu pietarilainen aktivisti Jelena Grigorjeva on löytynyt kuolleena asuntonsa läheltä pensaikosta Pietarissa.

Uutissivusto Fontankan mukaan Grigorjevan ystävät ovat tunnistaneet hänen ruumiinsa. Surma oli tapahtunut kuluneena viikonloppuna, mutta ruumis löytyi vasta noin 12–16 tuntia tapahtuneen jälkeen.

Grigorjevan ruumiista on löytynyt kahdeksan puukoniskua ja jälkien perusteella häntä oli myös kuristettu.

Grigorjevan tuttava, ihmisoikeustaistelija Diner Idrisov kertoi surman tuottamasta järkytyksestä Facebookissa.

– Viime aikoina hän joutui väkivallan kohteeksi ja hänet uhattiin tappaa useita kertoja. Lena ja hänen asianajajansa kääntyivät viranomaisten puoleen, mutta poliisin taholta ei tullut näkyvää reaktiota. Kaikki oli vain tyyliin: ”Jos alkavat tappaa, niin soittakaa sitten”. Hän ei ehtinyt soittaa, Idrisov kirjoitti.

Idrisovin mukaan Grigorjeva oli vastikään pyytänyt heidän yhteistä ystäväänsä, että tämä huolehtisi hänen kissastaan, jos hänet surmattaisiin. Ystävä oli luvannut näin tehdä ja suunnitelmissa oli ollut myös vara-avaimen teettäminen hänelle.

Fontankan mukaan yksi teoria on, että surma olisi tapahtunut arkisessa kanssakäymisessä. Grigorjeva oli kertoman mukaan nähty hieman ennen oletettua kuolinhetkeä viiden muun henkilön seurassa ja seurue oli istunut puistonpenkillä alkoholijuomia nauttien. Ruumiin löytöpaikan läheltä oli löytynyt myös pullo.

Toinen teoria puolestaan on, että Grigorjevan surma liittyisi hänen lgbt-aktivismiinsa eli seksuaalivähemmistöjen puolustamiseen. Ystävien mukaan Grigorjevan nimi oli vastikään löytynyt listalta, jolla niin sanotut homojen metsästäjät listasivat mahdollisia kohteitaan.

Fontankan mukaan poliisilla ei ole tapauksen johdosta vielä epäiltyä, vaikka aluksi kerrottiin, että poliisikoira oli johdattanut tutkijat 40-vuotiaan Bashkiriassa syntyneen miehen jäljille.

Grigorjeva puolusti erityisesti homojen ja lesbojen oikeuksia, mutta hän otti osaa myös useisiin muihin protesteihin. Viime aikoina hän osoitti mieltään esimerkiksi isänsä surmasta syytettyjen Hatshaturjanin siskosten puolesta.

Grigorjeva oli puolustanut myös Krimin tataareja ja kodittomia eläimiä katuprotesteissa. Grigorjevasta on olemassa myös valokuvia tilanteista, joissa hän joutui poliisin kovien otteiden kohteeksi aktivisminsa vuoksi.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006181685.html

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Venäjällähän on porukoita jotka aktiivisesti etsivät ja vähintäänkin hakkaavat /kiduttavat näitä "setareita", nyt on sitten mennyt överiksi.

Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Tässä kuussa internetissä on julkaistu myös ilmoitus, jossa haettiin ”homojen metsästäjiä”. Heille luvattiin palkkioksi 300 000 ruplaa eli reilut 4 255 euroa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b47 ... b0b75dbc3c

Voihan helvetti! :D

Saakohan ne tappaa, vai pitääkö vain ottaa kiinni?

Taitaa kylläkin olla toimittajan mielikuvitusta tämä ilmoitus.

Trina
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: Pe Syys 09, 2011 12:45 pm

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja Trina »

Ei ole mielikuvitusta. Suomessa asuvia venäläisiä sukupuolivähemmistö-aktivisteja on uhattu myös tappamisella, tai oikeastaan murhaamisella.
Koko Venäjän Maa on aivan sekaisin ja elää pimeällä keski-ajalla.
- Kasvatan omenoita ja haluan antaa sinullekin yhden. Katso, leikkaan omenan kahtia ja syön itse toisen puolen - näet, että omena ei voi olla myrkytetty!

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Trina kirjoitti:Ei ole mielikuvitusta. Suomessa asuvia venäläisiä sukupuolivähemmistö-aktivisteja on uhattu myös tappamisella, tai oikeastaan murhaamisella.
Koko Venäjän Maa on aivan sekaisin ja elää pimeällä keski-ajalla.
Tästä kiinnostaisi tietää missä on todisteet? Eipä ole aiheesta erikoisemmin uutisoitu.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

reijoreipas kirjoitti: Saakohan ne tappaa, vai pitääkö vain ottaa kiinni?

Taitaa kylläkin olla toimittajan mielikuvitusta tämä ilmoitus.
Vaikeaa sanoa. Venäjää vastaan on olemassa isompi ns. propagandahyökkäys, jossa mikä tahansa väite otetaan sellaisenaan.

Venäjä ei ole mikään mallimaa, mutta huvittavaa on Venäjän syyllistäminen kaikesta mahdollisesta.

Samaan aikaan on mahdotonta löytää esim. vähemmistöjen hyökkäyksistä homoja kohtaan länsimaissa suurempia uutisia, vaikka aiheesta puhutaan säännöllisin väliajoin.

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Venäjän LGBTQ-aktivisti murhattiin sen jälkeen, kun hänet on listattu gay-metsästys-sivustolla
Yelena Grigoryeva tiesi kimppuunsa hyökättävän kun hänen nimensä ilmestyi verkkosivustolle, joka tarjosi palkintoja homojen vainoajille. Päivää myöhemmin hän oli kuollut.


https://www.nbcnews.com/feature/nbc-out ... e-n1032841

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Viides sarakeEtusivu / Artikkelit / Viides sarake / Murha Pietarissa
Elena Grigorieva ja hänen kissa. Kuva:Kuva
Murha Pietarissa
Alexander Nemets: Todennäköisesti Elena tapettiin "Saw" -projektin määräyksellä
päivitys: 25-07-2019 (14:32)
Ilmoitan etukäteen, että olen saanut kaikki tiedot Olga Smirnovalta, joka on yksi Pietarin solidaarisuusliikkeen johtajista, ja ystävältäni Konstantin Berkovskyltä (taiteilija, sisustaja, kuvanveistäjä, runoilija ja maanviljelijä). Kostya asuu Twin Cities -kaupungissa, mutta hänellä on vakaa yhteys Pietariin.

Tunnen molemmat hyvin ja en epäile heidän todenmukaisuuttaan. Kirjoitan omasta puolesta.

He löysivät Pietarissa 21. heinäkuuta julmasti murhatun 41-vuotiaan Elena Grigorjevan ruumiin.

Elena tuki avoimesti LBHT-yhteisöä, mutta käytännössä ei kuulunut LGBT-aktivisteihin. Mutta hän oli Pietarin pasifistisen (sodan vastaisen) liikkeen kuuluisa aktivisti. Elena toimi periaatteessa Pietarin "Solidaarisuus" -liikkeen puitteissa.

Elena osallistui rekkaautojen (Platonia vastaan), Ingushien (vastaan ​​osan maansa siirtämistä Tšetšeniaan) ja Krimin tatarien tukemiseen. Hän vastusti myös sotaa Ukrainan kanssa ja Venäjän federaation aggressiota Syyriassa.

Pohjimmiltaan seuraavat ansaitsevat suurimman huomion:

Jo 21. heinäkuuta Bashkortostanin kotoisin oleva Ahmet (sukunimi tuntematon), talonmies, jossa Elena asui, vahtimies pidätettiin syyttämällä Elena Grigorjevan murhasta poliisin toimesta. Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä oli "poliisin virhe".

Ahmet on erittäin ystävällinen henkilö, joka auttoi jatkuvasti Elenaa. Hän korjasi hänen wc: n, lämmityksen ja niin edelleen. Elena itse oli täysin avuton arjessa. Ahmet vieraili usein Elenan asunnossa. Siksi poliisikoira johdatti Ahmetin asuntoon.

Todennäköisesti Elena tapettiin LGBT-yhteisöä aktiivisesti harjoittavan Saw-projektin määräyksellä. On olemassa vakavia epäilyjä siitä, että Putinin erityisjoukot rahoittavat Pyla-hanketta.

On tietoa, että tietty Timur Bulatov, osallisena useisiin pimeisiin tekoihin, raportoi Elena Grigorjevasta Saha-projektille. Bulatov pidätettiin kahdesti korukaupan petoksista, mutta hän ei viettänyt yhtään päivää vankilassa. Nyt Bulatov hakee irtisanomisten avulla vapautusta vastuusta rikosasioissa.

Elenan ruumis löydettiin pensaista. Murha itsessään oli erittäin julma: leikkaa ensin kasvot, leikkaa sitten selkä ja vain sitten tappoi.

Elena on jo kauan tiennyt heidän haluavan tappaa hänet, mutta hän ei lopettanut mielenosoitustaan.

Elena Grigorjevan äiti saapui 22. heinäkuuta Pietariin tunnistamaan ruumiinsa. Yön 22.-23. Heinäkuuta Elenan äiti vietti Elenan huoneistossa. Yöllä he yrittivät murtaa asunnon oven. Elenan äiti pyysi (puhelimitse) apua Elenan ystävältä nimeltä Vladimir Spetsun. Melkein välittömästi hänet pidätettiin naurettavalla tekosyyllä.

22. – 24. Heinäkuuta versiota ”Elena Grigorieva - LBHT-aktivisti” mainostettiin aktiivisesti Venäjän sosiaalisissa verkostoissa ja Putinin televisiokanavilla (mukaan lukien Venäjä-24). Tämä ei ole muuta kuin "osoittaa varjo aidalle", koska Elena oli juuri sodan ja Putinin vastainen aktivisti.

http://www.kasparov.ru/material.php?id=5D398EDC2BC27

Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

LBHT
LGBTQ
En ole koskaan ymmärtänyt miksi toimittajat poimivat vain tiettyjä kirjaimia tämän yhteisön virallisesta nimestä.
nimetön6.png
nimetön6.png (140.45 KiB) Katsottu 3939 kertaa

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja meitzi »

reijoreipas kirjoitti:
LBHT
LGBTQ
En ole koskaan ymmärtänyt miksi toimittajat poimivat vain tiettyjä kirjaimia tämän yhteisön virallisesta nimestä
Varmaan siksi, ettei ole mitään yhteisöä virallisine nimineen, ja siksi voi joskus kirjoittaa ihan oikein samassa lehdessä kahdessa eri jutussa, joissa kirjainten määrä vaihtelee. Sitten on vielä tarkoitushakuiset önnöttäjät, jotka yrittävät olla mukahauskoja trolleja netin palstoilla ja lisäilevät sinne kirjaimia omien mieltymysten mukaan, toivoen että joku hyväksyisi sellaisena kuin on.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Pietarilainen Aleksei Volnianko kertoi tutkijoille, miksi hän tappoi LGBT-aktivistin Elena Grigorjevan. Hän sanoi, että nainen loukkasi häntä.

Volnianko myöntää, että hän itse kutsui Elenan yhteiseen illanviettoon: "Minulla on vodkaa." Tutkijoiden kysyttyä, miksi hän tappoi hänet, nuori mies sanoo, että Grigorjeva loukkasi häntä ja että hän "päihtyneenä ollessaan, menetti malttinsa". Myöhemmin Volnianko täsmensi syytöksiä: Hän sanoi, että en voi tehdä naiselle mitään, koska olen "tikkari"...

https://crimerussia.com/gromkie-dela/pr ... tivistku-/

..hmmm...uskoisko...?

Vaahtosammutin
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: La Touko 27, 2017 11:26 am

Re: Pietarilainen aktivistinainen löytyi surmattuna pusikost

Viesti Kirjoittaja Vaahtosammutin »

Tracker kirjoitti:Hän sanoi, että en voi tehdä naiselle mitään, koska olen "tikkari"...

..hmmm...uskoisko...?
Tässä vaiheessa vasta kertoo olevansa tikkari????

Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että tikkari on nainen, jolla on huomattavan iso klitoris, tai pippeli.

Vastaa Viestiin