USA: Joukkoampuminen Ohiossa! - ainakin 10 kuollutta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

USA: Joukkoampuminen Ohiossa! - ainakin 10 kuollutta

Viesti Kirjoittaja khl »

Uusi joukkoampuminen Yhdysvalloissa, Ohiossa – paikallislehden mukaan ainakin 10 kuollut

Tänään klo 10:00 (muokattu klo 11:17)

Eilen Teksasissa El Pasossa oli joukkoampuminen, jossa 20 ihmistä menetti henkensä.
Ohiossa useiden ihmisten pelätään kuolleen Daytonissa sattuneessa joukkoampumisessa.

Daytonissa Ohion osavaltiossa on tapahtunut joukkoampuminen. Paikallislehti Dayton Daily Newsin lähteiden mukaan ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ammuskelussa, joka alkoi varhain aamuyöllä paikallista.

Julkaisu kertoo myös, että surmansa saaneiden lisäksi alueella on useita vakavasti loukkaantuneita uhreja. Loukkaantuneiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

Dayton Daily Newsin mukaan tapahtumapaikkana olisi ollut Ned Peppers -baari. Poliisin kerrotaan tarkastaneen myös muita lähialueen baareja uhrien varalta.

Paikallismedian toimittajan Twitter-tilin mukaan ainakin 12 ihmistä olisi ammuttu.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ad4 ... 9db75e98bd

Otsikkoon lisätty mahdollinen uhrimääre.
-NILS-

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja aga »

Pormestari: Ohion ampujalla oli luotiliivit ja ylimääräisiä lippaita – yöllisessä ampumavälikohtauksessa kuoli kymmenen ja haavoittui ainakin 26

Yksi kuolleista on ampuja.


Ampumavälikohtaus 4.8.2019 klo 10.40 päivitetty 4.8.2019 klo 15.26

Yhdysvalloissa Daytonin kaupungissa Ohiossa tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ampumavälikohtaus, jossa kuoli kymmenen ihmistä ja haavoittui ainakin 26. Yksi kuolleista on ampuja.

Joukkoampuminen tapahtui kello yhden maissa yöllä paikallista aikaa Daytonin keskustan läheisyydessä. Alueella sijaitsee muun muassa paljon ravintoloita ja baareja.

Daytonin pormestari Nan Whaley kertoi tiedotustilaisuudessa sunnuntaiaamuna, että asemies oli pukeutunut luotiliiveihin ja hänellä oli kivääri sekä ylimääräisiä lippaita.

Viranomaisten mukaan toistaiseksi on liian aikaista paljastaa yksityiskohtia ampujasta.
Poliisi surmasi hyökkääjän nopeasti

Whaleyn mukaan poliisipartio ampui hyökkääjän kuoliaaksi minuutin sisällä hyökkäyksen alkamisesta. Pormestari arvioi, että jopa satoja ihmisiä olisi voinut kuolla, jos poliisi ei olisi toiminut nopeasti.

Daytonin poliisi kertoi aiemmin twitterissä, että sen partioita oli läheisyydessä, kun tilanne alkoi.

Whaleyn mukaan joukkoampumisessa loukkaantui 26 ihmistä. Heidät on viety sairaalahoitoon. Haavoittuneiden saamien vammojen vakavuudesta ei ole kerrottu.

Paikallisen lehden Dayton Daily Newsin mukaan (siirryt toiseen palveluun) ampuminen olisi tapahtunut baarin edustalla. Silminnäkijöiden mukaan sitä ennen ampujalta oli evätty sisäänpääsy.

Daytonin joukkomurha oli vuorokauden aikana jo toinen Yhdysvalloissa. Illalla Suomen aikaa Texasin El Pasossa joukkoampumisessa kuoli 20 ihmistä.

#OregonDistrict #update Lt. Col. Carper: at 1:22am active shooter situation began in oregon district. The shooter is deceased. There are 9 others also deceased. At least 16 others went to area hospitals with injuries.
— Dayton Police Dept. (@DaytonPolice) 4. elokuuta 2019

Lähteet: AP


https://yle.fi/uutiset/3-10907808

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Löytyyköhän tästäkin "sopivasti" "valkoista ylivaltaa kannattava manifesti" verkosta?
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

John Kimble kirjoitti:Löytyyköhän tästäkin "sopivasti" "valkoista ylivaltaa kannattava manifesti" verkosta?
Ammuskelun kohteena ollut paikka on mustien suosiossa mikä on herättänyt arvailuja siitä että siskon poikaystävä saattaisi olla musta.

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Miksi mukana oli ylimääräisiä lippaita? Suotta kantaa mukanaan tarpeetonta tavaraa. Eikähän jokainen lipas ollut tekijän mielestä tarpeeseen.

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Näitähän tulee kuin sieniä sateella. Kaikki kahelit aktivoituvat ja kaikilla kaheleilla on rynkyt. Olisikohan aika pikkaisen viilata aselakeja?
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Martagon
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Syys 01, 2015 2:39 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja Martagon »

Zodiac kirjoitti:
John Kimble kirjoitti:Löytyyköhän tästäkin "sopivasti" "valkoista ylivaltaa kannattava manifesti" verkosta?
Ammuskelun kohteena ollut paikka on mustien suosiossa mikä on herättänyt arvailuja siitä että siskon poikaystävä saattaisi olla musta.
Nyt varmaan pitäisi foorumin nykytapoja noudattaen vouhkata, että kyse on etnisyydellä selittyvästä laajennetusta kunniamurhasta, kun sisko on havaittu vääränrotuisten seurassa.

Ehkei kumminkaan, vaan ihan tavallinen mielenterveysongelmainen nuori mies, joka ratkaisee päänsisäisiä ongelmiaan väkivallalla ympäristöä kohtaan. Toki tämäkin valkoinen amerikkalaismies voi olla rasististen tai naisvihamielisten ideologioiden kannattaja, kuten nämä reppanat useinkin, mutta se lienee enemmän seuraus kuin syy. Ääriajattelu vetää puoleensa, kun muita pätemismahdollisuuksia ei näy.

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Martagon kirjoitti: Toki tämäkin valkoinen amerikkalaismies voi olla rasististen tai naisvihamielisten ideologioiden kannattaja, kuten nämä reppanat useinkin, mutta se lienee enemmän seuraus kuin syy. Ääriajattelu vetää puoleensa, kun muita pätemismahdollisuuksia ei näy.

Missä on mainittu, että kyseessä on valkoinen amerikkalaismies. Huomaatko, että teet päänsisäistä etnistä profilointia? Oletko itse mustaihoinen, vai tykkäät vain enemmän mustista kuin valkoihoisista?
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Martagon
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Syys 01, 2015 2:39 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja Martagon »

palokirves kirjoitti:
Martagon kirjoitti: Toki tämäkin valkoinen amerikkalaismies voi olla rasististen tai naisvihamielisten ideologioiden kannattaja, kuten nämä reppanat useinkin, mutta se lienee enemmän seuraus kuin syy. Ääriajattelu vetää puoleensa, kun muita pätemismahdollisuuksia ei näy.

Missä on mainittu, että kyseessä on valkoinen amerikkalaismies. Huomaatko, että teet päänsisäistä etnistä profilointia? Oletko itse mustaihoinen, vai tykkäät vain enemmän mustista kuin valkoihoisista?
Kuvasta päättelin. Voi toki olla jossain kauempana suvussa muitakin perintötekijöitä, mutta aika tyypilliseltä valkoiselta jenkiltä näyttää.

https://heavy.com/news/2019/08/connor-betts/

Ja itse olen valkoihoinen etninen suomalainen. Toki on todennäköistä, että muutakin perintötekijää kauempaa löytyy, kun lähes koko suku on rannikolla asunut niin pitkälle kuin tunnetaan.

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Martagon kirjoitti: Kuvasta päättelin. Voi toki olla jossain kauempana suvussa muitakin perintötekijöitä, mutta aika tyypilliseltä valkoiselta jenkiltä näyttää.
.
Osaatko sanoa kuvan perusteella onko natsikin?
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Martagon kirjoitti:Toki on todennäköistä, että muutakin perintötekijää kauempaa löytyy, kun lähes koko suku on rannikolla asunut niin pitkälle kuin tunnetaan.
Kaikkihan me olemme Afrikasta kotoisin. Siispä meidän täytyy ottaa tänne veljemme sieltä Suomeen asumaan.
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Martagon
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Syys 01, 2015 2:39 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja Martagon »

palokirves kirjoitti:
Martagon kirjoitti: Kuvasta päättelin. Voi toki olla jossain kauempana suvussa muitakin perintötekijöitä, mutta aika tyypilliseltä valkoiselta jenkiltä näyttää.
.
Osaatko sanoa kuvan perusteella onko natsikin?
Sitä en tiedä yhtään enempää kuin osaan kuvasta päätellä arabilta näyttävän mahdollista ääri-ideologian kannatusta.

En ollenkaan usko, että kaikki väkivallanteot selittyvät tekijän etnisyydellä ja kuten sanottua, olen enemmän taipuvainen ajattelemaan, että mielenterveysongelma tai toivottomuus ja pätemättömyyden tunne johtaa sekä ääri-ideologiaan (oli se sitten natsismi, fundamentalisti islamilaisuus, incl tai ääribuddhalaisuus tai joku muu) että väkivallantekoon, kuin että normaali, mieleltään terve ja itseään toteuttamaan kykenevä ihminen vain päättäisi alkaa natsiksi tai islamistiksi ja sen jälkeen tappamaan ihmisiä.

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Martagon kirjoitti: kuin että normaali, mieleltään terve ja itseään toteuttamaan kykenevä ihminen vain päättäisi alkaa natsiksi tai islamistiksi ja sen jälkeen tappamaan ihmisiä.
Entä kommunistiksi tai liberalistiksi?
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Martagon
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Syys 01, 2015 2:39 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja Martagon »

palokirves kirjoitti:
Martagon kirjoitti: kuin että normaali, mieleltään terve ja itseään toteuttamaan kykenevä ihminen vain päättäisi alkaa natsiksi tai islamistiksi ja sen jälkeen tappamaan ihmisiä.
Entä kommunistiksi tai liberalistiksi?
No ihan sama juttu aikanaan jonkun RAF:in suhteen. Hieman eri asia 1900-luvun alun porukat. Toki epätoivohan heitäkin ajoi. Viime aikoina vähemmän on näitä terrori-iskuja ja joukkoampumisia varsinkin länsimaissa ollut kommunistien ja liberalistien toimesta, kun natsit, incl ja islamistit ovat olleet aktiivisempia.

Joku seinän töhriminen ja nyrkkitappelu ovat kuitenkin vähän eri juttu ja tuntuu kuuluvan joidenkin nuorten miesten kasvuun, vaikka vakavampia ongelmia ei olekaan. Joillekin se nyrkein puolustettava asia on ideologia, jollekin jalkapallojoukkue. Tyhmää sekin, mutta kuitenkin aika eri asia kuin viattomien tappaminen.

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Joukkoampuminen Ohiossa!

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Martagon kirjoitti: No ihan sama juttu aikanaan jonkun RAF:in suhteen. Hieman eri asia 1900-luvun alun porukat. Toki epätoivohan heitäkin ajoi.
Heitä ajoi poliittinen ideologia, kuten kaikkia terroristit.

Mites kommunismin nimissä tapetut 100 miljoonaa ihmistä?

Vähimmäisarviona uhreista hän esittää seuraavan suuruusluokan:

Neuvostoliitto: 20 miljoonaa kuollutta
Kiina: 65 miljoonaa kuollutta
Vietnam: miljoona kuollutta
Pohjois-Korea: 2 miljoonaa kuollutta
Kambodža: 2 miljoonaa kuollutta
Itä-Eurooppa: miljoona kuollutta
Latinalainen Amerikka: 150 000 kuollutta
Afrikka: 1,7 miljoonaa kuollutta
Afganistan: 1,5 miljoonaa kuollutta
kansainvälinen kommunistinen liike ja kommunistipuolueet, jotka eivät ole olleet vallassa: ehkä 10 000 kuollutta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja

Natsismin nimissä tehtyjä terroritekoja ei tule mieleen toisen maailmansodan jälkeen, joissa olisi kuollut joukottain ihmisiä. Breivik ei natsi ollut, vaan vapaamuurarihörhö.
"Breivikin mukaan leiriläiset eivät olleet viattomia ja on verrannut kyseisiä poliittisia nuoria Hitler-Jugendiin"

Natsitkin olivat kommunistien rinnalla partiopoikia

juutalaisia enintään 6 miljoonaa
neuvostoliittolaisia siviilejä noin 7 miljoonaa, joista 1,3 miljoonaa juutalaisia
neuvostoliittolaisia sotavankeja noin 3 miljoonaa, joista 50 000 juutalaisia
ei-juutalaisia puolalaisia siviilejä noin 1,8 miljoonaa
serbisiviilejä 312 000
vammaisia enintään 250 000
romaneja 196 000–220 000
Jehovan todistajia noin 1 900
rikollisia ja epäsosiaalisia vähintään 70 000
saksalaisten poliittisia vastustajia ja vastarintajoukkojen jäseniä tuntematon määrä
homoseksuaaleja satoja, ehkä tuhansia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Vastaa Viestiin