14-vuotias ampui perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

14-vuotias ampui perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

14-vuotias poika ampui koko viisihenkisen perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa – soitti itse poliisille ja tunnusti tekonsa

Yhdysvaltalainen teini on ampunut kuoliaaksi koko viisihenkisen perheensä Alabamassa, Yhdysvalloissa.

Veritekonsa jälkeen poika soitti itse poliisille ja tunnusti tekonsa. Uhreista kolme kuoli rikospaikalla ja kaksi myöhemmin sairaalassa.

– 14-vuotiasta soittajaa kuulusteltiin, ja hän tunnusti ampuneensa kaikki viisi perheenjäsentään, Limestonen kunnan sheriffi kertoi Twitterissä.

Ampumisen motiivista ei ollut tiistaina selvyyttä. Poliisin kiinni ottama poika auttoi virkavaltaa tekoaseen etsinnässä alueelta, jonne poika oli sen heittänyt.

Tilastojen mukaan Yhdysvalloissa yli 36 000 ihmistä kuolee vuosittain ampuma-aseväkivaltaan. Lukuun ei sisälly reilua 22 000 aseilla tehtyä itsemurhaa. Ampuma-aseilla tehdään noin kolmasosa kaikista henkirikoksista.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/14- ... #gs.0p5em7
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.
Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 971
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: 14-vuotias ampui perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Washington Postin artikkeli tietää kertoa;

"Uhreina ovat sheriffin toimiston mukaan teini-ikäisen 38-vuotias isä, John Sisk, hänen 35-vuotias äitipuoli, Mary Sisk, 6-vuotias veli, 5-vuotias sisko ja hänen 6 kuukauden ikäinen veli. Viranomaiset eivät ole kertoneet lapsien nimiä.

Teini-ikäistä, jonka nimeä ei ole kerrottu, pidetään alaikäisten säilöönottokeskuksessa ja syytetään viidestä murhasta, joista hänet voidaan asettaa syytteeseen aikuisena, sheriffi Young sanoi."

Nuoren ikänsä puolesta ei saa kuolemantuomioo, mutta todennäköisesti loppuiäksi on kortteeri tullut hommattua täydellä ylöspidolla. :roll:
Kaikella on aikansa.
originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: 14-vuotias ampui perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

ajanpatina kirjoitti:Washington Postin artikkeli tietää kertoa;

"Uhreina ovat sheriffin toimiston mukaan teini-ikäisen 38-vuotias isä, John Sisk, hänen 35-vuotias äitipuoli, Mary Sisk, 6-vuotias veli, 5-vuotias sisko ja hänen 6 kuukauden ikäinen veli. Viranomaiset eivät ole kertoneet lapsien nimiä.

Teini-ikäistä, jonka nimeä ei ole kerrottu, pidetään alaikäisten säilöönottokeskuksessa ja syytetään viidestä murhasta, joista hänet voidaan asettaa syytteeseen aikuisena, sheriffi Young sanoi."

Nuoren ikänsä puolesta ei saa kuolemantuomioo, mutta todennäköisesti loppuiäksi on kortteeri tullut hommattua täydellä ylöspidolla. :roll:
En ny iha satavarma oo mutta mun muistaaksee nykypäivänä 14 vuotiaale ei voi antaa elinkautista jenkkeis.
Elinkautinen ilman mahollisuutta ehonalaseen ainaki on kielletty alaikäsille, olikoha 2018 vai 2017 ku kiellettii
Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 971
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: 14-vuotias ampui perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

originalnightstalker kirjoitti:

Sheriffin mukaan poika asettaa aikuisena syytteeseen murhasta. Sen pohjalta päättelin itse, että saa elinkautisen. Mutta, en tiedä, mikä lienee Alabaman rikoslain teksti näissä jutuissa. Jenkeissä, kun jokaisella osavaltiolla on omat lakinsa, eikä siellä ole minkäänlaista yhtäläisyyttä. Tuomiot on vähän kuin lottorummusta arvottuja ollakseen. Ne on aikas käsittämättömiä monesti. :shock:
Veikkaan kuitenkin, ettei poika kävele ikinä vapaana. Ja, miksi kävelisi, raakojen murhien jälkeen!? :?: :shock:
Kaikella on aikansa.
Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 971
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: 14-vuotias ampui perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Jatkoa tähän murhajuttuun voi suoraan lukea linkistä, jossa englanninkielellä poliisi kertoo tapauksesta.
https://www.newser.com/story/280004/cop ... mbers.html

Suomeksi voidaan tuosta kirjoituksesta kertoa lisukkeeksi:
(Google-suomennos)
(LEHDISTÖ) - 14-vuotias poika, jota syytettään viiden hänen perheensä jäsenen tappamisesta, tunnusti rikoksen joutuessaan kohtaamaan "joitain epäjohdonmukaisuuksia" hänen tarinassaan, Alabaman poliisi sanoo. Limestone County Sheriff's Office -lehden mukaan poikaa syytetään isänsä, 38-vuotiaan John Siskin, 35-vuotiaan äitipuoli Mary Siskin, 6 kuukauden ikäisen pojan, 5-vuotiaan tytön ja 6-vuotias poika, AL.comraportteja. Sheriffin toimistossa sanotaan, että lapset olivat teini-ikäisen puolisisaria. Mary Sisk oli erityisopettaja ja John Sisk ajoneuvojen korjaaja. Sheriffin edustaja Stephen Youngin mukaan teiniä, Elkmontin lukion fuksi, pidetään alaikäisessä pidätyskeskuksessa murhasta johtuvien syytteiden vuoksi, raportoi AP . Hänen mukaansa teini-ikäistä voi syyttää aikuisten syytteillä, mukaan lukien päämurhat, vaikka korkein oikeus kieltää alle 16-vuotiaiden teloittamisen heidän rikoksissaan vuoden 1988 päätöksessä.

Young sanoo, että teini-ikäinen soitti numeroon 911 maanantaina kello 23.00 ja kertoi heille, että hän oli ajautunut kotinsa kellarista pieneen Elkmontin kaupunkiin, kuultuaan laukauksia yläkerrassa.
Young sanoo, että teini tunnusti murhat kuulustelun aikana ja näytti upseereille, mihin hän oli heittänyt 9 mm: n käsiaseen. Young sanoo, että ase oli kotona laittomasti. Poliisi ei ole paljastanut mahdollista tappajan motiivia. "Se vain ravistaa koko kaupunkia", Elkmontin pormestari Tracy Compton sanoo. "Se on vain täydellinen shokki ja epäusko. Se on vaikea käsitellä."
WAAY 31 : n näkemien oikeusasiakirjojen mukaan, John Siskille myönnettiin pojan huoltajuus vuonna 2011 hänen biologisen äitinsä kuoleman jälkeen. Asiakirjojen mukaan Sisk kertoi tuomioistuimelle vuonna 2010, että hän oli pojan ensisijainen hoitaja, eikä lapsi ollut nähnyt äitiään, joka kamppaili huumeiden ja alkoholin kanssa, kahden vuoden ajan.

Eräässä toisessa lehdessä kertoi joku sukulainen, että tämä poika olisi harjoittanut eläimien polttamista elävältä. :shock:
Noh, se oli googlekäännöksen tekstiä, kun itse en engelskaa osaa. Mutta, jos totta, niin onpa hurjaa, on... :shock:
Kaikella on aikansa.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 14-vuotias ampui perheensä kuoliaaksi Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

ajanpatina kirjoitti:... en tiedä, mikä lienee Alabaman rikoslain teksti näissä jutuissa. Jenkeissä, kun jokaisella osavaltiolla on omat lakinsa, eikä siellä ole minkäänlaista yhtäläisyyttä.
Yhtäläisyyttä tuo liittovaltio ja korkeimman oikeuden ennakkopäätökset. Osavaltioilla on siis rikoslakinsa, mutta niidenkin on alistuttava korkeimman oikeuden päätöksille. Ala-ikäisten elinkautisista on ennakkopäätös tapauksesta, missä 14-vuotias Miller oli tuomittu elinkautiseen Alabamassa tehdystä murhasta ja päätös kieltää nykyään avainten heittämisen pois. Päätös perustuu aivojen kehittymättömydelle, minkä katsotaan vapauttavan aikuisen vastuusta. Tämän vuoksi Alabaman versioon alaikäisten elinkautisista kuuluu mahdollisuus päästä ehdonalaiseen 30 vuoden päästä. Kaikkieivät tietenkään pääse, eivätkä edes elä sinne asti.

Suomessa nuoret murhaajat porskuttelevat "vähän" eri tapaan. Olisi hienoa teatteria jättää Alabaman tappaja tuomitsematta ja antaa asuttaa kotipirttiään muistojensa kanssa.
U.S. Supreme Court 2012: Miller(14v) v. Alabama (lehtijuttu)
hutkivajournalisti kirjoitti:
Tilastojen mukaan Yhdysvalloissa yli 36 000 ihmistä kuolee vuosittain ampuma-aseväkivaltaan. Lukuun ei sisälly reilua 22 000 aseilla tehtyä itsemurhaa. Ampuma-aseilla tehdään noin kolmasosa kaikista henkirikoksista.
Vuonna 2017 ampuma-ase liittyi 2/3:aan henkirikoksista vuonna 2017, mikä oli synkin modernin datankeruun alettua v. 1968 (Pewresearch käyttää termiä 'murder'), ja itsemurhatyökalu ampuma-ase on 1/2 itsemurhista. 3/5 kaikista ampuma-asekuolemista oli itsemurhia.

Tämänkaltainen uutisointi on tyypillistä fakenewsiä, vaikka tässä epätarkkuudet ovat varmaankin tahattomia ja lähteet on haudattu suohon.
- https://www.pewresearch.org/fact-tank/2 ... n-the-u-s/
- https://www.pewresearch.org/fact-tank/2 ... ndeaths_1/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Vastaa Viestiin