Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja acp »

Äiti antoi 3-vuotiaalle Esmeraldalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä – järkyttävä lapsisurma kuohuttaa Ruotsissa, ja voi johtaa lakimuutokseen

Ruotsissa luettiin tänään murhasyyte äidille, jonka epäillään surmanneen 3-vuotiaan lapsensa Norrköpingissä tammikuun loppupuolella, ruotsalaismedia uutisoi.

Tapaukseen liittyy poikkeuksellisen järkyttäviä ja traagisia yksityiskohtia. Syytteiden mukaan nainen oli huumannut 3-vuotiaan tytön huumausaineiksi luokitelluilla lääkkeillä ja pahoinpidellyt tätä niin, että tämä kuoli.

Ruotsin tiedotusvälineissä lasta on kutsuttu Esmeraldaksi tai ”pikkusydämeksi”.

Lapsi oli otettu huostaan vain muutaman päivän ikäisenä vuonna 2016. Tytön äiti kärsi päihde- ja mielenterveysongelmista. Tytön isä puolestaan oli ollut lapsen syntymän jälkeen pidätettynä aseisiin liittyvän rikosepäilyn takia.

Lapsi kuitenkin palautettiin vanhemmilleen näiden aloittaman oikeustaistelun päätteeksi. Se johti 3-vuotiaan tytön kuolemaan.

Isä kuoli vankeudessa

Lapsi löydettiin kuolleena vanhempiensa asunnosta tammikuun lopussa. Viranomaiset tulivat paikalle ulkopuolisen tekemän ilmoituksen perusteella.

Molemmat lapsen vanhemmista pidätettiin välittömästi rikoksesta epäiltynä. Lapsen isä kuoli tutkintavankeudessa helmikuussa. Aftonbladetin mukaan kuoleman syytä selvitetään yhä.

Äidille luettiin syytteet tänään. Häntä syytetään lapsen murhasta. Syyttäjän mukaan äiti oli antanut lapselle huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ja pahoinpidellyt tätä. Syyttäjän mukaan mitään syitä lääkkeiden antamiselle ei ole ollut, sillä lapsi oli tiettävästi täysin terve.

Nainen on kiistänyt osallisuutensa lapsen kuolemaan. Aftonbladet uutisoi kuoleman tultua ilmi, että naisen mukaan kyse oli onnettomuudesta. Aftonbladetin mukaan lapsen vanhemmat eivät kuitenkaan ilmoittaneet lapsen kuolemasta itse viranomaisille.

Murhaoikeudenkäynnin on määrä alkaa toukokuun 25. päivä.

Poikkeuksellisen synkkä rikostapaus on johtanut yhteiskunnalliseen keskusteluun Ruotsissa. Suuttumusta on aiheuttanut etenkin se, että sosiaaliviranomaisten epäkelvoiksi katsomat vanhemmat saivat huostaanotetun lapsensa takaisin oikeusteitse. Maan hallitus onkin nimennyt selvitysmiehen tutkimaan mahdollisuuksia parantaa huostaanotettujen lasten oikeuksia. Aftonbladetin mukaan tapaus voi johtaa jopa lakimuutokseen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ait ... #gs.6mkja3

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja aumari »

Johan on kumma, että pieniä lapsia tapetaan. Millähän perusteella oikeus on antanut lapsen takaisin vanhemmille. Ovat kai osanneet esittää itsensä ja olosuhteidensa parantuneen. Onko vanhemmilla ollut tarkoitus hyötyä taloudellisesti lapsen avulla.

Latvakakkonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: La Huhti 25, 2020 10:49 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Latvakakkonen »

Onpas kuvottava juttu jälleen kerran. Täytyykin tutustua ruotsalaiseen uutisointiin aiheesta ja ehkä tännekin joku tiivistelmä kääntää, jos jota kuta kiinnostaa tapaus.

Toimittajalle pieni huomio: Alkuperäinen luultavasti on "lilla hjärtat", joka kääntyy suomeksi kuta kuinkin "pieni kulta". Ihan yleinen hellittelynimi länsinaapurissa.

Ruotsin tiedotusvälineissä lasta on kutsuttu Esmeraldaksi tai ”pikkusydämeksi”.

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

aumari kirjoitti:
La Touko 16, 2020 2:07 am
Johan on kumma, että pieniä lapsia tapetaan. Millähän perusteella oikeus on antanut lapsen takaisin vanhemmille. Ovat kai osanneet esittää itsensä ja olosuhteidensa parantuneen. Onko vanhemmilla ollut tarkoitus hyötyä taloudellisesti lapsen avulla.
Ilmeisesti lapsen saanti itselle on antanut vanhemmille itselleen jonkinlaisen "yhteiskuntakelpoisuuden" kuvitelman. Olen tuntenut aikoinaan pariskunnan, joilta oli otettu laitoksella huostaan vauva heti syntymän jälkeen (syynä huumeitten käyttö raskausaikana, ja molempien vanhempien paha huumeongelma), ja myöhemmin heille syntyi toinen lapsi, jota saivat hetken pitää, mutta sitten tämäkin otettiin huostaan. Heillä oli nimenomaan kuvitelma, että he ovat normaaleja, kun saavat pitää lapsen.

Sanattomaksi vetää, ja surulliseksi tekee, kun tällaisia tapahtuu nyt niin meillä, kuin muualla.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Krum »

Esmeralda on espanjaksi smaragdi ja Notre Damen smugukaunotar Hugon kirjassa. Minkähän takia moinen medianimi?

Kuulostaa kyllä perusnarkkien touhulta.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Missbrukarmamman åtalas för mord på treåriga dottern

https://samnytt.se/missbrukarmamman-ata ... a-dottern/

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1880
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Maan hallitus onkin nimennyt selvitysmiehen tutkimaan mahdollisuuksia parantaa huostaanotettujen lasten oikeuksia. Aftonbladetin mukaan tapaus voi johtaa jopa lakimuutokseen.
Lasten oikeuksien eniten hoettu mantra on "lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa". Yleensä kun joku räkänokka kuolee, on kyse tämän periaatteen inkarnoitumisesta.
Mens malus in corpore sano

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Ruotsin mediassa on paljon kuvia tytöstä. Minun silmiini näyttää sinisilmäiseltä ja blondilta lapselta.

Esmeralda-medianimen perusteella mietin, olisiko tytöllä yhteyttä mustalaisiin, mutta kuvan perusteella se on minusta hyvin epätodennäköistä. Tytön biologiset vanhemmat saattaa olla ihan periruotsalaisia tyyppejä tai sitten mukana on jotain esimerkiksi eurooppalaista sukujuurta.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Latvakakkonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: La Huhti 25, 2020 10:49 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Latvakakkonen »

Viimeistelemätön ja suorana ajatuksenvirtana kirjoitettu käännös Expressenin Fredrik Sjöshultin jutusta koskien tapausta (https://www.expressen.se/kronikorer/fre ... era-dagar/)

“Pieni kulta/Kulta pieni/ Kullanmuru (mikä tahansa pienelle tytölle sopiva hellittelysana)” lojui kuolleena kotona useiden päivien ajan.

Sosiaalipalvelun uusi selvitys paljastaa uusia kauheita tietoja tytön viimeisistä ajoista sen jälkeen kun hänet pakotettiin muuttamaan biologisten vanhempiensa luokse.

“Kamarioikeuden” voiton jälkeen vanhemmat jatkoivat päihteiden väärinkäyttöä ja eristivät tytön, siitä huolimatta että he peruivat lukuisia sosiaalipalvelun kotikäyntejä. Selvityksen mukaan vanhemmat antoivat tytön maata kuolleena kotona monta päivää, ennen kuin hänet löydettiin poliisin toimesta.

3-vuotias tyttö löytyi kuolleena kotoa biologisten vanhempiensa luota tammikuun lopussa Norrköpingissä. Vanhemmat, jotka kiistivät syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta, vangittiin, mutta isä löytyi myöhemmin kuolleena sellistään.

Viikko tytön löytymisen jälkeen, kiinnitin huomiota kamarioikeuden päätökseen, jossa tyttö pakotettiin jättämään turvallinen perhekoti muuttaakseen takaisin biologisten vanhempiensa luokse, jotka oli aiemmin todettu vaaralliseksi tytölle.

Tyttösen sijaisäiti Melinda Jacobs on nyt yrittänyt saada huomiota järjettömälle päätökselle, jossa ei otettu huomioon lapsen parasta.

”Lilla hjärtat” pakotettiin kamarioikeuden tuomion jälkeen muuttamaan biol. vanhempiensa luo viime vuoden huhtikuussa. Tytön kuoleman jälkeen sosiaalitoimen koostamassa selvityksessä todetaan, että tyttö eli eristettynä sekä hädänalaisena ja vanhemmat jatkoivat huumeiden käyttöä. Norrköpingin sosiaalitoimi kertoo, että kotikäyntiä oli suunniteltu edeltäväksi päiväksi ennen kuin poliisi löysi tytön kuolleena. Taustalla oli huoli siitä, että tyttö oli riskialttiissa tilanteessa, mutta isä perui tapaamisen väittäen että hän (isä) oli sairaana. Sossun tietojen mukaan tyttö oli silloin jo kuollut - hänen on sanottu kuolleen asunnossa muutamia päiviä ennen kuin poliisi löysi hänet.

Mielenterveysongelmat ja (päihteiden) ongelmakäyttö olivat kaksi syytä, miksi “Lilla hjärtat” sijoitettiin perhekotiin heti syntymänsä jälkeen, hänen vanhempiensa kieltäydyttyä antamasta näytteitä todistaakseen lopettaneensa huumeidenkäytön. Kamarioikeus kuitenkin uskoi, että vanhemmat olivat lopettaneet päihteiden käytön ja se oli yksi syistä, miksi tyttöä ei enää tarvinnut suojella biologisilta vanhemmiltaan. Tämä osoittautui nyt vääräksi olettamukseksi.

Sossujen mukaan vanhemmat ovat järjestelmällisesti kieltäytyneet antamasta virtsanäytteitä osoittaakseen päihteettömyytensä. Kiinniotettaessa vanhemmat vaikuttivat olevan “useiden eri aineiden” vaikutuksen alaisena.

Sossut ovat saaneet useita huolestuneita ilmoituksia sen jälkeen, kun “Lilla hjärtat” pakotettiin muuttamaan kotiin huhtikuussa. Yhden ilmoituksen mukaan äiti vaikutti hoipertelevan ja olevan vahvasti (päihteiden) vaikutuksenalaisena ulkona ollessaan.

Sijaisäiti Melinda teki ilmoituksen joulupäivänä, mutta sossuja ei päästetty sisälle kotiin. Sossut palasivat asunnolle tapaninpäivänä poliisin kanssa, mutta tilanne ei vaikuttanut olevan sen kaltainen, kun ilmoituksessa oli kuvailtu. Tämän jälkeen isä perui seuraavan suunnitellun kotikäynnin.

Myös neuvolan henkilöstö on ollut huolissaan kolmevuotiaasta tytöstä tämän muutettua biol. vanhemmilleen. Isän on kuvailtu olleen “väsynyt, hikoileva ja kalpea” ja tyttö vaikuttanut “vähävirikkeiseltä”. Isän kerrotaan myös hermostuneen neuvolahenkilökunnan kysyttyä eikö tytön pitäisi/kannattaisi mennä päiväkotiin. Neuvola on kuitenkin myös todennut, että “vanhemmat ovat kysyneet asiaankuuluvia kysymyksiä, kuunnelleet vastauksia ja vaikuttaneet pääasiallisesti kiinnostuneilta lapsen kasvatuksesta”.
Uudet tiedot tytön eristämisestä, päihteiden väärinkäytöstä kotona ja “Pienen kullan” hädänalaisesta tilanteesta, vahvistavat olemassa olleet pahat aavistukset, joita yhteiskunta ei onnistunut hoitamaan.

Kertoessani sijaisäiti Melindalle näistä uusista tiedoista, jotka ovat käyneet sossujen selvityksestä ilmi, kohtaan sekoituksen surua ja lannistuneisuutta - En ole yllättynyt siitä, mikä nyt on käynyt ilmi. Pelkäsin sitä ja pidin ääntä asiasta. Valitettavasti yhteiskunnan turvaverkko osoittautui liian reikäiseksi. Pientä kultaa ei saatu otettua kiinni, vaan hän tippui suoraan pimeyteen. Se ei saa tapahtua enää uudestaan.

Latvakakkonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: La Huhti 25, 2020 10:49 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Latvakakkonen »

Tässä Aftonbladetin jutussa https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/kJ ... n-for-mord
(en jaksa kääntää nyt koko juttua, paljon samaa jo aiemmin kerrottua) sanotaan näin: "Utöver brotten mot Esmeralda åtalas mamman för synnerligen grov misshandel mot ett yngre syskon till Esmeralda, som ska ha ägt rum mellan 1 november 2019 och 30 januari 2020".

Eli, Esmeraldaan kohdistuneen rikoksen lisäksi äitiä syytetään erittäin törkeästä pahoinpitelystä Esmeraldan nuorempaa sisarusta kohtaan, joka on tapahtunut 1.11.2019-30.1.2020 välisenä aikana".

Jossain selaamassani jutussa muistelen, että olisi mainittu myös pienempi sisarus joka oli myös huostaanotettu. Onko "kamarioikeus" ruotsalaisissa "kaikilla pitää olla kivaa ja ongelmilta suljetaan silmät" -höyryissään päättänyt palauttaa molemmat lapset "kotiin" Vuoden Vanhempien luo?

Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Krum »

Oliko tietoa idän kuolemasta? Siis mihin kuoli.

Latvakakkonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: La Huhti 25, 2020 10:49 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Latvakakkonen »

Krum kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 12:57 am
Oliko tietoa idän kuolemasta? Siis mihin kuoli.
"Epäselvissä olosuhteissa sellissään". Ei ole vielä kerrottu kuolinsyytä. Jonkun lehtijutun mukaan oli useamman kerran kärrätty psykiatriseen päivystykseen vangitsemisaikana..

DrHolmes
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 4:05 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja DrHolmes »

Iskän osalta taitaa olla itsemurha aika todennäköinen... Huumehöyryjen haihtuessa verestä omien tekojen todellisuus iskee vasten kasvoja. Hyvä nosto palstalle. On mielenkiintoista seurata, mitä tuo mamma sopertelee oikeudessa. En usko, että äidin luonne antaa periksi hirttäytyä sellissä. Naiset suosivat huomionhakuisempia ja tehottomampia itsemurhakeinoja, kuten lääkeyliannostuksia, jotka sellissä eivät niin todennäköisesti onnistu. Miehet ovat tavanomaisesti itsemurhapyrkimyksissään tehokkaamman tarkoitushakuisempia. Veikkaan äidin olevan muuteoinkin erityisseurannassa isän kohtalon huomioiden.

Mutta näin yleisesti: Varmasti vahingossa syötti lapselle huumeita, pahoinpiteli hengiltä, jätti kutsumatta apua ja harhaanjohti tahallaan kotikäynnille tulossa olleita viranomaisia. Onkohan lapsia vielä myyty pedofiileille leikkikaluksi, kuten jotkut päihdealan connoisseurit tapaavat tehdä? Mahdollinen seksuaalirikos olisi varmaan kyllä tässä vaiheessa jo vuotanut medialle.

Latvakakkonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: La Huhti 25, 2020 10:49 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Latvakakkonen »

Tässä SVT:n juttu (päivätty 15.5.2020) https://www.svt.se/nyheter/lokalt/ost/t ... las-mamman

Mielenkiintoinen tarkennus siihen, että Esmeraldalla oli tosiaan vuoden vanha pikkuveli, joka on ollut myös kotona vanhempiensa hoteissa.

3-vuotias Esmeralda kuoli kotonaan Norrköpingissä tammikuussa - nyt äitiä syytetään murhasta

Kamarisyyttäjä Anna Lander jätti tänään haastehakemuksen ja esitutkintapöytäkirjan Norrköpingin käräjäoikeudelle. Syyttäjän mukaan äiti on syyllistynyt murhaan “yhdessä ja yhteisymmärryksessä toisen henkilön kanssa”, toisin sanoen jo kuolleen isän kanssa.
Syyttäjä Lander kirjoittaa hakemuksessa, että äiti ”on joka tapauksessa jättänyt ryhtymättä toimiin suojellakseen lasta väkivallalta ja myrkytykseltä/tajuttomuudelta ja jättänyt kutsumatta sairaanhoitohenkilökuntaa paikalle tai toimittamatta itse tyttöä sairaalaan ja on tämän laiminlyönnin seurauksena riistänyt Esmeraldalta hengen”.

Kääri ja piilotti ruumiin
Murhan lisäksi äitiä syytetään kahdesta erittäin törkeästä pahoinpitelystä ja hautarauhan rikkomisesta sekä huumausainerikoksesta.
Molemmissa syytekohdissa erit. törk. pahoinpitelystä on kyse siitä, että vanhemmat ovat huumanneet sekä Esmeraldan että hänen 1-vuotiaan pikkuveljensä. (kursivointi minun)

Syyte hautarauhan rikkomisesta tulee siitä, että tytön ruumis oli kääritty ja piilotettu lastenhuoneeseen kahden päivän ajaksi, ennen kuin poliisit hälytettiin paikalle lähiomaisen/läheisen toimesta.
Syyttäjän toissijainen rangaistusvaatimus on, että äitiä syytetään erittäin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Huonossa psyykkisessä kunnossa
Nelissäkymmenissä oleva äiti päästettiin vapaaksi Norrköpingin käräjäoikeuden päätöksellä 13. maaliskuuta. Syyttäjä valitti päätöksestä ja äiti vangittiin uudelleen 16. maaliskuuta. Tästä lähtien äiti on ollut kiinnipidettynä ja saanut hoitoa oikeuspsykiatrisella laitoksella Vadstenassa. Äiti on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä rikoksiin.

Isä kuoli vankeudessa
Esmeralda oli ollut sijoitettuna perhekotiin syntymästään lähtien keväästä 2016. Kamarioikeuden päätöksen perusteella hänet palautettiin biol.vanhemmilleen keväällä 2019.
30 tammikuuta tänä vuonna kolmevuotias Esmeralda löydettiin kotoaan lojuttuaan kuolleena yli vuorokauden. Tytön vanhemmat otettiin kiinni ja vangittiin epäiltyinä siitä, että ovat huolimattomuuttaan aiheuttaneet tytön kuoleman.
Sunnuntaina 16. helmikuuta tytön isä löytyi kuolleena putkasta epäselvissä olosuhteissa. Asiaa tutkitaan kriminaalihuollon ja poliisin toimesta.

Latvakakkonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: La Huhti 25, 2020 10:49 pm

Re: Äiti antoi 3-vuotiaalle huumaavaa lääkettä ja hakkasi hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Latvakakkonen »

Papa Legba kirjoitti:
La Touko 16, 2020 6:33 pm
Missbrukarmamman åtalas för mord på treåriga dottern

https://samnytt.se/missbrukarmamman-ata ... a-dottern/
Tässä Papa Legban linkkaamassa artikkelissa on kiinnostavia tarkennuksia juttuun.

Alussa mainitaan mm. että oikeus tuomitsi tytön huoltajuuden vanhemmilleen, vaikka nämä "elivät antisosiaalista kovien huumeiden ja törkeiden rikosten täyttämää elämää". Tämä nyt ollut ilmeisen selvää tässä vaiheessa, mutta ensimmäinen uutinen, jossa huomaan erikseen mainittavan, että vanhempien elämä oli tuossa jamassa silloinkin, kun lapsi päätettiin heille palauttaa.

Tähän tapaukseen liittyvät sossuviranomaiset ja oikeudelliset instanssit "jotka sinetöivät kolmevuotiaan tytön kohtalon" ovatkin joutuneet (ansaitusti) kovan arvostelun kohteeksi. Tapauksen johdosta aloitetaan valtiollinen selvitys siitä, miten sijoitettujen lasten turvaa voisi parantaa.

Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan välitön kuolinsyy on ollut tytön laajamittainen altistaminen väkivallalle -> "trubbigt våld" (En keksi miten tämän kääntäisi suomeksi fiksusti. Trubbig voi tarkoittaa mm. tylppä, tylsä, pyöristetty, karkea, tyly, ylimalkainen. Liitän loppuun ruotsalaisen lääketieteellisen julkaisun määritelmän aiheesta. Siinä mainitaan tämän olevan oikeustieteellisesti katsottuna tavanomaisin väkivallan muoto ja se käsittää kaikkea litsarista astalolla humauttamiseen), joka on aiheuttanut sisäisiä vaurioita päähän sekä ulkoisia vaurioita päähän, selkään ja raajoihin. Syytteen mukaan vammat ovat äidin aiheuttamia. (boldaus minun)


Tässä tuo linkki lääkärilehteen:
https://lakartidningen.se/klinik-och-ve ... mentation/

Trubbigt våld on väkivallan tavallisin muoto joka käsittää mm. lyönnit avoimella ja nyrkissä olevalla kädellä, lyönnin astalolla, kaatumisen, vetämisen ja potkimisen. Sekä ulkoisia että sisäisiä vaurioita voi esiintyä, mutta tässä keskitytään ulkoisiin vaurioihin.
Tavallinen löydös on ihon värimuutos ilman orvaskeden uloimman kerroksen vaurioita. Tämän kaltainen värimuutos voi näkyä punoituksena, ihonalaisena verenvuotona ja pinnallisena verenvuotona."

Juttu jatkuu ja listassa luotellaan käsitteen alaisuuteen kuuluvaksi kaikki punoitukset, mustelmat, naarmut ja ruhjeet. Eli erittäin laaja käsite.

Vastaa Viestiin