Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Syyrialaismies tuomittiin elinkautiseen puukotettuaan homo­seksuaalin Saksassa

Hyökkäyksessä vakavia vammoja saanut 55-vuotias mies kuoli sairaalassa. Toinen, 53-vuotias mies selvisi, mutta haavoittui vakavasti.

SYYRIALAINEN jihadistimies sai perjantaina elinkautisen vankeusrangaistuksen puukotettuaan saksalaisen turistin kuoliaaksi ja vahingoitettuaan puukotetun kumppania viime lokakuussa, kertoo uutistoimisto AFP. Kyseessä oli homofobinen hyökkäys, joka tapahtui Dresdenissä, Saksassa.

Saksalainen media on AFP:n mukaan kuvaillut puukotusta maan ensimmäiseksi kuolemaan johtaneeksi islamistiseksi hyökkäykseksi, jonka kohteena oli homoseksuaaleja.

21-VUOTIAS tekijä tuomittiin murhasta Dresdenin alueellisessa tuomioistuimessa. Syyrialaismies todettiin syylliseksi myös murhan yritykseen ja ruumiinvamman tuottamiseen.

Hän hyökkäsi miesparin kimppuun 4. lokakuuta 2020. Pariskunta käveli kadulla pitäen toisiaan kädestä kiinni, kun puukottaja hyökkäsi takaapäin heidän kimppuunsa. Puukottaja käytti aseena 21-senttistä terää.

Toinen uhreista, 55-vuotias mies, kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa. Toinen, 53-vuotias mies selvisi hengissä, mutta sai vakavia vammoja.

TUOMIOISTUIMEN ratkaisun mukaan tekoa pidettiin erittäin vakavana ja miehen syyllisyyttä selvänä, mikä tarkoittaa sitä, että tekijää ei todennäköisesti vapauteta etuajassa.

Tapauksen tuomari Hans Schlueter-Staats sanoi hyökkääjän motiivina olleen ”radikaalit islamistiset näkemykset”.

”Hän halusi rangaista heitä molempia kuolemalla”, Schlueter-Staats sanoi.

Saksalaisviranomaisia on arvosteltu tavasta, jolla he viestivät hyökkäyksestä. Viranomaiset eivät aluksi kertoneet julkisesti, että uhrit olivat homoseksuaaleja.

Hyökkääjän puolustus myönsi syyllisyyden, mutta pyrki saamaan hyökkääjälle lyhyemmän tuomion vetoamalla hänen nuoreen ikäänsä. Hyökkääjä pidätettiin dna-todisteen perusteella 20. lokakuuta 2020. Hänen repustaan löytyi tuolloin iso veitsi.

Hyökkäyksestä tuomittu syyrialaismies kuvattuna oikeudenkäynnissä 21. toukokuuta. KUVA: ROBERT MICHAEL
Hyökkäyksestä tuomittu syyrialaismies kuvattuna oikeudenkäynnissä 21. toukokuuta. KUVA: ROBERT MICHAEL
Merkelin_kutsuma_jihadisti.jpg (41.7 KiB) Katsottu 3640 kertaa
Schlueter-Staatsin mukaan pitkä vankeusrangaistus oli perusteltavissa muun muassa sillä, ettei hyökkääjä osoittanut katumusta.

SYYRIALAISMIES saapui Saksaan alaikäisenä pakolaisena vuonna 2015, AFP kertoo. Hänen turvapaikkahakemuksensa oli hylätty, mutta häntä ei voitu palauttaa kotimaahansa. Syyttäjien mukaan hänen ajatuksensa alkoivat radikalisoitua vuonna 2016.

Hyökkääjällä on rikollinen tausta, ja hänelle oli määrätty vuonna 2018 kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden nuorisorangaistus terroristijärjestön tukemisesta. Hänet vapautettiin muutamia päivä ennen Dresdenissä tapahtunutta hyökkäystä.
Täällä: Helsingin Sanomat
21.5.2021 21:59

Rikollisesta taustasta, valheellisesta saapumismotiivista ja radikalisoitumisesta huolimatta palautus ei onnistu. Ei mitenkään! Erikoista, että (joidenkin) ihmisten oikeudet ovat käytännössä rajattomat mitä tulee luvattomaan asumiseen (loisimiseen) EU:n alueella. Perseillä voi mielin määrin.

Saksassa koetellaan sananvapauden rajoja. Siellähän ollaan hyvin varovaisia mitä näistä Angela Merkelin kutsumista yli-ihmisistä voi ja saa sanoa. Ensin ei haluttu myöntää, että kyseessä oli viharikos homoseksuaalisuutta vastaan.

Tapauksesta kerrotaan myös Wikipediassa. Sen mukaan sotaa ja vainoa paennut on nimeltään Abdullah al-H. H.. Mitähän Saksa on kuvitellut hänestä hyötyvän, kun antoi jäädä maahan?

Suomessa ollaan reilusti sitä mieltä, että islaminuskoinen saa tappaa homon. Siitä osoituksensa eduskunnan nykyisen varapuhemiehen Tarja Filatovin (sd) suhtautuminen siihen kun imaami kertoi homoseksuaalien kuolemantuomioista:

Suomessa_asialle_naurettiin.jpg
Suomessa_asialle_naurettiin.jpg (81.37 KiB) Katsottu 3640 kertaa
Tämä on yht`aikaa vaikea paikka minfon äärioikeistolle ja silakkaporukalle; edellinen tuomitsee kummatkin ja nyt pitäisi valita kumpi oli pahempi juttu; islam vai homo, että oliko oikein kun tappoi tai sitten ne unohtaa homomotiivin (vaikka niistä yleensä aina puhuvat) ja ryhtymään öykkäröimään islamista. Jälkimmäiset taasen rakastavat islamia sekä homoja ja nyt pitäisi miettiä islamin roolia tässä jutussa ja sitäkin, että jos sittenkin kiellettäisiin miesten käsi kädessä käveleminen, koska (tässä kohtaa käsien hermostunutta vääntelyä vaikean asian sanomiseksi) on sellaisia tahoja joiden kulttuuri ja uskonto eivät vielä sitä vielä sillai niiku salli.
- Kuten Suomessa pyydettiin naisia pukeutumaan niin, ettei tissivako (jos sitä on, harmillisen usein ei)) näkyisi, koska (tässä kohtaa käsien hermostunutta vääntelyä vaikean asian sanomiseksi) on niiku että eräässä kulttuurissa on vaikea käsittää niiku paljasta pintaa.

Minun on sen sijaan helppo sanoa; islam ei kuulu Eurooppaan ja homot saavat kulkea käsi kädessä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja poikani »

On niin surkuhupaisaa, että iso osa homoista kannattaa valloittajasoturien invaasiota. Onko taustalla jokin puolisalainen haave seksistä kaapissa olevan arabin kanssa?
????? ?? ??????.

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Mahtaa olla melkoinen täipesä tuokin kuontalo, on se nyt perkele ettei noitakaan saa enää keritä kaljuksi edes, vaikka kaasuttaa ne pitäisi ennen uunitusta.
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3697
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Saksalainen media on AFP:n mukaan kuvaillut puukotusta maan ensimmäiseksi kuolemaan johtaneeksi islamistiseksi hyökkäykseksi, jonka kohteena oli homoseksuaaleja.


Mitenköhän lienee?
Viimeiseksi se ei ainakaan jää.


Tapauksen tuomari Hans Schlueter-Staats sanoi hyökkääjän motiivina olleen ”radikaalit islamistiset näkemykset”.


Jopas. Mielenterveysongelmia ei tällä kertaa löydetty?
Ota kaljaa, niin islam paranee.
Ota kaljaa, niin islam paranee.
cure for islam.jpeg (87.53 KiB) Katsottu 3480 kertaa
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Tiinas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1445
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 11:00 am

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

On se kumma kun näitä ali-ihmisiä kannattavat vihervassarit ovat myös homojen ja vähemmistöjen puolella ja ovat henkeen ja vereen femakkoja.

Koskaan virginit ja muut eivät osaa perustella, miksi haisevia muslimeja pitää rakastaa ja ymmärtää, vaikka nämä loiset polkevat homojen ja naisten oikeuksia. Ilmeisesti sitten homojen ja naisten oikeudet eivät olekaan tärkeitä vaan vihervassarit haluavat tappaa homot ja alistaa naiset. Koska islam.
Tackleberry kirjoitti: ↑
Eli tänä vuonna poliisi on ampunut 42 valkoista ja 31 mustaa.
Valkoisia maassa on sellaiset 234 miljoonaa ja mustia 40 miljoonaa, mutta ongelma tässä on se, että "valkoisia tapetaan enemmän, saatana!"
Ei helvetti

Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 439
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

Tiinas kirjoitti:
La Touko 22, 2021 11:43 am
On se kumma kun näitä ali-ihmisiä kannattavat vihervassarit ovat myös homojen ja vähemmistöjen puolella ja ovat henkeen ja vereen femakkoja.

Koskaan virginit ja muut eivät osaa perustella, miksi haisevia muslimeja pitää rakastaa ja ymmärtää, vaikka nämä loiset polkevat homojen ja naisten oikeuksia. Ilmeisesti sitten homojen ja naisten oikeudet eivät olekaan tärkeitä vaan vihervassarit haluavat tappaa homot ja alistaa naiset. Koska islam.
Kieltämättä aika paradoksi... mutta kummasti näillä palstoilla näitä suvakki vihervassareita löytyy kuten virginit ja victoria secret lukuisina alias profiileineen jossa julistaa samaa tekstiä. Milläköhän perustellaan, että juuri Islam on kaikista uskonnoista juuri se ainoa oikea jonka nimissä saa tehdä mitä vaan

Veijo Neste
Neuvoja-Jack
Viestit: 576
Liittynyt: La Maalis 20, 2021 7:00 pm

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Veijo Neste »

Myöskään ei yllätä se, että viranomaiset eivät aluksi kertoneet uhrien olevan homoseksuaaleja. Suomessa tämä vaikeneminen liittyy lähinnä tekijän kulttuuritaustan peittelyyn.

Siinä olis paluupaketti johonkin syyrialaiseen poste restanteen, veitsen voisi paketoida mukaansa.

Ihmetyttää muuten joidenkin ihmisten näkemys, jossa homoja ja pedareita rinnastetaan. Miten moinen näkemys on syntynyt?

Jos kaksi aikuista on vapaaehtoisesti keskenään suhteessa, on aivan eri asia, kuin jos lapsi on vastentahtoisesti joutunut aikuisen hyväksikäyttämäksi.

ManHalen
Remington Steele
Viestit: 237
Liittynyt: La Huhti 17, 2021 11:19 am

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja ManHalen »

Tähän tapaukseen liittyy taas loistavasti tämä sarjakuva missä viesti kertoo kylmää faktaa mikä on vallalla Euroopan päättäjillä sekä monella Vihreänliikkeen edustajalla, feministeillä.
13123118_516913008515245_1161383372739557502_o.jpg
13123118_516913008515245_1161383372739557502_o.jpg (245.75 KiB) Katsottu 3198 kertaa

TheFirstFate1
Harjunpää
Viestit: 325
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2021 11:25 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja TheFirstFate1 »

Onneksi Saksassa elinkautinen on noin 25 vuotta, eikä keskimäärin 14,5 vuotta kuten Suomessa.
Mikäs pahan tappais...?

TheFirstFate1
Harjunpää
Viestit: 325
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2021 11:25 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja TheFirstFate1 »

Drebin! kirjoitti:
La Touko 22, 2021 11:53 am
Kieltämättä aika paradoksi... mutta kummasti näillä palstoilla näitä suvakki vihervassareita löytyy kuten virginit ja victoria secret lukuisina alias profiileineen jossa julistaa samaa tekstiä. Milläköhän perustellaan, että juuri Islam on kaikista uskonnoista juuri se ainoa oikea jonka nimissä saa tehdä mitä vaan
Jaa-a... Onhan meillä oma Päivi Räsänen, joka saa oman uskontonsa varjolla sanoa mitä vaan. Onneksi hän vain puhuu homoista syntisinä ja odottaa, että joku muu toteuttaa hänen puolestaan Jumalan sanaa.
Käsittääkseni Helsinki Prideen tehty kyynelkaasu hyökkäys oli meidän maamme oman äärioikeiston masinoima, eikä siihen liittynyt Islam mitenkään.

Aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat toisille pahaa, uskonnosta riippumatta. Vielä 60-luvulla täällä kastoroitiin homoja, laitettiin vankilaan ja pahoinpideltiin, koska kristittyjen rakkaus oli niin ylitsevuotavaa...
Mikäs pahan tappais...?

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Olipas hyvää sarjakuvataidetta!

Mä en tajua näitä nuoria muslimijätkiä. Tuokin vasta 21-vuotias ja nyt sitten "pääsee" istumaan elinkautista tuollaisesta luuseriteosta. Vissiin tuo jäbä nyt sitten kokee olevansa Allahille kovinkin rakas ja se varmasti lohduttaa, kun istuu samanlaisina toistuvia päiviä jossain hikisessä vankilassa. Tuon ikäisillä jätkillä luulisi olevan jotain ihan muuta mielessä. Kai tuollekin tyypille olisi joku ihan mielekäskin paikka, tehtävä ja sosiaalinen ryhmä löytynyt jostain päin maailmaa. Kauankohan elinkautista istutaan Saksassa? Jäbällä on ainakin yli 30 vuotta ikää vapautuessaan, mahdollisesti liki 40 vuotta. Oliko järkee vai ei?
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Muslimi uskoo kohtaloon, se ei ikää katso, jos sattuu olemaan puukko kourassa ja homopari sopivasti hollilla.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Islamistinen veitsi-isku Dresdenissä: Syyrialaiselle maahanmuuttajajalle elinkautinen

22.5.2021 13:18

Viime vuoden lokakuussa verilöyly järkytti Dresdeniä. Syyrialainen puukotti homoparia kaupungin keskustan liepeillä, jolloin yksi uhreista kuoli vammoihinsa, toinen loukkaantui vakavasti. Abdullah H. hyökkäsi homoparin kimppuun islamististen ja homofobisten motiivien takia.
Oikeus [hovioikeutta vastaava aste] päätti perjantaina Dresdenissä, että Abdullah H. on tuomittava elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta, murhan yrityksestä ja pahoinpitelystä. Puolustus oli vaatinut sovellettavaksi lievempää, nuoria koskevaa rikoslakia. Oikeus kuitenkin päätti toisin.

Elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa Saksassa vapaudenmenetystä määrittelemättömäksi ajaksi, jopa eliniäksi. Tuomittu voidaan vapauttaa 15 vuoden kuluttua tietyissä tapauksissa, kuten jos tuomittu on kovin iäkäs tai sairas.

53- ja 55-vuotiaat uhrit olivat Dresdenissä turisteina. Liittovaltion syyttäjän mukaan rikoksen motiivi oli radikaali islamismi. Abdullah H. piti homoseksuaalisuutta ”vakavana syntinä” ja halusi rangaista avioparia sharia-lain mukaisesti kuolemalla.

Saksaan yksintulleena alaikäisenä turvapaikanhakijana
Islamisti saapui Saksaan vuonna 2015 Alepposta yksintulleena alaikäisenä turvapaikanhakijana. Pakolaisaseman Abdullah H. sai vuonna 2016 mutta menetti sen vuonna 2019 rikosrekisterin vuoksi. Häntä ei kuitenkaan saatu karkotettua Syyrian epävakaan tilanteen vuoksi.

Vastaanottokeskuksessa mies rekrytoi jäseniä islamistiseen ISIS-terroristijärjestöön ja uhkaili kristittyjä.

– Teurastan sinut tänään. Sinulla on suuri suu, ja leikkaan kielesi irti, senkin kristitty, Abdullah H. kirjoitti eräälle kristitylle.

Vuonna 2017 syyrialainen pidätettiin, sillä hänet koettiin uhkaksi yleiselle turvallisuudelle.

Vuonna 2018 pidetyssä oikeudenkäynnissä hänen todettiin esitelleen ISIS-symboleja Facebook-sivullaan sekä julistaneen jihadia sosiaalisessa mediassa. Hän oli myös kutsunut ihmisiä taistelemaan marttyyreina vääräuskoisia vastaan sekä etsinyt internetistä ohjeita pommivyön valmistamiseksi.

Syyrialainen myös suunnitteli pommi-iskua festivaalille Dresdenissä vuonna 2017.

Abdullah H. vapautettiin vain muutamaa päivää ennen veitsi-iskua vankilasta, missä hän oli ollut kärsimässä rangaistusta, jonka hän oli saanut terroristijärjestöön rekrytoinnista, viranomaisten kimppuun käymisestä ja näiden pahoinpitelystä.

Muutamaa kuukautta ennen vapaalle jalalle päästämistä viranomaiset olivat todenneet, että syyrialainen erittäin todennäköisesti syyllistyisi rikoksiin vapauduttuaan vankeudesta. Tämän vuoksi Abdullah H. oli tarkkailussa, mikä ei kuitenkaan ollut riittävä toimenpide estämään islamistista terrori-iskua Dresdenissä.

Oikeuslääketieteellinen psykiatri Norbert Leygraf totesi oikeudenkäynnissä olevan hyvin todennäköistä, että Abdullah H. uusisi tekonsa persoonallisuuteen juurtuneen radikaalin islamistisen vakaumuksen vuoksi.

Lähteet MDR, Kansalainen.

https://www.kansalainen.fi/islamistinen ... nkautinen/

Veijo Neste
Neuvoja-Jack
Viestit: 576
Liittynyt: La Maalis 20, 2021 7:00 pm

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja Veijo Neste »

Ei Abdullah maallisista vaivoista vankilassa välitä, odottaahan häntä 70 vai oliko peräti 77 neitsykäistä paratiisissa. :lol:

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Viharikos Saksassa: Syyrialaismies murhasi homoseksuaalin

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Miksi meikäläismedia ei kerro tero-Abdullahin "syntytarinaa", vaikka kokee selvää ylemmyyttä kertoessaan homoeroottisista uhreista? #UNELMA ei vaan horju, se onkin unelma.

Pelottaako lie sanomaa, että esim. Suomeen valtavilla kustannuksina valtavaksi taakaksi raahatut isis-äipät äpärineen alettaisiin kokea uhkana, EI pullantuoksuisena rikkautena, myös vähän tietämättömempien joukoissa?

Dresdenin syyrialaisen turvapaikanhakijan eli homoja ja kristittyjä vihaavan tero-Abdullahin luomistarina

Abdullah al-H. H.* on Syyrian kansalainen, joka saapui Saksaan läpi vaarallisen Euroopan vuonna 2015 ja asui turvisten asuntolassa Dresden-Papprizissa (Wachwitzer-Höhenweg 1a).

Abdullah alkoi radikalisoitua alkukesästä 2017. Syyrialaisnainen nimeltä Fatema A. rekrytoi tämän isis-teroksi kesäkuussa 2017. Isisin puolesta työskennellyt syyrialaisnainen oli vammautunut ilmaiskussa vuonna 2012 niin, että tämän piti käyttää kävelykeppejä siitä lähtien. Fateman aviomies oli tapettu vankilassa vuonna 2015, niinpä hänkin nosti kytkintä, raahautui läpi hengenvaarallisen Euroopan saaden saksasta turvapaikan pakolaisena eli häntä pidettiin kaikista heikoimmassa olevana hädänalaisena, jota täytyy suojella esimerkiksi vihapuhuvilta natseilta.

Syyrialaisämmä Fatema kiitti Saksaa luomalla isis-propagandaa. Kesäkuussa 2016 hän promotoi isisiä maanmiestensä puolesta Dresden yliopistosairaalan klinikalla, kuten myös vuotta myöhemmin kesäkuussa 2017. Fatema oli aktiivinen netissä, missä tämä yleensä esiintyi isisin piikkiin miehenä. Syytteiden mukaan Fatema halusi tukea marokkolaista isis-sheikkiä myös rahallisesti, keräten tälle 4000 euroa.

Fatema pidätettiin syksyllä 2018 isis-terrorismista ja tätä pidettiin vangittuna Chemnitzissä. Hänen oikeudenkäyntinsä alkoi 15.6.19 Dresdenissä (naista puolusti asianajaja Gisela Israel) ja tuomittiin 15 kuukauden vankestuomioon 12.9.19, mikä ilmeisesti muutettiin kolmen vuoden ehdolliseksi tuomioksi (juttunumero 4 St 2/19).

Abdullah al-H. H. kuvasi itseään chatissä nukkuvana soluna (“sleeper cell”). Hänen harrastuksensa olivat tavallisia nuorena Eurooppaan pakolaisena tulleen muslimin touhuja; etsitään ohjeita pommivöiden rakentamiseen ja kirjoitus “legal leader client for suicide killers” kiinnosti tätä kovasti. Mies tutki mm. Dresden Marien sillan (Marienbrücke) festivaalialuetta ja Elben varrella pidettävät elokuvaillat (Kinonächte am Elbufer im Visier) olivat mitä ilmeisimmin myös Abdullahin "harrastukselle" tärkeitä kohteita, mutta harrastaminen vaikeutui selvästi, kun paikallinen rikospoliisi alkoi pitää tätä vaarallisena ja luokitteli Abdullahin näin elokuussa 2017.

Varsinainen muslimiterroristioikeudenkäynti käytiin loppuvuonna 2018, mistä siis tuloksena pikku vankeutta nuorena henkilönä. Ja voimme kai sanoa, että hienostihan se meni lopulta, kun lyhyt nuorisorangaistus näytti toimivan jopa useita päiviä ja sitten vasta tapahtui vihamotivoitunut terrori-isku homomiehiä kohtaan, minkä yhteydessä mies olisi halunnut myös leikata kristittyjen ihmisten kieliä irti?

Kukaan ei voi sanoa, etteikö viranomaiset olisi tienneet Abdullahin väkivaltaisuudesta ja ettei se ollut vain "paperilla", sillä tämä oli jo ennen homomurhaa tuomittu myös viranomaisen pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamisesta siinä yhteydessä (Leipzig 9.12.19).
https://www.heise.de/tp/features/Islami ... 35582.html

Onneksi poliisi kuitenkin pitää näitä terroristeja EU:ssa tiukassa seurannassa, niin mitään pelkoa meillä ei ole ja voimme ottaa lisää valmiiksi todettuja isis-henkilöitä Eurooppaan kasvamaan korkoa ja sikiämään.
napalanko kirjoitti:
La Touko 22, 2021 10:52 am
Mahtaa olla melkoinen täipesä tuokin kuontalo, on se nyt perkele ettei noitakaan saa enää keritä kaljuksi edes, vaikka kaasuttaa ne pitäisi ennen uunitusta.
Apina puskee läpi hiekkaneekeristä? Ihan tulee Turun torin tero mieleen tästä:
hiekkis-abdullah oikeudessa 2021.jpg
hiekkis-abdullah oikeudessa 2021.jpg (17.38 KiB) Katsottu 2910 kertaa
Matupatja huudahti: ah, mikä Abdullah ahh vuoden 2018 ISIS-terrorioikeudenkäynnissä, kun vielä yritti näytellä ihmistä:
isis-tero Abdullah aHH vuonna 2018 oikeudessa kuvattuna, kun hiekkaneekeri vielä yritti esittää ihmistä, eikä tiettävästi ollut vielä murhaaja.jpg
isis-tero Abdullah aHH vuonna 2018 oikeudessa kuvattuna, kun hiekkaneekeri vielä yritti esittää ihmistä, eikä tiettävästi ollut vielä murhaaja.jpg (11.22 KiB) Katsottu 2910 kertaa
Abdullah oli kertonut haluvansa leikata irti KRISTITTYJEN KIELET, mutta nyt epäonnistui jopa rauhallisesti kävelleiden vanhempien homomiesten murhassakin, kun ei saanut raukkamaisessa salahyökkäyksessä kuin yhden uhrin.

Kuten melkeinpä aina musuteron iskiessä EU:ssa, hän on poliisin terroristilistalla ja poliisin seurannassa. Niin oli myös tero-Abdullah ja hänen oli todettu olevan "vaara yhteiskunnalle" jo vuonna 2018. Kaipa ajattelivat, että koki ihmeparanemisen vankilassa, kerran "seuranta" oli taas kerran sama kuin ei mitään? Tero-Abdullah on kertonut psykologilleen, ettei kadu kuin sitä, että uhreja vain yksi.
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... ngues.html (kristittyjen kielet täytyy leikata irti veitsellä)
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... hands.html (miesten kädestä pitäminen kävellessä oli muslimille liikaa eli "kuolemansynti")


Esim. tällä (TAG24) -saksalaisuutisivulla kerrotaan motiivista ja tuomarin mukaan Abdullah oli halunnut pelastaa itsensä, "pestä itsensä puhtaaksi synneistä" murhaamalla vääräuskoisia ja tuomari totesi motiivin olleen itsekäs. Saahan itsekkyyden toki ääneen sanoa, vaikka suuri ullatus tuo tuskin kenellekään on, sillä tällaisia muslimit vain ovat - eivät ikinä ainakaan ole vääräuskoisia auttamassa, mutta heidät voidaan murhata milloin vain.

*) Saksalaista yksityisyydensuojaa varmaan kadehditaan Suomessa oikeamielisten piireissä, kun nytkin musuteron nimi jää piiloon ja saamme vain arvailla terroristin olleen kuuluisan purjehdusvaatetehtailijan al-Helly-Hansenin jälkeläisiä?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Vastaa Viestiin