Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Näissä mahtaa toimia automaattitekstit joissakin ainakin ihan hyvin, kaveri puhuu sen verran selvää englantia, että suosittelen yrittämään. Jutun juoni siis pääpiirtein niin, että olivat keskustelleet sellissä, minkä takia toinen siellä. Kertoi vähintään raiskanneensa pikkulapsen ja ei ollut kuulemma lopettanut. Joten...

  • Paljonkin hyvää tekstiä, mutta mistä pidin erityisesti oli se, kun Sansison kertoo oikeastaan kysyen poliisilta, että: "jos aiot tappaa jonkun, niin se on silloin hyvä olla henkilökohtaista"?
Jos olisi oikea ek niskassa, niin silloin olisi sama alkaa tekemään jotain hyvää yhteiskunnan hyväksi, kuten tämä vanki nimeltä Sandison. Vähän huvitti ilmeisesti poliisimiestäkin, kun S kertoi, että pidätättehän tekin ihmisiä joka päivä ja tiedätte, että on olemassa tekoja mitä ei kenekään pitäisi tehdä ja että niistä on seurauksia? Vanki nimeltä Steven Sandison päätti, että tämä oli hänen kohtansa siivota vähän paskaa maailmasta.

Etsivä kyseli myös erästä yksityiskohtaa, johon Sandison sanoi, että tein X, koska en ole aina kovin fiksu ja toimin impulsiivisesti, näethän, että olen viettänyt paljon elämästäni vankilasta, joten eikö sekin jo jotain kerro (avaa siis etsivälle erään kohdan motiivia).

Ei todellakaan ole tyhmä kaveri, impulsiivinen varmasti, mutta uskoisin, että monet tulevat hänen kanssa toimeen varsin hyvin, elleivät ole lapsenraiskaajia tms. Tällä hetkellä on melkeinpä surullinen olo, kun tietää että tämä tullee lusimaan ja kauan.

Elämä olisi voinut saada ihan eri suunnan, jos jossain kohtaa olisi osunut oikea ihminen kohdalle, lähinnä vanhempia tarkoitan tai epäilen. Yleensä päihdeongelmiin ja rikollisuuteen ajaudutaan, kun kotona ei ole kaikki hyvin. Pelkkä "pehmeä avioerokin" riittää, mitä omasta lähipiiristäni ihmisiä tiedän. Joku särkyy yleensä ihmisessä, kun isä ja äiti eroavat, mutta se näkyy ihmisissä eri tavoin.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja jhou »

Tässä on vähän sama kuin näissä "tapasin ventovieraan kaverin baarissa, mentiin sen luo juomaan viinaa, sitten se alkoi homostelemaan ja siitä hyvästä hakkasin sitä käsipainoilla kolme tuntia". On vain toisen osapuolen kertomus tapahtumien kulusta ja motiivista.

Tässä tapauksessa on kyllä se ero, että Sandeson itsekin viittaa olleensa pitkään vankilassa ja ilmeisesti tulee olemaan pitkään vielä jatkossakin, joka tapauksessa. Ei siis mitään hävittävää, vaikka kertoisi totuudenkin. Eikä taitaisi hyötyä mitään tällaisella valeella (paitsi ehkä mainetta ja kunniaa vankilassa, en tiedä). Hyötymistarkoituksessa olisi ollut varmasti parempi väittää että uhri kävi päälle ja puolustin itseäni.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

On Anoi Kaa kirjoitti:
To Loka 28, 2021 12:04 am


Ei todellakaan ole tyhmä kaveri, impulsiivinen varmasti, mutta uskoisin, että monet tulevat hänen kanssa toimeen varsin hyvin, elleivät ole lapsenraiskaajia tms. Tällä hetkellä on melkeinpä surullinen olo, kun tietää että tämä tullee lusimaan ja kauan.

Elämä olisi voinut saada ihan eri suunnan, jos jossain kohtaa olisi osunut oikea ihminen kohdalle, lähinnä vanhempia tarkoitan tai epäilen. Yleensä päihdeongelmiin ja rikollisuuteen ajaudutaan, kun kotona ei ole kaikki hyvin. Pelkkä "pehmeä avioerokin" riittää, mitä omasta lähipiiristäni ihmisiä tiedän. Joku särkyy yleensä ihmisessä, kun isä ja äiti eroavat, mutta se näkyy ihmisissä eri tavoin.
Joo, sytytetäänpä kynttilä tälle naisenmurhaajalle, ja paketti Kleenexejä käpälään jos alkaa enempi surettamaan Stevenin kova kohtalo.
Kyllä vähän olisivat voineet iskä ja äippä ajatella, vaikkapa jo silloin lokakuussa 1962 kun tätä nussivat alulle.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

L'amourha kirjoitti:
To Loka 28, 2021 10:28 pm
Joo, sytytetäänpä kynttilä tälle naisenmurhaajalle, ja paketti Kleenexejä käpälään jos alkaa enempi surettamaan Stevenin kova kohtalo.
Josko exäkin puhui liikaa, eikä tajunnut pitää turpaansa kiinni, vaikka Steven kenties toistuvasti hellästi kehotti, että "shut up, bitch!?"

Tietämättä tarkemmin millaisesta suhteesta ja naisesta oli kyse, niin en kovin prinssi urheaksi naisenpuolustajaksi tässä ala, jos on ollut kultainen ja ihana nainen, joka kohdellut Sandisonia hyvin, niin silloin hän saa myötätuntoni, mutta oletukseni on, että molemmat ovat olleet väkivaltaisia narkkeja/juoppoja. Tämä on puhdas arvaus tekojen perusteella.

Kannattaa naisia vihaavien sovinistien, toksisten maskuliinien, muistaa, että tasa-arvoon kuuluu myös naisten murhaamiset ihan yhtä herkästi kuin miestenkin; Muutenhan henkikokset olisivat pelkkiä miestappoja, kun sekä miehet, että naiset lahtaisivat miehiä ja sellainen ei kyllä ole ollenkaan sukupuolineutraalia toimintaa. Sukupuolivastaava ja yhdenvertaisuusvaltuutettu olisi varmaan ihan kauhuissaan?


Kynttilät ovat kyllä hyvä idea, täytyykin huomeniltana laittaa yksi kynttilä. Mitään pupupoikahajusteltuja-kleeneksejä en tartte, kun mulla on emboa ja sertoa ja kyyneleet saavat valua pitkin poskia, jos itkettää.

Tämä Sandison oli kuitenkin täysin eri kategoriassa reiluudessa kuin ties kuinka monta lasta raiskannut vanha mies (en jaksa uskoa, että kukaan aloittaa tuossa iässä saalistavan pedofiilin "uran").
  • Pedon murhannut Sandison kuitenkin antoi jopa hirviömäiselle lapsenraiskaajalle mahdollisuuden, muutamankin, kun taas tämä lapsenraiskaaja ei antanut uhreilleen mitään mahdollisuutta.
  • Yhden uhrin äiti oli "itkenyt ja nauranut", kun kuuli pikkutyttönsä raiskaajan tulleen tapetuksi vain 10 kk:n lusimisen jälkeen. Äiti kertoi, että asia saattaa helpottaa hänen pikkutyttöään, kun tämä voi nyt olla varma, että sama saalistava pedofiili ei häntä voi raiskata enää ikinä, kiitos Sandisonin.
Makunsa kullakin, itse en kyyneltä tai kynttilää tälle Dyerille kyllä uhraa, eihän se edes eläkään, eikä taatusti ole taivaassa katsomassa L'amourhan Dyerille kenties sytyttämää kynttilämerta samalla, kun hän vuolaasti itkee Sandisonin -91 surmaamalle täydelliselle naiselle? Tässä tää tapettu lapsenraiskaaja, jonka äiti yllätti vaistollaan itse teosta ja sai teon keskeytettyä, ties vaikka olisi tappanut lapsiuhrinsa?
Lapsenraiskaaja, saalistava pedofiili:
Lapsenraiskaaja, saalistava pedofiili:
Theodore Dyer.jpg (13.17 KiB) Katsottu 2882 kertaa
https://eu.freep.com/story/news/local/m ... /18526545/

Pedofiilimurhan (2nd degree murder) oikeudenkäynnistä:
https://www.mlive.com/news/saginaw/2014 ... _in_2.html
https://thelibertarianrepublic.com/inma ... -cellmate/ (myös video)

Nyt täytyy vaan toivoa, että paikallinen VHL on niin järkevä, että sijoittaa taas uuden pedon Sandisonin sellikaveriksi. Saalistajapedot harvoin paranevat ja siksi on hyvä, jos tällaiset moraalisesti superioorit ek-vangit ja hienot herrasmiehet poistavat heidät luonnolliseta kierrosta. Suottapa niitä tuolla vankilassakaan makuuttaa, kun tämäkin pedo olisi sinne mitä todennäköisimmin kuollut 25-50 vuoden tuomiollaan, kun ei enää ollut sellainen tyypillinen oululaismies, joka raiskaa.
Kyllä vähän olisivat voineet iskä ja äippä ajatella, vaikkapa jo silloin lokakuussa 1962 kun tätä nussivat alulle.
Mitä tarkoitat, tiesivätkö he laittavansa alulle murhaajaa ja jos kyllä, niin miten sen saattoivat tietää? Oliko jommalla kummalla pedon merkki vai kenties molemmilla, jolloin lapsesta tulee 100-varma saatana?

Vai tarkoitatko kenties juuri samaa kuin minäkin tuossa avauksessa, että heidän olisi tullut vähän ajatella jo tuolloin, pysähtyä hetkeksi raskauden ajaksi ja olla sitten kunnollisia, vastuullisia ja välittäviä vanhempia, jolloin pojan elämä olisi voinut olla ihan erilainen?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Still love
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja Still love »

Hyi hemmetti, äijävainaa on ollut ihan Frankensteinin näköinenkin. :shock:

ccldl
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ma Maalis 01, 2021 3:23 am

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja ccldl »



Eikä siinä vielä kaikki. Asianajajakin yrittää silmin nähden peittää olevansa ylpeä asiakkaastansa. :mrgreen:

Still love
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja Still love »

Niinpä tosiaan näkyy käyneen. :mrgreen: Ylpeä tästä saa ollakin :)

Tälle kaverille voisi 'siivous'keikkoja antaa vastakin. Miksei ihan vaikka tulospalkalla, kun noin hyvin kerran näkyy putsasi menemään. 8)

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja poikani »

Still love kirjoitti:
La Loka 30, 2021 7:38 pm
Hyi hemmetti, äijävainaa on ollut ihan Frankensteinin näköinenkin. :shock:
Frankenstein - Victor Frankenstein - oli se tiedemies, eikä hänen ulkonäössään tiettävästi ollut mitään vikaa. Sitä Frankensteinin hirviöksikin kutsuttua olentoa nimitettiin kirjassa "Creatureksi", eli olennoksi. Ei sotketa hienon tiedemiehen perintöä.

Suhtaudun vähän kaksijakoisesti tällaisiin ketjun tapauksen kaltaisiin henkirikoksiin. Ei toisaalta käy yhtään sääliksi lastenraiskaajaa, mutta jos yhteiskunta haluaa moisten hyypiöiden kuolevan, silloin yhteiskunnan pitäisi hoitaa se jotenkin virallisesti, eikä jättää juttua arpaonnen varaan. Rangaistuksen pitää olla lakiin kirjattu, eikä olla vankilaviranomaisten päätösten varassa (sijoitetaanko lastenraiskaaja jonkun psykopaatin selliin, tms.).
????? ?? ??????.

Still love
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am

Re: Klassikon ainesta, video: Vanki Steven Sandison tunnustaa poliisille murhanneensa sellissään lapsenraiskaajan

Viesti Kirjoittaja Still love »

poikani kirjoitti:
Su Marras 21, 2021 12:59 pm
Still love kirjoitti:
La Loka 30, 2021 7:38 pm
Hyi hemmetti, äijävainaa on ollut ihan Frankensteinin näköinenkin. :shock:
Frankenstein - Victor Frankenstein - oli se tiedemies, eikä hänen ulkonäössään tiettävästi ollut mitään vikaa. Sitä Frankensteinin hirviöksikin kutsuttua olentoa nimitettiin kirjassa "Creatureksi", eli olennoksi. Ei sotketa hienon tiedemiehen perintöä.

Suhtaudun vähän kaksijakoisesti tällaisiin ketjun tapauksen kaltaisiin henkirikoksiin. Ei toisaalta käy yhtään sääliksi lastenraiskaajaa, mutta jos yhteiskunta haluaa moisten hyypiöiden kuolevan, silloin yhteiskunnan pitäisi hoitaa se jotenkin virallisesti, eikä jättää juttua arpaonnen varaan. Rangaistuksen pitää olla lakiin kirjattu, eikä olla vankilaviranomaisten päätösten varassa (sijoitetaanko lastenraiskaaja jonkun psykopaatin selliin, tms.).
Kiitos tiedosta, täällä näköjään aukko sivistyksessä Frankensteinin suhteen. Hirviö Frankensteinia tarkoitin tietysti.
Parempi olisi lakiin kirjoitettu ehdottamasi pykälä, mutta kun sitä ei ole, niin siivousurakka on hoidettu lakipykäläin ulkopuolella tässä tapauksessa.

Vastaa Viestiin