https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdc ... b9bd46985e
"Yksi ihminen kuoli ja viisi muuta loukkaantui kouluammuskelussa Yhdysvalloissa Iowan osavaltiossa torstaina, uutisoivat Reuters ja AFP.
Ammuskelussa surmansa saanut oli koulun kuudesluokkalainen oppilas. Lisäksi viisi muuta haavoittui.
Epäilty ampuja oli koulun 17-vuotias oppilas, joka löydettiin myöhemmin menehtyneenä ilmeisesti itseaiheutettuun ampumahaavaan.
Poliisi löysi koulurakennuksesta myös kotitekoisen räjähteen, jonka pelastushenkilöstö sai purettua turvallisesti.
Ammuskelu tapahtui vuoden ensimmäisenä koulupäivänä noin 7 900 asukkaan Perryn kaupungissa, joka sijaitsee noin 64 kilometriä luoteeseen osavaltion pääkaupungista Des Moinesista.
Ammuskelu tapahtui kampusalueella, jolla sijaitsee perusasteen ja toisen asteen oppilaitos, noin kello 7.30 torstaiaamuna paikallista aikaa. Iowan poliisin mukaan suurin osa oppilaista ja opettajista ei vielä ollut saapunut ammuskelun kohteena olleeseen koulurakennukseen.
Pumppuhaulikolla ja käsiaseella aseistautuneen oppilaan kerrotaan tehneen useita päivityksiä sosiaaliseen mediaan ammuskelun aikana. Poliisi tutkii teon motiivia.
Neljä haavoittuneista uhreista oli viranomaisten mukaan koulun oppilaita ja viides koulun hallintovirkailija. Alueen toinen koulupiiri kertoi lausunnossaan, että yksi loukkaantuneista olisi toisen asteen rehtori.
Yhdysvalloissa aseväkivallan epidemia on pahentunut viime vuosina. K-12 School Shooting Database -tietokannan mukaan vuonna 2023 Yhdysvalloissa raportoitiin 346 tapauksesta, joissa kouluissa ammuttiin, uhattiin aseella tai koulun omaisuus sai osuman luodista."
Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
-
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1301
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am
Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
Slava Ukraini! <3
-
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 131
- Liittynyt: Su Marras 01, 2015 1:42 am
Re: Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
https://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/
Siinä kuvaa tekijästä. Ampuja 17-vuotias Dylan Butler. Luokkatoverit kertoneet haastattelussa taustalla olleen koulukiusaamista.
Siinä kuvaa tekijästä. Ampuja 17-vuotias Dylan Butler. Luokkatoverit kertoneet haastattelussa taustalla olleen koulukiusaamista.
-
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1301
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am
Re: Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
Jep. Sissyboy ja nintendo paras kaveri.SherlockBitch kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:21 am https://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/
Siinä kuvaa tekijästä. Ampuja 17-vuotias Dylan Butler. Luokkatoverit kertoneet haastattelussa taustalla olleen koulukiusaamista.
Sitten kerran kun ei pääse mariota läpi, niin otetaan aseet mukaan kouluun.
Slava Ukraini! <3
-
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1301
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am
Re: Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
koulukiusaaminen ja rasismi?qukkeli kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 6:37 amOnko playstationin pelaajat alfabuleja? Ei ole tainnut olla yhtään mustaihoista kouluampujaa. Mikä valkoihoisia nuoria vaivaa?Matti Ja Maija kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:32 amJep. Sissyboy ja nintendo paras kaveri.SherlockBitch kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:21 am https://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/
Siinä kuvaa tekijästä. Ampuja 17-vuotias Dylan Butler. Luokkatoverit kertoneet haastattelussa taustalla olleen koulukiusaamista.
Sitten kerran kun ei pääse mariota läpi, niin otetaan aseet mukaan kouluun.
tummat on eristetty erikoisluokalle, tai ovat kadulla diilaamassa ja isoäiti hoitaa, kun vanhemmat linnassa?
Slava Ukraini! <3
Re: Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
Jälleen yksi seonnut sukupuolenvaihtaja.
Re: Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
https://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/Matti Ja Maija kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:32 amJep. Sissyboy ja nintendo paras kaveri.SherlockBitch kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:21 am https://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/
Siinä kuvaa tekijästä. Ampuja 17-vuotias Dylan Butler. Luokkatoverit kertoneet haastattelussa taustalla olleen koulukiusaamista.
Sitten kerran kun ei pääse mariota läpi, niin otetaan aseet mukaan kouluun.
Koulukiusaamista pidemmän aikaa, ja napsahti kun oma siskokin rupes kiusaamaan!
Muistan eilisen, kuin eilis päivän!
Re: Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
Taisi "napsahtaa" kun omaa siskoakin "picked on" eli kiusattiin.Rotteni kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 8:45 amhttps://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/Matti Ja Maija kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:32 amJep. Sissyboy ja nintendo paras kaveri.SherlockBitch kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:21 am https://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/
Siinä kuvaa tekijästä. Ampuja 17-vuotias Dylan Butler. Luokkatoverit kertoneet haastattelussa taustalla olleen koulukiusaamista.
Sitten kerran kun ei pääse mariota läpi, niin otetaan aseet mukaan kouluun.
Koulukiusaamista pidemmän aikaa, ja napsahti kun oma siskokin rupes kiusaamaan!
Re: Iowassa kouluampuminen –Kuudesluokkalainen kuoli, useita loukkaantui
Oma lontoo vähä hukassa, näköjään sitte tällä puhelimen kääntäjälläkin vähä hukassa!Bregma kirjoitti: ↑La Tammi 06, 2024 2:27 amTaisi "napsahtaa" kun omaa siskoakin "picked on" eli kiusattiin.Rotteni kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 8:45 amhttps://nypost.com/2024/01/04/news/who- ... an-butler/Matti Ja Maija kirjoitti: ↑Pe Tammi 05, 2024 4:32 am
Jep. Sissyboy ja nintendo paras kaveri.
Sitten kerran kun ei pääse mariota läpi, niin otetaan aseet mukaan kouluun.
Koulukiusaamista pidemmän aikaa, ja napsahti kun oma siskokin rupes kiusaamaan!
Sisaret Yesenia Roeder ja Khamya Hall, molemmat 17-vuotiaita äitinsä Alitan rinnalla, kertoivat Associated Pressille , että Butler vihdoin napsahti sen jälkeen, kun hänen nuorempi sisarensakin alkoi kiusata.
Mut kiitos oikaisusta!
Muistan eilisen, kuin eilis päivän!