Carl Panzram

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
raippa
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja raippa »

Carl Panzram oli kätevä käsistään. Lukuisat erilaiset työt olivat opettaneet hänelle hyödyllisiä taitoja, ja luonnostaan valppaana hän pisti asioita merkille maailmalla matkustaessaan. Panaman kanaalilla hän oli käsitellyt paljon räjähteitä, joita myöhemmin käytettiin räjäytysoperaatioissa. Muutaman Dannemorassa istutun kuukauden jälkeen hän valmisti aikapommin ja yritti räjäyttää vankilamyymälän. Pommi kuitenkin löydettiin ennen räjähdystä ja vartijat etsivät syyllistä. He ottivat kiinni kaksi tekoon viatonta vankia ja näitä rankaistiin eristyksellä.

Pian Panzram riitaantui erään isottelevan vartijan kanssa ja yritti tappaa miehen tämän päähän kohdistetulla muutaman kilon painoisen patukan iskulla. Riidat ratkesivat siltä istumalta, mutta Panzram heitettiin eristykseen kuukausien ajaksi. Hänen maineensa väkivaltaisena rähjääjänä ja karkurina teki hänestä merkityn miehen vartijoiden keskuudessa. Pienestäkin sääntöjen rikkomisesta häntä rankaistiin kovakätisesti.

Panzram teki monotonisia töitä kahdeksan tuntia päivässä, ja vaikka työt eivät rasittaneet fyysisesti, olivat ne yksitoikkoisuudessaan hermojaraastavia. Kuuden kuukauden kärvistelyn jälkeen hän päätti paeta. Panzram epäonnistui yrityksessään ja putosi yli 10 metriä betoniselle jalkakäytävälle, murtaen molemmat nilkkansa sekä jalkansa. Lisäksi hänen selkänsä vahingoittui. Panzram vietti viisi päivää sairaalassa ja sitten hänet vietiin takaisin selliin. Lääkäri ei missään vaiheessa hoitanut häntä ja ketään muu vankilassa ei omannut valtuuksia saati mielenkiintoa tehdä hänen hyväkseen mitään. Carlille annettiin ainostaan pullollinen linimenttiä selliin, mistä ei olisi ollut hyötyä, vaikka hän olisikin ollut tarpeeksi voimissaan avatakseen pullonkorkin. Kahdeksan kuukautta kului. Hänen luunsa kiinnittyivät sen verran, että hän pystyi vaivoin kävelemään kainalosauvojen kanssa. Muutaman kuukauden kuluttua hän otti kävelykepin käyttöön. 14 kuukauden tauottoman tuskan jälkeen Panzram lopulta vietiin sairaalaan, missä hänen vammojaan operoitiin ja samalla hänen vasen kiveksensä poistettiin. Jälkimmäisestä toimenpiteestä ei ole tiettävästi muuta tietoa kuin sairaalan papereissa oleva merkintä, missä mainitaan, että "kives oli viallinen ja se poistettiin vangin omasta toiveesta". Panzramin ei tiedetä itse kommentoineen asiaa tarkemmin ja hän mainitsikin asian vain ohimennen elämänkerrassaan.


"Five day after my operation I tried to see if my sexual organs were still in good order"


Panzram yllätettiin anaaliseksin harjoittamisesta toisen vangin kanssa sairaalassa ja hänet vietiin takaisin selliin. Siellä hänen kärsimyksensä vain jatkuivat. Jatkuva fyysinen tuska yhdistettynä vankien sekä henkilökunnan lausumiin haukkuihin, valheisiin ja rikottuihin lupauksiin tekivät hänen elämästään kurjempaa kuin ikinä. Hänen liikkuminen muistutti rikkinäisen selän takia matelevaa käärmettä ja hän suorastaan kuohui kostonhimosta. Viisi vuotta täyttä piinaa, joista viimeiset kaksi vuotta ja neljä kuukautta hän vietti eristyksessä. Hän ei saanut tavata vieraita ja saapuvat sekä lähtevät kirjeet joko revittiin kappaleiksi tai palautettiin takaisin lähettäjälle. Kun viranomaiset tekivät tutkimuksia Dannemoran olosuhteista, heille kerrottiin, että valituksia tehneet vangit olivat vainoharhaisia ja hulluja. Carl Panzramilla ei ollut edes mahdollisuutta paeta. Hänellä ei ollut ystäviä, hän vihasi kaikkia kenet näki ja kaikki olivat hänen vihollisiaan.

Eristyssellin varjoissa Panzram suunnitteli kaiken aikaa miten hän pystyisi tuottamaan mahdollisimman paljon tuhoa, kärsimystä sekä kuolemaa muille ihmisille ja saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä itselleen. Hän suunnitteli sangen yksityiskohtaisesti räjäyttävänsä junia Pennsylvaniassa ja Marylandissa, ampuvansa kaikki mahdolliset eloonjääneet ja ryöstävänsä junista kaiken arvokkaan. Hän piilottaisi rikkaudet ja muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen hän vaihtaisi kaikki arvoesineet rahaksi, ja sijoittaisi ne Wall Streetillä. Sitten hän hankkisi räjähteitä sekä Yhdysvaltain Navy Seals-tunnuksilla varustetun moottorialuksen. Hän lastaisi sen TNT:llä, ajaisi sen rauhallisella rutiinitehtävällä olevan, New Yorkin Hudsonjoen satamaan ankkuroidun englantilaisen taistelualuksen kylkeen, ja lyhyen matkan päästä räjäyttäisi sen taivaan tuuliin. Jos tämä onnistuisi, Englanti olisi pian Yhdysvaltojen kurkussa kiinni, aivan kuten Amerikka oli Espanjan kimpussa, kun USS Maine sotalaiva rajähti ja upposi Havannan satamassa 1898. Jos tämä ei vielä riittäisi konfliktin syttymiseen, niin hän matkustaisi Britannian Länsi-Intiaan ja hankkisi itselleen brittiläisen kuunarin, rekisteröisi sen brittiläiseksi ja hankkisi siihen brittiläisen kapteenin sekä miehistön. Panzram lastaisi aluksen täyteen räjähteitä ja peittäisi ne huomiotakiinnittämättömällä rahdilla. Hän asettaisi aikapommin Panaman kanaaliin, lähettäisi kuunarin kohti kanaalia ja antaisi sen purjehtia tuhoonsa. Se olisi samalla Panaman kanaalin totaalinen tuho. Panzram myönsi tämän kuulostavan epärealistiselta, mutta oli varma sen onnistumisesta, jos, kuten hän itse kirjoitti elämänkerrassaan, "onni ei olisi häntä vastaan".

Hän suunnitteli myös myrkyttävänsä kokonaisen kaupungin. Panzram hankkisi ensin barrelin (n. 158 litraa) arsenikkia sekä kahdeksan karjua, jotka hän näännyttäisi nälkäkuoleman partaalle. Hän valmistaisi vedestä, perunamuusista, jauhoista ja arsenikista sosetta, minkä hän syöttäisi nälkäisille sioille hotkittavaksi. Parin tunnin sisällä myrkky alkaisi vaikuttamaan eläinten elimistössä. Sitten Panzram nostaisi karjut roikkumaan takajaloistaan, laittaisi niiden alle pesuammeen ja antaisi limaisen myrkyn valua ammeeseen. Tämän jälkeen hän valmistaisi kolme saviastiaa, jotka mahtuisivat toistensa sisälle, tekisi jokaisesta toinen toistaan lujemman ja täyttäisi ne kaikki myrkyllä. Lopuksi hän veisi myrkkysäilön puron pohjalle, mikä virtaa kaupungin juomaveden jakavalle tekoaltaalle. Panzram sai vaikutteita ideaansa Espanjan Valensiasta kotoisin olevalta Borgian suvun kuuluisimmasta tarinasta. Tunnetuimmat Borgiat, sisarukset Lucrezia ja Cesare, ovat jääneet historiankirjoihin myrkyt taitavana kaksikkona, joka käytti tietotaitoaan isänsä Paavi Aleksanteri VI:n valtakaudella 1400- ja 1500-luvun Italiassa.


"This would be a damn fine world if man was out of it"


Kun Panzram viimein vapautui Amerikan Siperiasta, hän oli 37-vuotias. Hän oli, ihme kyllä, saanut lykkäystä Oregonin tuomion suorittamiseen, koska vankilalla ei ollut riittävästi varoja hänen siirtoonsa. Panzram oli kasvattanut itselleen paksut viikset ja hänen toinen jalkansa ontui pysyvästi. Hänen kerrottiin olevan vapaa synneistä ja häntä kehoitettiin elämään hurskaasti. Panzram alkoi välittömästi työskentelemään suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Hän tarvitsi rahaa, mutta ontuvalla entisellä vangilla oli häviävän pienet mahdollisuudet työllistyä. 18 päivää vankilasta vapautumisen jälkeen hän teki lukuisia murtoja. Kaksi päivää myöhemmin hän teki murhan ryöstön yhteydessä Baltimoressa. 12 päivää myöhemmin hän teki murron Washington DC:ssä ja pian Baltimoressa kaksi lisää. Siellä hän joutui pidätetyksi ja hänet lähetettiin takaisin Washingtoniin.

Washington DC:n poliisi teki ilmiantajalta saatujen tietojen perusteella kotietsinnän Panzramin vuokra-asuntoon elokuun 10. päivä vuonna 1928. Roteva ja oudosti katsova mies sai konstaapelit heti varuilleen ja he pistivät hänelle käsiraudat ranteisiin. He kysyivät Panzramilta hänen ammattiaan, johon hän vastasi "Varas". Hän myönsi varastaneensa radion rikosilmoituksen tehneeltä hammaslääkäriltä ja kutsui syytettä vitsiksi. Poliisit pyysivät Panzramia selventämään mitä hän tarkoitti, ja hän vastasi tappaneensa liian monta ihmistä ollakseen huolestunut yhdestä radiosta. Konstaapelit ilmoittivat asiasta eteenpäin, mutta tapausta vilkaissut piirisyyttäjä ei antanut sille paljon huomiota. Pian Panzram kuitenkin puhui hieman enemmän ja sanoi, että ihmiset olivat parempia kuolleena sekä mainitsi kahden murhan paikan ja päivämäärän. Viranomaiset kirjasivat ne ylös, mutta eivät vieläkään vakuuttuneet, koska Panzram ei suostunut antamaan enempää yksityiskohtia kyllästyttyään puheenaiheeseen. Sitten hänet lähetettiin odottamaan oikeudenkäyntiä Washingtonin piirivankilaan.


"The only way to reform people is to kill them"


Vankila oli iso ja ruma punainen kivirakennus. Eristys- ja kuolemansellien lisäksi siellä oli yösijoja myös juopuneille ja irtolaisille. Kuolemaantuomittuja varten oli sähkötuoli. Vankilanjohtaja William L. Peak oli ankaran miehen maineessa, eikä syyttä. Hän uskoi rangaistuksen parantavaan voimaan ja vankien kuuluvan kärsiä rikoksistaan. Vankilassa liikkui huhuja, joiden mukaan rakennuksen kellarissa kidutettiin vankeja ja toisinaan keskiyön jälkeen oli mahdollista nähdä itse johtajan menevän alas kellariin tai tulevan ylös sieltä. Peakin tiukasta linjasta kertoo myös se, että hän kielsi narkomaaneilta sairaalahoidon ja jätti nämä selliin parantumaan ja hikoilemaan myrkyt ulos. Carl Panzram olisi mielellään parantanut Peakin tarttumalla lujin kourin tämän kurkusta kiinni.

Washington oli kuuma kaupunki elokuussa 1928, ja astuessaan vankilaan uusi vanginvartija Henry Lesser, 26-vuotias juutalainen, haistoi ensimmäisenä hien ja desinfiontiaineen hajun. Hänen vastuualuettaan olisi vankilan eteläsiipi. Kun Lesser nousi ylös portaita toiseen kerrokseen, hän huomasi karhumaisen miehen yhdessä sellissä. Mies ei ollut mitenkään poikkeuksellisen iso, "vain" 180cm ja n. 90kg, mutta leveät hartiat ja suuret kädet viestivät voimasta. Lesser huomasi miehessä erikoisen tyyneyden ja nimen sellin ovessa: C. Panzram. Kun Lesser oli kävellyt sellin ohi, hän vaistosi jonkun katseen niskassaan. Käännyttyään hän näki silmälasiensa läpi Panzramin katsovan häntä teräksenharmailla silmillä kourat telkiin kiinnittyneinä. Lesser kysyi Panzramilta milloin hänen juttu käsiteltäisiin. Hän vastasi kivisillä kasvoillaan, että marraskuun 11. päivä. Lesser oletti Panzramin olemuksesta hänen olevan gangsteri ja kysyi: "What's your racket (sana "racket" tarkoittaa amerikanenglannissa gangsteritoimintaa)?"
Panzram hymyili oudosti. "How did you know? What I do is I reform people."
Kaksi muuta vankia sellissä hörähtivät nauruun. Ujohko Lesser jatkoi matkaansa vaivautuneena.

Tulevina päivinä uusi vartija huomasi Panzramin kehoa koristavat tatuoinnit ja arvet. Tatuointeja oli yhteensä viisi: ruusu ja ankkuri, missä oli kiinalaisen miehen pää, oikeassa käsivarressa, toinen ankkuri vasemmassa käsivarressa, viisisakarainen tähti vasemmassa olkapäässä sekä rinnassa kaksi kotkaa, joiden sivuilla oli sanat "Liberty" ja "Justice". Hän huomasi myös vangin olevan vähäpuheinen ja paljon omissa oloissaan. Eräänä iltapäivänä Lesser päätti kysyä Panzramilta, mitä hän oli tarkoittanut ihmisten parantamisella. Carl Panzram hymyili paljastaen kultahampaan purukalustonsa ylärivissä ja vastasi, että ainoa tapa parantaa ihmisiä on tappaa heidät.

Peak sai tiedoksiannon Panzramista vaarallisena vankina, joka oli ennen istunut mm. Dannemorassa. Hän käski vartijoita olemaan tarkkana ja rankaisemaan sääntöjen rikkomisesta. Samana päivänä kaksi vartijaa menivät tutkimaan Panzramin sellin. Kaksi muuta vankia esittivät nukkuvansa ja Panzram istui kyykyssä, katsoen. Yksi vartija seisoi keskellä selliä toisen naputellessa rautatangolla sellin takaosassa olevia kaltereita. Yhdestä kalterista kuului vaimea ääni. Hänet pistettiin rautoihin ja vietiin eristykseen. Neljä vartijaa tulivat illalla ja veivät hänet alas kellariin. Panzram ei tehnyt vastarintaa, koska ei tiennyt mihin oli menossa. Siellä hänet työnnettiin takaperin pylvästä päin, vapautettiin raudoista ja raudoitettiin uudestaan käsistä pylvääseen kiinni. Käsirautojen alta sujautettiin vahva köysi ja se sidottiin reilun metrin verran Panzramin pään yläpuolelle. Köyttä kiristettiin kunnes hän nousi varpailleen. Sietämätön kipu iski heti ja hänet jätettiin siihen. Tuntien kuluttua lääkäri tuli stetoskoopin ja apulaisen kanssa tutkimaan Panzramin pulssin. Hän kiroili tämän rokonarpisille kasvoille törkeyksiä. Lääkäri poistui ja palasi joskus yöllä tekemään uuden tarkastuksen. Silloin Carl Panzram uhkasi harjoittaa anaaliseksiä lääkärin apulaisen kanssa. Järkyttynyt mies ilmaisi kovaan ääneen paheksuntansa. Tuskissaan oleva Panzram sinkosi suustaan riettaimpia keksimiään epiteettejä kaikille paikalla oleville, ja ilmaisi halunsa tappaa heidät kaikki. Hän kirosi oman äitinsä hänen synnyttämisestään ja huusi tappavansa tämän sekä kaiken mikä on inhimillistä. Hän roikkui pylväässä 12 tuntia.

Carl makasi eristyssellissä kädet mustelmilla, ranteet verisillä hiertymillä ja suu kuivuneen veren sotkemana. Henry Lesser näki hänen kuntonsa ja tunsi myötätuntoa. Hän kysyi Panzramilta voisiko auttaa jotenkin, mutta sai vastaukseksi vain kirosanoja. Samana iltana eräs kellarissa olleista vartijoista kulki Panzramin sellin ohitse. Hän kutsui vartijaa huoranpenikaksi. Pian neljä vartijaa tulivat selliin ja he löivät Panzramin tajuttomaksi pampulla. Tapauksen todistaneet vangit kertoivat vartijoiden sitten lyöneen ja potkineen häntä. Tämän jälkeen hänet vietiin kellariin pylvääseen kiinni koko yöksi. Lääkäri oli asiasta tietoinen, mutta ei tehnyt asian hyväksi mitään.


"I did not make myself what I am. Others had the making of me"


Aamulla huhut Panzramin yöllä tekemistä tunnustuksista levisivät ympäri vankilaa. Hän oli kertonut kahden pojan raiskausmurhasta ja lisäksi uhannut tappaa kaikki läsnäolijat sekä kertonut nauttivansa ihmisten tappamisesta. Nyt Panzramin puheet saivat lisää pontta. Peak otti yhteyttä lehdistöön ja Washington Post teki jutun Panzramin tunnustuksista liittyen Alexander Luszzockin, 14, ja George Henry McMahonin, 12, selvittämättömiin murhiin.

Nuori vartija oli yhä pahoillaan aikaisemmin tapahtuneesta ja halusi tehdä jotain Panzramin hyväksi. Edellisestä kerrasta viisastuneena hän päätti olla itse menemättä merimiehen kiroajanlahjat omaavan vangin luokse. Lesser antoi luottamusvangille dollarin setelin ja käski antaa sen Panzramille. Kun Panzram näki rahan miehen kädessä, niin hän epäili sitä heti vedätykseksi. Kun hän tajusi lahjan aidoksi, niin hänen silmänsä kostuivat kyynelistä.

Myöhemmin Carl kiitti hymyillen ohikävelevää Lesseriä. Hän sanoi, että yksikään vartija ei ollut ikinä tehnyt hänelle minkäännäköistä palvelusta. Panzram kertoi lehtimiesten olevan kiinnostuneita hänen tarinastaan, mutta hän ei itse ollut kiinnostunut tapaamaan heitä. Hän kysyi milloin Lesser alkaisi esittämään kysymyksiä hänen elämästään. Vartija vastasi, että sitten kun Panzram haluaisi puhua siitä. Carl Panzram katsoi Lesseriä hetken aikaa, miettien. Hän lupasi Lesserille elämäntarinansa, jos tämä antaisi hänelle kynän ja paperia. Panzram sanoi, että asia voisi jäädä vain heidän välisekseen, ja ei olisi väliä, vaikka ketään muu ei lukisikaan hänen kirjoituksiaan. Hän halusi vain kirjoittaa. Lesser mietti asiaa. Vankilan säännöissä oli ehdottomasti kielletty antamasta vangeille mitään tavaraa ja Panzramin kaltaisen, ongelmatapauksen maineessa olevan vangin, tapauksessa se tietäisi työpaikan menettämistä jos he jäisivät kiinni.

Seuraavana päivänä Henry Lesser toi kirjoitustarvikkeet piilotettuna takkinsa alle ja antoi ne Panzramille, joka piilotti ne patjansa alle. He sopivat Panzramin antavan joka yö uutta kirjoitettua materiaalia. Muutaman tunnin kuluttua Lesser saikin käsiinsä ensimmäiset sivut ja alkoi mielenkiinnolla lukemaan tekstiä, mikä oli kouluttamattoman, mutta vahvan, mielen aikaansaannosta. Teksti oli brutaalia. Se oli terävää, selkeää ja kaunistelematonta. Luettuaan Carl Panzramin elämän alkuvaiheista kasvatuslaitoksissa ja tien päällä, Lesser päätti säästää kirjoitukset.


"In my lifetime I have murdered 21 human beings, I have committed thousands of burglaries, larcenies, arsons and last but not least I have committed sodomy on more than 1,000 male human beings"


Oikeudenkäyntiin oli aikaa kolme viikkoa, kun liittovaltion viranomaiset alkoivat esittämään kysymyksiä muille osavaltioille Panzramin tunnustuksista. Salemin, Massachusetts, poliisi ilmoitti heillä olevan selvittämättömänä McMahonin pojan murha, joka sopi Panzramin antamaan tunnustukseen. Philadelphiassa postipoika-Luszzockin murha nostettiin esille kun Panzram oli pylväässä roikkuessaan kertonut yksityiskohtia, jotka eivät voineet olla kenenkään muun kuin murhaajan tiedossa. New Havenista tuli tieto Peakille, että nuori poika, jonka ruumis oli löydetty New Havenista Bridgeportiin johtavalta tieltä, saattoi olla Panzramin kuvailema murha, josta hän oli kertonut nauttineensa eniten. Pojan suu oli sidottu nenäliinalla ja kaula kuristettu vyöllä.

Salemin poliisi lähetti kolme todistajaa Washingtoniin McMahonin murhaan liittyvien lisätietojen toivossa. He tunnistivat välittömästi Panzramin seitsemän miehen tunnistusrivistä mieheksi joka oli kävellyt pojan kanssa hieman ennen kuin molemmat katosivat metsään. He kertoivat myös, että mies oli kantanut kädessään jotain valkoista. Kun Panzramilta kysyttiin, oliko hänellä kädessään jotain valkoista, niin hän vastasi sen olleen luultavasti Christian Science Monitorin numero (kansainvälinen kristillinen sanomalehti). Lehden sivuja löydettiin pojan kurkusta. Panzram ei suostunut kertomaan enempää yksityiskohtia ja sanoi puhuvansa vain avoimessa oikeudenkäynnissä.

Yön pimeinä tunteina Carl Panzram jatkoi elämänkertansa kirjoittamista ja antoi uusia sivuja Lesserille. Vartija oppi lisää miehestä, josta oli tullut hänen ystävänsä. Vartija luki lukuisista varkauksista ja ryöstöistä, tuhopoltoista, raiskauksista, murhista sekä pitkän litanian alamaailman termeistä ja rujon analyysin oikeussysteemistä. Lukemista harrastanut Lesser ymmärsi, että teksti oli ainutlaatuista.


"I've found you guilty"


Riittävien todisteiden puutteessa Panzramia päätettiin viime minuutilla syyttää vain murrosta. Oikeudenkäynnissä kahden vartijan saattama, raudoitettu ja ontuvasti kävelevä Carl Panzram sai huomiota osakseen. Tuomari katsoi ärsyyntyneesti vihaisesti mulkoilevaa vankia ja kysyi onko hänellä asianajajaa. Panzram vastasi olevansa itse oma asianajajansa. Syyttäjä kutsui todistajia sisään oikeussaliin, jotka vuoron perään tunnistivat murtovarkaan. Puolustus ei vaivautunut ristikuulustelemaan todistajia, vaan istui hiljaa paikallaan, välillä hammastikulla hampaiden väliään putsaten. Kun paikalle kutsuttiin ilmiantaja, joka oli pidätetty Panzramin ryöstösaaliin panttaamisesta, puolustuksen puoli heräsi ja komensi ilmiantajaa katsomaan itseään. Hän veti sormensa kaulansa poikki ja sanoi: "Olen luvannut sen sinulle ja tulet saamaan sen".
Tuomari iski vasaralla, komentaen hiljaisuuden saliin.
Pian Panzram ilmoitti haluavansa sanoa jotain. Ylösnoustessaan hänen katseensa kävi pöydällä, minkä päällä oli hänen pistoolinsa ja murtovälineensä. Syyttäjä käski assistenttia viemään tavarat pois näkyvistä. Panzram alkoi lausumaan lakonisia lauseita, joissa hän myönsi syyllisyytensä murtoon ja varkauteen. Hän sanoi hajoittaneensa kaiken mitä ei varastanut ja jos asukas olisi tullut sisälle, niin hän olisi hakannut tältä aivot pihalle. Panzramin katse syventyi kun hän katsoi valamiehistöä ja hän halusi vielä lisätä jotain. Hän mainitsi tulleensa heidän syytettäväkseen, mutta hän oli istuessaan salissa syyttänyt myös heitä. Panzram ilmoitti todenneensa heidät syyllisiksi. Hän sanoi teloittaneensa heidän kaltaisiaan ja teloittaisi vielä lisää jos eläisi. Lopuksi hän sanoi vihaavansa koko ihmiskuntaa. Lautamies henkäisi syvään. Samalla Panzramin pyöreä pää kääntyi nopeasti syyttäjää kohti, jolla oli epäilevä katse kasvoillaan. Hän kysyi syyttäjältä, että luuleeko tämä hänen esittävän hullua. Panzram sanoi erottavansa oikean ja väärän toisistaan ja kielsi harhat. Hän kielsi myös omaavansa omatunnon. Panzram julisti, että koko íhmiskunta pitäisi hävittää ja hän tekisi parhaansa sen toteutumiseksi. Oikeussali oli jo turtana hölmistyneisyydestä kun Panzram kääntyi takaisin valamiehistöä kohti ja sanoi tehneensä velvollisuutensa ja käski heitä tekemään samoin. Hetken kuluttua tuomari kysyi, haluaisiko syytetty lisätä vielä jotain. Panzram vastasi kieltävästi ja sanoi heidän ymmärtäneen. Valamiehistö poistui ja palasi päätöksen kanssa ennätyksellisen lyhyen ajan, noin minuutin, kuluttua. Panzram nousi seisomaan ja tuomari luki tuomion, mikä oli ällistyttävä: 25 vuotta vankeutta Leavenworthin, Kansas, rangaistuslaitoksessa. Sali kuohahti, mutta Carl Panzram virnisti. Hän nosti kätensä tuomaria kohti ja toisti saman kädenliikkeen, jonka oli näyttänyt ilmiantajalle. Hän pyysi tuomaria vierailemaan.

Panzram istui vielä kuukausia Washingtonissa. Marraskuussa Henry Lesser vei vangille hyvin mielin kirjeen, missä oli kaksi dollaria. Panzram kuitenkin raivostui nähtyään rahat. Ne olivat peräisin maanviljelijältä, jolle hän oli aiemmin tehnyt töitä ja kirjoittanut hiljattain pyytäen 10 dollaria vaivanpalkkaa. Panzram kirjoitti uuden kirjeen, antoi sen Lesserille ja käski tätä varmistamaan, että se myös lähetettäisiin. Kirjeen sisällä oli maanviljelijän lähettämät rahat sekä tekstinpätkä, missä hän pyysi miestä ostamaan rahoilla kaliumsyanidia, nielemään puolet siitä ja lähettämään jäljelle jääneen puolikkaan Panzramille.

Tammikuun lopulla tuli aika siirtää 30 vankia junalla Leavenworthin rangaistuslaitokseen. Heidät raudoitettiin pareittain. Vankilan pihan läpi kävellessään Panzram tarttui erästä ohikulkevaa vankia kiinni ja räkäisi tätä kasvoille. Mies oli Peakin suosikkivanki, joka oli levittänyt huhuja Panzramin pylväässä tekemistä tunnustuksista. Mies juoksi pois. Panzram kiroili itsekseen ja sanoi tappavansa vankilanjohtajan sekä tuhoavansa junan. Tästä hermostunut Peak pyysi konduktööriä deaktivoimaan vankivaunun hätäjarrun. Pitkän matkan aikana Panzram teki lukuisia törkeitä seksuaalisia ehdotuksia vankilan lääkärille sekä johtajalle aina kun tämä työnsi päänsä vaunuun. Perille saavuttuaan vangit astuivat ulos talviseen ilmaan. Carl Panzram katsoi monumentaalista, yli 20 eekkerin kokoista punasävyistä vankilaa, mitä ympäröi paksu ja paikoitellen yli kymmenen metriä korkea muuri. Hän oli palannut paikkaan, missä oli ollut 21 vuotta sitten. Hän oli elämänsä aikana ollut kahdessa kasvatuslaitoksessa, yhdeksässä suuressa vankilassa sekä sadoissa putkissa. Kaikki niistä olivat olleet hyvin samanlaisia keskenään. Niitä kaikkia olivat pyörittäneet sama systeemi samankaltaisten ihmisten voimin, ja tulokset olivat aina olleet täsmälleen samanlaisia.

Panzram ja Lesser kättelivät, he lupasivat kirjoitella. Peak varoitti Leavenworthin rangaistuslaitoksen johtajaa Panzramin vaarallisuudesta.


"I'll kill the first man that bothers me"


Roteva vanki ohjattiin varajohtaja Fred Derbstin toimistoon, mistä hän sai 31614 numerolla varustetun univormun ja määräyksen aloittaa työt pesulassa. Panzram sanoi tappavansa ensimmäisen miehen, joka häiritsee häntä. Derbst ei kiinnittänyt uhkaukseen huomiota, sillä hän oli kuullut ennenkin vastaavaa. Pesulan esimiehenä oli tukeva siviili nimeltä Robert Warnke, jolla oli sekä hyvän että huonon kaverin maine. Parhaimmillaan Warnke oli hyvinkin mukava, mutta mies tunnettiin myös lempinimellä "kynätaiteilija", jonka hän oli ansainnut kirjoittamalla lukuisia vankien asemaa huonontavia raportteja. Panzram kirjattiin pesulaan töihin saapuneeksi.

Vankila oli runsaasti ylikuormitettu ja 1640 vangille suunniteltu laitos oli nyt 3700 miehen asuttama. Tilojen tiivistyessä tuholaiset lisääntyivät ja ruoka huononi. Pientä ekstraa maksamalla oli kuitenkin mahdollista ostaa keittiöstä maukkaampaa vatsantäytettä, kuten pihvejä. Yksin viihtyvän Panzramin hermot kiristyivät väestönräjähdyksessä ja työn lisäksi hän viettikin suurimman osan ajastaan sellissään lukemassa. Hän oli mieltynyt etenkin filosofiaan, jota ei vankilan kirjaston hyllyistä paljon löytynyt, kuten Nietzschen ja Schopenhauerin teoksiin. Muutamat vangit heittivät herjaa Carlin lukutottumuksista, mutta he vaikenivat kun hän loi heihin häijyn katseen. Panzram alkoi tekemään pesulassa pimeitä ylitöitä ansaitakseen lisää taskurahaa, eikä välittänyt mahdollisuudesta jäädä kiinni pilkkua viilaavalle Warnkelle. Olihan hän jo vankilaan tullessaan antanut varoituksen mitä tapahtuisi jos häntä häirittäisiin.

Sillä välin Lesser uskoi pystyvänsä hankkimaan julkaisijan Panzramin elämänkerralle. Hän lähetti sen The American Century lehden palkitulle päätoimittajalle, H.L. Menckenille, joka vastasi vartijalle kirjeellä. Mencken kirjoitti sen olleen yksi ällistyttävimpiä dokumentteja, minkä tämä oli lukenut. Päätoimittaja kirjoitti myös, että tarinan julkaiseminen lehdessä olisi mahdototonta sen raakuuden takia, mutta suositteli sen sijaan tekstin painamista kirjaksi.

Eräänä päivänä Warnke sai kuin saikin selville Panzramin pimeistä ylitöistä. Seuraavana aamuna hänet siirrettiin kolmanteen luokkaan ja vietiin eristykseen. Kolmas luokka tiesi huonoja oltavia sinne joutuvalle vangille. Heillä oli oma osasto, missä oli hiljaisuuspakko ja monia ankaria sääntöjä. Esimerkiksi he eivät saaneet lähettää tai vastaanottaa postia. Sääntöjen rikkominen tiesi eristystä ja se vaikeutti entisestään vangin mahdollisuuksia päästä takaisin normaaliosastolle. Yleinen käytäntö oli, että kolmanteen joutuvat menettivät myös työnsä, mutta Panzramin tapauksessa tämä ei pätenyt. Ei, vaikka hän itse toivoi pääsevänsä pois pesulasta. Luultavasti asiaan vaikutti Panzramin tekemä tappouhkaus Warnkelle, ja esimiehen asemassa ollut Warnke ei halunnut menettää kasvojaan antamalla periksi. Se olisi ollut vankilassa suuri häpeä. Panzram jatkoi töitä pesulassa, mutta hänen käytöksensä muuttui silminäkijöiden mukaan omituiseksi. Kerran hän lopetti äkkiä työt, käveli keskenään puhuvien vankien luokse ja käski heitä lopettamaan tai he tulisivat loukkaantumaan. Miehet pitivät puhetta vitsinä. Pian Panzram haki uudestaan siirtoa toiseen työpaikkaan, mutta Warnke kieltäytyi jälleen myöntämästä sitä.

Kesällä 1929 vangit huomasivat Panzramin käytöksen normalisoituneen, mutta hänen kasvonsa olivat muuttuneet. Hän oli tehnyt päätöksensä.


"I am getting all set for a change. It won't be long now"


Heinäkuinen aamu sarasti lämpimänä ja kirkkaana Leavenworthissa. Se tiesi ahdistavia olosuhteita kaikille kosteassa pesulassa raataville. Panzram kävi aamupalalla ja meni sitten yksin autioon pesulaan. Hän etsi jotain. Hän myös löysi sen. Viiden minuutin kuluttua pesulaan laskeutui muita vankeja ja heidät kirjannut vartija meni toiseen huoneeseen, samalla kävellen kynällä vihkoon kirjoittavan Warnken ohitse. Panzram käveli kurjan työnsä esimiehen taakse, joka paraikaa tutki saapuneita koneenosia keskittyneesti. Warnke kääntyi hitaasti mennäkseen muualle ja huomasi katsovansa Panzramia silmiin. Mies ehti tuskin rypistämään otsaansa kun neljän ja puolen kilon painoinen rautapatukka Panzramin nyrkissä jo jysähti tämän päähän, iskien miehen maahan ja kultasankaiset silmälasit rikki. Karhumainen vanki mylvi raivosta ja kaikki muut huoneessa olleet jähmettyivät paikoilleen. Rautapatukka iskeytyi murskaavalla voimalla uudestaan ja uudestaan maassa makaavan Warnken vuotavaan päähän. Lentävä veri värjäsi Panzramin käden sekä kasvot ja tahrasi hänen harmaan univormunsa. Warnken päässä ja kasvoissa oli yhteensä viisi syvää haavaa ja miehen kuoleva keho värisi kouristuksenomaisesti samalla kun Panzramin murhanhimoinen kiihko oli saavuttamassa huippunsa. Hän kääntyi karjuen vankeja kohti ja haastoi heidät. He pakenivat välittömästi kovaan ääneen huutaen. Hän nousi rappusia ylös tyhjälle käytävälle ja jatkoi valloitusretkeään hitaasti ontuen pitkin käytävää rautapatukka kädessään. Lasinsirpaleet ja puunsäpäleet vain lentelivät joka puolelle kun verisen sotamaalauksensa takaa vihaisesti palavilla silmillään tuijottava berserkki raivasi tietään kohti pääkallopaikkaa, varajohtaja Zerbstin toimistoa. Astuessaan tyhjään toimistohuoneeseen patukka kohotettuna ilmaan, hän kuuli vaimeita ääniä oven takaa, mikä johti postihuoneeseen. Panzram avasi oven, meni sisään ja huitaisi välittömästi verisellä rautapatukalla, mutta se kauhoi ilmaa. Toimistotyöntekijät pakenivat sokean kauhun vallassa ja Panzram meni takaisin Zerbstin toimistoon. Samaan aikaan vankilan juoksupoika astui ovesta sisään. Panzram jahtasi miestä ruokalaan asti, kunnes hän kääntyi takaisin ja kohtasi pian vartijan. Kauhistunut vartija sulki käytävän teräsoven hänen edestään. Panzram totesi vartijalle vain tappaneensa Warnken ja pyysi päästä sisään. Vartija katsoi epäuskoisena oven läpi vankia ja hänen kädessään yhä olevaa rautapatukkaa. Vartija sanoi, että ei ikinä päästäisi Panzramia sisään patukan kanssa. Hän katsoi kädessään olevaa instrumenttia, mikä oli juuri hetki sitten tuonut ulkona kauniisti paistavan auringon kirkkautta vankilan muurien sisäpuolelle, ja totesi tänään olevan hänen onnenpäivä. Sitten hän heitti sen pois. Vartija huusi apua ja avasi oven. Panzram astui sisään ja käveli silminnähden rentoutuneena lähimpään selliin. Hän tiesi vapautensa olevan edessä.


"If in the beginning I had been treated as I am now, then there wouldn't have been quite so many people in this world that have been robbed, raped and killed"


Stoalaisen mielenrauhan syleilyssä Carl Panzram odotti vartijoiden tulevan minä hetkenä hyvänsä sisään eristyselliin ja hakkaavan ja potkivan hänen kallonsa halki. Vartijat tulivatkin ja hän katsoi heitä, jokainen solu vielä toistaiseksi hengittävässä ruumiissaan, valmiina kohtaamaan kuolemansa. Mutta hän ei nähnyt raivoa heidän kasvoillaan tai patukoita heidän käsissään. Sen sijaan he veivät hänet pois ahtaasta sellistä isompaan ja puhtaaseen selliin, missä oli peti, patja ja normaali varustus. Hänelle annettiin puhtaat ja mukavat vaatteet. Ketään ei puhunut sanaakaan. Sitten hänet jätettiin sinne. Eristysosasto oli kuin vankila vankilan sisällä, mutta Oregonin härkäaitauksesta poiketen se tuntui pahimman laatuisen yliasutuksen keskellä miellyttävämmältä vaihtoehdolta kuin muiden osastojen meluisat ja täpötäydet tilat.

Eristysosastolla oli Panzramin lisäksi vain kaksi vankia ja toinen heistä oli hänen tavoin tappanut vartijan. Mies tulisi tulevaisuudessa tunnetuksi vankina, jolla oli erikoinen tapa hakea lohtua vankeusrangaistuksen kärsimiseen hoitamalla ja kasvattamalla lintuja, kuten varpusia ja kanarianlintuja. Hän oli Robert Stroud, "Alcatrazin lintumies". Panzram kuuli sellissään Stroudin lintujen viserrystä. He eivät Panzramin ulkoilukiellosta johtuen voineet tavata, mutta näkivät toisensa päivittäin vilaukselta, kun Stroud käveli hänen sellinsä ohi ulos. Tunnettuna, kunnioitettuna ja kolmattatoista eristysvuottaan istuvana vankina "Lintumies" odotti alokkaiden lähestyvän häntä kuiskaamalla tai heittämällä paperisen viestin sellin luukusta, mutta Panzram ei tehnyt minkäänlaista aloitetta. Hän pysyi omissa oloissaan ja luki. Se kiinnosti Stroudia niin paljon, että hän mainitsi Panzramin Birdman of Alcatraz-kirjan käsikirjoituksessa.


"How in the heck any man of your intelligence and ability can still be friendly towards a thing like me, when I even despise and detest myself?"

Varajohtaja Zerbst kiitti polvillaan jumalaansa,sillä hän oli Warnken kuolinpäivänä ollut juuri menossa toimistolleen, kun oli kääntynyt pois ja mennyt erään vartijan luokse sanomaan unohtamansa asian. Miehen kallonmurskaava kuolema oli ollut vain muutaman minuutin päässä. Zerbst määräsi vankilan johtajan hyväksynnällä ympärivuorokautisen vartioinnin Panzramille itsemurhan oletetun todennäköisyyden vuoksi. Hänet haluttiin pitää elossa, jotta hänet saataisiin tuomittua.

Vartijan näkökulmasta Lesserillä oli risririitaiset tunteet tapahtuneesta, mutta mies jatkoi aktiivista kirjeenvaihtoa Panzramin kanssa. Panzram kirjoitti yhdessä kirjeessään ihmettelevänsä miksi Lesserin kaltainen mies kunnioitti häntä, kun hän itsekin inhosi itseään. Hän kertoi päästäneensä ihmisiä kärsimyksistään ja nyt hän odotti ihmisiltä vastaavaa vastapalvelusta. Panzram kertoi olevansa liian paha elämään ja toivoi oikeudenkäyntinsä alkavan kuukauden sisällä. Hän myös kehoitti Lesseriä vaihtamaan työpaikkaa, jotta tästä ei tulisi samanlainen kuin muista vartijoista. Lesser kirjoitti aina ystävälliseen sävyyn, mikä lämmitti eristyksessä olevaa vankia, ja kertoi erään professorin, jota H.L. Mencken oli suositellut, sekä Harvardin yliopiston professorin saaneen kirjoitukset käsiinsä luettavaksi. Eristysosaston tiukka sensuuri esti Panzramia jatkamasta elämänkertaansa.

Tietyt tahot epäilivät Panzramin mielenterveyttä ja hänen luokseen lähetettiin tohtoreita esittämään kysymyksiä, jotka saivat hänet vuoroin lievästi ihmettelemään tai huutamaan raivon vallassa riettauksia. Hän teki testamentin, missä hän luovutti ruumiinsa minnesotalaiselle koirarankkurille ja kirouksen ihmiskunnan päälle. Hän puhui vartijoille olevansa malttamaton pääsemään köyden jatkoksi ja kertoi yksityiskohtaisesti tekemistään raiskauksista sekä murhista. Eräs vartija kirjoitti puheita ylös ja näytti ne vankilanjohtajalle.

Viranomaiset alkoivat jälleen tutkimaan murhia, mutta puoliteholla suoritettu työ ei tuottanut tuloksia. He epäilivät Panzramin murha- ja hirttopuheiden olevan perättömiä ja niiden motiivina olevan toive saada hullun paperit kuolemantuomion välttämiseksi. Hän itse oli huolissaan mielenterveytensä kyseenalaistamisesta, sillä hän koki sen olevan hänen ainoa jäljellä oleva inhimillinen piirre.


"I am so set in my ways that I cannot adapt myself to the ways of other people"


Lesser esitti yhdessä kirjeessään hypoteettisen kysymyksen, että voisiko Panzram sopeutua "normaaliin" elämään, jos hän saisi täyden armahduksen ja taloudellista sekä henkistä tukea ihmisiltä. Carl vastasi kieltävästi. Hän sanoi ymmärtävänsä realiteetit itsensä suhteen ja vaikka hän saisikin armahduksen sekä kaiken tarvittavan tuen alkuun pääsemiseen, niin hän ei itse kykenisi armahtamaan. Hän ei voisi elää yhteiskunnassa, joka oli murjonut ja piessyt häntä lapsesta asti, ja väkivalloin yrittänyt kahlita häntä elämään tekopyhän kristityn tavoin. Elämänsä 38 vuoden aikana Panzram oli tottunut tapoihin, jotka eivät sopisi systeemin malliin ja hän tiesi joutuvansa ennemmin tai myöhemmin uudestaan vankilaan, missä hän ei halunnut elää. Panzramilla oli kuitenkin unelma. Hän muisti vuosien takaa pienen saaren San Blasin rannikolla, Panamassa, jossa hän oli käynyt omistamallaan purjealuksella. Siellä oli satoja kookos-, banaani- ja mangopuita sekä raikas vesilähde. Saari oli intiaanien omistama ja he kävivät siellä vain kerran tai kaksi vuodessa korjaamassa kookossatoa ja merikilpikonnien munia. Muuten saarella ei ollut ihmisiä. Panzram kirjoitti, että siellä hän voisi elää haluamallaan tavalla, vapaana ja myötäilemättä sivilisaation asettamia normeja.

Kesällä 1929 Leavenworthin rangaistuslaitos kiehui helteestä. Kuumimmillaan lämpötila oli 45 celsiusastetta varjossa ja vankila näytti aivan etuvartioasemalta Afrikan aavikossa vartijoiden pitäessä kypäriä päässään. Väestömäärä kasvoi kasvamistaan ja ruoka huononi sietämättömäksi. Normaaliosastojen aamupuurosta löytyi rotan ulosteita sekä jauhomatoja ja vangit kieltäytyivät syömästä vankilan ruokaa. Eräänä elokuisena keskipäivänä he alkoivat heittämään lautasia ruokalassa ja rikkomaan ikkunoita. He jatkoivat riehumista A- sekä C-osastoissa ja Panzram kuuli selliinsä meteliä yli 20 metrin päässä olevasta pesulasta. Paikalle kutsuttiin poliisit ja työvuoronsa päättäneitä vartijoita, jotka saivat mellakan iltaan mennessä aisoihin. Yhden vangin jalka oli ammuttu irti haulikolla ja toinen oli kuollut pistoolin luoteihin.

Panzramin oikeudenkäyntiä lykättiin odottamattoman paljon ja viimein maaliskuussa 1930 hän sai tiedoksiannon, että päivämäärä tulisi olemaan 15.4. ja paikkana Topeka, Kansas. Yhdeksän kuukauden odottamisen jälkeen ulkoilu- ja liikuntakiellossa ollut vanki oli lihonut, tylsistynyt sekä paikoitellen raivostunut kuin hullu koira. Hän sai Lesseriltä Immanuel Kantin Kritik der reinen Vernunftin (suom. Puhtaan järjen kritiikki), minkä hän repi omien sanojensa mukaan 10 000 osaan yritettyään kuukauden ajan lukea ja ymmärtää sitä. Hän suunnitteli strategian oikeudenkäyntiä varten: hän kiistäisi syyllisyytensä päivänselvässä jutussa, jotta saisi ankarimman mahdollisimman tuomion, ja pitäisi kielensä kurissa kuolemantoiveensa sekä misantropiansa suhteen, jotta häntä ei katsottaisi mielenvikaiseksi. Hän olisi jälleen oma asianajajansa.

Pian Panzram sai kirjeen tapauksen tuomarilta, joka oli järjestänyt hänelle yhden Kansasin tunnetuimmista asianajajista. Eristysosasto kaikui Panzramin huutamista kirouksista. Hän lähetti kirjeen tuomarille, missä hän kieltäytyi muiden avusta ja sanoi, että hänellä ei ole aikomuksena hankkia todistajia puhumaan puolestaan, kuulustella muita todistajia eikä anoa myötätuntoa tai sääliä valamiehistöltä. Hän tulisi vaatimaan oikeutta ja hänen ymmärryksensä mukaan se tarkoittaisi syytetyn tuomitsemista kuolemaan ensimmäisen asteen murhasta ja tuomion täyttämistä.

Tieto kirjeestä levisi ja se vahvisti luuloja itsetuhoisen vangin mielenvikaisuudesta. 1900-luvun alkupuolella oli epätavallista kenenkään toivoa omaa kuolemaansa niin paljon olematta marttyyri, sietämättömistä kivuista kärsivä tai muuten äärimmäiseksi katsottavassa tilassa. Psykiatri Karl Menninger sai Mielenterveyskomitealta tehtävän haastatella Panzramia samana päivänä kuin oikeudenkäynti pidettäisiin. He tapasivat Topekan oikeustalossa. Panzram tuotiin raudoitettuna ja kahden vartijan ympäröimänä pöydän ääreen, missä Menninger jo odotteli rauhallisin mielin miestä, jonka tekemän käsikirjoituksen hän oli lukenut ja todennut sen merkittäväksi. Menninger ei uskonut, että Panzram, äärimmäisen väkivaltaisesta maineestaan huolimatta, haluaisi vahingoittaa ketään, joka ei ollut tehnyt hänelle mitään pahaa. Panzram sai välittömästi raivokohtauksen ja yritti hyökätä Menningerin kimppuun kuristaakseen tämän hengiltä, mutta rautojen rajoitettu pituus esti häntä ylettämästä kouriaan psykiatrin kurkkuun kiinni. Vartijat tarttuivat hänestä ja pian hän oli rauhoittunut sen verran, että pystyi istumaan paikallaan, jäykästi.


"I want to be hanged and I don't want any interference by you or your filthy kind"


Kuluvan 50 minuutin aikana Menninger sai katsoa silmiin ja kuunnella miestä, joka vilpittömästi vihasi ihmiskuntaa niin paljon, että ei tahtonut enää elää siinä puristavassa kostonhimossa, mikä oli häneen istutettu ihmisten toimesta. Hän sanoi, että ei ole yhtään sen hullumpi kuin psykiatri, mutta ero heidän välillään oli se, että hän ei ollut tekopyhä ja hän tiesi enemmän maailmasta sekä ihmisluonnosta.

Noin tunnin kuluttua Panzram ontui oikeussaliin ja tuijotti valamiehistöä. Uutiset epätavallisesta oikeudenkäynnistä olivat levinneet ja sali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä toimittajia sekä uteliaita kansalaisia. Tuomari aloitti kertomalla Panzramin oikeudet, mutta hän keskeytti puheen ja sanoi, että ei aio toimia yhdessä hänelle valtuutetun asianajajan kanssa ja että tämä voisi häipyä. Asianajaja katsoi turhautuneena paikaltaan. Tuomari jatkoi, mutta Panzram keskeytti jälleen ja sanoi, suunnitelmansa mukaan, olevansa syytön ja pyysi heitä todistamaan sen. Syyttäjä aloitti ja toimi nopeasti kutsuessaan kolme murhan nähnyttä vankia todistamaan. Pöydällä ollut rautapatukka tunnistettiin murha-aseeksi. Panzram istui hiljaa. Asianajaja kuulusteli lyhyesti silminnäkijöitä. Sitten kolme Mielenterveyskomitean nimittämää jäsentä pyydettiin tutkimaan syytetyn mielenterveyden tila. Oikeudenkäynti jatkuisi neljältä.


"Society should build me a great monument because I have never propagated my kind"


Tarkasti vartioitu Panzram katsoi komitean tohtoreita teräksisillä silmillään, eikä kiinnittänyt huomiota huoneen täyttämiin toimittajiin. Hän sanoi, että ei näe mitään hyvää ihmisissä ja huoneessa, jossa hän oli, ei ollut yhtäkään ihmistä, jota hän ei haluaisi tappaa. Häneltä kysyttiin, pitääkö hän itseään parempana kuin muita ihmisiä. Hän vastasi, että ei todellakaan, sillä hän oli luultavasti pahempi kuin ketään muu ja hänen hirttämisensä olisi ratkaisu hänen ongelmiinsa. Joku kysyi, eikö hän pelkää joutuvansa helvettiin, mihin Panzram vastasi, että hän ei ole saanut tarpeeksi todisteita koko paikan olemassaolosta. Hän sanoi tappaneensa yli 20 ihmistä ja lisäsi, että tappaisi omat vanhempansa, jos he eläisivät vielä, koska he olivat tuoneet hänet tähän maailmaan. Panzram sanoi maailmassa olevan vain kaksi asiaa joilla on valtaa: raha ja tieto. Jos hän saisi tarpeeksi rahaa, niin hän ostaisi tietoa, koska se on aina kaupan. Hän palkkaisi eteviä kemistejä valmistamaan hänelle myrkkykaasuja ja basilleja, joilla hän eliminoisi massoittain ihmisiä. Sitten hän tappaisi itsensä. Hän myös sanoi, että yhteiskunnan pitäisi rakentaa hänelle muistomerkki koska hän ei ole lisääntynyt.

Toimittajat kirjoittivat, että Panzram näytti, ympäröivistä ihmisistä huolimatta, olevan täysin yksin huoneessa. Yksin sivilisaation voimia ja ylipäänsä kaikkea vastaan. He kunnioittivat miehen rohkeutta laukoa mielipiteitään ja huomattavaa mielenvahvuutta.

Komitea totesi Panzramin olevan henkisesti epäterve, mutta olleen tietoinen mitä teki Warnkelle. Panzramin hartiat rentoutuivat kun hän kuuli päätöksen. Asianajaja pyysi Panzramia nousemaan ja puolustautumaan jotenkin. Hän nousi ja ilmoitti, että hänellä ei ole mitään sanottavaa. Valamiehistö siirtyi harkitsemaan ja palasi 45 minuutin kuluttua sinetöidyn päätöksen kanssa. Päätöksenluku ajoitettiin seuraavaan aamuun.

Aamu koitti ja Carl Panzram, joka oli nyt 38 vuotias, puoliksi kaljuuntunut ja hänen viiksensä olivat harmaantuneet, seisoi kun tuomari luki päätöksen. Tuomio oli kuolema hirttämällä syyskuun 5. päivä aamulla kello kuuden ja yhdeksän välillä, paikkana Leavenworthin rangaistuslaitos. Panzram seisoi paikallaan, vain hänen kätensä liikahtivat hieman. Hän ilmoitti, että ei aikoisi valittaa tuomiosta, sillä hän oli tyytyväinen. Se oli ensimmäinen virallinen kuolemantuomio Kansasissa sitten vuoden 1888.

Panzram jatkoi kirjoittamista Lesserin kanssa ja pyysi tätä lähettämään lehtiä luettavaksi sekä kertoi tuntevansa olonsa sitä paremmaksi, mitä lähempänä tuomion täytäntöönpanopäivä oli. Hän kirjoitti myös, että mikäli Lesser saisi julkaistua hänen käsikirjoituksensa, niin tämä voisi sijoittaa siitä mahdollisesti tulevat tulot haluamaansa paikkaan.

Kansasilaisen ihmisoikeuskomitean jäsenet tulivat eristysosaston vierailuhuoneeseen toivoen saavansa Panzramin allekirjoituksen kuolemantuomion mitätöimistä anovaan paperiin, minkä voisi myöntää Yhdysvaltain presidentti. Panzram kuuli sellistään mitä he puhuivat ja hän huusi heille, kiroten, raivoten ja haukkuen heidät matkoihinsa. Hän kuuli komitean olevan osa suurempaa kansallista organisaatiota ja lähetti kirjeen Washingtoniin, missä hän artikuloi poikkeuksellisen selvästi toiveensa saada suorittaa saamansa tuomio. Kirjeen hän päätti motollaan:


"Rob 'em all, rape 'em all and kill 'em all"


Warnken kuoleman vuosipäivänä Panzram yritti yllättäen tappaa itsensä viiltämällä reisivaltimonsa auki. Yritys kuitenkin epäonnistui vartijan huomattua vertavuotavan vangin sellin lattialla.

Hirsipuun rakentamisesta johtunut vasaranpauke kuului eristysosastoon, missä Panzram jatkoi lukemista ja Robert "Lintumies" Stroud jatkoi lintujensa kasvattamista. Stroud oli 10 vuotta sitten saanut hirttotuomion ja nähnyt miten hänelle tarkoitettu hirsipuu oli rakennettu valmiiksi, kunnes hänen kuolemantuomionsa oli viime hetkellä mitätöity ja vaihdettu elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Stroud maksoi eräälle eristysosastoon ruokaa jakavalle vangille, että tämä tiputtaisi kaksi partaterää Panzramin selliin. Vanki teki työtä käskettyä ja Stroud jäi odottamaan toista itsemurhayritystä. 4.9. Panzram viittoi vartijaa tulemaan luokseen ja antoi tälle Stroudin toimittamat terät. Vartija kysyi mistä helvetistä hän oli saanut ne ja hän vastasi, että se ei kuulu vartijalle. Iltapäivällä vankilanjohtaja, viranomaiset sekä tehtävään valittu pyöveli harjoittelivat roolejaan.

Illalla kaksi toimittajaa tulivat tekemään juttua Panzramista. Hän ei ensin kiinnittänyt heihin mitään huomiota, mutta lopulta pyysi heitä lopettamaan häiritsemisensä ja sanoi tanssivansa hirsipuuhun johtavat 13 askelta kuin verinen ori. Hän kysyi myös vartijalta oliko hirttolava tarpeeksi tukevaa tekoa hänelle. Toinen toimittajista kysyi onko Panzram pahoillaan jostain. Hän vastasi olevansa pahoillaan siitä, että ei pysty lukemaan käsissään pitelemänsä lehden tarinaa loppuun, koska se jatkuisi seuraavassa numerossa. He eivät esittäneet enempää kysymyksiä ja häipyivät pettyneinä. Stroudin mukaan Panzram vietti viimeisen yönsä kävellen ympäri selliään ja lauleskellen pornografista laulua, minkä hän oli itse keksinyt.


"Are there any Bible-backed cocksuckers in here?"


Aamulla 5.9., hieman ennen kello kuutta avain kääntyi eristysosastoon johtavan oven lukossa. Ovi avautui ja vartija käveli Carl Panzramin sellin luokse noin 20 ihmistä perässään. Panzram katsoi vihaisin silmin käytävässä olevia ihmisiä. Hän näki vartijoita, toimittajia, vankilanjohtajan, pyövelin hirttovaljaiden kera sekä kaksi pappia. Panzram kääntyi vankilanjohtajaa päin ja kysyi tältä huutaen, että onko paikan päällä Raamatulla varustettuja kyrvänimijöitä. Vankilanjohtaja sanoi ajatelleensa, että Panzram saattaisi vaihtaa mielensä ja lisäsi, että kyseiset herrasmiehet tekivät pitkän matkan päästäkseen tarjoamaan lohtua hänelle. Panzram käski johtajaa ohjaamaan papit ulos tai hän tekisi kaikkensa vaikeuttaakseen tuomion toteutumista. Hän lupasi toimittaa jokaisen miehen sairaalaan, jota koskettaisi. Pappismiehet ohjattiin ulos ja Panzramin mieli tyyntyi. Hän kysyi mitä he enää viivyttelivät, vaatien kaikilta ripeämpää toimintaa. Vankilanjohtaja ohjasi myös toimittajat ulos ja vartija avasi sellin oven. Panzram auttoi saattajiaan kiinnittämään valjaat. Pyöveli hapuili hihnan kanssa ja kysyi onko Panzramilla mitään sanottavaa. Hän vastasi välittömästi:


"Yes, hurry it up you Hoosier bastard! I could hang a dozen man while you're fooling around!"


Ne olivat Carl Panzramin viimeiset sanat maailmassa, mitä hän inhosi koko suuren henkensä voimin. Sitten hän astui ulos sumuiselle pihalle ja miltei juoksi hirttolavalle pakottaen saattajansa kiirehtimään askeleissaan. Kasvot jäykkänä ja määrätietoisesti eteenpäin suunnattuina hän lähestyi hirttolavalle johtavia portaita. Noin puoli metriä ennen portaita hän huomasi sivustakatsojat ja pysähtyi antaen heille hitaasti kiertävän katseen. Sitten hän sylkäisi kahdesti ja käänsi kasvonsa taas eteenpäin. Panzram nousi nopeasti 13 askelta ylös ja käveli lavalle. Köysi asetettiin hänen kaulaansa. Pyöveli veti vivusta. Kattoluukku avautui päästäen kovan paukahduksen. Carl Panzramin viimeinen, ja kenties legendaarisin, performanssi oli ohi.


"With that fall the world became a duller place" -Ian Bradley


Hänen ruumiinsa haudattiin ilman seremonioita nimettömään hautaan Leavenworthin hautausmaalle, "Peckerwood Hillille", vankilan länsipuolella sijaitsevan mäen päälle. Henry Lesser koulutti itsensä ehdonalaisvalvojaksi, erosi jonkin ajan kuluttua, nouti ruokansa leipäjonoista sekä teki hanttihommia kunnes perusti perheen. Hänen kuollut ystävänsä ei jättänyt häntä rauhaan. Karl Menninger julkaisi kirjan Man against himself, missä hän kuvaili Panzramia pseudonyymillä John Smith. Robert Stroud siirrettiin Alcatraziin, missä hän kirjoitti kaksi kirjaa ja jatkoi istumistaan, kunnes hänen terveytensä petti ja hänet siirrettiin vankisairaalaan Springfieldiin, missä hän kuoli muutama vuosi myöhemmin sydänkohtaukseen. Panzramin suuresti vihaama, Washingtonin piirivankilan johtaja, William L. Peak oli saanut ylennyksen, mutta Washington Postiin lähetetty, vankilan kidutuksista kertova, kirje pakotti hänet eroamaan. Hän kuoli myöhemmin auto-onnettomuudessa. Charles A. "Pottu" Murphy kuuli pian Panzramin kuolemasta ja muisti "Baldwinin" olleen mies, joka vuosia sitten kantoi lippua vankilan orkesterissa.

Carl Panzramin kirjoitukset julkaistiin viimein vuonna 1970, 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kirjasta on tehty useita uusintapainoksia. Vuonna 1996 Panzramin viimeisistä vuosista tehtiin dramatisoitu elokuva nimeltä Killer: A journal of murder. Ohjaaja John Borowskin Panzram-dokumenttielokuva on työn alla. Ensi-illan päivämääräksi on ilmoitettu 1.8.2008.



edit: lähes olematonta muokkausta aikaisempaan tekstiin
Viimeksi muokannut raippa, Ma Kesä 23, 2008 12:39 am. Yhteensä muokattu 8 kertaa.

J-aska
Armas Tammelin
Viestit: 84
Liittynyt: Su Joulu 09, 2007 11:36 pm
Paikkakunta: Imatra

Viesti Kirjoittaja J-aska »

Hyvin meni aika tätä tarinaa lukiessa kiitos kirjoittajalle!

nemo
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 1:28 pm
Paikkakunta: Annwfn

Viesti Kirjoittaja nemo »

Hieno suomennos! Kiitos.

Mitenkään Panzramin tekoja puolustelematta mies on joutunut elämässään kyllä äärettömän epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Lähtökohdat syntymästä alkaen ovat jo olleet niin huono alku, että ihme jos muuta olisi tapahtunut. Sama pätee niin moniin vastaaviin rikollisiin. Jos sitä rakkautta ei kotona saa niin harvoin sitä tulee muillekaan antaneeksi.

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Loistava ja paljon työtä vaatinut juttu. Kiitokset kirjoittajalle.

karzam
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Kesä 17, 2008 1:36 pm
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja karzam »

KIITOS TODELLA PALJON!!! Olenkin jo pitemmän aikaa ollut kiinnostunut tästä kyseisestä miehestä ja toivonut tälläisiä suomenkielisiä kirjoituksia hänestä.Carl Panzramista on muuten tehty elokuvakin nimeltään killer journal of a murder ja sen lisäksi dokumentti. :D
My motto is: Rob 'em all, rape 'em all, and kill 'em all. -Carl Panzram

Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Viesti Kirjoittaja Kataja »

Kiitokset täältäkin.

Panzram ei jäänyt sanattomaksi teloituksensa hetkelläkään vaan komensi hirttämistä suorittanutta teloittajaansa ytimekkäästi:

"Hurry it up, you Hoosier bastard! I could kill 10 men while you're fooling around!"

raippa
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja raippa »

Jatkoa lisätty. Takaisin Leavenworthiin.

Le Grande Finale lähestyy.

rapier
Vic Mackey
Viestit: 1902
Liittynyt: Ma Maalis 10, 2008 6:21 pm
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja rapier »

Kiitokset täältäkin! Paneppa tulemaan. Jatkoa. :shock:

raippa
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja raippa »

Jatkoa. Loppu.

albaanisissi
Frank Drebin
Viestit: 382
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 8:59 pm

Viesti Kirjoittaja albaanisissi »

Karl Menninger: Man against himself

löyty tosta suomennos jos ny sit on, en oo ihann varma mtu sama kirjottaja ja kirjan nimi on itseään tuhoava ihminen ja peräti huimat 9e oli kirjalla hintaa ni kai se pittää tilata :) adlibriksestä löytyy kas englanninkielestä mut mistää muualta ei oo suomi versioo ku http://shortlink.co.uk/txg tuolta mikä vähä hämää, piti laittaa shortlinkin kautta etttei riko ketjua ku oli niin pitkä linkki. toi leffa olis kas kiva löytää muttei missää tunnu olevan :(
This one time, i shot a guy to his adams aple just to see how long it takes to him to die. I was with other guy and we had 15 dollar bet on it, i lost. It tooked a few minutes, he drowned in hes own blood actually.
-richard kuklinski-

raippa
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja raippa »

^ Ei oo tainnu tulla DVD-versiota Suomeen. Iteltä löytyy k-16 VHS 90-luvulta. Leikkaamattomuudesta en tiedä. James Woods polttaa päreitään hyvin, mutta miehen fysiikka ei kyllä vastaa Panzramia. Panzram oli leveä ja roteva äijä eikä mikään saatanan kuoppaposki (kuten meikä). Muuten ihan toimiva pätkä, joitakin nippelijuttuja on dramatisoitu luultavasti tiiviimmän paketin saamiseksi, mutta pääasiat on ihan faktaa. Tuli muuten tv.stäkin muutama vuosi sitten.

Saas nähdä millainen tosta Panzram-dokumentista tulee. Luultavasti tuttujen juttujen toistoa ja joku läski kriminologi ja/tai kallonkutistaja esittää teorioitaan. Mutta mikäs siinä, Panzramin tarina on kyllä niin helvetin hyvä, että jos sen kerrontaan on saatu hieman ennennäkemätöntä/kuulematonta perspektiiviä, niin voi tulla mielenkintoista matskua. Trailer näyttää houkuttelevalta:

http://www.panzram.com/

Ton sivun merchandisessa myydään leffan julistetta, minkä on signeerannut ohjaaja ja tuottaja. Hintaa julisteella on 100 dollaria. Saatan vain kuvitella, mutta haistanko kosherin käryä?

Bombay
Adrian Monk
Viestit: 2830
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 9:25 am

Viesti Kirjoittaja Bombay »

Kuvaa ei tainnu aiemmin olla..

Kuva

Näyttää ihan tältä kaverilta muuten :D

Kuva

raippa
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja raippa »

^Panzram lanseerasi himonussijaviikset. Heh.

Kuvia tulee kai lisää etusivun juttuun kun jaksan lähettää niitä ylläpidolle.

CHG
Nikke Knakkertton
Viestit: 150
Liittynyt: Ma Touko 14, 2007 4:04 pm

Viesti Kirjoittaja CHG »

"Panzram sanoi maailmassa olevan vain kaksi asiaa joilla on valtaa: raha ja tieto. Jos hän saisi tarpeeksi rahaa, niin hän ostaisi tietoa, koska se on aina kaupan. Hän palkkaisi eteviä kemistejä valmistamaan hänelle myrkkykaasuja ja basilleja, joilla hän eliminoisi massoittain ihmisiä. Sitten hän tappaisi itsensä. Hän myös sanoi, että yhteiskunnan pitäisi rakentaa hänelle muistomerkki koska hän ei ole lisääntynyt."

No mitä tähän voi enää lisätä, näinhän se on.

Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Viesti Kirjoittaja Clyde »

Kiitos mielettömän hyvästä suomennoksesta! :) Aikaa todellakin upposi mutta vei kyllä mukanaan eikä ollut vaikeuksia keskittyä.
Tuosta lopusta ja eritoten noista letkautuksista tuli mieleen se green milen sekopää :lol:
Nanika ga tooku matteiru to

Vastaa Viestiin