Lontoo: nuorten puukotukset & tapot & murhat

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Lontoo: nuorten puukotukset & tapot & murhat

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Iltalehti kirjoitti:Nuorukainen kuoli taas puukotuksessa Lontoossa
4.7.2008 16:21

Lontoon viranomaiset ovat ymmällään, miksi veriteot nuorten joukossa lisääntyvät edelleen. Tämän vuoden aikana Lontoossa on tapettu lähes 20 teini-ikäistä.

Viimeksi perjantaina 16-vuotias poika menehtyi puukotuksessa saamiinsa haavoihin. Myös sunnuntaina puukotettiin kuolettavasti samanikäistä nuorukaista, kun pohjoislontoolaisessa yökerhossa puhkesi tappelu. Surmasta on syytettynä kolme teiniä.

Lontoon pormestari Boris Johnson sanoi olevansa järkyttynyt puukotusten määrästä. Hän kertoi kehottaneensa myös omia lapsiaan poistumaan paikalta, jos he näkevät katutappelun.

Poliisit ovat pidättäneet yli 1 200 ihmistä epäiltynä teräaseiden hallussapidosta kuuden viikon kuluessa. Teräaseita ryhdyttiin keräämään erityisesti nuorilta toukokuussa.
Googletin, ja Telegraphilla oli enemmän sanottavaa aiheesta:

(4.7.2008)

16-vuotiasta Shakilus Townsendiä puukotettiin useaan otteeseen kuuden naamioituneen nuoren toimesta eilen iltapäivällä.

Todistajat sanoivat hänen olleen jengin jahtaamana ennen kuin hänet iskettiin maahan ja puukotettiin rintaan neljä kertaa.

Shakilus on 18. uhri tänä vuonna Lontoon puukotuksien alettua. Hyökkäys tapahtui vain neljä päivää sen jälkeen kun 16-vuotias Ben Kinsella puukotettiin kuoliaaksi Islingtonissa ja kaksi ranskalaista opiskelijaa, Laurent Bonomo ja Gabriel Ferez, 23, löydettiin New Crossilta puukotettuina ja palaneina.

Viimeisin hyökkäys tapahtui Thornton Heathissa noin kello 13.45.

Rihard Higgins, 17, sanoi: "Ensimmäinen mitä näin oli paljon verta. Kuulin hänen huutavan äitiään yhä uudelleen ja uudelleen. Jopa silloin kun ambulanssi tuli hän yritti ottaa happinaamarin pois ja pyysi ambulanssimiehiä soittamaan äidilleen. Hän näytti järkyttyneeltä."

Asukkaat sanovat kuuden tummaihoisen miehen ja mulattinaisen, jotka olivat pukeutuneet huppareihin ja huiveihin jahdanneen Shakilusta ympäri Beluah Crescentiä polkupyörillä.

Todistaja sanoi jengin huutanaan "Napatkaa hänen, hän on tuolla!" ennen kuin he puukottivat häntä neljä kertaa rintaan.

Peter Gibbs, 60, sanoi: "Olen pyytänyt enemmän poliisipartioita mutta he eivät koskaan kuuntele. Täällä oli ammuskelu viimeksi eikä kukaan tullut."

"Se on järkyttävää. Olen nähnyt jengejä täällä ja olen peloissani. Haluan poliisin tekevän jotain, mutta kukaan ei auta. Tunnen itseni kauhistuneeksi ja niin myös muut asukkaat. Se ei vain ole tarpeeksi."

Metropolitanin poliisin puhemies sanoi: "Meidät kutsuttiin paikalle Beulah Crescentillä tapahtuneen puukotuksen vuoksi."

"Hänet on viety etelälontoolaiseen sairaalaan ja hänen tilansa on vakava."

Lontoon ambulanssipalvelun puhemies sanoi "(me) lähetimme paikalle nopean avun auton, ambulanssin ja ilma-ambulanssin."

Hyökkäys tapahtui viikon sisällä siitä, kun pääkaupungissa on nähty useita puukotuksia.

Sunnuntaina kaksi ranskalaista vaihto-oppilasta, jotka olivat vierailemassa Lontoossa, puukotettiin yhteensä 243 kertaa, sidottiin ja sytytettiin tuleen yhdessä "kamalimmista, brutaaleimmista ja kauhistuttavimmista" murhista joita Scotland Yard on koskaan tutkinut.

Laurent Bonomo ja Gabriel Ferez, molemmat 23, joutuivat kidutuksen kohteiksi, joka saattoi kestää jopa useita tunteja kaakkois-Lontoossa sijaitsevassa asunnossa.

Ferez Bonomo.jpg
Ferez Bonomo.jpg (29.07 KiB) Katsottu 2383 kertaa
Sunnuntaina myös 16-vuotias Ben Kinsella, entisen EastEnders-tähden Brooke Kinsellan veli, puukotettiin kuoliaaksi Islingtonissa.

Kinsella.jpg
Kinsella.jpg (29.22 KiB) Katsottu 2383 kertaa
Tunisian kansalainen Hamouda Bessaad puukotettiin kuoliaaksi Old Kent Roadilla, kaakkois-Lontoossa maanantaina, kun Dee Willis, 28, kuoli puukotukseen päivää myöhemmin Peckhamissa.

-----

Erikoista miten uhrit tuntuvat olevan täysin sattumanvaraisesti valittuja. Jos kyseessä olisi joku jengijuttu, olisi ymmärrettävää että uhrit olisivat esimerkiksi vain mustia, vain ulkomaalaisia tai homoseksuaaleja (mitä tietenkään en tiedä, sillä asiaa ei mainittu lähteissä). Mutta jokainen uhri tuntuu olevan tosiaan ääripäistä melkein toisistaan; brittiläinen poika, kaksi ulkomaalaista miestä, ulkomaalainen, tummaihoinen nainen...

En hirveän tarkkaan googlettanut tarkempia tietoja muista uhreista, mutta saatan tehdä sen jossain vaiheessa.

Kuvia oli pudonnut. Palautettu. Otsikkoa veivattu informatiivisemmaksi
-NILS-
Viimeksi muokannut VoDKa, La Heinä 05, 2008 9:54 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Judge Dredd
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 9:14 pm

Viesti Kirjoittaja Judge Dredd »

Erikoista miten uhrit tuntuvat olevan täysin sattumanvaraisesti valittuja.
Tekijät taas taitavat olla kaikki mustaihoisia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807 ... 1_ul.shtml <- Puuhun sidottu teinipoika sytytettiin tuleen

Puuhun sidottu teinipoika sytytettiin tuleen

05.07.2008 klo 11:52

Kolmea ihmistä syytetään 17-vuotiaan teinipojan poikkeuksellisen raa’asta murhasta Norwichissa, Isossa-Britanniassa.

Simon Everittin ruumis löydettiin ojaan haudattuna kolme viikkoa sen jälkeen, kun hänen perheensä oli tehnyt ilmoituksen pojan häviämisestä. Poliisin mukaan puuhun sidottu Simon oli murhattu pakottamalla tämä juomaan bensiiniä, minkä jälkeen hänet oli sytytetty palamaan.

Poliisi tutki tapausta alunperin katoamisena, sillä vanhempien mukaan Simon oli lähtenyt omille teilleen aikaisemminkin.

– Hän oli tyypillinen teini. Jos hän ei pitänyt siitä, mitä äiskä ja iskä sanoivat, hän uhkasi lähtevänsä kotoa, Simonin isä kertoi Daily Mailille ja korosti, ettei hänen poikansa ollut mikään häirikkö.

– Hänen sydämensä oli kultaa. Hänellä ei ikinä ollut varsinaisia ongelmia poliisin kanssa, Vince Everitt vakuutti.


Tuotu esiin teksti linkin takaa
-NILS-
On vaikea katsoa, kun Stalin makaa vain murtuneena sohvalla.
"Ovatko suomalaiset pystyneet tekemään niin suuria tuhoja kunniakkaalle puna-armeijalle? Selittäkää minulle," vaatii Stalin.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Ilmeisesti Lontoossa on se puukko heilunut tasaiseen tahtiin, mutta koska se on muuttunut jo jokaviikkoiseksi, uutisointi muualla maailmassa on heikompaa jo sen suhteen. Viimeksi viime viikonloppuna puukotettiin Itä-Lontoossa 15-vuotias hengiltä.

Torstaina puolestaan puukotettiin bussipysäkillä juuri isäksi tullut 26-vuotias nuori mies.
Iltalehti kirjoitti:Tuore isä puukotettiin bussipysäkillä Lontoossa
30.1.2009 19:06

Pienen lapsensa kanssa bussipysäkillä seisonut mies puukotettiin kuoliaaksi Etelä-Lontoossa, kertoi Britannian poliisi perjantaina.

26-vuotias isä oli matkalla sairaalaan katsomaan vaimoaan ja vastasyntynyttä poikavauvaansa.

Puukotus tapahtui torstaina alkuillasta Croydonissa. Kolmivuotiaan tyttärensä kanssa pysäkillä seisonut mies joutui ilmeisesti sanaharkkaan toisen pysäkillä olleen kanssa. Tytär näki isänsä puukotuksen, mutta ei vahingoittunut itse hyökkäyksessä.

Lontoon poliisi kuvasi hyökkäystä "erityisen traagiseksi". 22-vuotias mies on poliisin mukaan pidätetty murhasta epäiltynä.

Britannian viranomaiset ovat yrittäneet tehostaa toimia puukotusten vähentämiseksi Lontoossa ja muualla maassa. Viimeksi viime viikonloppuna 15-vuotias poika puukotettiin kuoliaaksi Itä-Lontoossa.

Hallitus aloitti viime vuonna nuoriin kohdistetun tiedotuskampanjan, jossa näytettiin verisiä kuvia todellisista puukotushaavoista.
Taas yksi leski lisää maailmaan kahden pikkulapsen kanssa. Jäi tältäkin isältä vastasyntynyt näkemättä luultavasti jonkin todella mitättömän riidan vuoksi.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Mar 2008
Over 190 different gangs are engaged in battles across London's poorest areas. And the gang members are getting increasingly younger. Why is a highly developed country losing control of its youth?
http://www.youtube.com/watch?v=4YH0LUt8R2k

siivikkala
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:22 pm
Paikkakunta: Ylöjärvi

Viesti Kirjoittaja siivikkala »

liikaa neekereitä siitä kaikki johtuu

otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Viesti Kirjoittaja otus »

siivikkala kirjoitti:liikaa neekereitä siitä kaikki johtuu
Oletteko te rasismi?
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..

Noelie
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: To Loka 04, 2007 6:15 pm

Viesti Kirjoittaja Noelie »

Asia kommenttia asia mieheltä asiaan liittyen alla

http://www.youtube.com/watch?v=-vLwqOeb5ww

Yksisilmäinen Änkyrä
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: To Huhti 05, 2007 1:43 pm

Viesti Kirjoittaja Yksisilmäinen Änkyrä »

Judge Dredd kirjoitti:
Erikoista miten uhrit tuntuvat olevan täysin sattumanvaraisesti valittuja.
Tekijät taas taitavat olla kaikki mustaihoisia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807 ... 1_ul.shtml <- Puuhun sidottu teinipoika sytytettiin tuleen

Näinhän se on. Täytyy kuitenkin ymmärtää sillä se kuuluu heidän kulttuuriinsa!!!

Vieno neito
Harjunpää
Viestit: 345
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 3:02 am

Etninen tausta

Viesti Kirjoittaja Vieno neito »

Judge Dredd kirjoitti:
Erikoista miten uhrit tuntuvat olevan täysin sattumanvaraisesti valittuja.
Tekijät taas taitavat olla kaikki mustaihoisia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807 ... 1_ul.shtml <- Puuhun sidottu teinipoika sytytettiin tuleen
Itse asiassa monet tekijöistä ovat valkoisia perusbrittejä, vaikka Lontoon väestöpohja onkin nykyään etnisesti varsin värikäs. Esimerkiksi tuon kauhuelokuvan tyyliin puuhun sidotun pojan polttaneet olivat valkoisia perusbrittejä:

http://www.timesonline.co.uk/tol/news/u ... 390754.ece

Samoin mainituista tapauksista ainakin myös Laurent Bonomon ja Gabriel Ferezin kidutusmurhan tekijät olivat perusbrittejä:

http://en.wikipedia.org/wiki/New_Cross_double_murder

Vastaa Viestiin