O.J. Simpson

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 4:08 am

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

.



Mikäli OJ Simpson tosiaan istuu vankilassa vähintään tuon mainitun yhdeksän vuotta niin se on pullakahvin paikka. Jonkilaista kohtalon ivaa ja ehkä taannehtivaakin oikeudenmukaisuutta voi nähdä siinä että OJ Simpson lopulta joutui kuin joutuikin vankilaan. Tosin ei tekemästään kaksoismurhasta kuten olisi aikoinaan pitänyt, mutta kumminkin. Ehkä tyyppi alkoi pitää itseään jumalana, kun ei kerran saanut tuomiota kaksoismurhasta sillä voi leuhkia ja tehdä mitä hyvänsä ja sitten tuo kostautui ja hyvä niin. Ei tulisi tippa linssiin vaikka OJ Simpson ei enää vapaata päivää näkisi.



.
.

kaukana poissa


.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Entinen urheilutähti ja näyttelijä O.J. Simpson, 61, on valittanut joulukuussa saamastaan vankilatuomiosta. Simpson tuomittiin 9-33 vuoden vankeuteen aseellisesta ryöstöstä ja kidnappauksesta.

Simpson tuomittiin tapauksesta, jossa hän oli tunkeutunut viiden muun henkilön kanssa kahden urheiluesinekeräilijän hotellihuoneeseen syyskuussa 2007.

Simpson väitti menneensä vain hakemaan esineitä, jotka oli varastettu häneltä. Tuomioistuin ei selityksiä uskonut vaan passitti Simpsonin vankilaan joulukuussa 2008.

Simpson voi ensimmäisen kerran anoa pääsyä ehdonalaiseen kärsittyään tuomiosta yhdeksän vuotta.

Simpsonin asianajajien toimittamassa valituskirjelmässä vaaditaan tuomion kumoamista oikeudellisten virheiden, riittämättömien todisteiden, virheellisen tuomionmäärityksen takia ja siksi, että valamiehistössä ei ollut tarpeeksi eri rotujen edustajia.

Simpson kärsii tuomiotaan lähellä Renon kaupunkia Nevadan osavaltiossa. Valitusprosessit Nevadassa kestävät yleensä noin vuoden.


http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutin ... id=1690522

Anonyymi pseudonyymi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: To Touko 21, 2009 3:52 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Anonyymi pseudonyymi »

Itse kirjakin näkyy löytyvän netistä kun panee hakusanoihin tekijän ja kirjan nimen lisäksi myös tiedostopäätteen pdf.

http://www.2dorks.com/junk/20070620-ojsimpson.pdf

cyklon
Theo Kojak
Viestit: 1126
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2009 9:41 am

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja cyklon »

Muistan tapauksen liiankin hyvin. Katsoin oikeudenkäyntiä telkusta joka yö ja päivisin mistään ei meinannut tulla mitään, niin väsynyt olin. Jotenkin arvasin tuloksen, ei musta jury tuomitse omaa sankariaan ja syyttäjäkin teki pari emämunausta. Kuten se hansikas-juttu. Nahkahanskat jotka löytyivät toinen murhapaikalta ja toinen simpsonin tontilta olivat verestä märät. Ja tietenkin nahka kastuessaan ja sitten kuivuessaan vähäsen kutistuu. Ja juuri näitä hanskoja simpsoni veti käteensä (hyi) juryn edessä ja eihän ne mahtuneet. Tämä kun telkusta tuli, niin suoranaisesti huusin että vittu mitä idiootteja syyttäjät oli. Miksi hitossa he eivät ostaneet samanlaiset ja saman kokoiset hanskat kaupasta? Ja kukaan asiantuntija ei selittänyt sitä kuinka nahka käyttäytyy kastuttuaan. Mua ärsyttää vieläkin tuo. PERKULETTOS!
Ja ne hanskathan olivat simpsonin.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/viihde/yksity ... 13293.html

Yksityisetsivä väittää: O.J. Simpsonin poika olikin murhaaja

Julkaistu: 02.04.2012 10:34

Näyttelijä ja entinen amerikkalaisen jalkapallon tähtipelaaja O.J. Simpson muistetaan parhaiten oikeudenkäynnistä, jossa häntä syytettiin ex-vaimonsa Nicole Brownin ja tämän rakastajan Ron Goldmanin murhista vuonna 1994.

O.J. Simpsonia puolusti Kim Kardashianin isä Robert Kardashian.

Tv-kameroiden tiiviisti seuraamassa kohuoikeudenkäynnissä Simpson vapautettiin vuonna 1995.

Toinen tuomioistuin totesi kuitenkin murhasyytteiden kaatumisen jälkeen helmikuussa 1997, että Simpson oli vastuussa kuolemista. Oikeus määräsi Simpsonin maksamaan 33 miljonan dollarin korvaukset Goldmanin omaisille.

Yksityisetsivä William Dear on tutkinut kyseisiä murhia 17 vuotta. New York Postin mukaan hän on vakaasti sitä mieltä, että O.J. Simpson on syytön.

Dear on kirjoittanut paljastuskirjan O.J. Is Innocent and I Can Prove It ja hänellä on yllättävä teoria murhaajaksi.

Dearin mukaan Brownin ja Goldmanin tappoi Simpsonin poika Jason Simpson, 41.

Hän perustaa väitteensä löytämiinsä "todisteisiin". Dear löysi kaapista metsästysveitsen, joka kuului hänen mukaansa Jasonille. Dearin mukaan oikeuslääketieteen asiantuntijat pitävät veistä murha-aseena.

Rikospaikkatutkijat eivät kuitenkaan koskaan sitä löytäneet eivätkä ottaneet mukaan tutkintoihin.

Lisäksi murhapaikalta löytyi samanlainen hattu, jota Jason oli aiemmin käyttänyt.

Dear ihmettelee, mikseivät poliisit koskaan kuulustelleet Jasonia eivätkä ottaneet häneltä sormenjälkiä tai dna:ta.

Dearin mukaan Jason kärsi persoonallisuushäiriöistä, käytti huumeita ja hakkasi tyttöystävänsä vain kahta kuukautta ennen murhia.

New York Post yritti turhaan tavoittaa Jason Simpsonia, joka nykyään työskentelee kokkina Miamissa.

IS

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 77954.html

O.J.Simpsonin kohuoikeudenkäynti: sopiko hanska sittenkin?

Julkaistu: 10.9.2012 8:56

Kun entinen amerikkalaisen jalkapalloilun supertähti ja näyttelija O.J. Simpson vuonna 1995 vapautui entisen vaimonsa Nicole Brown Simpsonin ja tämän miesystävän Ronald Goldmanin murhasyytteistä, keskeiseksi todisteeksi nousi hanska, jos ei mahtunut O.J. Simpsonin käteen. Nyt entinen syyttäjä väittää Simpsonin puolustusasianajajan peukaloineen hanskaa.

Los Anglesin entinen varapiirisyyttäjä Christoph Darden syytti torstaina O.J. Simpsonin puolustusasianajajaa, vuonna 2005 aivokasvaimeen kuollutta Johnnie Cochrania keskeisen todistusaineiston peukaloinnista. Syytöksestä kertoi Huffington Post -verkkolehti.

Dardenin mukaan Cochran oli avannut toisen murhissa käytetyn verisen nahkahansikkaan vuoria siten, että vuori pakkautui hansikkaan sormiin ja hansikas ei sopinut kunnolla O.J. Simpsonin käteen.

- Uskon, että Johnnie repi vuoria auki. Siinä oli ylimääräisiä repeytymiä ja Simpsonin sortmet eivät mahtuneet kokonaan hansikkaan sormiosiin, Darden kertasi oikeudenkäynnin draamaattista käännettä New Yorkissa viime torstaina järjestetyssä Pace Law Schoolin paneelikeskustelussa, johon osallistui myös O.J. Simpsonin puolustusasianajajiin kuulunut Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz.

- Eräs oikeusvirkailija kertoi minulle, että hanskikas oli ollut puolustusasianajajien hallussa oikeudenkäynnin lounastunnin aikana, Darden kertoi.

Darden esitti yllättävän syytöksensä sen jälkeen, kun Dershowitz oli paneelikeskustelussa todennut, että Dardenin päätös panna Simpson sovittamaan hanskoja valamiehistön edessä oli "tyhmin mahdollinen teko, jonka syyttäjä saattoi tehdä".

Murhaoikeudenkäynnissä keskeiseksi todisteeksi noussut verinen hanska löytyi O.J. Simpsonin kiinteistön alueelta ja sen pari oli löydetty murhapaikalta.

Syyttäjä latasi todistelussaan paljon verisen hansikkaan varaan.

Kun hanskikas ei sopinut, sanavalmiudestaan kuuluisa Cochran kääntyi valamiehistön puoleen ja riimitteli vapaasti suomennettuna: "Jos se ei sovi, avatkaa oikeussalin ovi!"

Dershowitz piti Dardenin esittämiä syytöksiä täysin tekeistuina ja totesi, että puolustusasianajajat pääsevät käsittelemään todistusaineistoa ainoastaan valvotuissa olosuhteissa.

- Jos Dardenilla oli näyttöä todisteiden peukaloinnista, hänen eettisenä velvollisuutenaan olisi ollut raportoida epäillystä väärinkäytöksestä, Dershowitz totesi.

Simpson vapautettiin suurta julkisuutta saaneen oikeudenkäynnin päätteeksi 3. lokakuuta 1995 molemmista murhasyytteista. Kaksi vuotta myöhemmin Simpson todettiin siviilioikeudenkäynnissä vastuulliseksi murhiin ja hänet määrättiin maksamaan 33 miljoonan dollarin korvaukset uhrien perheille.

Vuonna 2007 O.J. Simpson joutui jälleen poliisin kanssa tekemisiin, kun hän tunkeutui kaverinsa Clarence Stewartin ja kahden muun miehen kanssakanssa Las Vegasissa urheilumuistoesineitä kaupitelleen miehen hotellihuoneeseen ja ryösti aseella uhaten jalkapallotähdelle aikoinaan kuuluneita esineitaä.

O.J. Simpson sai joulukuussa 2008 aseellisestä ryöstöstä, sen valmisteluun liittyneestä salaliitosta ja kidnappauksesta 33 vuoden vankilatuomion. Hän voi anoa pääsyä ehdonalaiseen aikaisintaan vuonna 2017.

Jorma Lindfors
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201209 ... 7_ul.shtml

Syyttäjän kohuväite:
O.J:n asianajaja peukaloi kuuluisaa hanskaa


Maanantai 10.9.2012 klo 10.30

Hanska ei sopinut ja yksi USA:n kuuluisimmista murhaoikeudenkäynneistä päättyi näyttelijän voittoon.

O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynnin ensimmäisen erän päättymisestä on jo 17 vuotta, mutta moni pitää yhä miestä murhaajana. Ex-syyttäjä Christopher Darden väitti torstaina, että O.J:n asianajaja "manipuloi" avaintodistetta.

Darden syytti O.J:n puolustuksen ykkösnyrkki Johnnie Cochrania vakavasta rikkomuksesta paneelikeskustelussa oikeustieteen oppilaitoksessa New Yorkissa torstaina.

- Luulen, että Johnnie repi vuoren. Vuoressa oli ylimääräisiä repeämiä niin, etteivät O.J:n sormet menneet ylös asti, Darden sanoi torstaina.

Hän valotti asiaa lisää haastattelussa perjantaina.

- Oikeudenpalvelija sanoi minulle, että puolustuksella oli hanska mukanaan lounaan aikana. Olen epäillyt jo pitkään, että vuorausta oli manipuloitu.

Cochranin hanskapuolustuksesta tuli yksi oikeudenkäynnin tärkeimmistä yksityiskohdista: "Jos hanska ei sovi, teidän täytyy vapauttaa hänet", asianajaja julisti. Kuva hölmistyneestä syytetystä epäsopiva hanska kädessään tuli maailmankuuluksi.

"1900-luvun suurin virhe"

Puolustustiimissä mukana ollut Harvardin professori Alan Dershowitz tyrmäsi Dardenin täytenä palturina.

- Puolustus pääsee käsiksi todistusaineistoon vain valvotuissa olosuhteissa.

- Hän (Darden) teki 1900-luvun suurimman virheen oikeudenkäynnissä ja yrittää syyttää siitä kuollutta miestä, Dershowitz lyttää.

Cochranin yllytyksen ansiosta Darden pyysi O.J:ta kokeilemaan hanskaa käteensä. Cochran kuoli aivokasvaimeen 67-vuotiaana vuonna 2005.

O.J. Simpsonia syytettiin ex-vaimonsa ja tämän miesystävän murhasta. Yli puolet amerikkalaisista seurasi tuomionlukua suorana lähetyksenä vuonna 1995. O.J. todettiin syyttömäksi siitä huolimatta, että häntä vastaan oli "vuori todisteita", kuten syyttäjät asiaa kuvailivat. Cochranista tuli samalla legenda omalla alallaan.

Siviilioikeudessa O.J. kuitenkin tuomittiin maksamaan ex-vaimonsa perheelle 33,5 miljoonan dollarin korvaukset. Viisi vuotta sitten hänet pidätettiin sai muun muassa aseellisesta ryöstöstä ja tuomittiin 33 vuodeksi vankilaan.

IL-REUTERS
KUVAT
ZUMAWIRE

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Simpson ei sitten millään usko, että "tehty mikä tehty, 33 vuotta tuli". Nyt hän syyttää asianajajaansa huonoista neuvoista.

Hymyä miehestä kuitenkin edelleen irtoaa.
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288565426497.html

Tältä vankilassa istuva O.J. Simpson näyttää
nyt



Kuva
O.J. vuonna 1996.
Julkaistu: 15.5.2013 10:45

Entinen huippu-urheilija O.J. Simpson istuu parhaillaan vankilassa aseellisesta ryöstästä ja sieppauksesta.

Entinen amerikkalaisen jalkapallon ammattilaispelaaja ja näyttelijä O.J. Simpson istuu parhaillaan Yhdysvalloissa vankilassa aseellisen ryöstön ja sieppauksen vuoksi.

O.J. pidätettiin vuonna 2007 Las Vegasissa aseellisesta ryöstöstä, jossa kohteena oli miehen omat urheilu-uran aikana keräämät saavutukset.

Joulukuussa 2008 mies tuomittiin istumaan jopa 33 vuoden tuomiota. Simpson voi päästä ehdonalaiseen aikaisintaan vuonna 2017.

Kuva


65-vuotias Simpson yrittää kumota oikeuden päätöstä. Miehen mukaan hänen entinen asianajajansa antoi huonoja neuvoja, joten oikeudenkäynnin tuomio on kumottava.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Simpson istuu syytetyn penkillä. Daily Mailin mukaan mies on pidätetty yhteensä kuusi kertaa. Hänet on nähty yhtä usein kultaketjut kuin käsidaudat ranteissa.

Kuva


Vakavin syytöksistä on entisen vaimon murha, johon mies todettiin syyttömäksi. Ex-vaimo Nicole Brown Simpson ja miesystävä Ronald Goldman löydettiin kuoliaiksi puukotettuina Los Angelesista kesäkuussa 1994.

Simpsonin pidätys ja oikeudenkäynti on yksi julkisimmista oikeudenkäynneistä, mitä Yhdysvaltojen historiassa on nähty.

Kuva
O.J. ja silloinen tyttöystävä Paula Barbieri vuonna 1993.

IS

Lumienkeli
Martin Beck
Viestit: 830
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 6:01 pm
Paikkakunta: Hells Ladder

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Lumienkeli »

Aiheesta kiinnostuneille suosittelen katsomaan tämän; http://www.youtube.com/watch?v=QG5CPhGoT3M

Aika kattava dokkari aiheesta.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Löydettiinkö O.J. Simpsonin murha-ase? Liikennepoliisi pitänyt kääntöveistä hallussaan liki 20 vuotta.Los Angelesissa sijaitsevan kartanon alueelta löytynyt veitsi on nostanut julkisuuteen 20 vuoden takaisin kohumurhan.Nyttemmin puretun kartanon omisti aikoinaan entinen jalkapallotähti O.J. Simpson, jota syytettiin ex-vaimonsa ja tämän ystävän surmasta 1994.

Los Angelesin poliisi ilmoitti perjantaina tutkivansa, liittyykö veitsi vanhoihin surmiin. Simpson todettiin värikkään ja laajaa julkisuutta saaneen oikeudenkäynnin jälkeen syyttömäksi surmiin. Tapoissa käytettyä teräasetta ei koskaan löydetty.

TMZ-sivuston mukaan rakennustyömies löysi veitsen, kun O.J. Simpsonin Brentwoodin kartanoa oltiin purkamassa vuonna 1998. Työmies antoi puukon aluetta vartioineelle liikennepoliisille. Los Angeles Timesin mukaan eläköitynyt poliisi paljasti asian vasta kaksi kuukautta sitten.

Poliisi tutkii parhaillaan onko veitsellä mahdollisesti osuutta 12.6.1994 murhatun Nicole Brown Simpsonin ja Ron Goldmanin murhiin. Poliisi on etsinyt murhaan käytettyä veistä jo kaksi vuosikymmentä.

O.J. Simpson vapautettiin murhasyytteistä oikeudessa vuonna 1995. Hän istuu nyt vankilassa saatuaan tuomion osallisuudesta Las Vegasissa tehtyyn aseelliseen ryöstöön. Simpson tuomittiin 33 vuodeksi vankeuteen 2008.

On kuitenkin epätodennäköistä, että nyt löydetyllä veitsellä tulee olemaan minkäänlaista vaikutusta Simpsonin tulevaisuuteen. Los Angeles Timesille asiaa kommentoinut entinen syyttäjä Dmitri Gorin sanoo, että tuomariston kerran vapauttamaa murhasyytettyä ei voida syyttää samasta rikoksesta toista kertaa.http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 32116.html

Jinx
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: Ti Touko 12, 2015 5:47 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Jinx »

ktaina kirjoitti:Löydettiinkö O.J. Simpsonin murha-ase? Liikennepoliisi pitänyt kääntöveistä hallussaan liki 20 vuotta.Los Angelesissa sijaitsevan kartanon alueelta löytynyt veitsi on nostanut julkisuuteen 20 vuoden takaisin kohumurhan.Nyttemmin puretun kartanon omisti aikoinaan entinen jalkapallotähti O.J. Simpson, jota syytettiin ex-vaimonsa ja tämän ystävän surmasta 1994.

Los Angelesin poliisi ilmoitti perjantaina tutkivansa, liittyykö veitsi vanhoihin surmiin. Simpson todettiin värikkään ja laajaa julkisuutta saaneen oikeudenkäynnin jälkeen syyttömäksi surmiin. Tapoissa käytettyä teräasetta ei koskaan löydetty.

TMZ-sivuston mukaan rakennustyömies löysi veitsen, kun O.J. Simpsonin Brentwoodin kartanoa oltiin purkamassa vuonna 1998. Työmies antoi puukon aluetta vartioineelle liikennepoliisille. Los Angeles Timesin mukaan eläköitynyt poliisi paljasti asian vasta kaksi kuukautta sitten.

Näin jollain jenkkiläisellä uutisivulla tiedon siitä että ko. veitsi ei ilmeisesti olisi kyseinen murha-ase? Postaan linkin kun olen katsonut vähän vertailevia juttuja asiasta.
Poliisi tutkii parhaillaan onko veitsellä mahdollisesti osuutta 12.6.1994 murhatun Nicole Brown Simpsonin ja Ron Goldmanin murhiin. Poliisi on etsinyt murhaan käytettyä veistä jo kaksi vuosikymmentä.

O.J. Simpson vapautettiin murhasyytteistä oikeudessa vuonna 1995. Hän istuu nyt vankilassa saatuaan tuomion osallisuudesta Las Vegasissa tehtyyn aseelliseen ryöstöön. Simpson tuomittiin 33 vuodeksi vankeuteen 2008.

On kuitenkin epätodennäköistä, että nyt löydetyllä veitsellä tulee olemaan minkäänlaista vaikutusta Simpsonin tulevaisuuteen. Los Angeles Timesille asiaa kommentoinut entinen syyttäjä Dmitri Gorin sanoo, että tuomariston kerran vapauttamaa murhasyytettyä ei voida syyttää samasta rikoksesta toista kertaa.http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 32116.html
Näin yhdellä jenkkiläisellä uutissivulla tiedon siitä, ettei kyseinen veitsi olisi kyseinen murha ase? Aika nopeata toimintaa (tutkimusta?), jos asia on pystytty varmistaan näin nopeasti? Postaan jonkun hyvän linkin, kun olen tutkinut muitakin uutisia tästä veitsestä.

Koti-Columbo
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 8:28 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Koti-Columbo »

Aika vasta näin rikosdokumentin jossa kävi ilmi että O.J. ei ole murhaaja vaan eräs sarjamurhaaja teki nuo murhat. Hänen sanojensa mukaan hänen oli pitänyt mennä vain hakemaan kallis O.J.:n ostama timanttikaulakoru takaisin O.J.:lle mutta asiat menivät mönkään (se mies siellä) ja hän tappoi molemmat siellä olevat ihmiset, samalla raa'alla tyylillä kuin mitä se oli tappanut muutkin uhrinsa (veitsellä kurkku auki).

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Syytönhän se murhiin olikin(kiitos ukko Kardashianin&co) :lol: ja kohtapuoliin ehkä sovittanut muutkin rötöstelynsä.
O.J. Simpson voi päästä vapaaksi
Tänään klo 08:30

Amerikkalaisen jalkapallon tähti saatetaan vapauttaa hyvän käytöksen vuoksi vankilasta.

Entinen amerikkalaisen jalkapallon tähtipelaaja ja näyttelijä O. J. Simpson voi päästä vankilasta vapauteen tänä vuonna. Simpson tuomittiin vuonna 2008 yhteensä 33 vuodeksi vankeuteen lukuisista rikoksista, joiden joukossa oli aseellinen ryöstö ja sieppaus.

Simpson on kärsinyt tuomiostaan alle kolmanneksen, kun hänen ehdonalaista vapauttaan käsitellään heinäkuun alussa.

Ehdonalaislautakunnan odotetaan suosittelevan Simpsonin, 69, vapauttamista hänen hyvän käytöksensä vuoksi. Mikäli ehdonalaiseen vapauteen päädytään, Simpson voi kävellä ulos vankilasta vapaana miehenä aikaisintaan lokakuussa.

- Hän on sellainen henkilö, joka saa ehdonalaisen. Hän on istunut merkittävän ajan eikä ole aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia, rikostapauksiin erikoistunut puolustusasianajaja Daniel Hill sanoi Daily Expressissä.
Miljoonaeläke odottaa

O. J. Simpsonia syytettiin ex-vaimonsa Nicole Brownin ja tämän rakastajan Ron Goldmanin raa'asta murhasta vuonna 1995. Pari puukotettiin kuoliaaksi, ja Simpson todettiin syyttömäksi valtavasti julkisuutta saaneessa oikeusjutussa.

Simpson nousi tähdeksi NFL:ssä 1960-luvun lopussa. Myöhemmin hän menestyi komedianäyttelijänä Mies ja alaston ase -elokuvissa.

Simpson on tiettävästi kartuttanut mittavan omaisuuden kaltereiden takana NFL:n eläkkeen ansiosta. Hän saa kuukausittain lähes 20 000 dollarin eläkkeen, mikä tekee miltei 240 000 dollaria vuodessa.

Jos Simpson vapautetaan syksyllä Lovelockin rangaistuslaitoksesta Nevadasta, hänellä voi olla 2,16 miljoonan dollarin eläkerahat säästössä.

Lain mukaan velkojat eivät voi koskea eläkerahoihin, vaikka Simpsonilla on yli 33 miljoonan dollarin velat.

Nicole Brownin ja Ron Goldmanin omaiset nostivat siviilikanteen Simpsonia vastaan, kun Simpson todettiin monien yllätykseksi syyttömäksi murhaoikeudenkäynnissä. Siviilikanteessa valamiehistö katsoi Simpsonin olleen vastuussa Brownina ja Goldmanin kuolemista.

Hänet määrättiin maksamaan 33,5 miljoonan dollarin vahingonkorvaukset. Omaiset eivät ole saaneet korvauksista toistaiseksi kuin murto-osan.

Lähteet: The Independent, New York Post

NINA DALE
[email protected]

IL
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

On Anoi Kaa kirjoitti:- - ja kohtapuoliin ehkä sovittanut muutkin rötöstelynsä.
No niinhän hän nyt sitten onkin, sillä ihan hiljattain nevadalainen ehdonalaislautakunta hyväksyi Simpsonin ehdonalaisanomuksen. Tarkkaa vapautuspäivää ei ole asetettu, mutta näillä näkymin Simpsonin on määrä astella vankilasta ulos lokakuussa.

Koko ehdonalaiskuulustelu on katsottavissa YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=Rdq8BdlnM1Y

Avatar
Kaito Kid
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 6:29 pm

Re: O.J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Kaito Kid »

Ja vapauteenhan O.J. tosiaankin pari viikkoa sitten asteli.
O. J. Simpson on vapautettu vankilasta

Entinen amerikkalaisen jalkapallon legenda oli vankilassa yhdeksän vuotta

Entinen urheilutähti O. J. Simpson on vapautettu vankilasta sunnuntaina Yhdysvaltojen Nevadassa. Simpson vapautettiin hieman keskiyön jälkeen, Nevadan rangaistuslaitoksen tiedottaja Brooke Keats kertoi uutistoimisto AP:lle.

Simpson tuomittiin vuonna 2008 vankilaan osallisuudesta aseelliseen ryöstöön, jonka hän teki viiden muun miehen kanssa Las Vegasissa.

Ehdonalaislautakunta päätti heinäkuussa, että 70-vuotiaan Simpsonin vankeustuomio voidaan muuttaa ehdonalaiseksi. Ehdonalainen tuomio on voimassa vielä viisi vuotta.

Amerikkalaisen jalkapallon entistä suurnimeä syytettiin vuonna 1994 vaimonsa Nicole Brown-Simpsonin ja tämän ystävän Ronald Goldmanin murhasta. Oikeudenkäynti herätti maailmanlaajuista huomiota, ja lopulta Simpson todettiin syyttömäksi.

Simpson pelasi 1970-luvulla NFL-ammattiliigassa Buffalo Billsin riveissä. Myöhemmin hän muun muassa näytteli elokuvissa.

Lähteet: AP, Reuters, AFP
https://yle.fi/uutiset/3-9860985
"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."

"One truth prevails!"

Koti-Columbo
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 8:28 pm

Re: O. J. Simpson

Viesti Kirjoittaja Koti-Columbo »

Koti-Columbo kirjoitti:Aika vasta näin rikosdokumentin jossa kävi ilmi että O.J. ei ole murhaaja vaan eräs sarjamurhaaja teki nuo murhat. Hänen sanojensa mukaan hänen oli pitänyt mennä vain hakemaan kallis O.J.:n ostama timanttikaulakoru takaisin O.J.:lle mutta asiat menivät mönkään (se mies siellä) ja hän tappoi molemmat siellä olevat ihmiset, samalla raa'alla tyylillä kuin mitä se oli tappanut muutkin uhrinsa (veitsellä kurkku auki).
Nyt tuli televisiosta dokumentti jossa esiintyi tuo sama sarjamurhaaja jonka nimeä en muistanut, sen nimi on Glen Rogers! Tekotapa passaa hänen tuohon aikaan tekemiin muihin murhiin ja hänellä oli se veitsi mukanaan ja varmaankin myös vei sen mukanaan ja siksi murha-asetta ei ole koskaan löydetty! Hän oli tuolloin soittanut veljelleen ja kertonut että on O.J.Simpsonin luona kylässä ja siellä piisaa kaikkea, viinaa yms. eli tuo tyyppi murhasi O.J. Simpsonin vaimon ja sen miehen siellä 99% varmasti!

https://didyouknowfacts.com/casanova-ki ... n-murders/

Vastaa Viestiin