The Axeman of New Orleans

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Norsula
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: To Loka 16, 2008 5:52 pm

The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja Norsula »

Tuli aika pitkä teksti. Toivottavasti ei ole täällä aiemmin. Suomensin hyvin vapaasti ja taitojeni mukaan Katherine Ramslandin tekstin Crime Librarystä http://www.trutv.com/library/crime/seri ... index.html . Koska tapaus on melko vanha, jutussa on aika paljon epätarkkuuksia, mutta mielestäni silti mielenkiintoinen tapahtumasarja. Toivottavasti epäselviä kohtia ja kirjoitusvirheitä on mahdollisimman vähän, koska en enää jaksa tarkastaa :P

---

Hän iski yöllä

Andrew Maggio, New Orleansilainen parturi, oli juuri saanut kutsuntakirjeensä. Oli toukokuun 22 päivä vuonna 1918 ja ensimmäinen maailmansota oli kaikkien mielissä. Andrew ei ollut innokas lähtemään sotaan, joten hän oli lähtenyt juomaan tuona yönä. Kun hän palasi aamulla juuri ennen kello kahta asuntoon, jossa hän asui veljensä Jaken kanssa, hän ei huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Toisaalta hän ei ollut juurikaan siinä kunnossa että olisi voinutkaan havaita yhtään mitään, ja se tulisikin pian kalvamaan häntä. Verrattuna siihen mitä hän tulisi pian kokemaan, kutsuntakirje oli pelkkä hyttysen purema hain pureman rinnalla.

Jaken ja Andrewin huoneet olivat heidän naimisissa olevan veljensä ,Joseph Maggion ja tämän vaimon Catherinen asunnon vieressä. Robert Tallantin, kirjailijan ja tunnetun New Orleansin kirvesmies- tuntijan mukaan, toukokuun 23 päivänä neljän aikaan aamulla, Jake heräsi. Hän tajusi että hänet oli havahduttanut vaikerointia muistuttavat äänet, jotka olivat tulleet seinän takaa, jossa Joseph ja hänen vaimonsa nukkuivat. Jake nousi ylös ja koputti seinää saadakseen heidän huomionsa, mutta ei saanut vastausta. Hän koputti kovempaa. Jälleen: ei mitään.

Huolestunut Jake yritti herättää Andrewin, mikä osoittautui hankalaksi, koska Andrew oli päissään. Mutta lopulta Jake sai hänet ylös. Yhdessä he uskaltautuivat Jopsephin asuntoon ja kauhukseen he havaitsivat merkkejä murtautumisesta. Puinen paneeli oli kaiverrettu irti keittiön ovesta. Se oli maassa, hylätty taltta päällään.

Kuva

He astuivat taloon keittiöstä ja menivät sieltä kylpyhuoneen kautta Jopsehin huoneeseen. Joseph makasi sängyssä, jalat roikkuen reunan yli, Catherine osittain hänen päällään. Kun Joseph näki veljensä, hän yritti nousta, mutta putosi puoliksi sängyltä. He juoksivat katsomaan häntä ja huomasivat, että hän oli tuskin elossa, syviä viiltohaavoja päässään. Verilammikossa maannut Catherine oli jo kuollut. He soittivat välittömästi poliisille.

Arthur Hatener saapui ensimmäisenä. Hän kiersi kylpyhuoneen kautta Josephin huoneeseen. Tänä aikana Jopseph oli jo kuollut. Odottaessaan lisävoimia Hatener kuulusteli Maggion veljeksiä ja etsi johtolankoja.

Times-Picayune sanomalehti kertoi tapauksesta etusivullaan seuraavana aamuna, sisältäen kuvan tapahtumahuoneesta – asunnosta jossa Maggiot olivat eläneet kauppansa takana. 15 vuotta naimisissa olleet Maggiot olivat kauppiaita, jotka pyörittivät pikku kauppaa ja baaria Upperline- ja Magnolia streetin kulmassa. Tutkinta osoitti, että raa'an kaksoismurhan oli täytynyt tapahtua juuri ennen aamua.

Tutkiessaan veristä tapahtumapaikkaa, konstaapeli Hatener havaitsi kasan miesten vaatteita keskellä kylpyhuoneen lattiaa. Kylpyammeessa hän näki kirveen kirveen nojaavan reunaa vasten. Kaikesta päätellen se oli pesty hätäisesti verestä, joskin jotain oli vielä jäljellä terässä ja ammeessa.

Kuva

Palattuaan makuuhuoneeseen, Hatener teki uuden löydön: partaveitsen, jollaista parturit käyttivät, makaamassa sängyn verilammikossa. Rekonstruoidessaan rikosta, hän päätteli että murhaaja oli päässyt sisään kaivertamalla puupaneelin irti etuovesta. Sen jälkeen murhaaja suuntasi suoraan makuuhuoneeseen. Hän löi kirveellä rouva Maggiota päähän ja sen jälkeen sivalsi partaveitsellä hänen kurkkunsa auki, leikaten lähes koko pään irti. Hän löi myös Joseph Maggiota samalla kirveellä. Koska Joseph oli retkottanut puoliksi sängyn ulkopuolella, vaikutti että murhaaja oli iskenyt häntä viimeisenä, mutta ottaen huomioon että Catherine oli ollut hänen päällään, tapahtumajärjestys saattoi yhtä hyvin olla myös toisinpäin. Asia oli epäselvä, mutta joka tapauksessa oli selvää että tappaja oli käyttänyt partaveistä myös Josephiin ennen sen hylkäämistä.

Kuolinsyytutkija saapui ja antoi nopean arvion kuolinajan olevan muutama tuntia aikaisemmin, kahden ja kolmen välillä aamulla. Ruumiit vietiin pois väkijoukon katsellessa ulkona. Lähellä asunut nainen tuli kertomaan tutkijoille, että hän oli nähnyt Andrewin ulkopuolella aamutuntien aikana. Jake ja Andrew vietiin asemalle kuulusteltavaksi. He vannoivat syyttömyyttään, mutta heidät vangittiin kuitenkin. Jake vapautettiin seuraavana päivänä, mutta Andrew pidettiin vankilassa.

Sitten poliisi sai selville, että partaveitsi jolla Joseph ja Catherine Maggion kaulat leikattiin, kuului Andrewille. Eräs hänen työntekijänsä oli nähnyt hänen ottavan sen mukaan samana päivänä parturistaan 123 South Rampart Streetillä. Silmin nähden hermostuneena, hän myönsi että hän oli tuonut sen kotiin huoltaakseen sitä. Tilanne näytti huonolta hänen kannaltaan, kahden todistajan ja merkittävän aineellisen todisteen takia.

Toukokuun 26, kaksi päivää hänen pidätyksensä jälkeen, hän antoi haastattelun Times-Picayune lehdelle kertoakseen miten hän oli kärsinyt pidätyksestään.
”On hirveää istua syytettynä veljensä murhasta kun sydämeni on jo valmiiksi särkynyt hänen kuolemansa ja tulevan sotaan lähtöni takia. Olin juonut rankasti. Olin liian kännissä kuullakseni ääntäkään viereisestä huoneesta.”

Vaikka hän ei ollut maininnut sitä aiemmin, hän sanoi nähneensä miehen menevän hänen veljensä taloon puoli kahden kieppeillä tullessaan kotiin. Poliisi ei uskonut häntä.

He olivat huomanneet Josephin talon tallelokeron olevan auki ja tyhjillään, mikä viittaisi ryöstöön, mutta rahat Josephin tyynyn alla ja lipastossa olivat tallella, kuten myös Catherinen korut piilotettuina tallelokeron alle. Musta tinalaatikko löytyi tyhjillään nurkasta. Veljekset sanoivat, että Joseph piti aina tallelokeron kiinni, mutta siinä ei näkynyt merkkejä, että se olisi avattu väkisin. Tutkijat selvittivät, että kirves kuului uhreille ja uskoivat että murhaaja oli tuntenut asunnon.

Kuolinsyytutkija tutki tarkasti uhrien vammat. Josephin tapauksessa kirves oli pääasiallinen kuoleman aiheuttaja, murtaessaan hänen kallonsa, kun taas Catherinen kurkku oli viilletty auki korvasta korvaan.
Muutaman päivän jälkeen Andrew vapautettiin. Todistajasta huolimatta häntä vastaan ei ollut merkittäviä todisteita ja pian tutkinnat osoittaisivatkin toiseen suuntaan – joka oli poliisille jo aiemmin tuttu.

Musta käsi

Muutaman korttelin päässä pienestä kaupasta, jossa Maggiot murhattiin, kaksi etsivää kohtasivat oudon viestin kirjoitettuna kalkilla jalkakäytävään: ”Rouva Maggio on tänään valveilla kuten Rouva Toney.” . He kopioivat tekstin huolellisesti. Kirjoitus näytti koulupoikamaiselta, mutta se vaikutti silti tärkeältä johtolangalta. Sillä hetkellä kukaan ei ollut varma mitä ajatella siitä. Jotkut sanoivat että sen oli kirjoittanut rikostoveri varoittaakseen murhaajia, että rouva Maggio oli varuillaan. Lyhyen kaivelun jälkeen he löysivät mahdollisen yhteyden alueella aiemmin sattuneisiin rikoksiin.
Vuonna 1911, seitsemän vuotta aiemmin, alueella oli tapahtunut joko kaksi tai kolme hirmuista kirvesmurhaa (riippuen kenen kertomusta tutkitaan. Eräs rikoskirjailija, Michael Newton, väittää että ei ole todisteita yhdestäkään aiemmasta tapauksesta. Joka tapauksessa, siitä oli kirjoitus lehdessä vuonna 1918, eläkkeelle jääneen etsivän kertomana, joka oli ollut mukana tutkimuksissa.) Oletetut kohteet olivat italialaisia kauppiaita. Koska kaikki kaikki pariskunnat olivat olleet kauppiaita, italialaisia, kesken uniensa kirveellä murhattuja, ovesta irrotetun paneelin läpi tunkeutumisen jälkeen, näytti siltä että tapausten täytyi liittyä toisiinsa. Kaikki tapaukset olivat ratkaisemattomia. Huhujen, jotka tuskin ovat muuta kuin sepitettä, mukaan etsivät pähkäilivät töherryksessä olleiden nimien parissa yrittäen löytää yhteyden.

Robert Tallantin mukaan ensimmäisen uhrin nimi oli Cruti (ei vaimoa), seuraavan Rosetti (surmattiin vaimonsa kanssa), ja kolmannen Schiambra (surmattiin myös vaimonsa kanssa). Jälkimmäisen miehen etunimi oli Tony, joten Tallant sanoo poliisin pohtineen oliko tämä kaivattu yhteys ”Rouva Toneyhyn”, joka oli mainittu arvoituksellisessa kalkkikirjoituksessa. Ehkä murhaajan kohteena olivatkin naiset miesten sijaan.

Ei kestänyt kauaa kun Italialaisessa yhteisössä alkoivat spekulaatiot Mafian mahdollisesta osuudesta. Uhrit olivat olleet italialaisia ja ehkä he eivät olleet maksaneet velkojaan. Ehkä he olivat lainanneet rahaa eivätkä olleet onnistuneet maksamaan takaisin. Mafia oli tunnettu antamistaan rajuista opetuksista. Muutamat New Orleansin Italian kansalaiset vaativat poliisin suojelua. Jotkut kuiskuttelivat organisaatiosta nimeltä ”Musta käsi”, Mafiaryhmä, jonka uskottiinolevan vastuussa vuoden 1911 murha-aallosta.

Kuva
Poliisipäällikkö David Hennessy

Aikoinaan New Orleansissa järjestäytynyt rikollisuus oli hallitsevassa asemassa, jolloin vuodatettiin paljon verta. Vuonna 1890 Mafian salamurharyhmän uskottiin ampuneen poliisipäällikkö David Hennessyn, kuten Tallantin Gumbo Ya Ya:ssa kerrotaan, vain muutaman askeleen päässä kodistaan. Oletettavasti hän oli pidättänyt Mafiajohtajan ja uhkasi todistaa muitakin vastaan tulevassa oikeudenkäynnissä. Tätä he eivät voineet hyväksyä. Epäillyt pidätettiin, mutta oikeudenkäynnin aikana valamiehistöä lahjottiin ja kiristettiin, joten yksi kerrallaan he pääsivät pälkähästä. New Orleansin kansalaiset raivostuivat lopputuloksesta. He muodostivat väkijoukon, marssivat sisään vankilaan löytääkseen ne jäsenet, jotka olivat vielä siellä, ja lynkkasivat 11 miestä, joiden uskoivat olevan vastuussa rikoksesta. He tekivät tämän ennemmin kannanottona järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, kuin oikeuden jakamisena tietyille henkilöille. Kansalaiset olivat kyllästyneet pelotteluun sekä heidän valitsemansa virkailijoiden vaarantumiseen ja korruptioon.

Joka tapauksessa järjestäytynyt rikollisuus säilyi ja Musta käsi oli yhä voimissaan vuonna 1911. Organisaation sai nimensä siitä, että ne jotka eivät totelleet sen vaatimuksia, saivat kirjeitä, joihin oli painettu musta käden jälki varoituksena tulevasta kostosta. Monien italialaisten odotettiin antavan osuuksia palkastaan tälle rikollisjärjestölle ja jos he kieltäytyivät, heitä ahdisteltiin jatkuvasti ja jotkut jopa tapettiin. Uskottiin että Musta käsi tarjosi salamurhakoulutusta niille, jotka vannoivat uskollisuutta järjestölle ja heille opetettiin kuinka hiljentää ihmiset. Vaikka moni sanoikin että Musta käsi oli kukistettu oikeudenkäyntien sarjassa keskilännessä vuonna 1907, italialaisyhteisö pelkäsi että sen jäseniä oli yhä vapaana. Koska Maggioiden murha oli samanlainen kuin vuoden 1911 murhat, se nostatti keskustelua järjestäytyneen rikollisuuden elpymisestä ja huhut kasvoivat ja kävivät yhä hurjemmiksi kun tapahtumille seurasi jatkoa.

Seuraava hyökkäys

Oli kulunut kaksi viikkoa siitä kun Maggiot murhattiin ja kaupunki alkoi jälleen asettua. Sitten kesäkuun kuudentena, John Zanca vei leipäkuljetusta yhdelle asiakkaistaan, ruokakaupan omistajalle nimeltä Louis Besumer, kun hän havaitsi että oli liike suljettu. Se oli epätavallista. Herra Besumer, 59 vuotias ja syntyperäinen Puolalainen, oli normaalisti aina aikaisin hereillä odottamassa leipäänsä.

Zanca kiersi sivuovelle ja koputti. Hän helpottui kuullessaan sisältä liikettä. Mutta kun Besumer avasi oven, Zanca järkyttyi nähdessään että hänen kasvonsa olivat aivan veressä. Besumer kertoi, että joku oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja osoitti vapisevalla kädellä makuuhuonetta kohti. Zanca meni katsomaan ja löysi Besumerin vaimon sängystä (joka myöhemmin osoittautuikin Besumerin rakastajattareksi) makaamasta verestä lilluvalla patjalla. Hänellä oli hirveä haava päässään. Veriset paljaan jalan jäljet johtivat maassa olevan tekotukka tukon luokse.

Zanca halusi soittaa poliisille, mutta Besumer yritti estää häntä, haluten soittaa mieluummin yksityiselle lääkärilleen. Joka tapauksessa Zanca soitti poliisille ja pyysi ambulanssia molemmille uhreille.

Jälleen kerran, tutkijat havaitsivat että tekijä oli tullut sisään poistamalla paneelin takaovesta taltalla, ja jälleen kerran, ruosteinen kirves oli toiminut murha-aseena. Se kuului Besumerille ja löytyi kylpyhuoneesta. Besumer ei ollut kuitenkaan italialainen ja oli asunut kaupungissa vasta kolme kuukautta. Vaikka hän oli elossa ja tajuissaan, hän ei osannut antaa minkäänlaista kuvausta hyökkäyksestä tai hyökkääjästä. Toinen uhri, Anna Harriett Lowe, 28 vuotta, vietiin sairaalaan.

Epäilyt lankesivat tummaihoisen miehen ylle, joka oli ollut Besumerin työntekijänä kuluneen viikon. Hänet pidätettiin ja vaikka hän kertoi ristiriitaisia tarinoita, hänet vapautettiin pian.

Ennen kuin Anna menehtyi vammoihinsa, hän kertoi useita eri tarinoita. Ensin hän kertoi, että hänen kimppuunsa oli hyökännyt ”mulatti”. Sen jälkeen hän vaihtoi tarinaansa ja syytti Besumerin lyöneen häntä kirveellä ja olevan osa saksalaista salaliittoa – mikä oli itseasiassa totta. Hän oli vakooja. Sota-aikana tämä oli uskottava väite. Lehdet väittivät Bersumerin kotoa löytyneen salaisia papereita sisältäneitä arkkuja ja että hänen kauppansa saattoi olla pelkkä näkösuoja hänen oikeilta toimiltaan, ja että häneltä löytyi saksan, venäjän ja jiddisin kieleksi kirjoitettuja kirjeitä. Häneltä löytyi myös opiaatteja, ja hänen naapurinsa kertoi että hän ja hänen vaimonsa olivat narkomaaneja.

Kun Besumer pääsi sairaalasta, hän myönsi että Anna ei ollut hänen vaimonsa vaikka hän asuikin tämän kanssa. Tämän jälkeen hän pyysi päästä mukaan tutkimaan omaa tapaustaan. Tämä teki poliisit epäileväisiksi, koska Besumer oli kauppias, ei poliisi. Heistä oli ilmiselvää, että hän halusi peitellä jotakin. He alkoivat epäillä, että tapaus oli verisen perheriidan tulosta ja että Besumer oli kehittänyt itse tarinan hyökkäyksestä. Vaikka sormenjälkiä pystyttiin käyttämään rikostutkinnassa jo tuohon aikaan, kukaan ei tutinut niitä Besumerin tai Maggioiden taloista. Missään ei ole mainintaa, mitä tehtiin verisille jalanjäljille, vaikka molemmat, sekä Besumer että Lowe kertoivat kävelleensä lattialla hyökkäyksen jälkeen.

He pidättivät Besumerin murhasta epäiltynä, vaikka hän ei selvästikään ollut New Orleansin kirvesmies.

Tumma hahmo

Kaksi kuukautta Besumerin tapauksen jälkeen, Elokuun viidentenä (samana päivänä jona Anna Lowe kuoli), liikemies nimeltä Edward Schneider oli tehnyt ylitöitä toimistollaan. Hän palasi kotiin sinä iltana, odottaen tapaavansa ovella raskaana olevan vaimonsa. He odottivat vauvan syntyvän piakkoin ja hän halusi olla paikalla tukemassa häntä. Joka tapauksessa, kun hän avasi oven, asunto oli hiljainen. Hän kutsui vaimoaan, mutta ei saanut vastausta.

Epäilysten kasvaessa hän saapui makuuhuoneeseen. Hänen vaimonsa makasi sängyllä. Yltäpäältä veressä, hänellä oli ammottava haava päässään ja osa hampaista oli isketty sisään. Edward ryntäsi hänen luokseen ja havaitsi hänen olevan yhä elossa, joten hän hälytti heti poliisin ja ambulanssin.
Rouva Schneider makasi muutamia päiviä sairaalassa kriittisessä tilassa, mutta tuli lopulta tajuihinsa. Haastateltaessa, hän ei kuitenkaan pystynyt palauttamaan mieleensä juurikaan hyökkäyksen yksityiskohdista. Hän oli ollut päiväunilla ja herännyt havaitessaan tumman hahmon yläpuolellaan. Sen jälkeen tuli kirveenisku, ja se oli kaikki mitä hän muisti.

Hyökkäys ei onneksi vaikuttanut hänen raskauteensa. Hän pysyi sairaalassa ja viikkoa myöhemmin synnytti terveen tyttären.

Kuva

Sanomalehdet kertoivat tapauksesta, levittäen pelkoa yhteisössä kysyen: KIRVESMIES VALLOILLAAN NEW ORLEANSISSA? Kirveitä ja talttoja löydettiin useiden ihmisten talojen ulkopuolelta ja muutamat väittivät pelottaneensa potentiaalisen hyökkääjän tiehensä.

Viisi päivää Schneiderin hyökkäyksen jälkeen, elokuun 10, toinen nainen kohtasi tumman hahmon kotonaan. Pauline ja Mary Bruno heräsivät aikaisin aamulla koviin kolahduksiin jotka näyttivät tulevan heidän Joseph-setänsä huoneesta. Pauline nousi ylös ja näki pitkän, tumman hahmon huoneessaan aivan edessään, seisomassa hänen sänkynsä vieressä (tai meni eteishalliin ja näki tämän siellä). Hän kiljaisi. Kuka ikinä tämä pitkä mies olikaan, hän kääntyi ja pakeni paikalta. Myöhemmin nainen kertoi, että näytti aivan kuin hahmolla olisi ollut siivet. ”Hän oli kauhistuttavan kepeä jaloistaan.”, hän kertoi toimittajalle. Kuultuaan kiljaisun Joseph Romano tuli hänen huoneeseensa (tai hän tuli Jopsehin), mutta hän ei ollut aivan kunnossa ollakseen avuksi. Hänen yöpaitansa oli peittynyt verestä, jota oli tullut viilloista hänen naamastaan. ”En tiedä kuka teki sen”, hän kertoi Paulinelle. Käskettyään Paulinea soittamaan sairaalaan viimeisellä hengähdyksellään, hän rojahti lattialle ja kuoli kaksi päivää (tai puoli tuntia) myöhemmin.

Tutkimusten mukaan oven paneeli oli kaiverrettu irti ja kirves oli jätetty pihalle. Vaikka Romano, joskin italialainen, ei ollut kauppias vaan parturi, hänen asuntonsa oli ryövätty.

New Orleansin ihmiset olivat nyt kauhuissaan. Liikkeellä oli selvästi murhaaja, joka pystyi murtautumaan ihmisten koteihin heidän nukkuessaan. Kansalaiset etsivät mystisiä hahmoja ja poliisille sateli ilmoituksia. Oletettuja havaintoja oli joka puolella kaupunkia. Eräs kauppias löysi taltan oveltaan ja kirveen lojumassa pihaltaan. Toinen, kuultuaan ääniä, ampui oven läpi, ja kun poliisi saapui, he löysivät ovesta merkkejä murtoyrityksestä.

Ottaen huomioon New Orleansilaisten mieltymyksen satujen kerrontaan, tutkijoiden oli vaikea ottaa selvää, ketkä puhuivat totta ja ketkä halusivat vai vain saada huomiota. He kuulivat jopa ”Kirvesmiehen”, kuten hätä useimmiten kutsuttiin, vaeltavan ympäriinsä naiseksi pukeutuneena.
Hyökkääjä ei jättänyt jälkeensä sormenjälkiä (lähteistä ei selviä käytettiinkö etsinnässä rikostutkinta menetelmiä vai etsittiinkö jälkiä vain paljaalla silmällä), ja uhrien valinnassa ei havaittu selkeätä kuviota. He näyttivät tulleen valituksi sattumalta. Suurin osa oli kauppiaita, mutta eivät kaikki. Poliisi mietti oliko asialla ollut yksi vai useampi tekijä.

Koska murhaaja ei näyttäytynyt enää loppu vuoteen, New Orlansilaiset palasivat arkirutiineihinsa. Kuukaudet vierivät ilman ilmoituksia Kirvemiehestä. Ihmiset arvelivat että hän oli lähtenyt alueelta tai että hänen murhanhimonsa oli tyydyttynyt. Ensimmäinen maailmansota loppui ja ihmisten ajatukset siirtyivät muihin huoliin. He tulisivat kuitenkin pian huomaamaan, että heidän oletuksena paikallisesta sarjamurhaajastaan olivat vääriä.

Kopioimurhaaja vai väärä tunnistus?

Se alkoi uudestaan Maanantaina, Marraskuun 10, 1919, mutta tällä kertaa paikkana oli maahanmuuttajalähiö joen varrella Gretnassa. Robert Tallantin mukaan, talosta Jefferson streetin ja Second streetin kulmassa kuului kiljaisuja. Naapuri Iorlando Jordano juoksi apuun ja kohtasi hirvittävän näyn. (Kun taas sanomalehtien mukaan löytäjät olivat kaupan asiakkaita – muutama pikkulapsi, jotka löysivät uhrit eikä huutoja ollut kuultu.)

Kuva

Pahasti haavoittunut rouva Rosie Cortimiglia piteli kuollutta kaksivuotiasta tytärtään Marya. Hänen aviomiehensä Charles makasi lattialla verilammikossa. Rosien kertoi, että heidän kimppuunsa hyökättiin heidän nukkuessaan. Vauva oli nukkunut hänen sylissään ja oli tapettu yhdellä takaraivoon kohdistuvalla iskulla. Vaikka Charles oli käynyt käsiksi hyökkääjään, naapurit sanoivat että eivät olleet kuulleet mitään.

Poliisi tutki talon ja sen välittömän läheisyyden, mutta ei jälleen kerran löytänyt johtolankoja. Kuten tavallisesti, oven paneeli oli kaiverrettu irti keittiön ovesta ja ilmeni että hyökkääjä oli kasannut hirsiä aidaksi tehostaakseen pakoaan (?). Myöhemmin poliisi etsi sormenjälkiä, mutta ei löytänyt ainuttakaan, mutta löysivät kyllä verisen kirveen keittiön ulkoportailta. Makuuhuoneessa olleita rahoja ei ollut otettu, joten ryöstö ei sopinut motiiviksi. Tutkijat totesivat että hyökkäys oli mielipuolen tekosia.

Kun Rosie Cortimiglia toipua lukuisista vammoistaan, mukaan lukien viisi viiltoa päässä, hän oli valmis syytöksineen. Frank ja Iorlando Jordano, isä ja poika jotka olivat heidän naapureitaan ja kilpailevia kauppiaita, pidätettiin. Iorlando oli henkilö, joka oli tullut apuun (Tallantin mukaan), ja nyt hän olikin toinen syytetty. Valitettavasti hän oli puhunut muutamaa päivää aikaisemmin, että hänellä oli tunne, että jotain pahaa tulisi tapahtumaan hänen naapurustossaan. Vanhojen sanomalehtien mukaan Charles oli kertonut, että hänen kimppuunsa oli hyökännyt valkoinen mies ja nimesi Frank Jordanon, vaikka useat rikoskirjoittajat taas väittävät että hän vastusti vaimonsa syytöksiä ja jopa jätti hänet niiden takia. Toiset lähteet kertovat, että hän kuoli sairaalassa.

Ainakin Rosien todistus näitä kahta miestä vastaan oli oikeudessa kuitenkin niin vakuuttava, että heidät molemmat tuomittiin – huolimatta siitä tosiasiasta, että 150 kiloinen Frank ei olisi ikinä voinut mahtua keittiön ovessa olleesta reiästä, ja että Charles (jos oletetaan, että hän oli oikeasti enää elossa) ei pystynyt oikeudessa tunnistamaan häntä hyökkääjäksi. Eräs todistaja jopa väitti, että Rosie oli kertonut välittömästi hyökkäyksen jälkeen, että hänen oma miehensä oli syyllinen (mutta oli selvää että hän ei olisi voinut aiheuttaa vammoja omaan päähänsä). Lopulta Frank tuomittiin kuolemaan ja hänen isänsä elinkautiseen vankeuteen.

Kun tutkinta oli vielä alkuvaiheissaan, sattui jotain mikä saattoi liittyä hyökkäyksiin. Kolme päivää Cortimiglia hyökkäyksen jälkeen, Times-Picayune – lehden toimittaja sai kirjeen, joka yhdisti Kirvesmiehen ihmisten mielissä eräisiin vähintään yhtä pahamaineisiin surmiin.

From Hell – Helvetistä

Kuva

Lontoossa vuonna 1888, yli 10 viikon ajan, murhattiin viisi prostituoitua, usein leikkaamalla heistä paloja irti ja viemällä ne mukanaan. Tekijää ei tavoitettu koskaan, mutta poliisi sai useita kirjeitä murhasarjan aikana, joista yksi oli signeerattu nimellä Jack the Ripper. Toinen kirje, joka sisälsi munuaisen palan, jonka sanottiin kuuluvan uhrille, oli signeeraamaton. Siinä luki ”From Hell (helvetistä)” ja luvattiin lisää väkivaltaisuuksia.

Nyt vaikutti siltä, että Kirvesmies oli kirjoittanut hyvin samanlaisen kirjeen:
”Helvetti, Maaliskuun 13, 1919

Arvoisa kuolevainen:

Hei eivät ole koskaan saaneet minua kiinni eivätkä koskaan saa. He eivät ole koskaan nähneet minua, koska olen näkymätön, kuin eetteri joka ympäröi maatanne. En ole ihminen vaan henki ja julma demoni kuumimmasta helvetistä. Olen se jota te Orleansilaiset ja teidän hölmöt poliisinne kutsuvat Kirvesmieheksi.

Kun katson sopivaksi, tulen uudestaan keräämään lisää uhreja. Minä yksin tiedän keitä he tulevat olemaan. En tule jättämään muita johtolankoja kuin verisen kirveeni, sotkettuna sen vereen ja aivoihin, jonka olen lähettänyt alas seuraukseni.

Jos haluatte, voisitte pyytää poliisia olemaan ärsyttämättä minua. Luonnollisesti olen kunnollinen henki. Otan loukkauksena tavan, jolla he ovat suorittaneet aiemmat tutkimuksensa. Itseasiassa he ovat olleet niin kertakaikkisen tyhmiä että he huvittavat minua ja Hänen Saatanallista Majesteettiaan, Francis Josefia, jne. Mutta käskekää heidän olla varuillaan. Älkää antako heidän yrittää selvittää mikä minä olen, sillä muutoin olisi parempi että he eivät olisi koskaan syntyneetkään saattamaan itsensä alttiiksi Kirvesmiehen vihalle. En kuitenkaan usko että on tarvetta sellaiselle varoitukselle, sillä minusta tuntuu varmalta että poliisi tulee aina välttelemään minua, kuten tähänkin asti. He ovat viisaita ja tietävät miten pysyä kaukana kaikesta harmista.

Epäilemättä te Orleansilaiset pidätte minua kaikista hirveimpänä murhaaja, joka minä olenkin, mutta pystyisin olemaan paljon pahempikin jos vain haluaisin. Jos haluaisin, voisin vierailla kaupungissanne joka yö. Tahdollani voisin surmata tuhansia parhaita kansalaisianne, sillä olen erittäin läheisissä väleissä Kuoleman Enkeliin.

Ollakseni tarkka, 12:15 (maallista aikaa) ensi Tiistai-yönä, aion vierailla New Orleansissa uudestaan. Pohjattomassa armeliaisuudessani, aion tehdä tarjouksen teille ihmisille. Tässä se tulee:

Olen erittäin harras Jazz-musiikin ystävä, ja vannon kaikkien paholaisten kautta, että joka alueella jokainen henkilö tulee säästymään, jonka kodissa soi jazz täyttä huutoa mainitsemanani ajankohtana. Jos jokaisella on jazzia soimassa, no, siinä tapauksessa, hyvä teille ihmiset. Yksi asia on varma ja se on, että osa niistä jotka eivät jazzaa tuona Tiistai-yönä (jos heitä on) ,tulevat saamaan kirveestä.

Koska kaipaan syvästi kotoisaan Tartarokseeni, ja on vain ajan kysymys, että jätän teidän maallisen kotinne, aion päättää luentoni. Toivoen että te julkaisette tämän, ja se sopii teille. Minä ole ja tulen olemaan pahin henki koskaan todellisuudessa ja mielikuvituksen piirissä.

-Kirvesmies”
Oli kyseessä jekku tai tosi asia, ihmiset ottivat kirjeen vakavasti. On kerrottu, että vaikka ”Big Easyn” asukkailla on tapana käyttää kaikkia mahdollisia tekosyitä juhlintaan, siellä ei olla koskaan nähty meluisampaa ja riehakkaampaa iltaa kuin Pyhän Joosefin päivän (St. Jopseh Day) yö 19 maaliskuuta. Eräs isäntä jopa julkaisi Kirvesmiehelle kutsun luvaten tälle ”neljä päänahkaa”,mutta vaati tätä seuraamaan ohjeita: hän sai tulla avonaisesta kylpyhuoneen ikkunasta, joten voisiko hän ystävällisesti jättää etuoven rauhaan?

Eikä ketään ei murhattu tuona yönä.

Noihin aikoihin Huhtikuussa, Louis Besumer joutui oikeuden eteen, mutta sota oli nyt ohi, eikä ketään kiinnostanut oliko hän vakooja. Tuomioistuin totesi, että vain paljon Besumeria vahvempi mies on voinut aiheuttaa vammat, jotka Besumerilla oli, joten he käyttivät 10 minuuttia vapauttaakseen hänet syytteistä vaimonsa murhasta.

Sitten Elokuun 10 päivänä, toinen Italialainen kauppias joutui koettelemukseen. Nukkuessaan, Steve Bocaa iskettiin kirveellä. Hän kompuroi kodistaan saadakseen apua ystävältään. Vaikka Boca toipui, hänellä ei ollut muistikuvaa hyökkäyksen yksityiskohdista. Ovipaneeli oli kaiverrettu irti ja kirves jätetty keittiöön. Mitään ei oltu otettu.

Kolme viikkoa myöhemmin Syyskuun kolmantena, Kirvesmies (tai joku), onnistui tunkeutumaan Sarah Laumannin kotiin, mutta ei ovipaneelin läpi. Yhdeksäntoista vuotias tyttö löydettiin tiedottomana sängystään lukuisia vammoja päässään. Verinen kirves löydettiin aukinaisen ikkunan ulkopuolelta.

Seuraava uhri oli Mike Pepitone lokakuun 27. Aikaisina aamun tunteina hänen vaimonsa kuuli kamppailua miehensä huoneesta, joka oli hänen huoneensa vieressä. Hän ryntäsi sisään melkein törmäten paikalta pakenevaan mieheen. Mike makasi omassa veressään ja aseena oli selvästi käytetty kirvestä. Se oli jätetty kuistille ja jälleen kerran, paneeli oli irroitettu ovesta.

Heidän tyttärensä juoksi hakemaan poliiseja. Hän toi paikalle Ben Corocanin, joka löysi rouva Pepitonen seisomassa miehensä vierestä. ”Näyttää siltä että Kirvesmies murhasi Miken”, rouva Pepitone sanoi. Mike vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli.

Rouva Pepitone väitti että oli nähnyt kaksi miestä kodissaan, eikä vain kahta, ja että molemmat olivat olleet suuria. Hyökättyään hänen miehensä kimppuun, kummatkin olivat paenneet ottamatta mitään mukaansa. Outoa kyllä, tapahtumahetkellä talossa oli ollut kahdeksan ihmistä, silti hyökkääjiä ei ollut estänyt tunnistetuksi tulemisen pelko. Toinen outo seikka oli, että rouva Pepitone ei ollut huutanut ja kun hän vastasi poliisin esittämiin kysymyksiin, hän ei vaikuttanut järkyttyneeltä.
Sanomalehti States, esitti spekulaatioita murhaajasta. Oliko hän mielipuoli, ryöstäjä vai jokin yliluonnollinen olento? Se oli kysymys jota muutkin kyselivät yhtä lailla. Ihmiset olivat huomioineet, että jokaiselta rikospaikalta irroitetut ovipaneelit olivat liian pieniä täysikokoisen. miehen mentäviksi. Eikä myöskään ollut mahdollista, että hän olisi ylettänyt avaamaan lukittuja ovia, ja ovet löydettiin aina lukittuina. Kuinka hän pääsi sisään tai ulos jos hän oli ihminen?

Oikeus koittaa?

Joulukuun seitsemäntenä, 1920 rouva Cortimigliaan, joka oli sairastunut isorokkoon, iski yhtäkkiä huono omatunto. Hän perui syytöksensä Jordanoseja vastaan, myöntäen sanomalehdessä melko yllättäen, että hän oli valehdellut. Hänen mukaansa pyhimys oli vieraillut hänen luonaan, joka oli opastanut häntä sovittamaan tekonsa. Hän aneli heidän anteeksiantoaan.

Molemmat miehet vapautettiin.

Pian poliisi sai tiedon tapahtumasta Los Angelesissa, Californiassa, joka oli tapahtunut Joulukuun toisena. Ilmeisesti rouva Pepitone, mustiin pukeutuneena, oli lähestynyt New Orleansin asukasta, John Mumfrea, astuen pimeästä porttikäytävästä ja ampui hänet. Hän kaatui kuolleena maahan ja rouva Pepitone odotti , että poliisi saapui pidättämään hänet. Hän väitti nähneensä Mumfrayn juoksevan miehensä huoneesta päivänä jona tämä oli murhattu.

Mumfrella oli rikosrekisteri. Murha-aallon taukojen aikana vuosien 1911 ja 1918 välillä, ja vuoden 1918 viimeisen murhan sekä 1919 ensimmäisen murhan välillä, hän oli ollut vankilassa. Hän oli ollut siis vapaa jokaisen murhan aikana. Hän oli lähtenyt New Orleansista heti Pepitonen murhan jälkeen. Kuitenkaan rouva Pepitonen todistusta lukuun ottamatta, ei ollut todisteita jotka suoraan liittäisivät Mumfren yhteenkään mainituista rikoksista. Michael Newton kertoo että kirjailija Jay Robertin kertovan kirjassaan Bloodletter and Badmen Mumfren olleen Mafian palkkamurhaaja, mutta huomauttaa sen jälkeen teorian puutteista. Huolimatta lukuisista italialaisista kauppiaista, joita Kirvesmies surmasi, kaikki uhrit eivät olleet italialaisia. Robert Tallant puolestaan kertoo, että Mafia ei murhannut naisia.

Rouva Pepitone istua kolme vuotta kymmenen vuoden tuomistaan Los Angelesissa ja sen jälkeen katosi.

Tämän jälkeen kirvesmurhat päättyivät New Orleansissa. Kukaan ei tiedä varmuudella kuka Kirvesmies oli.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Turhaan en odottanut tältä alustukselta. Suosittelen tekemään lisääkin näitä, vaikka tiedän niiten olevan verrattain työteliäitä, jopa silloinkin, kun käytetään tätä suoraa suomennosta-taktiikkaa.

Tämä tapaus ei ollut itselleni ennestään tuttu, joten oli mielenkiintoista lukea ja mietiskellä tarinan yksityiskohtia. Ilmeisesti ammuttu mies lopulta oli se oikea syyllinen, kun murhat kerran siihen loppuivat - ellei oikea murhaaja ollut niin fiksu ja niin valmis lopettamaan, että huomasi mahdollisesti pääsevänsä kuin koira veräjästä tämän ammutun miehen turvin.

Kirje oli varsin mielenkiintoinen. Luulikohan tappaja (jos hän kirjeen ylipäätään oli kirjoittanut) tosissaan olevansa jonkinlainen demoni, vai onko tuokin osana turhaa uhkailua ja pelottelua? Kirjeen aiheuttama reaktio on kuitenkin jollain synkällä tavalla jopa riemastuttava. Mielenkiintoa olisi lisännyt se, että tuona yönä olisi tosiaan joku perhe päässyt hengestään. Toisaalta, ehkä tappajankin oli jo vaikea sanoa missä taloissa soi musiikki ja missä ei, joten murhia oli vaikeampi jo senkin puolesta tehdä. Lisäksi poliisivartiointi ollut luultavasti sen verran tiukempaa tuolloin, että ehkä vain fiksu veto jäädä kotiin.

Itse jos olisin tappaja ollut, olisi minusta ollut enemmän kuin hauskaa kierrellä tuolloin kadulla kuuntelemassa sitä meteliä ja jyskettä. Kaikkea sitä voikin saada aikaan pelkällä kirjeellä ja uhkailulla.

Kiitos tästä alustuksesta.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Norsula
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: To Loka 16, 2008 5:52 pm

Re: The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja Norsula »

Alkuperäinen teksti lienee kasattu lähinnä eri rikoskirjailijoiden tekstien perusteella. Vanhan tapauksen johdosta jutussa on liikaakin epäselvyyksia ja jotta se olisi vielä vähän ärsyttävän epäselvempi, rikoskirjailija Michael Newtonin tutkimusten mukaan tuon viimeisen ampumakohtauksen todenperäisyydelle ei löytynyt mitään näyttöä. Että tiedä sitten. :?

Eniten itseäni kummastuttaa, että tämä tapaus ei ole sen tunnetumpi, vaikka muistuttaa paljon esimerkiksi Jack The Ripperin tapausta. Ihmiset tuntuivat puhuneen välillä niin paljon ristiin rastiin, että tulee mieleen, että osa tiesi jotakin mitä ei halunnut paljastaa. Ihmeen paljon uhreja jäi myös eloon.

Se on ainakin varma, että kuka tahansa tuon kirjeen kirjoittikin, oli seurauksista varmasti todella huvittunut.

Alice Cullen
Roger Murtaugh
Viestit: 884
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2009 5:40 pm

Re: The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja Alice Cullen »

Aloitin lukemaan tätä mutta jätin kesken ja jatkan illemmalla loppuun!
Hienoa että olet jaksanut näin pitkän jutun näpytellä, mäkään en ole tapauksesta koskaan kuullut joten hyvin lukuhetkiä minulle 8)

strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Aioin tehdä tästä tapauksesta alustuksen, mutta yllätyksekseni huomasinkin tällaisen ketjun olevan jo olemassa. Kiitos Norsulalle perusteellisesta selvityksestä.

Tapauksessa on tosiaankin samoja piirteitä kuin legendaarisessa Viiltäjä-Jackissa, eikä vähiten tuon kirjeen takia. Kirje ei sisältänyt mitään sellaista tietoa, joka osoittaisi selvästi sen olevan murhaajan kirjoittama. Todennäköisesti kirjoittaja - oli hän kuka tahansa - on yrittänyt matkia Viiltäjä-Jackin nimissä kirjoitettuja uhkaus- ja herjauskirjeitä. Tyyli on ainakin hyvin samanlainen.

Todennäköisesti suurin osa teoista oli sarjamurhaajan tekemiä. Jotkut teot saattoivat tosin olla vaikkapa mustasukkaisen puolison tekemiä, jotka keksivät käyttää Kirvesmiestä oivana syntipukkina. Eritoten rouva Pepitonen käyttäytyminen vaikutti aika kummalliselta.

Kuten on jo todettu, näitä ikivanhoja tapauksia pohdiskellessa täytyy muistaa lähdekritiikki. Tiedot saattavat vaihdella lähteestä riippuen ja vuosikymmenten varrella jutuilla on tapana muuttaa muotoaan. Moni asia saattaa olla pelkkää sepitelmää tai urbaanilegendaa, kun taas jotkut seikat ovat saattaneet hyvinkin tippua pois matkan varrella.

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Hieno juttu, kiitoksia. Tämä on näistä historiallisista tapauksista varmasti yksi kiinnostavimmista koskaan. Juonenkäännettä on kuin kauhuleffassa ikään.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Olipa todella kiehtova juttu! Ja kiinnostavia elementtejä sisällään pitävä.
Minulle jäi lopulta sellainen olo, että rouva Pepitone lopulta listi oikean tekijän. Hänhän näki tekijän hyvin läheltä. Tuon ikäluokan italialaisemäntä ei ehkä ollut maailman kiintynein mieheensä, mutta kostamisen perinne hänessä varmasti eli vahvana. En usko että hän tekijän niin läheltä nähtyään olisi ampunut väärää miestä.
Mafian syyllisyyteen en usko. Eiköhän Mumfre ollut tavallinen pervo jonka juttu olivat nukkuvat ihmiset. Vaikka hänellä olisikin ollut mafian kanssa bisneksiä, uskon että nämä yölliset veriteot olivat hänen omaa aloitteellisuuttaan. Se, että rouva Pepitone sanoi nähneensä kaksi isoa miestä saattoi olla harkittu valhe sillä hän oli jo päättänyt hoitaa tekijän omin käsin. En usko että kukaan ottaisi tällaiseen reissuun kaveria mukaan ja kuten oli päätelty, kovin iso häiskä ei ovipaneelin kolosta kiipeä ilman tolkutonta meteliä.

Roadkill666
Remington Steele
Viestit: 215
Liittynyt: Ma Marras 17, 2014 11:06 pm
Paikkakunta: There's no more room in hell, then the dead will walk the earth

Re: The Axeman of New Orleans

Viesti Kirjoittaja Roadkill666 »

Mielenkiintoinen tapaus!

Vastaa Viestiin