Olof Palme - Tukholma 28.2.1986

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Petterssonin nuorena ohimoonsa saama isku on saattanut altistaa psykopatialle. Toisin kuin esimerkiksi sarjamurhaajat, Christer kasvoi hyvissä oloissa, mutta sen sijaan hänen suvussaan on saattanut olla psykopatiaa. Kieltämättä CP:n mittava rikollisura, yleinen käyttäytyminen ja tuttujen luonnehdinnat hänestä piirtävät kuvan psykopaatista, joka ei kykene elämään normaalia elämää lakien puitteissa. Psykopaatin täytyy keksiä koko ajan itselleen jotain jännittävää tekemistä, kuten varastelua, tappeluita, huijaamista, etc.

CP ei todellakaan ollut mikään tyhmä mies, mutta hän ei pystynyt kontrolloimaan käyttäytymistään. Hän teki laittomuuksia ja turvautui väkivaltaan jo ennen aikuisikää, eikä ottanut opikseen koko elämänsä aikana, vaikka vietti puolet siitä suljettujen ovien takana. Hyvin tyypillistä psykopaatille. En kuitenkaan muista, diagnosoitiinko Pettersson psykopaatiksi - tietääkseni ei.
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

strangelove kirjoitti:Petterssonin nuorena ohimoonsa saama isku on saattanut altistaa psykopatialle. Toisin kuin esimerkiksi sarjamurhaajat, Christer kasvoi hyvissä oloissa, mutta sen sijaan hänen suvussaan on saattanut olla psykopatiaa. Kieltämättä CP:n mittava rikollisura, yleinen käyttäytyminen ja tuttujen luonnehdinnat hänestä piirtävät kuvan psykopaatista, joka ei kykene elämään normaalia elämää lakien puitteissa. Psykopaatin täytyy keksiä koko ajan itselleen jotain jännittävää tekemistä, kuten varastelua, tappeluita, huijaamista, etc.

CP ei todellakaan ollut mikään tyhmä mies, mutta hän ei pystynyt kontrolloimaan käyttäytymistään. Hän teki laittomuuksia ja turvautui väkivaltaan jo ennen aikuisikää, eikä ottanut opikseen koko elämänsä aikana, vaikka vietti puolet siitä suljettujen ovien takana. Hyvin tyypillistä psykopaatille. En kuitenkaan muista, diagnosoitiinko Pettersson psykopaatiksi - tietääkseni ei.
Toi nuoruus ja lapsuusvuosina saadun päävamman osuus myöhemän iän käytökseen on tullut niin usein muissakin mittavaa pahuutta tehneiden niin sanottujen impulssimurhaajien yhteydessä esiin. Se, että on hyvistä oloista, ei kuitenkaan sulje pois sitä etteikö henkilö ole voinut tuntea/kokea vääryydeksi jonkun ihan tavallisen kurinpitotoimen tai vanhempiensa/kasvattajiensa määrätietoisuuden ja päättäväisyyden heidän vastustaessan jotain, mitä pitää lapsen nuoruuden hölmöilynä.

Aiemmassa viestissäni mainitsemani viiden poliisin partio oli Malmskilnads gatanila Historialehti 13/2012 ei kerro partion ihan tarkkaa paikkaa, mutta olettaa lähteisiinsä nojaten että tekijä (olkoon kuka vaan) on voinut jopa nähdä kyseisen partion matkallaan. P.O. partio ei vielä silloin ollut sanut hälytystä tapahtuneesta, ja he eivät siis kiinnittäneet huomiota tekijän pakoon. Lisäksi em lähteeni pitää CP.n syyllisyysehdokkuutta vastaan olevana seikkana hänen huonoa kuntoaan, joka ei olisi antanut mahdollisuutta niiden rappusten nousuun muiden todistajien kertomalla tavalla.
Sanottakoon se vielä kerran että Petterssonia ei olla voitu yhdistää tekopaikkaan tai aseeseen.
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Olof Palmen murha jälleen otsikoissa.
Iltalehti kirjoitti:Pääministeri Palmen murhassa uusi käänne

Sunnuntai 27.1.2013 klo 15.58

Johtaja sai poliisilta erikoisen käskyn ennen Olof Palmen murhaa, paljastaa Aftonbladet.

Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi sunnuntaina uutta tietoa ruotsalaispääministeri Olof Palmen vuosien takaisesta murhasta. Palme murhattiin vuonna 1986 ampulla, kun tämä oli palaamassa vaimonsa kanssa elokuvista. Tekijää ole vieläkään saatu kiinni.

Johtaja Johan (nimi muutettu) kertoo lehdelle, kuinka häntä pyydettiin viisi kuukautta ennen Palmen murhaa vuonna 1985 ampumaan pääministeri. Erikoisen pyynnön esitti Johanin mukaan tukholmalaispoliisi, jonka kanssa johtaja oli illastamassa.

- Hän kysyi minulta, haluaisinko ampua Palmeen, Johan sanoo Aftonbladetille.

Johanin mukaan hän yritti vuosia sitten kertoa tutkijoille tilanteesta, mutta häntä ei uskottu.

- Tiedän, että Palmeen murhaamiseksi oli tekeillä poliisien salaliitto. En sano, että uskon niin, vaan tiedän sen. Minua pyydettiin murhaamaan Palme.

Nyt Johan on antanut pitkän pohdinnan jälkeen erikoishaastattelun ruotsalaistoimittaja- ja kirjailija Gunnar Wallille, joka on tutkinut Palmen murhaa ja kirjoittanut aiheesta kirjan.

Poliisien salaliitto?

Johan on nykyään yli 60-vuotias, mutta 80-luvulla hän työskenteli johtavassa asemassa yksityisellä sektorilla. Mies on aseiden asiantuntija ja metsästäjä.

Kuten moni muu hänen asemassaan oleva, Johan ei pitänyt silloisesta pääministeristä.

- Monet uskoivat ja tiesivät silloin, etten pitänyt Palmesta. Hän antoi itsestään ylimielisen vaikutelman, eivätkä ihmiset luottaneet häneen, Johan muistelee.

Yksi heistä oli Johanin mukaan myös poliisi, joka työskenteli Norrmalmin poliisipiirissä. Poliisi kuului Palme-viharyhmään. Osa saman ryhmän jäsenistä kuului myös äärioikeistoon.

Johan kertoo olleensa aikoinaan läheisissä väleissä kyseisen poliisin kanssa - he puhuivat usein puhelimessa ja lounastivat yhdessä.

Vuoden 1985 syyskuussa Ruotsissa järjestettiin eduskuntavaalit, joissa vasemmisto sai enemmistön, mikä tarkoitti Palmelle kolmen vuoden jatkokautta pääministerinä. Johan muistaa, että myös syyskuussa hän illasti poliisin kanssa.

Lupasi vaieta

Illallisella poliisi kysyi, voisiko hän kysyä Johanilta jotakin. Ennen kysymyksen esittämistä hän vannotti Johania, että tämän täytyisi luvata olla hiljaa keskustelusta.

- Lupasin, ja sitten hän kysyi, haluaisinko ampua Palmen.

Johan kertoi olleensa niin hämmästynyt, ettei osannut ottaa ehdotusta aluksi vakavasti. Poliisi kertoi Johanille, että hän voisi helposti järjestää aseen ampumista varten.

Johan sanoi, ettei ole asiasta kiinnostunut, ja niin keskustelu päättyi. Myöhemmin miesten yhteydenpito katkesi kokonaan.

Kuusi kuukautta omituisesta keskustelusta Palme ammuttiin Tukholmassa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa.

- Ajattelin ottaa yhteyttä tutkijoihin, mutta he saivat murhasta tuhansia erilaisia vinkkejä, ja monet hölmöt ottivat silloin poliisin yhteyttä turhaan. En halunnut kuulua siihen ryhmään.

Pari vuotta murhasta Johan yritti kertoa tutkijoille keskustelusta, mutta häntä ei uskottu. Nyt hän sanoo olevansa valmis kertomaan tietonsa uudestaan tutkijoille, mikäli heitä tällä kertaa kiinnostaa.

Lähde: Aftonbladet
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201301 ... 5_ul.shtml

Aftonbladetin juttu: http://www.aftonbladet.se/nyheter/article16136365.ab
Derrick
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: Su Touko 20, 2007 12:33 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Derrick »

Kiitokset edelle kootuista parakki- ym. kuvista ja todistajien asemaa koskevasta kuvasta. Kiinnostavaa materiaalia, jota en muista nähneeni.

Todistajien sijaintipaikkoja kuvaava hahmotelma osoittaa hyvin sen, että varsin lähellä tekopaikkaa oli toistakymmentä silminnäkijää, joten tekijä on tehnyt murhan tietoisena siinä, että ympäristössä on muitakin. Kysyä voi, kertooko tämä jotakin tekijän ominaispiirteistä (oliko tekijä erityisen kylmäverinen tai niin fanaattinen, ettei välittänyt teko-olosuhteista).

Uusin uutinen "poliisisalaliiton" tiimoilta on kiinnostava ainakin siltä osin, että itsekin edellä viittaamani Gunnar Wall, jonka kirja Mordgatan antaa pätevän vaikutelman, on asiasta kiinnostunut.

Muuten tuo tarina herättää yhden aivan ilmeisen vastaväitteen. Kertomuksen mukaan poliisi siis pyysi jotakin elinkeinoelämässä mukana olevaa murhaamaan Palmen. Ajatus siitä, että tällainen kysymys esitettäisiin jollekin, jolla ei ole rikostaustaa, vaan joka on ilmeisesti suhteellisen tavallinen ja vielä kohtuullisen hyvässä asemassa oleva, vaikuttaa kovin erikoiselta. Tuntuu aika mahdottomalta, että tällainen tiedustelu voisi johtaa myönteiseen vastaukseen niin, että henkilö, joka ei ole ammattitappaja eikä muukaan rikollinen, ilmoittaisi ottavansa homman hoidettavakseen ja hoitaisi sen.
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Tämä "Johan" on Lars-Kristian Bergh, jonka blogia voi lukea täältä.

Gunnar Wall linkitti puolestaan omasta blogistaan Bergh'in blogiin, ja Bergh itse on linkannut muiden blogeissa omaan Palme-murhaan liittyviin spekulointeihin. Nyt Bergh on kuitenkin ne poistanut. Osia niistä on pystytty palauttamaan ns. WayBack-palvelun avulla:
Poliser planerade Palme-mordet
Postat den 24 februari, 2011 av admin
Poliser inom Norrmalms distrikt i Stockholm planerade att skjuta Palme. Hur vapnet skulle anskaffas var redan klart i september året innan mordet. Men hann Christer Pettersson före polisgruppen?

Flera av de många privatspanarna hävdar att det ur utredningsmaterialet går att utläsa att uppgifter om det s k polisspåret har mörkats. Om det är så, om alltså, att det förekommit mörkläggning så skulle det kunna vara konspirationen som man vill dölja. Det är ju egentligen något oerhört att statliga tjänstemän, poliser, i modern tid och i en upplyst demokrati planerar att mörda landets statsminister.

Men vid tiden för mordet och flera år innan dess var Palmehatet mycket starkt och utbrett. Olof Palme betraktades av många som ett ”ogräs” som skulle rensas bort. Palme ansågs opålitlig för landets intressen (vilket han absolut inte var).

Inom Norrmalms polisområde fanns en så kallad extremgrupp. Det var poliser med mycket mörkblåa politiska åsikter. Inom den gruppen, antalet vet jag inte, var Palme ett hatobjekt sedan länge och enighet fanns om att Olof Palme skulle skjutas. Ingen av poliserna skulle utföra mordet. Rekryteringsarbetet var igång med att finna en mördare, men det uttrycket använde inte polisgruppen. De använde begreppet skytt.

Vapnet skulle vara en revolver, och det var ingen slump. En revolver kastar inte ut hylsor som en pistol gör. Tomhylsor kan bli viktiga tekniska spår.

Redan i september 1985 visste man hur vapnet skulle skaffas fram utan att det kunde bindas till någon av poliserna. Försök att rekrytera ”skytt” var igång.
Hann före

I september 1985 fick jag vetskap om att en grupp poliser, möjligen bara ett fåtal, hade bestämt sig för att Palme skulle bort. Men långt innan dess hade jag träffat på personer som var så hatiska mot Palme att det kändes obehagligt. Att Palme mördades var därför ingen överraskning. Det som överraskade var hur enkelt han kunde dödas. Att inte landets statsminister hade en viss bevakning dygnet runt överraskade i alla fall mig.

I de privata diskussioner jag haft med erfarna kriminalare med full insyn i Palmeutredningen har jag övertygats om att Palme-mordet är polisiärt uppklarat. Det betyder att gärningsmannen är inringad och att indicier och annat styrker att man vet vem gärningsmannen är. Eller för att vara korrekt: Vem gärningsmannen ”var”. För han är död sedan 2004. Christer Pettersson.

Utan Christer Pettersson hade Palme fått några månader till kanske. Men mördaren hade nått honom. Högst troligt hade en mördare, en ”skytt”, tubbad till dådet av svenska poliser hunnit först. Ytterst pinsamt för Sverige. En skandal. Inte underligt att polisen vill mörka denna konspiration, om de nu känner till den. Och det tror jag att de gör.
En jaksa kääntää koko tekstiä, mutta tuossa siis Bergh puhuu ns. poliisitutkintalinjan olemassaolosta. Lihavoidut kohdat:
  • Ehtikö CP ennen poliiseja?

    Jo syyskuussa 1985 tiedettin, miten ase voidaan hankkia ilman, että se voitaisiin mitenkään liittää yhteenkään poliisiin. Yritykset ampujan rekrytoimiseksi olivat jo käynnissä.

    Syyskuussa 1985 sain tietooni, että ryhmä poliiseja, mahdollisesti vain muutama harva, olivat päättäneet, että Palmesta pitäisi päästä eroon.
MIelenkiintoinen väite tai lähestymiskulma tuossa lopussa; CP olisi kuitenkin ollut ampuja, mutta joka olisi ehtinyt ampumaan Palmen ennen kuin poliisit ehtivät ...
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Poliisin tai armeijan erikoisjoukkojen (armeija ei kai ollut hyvissä väleissä Palmen kanssa) sotilaan hyvä kunto saattaisi selittää todistajien kertoman rappusten harppomisen 2 - 3 askelmaa kerrallaan. Noista kuvista, joita aiemmissa viesteissä on ollut, mullekin lopullisesti selvisi kuinka haasteeliset rappuset oli. Kylmäpäinen tekotapa kertoo kyllä siitäkin etä asialla on täytynyt olla paineita kestämään kykenevä tekijä. Se selittäisi myös toisinaan esiintyneet tiedot "radiopuhelinmiehistä".
Sanottiin sen yhden tunnelin oleen kiinni, mutta oliko se todella suljettu niin kiinni, etteikö siitä määrätietoinen ja päättäväinen ihminen menisi läpi.
Narkissos
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Loka 14, 2008 10:06 pm

Re: Olof Palme

Viesti Kirjoittaja Narkissos »

Narkissos kirjoitti:Joku joskus jossain kertoi tekijän olevan suomalainen pettersonin näköinen muistakin rikoksista tunnettu mies. Oli saanut teosta palkaksi oikeudet erääseen tuotteeseen. kaikkea sitä huhutaankin...
Poliisiteoria sopisi tähän aiemmin kirjoittamaani erityisen hyvin. Palkkio olisi kuulemma ollut öljy.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Eihän nyt näiden portaiden harppomiseen 2-3 askelmaa kerrallaan tarvita mitään kilpaurheilijan kuntoa. Kuka tahansa normaalissa fyysisessä kunnossa oleva aikuinen pystyy siihen. 80-luvulla ihmiset olivat yleisestikin paljon paremmassa kunnossa kuin nykyaikana, kun tosiaan löytyy ihmisiä joille tuo tuottaisi vaikeuksia.

Kuva
Almerigo
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 6:52 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Almerigo »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Eihän nyt näiden portaiden harppomiseen 2-3 askelmaa kerrallaan tarvita mitään kilpaurheilijan kuntoa. Kuka tahansa normaalissa fyysisessä kunnossa oleva aikuinen pystyy siihen. 80-luvulla ihmiset olivat yleisestikin paljon paremmassa kunnossa kuin nykyaikana, kun tosiaan löytyy ihmisiä joille tuo tuottaisi vaikeuksia.

Kuva
Noiden kuvan kävelijöiden perusteella arvioisin portaiden korkeuseron olevan 11 - 14 metriä, eli käytännössä kuka tahansa harppoo tuollaisen matkan....Käsittääkseni tekijä pakeni pääosin ripeästi kävellen...eli todennäköisesti portaat on menty suunnilleen samaa vauhtia kuin muukin pako...liian nopea eteneminen olisi lisännyt havaintoja pakomatkan aikana.....
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Wincentius kirjoitti:Mielenkiintoinen väite tai lähestymiskulma tuossa lopussa; CP olisi kuitenkin ollut ampuja, mutta joka olisi ehtinyt ampumaan Palmen ennen kuin poliisit ehtivät ...
Leif GW Persson muiden muassa on ottanut esille sen, että joidenkin todistajien havainnoissa on ajallinen ristiriita. Ensimmäisen todistajan mukaan ampuja juoksi ylös Malmskillnadsgatanille, pysähtyi hetkeksi, ja jatkoi sitten matkaa. 1. todistaja kertoi odottaneensa noin minuutin verran ennen kuin lähti ampuja perään. Malmskillnadsgatanilla hän oli arviolta pari minuuttia tekijää myöhemmin. Hän näkee 2. todistajan, jolta hän kysyy, onko tämä nähnyt tummatakkista, juoksevaa miestä. Tämä vastaa nähneensä kasvojaan peitelleen miehen juuri äsken juoksemassa David Bagares gatalle.

2. sanoi kulkeneensa Kungsgatanin ylittävän sillan poikki Tunnelgatanin suuntaan. Näin ollen hän olisi voinut nähdä tyypin aikaisintaan puoli minuuttia ennen ensimmäisen todistajan kohtaamista, eli puolitoista minuuttia sen jälkeen, kun tyypin olisi jo pitänyt ohittaa kyseinen paikka.

Todistajat 3. ja 4. kävelivät David Bagares gatalla, ja 3. liukastui, jolloin ampujaksi oletettu mies törmäsi häneen. "Saatanan mutakuono!" oli todistaja huutanut miehen perään. Perssonin mukaan todistajien 2.,3. ja 4. näkemä mies ei välttämättä ollut ampuja, sillä hän ilmestyi paikalle puolitoista minuuttia liian myöhään.

Sitten on jo aiemmin mainitun 5. todistajan, Madeleine Nilssonin, todistus kasvojaan peitelleestä miehestä, joka tuli häntä vastaan Kungsgatanille johtavissa portaissa. Mikäli Nilsson puhuu totta, niin Palmen murhapaikan lähettyvillä oli välittömästi ampumisen jälkeen ainakin kaksi outoa, kasvojaan peitellyttä miestä. Poliisi ei tuntunut ottaneen Nilssonia vakavasti, sillä tämä ei suostunut kertomaan, mistä hän itse oli tulossa ja minne menossa. Nilsson oli prostituoitu, joten vaikeneminen oli ymmärrettävää.

Oliko tekijällä rikoskumppani, oliko toinen miehistä ampuja ja toinen jollain muulla asialla, vai oliko molemmilla toisistaan tietämättä samat aikomukset murhata Palme, mutta jompi kumpi ehti ennemmin? Toisaalta tuohon aikaan tuolla alueella liikkua varmaan paljonkin hämärämiehiä ja prostituoitujen asiakkaita, joita ei välttämättä huvittanut ilmoittautua poliisille, jotta omat toimet eivät paljastuisi.
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Aftonbladetin mukaan "Johan", eli Lars-Kristian Bergh, on valmis kertomaan Palmen murhaamista ehdottaneen miehen nimen tutkijoille:

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article16139605.ab
Strummer
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 12:48 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Strummer »

Tuo Madeleine Nilsson on kuvitteellinen henkilö, joka esiintyy vain LGWP:n fiktiivisessä kirjassa. Tuo väittämä aikakatkoksesta todistajien havainnoissa pitää kyllä paikkansa. Kirjassaan hän esitteli hypoteesin, joka voi pitää paikkansa. Luonnollisesti hypoteesin ympärille pitää luoda tarina ja henkilöt.
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Strummer kirjoitti:Tuo Madeleine Nilsson on kuvitteellinen henkilö, joka esiintyy vain LGWP:n fiktiivisessä kirjassa. Tuo väittämä aikakatkoksesta todistajien havainnoissa pitää kyllä paikkansa. Kirjassaan hän esitteli hypoteesin, joka voi pitää paikkansa. Luonnollisesti hypoteesin ympärille pitää luoda tarina ja henkilöt.
Kyllä, ehkä olisi ollut paikallaan korostaa tätä :lol:

Vaikka en GW:n teoriaan ihan täysin uskokaan, niin olen miettinyt asiaa myös tuolta kantilta. Kuinkahan paljon loppujen lopuksi jäi kirjaamatta, tai siirrettiin mappi ö:hön, vihjeitä, joilla oikeasti saattoi olla jotain merkitystä. Hans Holmér esimerkiksi kuittasi monet vihjeet hölynpölynä perehtymättä niihin sen kummemmin. Ja näinhän kävi tässä "Johanin" tapauksessakin.
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Kävi mielessä että, hyvä kilpakävelijä pystyy noin 4 min 15 sek - 4 min 30 sek kilometriaikoihin suhteellisen tasaisella radalla, jolla korkeuseroja ei ole. Tätä tietoa hyödyntäen joku jolla tapahtumapaikan faktat on minua paremmin hallinnassa voisi yrittää laskea sen, kuinka hyvin voi olla mahdollista se, että tekijä ehti pisteeseen X ajassa Y. Tavis kunnossa oleva kävelee lienee sellaisen 6 km/t. CP.n ei voitu sanoa olevan edes tavis kunnossa. Onko sitä edes pohdittu, onko joku asia ajallisesti mahdollinen, vai onko vaan niin että todistajien havaintojen on automaattisesti (oikeestaan täysin ilman näyttöä) hyväksytty koskevan ampujaa.
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

strangelove kirjoitti:Aftonbladetin mukaan "Johan", eli Lars-Kristian Bergh, on valmis kertomaan Palmen murhaamista ehdottaneen miehen nimen tutkijoille:
Olen törmännyt tähän Bergh'in (Wall'in) nyt ilmoittamaan asiaan jo aikaisemmin sivustolla "Palmemordet är löst", jota ylläpitää yksityishenkilö Olof Hassel.

Tammikuussa 2012 Hassel kirjoittaa:
8. Värvningen av mördaren. Vem som avfyrade vapnet.
De som låg bakom mordet gjorde (minst) tre försök, att värva en person för att skjuta
Olof Palme!

Den förste, I. B, (kände jag personligen, som 100% ärlig). Han nekade till att utföra
dådet och meddelade genast, ca 2 veckor före mordet, politiker (även initialer I.Bå.) och
Säpo, att Olof Palmes liv var i fara! (Säpo förnekar det meddelandet).
I.B. angavs sedan själv (1987) för att ha begått ett mord, (som hämnd, oä-säpo-metod),
för att han nekat att utföra mordet och i stället meddelat att Palme var i fara, (liknande
med Krantz och Frits G. Pettersson, senare).
Det fanns ingen grund för utpekandet. Saken lades ner. Den som falskt pekade ut I. B,
utförde tjänster åt Säpo. I. B. intervjuades i TV, (trol. –94).

Den andre de försökte att värva var K. N, framträdde i pressen (-94). Inte heller
han åtog sig den vidriga handlingen.

Den tredje nappade på den fula kroken, att skjuta Olof Palme, det var, bortrom varje
rimligt tvivel, Christer Pettersson. V.g.s. nedan, ”Vem som avfyrade i vapnet.”
Dock finns det, har det visat sig, både ärliga och oärliga personer som antar (felaktigt),
att det inte var Chr. Pettersson som sköt.
Hassel väittää siis tietävänsä, että ainakin kolmea eri henkilöä pyydettiin ampumaan Palme; I.B, K.N ja kolmantena hommaan lopulta suostunut C.P.

Hän esittää lisäksi teesin, että varsinaisesti itse murhan takana olisi ollut rikollisten SÄPO-poliisien ryhmittymä.

Villejä teorioita sitä harrastelijoilta löytyykin ...
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Vastaa Viestiin