Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Innostunut

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Innostunut »

raksu kirjoitti:Poliisin toimintahan on samanlaista kuin Quickin tapauksessa ja kuinka monessa muussa lienee. Silti, kuka on murhannut ja mikä olisi ollut motiivi murhaan. Kallistun poliisin töppäilyistä huolimatta veljeksiin, he olivat Kevinin parhaita kavereita ja todennäköisimmin tuolla rannalla Kevinin kanssa.
Katsoin kolmiosaisen dokumentin Ruutu+-palvelusta ja sen mukaan pojilla oli alibi kyseiselle päivälle. He olivat päivällisellä tuttavaperheen luona ja syönnin jälkeen pojat olivat pihalla leikkimässä. Poikia vahti heitä vanhempi noin 10-vuotias poika, joka kertoi, etteivät pojat poistuneet pihalta. Tämän lisäksi tämän vanhemman pojan äiti katseli vähän väliä ikkunasta, koska pihalla leikkimässä oli myös hänen 4-vuotias lapsensa. Kyläilyn jälkeen pojat lähtivät vanhempineen kalalle ja muistaakseni tämän jälkeen porukalla kotiin.

Missä välissä he olisivat ehtineet murhan tehdä?

Avatar
Kaito Kid
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 6:29 pm

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Kaito Kid »

raksu kirjoitti:Poliisin toimintahan on samanlaista kuin Quickin tapauksessa ja kuinka monessa muussa lienee. Silti, kuka on murhannut ja mikä olisi ollut motiivi murhaan. Kallistun poliisin töppäilyistä huolimatta veljeksiin, he olivat Kevinin parhaita kavereita ja todennäköisimmin tuolla rannalla Kevinin kanssa.
Itse asiassa tässä Kevinin tapauksessa konsultoinut Sven Å. Christiansson on ollut mukana myös Thomas Quickin tapauksessa ja kirjoittanut siitä kirjan, jota on kritisoitu kovasti. Christiansson mm. pitää Quickia syyllisenä osapuilleen kaikkiin tämän tunnustamiin murhiin (30 kpl!!) ja on puolustellut Quickin kohtelua hoitolaitoksessa. Quick, nyk. Bergwall todettiin syyttömäksi kaikkiin kahdeksaan murhaan, joista oli aikoinaan tuomion saanut. Tuo Quickin tapaus oli kyllä ihan ihmeellinen, mies tunnusti tappaneensa jopa kuvitteellisia, 1960-luvulla kadonneita sekä todistetusti elossa olleita ihmisiä. Ja silti jotkut yhä uskovat hänen olevan syyllinen kaikkeen!

Eli mitä tässä nyt sanoisi. Ehkä sen, että tuota Christianssonia ei ehkä kannata pitää luotettavimpana tietolähteenä ja asiantuntijana mitä tähän Kevinin tapaukseen ja poikien syyllisyyteen tulee.

Christianssonin Quick-yhteyksistä on enemmän Thomas Quickin omassa ketjussa.
"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."

"One truth prevails!"

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Tuo ketjussa moneen kertaan mainittu 3-osainen kohudokumentti esitetään JIMillä kolmena peräkkäisenä sunnuntaina klo 19:45, alkaen tänään.

Kaikki terveelliset harrastukset siis sivuun, popcornit, sipsit ja colat valmiiksi, silmät tapille ja painajaisia hankkimaan!

Antoisaa TV-iltaa!
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Tatum
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:28 pm

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Tatum »

Tänään tuli Jimiltä toinen osa dokumenttia Kevin Case. En tiedä milloin ensimmäinen osa on tullut mutta kannattaa ehdottomasti katsoa. Lisääkin on tulossa.

EDIT ai perhana meni edellisen viesti ihan ohi joten sry toisto
What would Grissom do ?
Television has brought back murder into the home - where it belongs
- Alfred Hitchcock

Corleone18
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: La Tammi 20, 2018 12:36 pm

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Corleone18 »

Eilen tuli juuri Jim D dokkaria aiheesta

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

https://www.ruutu.fi/video/3093815

Jep. Kylläpä on törkeää touhua poliisilta. Joku piti saada syylliseksi ja päättivät lavastaa veljekset.
Tuo nainenkin mikä kuulustelee on ihan uskomaton tapaus. :shock: :shock:

Olipa hyvä, että tulivat julkisuuteen. Eivät edes koskaan tunnustaneet, mutta poliisi valehteli törkeästi, että tunnustus on saatu. :|

Paanpoikki
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: La Tammi 13, 2018 12:40 am

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Paanpoikki »

Monta kertaa olen kuullut juttuja miten poliisit ”leipoo” syyllisen vaikka väkisin ja tämä tapaus jos mikä vaikuttaisu kovasti sellaselta. Törkeetä pieniä lapsia kohtaan! Onkohan tämä 13 v. raiskaajapoika mahdollisesti jonkun poliisin läheinen?

Avatar
Tinttaliina
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ke Elo 18, 2010 9:33 pm

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Tinttaliina »

Olipas juttu :? !
Sitä ahdistuksen määrää ei osaa edes kuvitella mitä koko perhe tunsi.
Joku sanoi dokkarista että puolueellisesti kasattu mutta jos olisikin tullut erilaista tietoa esille niin sekin olisi varmasti julkaistu.
Mikään ei korvaa pojille sitä mitä tämä tapaus on heille aiheuttanut. Mietitytti se asia että mikä oli se vaihe että vanhemmat tajusivat että heidän lapsiaan epäillään murhasta. Taisi olla ihan lopussa vasta. Varmasti seliteltiin että heillä on tietoa tekijästä ja kuulustelut sai jatkua. Vanhemmat luulivat vain auttavansa poliisia.
Missähän nyt mennään? Onko asiaa tutkittu enemmän? Tämä silloin 13-vuotias "kenkienlöytäjä" poika voisi olla tutkiskelun arvoinen.
Löytyykö kellään tietoa mistä löytäisi tietoa? :lol:
Vapaalla haluan tavata eläviä ihmisiä...töissä on niin kuollutta.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

HS kirjoitti:Pikkupoikina lapsen­surmaajiksi leimatut veljekset todettiin syyttömiksi Ruotsissa – Syyttäjä: Kevinin kuolema ei ehkä edes ollut rikos

Pikkupojan kuoleman tutkinnassa tehtiin vakavia virheitä, joiden seurauksena veljekset kantoivat taakkaa lähes 20 vuoden ajan.

Kaisa Hakkarainen HS, Mikko Paakkanen HS
Julkaistu: 27.3. 13:32 , Päivitetty: 27.3. 15:08

SYYTTÄJÄ vapautti tiistaina epäilyistä kaksi ruotsalaisveljestä, jotka todettiin lähes 20 vuotta sitten syyllisiksi nelivuotiaan Kevin Hjalmarssonin surmaan.

Hjalmarsson löytyi kuolleena arvikalaisen järven rannalta elokuussa 1998. Poliisitutkinnan mukaan lasta oli kuristettu painamalla hänen kurkkuaan kepillä, ja mustelmista päätellen näytti, että hänelle ole tehty myös seksuaalista väkivaltaa.

Syyllisiksi surmaan todettiin Kevinin ystävät, viisivuotias Robin ja seitsemänvuotias Christian. Tutkinnanjohtajan mukaan ainoa todiste poikien syyllisyydestä oli näiltä saatu tunnustus.

IKÄNSÄ vuoksi lapsia ei tuomittu, mutta tiistaina Robin Dahlén ja Christian Karlsson myös todettiin syyttömiksi.

”Tiedot, jotka tulivat ilmi epäiltyjen kuulusteluissa noin 20 vuotta sitten ovat epätarkkoja, ristiriitaisia ja epäjohdonmukaisia”, ilmoitti Ruotsin syyttäjänvirasto tiistaina julkistamissaan kahdessa päätöksessä.

Syyttäjän päätöksen mukaan tutkinnassa esiin tulleiden tietojen perusteella ei voi todeta, että pojat olisivat olleet edes paikalla, kun murha tehtiin. Siitä ei ole myöskään teknisiä todisteita, että pojat olisivat joitenkin aiheuttaneet nelivuotiaan kuoleman.

TAPAUKSEN tutkinnanjohtajana toimineen syyttäjän Niclas Wargrenin mukaan ei ole edes varmaa, liittyikö lapsen kuolemaan ylipäätään mitään rikosta.

”Katson, ettei ole edellytyksiä edetä [tutkinnassa], kun ottaen huomioon kaikki olosuhteet on epävarmaa, onko edes ollut kyse rikoksesta”, toteaa Wargren syyttäjänviraston tiedotteessa.

”On hyvin epävarmaa, voiko sen määritellä murhaksi tai tapoksi, yhtä hyvin voi olla kyse onnettomuudesta”, sanoi Wargren sanomalehti Dagens Nyheterin mukaan.

”MEIDÄT on vapautettu, ja se tuntuu älyttömän hyvältä”, Christian Karlsson sanoi Aftonbladet-lehdelle tiistaina – syntymäpäivänään.

Veljesten isä Weine Dahlén oli hänkin helpottunut ja pyyhki Ruotsin television SVT:n mukaan kyyneliä, kun päätöksestä kerrottiin.

EPÄILYKSET alkuperäisen tutkinnan puutteista tulivat julkisuuteen vuosi sitten keväällä. Silloin myös veljekset tulivat ensi kertaa esiin ja kertoivat, kuinka epäreilulta tuntui joutua syytetyksi tapahtumasta, jota he eivät edes muistaneet.

Wargren kävi tämän jälkeen läpi kaiken tutkintamateriaalin, ja lukuisia ihmisiä kuulusteltiin.

Hänen mukaansa poliisitutkinnassa Hjalmarssonin kuolemaan ei löytynyt yhtään silminnäkijää, eikä tekninen tukinta tukenut surmateoriaa. Veljekset eivät Wargrenin mukaan olleet Hjalmarssonin kuollessa lähimaillakaan.

Alkuperäinen tutkinta lopetettiin syksyllä 1998. Wargren aloitti uuden tutkinnan toukokuussa 2017, kun aiemman tutkinnan puutteista kerrottiin viestimissä. Uudessa tutkinnassa on syyttäjänviraston tiedotteen mukaan tehty noin 80 kuulustelua, analysoitu takavarikoituja esineitä ja hankittu lääketieteellinen lausunto.

Tiedotusvälineille tutkinnan puutteista vihjasi lääkäri ja neurokirurgian dosentti Rickard L. Sjöberg. Ruotsin yleisradio tarttui vinkkiin, ja toukokuussa televisiossa sai ensiesityksensä kolmiosainen dokumenttisarja Fallet Kevin.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005619825.html
????? ?? ??????.

rokka
Remington Steele
Viestit: 218
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 5:50 pm

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja rokka »

Monasti tullut tätäkin tapausta pohtiessa mieleen, kuinka vaikeaa se meikäläisille on hyväksyä sekin tosiasia, ettei kaikkiin mysteereihin liity välttämättä ns.ulkopuolista tekijää. Eli onnettomuuksiakin sattuu. Noissa kadonneissakin voi olla suhteessa paljon ihmisiä, joihin ei liity mitään ihmeellistä. Mutta enyway, toivon, että ratkaisu oli nyt oikea.
-Heittämällä läpi-

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Onpa hyvä, että pojat todettiin syyttömiksi! Jotain korvausta pitäisi saada. Mutta tuskinpa saavat, eihän heitä oikeudessa oltu tuomittu.

Vähän häiritsee tuo että nyt sanotaan että voi olla onnettomuuskin. Mikä oli kuolinsyy? Tukehtuminen? Miten tai millainen onnettomuus tuossa olisi voinut tapahtua?

Oma poika on 7-vuotias ja sepittelee uskomattomia tarinoita. Ja olisi mielissään kun joku uskoisi. Olisi mahdotonta kuvitella hänen tappaneen jonkun, saatika vielä pienempänä.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Voi millainen helpotus kuulla, että oikeus on viimeinkin tapahtunut! En voi edes kuvitella miltä Robinista ja cristianista nyt tuntuu.

Olen aina miettinyt, olisiko pienen Kevinin kuolema voinut olla murhan sijaan onnettomuus? Tai pikeminkin seuraus jostakin riepottelusta harkitun surmatyön sijaan? Tapaukseen liittyy kuitenkin se mystinen kolmetoistavuotias, joka tiesi aika paljon kadonneen omaisuudesta jne. Taapero joka seuraa isoa poikaa joka yrittää karistaa tämän kannoiltaan voisi hyvinkin joutua johonkin epätodennäköiseen onnettomuuteen, tulla tuupituksi tai pudota jostakin. olisi kiinnostavaa kuulla vammat joita Kevinistä löytyi ilman arvailuita siitä, mikä ne on aiheuttanut. Kuolema kuristuen kepinjäljen kanssa voisi kertoa puusta putoamisesta.

Annie W
Harjunpää
Viestit: 320
Liittynyt: Pe Loka 12, 2007 5:58 pm

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Annie W »

Jos joku ei vielä ole dokkaria nähnyt, löytyy nyt Ruudusta ilmaiseksi kolmessa osassa nimellä The Kevin Case. Suosittelen, koska valottaa hyvin tapahtumia ja oletuksia sekä käsittämätöntä toimintaa tapauksen tutkinnassa.
Misery is almost always the result of thinking.

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Nuo kuulustelut ovat järkyttävää katsottavaa.. Kaksi jaksoa nyt katsonut, raahtikohan katsoakaan. :cry: Poika parat! Ei luoja, miten poliisit ovat uskoneet ton Robinin juttuja. :evil:
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

McPanty
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 12:05 am

Re: Kevinin (4v) murha Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja McPanty »

Huh huh. Kunnon oikeusmurha ja vielä pieniä lapsia kohtaan.
Kieltämättä tuollainen "Oho, mokattiin. Ette olekaan syyllisiä. Ehkä se olikin vain onnettomuus" tuntuu sellaiselta hätäratkaisulta. Saadaan käännettyä ikävää huomiota pois omista mokailuista ja tyydytettyä kansaa.
Onko missään mitään tietoa siitä 13-vuotiaasta. Onko se tutkittu nyt aivan loppuun asti Ruotsin poliisin mallilla, oikeasti loppuun asti vai pidättäydytäänkö tässä nyt sitten onnettomuudessa kaivelematta menneitä sen enmpää?
Onko tuosta sen tekemästä raiskauksesta missään juttua?
Vähän turhan "hyvältä" sattumaltahan tuo kuulostaa, että on ollut Kevinin seurassa ja tiennyt vielä kenkienkin olinpaikan ja vähän ajan päästä raiskannut sitten toisen lapsen. Oliko nelivuotias liian kova luu ja laittoi jo kampoihin sen verran, että tappoikin sen vahingossa tai tahallaan?
Haisee syylliseltä kauas tuo 13-vuotias.

Vastaa Viestiin