USA: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
kassiopeia

USA: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja kassiopeia »

Kadonneen naisen ruumis lojui viikkoja hotellihuoneen sängyn alla

18.03.2010 - 16:34 -

Naisen ruumis ehti ilmeisesti olla viikkoja hotellihuoneen sängyn alla, ennen kuin paha haju paljasti sen olemassaolon Memphisissä Yhdysvalloissa.

Ennen ruumiin löytymistä nainen ehti olla viikkoja kateissa.

Nainen ilmoitettiin kadonneeksi tammikuussa, kun hän ei ilmestynyt hakemaan lapsiaan koulusta.

Naista etsittiin hotellista, jossa hänen tiedettiin yöpyneen. Huoneesta löytyi kuitenkin vain naisen tavarat. Niiden omistaja oli kadonnut maksamatta huonelaskuaan.

Poliisin tutkinnan päätettyä naisen perhe kävi hakemassa tavarat ja hotellihuone avattiin jälleen asiakkaiden käyttöön.

Huone oli vuokrattu noin viidelle asiakkaalle naisen katoamisen jälkeen ja hotellin henkilökunta oli käynyt siivoamassa tilan lukuisia kertoja.

Vasta kuluvan viikon maanantaina kävi ilmi, että kyseisessä huoneessa oli kuollut ihminen. Poliisin mukaan ruumis oli metallisen sängyn rungon sisällä ja patjan alla.

Kadonneeksi ilmoitetun naisen ruumis löytyi sen jälkeen, kun hotellin henkilökunnalle oli ilmoitettu huoneessa leijuvasta pahasta hajusta.

Poliisi epäilee, että nainen on surmattu. Kuolinsyytä ei ole toistaiseksi kerrottu.

Aamulehti

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/173675.shtml

Hyy, karmivaa! Iltalehden mukaan naisen poikaystävää on kuulusteltu asian tiimoilta.

Antoine

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Antoine »

kassiopeia kirjoitti:
Vasta kuluvan viikon maanantaina kävi ilmi, että kyseisessä huoneessa oli kuollut ihminen. Poliisin mukaan ruumis oli metallisen sängyn rungon sisällä ja patjan alla.
Hyy, karmivaa!
No todellakin karmivaa. Varsinkin niille, jotka on nukkuneet suloista untaan tiedottomina siitä, että patjan alla on jotain mitä siellä ei kuuluisi olla :D

MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Voipi olla, että alkaisin kirkumaan, jos olisin ollut tuossa hotellissa ko. huoneessa vieraama männä viikoilla. Ja voipi olla, että ryntäisin myös suihkuun. :(

Aika uskomatonta tutkintaa kuitenkin: huoneesta haetaan kyllä kadonneen omaisuus, mutta ei sen kummemmin tutkita, käytetä koiraa tms....


Ja muuta eikö kyse ole Elviksen synnyin seuduista? Eikö tuonkin legendan fyysinen sijainti ole edelleen uskon varassa? ;) ...liekö kyseessä samat poliisit, koska minäkin olen törmännyt ihan täällä suomessa asti niihiin ''Elvis Elää'' -lappusiin :)
Nuotio & Äreät Tiput

Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Aivan kamala tapaus!

Jälkiviisastelu on tietenkin helppoa, mutta...
Ihmettelen kuitenkin, miten siivoojat eivät havainneet ruumista? Paikassa, jossa itse työskentelin siivoojana nimenomaan painotettiin, että myös patjanaluset (sängynpohjat) oli käytävä läpi. Ei tietenkään ruumiiden takia vaan ihan siksi, että sieltäkin saattoi löytyä ties minkälaista roskaa. Sekä siksi, että yllättävän monet asiakkaat olivat unohtaneet patjan alle turvaan jemmaamiaan lompakoita, passeja tms. Paha tietenkin sanoa, tässä tapauksessa näkyikö ruumis vain patjaa nostamalla...
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

Saga
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Ti Marras 18, 2008 2:49 pm

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Saga »

Ja vaikka toisin voisi kuvitella, niin tuollainen ei ole edes kovin harvinaista. :shock: Esim. snopes.com, joka yleensä ansiokkaasti romuttaa urbaanilegendoja, listaa useita tapauksia: http://www.snopes.com/horrors/gruesome/bodybed.asp

Eipähän sitä kyllä kovin nopeasti tule mieleen, kun hotellihuoneeseen majoittuu, tarkistaa onko sängyn sisällä/alla mahdollisesti ruumis..

Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Clyde »

Enää ei siis riitä, että katsoo sängyn alle mörköjen pelossa, vaan muualla nukkuessa täytyy katsoa myös patjan alle.
Eikö noita lakanoita ole vaihdettu jokaisen asiakkaan jälkeen? Vai millainen arkku tuo metallirunko on oikein ollut, jos patjaa nostaessa ei ole ruumis aiemmin paljastunut. Melkoinen idea on ollut kyllä laittaa ruumis tuonne. Outoa, ettei kukaan ole aiemmin kiinnittänyt huomiota tuohon hajuun, vai kuinkakohan moni asiakas on saanut asiasta ensin valittaa. Kyllä se kuollut haisee normaalissa lämpötilassa jo vuorokaudessakin. Tiedä sitten miten hyvin tuo metallirunko ja patja on hajun leviämistä estäneet..
Nanika ga tooku matteiru to

Xtra-Clip
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: La Joulu 26, 2009 10:25 am

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Xtra-Clip »

Pitäs saada sängystä kuva näytille, että osaisi paremmin ihmetellä, miksei ruumista ole löytynyt aiemmin.

Oma olettamus on, että sängyn runko on jenkkiläiseen tyyliin cadillacin kokoinen, jossa on elämää suurempi patja upotettuna. Siinä päälimmäisenä petari, jota alemmas ei tavan siivouksessa mennä.

Ja miksei olla tarkemmin katseltu paikkoja, kun tavarat on haettu -- noh, se on huone nopeasti silmäilty ja jos ei jotain kamppailun merkkejä ole näkyvissä, vaan kaikki on siististi, niin ei mun tulis mieleen alkaa nostelemaan patjaa, saatika tuoda jotain koiraa paikalle!
"Olen antanut itseni ymmärtää.."

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

MissHolmes kirjoitti:Ja muuta eikö kyse ole Elviksen synnyin seuduista?
Elvis syntyi Tupelossa.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Samaa seutua. Tupelosta Memphisiin on 109 mailia.
Nuotio & Äreät Tiput

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

OT
Sama matka kuin Helsingistä Saloon...
Mahtavatko olla edes samassa osavaltiossa?

Mutta eipä tuossa mitään. Kyllähän Elvis sitten myöhemmin asui Memphisissä.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

Metsäpirtti
Poliisikoira Rex
Viestit: 286
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 3:00 pm
Paikkakunta: Terenttilä

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Metsäpirtti »

Poliisi EPÄILEE, että nainen on surmattu... :lol: Joo-o, ehkä. Tokko tuo on sinne itekseen mennyt maatumaan :?:

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Täällä ilmoittautuu yksi vainoharhainen, joka kyllä hotellissa ollessaan aina tarkistaa kaikki mahdolliset paikat, jonne ihmiset olisi voineet romua (ruumiita) jemmata. Britteihotelleissa ainakin löytyy yllättävän usein sellaisia pieniä, noin puolen sentin levyisiä verenpunaisia pillereitä lattioilta niistä nurkista, minne siivoojat usein eivät kajoa - osaako joku antaa selvennystä sille, mitä nämä ovat?

Tässä tapauksessa kyse tosiaan varmastikin rikoksesta, mutta onko kenelläkään tullut mieleen, miten pirun ovela paikka tuollainen olisi itsemurhan suhteen? En tiedä miten kaiken saisi takaisin paikalleen huomaamattomasti, mutta tässä taas perjantai-illaksi pohdittavaa niille, jotka eivät baariin päädy.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Antoine

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Antoine »

VoDKa kirjoitti:Tässä tapauksessa kyse tosiaan varmastikin rikoksesta, mutta onko kenelläkään tullut mieleen, miten pirun ovela paikka tuollainen olisi itsemurhan suhteen? En tiedä miten kaiken saisi takaisin paikalleen huomaamattomasti, mutta tässä taas perjantai-illaksi pohdittavaa niille, jotka eivät baariin päädy.
Punaisten pillerien arvoitusta en osaa ratkoa, mutta kiitos tästä! Nyt minullakin kuluu ilta rattoisasti 8)

MadMax
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: Ti Helmi 16, 2010 5:29 pm
Paikkakunta: Syvä Itä

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja MadMax »

Kukin tekee jutut tavallaan mutta jos minä joskus päädyn itsemurhaan teen sen juuri niin että olen liian lähellä etsijöitä että ruumiini löytyisi, ainakaan kovin nopeasti. Miettikääpä mihin voi omassa kodissa piiloutua niin ettei kukaan löydä... Mulla on jo suunnitelma valmiina, toteutusta ei näillä näkymin tule, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Narkissos
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Loka 14, 2008 10:06 pm

Re: Naisen ruumis löytyi hotellihuoneen sängyn sisältä

Viesti Kirjoittaja Narkissos »

Eihän se ruumis mitään pahaa tee, enemmän elävät vaikeuksia aiheuttaa...

Vastaa Viestiin