JFK - Avoin tapaus

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Martti Kyttä
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: La Helmi 22, 2014 1:07 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Martti Kyttä »

Keskipohjanmaa lehdessä Tänään 50 vuotta sitten -palstalla

Keskipohjanmaa 23.2.1967

Uusin Kennedy-sensaatio


Presidentti Kennedyn salamurhaa koskeva uusi tutkimus, jota johtaa piirisyyttäjä Jim Garrison New Orleansista, sai uuden käänteeen keskiviikkona, kuntutkimuksen eräs avainhahmoista Davin Ferrie löydettiin kuolleena asunnostaan New Orleansista.

Kun häneltä viime lauantaina kysyttiin, miksi Garrison oli hänestä kiinnostunut, Ferrie sanoi: "ehkä minun on väitetty olevan Kennedyn salamurhasuunnitelman johtaja". New Orleansin poliisin edustaja sanoi Ferrien kuoleman olevan "ehkä itsemurha".

Viime viikonvaihteessa Garrison paljasti aloittaneensa omat tutkimuksensa presidentti Kennedyn kuolemasta ja sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että murhan takana oli salaliitto.

Warrenin komissio, joka teki laajan tutkimuksen Dallasissa tapahtuneesta salamurhasta, päätyi siihen tulokseen, että Kennedyn ampui Oswald yksin ja että murha ei perustunut salaliittoon.

Ferrie pidätettiin kuulusteluja varten pian Kennedyn murhan jälkeen, mutta hänet päästettiin vapaaksi poliisin pidätettyä Oswaldin Dallasissa. Ferrie johti paikallista lentokonevuokraamoa ja oli lisäksi yksityisetsivä. Poliisin kertoman mukaan Ferrien ruumiin vierestä löydettiin lääkkeitä.

New Orleansin liittää Kennedyn salamurhaan mm. se, että Oswald asui tässä kaupungissa aiemmin ja kuului "kohdelkaa oikeamielisesti Kuubaa" -nimiseen järjestöön.

Viime lauantaina Ferrie sanoi ajelleensa kahden ystävänsä kanssa Teksasiin sinä päivänä, kun presidentti murhattiin. Palattuaan New Orleansiin hän joutui kuulusteltavaksi.

Keskipohjanmaa 24.2.1967

Ferrien kuolema olikin aivoverenvuoto


Juuri kun oli ilmoitettu, että presidentti Kennedyn murhan tutkimukset alkavat uudestaan, kuoli tärkeäksi todistajaksi ilmoitettu David Ferrie -virallisen ilmoituksen mukaan aivoverenvuotoon. Koko maailma yhdistää hänen kuolemansa kuitenkin niihin salaperäisiin tapahtumiin, jotka liittyvät presidentin murhatutkimuksiin.

Ferrien kuolema oli jo kahdestoista salaperäinen kuolemantapaus, joka kytkeytyy salamurhaa koskeviin tutkimuksiin.

Katolilainen vasemmistolehti julkaisi luettelon sattuneista kuolemantapauksista:

Jim Koethe, nuori dallasilainen toimittaja, joka löydettiin kuolleena poikamiesasunnostaan. Hänen niskaluunsa oli murtunut todennäköisesti karate-iskusta.

Bill Hunter, erään sanomalehden rikostoimittaja, joka hoiti Kennedyn murhajuttua, sai surmansa poliisin vahingossa ampumasta laukauksesta.

Tom Howard, Rubyn pääpuolustusasianajaja, jonka sanotaan kuolleen sydänhalvaukseen, mutta tätä seikkaa ei koskaan vahvistettu ruumiinavauksella.

Earlene Roberts, joka oli Rubyn vuokraemäntä, kuoli myös ilmoitetusti sydänhalvaukseen.

Nancy Jane Mooney, striptease-tanssijatar Rubyn omistamassa yökerhossa, hirttäytyi sellissään.

Hank Killam, jonka vaimo työskenteli Rubyn yökerhossa, löydettiin kuolleena asunnostaan viiltohaavoja kurkussaan.

William Whaley kuljetti Oswaldin pois murhapaikalta. Hänen ilmoitettiin kuolleen auto-onnettomuudessa.

Edward Benawides, Tippitin murhan todistajan veli, jonka selkään ammuttiin luoti.

Dorothy Killagen, ruumiinavauksen jälkeen ilmoitettiin tunnetun sanomalehtipakinoitsijan kuolleen lääke-ja alkoholimyrkytykseen.

Lee Bowers, Kennedyn murhan silminnäkijä, jonka ilmoitettiin kuolleen auto-onnettomuudessa.

Jack Ruby, Lee Harvey Oswaldin murhaaja, joka kuoli sairaalassa lääkärien ilmoituksen mukaan keuhkoveritulppaan.

David Ferrie.

Keskipohjanmaa 25.2.1967

Kennedyn murhan yllä edelleen kovaa kohua


New Orleans 24.2.(STT-Reuter)
Presidentti Kennedyn murhaa koskevat tutkimukset jatkuvat yleisön kannalta yhtä sekavina kuin ennenkin. New Orleansin piirisyyttäjä Jim Garrison vaati torstai-iltana antamassaan haastattelussa tutkimusten johdon pysyttämistä hänellä. Hän ei suostu antamaan keräämäänsä tutkimusaineistoa muille tutkimuselimille eikä missään nimessä liittovaltion virastoille, jotka ovat piirisyyttäjän mukaan pidättäneet -ja pidättävät edelleen -itsellään aineistoa. Muut viranomaiset voisivat ryhtyä oikeudellisiin toimiin tämän aineiston pohjalta, hän sanoi.

Päätodistajana mainitun David Ferrien kuolema on saanut muut Garrisonin tutkimusten keskushenkilöistä pelkäämään itsensä ja perheensä puolesta. Muuan nainen, joka sanoi tietävänsä jotain Oswaldista, kieltäytyi torstaina puhumasta ja sulkeutui asuntoonsa turvanaan pistooli.

Piirisyyttäjän toimiston kuulustelema kuubalainen pakolainen Miguel Torres, siirrettiin sellistään vankilan sairaalaan sen jälkeen, kun tuntematon puhelinsoittaja oli uhannut hänen henkeään. Torres on tuomittu vankeuteen murtovarkaudesta. Linja-autoaseman virkailija David Lewis, jonka uskottiin paenneen perheineen New Orleansista, ilmestyi myöhemmin torstaina Garrisonin toimistoon. Hän sanoi pelkäävänsä ainoastaan perheensä puolesta.

New Orleansin liikemiehet ovat perustaneet rahaston tukeakseen Garrisonin tutkimuksia salaliitosta, jonka väitetään liittyneen presidentti Kennedyn murhaan, ilmeni New Orleansissa perjantaina. Liikemiehet ovat varmoja siitä, että kuukausia sitten alkaneet tutkimukset johtavat positiivisiin tuloksiin, jos taloudelliset esteet saadaan poistetuksi.
Ei ole olemassa totuutta, on vain tulkintoja totuudesta
-Friedrich Nietzsche

Sorjonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2016 9:25 pm

Pres.Kennedyn salamurha ja Suomi

Viesti Kirjoittaja Sorjonen »

Oswald oli marxisti-kommunisti,joka tunsi vihaa USA:n Liittovaltion edustajia kohtaan. Neuvostoliitosta oli puhuttu "tyoläisten paratiisina" ja sinne hän matkusti saapuen Le Havre-Southampton-Lontoo -reittiä Helsingin Seutulaan 10.10.1959 klo 23.30 Finnairin lennolla Lontoosta. Puolenyön aikaan klo 24.00 hän oli jo kirjautunut Hotelli Torniin. Kaksi päivää myöhemmin hän vaihtoi hotellia ja kirjautui Bulevardilla olevaan Klaus Kurkeen, huoneeseen nro 607 3. kerroksessa. Oswaldilla oli kiire saada viisumi Neuvostoliittoon, sitä hän ei saanut NL:n lähetystöstä Helsingistä, vaan Tukholmasta. Helsingistä Oswald lähti junalla kohti Moskovaa ja hänen passissaan näkyy Suomen Rajavartioston leima - VAINIKKALA -LÄHTENYT 15.10.1959-.

Keskustelua herättivät seuraavat seikat:
- olisiko Oswald voinut selvitä tullista,ottaa taksin tai bussin ja kirjautua Hotelli Torniin puolessa tunnissa
- miksi vaihtoi hotellia kahden päivän kuluttua
- miksi viisumi NL:oon myönnettiin nopeammin kuin tavallisesti
- Tukholmassa käynnistä ei tiedetä, luultavasti kävi jo tulomatkalla siellä

Vuonna 1963 Yhdysvaltain Suomen Suurlähettiläs Mr. Carl Rowan pyysi pres. Kennedyä teke-mään vierailun Suomeen. Kennedy kieltäytyi, sen sijaan Varapresidentti Johnson, Lady ja Lynda Bird aloittivat Pohjoismaiden vierailun Suomesta syyskuussa 1963. Helsinki,Turku ja Rovaniemi olivat kohteita. Johnson vakuutti puheessaan Rovaniemellä Sankarihaudoilla, että toisen konfliktin sattuessa Suomea ei jätettäisi yksin, viitaten Suomen Talvisotaan 1939-40 (Presidentti Kennedy oli tuolloin ollut Suomen Avun Toimikunnan puheenjohtajana Harvardin Yliopistossa).

FBI kuulusteli läheisiä salamurhan jälkeen, ja äiti Margot kertoi Leen suunnitelleen lähtevänsä opiskelemaan Eurooppaan, joko Albert Schweitzer Gollegeen Sveitsissä tai Turun Yliopistoon Suomessa. Näistä ensimmäiseen hänet hyväksyttiin, mutta jälkimmäiseen hän ei hakupapereita koskaan lähettänyt.

Sorjonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2016 9:25 pm

Lee H. Oswald Suomessa

Viesti Kirjoittaja Sorjonen »

Peter Vronsky website : Lee Harvey Oswald in Russia
http://www.russianbooks.org/oswald-in-russia.htm

Suomalainen tutkija Jari Louhelainen tuli julkisuuteen 1880 -luvun Lontoon Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden selvittäjänä. Voisimme laittaa vielä paremmaksi, jos kuvitellaan Lee Harvey Oswald syksyiseen Helsinkiin, istumaan Vanhan Kirkon puistoon lokakuussa 1959. Hänen luokseen tulee joku... he sopivat jostakin, mistä maailma ei saa koskaan tietää...kahden päivän matka Tukholmaan...paluu Helsinkiin....poistuminen Suomesta...

Sorjonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2016 9:25 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Sorjonen »

Tarkennuksina :
1) ei ole todisteita saiko Oswald viisumin NL:n konsulaatista Tukholmasta. Venäläisiltä v. 1992 saatujen dokumenttien mukaan LHO:n viisumi myönnettiin Helsingissä 14.10.1959
2) lento-yhtiö Aero Oy:n nimi virallistettiin Finnairiksi 1968, IATA:n lentoyhtiökoodi AY jäi käyttöön

Noin 3000 salaiseksi luokiteltua asiakirjaa julkistetaan 26.10.2017.

Sorjonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2016 9:25 pm

Salaliittoteorioita

Viesti Kirjoittaja Sorjonen »

Salaliittoteorioita

Yhdysvaltain 36. Presidentin murhasta on lukuisia salaliittoteorioita, tärkeimmät esitellään Vincent Bugliosin tuhatsivuisessa kirjassa ”Reclaiming History”. Virallisen Warrenin tutkinta-komission kanta on, että Lee Harvey Oswald oli yksin vastuussa JFK:n salamurhasta. Salaliit-toa ei ollut, ei kotimaista eikä ulkomaista. FBI kysyi KGB:ltä v.1964 murhautitteko te Kenne-dyn,johon venäläiset vastasivat kieltävästi. Tämä lienee totta, sillä tekotapa heillä on tsaa-rien ajoista lähtien ollut perinteisesti myrkyttäminen. Poliittisia salamurhia he eivät ole to- teuttaneet ulkomailla sen jälkeen, kun Josef Stalin murhautti Leon Trotskin Meksikossa v. 1940.

Salaliittoteoreetikot, jotka kannattavat teoriaa, että CIA olisi ollut osallinen, ovat yrittäneet etsiä puuttuvaa linkkiä CIA:n ja Oswaldin välillä. Suomalaisesta näkökulmasta olisi helppo kehittää tällainen, sitä ei tiedetä keitä Oswald tapasi Helsingissä ja Tukholmassa. Korkea-arvoisia Yhdysvaltain tiedusteluvirkamiehiä oli ollut sijoitettuna USA:n lähetystöön Ruotsissa 1950 -luvulla.

Muut salamurhatut Yhdysvaltain presidentit ovat olleet Lincoln v.1865, Garfield v.1881 ja McKinley v.1901. Lincolnin tapauksessa kyseessä oli salaliitto.

Sorjonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2016 9:25 pm

Communism Victory Salute

Viesti Kirjoittaja Sorjonen »

Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower käytti puheessaan vuonna v.1954 käsitettä
"Domino Theory". Dominoteorian mukaan, jos kommunistit ottaisivat vallan jossain maassa, sen naapurimaat kaatuisivat kuten dominot. Seuraajansa Kennedyn sanoin "kommunismia on vastustettava aina ja kaikkialla". Pelko oli todellinen, Marxin ajatuksia oli ei enempää eikä vähempää kuin maailmanvallankumous.
Jotkut ovat nähneet epäilty Lee Harvey Oswaldista otetusta valokuvassa lehdistötilaisuudessa Dallasin poliisiasemalla illalla 22.11.1963 nyrkkiin puristetun nostetun käden, mikä on Kommunistien Voitonmerkki. Epäilty LHO olisi suorittanut elämänsä mission, surmannut aatteen suurimman vihollisen Yhdysvaltain Presidentin.
Clenched fist - Communism Victory Salute (lähde: AP Press)
Clenched fist - Communism Victory Salute (lähde: AP Press)
LHO.jpg (17.02 KiB) Katsottu 10811 kertaa

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Belker »

Kuuban osuus on mietityttänyt välillä.

Castro oli Kuuban johdossa. Kennedyt tiesivät ja hyväksyivät, että CIA yritti koko ajan murhata Fidelin. Yrityksiä taisi olla jo monta, kun JFK kuoli. Castrona en olisi ollenkaan pistänyt pahaksi, jos joku olisi halunnut ampua JFK:n.

Oswald vieraili kuubalaisten luona Meksikossa ennen murhaa. Oliko hän vakuuttava? - Aika lailla tuuliajolla tuntui olevan, tuuliviiri. Mutta harva oli käynyt NL:ssa ja oli hänellä USA:ssakin rahvaasta paljon poikkeava hirtoria.

Kuubalaisina olisin antanut muutaman tonnin tälle omituiselle jenkkipojalle. Ei olisi ollut liian paljon höpöhöpöön, mutta jotain kuitenkin. Vähän kuin halpa arpalippu, että ehkä prosentin mahdollisuus, että voisi edes yrittää saati onnistuisi ampumisessa.

Miten kävi jälkikäteen? - JFK:n kuolema jäi epäselväksi. Yksin tehty on todennäköisin murhatapa, ja sellaisena voisi pitää tapahtunutta huolimatta pienestä tukirahasta kuubalaisilta. Kuuban kohtalo näihin päiviin viittaa kuitenkin johonkin suureen riitaisuuteen: NL on kaatunut, rautaesirippu poissa. Maat vähentäneet tullejaan, kauppa kukoistaa ja kulttuurit sulautuvat. Kuuba on silti yhä tiukassa kauppasaarrossa. Castro on yhä sen johdossa. Vietnamin kanssa asiat on sovittu, vaikka sota oli paljon hurjempi kuin Kuuban kanssa. Miksi siis kuubalaisia yhä rääkätään ja NL/Venäjä ei pane pahaksi? - Ehkäpä USA:lla on tietoa, että kuubalaiset osallistuivat jotenkin JFK:n murhaan? Se selittäisi, miksi yhä poikkeuksellinen saarto on voimissaan. Maailma voi kehittyä ja avautua, mutta jos USA:n presidentin aivot pamauttaa kadulle, sitä ei anneta anteeksi. Ei ennen kuin Kuuban johdossa on muu kuin Castro.

Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Kommunistinen Kuuba oli lavastus, kuten koko kommunismi. Ei CIA Castroa oikeasti yrittänyt murhata. Siksi siinä ei onnistuttukaan. Hän kuoli luonnollisesti.

Kyllähän tuo Kennedyjen murha on niin päivänselvästi Israelin ja sen tukijoiden USA:ssa tekemiä, kuin vain olla voi. Pikemminkin Kennedyille ei ole annettu anteeksi. Jutut ovat yhä sitä luokkaa. Milloin he ovat Marilynin murhaajia ja milloin mitäkin. Eliittiä vastaan kapinoinnista hirmustuttiin ja teloitettiin presidentti spektaakkelimaiseen tyyliin.

Sorjonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2016 9:25 pm

Oswald läpikulkumatkalla

Viesti Kirjoittaja Sorjonen »

Oswaldin kirjautuessa Hotelli Torniin 10.10.1959 puolenyön aikaan hän täytti matkustajailmoi-tuksen, joka toimitettiin normaaliin tapaan Poliisin henkilötoimistoon seuraavana päivänä. Kaavakkeen toinen osa säilöttiin hotelliin asetuksen mukaan vuoden ajaksi. Hotellin vieraskir-jaan hän kirjoitti tietonsa (nimi, kansalaisuus, synt.aika ja -paikka,ammatti, huoneen nro).
Dagens Nyheter julkaisi sunnuntaina 24.11.1963 tiedon Oswaldin käynnistä Tukholmassa n.
neljä vuotta aiemmin 20 -vuotispäivänsä aattona. Oswaldin käynti lienee ollut läpikulkumatka Bromman kentän kautta. Lehti kertoo Oswaldin kahdesta käynnistä kaupungissa. Faktat ovat kuitenkin, että Oswaldin passissa on yksi tulo Suomeen ja lähtö Suomesta.

Koti-Columbo
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 8:28 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Koti-Columbo »

Kaikki täsmää, tuli eilen viimeksi taas tuo eräs dokumentti televisiosta nimeltään "kadonnut luoti", jossa asiantuntijaryhmä pähkäilee että missä se yksi luoti on, eli, kaksi Oswaldin ampumaa luotia tiedetään mutta siitä kolmannesta ei ole mitää hajua (koska sitä ei ollut).

Oswaldin apumapaikalta sieltä kirjavarastosta kylläkin löydettiin 3 hylsyä, mutta se ei kuitenkaan todista kolmea laukausta, etenkin kun se yksi hylsy oli aivan eri paikassa niiden kahden muun hylsyn kanssa. Se selittyy sillä, että tuohon aikaan (voi olla nykyäänkin, en ole ase asiantuntija) pidettiin tuollaisen halvan ja huonon kiväärin lukossa tyhjää hylsyä jotta sinne ei pääse likaa ja ase pysyy toimintakuntoisena, eli tuo ensimmäinen Oswaldin aseesta poistama hylsy on juuri se kiväärissä ollut tyhjä hylsy ja siksi se on eri paikassa kuin ne kaksi ammuttujen luotien hylsyjä! Oswald siis ampui vain 2 laukausta, joista ensimmäinen meni ohi ja jälkimmäinen osui JFK:ta niskaan/kaulaan. JFK:n auton takana olevassa turvamiesten autossa oli yksi sotilaskiväärimies jolla oli räjähtäviä luoteja lippaassan ja hän säikähti noista Oswaldin laukauksista ja nousi äkisti pystyyn, jolloin hänen aseensa laukesi vahingossa ja tuhoisin seurauksin, luoti osui J.F.Kennedyä päähän ja hänen päänsä räjähti (kuten Zapruderin videossa näkyy) ja se oli se kuolettava laukaus. Tuota asiaa tukee myös useamman paikalla olleen katsojan äänihavainnot, ensi yksi laukaus, "pam", tuon jälkeen kohta kaksi nopeaa peräkkäistä laukausta "pam, pam"! Case closed!

T: Koti-Columbo

Sorjonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2016 9:25 pm

Mannlicher-Carcano 6,5x52 m. 91/38

Viesti Kirjoittaja Sorjonen »

"Mannlicher-Carcano" pulttilukkokivääri 6,5 x 52 mm malli 91/38 S/N: C2766

- valmistettu Kuninkaallisella Asetehtaalla Ternissä, Italiassa v. 1940
- Crescent Firearms Inc, New York, toimitti aseen jälleenmyyjälle
- nelitehoisen teleskoopin asensi postimyyntiliike Klein´s Sporting Goodsin aseseppä

A) Suomen Puolustusvoimille toimitettiin 94 500 Terni -kivääriä ("7,35 kiv/38") kesällä 1940. Aseen 7,35×51 mm patruunan koko oli epästandardi, ballistiikka oli heikko,tähtäin asetettu pysyvästi 300 metriin.
B)1950-luvulla niistä luovuttiin ja PV myi 74 000 Carcanoa eri puolille maailmaa, moni ase päätyi keräilijöille Yhdysvaltoihin.

FBI selvitti nopeasti aseen omistusketjun, mutta ei kertonut missä ase oli ollut vv. 1940-1963. Oliko se Suomen PV:n käytössä ja yksi noista kivääreistä, jotka PV myi maailmalle? Oliko ase-seppä pesittänyt sen 6,5 mm luodille sopivaksi?

Lähteet:
A) http://www.jaegerplatoon.net (7,35 mm Rifle M/38 "Terni")
B) http://www.wikiwand.com/fi/Carcano#/Joh ... edyn_murha

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Ei.

Tuota Carcano-kivääriä valmistettiin myös 6,5x52mm kaliiperissa. Ase on mitä ilmeisimmin Italian armeijan ylijäämää eikä uudelleenpiiputettu Suomen käytössä ollut laite.

https://en.wikipedia.org/wiki/John_F._K ... tion_rifle
https://en.wikipedia.org/wiki/Carcano
https://en.wikipedia.org/wiki/6.5%C3%9752mm_Carcano

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

John F. Kennedyn murhan salatut paperit julkistettiin Washingtonissa yöllä – Trump salasi osan asiakirjoista viime hetkellä

Aiemmin salaisen aineiston toivotaan tuovan lisätietoja Lee Harvey Oswaldin matkasta Meksikoon ennen presidentin murhaa.

Helsingin Sanomat kertoi Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn murhasta seuraavana päivänä 23.11.1963. Presidentiksi nousi varapresidentti Lyndon B. Johnson.
Helsingin Sanomat kertoi Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn murhasta seuraavana päivänä 23.11.1963. Presidentiksi nousi varapresidentti Lyndon B. Johnson.
JFK.jpg (85.75 KiB) Katsottu 5959 kertaa
YHDYSVALTAIN presidentti John F. Kennedyn murhan tähän asti salatut dokumentit julkaistiin Washingtonissa varhain perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa, kun niiden salausaika meni umpeen.

Yhteensä perjantaina Yhdysvaltain kansallisarkiston sivuilla julkaistiin 2 891 Kennedyn murhaan liittyvää asiakirjaa. Monet näistä asiakirjoista oli julkaistu jo aiemmin osittain, mutta uusia arkaluontoisena pidettyjä kohtia tuli julki vasta nyt. Dokumentteja pääsee lukemaan tästä linkistä.

YHDYSVALTAIN presidentti Donald Trump päätti kuitenkin viime hetkellä, että aivan kaikkia salattuja asiakirjoja ei julkaistakaan torstaina, kuten alun perin piti. Valkoisen talon tiedotteessa Trump ilmoitti, että tiedustelupalvelut olivat pyytäneet häntä salaamaan vielä joitain asiakirjoja kansallisen turvallisuuden, lainvalvonnan ja ulkopoliittisten suhteiden takia.

”Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa – tänään – kuin sallia nämä poikkeukset, jotta kansallinen turvallisuutemme ei kärsisi”, Trump kirjoitti.

Samalla Trump kuitenkin määräsi, että tiedustelupalvelujen tulee arvioida jokainen salattu kohta uudestaan puolen vuoden kuluessa, jotta kaikki loput asiakirjat voitaisiin julkaista 26. huhtikuuta 2018 mennessä.

Vain ne kohdat, joiden salaamiselle esitettäisiin erittäin vankat perusteet, voitaisiin enää salata vielä tämän määräajan jälkeen, hän ilmoitti.

THE New York Times -lehden mukaan Yhdysvaltain kansal­lis­arkiston oli määrä julkaista torstaina jopa 100 000 sivua tähän asti salattua tutkimusaineistoa. Tähän asti salatut sivut ovat vain noin prosentti kaikesta Kennedyn murhaan liittyvästä aineistosta.

Kennedyn murhaan perehtyneet asiantuntijat varoittivat kuitenkin etukäteen, että yleisön on turha odottaa paljastusta, joka mullistaisi käsityksen salamurhasta. The Kennedy Assasination Tapes -kirjan kirjoittaja Max Holland huomautti The New York Timesissa, että murhan tutkijat ovat nähneet salatut sivut ja silti pitäytyneet käsityksessä, että entinen merijalkaväen sotilas Lee Harvey Oswald toimi yksin murhatessaan Kennedyn.

SALATTU materiaali koskee tiettävästi Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen toimintatapoja 1960-luvulla. Niistä saattaa paljastua töppäyksiä tai arveluttavia yksityiskohtia.

Tämä voi olla yksi syy siihen, että presidentti Trump suhtautui asiakirjojen julkaisuun etukäteen innostuneesti. Hän on toistuvasti arvostellut Yhdysvaltain tiedustelupalveluja siitä, että nämä päättelivät Venäjän sekaantuneen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin auttaakseen Trumpia.

”JFK-dokumenttien pitkään odotettu julkaisu koittaa huomenna. Niin kiinnostavaa!”, Trump tviittasi keskiviikkona.

Trump itsekin on lietsonut salaliittoteorioita. Vaalikampanjan aikana hän vihjaili, että hänen kilpakumppaninsa Ted Cruzin isä olisi sekaantunut Kennedyn murhaan.

TORSTAINA julkaistujen dokumenttien toivotaan tuovan lisätietoa erityisesti Oswaldin Meksikon-matkasta ja siihen liittyvästä tiedusteluoperaatiosta alle kaksi kuukautta ennen Kennedyn murhaa.

Oswaldin neuvostosympatiat olivat 1960-luvulla keskustiedustelupalvelu CIA:n tiedossa. Oswald oli loikannut Neuvostoliittoon 1959 ja palannut sieltä Yhdysvaltoihin 1962.

Oswald matkusti Meksikoon syyskuun lopussa 1963 ja vieraili sekä Kuuban että Neuvostoliiton konsulaateissa saadakseen matkustusluvan Kuubaan. Tämä on lietsonut teorioita siitä, että salamurhan takana saattoivat olla vieraat vallat.

Todennäköistä onkin, että dokumenttien julkaisu ei pane pistettä Yhdysvaltain kuuluisimmalle murhamysteerille, vaan johtaa uusiin teorioihin. Vuonna 2013 Gallup teki kyselyn, jonka mukaan 61 prosenttia amerikkalaisista uskoi, ettei Oswald toiminut yksin.

PRESIDENTIN salamurhaa on tutkittu lukuisia kertoja. Tuomari Earl Warrenin johtama komissio päätteli vuonna 1964, että Oswald toimi yksin. Vuonna 1979 kongressin tutkimusryhmä päätyi tulokseen, että Oswaldilla oli todennäköisesti rikoskumppaneita.

Vuonna 1991 ilmestynyt Oliver Stonen elokuva JFK spekuloi, että CIA olisi sekaantunut murhaan.

Osittain elokuvan herättämän keskustelun seurauksena kongressi päätti vuonna 1992, että kaikki dokumentit voidaan julkaista 25 vuoden määräajan umpeuduttua 26. lokakuuta 2017.

Fakta
Kennedyn murha
*Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ammuttiin Dallasissa Texasissa 22. marraskuuta 1963.
*Ampuja oli merijalkaväen entinen sotilas Lee Harvey Oswald, joka oli aiemmin loikannut Neuvostoliittoon.
*Alle 48 tuntia myöhemmin dallasilaisen yökerhon omistaja Jack Ruby ampui Oswaldin kuoliaaksi. Ruby väitti halunneensa säästää lesken oikeudenkäynniltä.
*Ruby sai kuolemantuo­mion, mutta kuoli vankilassa keuhkosyövän oireisiin.
[/i]

Helsingin Sanomat
26.10. 20:03 , Päivitetty: 27.10. 3:2
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

CIA:n muistio FBI:lle kertoo, että brittilehti Cambridge Evening News sai nimettömän puhelun vain 25 min ennen JFK:n ampumista, että ovat yhteydessä Usan lähetystöön, koska "isoja uutisia" tulossa.
Guardian
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Belker »

Hyvä, että viimeisimmistä arkistonavauksista kirjoitatte. Ajattelin jo, että itsekö pitää alkaa.

Lisää:

---

Julkisuuteen tulleista John F. Kennedyn salamurhaan liittyvistä asiakirjoista selviää, että seuraava presidentti Lyndon B. Johnson oli vakuuttunut siitä, teko oli kosto Vietnamin presidentin salamurhasta.

Etelä-Vietnamin presidentti Ngo Dinh Diem surmattiin vallankaappauksen yhteydessä 2. marraskuuta 1963. Keskustiedustelupalvelu CIA väitetysti tuki ja kannusti vallankaappaukseen Kennedyn siunaamana. Kennedy murhattiin kolme viikkoa myöhemmin.

Väitteen Johnsonin uskomuksesta esitti CIA:ta Johnsonin ja Richard Nixonin kausien aikana 1966-1973 johtanut Richard Helms. Helmsin mukaan Johson oli sanonut suoraan, että Kennedyn osallisuus Diemin salamurhaan oli tämän kuoleman motiivi.

- Näin hänellä oli tapana sanoa varhain presidenttikautensa alussa ja sitä, mistä hän tämän ideansa sai, en tiedä, Helms sanoi huhtikuussa 1975.

- En tiedä, kuinka monella teistä on ollut etuoikeus väitellä presidenttien kanssa tämänkaltaisista asioista, mutta niissä tuppaa häviämään.

Helmsin lausunto oli arkistoitu niiden salaliittoteorioiden alle, joissa CIA:n väitettiin osallistuneen JFK:n salamurhaan. Siitä ei selviä, miksi Johson väitetysti uskoi näin.

Moskova pelkäsi kenraaleja
Johnson oli Kennedyn varapresidentti. Yksi suosituimmista salaliittoteorioista onkin, että hän junaili salamurhan itse päästäkseen presidentiksi presidentin paikalle.

Nyt julkisuuteen tulleista dokumenteista selviää myös, että Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB piti tätä teoriaa yhtenä mahdollisuutena. FBI:n muistion perusteella lähteet olivat kertoneet, että KGB:llä oli hallussaan tietoja, jotka viittasivat Johsonin syyllisyyteen

--- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710 ... 4_ul.shtml
Voihan olla, että kun Diem ammuttiin, niin mm. Kuubassa alettiin huolestua...

Puolisen vuotta aikaisemmin 1963:

Kun hallitus murskasi buddhalaisten munkkien protestin toukokuussa 1963, Yhdysvallat lopetti apunsa maalle. Lukuisat munkit tekivät julkisen polttoitsemurhan protestina. Diệm ja Madame Nhu väittivät kommunistien soluttaneen munkit, ja heitä kohdeltiin kuten kommunisteja. Wiki


Mm. tuosta syystä Diemiä vihattiin, ja...

Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn määräyksestä lähettiläs Henry Cabot Lodge kieltäytyi tapaamasta Diệmia. Kun Yhdysvallat kuuli armeijan kenraali Dương Văn Minhin kaappaussuunnitelmista, se vakuutti ettei puuttuisi siihen.

Dương Văn Minh ja hänen kumppaninsa kaatoivat hallituksen ja ampuivat presidentti Diệmin ja hänen veljensä Ngô Đình Nhun 2. marraskuuta 1963[1]. Yhdysvallat osoitti järkytystään tapahtuneen johdosta. Madame Ngo Dinh Nhu, joka oli tuolloin vierailemassa Yhdysvalloissa, syytti maata heti kaappauksesta.
Wiki


Castrona olisin huolestunut, ja kuten aik. teoretisoin Oswaldin Meksikon-reissusta, niin olisinpa antanut jonkinlaista tukea fyysisesti reippaalle, henkisesti hieman nyrjähtäneelle jenkkipojulle. Oswald oli asunut jo NL:ssa, hallitsi ampumisen hyvin ja höpötteli vihastaan, että kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa lässyttelijä kadulta.

Ja miksi jenkit piilottelisivat tällaista? - Vaikka JFK:n ampuminen loukkaa syvästi, niin elämä kiinnostaa enempi. Ydinsodan pelko voisi pysäyttää isonkin paljastuksen. Mutta ilman toimia ei olisi jääty: Sen voisi todistaa yhä jatkuva Kuuban kauppasaarto.

Mikä muu voisi selittää noin poikkeuksellisen pyhää vihaa uhkuvan saarron jenkeiltä Kuubaa kohtaan? En minä sille muutakaan syytä keksi, kuin että jotenkin Kuuba on loukannut jenkkejä hyvin verisesti, mutta syytä ei voida sanoa julki. Ja asiaa ei kuitenkaan voida jättää silleen (= Kuuba kärsii, kunnes johdossa on joku muu kuin Castron sukua).

Tämä on eräs teoria.

Vastaa Viestiin