Al-Qaida

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Jenkki sai 17 vuotta ja 4 kuukautta al-Qaidan avustamisesta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Iltalehti kirjoitti:Amerikkalaismies sai 17 vuoden tuomion al-Qaidan avustamisesta
22.1.2008 19:45

Yhdysvaltalainen tuomioistuin tuomitsi tiistaina amerikkalaisen Jose Padillan 17 vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan terrorismin tukemisesta.

Islamilaisuuteen kääntynyt Padilla pidätettiin vuonna 2002. Elokuussa tuomioistuin totesi hänet syylliseksi Osama bin Ladenin terroristiverkoston tukemiseen ja salaliittoon, jonka tavoitteena oli murhata, siepata ja vahingoittaa ihmisiä.

Padillan epäiltiin myös suunnitelleen radioaktiivisen pommin räjäyttämistä Yhdysvalloissa, mutta syytteitä ei lopulta koskaan nostettu.

Sekä Padilla että hänen kaksi kanssasyytettyään, libanonilaismies ja Yhdysvaltain kansalaisuuden saanut jordanialaistaustainen mies, välttivät näin heitä uhanneet elinkautiset vankeusrangaistukset. Jordanilainen ja libanonilainen tuomittiin kumpikin yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin.
Ihmeen kauan kesti oikeudenkäynti, jos kerran pidätys tapahtui jo vuonna 2002.

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

Jos miestä on vaikka "kuulusteltu" pitkään? :P

jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1328
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Noh jenkeissähän ei ilmeisemmin ole takarajaa syytteen nostolle jos on pidätetty terrorismi lakien perusteella. Guatamossahan noita on vaikka kuinka vielä vangittuina, ne on jopa roudattu sinne toiseltapuolelta palloa saamaan oikeutta.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.

markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Bin Laden uhkaa EU:ta pilakuvien vuoksi

Viesti Kirjoittaja markja »

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id85817.html

Joo, elikkä CIA:n rakkikoira Bin Ladenin väitetään nyt uhkaavan EU:ta Muhammed pilakuvien uusintajulkaisun vuoksi. Taas palavat autot ja konsulaatit, jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, mutta sen lisäksi voipi olla tulossa pommi-iskuja tai muuta vastaavaa.

YLE:n uutissivulla tosin epäselvästi väitetään:"Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat etsineet bin Ladenia New Yorkin vuoden 2001 terroristi-iskuista lähtien.", mikä ei pidä ihan tarkkaan ottaen paikkaansa. Bin Ladenia ei näet etsitä suinkaan 911 tapahtumien johdosta. Mm. FBI on myöntänyt, että Bin Ladenia ei etsitä 911 vuoksi, koska FBI:llä ei ole mitään konkreettisia todisteita, jotka osoittaisivat Bin Ladenin jollakin tavalla liittyneen 911 iskuihin. Heh. Hupaisaa, etten sanoisi. Puoli maailmaa on sodassa Bin Ladenin vuoksi ja Bin Ladenia vastaan 911 tapahtumien vuoksi, mutta edes USA:n omat viranomaiset eivät omaa mitään konkreettisia todisteita ko. miehen osallisuudesta ko. iskuihin! HAH.

Ei jukolauta tätä touhua. Erään nettipersoonan sanoin:"Niin kauan kuin muslimit jatkavat kusipäistä toimintaansa, vittuilun on jatkuttava." Oman vastineeni kuvineen voitte lukea blogistani täältä. Missään nimessä näille fanaatikoille ei pidä antaa tuumaakaan periksi.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

Kake
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: Ma Joulu 10, 2007 2:11 pm

Viesti Kirjoittaja Kake »

Missään nimessä näille fanaatikoille ei pidä antaa tuumaakaan periksi.

Itse kuitenkin haluat painaa villaisella näiden fanaatikkojen osuuden tuhansien viattomien hengen vaatineisiin terrori-iskuihin ja vapauttaa nekin jotka jo on kiinni saatu jne...

En nyt oikein ymmärrä logiikkaasi.

Ossi
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ma Touko 21, 2007 11:50 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Ossi »

Kyllä se on erikoista touhua jenkkien sota. Ensin hyökätään vangitsemaan Bin Ladenia, jota ei sitten löydy, eikä sitä lopulta etsittykkään. Seuraavaksi hyökätään todisteineen hakemaan kemiallisia aseita, joita ei sitten löydykkään, vaikka tiedusteluissa on saatu valokuvat ja koordinaatit. Luulisi, että jotain jäämiä olisi löytynyt tehtaista vaikka itse aseet olisi viety rekoilla tiedustelulta salassa piiloon. Muslimeja lähetään vapauttamaan barbaarisilta kiduttajilta. Vapautuskeinoina käytetään barbaarisia vankileirejä ja kidutusta.

Kyllä tässä on nyt kaksi fanaatikkokansaa vastakkain. Samallalailla aivopestyjä molemmat.

Dam Egar
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:35 pm
Paikkakunta: Uusi Maa

Viesti Kirjoittaja Dam Egar »

Tuskin tuo Bin Laden enää on hengissäkään, tai sitten on ja jossain jenkkien suojeluksessa. Kyllähän amerikkalaiset voivat syytää Bin Laden nauhoja aika-ajoin markkinoille ja vahvistaa ne aidoiksi, saada näin lisää kannatusta "terrorismin vastaiselle sodalleen".

Niin ja kuka voi vahvistaa 911 tapahtumien aiheutuneen millään lailla terroristeista? Taisi olla amerikkalaisten omia kolttosia.

Geepo
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 6:36 pm

Viesti Kirjoittaja Geepo »

on se kumma ettei yhtiä rättipäitä saada kuriin.en käsitä sitä,että minkä ihmeen takia meidän täällä pitäisi kumarrella heidän naurettavia juttujaan

ja vielä ovat tännekkin puuhastelemassa puoluetta joka ajaa niitten hulluja lakeja..
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät

pekkaeric
Hetty Wainthropp
Viestit: 451
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 10:04 pm

Viesti Kirjoittaja pekkaeric »

Samaa mieltä Markjan kanssa. Tietysti heidän uskontoaan ja kulttuuriaan kunnioitan ollessani heidän reviirillään, mutta että länsimaista sananvapautta aletaan sanelemaan ja rajoittamaan islamin (tai minkä tahansa uskonnon) puitteissa, se on aika syvältä.

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Siellä jossain jenkkien ase- ja öljyteollisuuden pamput nauravat matkalla pankkiin, kun aina kaukaista Suomea myöten on jengi saatu kusetettua ristiretkihengessä tukemaan heidän massamurhiaan luonnonvaroiltaan rikkaissa arabimaissa. Kommunistit vaihdettiin muslimeihin ja kaikilla on taas jotain pelättävää ja vihattavaa.

Lampaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki.......

Ossi
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ma Touko 21, 2007 11:50 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Ossi »

katupoika kirjoitti:Siellä jossain jenkkien ase- ja öljyteollisuuden pamput nauravat matkalla pankkiin, kun aina kaukaista Suomea myöten on jengi saatu kusetettua ristiretkihengessä tukemaan heidän massamurhiaan luonnonvaroiltaan rikkaissa arabimaissa.
Aivan. Ja sitten osa ristiretkien uhreista tuodaan tänne meidän elätettäväksi ja kulttuuriamme rikastamaan. Maksakoot öljyhemmot ite viulunsa.

markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

Kake kirjoitti:Itse kuitenkin haluat painaa villaisella näiden fanaatikkojen osuuden tuhansien viattomien hengen vaatineisiin terrori-iskuihin ja vapauttaa nekin jotka jo on kiinni saatu jne...
Siis mitähäh?
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

Ranta-Suutari
Alibin satunnaislukija
Viestit: 53
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 4:01 am
Paikkakunta: Hämy-Linna

Terveisiä Putinin hirttäjäisistä?

Viesti Kirjoittaja Ranta-Suutari »

Markja:"Katsoin, että minunkin on jo aika antaa oma panokseni pilakuva-asiaan. Pahoittelen piirroksen laatua, minä en näet osaa pätkääkään piirtää, enkä ole muutenkaan kovinkaan taiteellinen ihminen."

No mutta, toisten ideoiden kopioiminen on sangen rumaa? Ja kun vielä on niin, että piirroksen alkuperäinen tekijä on Sepi ja vielä Turun ystävyyskaupungista Tampereelta, niin pitäisi Sinun vasitenkin olla erityisen varovainen.

Nimittäin jos Sepi suuttuu ja Sinun toteaa vakain tuumin ja harkiten hänen juttujaan kopioivan, niin saatat saada yllätykseksesi oman bloginkin nettiin?

Ed
Neuvoja-Jack
Viestit: 547
Liittynyt: Su Heinä 29, 2007 11:52 pm

Viesti Kirjoittaja Ed »

Markus, äärimmäisen tyhmänrohkea veto sananvapauden puolesta.
Selitykseksi ei riitä edes hävityn holokaustikeskustelun jälkeinen epästabiili mielentila.
Kymmenen pistettä ja tuhatjalkaismerkki.

Turussa ei kannata tilata kebabia lähiviikkoina.
Munsta.

Markus Jansson goes In šaʾ Allāh
http://farm4.static.flickr.com/3177/234 ... f62e14.jpg

"Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä
parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että sielusi joutuu HELVETTIIN."
Viimeksi muokannut Ed, Su Huhti 20, 2008 2:19 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Is it not fine to dance and sing
while the bells of death do ring?

markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

Ed kirjoitti:Markus, äärimmäisen tyhmänrohkea veto sananvapauden puolesta.
Miten niin? Pitäisikö olla sanomatta asioita, jotka voivat suututtaa muita, eli toisinsanoen romuttaa sananvapaus?!?
Turussa ei kannata tilata kebabia lähiviikkoina.
Munsta.
Olen tilannut aikaisemmankin pilakuvakohun jälkeen, jolloin julkaisin nettisivuillani nämä kuvat ja tekstin. Silloin seurauksena oli suuttuneita yhteydenottoja ja herjauksia suomalaisilta kristityiltä, sen sijaan yhdeltäkään muslimilta en saanut mitään kommenttia. Heh.
Markus Jansson goes In šaʾ Allāh
Mistäs sä tommosta luit vai kirjoititko ihan itse?
Hitto, toi kuva on pieni kuin mikä, eikö jengi osaa alkuperäistä kuvaa levittää sellaisenaan? Höh.
"Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että sielusi joutuu HELVETTIIN."
Mikä sielu? Minne helvettiin? Onko se vähän niinkuin pääsiäispupu ja Ihmemaa Oz tms.? Siltä kuulostaa, samanlaiselta sadulta ja loitsujen lukemiselta.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

Vastaa Viestiin