ISIS / ISIL / ISIS-K

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ut/5230846
Entinen Isis-taistelija harvinaisessa haastattelussa: "Kun menet sinne, olet joko kuollut tai kuollut"

Ulkomaat Julkaistu 18.07.2015 21:40

Ebrahimin mukaan Isisin rekrytoijat houkuttelevat taistelijoita huijaamalla.

Aiemmin Isisin riveissä taistellut saksalaismies on antanut saksalaismedioille harvinaisen haastattelun terroristijärjestön hirmuteoista, kertoo The Telegraph. Mies varoittaa muita lähtemästä järjestön mukaan, koska hänen mielestään sillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Saksalaisessa vankilassa tehdyssä haastattelussa 26-vuotiaasta miehestä käytettiin ainoastaan nimeä Ebrahim B. Hän odottaa tällä hetkellä elokuun oikeudenkäyntiä, jossa häntä syytetään terroristijärjestöön kuulumisesta.

Ebrahim kertoo, että hänet rekrytoitiin Pohjois-Saksassa, Wolsburgissa sijaitsevassa moskeijassa. Miehen mukaansa hän eli tuolloin vaikeita aikoja: koulussa ei mennyt hyvin ja hän oli juuri eronnut puolisostaan.

– Olisin mennyt mukaan, vaikka minua olisi houkutellut rokkijengi Jamaikalla tai Helvetin Enkelit Amerikassa. Kompuroin ja kaaduin vääriin käsiin, Ebrahim kuvailee.

Ebrahimin mukaan rekrytoija oli kysynyt, kuinka hän voi nukkua rauhassa ja lämpimässä, kun samaan aikaan nuoret muslimit näkevät nälkää ja naisia raiskataan? Rekrytoijan mukaan Ebrahim joutuisi helvettiin, jos hän kuolee Euroopassa, eikä islamistien perustamassa paikassa.

– He huijaavat sinua. Sinulle kerrotaan, että muslimit saavat mennä naimisiin neljän naisen kanssa. Kuka ei haluaisi saada neljää naista, Ebrahim toteaa.

Jäsenille annetaan kaksi vaihtoehtoa

Ebrahim matkusti ystävänsä kanssa Turkkiin toukokuussa 2014. He ylittivät Turkin rajan ja matkasivat Syyriaan.

Ebrahim pidätettiin välittömästi, koska häntä luultiin vakoojaksi. Myöhemmin Ebrahimin rekrytoija vakuutti muut siitä, että mies ei ollut tullut vakoilemaan, vaan liittymään Isisin riveihin.

Ebrahimin mukaan Isisin jäsenille annetaan kaksi vaihtoehtoa.

– Sinun täytyy päättää välittömästi, oletko taistelija vai itsemurhapommittaja. Eli pähkinänkuoressa: kun menet sinne, olet joko kuollut tai kuollut.

Saksalaiset syyttäjät ovat todenneet Ebrahimin liittyneen itsemurhapommittajiin omasta tahdostaan. Syyttäjien mukaan Ebrahim on myös yrittänyt iskua, mutta epäonnistunut tehtävässään hyökätä Bagdadiin, koska Irakin viranomaiset saivat vihiä suunnitelmasta.

Ebrahim palasi Saksaan elokuussa 2014. Syytteiden mukaan hän oli liittynyt vahingoittuneiden taistelijoiden joukkoon turkkilaisessa sairaalassa ja loikannut takaisin Saksaan.

Hänet pidätettiin marraskuussa ja häntä vastaan nostettiin syytteet toukokuussa.

"Vankina Saksassa on parempi olla kuin vapaana Syyriassa"

Ebrahim varoittaa muita, Isisin riveihin liittymistä suunnittelevia.

– Jos näet, että tyttäresi tai poikasi on ajautumassa tuollaiseen tilanteeseen tai on etääntymässä sinusta, selvitä, mikä käyttäytymisen syy on. Anna hänelle aikaa ja näytä, että sinä olet hänen oikea perheensä.

– Isisillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Vankilassa Saksassa on parempi olla kuin vapaana Syyriassa, hän jatkaa.

The Telegraphin mukaan arviolta 260 Isisin riveihin liittynyttä saksalaista on palannut takaisin Saksaan.

Ebrahim B antoi alkuperäisen haastattelun saksalaisessa vankilassa NDR:lle, WDR:lle ja the Süddeutsche Zeitung -sanomalehdelle.
NahkaSaapas
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:20 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja NahkaSaapas »

Yle Uutiset 20.7.2015.

http://yle.fi/uutiset/cameron_isisin_ka ... an/8167145

Cameron: Isisin "kalifaatti" tuhotaan

Britannian pääministeri David Cameron lanseeraa maanantaina viisivuotissuunnitelman islamilaisten äärisuuntauksen kukistamiseksi.

Britannian pääministeri haluaa lisätä maan ponnisteluja terrorijärjestö Isisin nujertamiseksi. Amerikkalaisen tv-kanavan haastattelussa Cameron sanoi, että Britannian pitäisi tehdä enemmän taistelussa Isisiä vastaan Irakissa ja Syyriassa.

Britannian yleiradioyhtiö BBC:n mukaan Cameron vannoi, että "kalifaatti" tuhotaan, oli se sitten Irakissa tai Syyriassa. Kaksi vuotta sitten Britannian parlamentti äänesti vastaan esitystä, jossa esitettiin sotilaallisia toimia Syyriassa. Parlamentti on antanut luvan tehdä ilmaiskuja Isisiä vastaan vain Syyrian naapurimaassa Irakissa.

Puheessaan myöhemmin tänään David Cameron lanseeraa viisivuotissuunnitelman islamilaisten äärisuuntauksen kukistamiseksi. Hän varoittaa nuoria brittejä lähtemästä Isisin riveihin.

"He aivopesevät sinut, kinnittävät pommeja sinuun ja räjäyttävät sinut", Cameron aikoo sanoa puheessaan Birminghamissa, BBC kertoo.

Cameronin haaveena on tehdä Britanniasta nykyistä yhtenäisempi maa, jonka myös nuoret muslimit tuntevat omakseen. Pääministerin toimisto on julkaissut otteita puheesta ennakkoon.

Lähteet: AP
"Pessimismin suomenkielinen synonyymi on elämän kokemus."
NahkaSaapas
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:20 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja NahkaSaapas »

Iltalehti 22.7.2015.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201507 ... 1_ul.shtml

Suomalaisnainen Isis-järjestön tappolistalla

Terroristijärjestö Isis on luvannut 26-vuotiaan suomalaisen Helan Abdullan surmaamisesta ison palkkion.

Helly Luv, oikealta nimeltä Helan Abdulla, on 26-vuotias laulaja, joka on palannut äitiensä maalle Kurdistaniin ja taistelee siellä laulun ja videoiden voimalla maailman vaarallisinta terroristijärjestöä Isisiä vastaan.

Helly Luv julkaisi viime kuussa videon nimeltä Revolution. Videon oli alun perin tarkoitus olla yleisluonteinen vastalause terrorismille, mutta video on laajalti tulkittu Isisin vastaiseksi mielenilmaukseksi.

Revolution-videon jälkeen Isis lupasi merkittävän summan Hellyn tappamisesta. Tämä ei pelota tai pysäytä Hellyä vaan hänellä on suunnitteilla uusi, vieläkin vahvempi video.

Helly tietää työhönsä liittyvät riskit ja sanoo, että hän on valmis ottamaan vastaan mitä tahansa se tuokin eteen.

Uhkauksia

Hellyn ensimmäinen musiikkivideo vuodelta 2014 on nimeltään Risk It All.

Sen valmistumisen jälkeen Helly sai antaa haastatteluita maailman suurimmille medioille.

Pelkästään median kanssa teetä juodessa ei Hellyn aika kuitenkaan mennyt.

Hän on saanut lukuisia tappouhkauksia ääri-islamilaisryhmittymiltä ja jopa omalta suvultaan.

Hellyn tarkoitus oli juhlistaa Risk It All -videolla Kurdistanin itsenäisyyspyrkimystä.

Tämä sanoma on kuitenkin mennyt monilta videon katsojilta ohi, sillä islamilainen maailma ei ollut valmis hänen näyttävään pukeutumistyyliinsä ja vahvaan naisasenteeseensa.

Miljoonia katsojia

Hellyn musiikkivideoita on katsottu tähän mennessä yli 4 miljoonaa kertaa ja Facebook- seuraajia hänellä on 1,3 miljoonaa. Tämä on enemmän kuin kenelläkään muulla suomalaisella. Harva voi myöskään sanoa, että Yhdysvaltain Presidentti Barack Obama seuraa häntä Twitterissä. Hellyn vaikutusvallasta maailmalla kertoo sekin, että häntä pyydetty mukaan USA:n presidentinvaaleihin tukemaan toista puolueista.

Hellyn elämä on muuttunut nyt radikaalisti.

Lahdessa asuessaan hän sai viettää vapaita hetkiä kavereiden kanssa, mutta nyt ovat turvamiehet aina hänen seurassaan, eikä hän voi liikkua yksin julkisilla paikoilla. Vapaa-aikaa hän viettää viiden tähden hotelleissa, koska vain niissä on riittävän vahva turvallisuustaso. Elokuvissa käynnit ja kaupoissa käynti eivät kuulu enää Hellyn arkeen.

Suomesta Hellyllä on enimmäkseen hyviä muistoja, jos koulukiusaamista ei lasketa mukaan. Hänellä on Suomessa perhe ja hyviä kavereita. Hän toivoo, että Suomen nuoret osaisivat arvostaa enemmän itsenäisyyttä, joka ei ole monille maille ja kansoille ole vielä itsestäänselvyys.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
"Pessimismin suomenkielinen synonyymi on elämän kokemus."
NahkaSaapas
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:20 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja NahkaSaapas »

Yle Uutiset 23.7.2015.

http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltojen_ja_ ... sa/8175058

Yhdysvaltojen ja Turkin presidentit sopivat yhteistyöstä Isisin vastaisessa taistelussa

Yhdysvaltojen Barack Obama ja Turkin Recep Tayyip Erdoğan sopivat asiasta puhelimitse.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ovat sopineet työskentelevänsä yhdessä "ulkomaisten taistelijoiden virran pysäyttämiseksi ja Turkin ja Syyrian välisen rajan turvaamiseksi". Presidentit sopivat asiasta puhelimitse, Valkoinen talo kertoo lausunnossaan.

Valkoisen talon mukaan Obama ja Erdoğan keskustelivat myös yhteistyön syventämisestä Isis-äärijärjestön vastaisessa taistelussa. Isis on vallannut alueita Syyriassa ja Irakissa.

Muutaman viime vuoden aikana tuhannet ulkomaalaiset taistelijat ovat ylittäneet rajan Turkissa ja liittyneet Isisiin.

Valkoinen talo toteaa lausunnossaan, että Obama on tuominnut maanantaisen pommi-iskun turkkilaisessa kaupungissa ja ilmaissut osanottonsa uhrien omaisille.

Lähteet: Reuters
"Pessimismin suomenkielinen synonyymi on elämän kokemus."
NahkaSaapas
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:20 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja NahkaSaapas »

Helsingin Sanomat 24.7.2015.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1437700688832

Turkki hyökkäsi rajusti äärijärjestö Isisin asemiin Syyriassa – Tutkija: Uusi tilanne

Turkin ja äärijärjestö Isisin suhteessa vaikutti perjantaina tapahtuneen käänne, kun turkkilaiset hävittäjät iskivät varhain perjantaina äärijärjestö Isisiä vastaan Syyriassa.

Hyökkäykseen osallistui Turkin Anatolia-uutistoimiston mukaan kolme F-16-hävittäjää, jotka tulittivat kolmea kohdetta Syyrian puolella. Ne eivät pääministerin lausunnon mukaan kuitenkaan lentäneet Syyrian ilmatilaan.

Torstain ja perjantain välisen yön aikana Turkin poliisi ja erikoisjoukot tekivät myös jättietsinnät kohteisiin, joiden epäillään liiittyvän sekä Isisiin että kurdien sissijärjestöön PKK:hon.

Lepsuilusta Isisin suhteen syytetty Turkki vaikuttaa nyt koventaneen suhtautumistaan aivan etelärajansa takana alaa vallanneisiin ääri-islamisteihin.

"Ollaan sikäli uudessa tilanteessa, että Isisin ja Turkin suhde on nyt erilainen kuin ennen", arvioi Ulkopoliittisen instituutin Turkki-asiantuntija, vanhempi tutkija Toni Alaranta.

"Kyse on pitkälti siitä, että Turkki on ajautunut umpikujaan Syyrian-politiikassaan. Nyt kun Isis toimii suoraan Turkkia vastaan, on osoitettava kansalle, että Turkki vastaa siihen.”

Käänteen taustalla on Turkin Surucissa Syyrian rajalla maanantaina tapahtunut pommi-isku, joka surmasi 32 turkkilaista ja kurdinuorta vasemmistolaisista nuorisojärjestöistä. Turkki on syyttänyt iskusta Isisiä. Itsemurhapommin laukaisijaksi on paljastunut 20-vuotias turkkilainen mies.

Tilanne kiristyi entisestään torstaina, kun Isisin taistelijat ampuivat turkkilaisen sotilaan Syyrian puolelta.

Turkin hävittäjäiskut Syyriaan tapahtuivat noin vuorokausi sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan keskustelivat yhteistyöstä Isisiä vastaan.

Turkki päätti antaa Yhdysvaltojen käyttää Turkin Incirlikissä sijaitsevaa tukikohtaansa ilmaiskuissa Isisiä vastaan.

Toni Alarannan mukaan tällä on sekä käytännöllistä että symbolista merkitystä.

Incirlikin tukikohdasta Yhdysvaltain on nopeampaa ja halvempaa tehdä ilmaiskuja Pohjois-Syyriaan.

”Lisäksi nyt saadaan tämä haluton Nato-maa [Turkki] mukaan samaan kelkkaan.”

Länsimaat ovat painostaneet Turkkia pitkään ottamaan suuremman roolin Isisin vastaisessa liittoumassa ja tiukentamaan valvontaansa Syyrian rajalla. Turkin rajan yli on muun muassa kulkenut Syyriaan sadoittain eurooppalaisiakin liittyäkseen Isisin ja muiden äärijärjestöjen riveihin.

Syyrian kuvio on kuitenkin Turkille monimutkainen.

Se on tähän asti tuntunut pitävän Isisiä pienempänä uhkana kuin äärijärjestöä vastaan Pohjois-Syyriassa taistelevia kurdijoukkoja.

Turkki on pelännyt, että Isisin vastaiset toimet vahvistaisivat kurdien itsehallintovaatimuksia Syyriassa. Turkissa on suuri kurdivähemmistö.

”Ei Turkki tule koskaan hyväksymään sitä, että Syyrian pohjoisosaan syntyisi kurdivaltio”, Alaranta arvioi.

Syyrian sota ja Turkin suhtautuminen siihen ovat kiristäneet jännitteitä myös Turkin kurdialueilla.

Kuluneella viikolla Turkissa on ammuttu kolme poliisia. Kurdien sissijärjestö PKK on ottanut ampumisista vastuun ja selittänyt niitä kostoksi Surucin pommi-iskulle.

Torstain ja perjantain välisenä yönä Istanbulissa otettiin kiinni uutistoimisto Reutersin mukaan 251 ihmistä, joilla epäillään olevan yhteyksiä Isisiin, kurdien äärijärjestöihin ja radikaaleihin vasemmistojärjestöihin.

Operaation yhteydessä syntyneessä yhteenotossa kuoli uutistoimisto Reutersin mukaan marxilaisjärjestö DHKP-C:hen kuulunut naisaktivisti.

Etsintöihin osallistui 5 000 poliisia, helikoptereita ja erikoisjoukkoja.
"Pessimismin suomenkielinen synonyymi on elämän kokemus."
NahkaSaapas
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:20 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja NahkaSaapas »

Yle Uutiset 24.7.2015.

http://yle.fi/uutiset/turkin_ilmaiskuis ... aa/8180299

Turkin ilmaiskuissa kuoli yhdeksän Isis-taistelijaa

Turkki teki tänään perjantaina ensimmäiset ilmaiskunsa Syyrian puolelle.

Turkin hävittäjät tappoivat yhdeksän Isis-taistelijaa ja haavoittivat 12:ta Syyriassa tänään perjantaina, ihmisoikeustarkkailijat kertovat. Turkki teki tänään ensimmäiset ilmaiskunsa Syyrian puolelle.

Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu sanoi aiemmin perjantaina, että Syyriaan lähetyt kolme F16-hävittäjää onnistuivat poistamaan mahdollisia Turkin vastaisia uhkia ja tuhosivat kohteensa sadan prosentin tarkkuudella.

Hävittäjät iskivät kohteisiin syyrialaisessa Jarablusin kylässä, joka sijaitsee Turkin rajan tuntumassa.

Lähteet: AFP, AP
"Pessimismin suomenkielinen synonyymi on elämän kokemus."
NahkaSaapas
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:20 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja NahkaSaapas »

Iltalehti 29.7.2015.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072 ... 9_uu.shtml

Isis-värvääjä iski ruokakaupassa

Akeel al Gangaray teki ostoksia Kampin kauppakeskuksessa, kun erittäin kohteliaasti klassista arabiaa puhunut mies kertoi hänen sopivan Isisin sankariksi.

Karkkikauppa Sweet Townin toimitusjohtaja Akeel al Gangaray keräsi ostoksia Kampin Lidlissä, kun hän huomasi parrakkaan, verryttelyasuisen miehen tarkkailevan itseään. Hetken al Gangaray luuli miehen katsovan, ostaako hän muslimille sopimattomia lihatuotteita, mutta pian selvisi, että tuntematon mies odotti tilaisuutta tulla puhumaan.

- Hän oli sen näköinen, että otanko niin sanotusti vääräuskoisen tuotteita, mutta hetken päästä hän tuli luokseni ja puhui klassista arabiaa.

Tulija oli noin 30-vuotias, pitkä ja hyvin hoikka. Al Gangaray tosin pitää mahdollisena, että mies saattoi olla hieman nuorempikin, mutta parta vaikeutti iän arvioimista.

- Hän puhui hyvin hiljaisella ja rauhallisella äänellä ja ystävällisellä sävyllä.

Isisin sankariksi

Miehen viesti oli, että islamilainen valtio tarvitsee al Gangarayn kaltaisia sankareita.

Koska tilanne oli yllättävä, Irakista 8-vuotiaana Suomeen muuttanut ja arabiaa puhuva al Gangaray ei muista sanasta sanaan miehen lauseita. Värväysyritys tapahtui keväällä, huhti-toukokuun vaihteessa.

- Ymmärsin, että hän yrittää kutsua minua islamilaisen valtion riveihin ja antoi ymmärtää, että olisin hyvä sellaiselle paikalle.

Al Gangaray korostaa islamin rauhantahtoisuutta, mutta värvääjän tavoite oli sotiminen.

- Hän yritti esittää viatonta ihmistä, joka houkuttelee hyvillä asioilla.

Vartija ei välittänyt

Al Gangaray ei halunnut jatkaa juttelua miehen kanssa. Poistuttuaan kaupasta hän näki vartijan, ja kertoi värväyksestä.

- Kysyin soittaako hän poliisille vai soitanko minä. Vartija lupasi hoitaa asian, mutta hän ei tehnyt mitään.

Al Gangaray näki värvääjän puhuvan toiselle miehelle ja soitti hälytyskeskukseen.

- Poliisi oli hyvin kiinnostunut.

Värvääjä pääsi kuitenkin katoamaan ennen poliisin saapumista.

- Vartija vain seisoi eikä tehnyt mitään, al Gangaray ihmettelee ja toteaa, että miehen kuvan täytyi löytyä valvontakameroiden tallenteista.

Valmennettava Isisiin

Al Gangaray pitää nuorten värväämistä Isisin riveihin vastenmielisenä. Hän tuntee iranilaisen nuorukaisen, joka lähti vuosi sitten keväällä. Kamppailulajeja harrastava al Gangaray oli pojan vapaaotteluvalmentaja.

- Pidin häntä kuin olisin kasvattanut omaa poikaa, al Gangaray kertoo ja sanoo nähneensä pojasta kuvan taistelijan vaatteissa.

- Muutama kuukausi sitten hän oli vielä hengissä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.
"Pessimismin suomenkielinen synonyymi on elämän kokemus."
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

MTV kirjoitti:http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... et/5254180

SK: Suomalaisille Isis-taistelijoille
täydet Kela-tuet


KOTIMAA JULKAISTU 07.08.2015 09:23

Isisin riveihin liittyneille Suomalaistaistelijoille maksetaan yhä täysiä Kelan tukia, kertoo Suomen Kuvalehti.

Kelalta saatuja tukia saa, jos oleskelu ulkomailla kestää alle vuoden. Kaikki tuet voidaan maksaa tällöin aivan tavalliseen tapaan. Etuuksiin kuuluu muun muassa eläkkeitä, lapsiperheen tukia ja sairausvakuutukseen kuuluvia etuuksia.

Etuuksien ehtona on ainoastaan Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. Käytäntö koskee kaikki EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisia maita. Koko perheen lähtiessä mukaan, perhe-etuuksien maksaminen voi jatkua myös tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana.

Lapsilisät ja äitiysavustus toimivat normaalisti. Ainoastaan äitiyspaukkauksia Syyriaan ei lähetetä. Sen sijasta perhe voi saada 140 euron verottoman rahasumman.

Etuuden saamiseksi edellytysten on kuitenkin oltava samalla tavalla kunnossa kuin kaikkialla Suomessakin asuvilla henkilöillä, Kelan toimeentuloturvaosaston lakimies Henna Huhtamäki kertoo Suomen Kuvalehdelle.

Suomen laissa ei siis ole pykälää, joka estäisi terroristijärjestöön kuuluvien tukien maksun. Yhteensä Suomesta on Syyriaan lähtenyt noin 70 henkilöä, ja heistä vain parikymmentä on palannut takaisin.

Alueelle kuluneen vuoden aikana matkustaneista kaikki ovat matkustaneet sinne taistelutarkoituksessa. Suomen kansalaisia heistä on kaksi kolmasosaa ja osalla on kaksoiskansalaisuus. Joukossa on myös kokonaisia perheitä.

Myöskään terroristijärjestöön liittyminen ei ole Suomessa rikos. Viranomaisilla on tiedustelutietoa henkilöiden tekemisistä Syyriassa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

SK: Suomalaisille Isis-taistelijoille maksetaan täydet Kelan tuet

Syyriassa tai Irakissa Isisin riveissä sotiminen ei vaikuta Kelan myöntämiin etuuksiin, uutisoi Suomen Kuvalehti.

Suomesta oli helmikuuhun mennessä Supon mukaan lähtenyt yli 60 ihmistä Isis-alueelle.

Suomen Kuvalehti kertoo, että jos oleskelu ulkomailla kestää alla vuoden, esimerkiksi eläkkeet, lapsiperheen tuet, kuten lapsilisät ja äidin saama äitiysavustus sekä sairasvakuutukseen kuuluvat etuudet, esimerkiksi sairaanhoidon korvaukset, maksetaan normaalisti.

Näiden tukien ehto on, että ihminen kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Äitiyspakkauksia ei Syyriaan lähetetä.

Iltalehti uutisoi jo vuonna 2014, että myös terroristeille myönnetään Kelan etuudet normaalisti.

Se, että kuuluu terroristijärjestöön ei ole syy lopettaa Kelan sosiaalietuuksia, kirjoittaa Suomen Kuvalehti. Etuusasiat tarkastellaan lainsäädännön kautta.
- Meillä ei ole lainsäädännössä mitään perusteita lakkauttaa jokin etuus sen vuoksi, että henkilö tekee ulkomailla asioita, jotka voitaisiin tulkita rikokseksi, Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosaston lakimies Henna Huhtamäki sanoo lehden haastattelussa.

YK:n tekemän raportin mukaan vuonna 2015 eri islamistiryhmiin Syyriassa ja Irakissa oli liittynyt jo 25 000 ulkomaalaista.

Supon mukaan helmikuussa Suomesta Isis-alueelle oli lähtenyt yli 60 ihmistä.

ILtalehti
Perjantai 7.8.2015 klo 10.15

Kansanedustaja Mikko Kärnä: Terroristien sosiaalituet katkaistava

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) jättää hallitukselle kirjallisen kysymyksen Suomesta ulkomaille sotimaan lähteneiden sosiaalietuuksista.

Suomen kuvalehti kertoi perjantaina, että jos oleskelu ulkomailla kestää alle vuoden, lähes kaikki sosiaalietuudet voidaan maksaa tavalliseen tapaan. Kansaneläkelaitoksella ei ole perusteita peruuttaa tukia sen vuoksi, että sosiaaliturvaan oikeutettu tekee ulkomailla rikoksia tai rikoksiksi tulkittavia asioita.

Helmikuuhun mennessä Suomesta on Supon mukaan lähtenyt terroristijärjestö Isisin hallitsemille alueille yli 60 ihmistä.

Mikko Kärnän mukaan Suomi on näin välillisesti mukana tukemassa terroristijärjestön toimintaa maksattamalla sosiaalietuuksia sen toimintaan osallistuville terroristeille.

"Voitaisiin harkita esimerkiksi mahdollisuutta, jossa Supolle myönnettäisiin oikeus tukien katkaisemiseen tapauksissa, joissa maasta lähteneen henkilön epäillään osallistuvan terroristijärjestön toimintaan", Kärnä toteaa lähettämässään tiedotteessa.

Kärnä kertoo tiedotteessa jättävänsä kirjallisen kysymyksen asiasta kun on seuraavan kerran Helsingissä tulevalla viikolla.

Helsingin Sanomat
KOTIMAA 7.8.2015 13:44

Vitun Kärnä, saatanan natsi, rasisti... Ei mulla muuta. Kunhan kirjoitin vihervasemmiston ajatuksia Kärnästä.

Miksei esim. kansanedustaja Olli Immonen (ps) tee tälläisiä ulostuloja, vaan meuhkaa jostain yhtenäiskulttuurista - jollaista ei ole koskaan ollut, eikä tule.

Mutta te työtä tekevät ja muutoinkin raskautetut; tehköää työtä, maksakaa veroja, jotta ISIS saa varoja ja jotta voivat taas levittää kauhua & terroria ja sitä kautta lisää pakolaisia tjsp ja joista osa voi lähteä taistelemaan ISIS-riveihin sosiaaliavustusten turvin.
- Näin se yhteiskunta näemmä toimii.

Toisaalta... Hmmm... Kela voi keskittyä todellisiin rikollisiin ja pyytää "liikaa tienaavilta" opiskelijoilta rahaa takaisin vaikka ulosoton kautta ja tekemällä heistä maksuhäiriömerkinnän.

Heistä, jotka haluaisivat tehdä työtä ja rahoittaa osin sillä opintonsa - heidän päälleen syljetään, mutta kun kyseessä on mehmetti, joka paskat nakkaa koulutuksesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta, niin heille Kela maksaa kaiken. Viimeisen päälle.

Ja Kela sen kuin valittaa että asialle ei vaan voi mitään. Ei yhtään mitään.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Doctor Lecter kirjoitti: Äitiyspakkauksia ei Syyriaan lähetetä.
No sehän tästä puuttuisikin vielä, muutenhan suomalainen Kela auttaa kaikkia ympäri maailman. Minun mielestäni, tuota ulkomailla oleskelun rajaa pitäisi pudottaa 3 kuukauteen vuodessa, koskien myös suomalaisia eläkeläisiä, jotka paistattelevat ulkomailla suomalaisten verorahoilla.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

fbiagentti kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti: Äitiyspakkauksia ei Syyriaan lähetetä.
Minä en kirjoittanut äitiyspakkauksien lähettämisistä, vaan sen teki Suomen Kuvalehti. Lainauksissa pitää muistaa että keneltä.
fbiagentti kirjoitti:No sehän tästä puuttuisikin vielä, muutenhan suomalainen Kela auttaa kaikkia ympäri maailman. Minun mielestäni, tuota ulkomailla oleskelun rajaa pitäisi pudottaa 3 kuukauteen vuodessa, koskien myös suomalaisia eläkeläisiä, jotka paistattelevat ulkomailla suomalaisten verorahoilla.
Tämä on ensisijaisen tärkeää, mutta sinulla siihen menee vielä aikaa - ainakin siitä päätellen kun kuvasi tänne lähetit... Ketjusta "Kaksi ihmistä löydettiin kuolleena Helsingistä", sivu 17. http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=240
fbiagentti kirjoitti:
th1rt33n kirjoitti: Palaan asiaan kun herään, eli ilman herätyskelloa tai muuta sun elämään kuuluvaa häiritsevää elementtiä. Puss,
Nukun pitkään, nautin koulun kesälomasta, syksyllä alkaa minulle tärkeä ysiluokka.

Kuva
Että waude mikä juttu ja kyllä sinä alaikäisenä tarvitset KoivuniemenHerraa, että pysyt nuhteessa...
---------------------------------

Kela-maksut Isisille: "Porsaanreikä tukittava"

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) haluaa selvittää, miten sosiaalitukien maksaminen terroristijärjestöissä taisteleville suomalaisille voidaan lakkauttaa.

Syyriassa tai Irakissa Isisin riveissä sotiminen ei vaikuta Suomen kansaneläkelaitoksen eli Kelan myöntämiin etuuksiin. Iltalehti uutisoi jo vuonna 2014, että myös terroristijärjestöihin liittyville henkilöille maksetaan Kelan etuudet normaalisti.

Kun oleskelu ulkomailla kestää alla vuoden, niin esimerkiksi eläkkeet, sairasvakuutukseen kuuluvat etuudet sekä lapsiperheen tuet kuten lapsilisät ja äitiysavustus maksetaan normaalisti. Tukien saamisen ehtona on, että ihminen kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Äitiyspakkauksia ei Syyriaan lähetetä.

Käytännössä siis terroristikin saa Kelalta tukea, jos tämä vain kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) mukaan lakimuutosta tukien päättämiseksi ei ole toistaiseksi vireillä. Hän aikoo kuitenkin vaatia selvitystä asiassa.
- Aion laittaa porukan selvittämään, miten saadaan tällainen porsaanreikä tukittua, Mäntylä sanoo Iltalehdelle.

Hänen mukaansa virkamiestyönä tullaan tekemään selvitys, jossa tarkastellaan lakimuutoksen tarvetta ja ulkomaille maksettavia sosiaalietuuksia. Mäntylä sanoo, että porsaanreikä on tukittava. Hänen mukaansa työ on haastava, koska on sovitettava yhteen monenlaista lainsäädäntöä ja asia koskee useampaa ministeriötä.
- Kyseessä ei ole mittava joukko, mutta kyse on myös eettisistä kysymyksistä, Mäntylä sanoo.

Nyt tukien maksun päättäminen esimerkiksi Isisin joukkoihin lähteneille suomalaisille on lähes mahdotonta.
- Meillä ei ole lainsäädännössä mitään perusteita lakkauttaa jokin etuus sen vuoksi, että henkilö tekee ulkomailla asioita, jotka voitaisiin tulkita rikokseksi, Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosaston lakimies Henna Huhtamäki sanoo Suomen Kuvalehden haastattelussa.

YK:n tekemän raportin mukaan vuonna 2015 eri islamistiryhmiin Syyriassa ja Irakissa oli liittynyt jo 25 000 ulkomaalaista. Suojelupoliisin mukaan helmikuussa Suomesta Isis-alueelle oli lähtenyt yli 60 ihmistä.

YK on julkaissut vuonna 2001 päätöslauselman 1373, jonka mukaan kaikkien sen jäsenmaiden tulee taistella terrorismin eri muotoja vastaan. Päätöslauselma koskee siis myös Suomea. Päätöslauselman mukaan jäsenvaltioiden tulee muun muassa kriminalisoida terroristien aktiivinen ja passiivinen avustaminen.

Vaatimus vuosi sitten

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen vaati jo viime vaalikaudella vajaa vuosi sitten, että Suomen on lopetettava sosiaalitukien maksaminen terroristijärjestön toimintaan osallistuville. Hän piti käsittämättömänä, että Suomi voi maksaa sosiaalitukia terroristijärjestön toimintaan osallistuville.
- Eihän siinä ole mitään järkeä. Ei se ainakaan minun oikeustajuuni mene. Uskon, että aika moni suomalainen on kanssani samaa mieltä, Raatikainen totesi tuolloin Iltalehdelle.

Raatikainen sanoo, että terroristijärjestöjen toimintaan osallistuvat voivat loukkaantua taisteluissa, jolloin "meidän pitää vielä hoitaa heidät kuntoon".
- Samaan aikaan YK:n hommissa loukkaantuneiden on vaikea saada valtiokonttorista korvauksia, vaikka he ovat olleet oikeissa tehtävissä Suomen asialla, Raatikainen totesi.
Iltalehti
Perjantai 7.8.2015 klo 20.52

Eihän tästä ole kuin vajaa vuosi kun SDP:n kansanedustaja ehdotti Suomeen palaaville ISIS-taistelijoille kuntoutusta. Se ei riittänyt demarille, että Kela osallistuu terrorismin rahoittamiseen, vaan lisää olisi pitänyt antaa. Halvemmaksi tulisi antaa jokaiselle Suomeen palaavalle "taistelijalle" nappi otsaan ja potkaista monttuun.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Brittilehti: Tarkka-ampuja pelasti isän ja 8-vuotiaan pojan Isisin kurkunleikkaajalta juuri ennen teloitusta

Julkaistu: 10.8. 21:32

SAS:n tarkka-ampujasta on tullut englantilaisten uusi sankari.
Special Air Servicen eli Britannian maavoimien erikoisjoukkojen tarkka-ampuja pelasti miehen ja tämän nuoren pojan Syyrian autiomaassa vain hetki ennen kuin Isis-terroristijärjestön jäsen olisi teloittanut heidät, kertoo Daily Express.

SAS:n sotilas ampui teloittajan ja kaksi muuta Isisin jäsentä ennen kuin nämä ehtivät murhata miehen ja pojan.

Mies ja poika kuuluivat shia-muslimeihin, joita Isis pitää vääräuskoisina.

SAS:n joukot eivät olleet paikalla sattumalta. Daily Expressin lähteiden mukaan irakilainen vakooja oli paljastanut erikoisjoukoille Isisin suunnittelevan teloituksia syyrialaisessa kylässä, lähellä Turkin rajaa.

SAS:n joukkojen saapuessa paikalle useita shioja oli jo ehditty murhata ja maassa makasi lukuisia päättömiä ruumiita, Daily Express kertoo.

Sotilaslähteiden mukaan SAS:n yksikkö saapui syyrialaiskylän ulkopuolelle juuri, kun Isisin järjestämä oikeudenkäynti oli käynnissä. Kylän asukkaat oli kerätty aseilla uhkaamalla aukiolle seuraamaan teloituksia.

Erikoisjoukot eivät uskaltaneet tilata ilmaiskua, sillä he pelkäsivät aiheuttavansa useiden siviilien kuoleman. Sen sijaan he päättivät käyttää ryhmän tarkka-ampujaa, vaikka matkaa kylään oli noin kilometrin verran.

– Maassa makasi jo päättömiä ruumiita. Sotilaat näkivät kiikareilla, kuinka kyläläiset pelkäsivät ja itkivät. Mies ja nuori poika oli raahattu väkijoukon eteen ja heidät oli pakotettu polvilleen, eräs lähde kertoi Daily Star Sundaylle.

– Pitkä partasuinen mies veti esiin pitkän veitsen. Hän alkoi huutaa ja potkia miestä ja poikaa. Teloitettavien molemmilla puolilla seisoi aseistautunut Isisin jäsen. Erikoisjoukkojen sotilas ampui teloittajan vain hetkeä ennen kuin hän olisi katkaissut uhrinsa kaulan.

Tilanne kylän aukiolla pysähtyi.

– Kaikki vain tuijottivat hämmästyneinä. Tarkka-ampuja jatkoi. Hän ampui kaksi muuta Isisin terroristia. Joku väkijoukosta tunkeutui esiin ja vapautti sidotun miehen ja pojan. Terroristit pakenivat paikalta lava-autolla, lähde kuvailee.

Britannian erikoisjoukot ovat taistelleet irakilaisten ja syyrialaisten Isisin vastaisten ryhmittymien rinnalla jo yli vuoden verran.
Mikko Juuti
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 59584.html
Vastaavia uutisia saisi tulla enemmänkin...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ut/5263420
Isisin seksiorjien järkyttävät kohtalot – "Hän rukoili aina ennen kuin raiskasi minut"

Ulkomaat Julkaistu 14.08.2015 22:08

Ennen kuin Isis-taistelija raiskasi 12-vuotiaan tytön, hän selitti tytölle, että hänen tekonsa ei ole syntiä. Tyttö ei ollut islaminuskoinen, joten Koraani ei ainoastaan antanut miehelle oikeutta raiskata tyttöä, vaan se hyväksyi ja kannusti siihen, uutisoi The New York Times.

Mies sitoi tytön kädet ja laittoi hänelle suukapulan. Mies polvistui sängyn viereen ja rukoili. Sitten hän nousi tytön päälle.

Kun mies oli saanut tarpeekseen, hän polvistui uudestaan rukoilemaan. Näin raiskauksesta tuli miehen mielestä osa hänen uskontonsa harjoittamista ja sille omistautumista.

– Sanoin hänelle yhä uudestaan ja uudestaan, että minua sattuu ja pyysin häntä lopettamaan, kertoo The New York Timesille haastattelun antanut uhri.

The New York Timesin mukaan uhrin lantio oli niin pieni, että aikuinen mies saisi kiedottua kätensä kokonaan sen ympärille.

– Hän kertoi minulle, että islamin mukaan hänen on sallittua raiskata toisen uskontokunnan edustaja. Hän sanoi, että minun raiskaamiseni vie hänet lähemmäs Jumalaa, tällä hetkellä pakolaisleirillä perheensä kanssa oleva tyttö kertoo.

Tyttö karkasi 11 kuukauden vankeuden jälkeen.

Jesidi-yhteisö Isisin kohteena

Irakissa vähemmistöön kuuluvan eettis-uskonnollisen jesidi-heimon naisten ja tyttöjen systemaattinen raiskaaminen alkoi, kun Isis ilmoitti palauttavansa orjuuden.

Jesideihin kuuluvien naisten kauppaaminen on yhtäjaksoista. Naisia ja tyttöjä pidetään varastoissa ja kuulusteluhuoneissa, joissa heitä tutkitaan ja niin sanotusti "korvamerkitään".

Yhteensä 5270 jesidiä kaapattiin viime vuonna. Jesidi-yhteisöjen johtajien mukaan ainakin 3144 naista on edelleen vankina.

Isis on kehittänyt yksityiskohtaisen byrokratian, jossa seksiorjuuden säännöt selvennetään. Byrokratian kiemuroihin kuuluvat muun muassa Isisin omien tuomioistuinten valtuuttamat kauppakirjat, joita käytetään ihmiskaupassa.

Naisten kauppaaminen on kehittynyt myös tehokkaaksi keinoksi rekrytoida muslimimiehiä Isisin riveihin – muslimimiehet kun eivät voi harrastaa seksiä vapaasti konservatiivisen yhteisönsä sisällä.

Isisiin liityttyäänkin miehet jatkavat uskonnon harjoittamista, sillä raiskausta pidetään "uskonnollisena rituaalina".

Miehet ammutaan nopeasti

The New York Timesin mukaan naisten seksuaalisen orjuuttamisen voi laskea alkaneen elokuun 3. päivä vuonna 2014. Tuolloin Isis-taistelijat valloittivat pieniä kyliä, jotka ovat jesidien kotialueita.

Ensin kaikki luulivat, että laaksossa olevien kylien valloittaminen on vain osa Isisin tavoitetta laajentaa omaa reviiriään. Hyvin pian selvisi, että heidän alkuperäinen tarkoituksensa oli jotain aivan muuta.

Sieppauksesta selvinneet kertovat, että naiset ja miehet erotettiin toisistaan jo tunti sen jälkeen, kun Isis valloitti kylät.

Nuoria poikia käskettiin nostamaan paidat ylös. Jos heillä oli kainalokarvoja, heidät määrättiin liittymään vanhempien veljien ja isiensä joukkoon.

Kylä kylältä, miehet ja vanhemmat pojat joko ajettiin tai marssitettiin läheisille pelloille. Siellä heidät pakotettiin makaamaan maahan ja heidät kaikki ammuttiin.

Naiset, nuoret tytöt ja lapset raahattiin lava-autoihin.

– Hyökkäys alueelle oli tarkoitettu yhtä paljon seksiorjien kuin uuden alueen hankkimiseen, kertoo Chicagon yliopiston jesidi-heimon asiantuntija Matthew Barber.
Naiset lastattiin busseihin

15-vuotias, siepattu tyttö kertoo hänen yhdeksänhenkisen perheensä yrittäneen paeta alueelle tulleita Isis-taistelijoita. Heidän autonsa kuitenkin ylikuumeni vuoristossa ja he jäivät kiinni.

Tyttö kertoo kuinka hän, hänen äitinsä ja hänen 14-, 7- ja 4-vuotiaat siskonsa seisoivat avuttomina auton vieressä, kun saattue raskaasti aseistettuja Isisin miehiä saartoi heidät.

– Taistelijat erottivat miehet ja naiset välittömästi. Kun taistelijat veivät meidät naiset autoille, he erottivat minut äidistäni. Nuoret, naimattomat naiset pakotettiin busseihin. Bussiin tuli niin paljon naisia, että meidän täytyi istua toistemme sylissä.

Kun bussit lähtivät liikkeelle, naiset huomasivat, että ikkunat oli peitetty verhoilla. Ikkunat peitettiin, koska autossa kuljetettavilla naisilla ei ollut burkaa, eikä heidän kasvojaan oltu peitetty huiveilla.

Tyttö kertoo, että hänet vietiin kuuden tunnin ajomatkan päähän Irakiin Mosulin kaupunkiin, jossa naiset siroteltiin eri rakennuksiin.

Naisia pidettiin vankeudessa päiviä tai jopa kuukausia. Sen jälkeen heidät lastattiin busseihin ja heidät lähetettiin pienemmissä ryhmissä Syyriaan tai toisille alueille Irakin sisällä. Noilla alueilla heidät myytiin seksiorjiksi.

– Kaikki oli 100-prosenttisesti suunniteltua. Puhuin puhelimessa ensimmäisen perheen kanssa, joka saapui Mosuliin. Rakennukset oli valmisteltu heille. Siellä oli patjoja, lautasia ja muita keittiövälineitä, kertoo jesidi-yhteisön aktivisti Khider Domle The New York Timesille.

Tarkka kirjanpito orjista

Kaikki sieppauksesta selvinneet ovat kertoneet, että ensimmäisenä Isis-taistelijat suorittavat laskennan, jossa he näkevät, paljonko heillä on kauppatavaraa.

15-vuotias siepattu tyttö muistelee, että hänen kanssaan saman hallin marmorilattialla istui noin 1300 nuorta tyttöä – kaikki samalla tavalla siepattuja.

Kaikki tuosta tilanteesta selviytyneet kertovat, että Isis-taistelijat kävelivät sisään, pitäen käsissään nimikirjaa. Taistelijat käskivät tyttöjä seisomaan. Jokaisen täytyi kertoa heidän etunimensä, toinen nimensä, sukunimensä, ikänsä, kotikylänsä, onko hän naimisissa tai onko hänellä lapsia.

Kahden kuukauden jälkeen taistelijat alkoivat siirtää nuoria naisia ensimmäisestä kohteesta toiseen. Ne, jotka kieltäytyivät lähtemästä, raahattiin ulos hiuksista.

Parkkipaikalla odottivat taas samat bussit. 15-vuotiaan tytön mukaan hänet ja 24 muuta nuorta tyttöä vietiin armeijan tukikohtaan Irakiin.

Parkkipaikalla hän myös kuuli sanan "sabaya" ensimmäistä kertaa.

– He nauroivat ja pilkkasivat meitä. He sanoivat meidän olevan heidän sabayansa. En tiennyt mitä se sana tarkoittaa, tyttö kertoo.

Myöhemmin paikallinen Isisin päällikkö selitti, että se tarkoitti orjaa.

– Hän sanoi, että Taus Malik, joka on yksi jesidien seitsemästä enkelistä, ei ole Jumala. Hän sanoi, että Taus Malik on paholainen, ja kuuluin heille, koska palvoin paholaista. Hän sanoi, että he voivat myydä minut ja käyttää minua parhaaksi katsomallaan tavalla.
Nuoret ja kauniit ostetaan ensimmäisinä

Isisin julkaiseman verkkolehden artikkelissa tehdään selväksi, että jesideillä ei ole mahdollisuutta maksaa "veroa", jolla he voisivat ostaa vapautensa. Juutalaisilla ja kristityillä on tällainen mahdollisuus.

– Sieppaamisen jälkeen jesidi-naiset ja lapset jaettiin Isis-taistelijoiden kesken, mutta ennen sitä viidesosa orjista kuljetettiin Isisin johdolle, joka erotti naiset, The New York Times kertoo Isisin verkkojulkaisussa lukeneen.

Nuorimmat ja kauneimmat naiset ja tytöt ostettiin heti ensimmäisinä viikkoina heidän sieppaamisensa jälkeen. Muut – etenkin vanhemmat, naimisissa olevat naiset – kuvailevat, kuinka heitä kuljetettiin paikasta toiseen. He viettivät kuukausia selleissä, kunnes lupaava ostaja tarjosi heistä jotain.

Naisia ja tyttöjä ostelivat myös "tukkukauppiaat", jotka kuvasivat naiset, antoivat heille numerot ja mainostivat heitä potentiaalisille ostajille. Kuvien reunaan kirjoitetaan arabiaksi "Sabaya numero 1", "Sabaya numero 2".

Siepatut naiset kertovat, että kun omistaja myy naisen toiselle ostajalle, tulee heidän tehdä orjasta uusi kauppakirja – aivan kuin tavallisestikin kauppatavaraa ostettaessa tehdään.

Samaan aikaan orjat voidaan myös vapauttaa. Tämä onkin luonut erikoisen pakoreitin naisille.

Viime kuussa vapaaksi päässyt 25-vuotias nainen kuvailee, kuinka hänen libyalainen isäntänsä antoi hänelle eräänä päivänä laminoidun paperinpalan. Mies selitti, että hänen itsemurhapommittajan koulutuksensa on päättynyt, ja hän aikoo räjäyttää itsensä. Sen vuoksi hän päätti vapauttaa orjansa.

Tytöt viedään orjamarkkinoille

Joissain rakennuksissa, joihin naiset vietiin, oli myös eräänlainen katseluhuone.

– Kun he veivät meidät noihin rakennuksiin, he sanoivat meidän saapuneen "Sabaya-marketille". Ymmärsin, että olimme tulleet orjamarkkinoille, kertoo 19-vuotias ihmiskaupan uhri.

Hän arvioi, että hänen kanssaan samassa rakennuksessa oli ainakin 500 naimatonta naista ja tyttöä. Hänen mukaansa nuorimmat olivat 11-vuotiaita.

Kun ostajat saapuivat, tytöt vietiin yksi kerrallaan erillisiin huoneisiin.

– Emiirit (arabimaailmassa korkeaa asemaa ilmaiseva arvonimi) istuivat seinää vasten ja kutsuivat meitä nimeltä. Meidän täytyi istua tuoliin, kasvot heihin päin. Ennen kuin menimme seuraavaan huoneeseen, he ottivat meidän huivimme ja kaiken muun, millä olisimme voineet peittää itsemme, 19-vuotias uhri kertoo.

– Kun oli minun vuoroni, he pakottivat minut seisomaan neljä kertaa. Minun täytyi pyöriä ympäri heidän edessään.

Siepatut pakotettiin myös vastaamaan intiimeihin kysymyksiin. Heidän piti muun muassa kertoa heidän viimeisimpien kuukautistensa tarkka päivämäärä.
Isisillä on vain yksi kielto seksin suhteen

Vähän aikaa sitten Isis teki selväksi, että seksi kristittyjen ja juutalaisten naisten kanssa on myös sallittua. Oikeastaan ainoa kielto on seksin harrastaminen raskaana olevan orjan kanssa.

Isisin ohjekirjassa sanotaan, että omistajan täytyy odottaa, että siepatulla on ensimmäiset kuukautiset. Näin hän voi olla varma, ettei naisen kohdussa ole mitään.

Jesidit

The New York Timesin haastattelemista 21 naisesta ja tytöstä ainoastaan jo sieppaushetkellä raskaana olleet naiset eivät tulleet raiskatuiksi. Myös ne naiset, joilla oli vaihdevuodet, säästyivät raiskaukselta.

Muutoin Isisillä ei näytä olevan minkäänlaisia rajoja sille, millainen seksuaalinen kanssakäyminen on sallittua: esimerkiksi lasten raiskaaminen on hyväksyttyä. Isis-taistelijoita ohjeistetaan näin: "On hyväksyttyä olla yhdynnässä naispuolisen orjan kanssa, vaikka hän ei olisi vielä saavuttanut teini-ikää. Hänen kroppansa täytyy kuitenkin olla sopiva yhdyntään".

34-vuotias jesidi-nainen, joka myytiin saudisotilaalle, kuvailee, että häntä kohdeltiin paremmin kuin miehen 12-vuotiasta orjaa. Vaikka nainen raiskattiin jatkuvasti, tunsi hän itsensä onnekkaaksi, sillä 12-vuotias tyttö raiskattiin päivittäin huolimatta siitä, että hänestä vuosi rajusti verta.

– Mies tuhosi hänen kroppansa. Tyttö sai pahan tartunnan. Isis-taistelija kysyi minulta jatkuvasti, miksi tyttö haisee niin pahalle. Kerroin, että hänellä on infektio sisällään, ja häntä pitäisi hoitaa, nainen kertoo.

Mies ei kuitenkaan välittänyt infektiosta, vaan jatkoi samaa kuin aiemmin: hän rukoili ensin ja raiskasi tytön sen jälkeen.

– Sanoin hänelle, että tyttö on todella nuori. Hän vastasi, ettei hän ole tyttö vaan orja, ja hän tietää täsmälleen, miten seksiä harrastetaan. Loppuun hän lisäsi, että tytön kanssa seksin harrastaminen miellyttää Jumalaa.

Jutun kommentointimahdollisuus poistettu asiattomien kommenttien vuoksi.
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3723
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

URSA kirjoitti:http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ut/5263420
Isisin seksiorjien järkyttävät kohtalot – "Hän rukoili aina ennen kuin raiskasi minut"

Ulkomaat Julkaistu 14.08.2015 22:08

Ennen kuin Isis-taistelija raiskasi 12-vuotiaan tytön, hän selitti tytölle, että hänen tekonsa ei ole syntiä. Tyttö ei ollut islaminuskoinen, joten Koraani ei ainoastaan antanut miehelle oikeutta raiskata tyttöä, vaan se hyväksyi ja kannusti siihen, uutisoi The New York Times.

Luin tuon New York Timesin paperiversiojutun aiheesta täällä: Ihan ok tuo käännös.
ISIK:sen perseilyillä, jotka he vauvanräjayttämisineen, hyvin perustelevat koraanin ja muuiden islamiin liittyien kirjoitusten
säännöillä on ollut täällä sellainen vaikutus, että muslimit itsekin ovat alkaneet kyseenalaistaa islamia ja luopua siitä.

Saman tempun (siis islamin jättämisen) jos tekee vaikka Syyriassa, niin ISIS - porukat leikkaavat pään irti:

http://shoebat.com/2015/07/28/man-decla ... is-corpse/
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
kells0n
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: To Elo 27, 2015 9:46 am

Re: ISIS / ISIL

Viesti Kirjoittaja kells0n »

http://www.dailydot.com/politics/isis-r ... ve-stream/
https://www.youtube.com/watch?v=p72PmupUfsg

Eli siis tuntemattomat tahot olivat ilmeisesti saaneet 7 ISIS-taistelijaa vangikseen, ja suunnitelmana oli striimata DeepWebissä katsojille ympäri maailmaa ainakin 2 taistelijan kidutus ja teloitus. Lukuisten katsojamäärien vuoksi kuitenkin heikko yhteys petti ja ilmeisesti kukaan ei tiedä miten kävi.

Tässä pari screencapia;
http://s18.postimg.org/62mbb5tzt/1440693796729.png
http://s24.postimg.org/dw8cmxe2t/14939393293.jpg
Vastaa Viestiin