Isku ranskalaislehden toimitukseen

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Terrorismitutkija: Eurooppa kestää terroria – Suomessa surmataan vuosittain enemmän kuin terrori-iskut Euroopassa vajaan 10 vuoden aikana

Terrorismia voi yrittää hallita, mutta sitä ei voida kokonaan estää, sanoo Helsingin yliopiston asiantuntija. Terroriteot poikkeavat hänen mukaansa esimerkiksi järjestäytyneestä rikollisuudesta huomiohakuisuudellaan.

Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki kyseenalaistaa Euroopan päättäjien reaktiot viime aikaisiin terrori-iskuihin.

Malkin mukaan päätöksentekijöiden suhteellisuudentaju on iskujen seurauksena vaarassa hämärtyä.
– Euroopassa aletaan jo kolkutella niitä rajoja, paljonko tähän uhkaan kannattaa kiinnittää huomiota ja suunnata resursseja, Malkki sanoi maanantaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Malkki peräänkuuluttaa laajaa poliittista keskustelua siitä, miten terrorismin vastaista toimintaa halutaan kehittää.
– On hyvin tyypillistä, että paineita kohdistuu siihen miten luoda tiukempaa lainsäädäntöä. Sen suhteen pitäisi olla kriittinen, hän sanoo.

Tutkijan mukaan yksi vaarallisimmista terrorismin aiheuttamista vahingoista on ylireagointi.
– Oikeastaan terrorismissa vaarallisinta on se, että se voi alkaa viedä resursseja ylimitoitetusti siihen nähden, kuinka paljon se loppujen lopuksi uhkaa kansalaisten turvallisuutta, Malkki sanoo.

Hän huomauttaa, että Suomessa kuolee vuosittain henkirikoksiin keskimäärin enemmän ihmisiä, kuin Euroopassa on kuollut terrori-iskuissa vuonna 2005 Lontoossa tehtyjen iskujen jälkeen.

Malkki muistuttaa, että Euroopan historiassa on esimerkkejä yhteiskuntien terrorisoinnista.
– Eurooppalaiset yhteiskunnat kestävät sen, jos terrori-iskuja silloin tällöin tapahtuu. Belgiassakin oli 1980-luvulla kausi, jolloin kuolonuhreja vaatineita iskuja tapahtui lähes viikoittain pidemmän aikaa, ja me emme enää itse asiassa muista sitä, Malkki sanoo.

Malkin mielestä eurooppalaisten olisi syytä hyväksyä se, että iskuja saattaa tapahtua.
– Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tehtäisi kaikkea järjen rajoissa olevaa niiden estämiseksi, mutta jos lähdetään sille linjalle, että niitä ei saa tapahtua, niin se on juuri se tilanne, jossa ylilyönteihin saatetaan päätyä, Malkki sanoo.

Uutista korjattu 19.1. klo 09.45: Tutkijan aiempi väite, jonka mukaan Suomessa kuolisi vuosittain henkirikoksiin noin tuhat ihmistä, oli virheellinen. Oikea määrä on alle sata.


YLE
9.1.2015 klo 9:03 | päivitetty 19.1.2015 klo 9:48

Se mitä Malkki sanoi on siis muutettu: Suomessa tapahtuu muistaakseni tuhat henkirikosta vuodessa. Euroopassa ei kuole lähimainkaan niin paljon ihmisiä terrori-iskuissa...

Tutkija on ollut siinä uskossa ja luulossa, että Suomessa tapetaan 1000 ihmistä vuodessa, mutta YLE:ssä on melko nopeasti huomattu hänen luulosairaus ja asia korjattu. Suomi on siis asukkailleen vaarallisempi kuin Euroopassa tapahtuvat terrori-iskut!?
- Tulipa siinä sitten syyllistettyä oikein kunnolla - varmaan koko viikon tarpeiksi - suomalaiset.

Surkuhupaisaa, että tälläinen turhan tiedon maisteri lähtee suoltamaan moista väitettä ilman tarkistuksia, jotka on helppo tehdä esim. optula.fi sivuilta.

Tutkija suhtautuu terroriin kuin kepposiin. Johtuuko se sitten terrori-iskujen tekijöidne taustoista, esim. lähi-itäläiset tai afrikkalaiset vai unhtiko hän Breivikin, koska ei erikseen maininnut sitä "pahaa oikeistolaista" terroria, vaan otti esiin "taistelijat; vasemmistolaiset sekä musulmaanit".

"Eurooppalaiset yhteiskunnat kestävät sen, jos terrori-iskuja silloin tällöin tapahtuu. Belgiassakin oli 1980-luvulla kausi, jolloin kuolonuhreja vaatineita iskuja tapahtui lähes viikoittain pidemmän aikaa, ja me emme enää itse asiassa muista sitä, Malkki sanoo".

Kyllä kansa sen muistaa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_terrori-iskuista

Erityisen hyvin muistamme Länsi-Saksaa ravistelleen RAF:n suorittamat murhat, kaappaukset ja pommi-iskut. Taustalla vasemmistolaisuus ja arabien mielistely sekä USA-vastaisuus.

Tästä Baader-Meinhoff kepposista tuli viime viikolla: pe 16.1. nelonen klo 23:05:
Der Baader Meinhof Komplex/Saksa-Ranska-Tsekki 2008). Tositapahtumiin perustuva jännitysdraama Saksaa 1970-luvulla pelon otteessa pitäneen terroristiryhmän Punaisen armeijakunnan synnystä, kukoistuksesta ja hajoamisesta.
- Ettemme unohtaisi millaisia ovat vasemmistoanarkistit ja mihin tämä kaikki "pahalla" äärioikeistolla pelottelu oikeasti tähtää. Suomessa heitä edustavat mm. Dan Koivulaakso ja Li Andersson.

Mutta jos tutkija Malkki katsoo, että terrori kuuluu Eurooppaan, niin sitten se kuuluu tänne ja ne uhrit pitää hyväksyä.
- Onhan se kuitenkin paljon vähemmän kuin mitä Suomessa tapetaan vuodessa...

Ei Lontoon ja Madridin iskut mitään, Pariisin kepposesta puhumattakaan. Mutta ne suomalaiset kännitapot. Ne ovat uhka Euroopalle. Vai mitä Leena Malkki?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Erään uhrin muistokirjoitus:

Pariisissa Charlie Hebdo -lehden toimituksen terrori-iskussa, 7. tammikuuta 2015, kuolleista taiteilijoista tunnetuin oli Georges Wolinski, 80. Vuonna 1960 uransa aloittanut Wolinski oli ranskalaisen räävittömän piirroshuumorin suuria veteraaneja.

Wolinski syntyi 28. kesäkuuta 1934 Tunisian pääkaupungissa Tunisissa juutalaiseen perheeseen. Tyytymätön työntekijä murhasi puolalaissyntyisen yrittäjäisän, kun Wolinski oli vain kaksivuotias.

Pikku-Georgesilla oli Tunisissa kaksi suosikkipaikkaa, äidinisän leipomo Chez les nègres ja Sid Abdel Aguèchen prostituutiokorttelit. Wolinski sai myös ensikosketuksensa sarjakuviin, joita amerikkalaissotilaat toivat mukanaan.

Wolinskilla oli siis jo värikäs menneisyys, kun hän 1946 muutti äitinsä kanssa Ranskaan.

Piirtäjänuransa Wolinski aloitti kuvittamalla koululehteä. Hän aloitti 1952 arkkitehtuuriopinnot, mutta keskeytti ne ja keskittyi piirtämiseen. Wolinski alkoi 1960 piirtää vastaperustettuun Hara-Kiri -lehteen poliittiseroottisia pila- ja sarjakuvia.

Hara-Kiri kutsui itseään "typeräksi ja ilkeäksi lehdeksi". Sen muita tunnettuja piirtäjiä olivat muun muassa Roland Topor, Reiser ja Cabu (Jean Cabut, joka myös joutui terroristien uhriksi keskiviikkona).

Hara-Kiri pilkkasi alatyylisesti yhteiskunnan instituutioita politiikasta kirkkoon. Hallitus kielsi sen julkaisemisen väliaikaisesti vuosina 1961 ja 1966.

Vuonna 1970 Hara-Kiri irvaili edellisenä vuonna eronneen presidentti Charles de Gaullen kuolemalla. Seurauksena sisäministeriö kielsi lehden pysyvästi.

Wolinski ja kumppanit perustivat heti perään Charlie Hebdon, joka jatkoi samalla linjalla. Vuosina 1970–81 Wolinski työskenteli Charlie Hebdon päätoimittajana. Vuonna 1981 lehti lakkasi ilmestymästä talousvaikeuksien vuoksi, mutta heräsi taas henkiin 1992.

Wolinski oli siis mukana Charlie Hebdon ja sen edeltäjän koko historian ajan. Lehden pilkkakirves iski islamin ohella muun muassa juutalaisuuteen, katoliseen kirkkoon, äärioikeistoon, politiikkaan, seksiin ja kaikenlaiseen tekopyhyyteen.

Uraan mahtui paljon muutakin. Vuoden 1968 opiskelijamielenosoitusten aikaan Wolinski oli mukana perustamassa toista satiirista lehteä L'Enragé.

Vuonna 1977 Wolinski aloitti vasemmistolaisen L'Humanité-sanomalehden poliittisena pilapiirtäjänä. Hänen pilapiirroksiaan ilmestyi myös muun muassa Libérationissa ja Paris-Matchissa.

1970-luvulla Wolinski käsikirjoitti eroottista Paulette-sarjakuvaa, jota piirsi Georges Pichard. Sarjasta julkaistiin suomeksi yksi albumi vuonna 1975. Kaikkiaan Wolinski julkaisi noin 80 albumia sarjakuvia ja pilapiirroksia.

Wolinski vieraili Kemin sarjakuvapäivillä vuonna 1989. Tapahtuman teemana oli erotiikka. "Tämän näyttelyn poliisi olisi sulkenut pikaisesti 60-luvun Ranskassa", Wolinski kommentoi näyttelyä, jossa oli itse mukana.

1980-luvun eroottinen sarjakuva ei erityisemmin miellyttänyt Wolinskia.

"70-luvulla kuvasimme seksiä iloisesti ja tuoreesti. Säädyttömyys on hauskempaa kuin eroottisuus", Wolinski sanoi Kemissä.

Ajat muuttuivat Wolinskin pitkän uran aikana. Se mitä 1960-luvulla sensuroitiin, palkittiin myöhemmin. Wolinski sai vuonna 2005 sekä Angoulêmen sarjakuvafestivaalin pääpalkinnon että Ranskan kunnialegioonan jäsenyyden.

Harri Römpötti


http://www.hs.fi/muistot/a1305915553581
Liitteet
Georges Wolinski<br />Pilapiirtäjä s. 28.6.1934 k. 7.1.2015
Georges Wolinski
Pilapiirtäjä s. 28.6.1934 k. 7.1.2015
wolinski.jpg (16.59 KiB) Katsottu 8805 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja aga »

Jännää, että jutkujen pilkkaamisesta yksi piirtäjä Charlie Hebdo-lehdestä sai potkut. Mutta siellä vaan sionisti-jutku-Netanjahu oli teeskennellyssä marssissa mukana muslimeja pilkkaavan "sananvapauden" puolesta, kuten myös Suomea terroristien kohteeksi ajava selfie-hammashirviö Stubb joka ei uskaltanut kertoa että marssi oli järjestettyä feikkiä, eivätkä he oikeasti olleet missään marssissa mukana... Kun tuo Stubb tuota NATO:a niin intoilee, niin kannatan hänet eturintamassa Irakiin pyssyn kanssa taikka Afganistaniin.. voihan sieltä tulla tappavaa luotia selfiepellen kalloon tai ruumiiseen, mutta enpä katso tätä miksikään menetykseksi Suomen valtiolle. :)

http://yle.fi/uutiset/stubb_osallistumi ... ta/7730647 "Stubb: Osallistuminen Pariisin marssiin on rohkea teko valtionpäämiehiltä"

Olette varmasti nähneet kuvat, että valtiopäämiehet oli omana porukkanaan tarkka-ampujien ja turvamiesten ympäröimänä eivätkä todellakaan olleet missään marssissa.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja aga »

Kuva

jaa-jaa
Martin Riggs
Viestit: 619
Liittynyt: Ke Marras 27, 2013 8:14 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja jaa-jaa »

aga: Totta, hyvää mediakritiikkiä sanat vs. todellisuus tuosta marssista.

Yksityiskohtana, onko lähihistoriassa muita tapahtumia, jotka keränneet valtionjohtajia Euroopanlaajuisesti mielenosoitukseen (toki tässä hiukan keinotekoiseen johtajamielenosoitukseen).

En muista ainakaan.

No, eiköhän se tämän tai ensi vuosikymmenen aikana III maailmansota ala. Saadaan uusi järjestys taas pallolle. Sitten porukoilla ei aikaa rähinöidä tai marssia kun uudisrakennetaan Eurooppaa ja Aasiaa raunioista.
Valtakunnansyyttäjä: "Poliisin tekemä väärennös ei ole väärennös, koska se on tehty virkavastuulla."

Kallokuusi
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:09 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Kallokuusi »

VoDKa kirjoitti: Jos et siellä juokse Allahia pilkkaamassa niin tuskin todellista vaaraa on. Tämä on kuitenkin pieni hyökkäys siinä mielessä, että se oli kohdistettu tiettyyn paikkaan ja ihmisiin ja aseinakin on käytetty varsin pienitehoisia tuhovälineitä (vrt. esimerkiksi pommi-isku Lontoon metroon/linja-autoihin). Turisteilla tuskin on mitään hätää nyt eikä ihan heti lähitulevaisuudessakaan, sillä tämä ei kohdistunut heitä kohtaan.
Haha!
Työnnä sakset pilluus, vedä huppu päähän ja painu jonkun sunniapinan persepanopuuksi!

Minä pilkkaan Allahia ja kaikkia sen perkeleen sanansaattajia!

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

JackSparrow kirjoitti: Charlie Hebdon uusin numero ilmestyy keskiviikkona. Lehdessä on profeetta Mohammedia esittäviä piirroksia.

Lehdestä otetaan peräti kolmen miljoonan numeron painos ja se käännetään 16 eri kielelle."

Rättipäät suuttu sit kunnolla. :P
Joku pisti aiemmin ulkomailla tuntemattomalla läpyskällä sit rahoix, vaik pari tyyppii delas? :P

Ja lisää delaa.

Haluanpa muuten nähdä, miten ranskalaiset poliitikot taas kykenevät selittelemään parhain päin vaatimuksensa suvaitsevaisuudesta ja muslimien kunnioittamisesta samalla, kun le groupe aéronaval ja l'Armée de l'air syytävät jenkkien kanssa kovaa paskaa ählämien niskaan Syyrian taivaalta.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Kallokuusi kirjoitti: Haha!
Työnnä sakset pilluus, vedä huppu päähän ja painu jonkun sunniapinan persepanopuuksi!

Minä pilkkaan Allahia ja kaikkia sen perkeleen sanansaattajia!
Kiitän alokas "Kallokusta", joka osasi tiivistää kaiken oleellisen yhteen viestiin.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11299
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja URSA »

JackSparrow kirjoitti:Eikä tuo terokaksikko ollut niitä penaalin terävimpiä kyniä:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201501 ... 5_ul.shtml

"Pariisin terroristit Cherif ja Said Kouachi päätyivät 12- ja 14-vuotiaina maaseutukouluun, kun heidän isänsä kuoli, eikä äiti kyennyt enää huolehtimaan heistä. Françoise Ronfet, nykysin eläkkeellä oleva biologian opettaja toteaa The Timesin haastattelussa, että veljekset olivat hieman heikkolahjaisia.
Se selittää tämän kuvan Cherif Kouachista vuodelta 2008;

Kuva
http://www.dailymail.co.uk/video/news/v ... -2008.html

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3688
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Irvailua aiheesta amerikan malliin:

http://www.youtube.com/watch?v=X_kuC35F06E
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

NahkaSaapas
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: To Loka 09, 2014 5:20 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja NahkaSaapas »

Yle Uutiset 19.7.2015.

http://yle.fi/uutiset/charlie_hebdo_ei_ ... ia/8166421

Charlie Hebdo ei enää julkaise Muhammed-pilakuvia

Lehden päätoimittajan mukaan Charlie Hebdo on tehnyt tehtävänsä ja puolustanut oikeutta saada piirtää mitä tahansa.

Ranskalainen Satiirilehti Charlie Hebdo ei enää julkaise pilakuvia profeetta Muhammedista. Lehden päätoimittajan mukaan Charlie Hebdo on nyt tehnyt työnsä.

Charlie Hebdon päätoimittaja Laurent Sourisseau kertoo saksalaiselle Stern-lehdelle, että lehti on puolustanut oikeutta saada piirtää pilakuvia.

– Olemme piirtäneet Muhammedin puolustaaksemme oikeutta saada kuvata mitä tahansa.

Sourisseau oli Charlie Hebdon toimituksessa tammikuussa, kun huoneeseen hyökkäsi kaksi ääri-islamistia. Sourisseau sai osuman olkapäähänsä, mutta selvisi iskusta esittämällä kuollutta. 12 ihmistä sai surmansa terrori-iskussa.

Terrori-iskun jälkeen julkaistussa Charlie Hebdon kannessa oli kuva itkevästä Muhammedista. Kuvan yläpuolella luki "tout est pardonné" eli "kaikki on annettu anteeksi".

Riss-pseudonyymillä piirroksiaan julkaiseva Sourisseau toivoo, ettei hänen lehteä nähtäisi pelkästään islamin arvostelijana.

– Uskomme vankasti, että meillä on oikeus kritisoida kaikkia uskontoja.

Sourisseau sanoo myös, että kaikista uskonnoista löytyy samoja virheitä, joista islamia usein syytetään. Charlie Hebdo-lehdessä ei siis tulevaisuudessa tulla näkemään irvikuvia islamin profeetasta.

– Olemme tehneet työmme. Olemme puolustaneet oikeutta pilkata.
"Pessimismin suomenkielinen synonyymi on elämän kokemus."

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Charlie Hebdo -satiirilehden toimittaja irtisanoutui – ”Linjasta tullut liian pehmeä ääri-islamisteja kohtaan”

Lehti ei enää aio julkaista pilapiirroksia profeetta Muhammedista.

YKSI ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon toimittajista irtisanoutui perjantaina, koska lehti on hänen mielestään tullut liian pehmeäksi ääri-islamilaisuutta kohtaan, kertoo uutistoimisto AFP.

Zineb El Rhazouin mukaan lehti ei enää uskalla julkaista pilapiirroksia profeetta Muhammedista.

Aseistautuneet miehet hyökkäisivät 7. tammikuuta vuonna 2015 Charlie Hebdon toimitukseen Pariisissa ja tappoivat kaksitoista ihmistä. Heistä kahdeksan oli lehden työntekijöitä. Tekijät huusivat paikalta poistuessaan kostaneensa ”profeetan puolesta”.

”CHARLIE HEBDO kuoli 7. tammikuuta”, El Rhazoui totesi ennen hyökkäyksen vuosipäivää AFP:lle.

Hänen mukaansa lehti noudattaa nyt sitä toimituksellista linjaa, jota ääri-islamistit siltä vaativat ennen toimitukseen tehtyä hyökkäystä. Linjan mukaan Muhammedista ei saa tehdä pilapiirroksia.

El Rhazoui kyseenalaistaa Charlie Hebdon kyvyn muun muassa ”kantaa absoluuttisen vapauden soihtua”.

”Vapaus hinnalla millä hyvänsä oli asia, jota rakastin Charlie Hebdonissa”, hän sanoi AFP:lle.

LEHDEN nykyinen päätoimittaja, pilapiirtäjä Laurent ”Riss” Sourisseau on todennut aiemmin AFP:lle arvelevansa, että ihmiset ovat tulleet aiempaa suvaitsemattomimmiksi Charlie Hebdota kohtaan.

”Jos nyt julkaisisimme lehden kannessa pilapiirroksen profeetta Muhammedista, kuka puolustaisi meitä”, hän totesi.

Hän on aiemmin sanonut, ettei enää piirrä kuvia Mohammedista.

”Olemme tehneet työmme. Olemme puolustaneet oikeutta tehdä pilapiirroksia.”

El Rhazouin mukaan lehden ei pitäisi toimia näin, jotta sen toimittajat eivät kuolleet turhaan.

Helsingin Sanomat
6.1. 17:59

He antoivat pelolle vallan. Muslimit ottivat taas yhden askeleen eteenpäin.

Nizzan iskujen jälkeen Ranskan sosialistinen presidentti Francois Holande: "...että terroristien yritys kylvää väkivaltaa ja epäsopua ranskalaisten keskuuteen on tuomittu epäonnistumaan"

LEHDEN nykyinen päätoimittaja, pilapiirtäjä Laurent ”Riss” Sourisseau on todennut aiemmin AFP:lle arvelevansa, että ihmiset ovat tulleet aiempaa suvaitsemattomimmiksi Charlie Hebdota kohtaan.

Presidentti valehtelee; ihmisten suvaitsemattomuus sananvapautta kohtaan on lisääntynyt, terroristit ovat onnistuneet, pilakuvaa satuolennosta ei saa enää piirtää.

Ehkä ko. lehti kieltää piakkoin kokonaan islamin pilkkaamisen. Sen jälkeen lehti olisi vahva ehdokas Valkoisen ruusun ritarikunnan mitaliehdokkaaksi; meedia ja poliitikot Suomessa ehdottaisivat.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jeannette Bougrabin mies tapettiin Charlie Hebdo -iskussa, jonka jälkeen myös Bougrabista tuli tappo­uhkausten kohde – nyt hän puolustaa sanan­vapautta Helsingissä

Ranskan instituutin johtajan Jeannette Bougrab on puhunut koko uransa sananvapauden puolesta. Torstaina, Maailman lehdistönvapauden päivänä, Bougrab puhuu Helsingin Sanomien sananvapaustapahtumassa Sanomatalossa.

Ranskan instituutin johtaja Jeannette Bougrab pitää avauspuheenvuoron Helsingin Sanomien sananvapaustilaisuudessa torstaina. (KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS)
Ranskan instituutin johtaja Jeannette Bougrab pitää avauspuheenvuoron Helsingin Sanomien sananvapaustilaisuudessa torstaina. (KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS)
Mrs Bougrab.jpg (58.52 KiB) Katsottu 4844 kertaa
RANSKAN instituuttia Helsingissä johtava Jeannette Bougrab tiesi, että hänen miesystävänsä Stéphane Charbonnierin henki oli vaarassa.

”Tiesin, että Charb tulisi kuolemaan”, Bougrab sanoo toimistossaan Helsingin keskustassa.

”Ja vain siksi, että hän piirsi kuvia lehteen.”

Charbonnier oli pilapiirtäjä, jonka huumorintajulla ei ollut rajoja. Hän johti ranskalaista satiirilehteä Charlie Hebdoa, joka muun muassa julkaisi kohutut Muhammed-pilapiirrokset vuonna 2005.

Sen jälkeen Charbonnier alkoi saada tappouhkauksia ääri-islamisteilta, jotka eivät hyväksyneet islamin profeettaa esittävien pilapiirrosten julkaisua.

Tammikuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2015 Charbonnier kuoli terroristien luoteihin, kun jihadistit hyökkäsivät Charlie Hebdon toimitukseen. Surmansa sai yhteensä 12 ihmistä.

MIESYSTÄVÄNSÄ kuoleman jälkeen Jeannette Bougrab esiintyi tiuhaan Ranskan televisiossa ja antoi kasvot ranskalaisten surulle. Samalla hän puhui haastatteluissa siitä, mistä hän oli puhunut jo vuosia: sananvapaudesta.

”Islamismi on suuri uhka sananvapaudelle. Charb ja hänen ystävänsä kritisoivat kaikkia uskontoja, mutta vain yhden uskonnon edustajat halusivat tappaa heidät”, Bougrab sanoo.

Myös Bougrab on joutunut tappouhkausten kohteeksi. Hän on puhunut feminismin, ihmisoikeuksien ja sekularismin puolesta sekä kritisoinut erityisesti islamin naiskuvaa.

Bougrab on algerialaistaustainen, ja hänen äitinsä pakotettiin avioliittoon 12-vuotiaana. Äiti pakeni 15-vuotiaana Ranskaan, jossa Bougrab syntyi. Bougrabin mukaan Ranska pelasti hänet ja hänen äitinsä. Ranskassa Bougrab kouluttautui oikeustieteen tohtoriksi Sorbonnen yliopistossa, nousi Ranskan nuorisoasiainministeriksi ja Ranskan korkeimman hallinto-oikeuden jäseneksi.

Charlie Hebdon iskujen jälkeen Bougrabin elämä muuttui. Hän tunsi olevansa kotonaan hengenvaarassa ja muutti pienen tyttärensä kanssa Suomeen syksyllä 2015.

”Nyt suunnittelen paluuta Pariisiin. Aina kun olen vieraillut Pariisissa, henkivartijat ovat joutuneet suojaamaan minua. Toivon, että en enää tarvitsisi heitä”, hän sanoo.

”Suomi on hieno maa, ja minua on hieman huvittanut, että täällä ollaan kauhuissaan, kun Suomi putosi yhden pykälän lehdistönvapausindeksissä. Ranskassa on hieman toisenlainen tilanne, kun sarjakuvapiirtäjät joutuvat kulkemaan henkivartijoiden kanssa”, Bougrab sanoo.
...[/i]

Helsingin Sanomat
3.5. 2:00 , Päivitetty: 3.5. 6:12

alleviivaukset dl

Toivottavasti leskirouva Bougrab laitetaan Suomessa ruotuun ja kerrotaan, että pahin uhka on äärioikeisto ja että islaminuskoisten terrori johtuu vain syrjäytymisestä sekä arjen rasismista.

"...kritisoinut erityisesti islamin naiskuvaa".

Siis päinvastoin kuin mitä tekevät feministit Suomessa ja Ruotsissa; ylistävät, kehuvat, suitsuttavat, kehottavat kaikkia naisia liittymään islamiin... Oliskohan näiden pohjoismaisten femakkojen reaalisessa maailmankuvassa jotain parannettavaa?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Ranskalaislehti Charlie Hebdo aikoo julkaista uudelleen Muhammadia kuvaavan pilapiirroksen

Ranskalainen Charlie Hebdo -satiirilehti aikoo julkaista uudelleen Muhammadia kuvaavan pilapiirroksen, joka on suututtanut muslimeja.

Lehden toimitukseen tehtiin aseellinen isku vuoden 2015 tammikuussa. Kahdeksan toimituksen työntekijää kuoli iskussa.

Uutinen päivittyy.
mtvuutiset.fi
1.9.2020 12:27

Jaahas, se on sitten anarkomarkoilla ja musulmaaneilla aika päivittää oman kodin ja sukulaisten kotien elektroniikka sekä urheiluvaatevarastot. Mielikuvitushahmon loukkaamista voi käyttää taas (teko)syynä oman kulttuurin ja uskonnon rehellisen kokokuvan julkituomiseen.
- Jokohan suomalaistutkijat etsivät koronan ja Ranskan tulevien mellakoiden yhtäläisyyksiä = kannattavat rajoitettua sananvapautta ja koska matalapalkka-ala, niin sillai niiku tosi vaikeaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Macron puolusti oikeutta jumalanpilkkaan - Charlie Hebdo julkaisi jälleen Muhammed-pilakuvat

Tänään klo 11:34

Pariisissa alkaa vuonna 2015 satiirilehteen kohdistuneen aseellisen hyökkäyksen oikeudenkäynti.

Pariisissa alkoi keskiviikkona oikeudenkäynti islamistisia asemiehiä vastaan, jotka hyökkäsivät satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen 7. tammikuuta 2015. Kaksitoista lehden toimituksessa ollutta ihmistä kuoli ammuskelussa, mukaan lukien Ranskan tunnetuimpiin kuuluvia sarjakuvataiteilijoita. Asiasta kertoo AFP.

Toimituksessa ammuskelleet veljekset Said ja Cherif Kouachi kuolivat hyökkäyksessä, kun poliisi ampui heidät.

Oikeuden eteen joutuu keskiviikkona 14 ihmistä, joita epäillään avunannosta hyökkäykseen. Kolme heistä eivät ole paikalla, vaan heitä etsitään kansainvälisen pidätysmääräyksen avulla hyökkäykseen liittyen. Syyttäjän mukaan hyökkäyksessä oli kyse terroristisesta operaatiosta.

Heitä epäillään avunannosta myös 9. tammikuuta tapahtuneeseen toiseen hyökkäykseen, jossa vankila-aikana Cherif Kouachin kanssa lähentynyt Amedy Coulibaly tappoi neljä asiakasta panttivankitilanteen aikana. Edellisenä päivänä hän oli tappanut 27-vuotiaan poliisi Clarissa Jean-Philippen liikennetarkastuksen aikana. Coulibaly sai surmansa juutalaiskauppaan kohdistuneen hyökkäyksen aikana.

Syytettyjä uhkaavat mahdollisesti elinikäiset vankeustuomiot.

Pilakuvat jälleen julki
Keskiviikkona Charlie Hebdo -lehti julkaisi uudelleen kiistellyt pilakuvat profeetta Muhammedista. Keskiviikon numeron kannessa on kymmeniä pilakuvia, ja keskellä on sarjakuvataiteilija Jean Cabutin pilakuva profeetta Muhammedista. Cabut sai surmansa iskussa vuonna 2015.

Kuvat julkaistiin ensimmäisen kerran tanskalaisessa Jyllands-Posten -lehdessä vuonna 2005. Charlie Hebdo julkaisi ne ensimmäisen kerran vuonna 2006.

Kuva
Pilakuva profeetta Muhammedista julkaistiin jälleen lehden kannessa. CHARLIE HEBDO HANDOUT

– Emme koskaan lepää. Emme koskaan luovuta, lehden pääkirjoituksessa sanotaan.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolusti ennen oikeudenkäynnin alkua oikeutta jumalanpilkkaan Ranskassa. Hän otti kantaa aiheeseen vieraillessaan tiistaina Beirutissa. Asiasta kertoo Spiegel.

Macron sanoi, että oikeus jumalanpilkkaan sisältyy sananvapauteen, ja hänen tehtävänsä presidenttinä on suojella tätä oikeutta. Hänen tehtävänsä ei olisi ottaa kantaa lehden toimituksellisiin päätöksiin.

Lehti ei ole pelännyt loukata ihmisiä julkaisemalla kohauttavia kuvia eri aiheista, minkä takia monet pitävät sitä sananvapauden tärkeänä kulmakivenä Ranskassa. Toisten mielestä lehti on ylittänyt rajan liian usein.

Ranskassa jumalanpilkalla on pitkä traditio, sillä se yhdistyy vuoden 1789 vallankumoukseen. Katolinen kirkko oli ollut merkittävässä asemassa monarkiassa. Perinteisesti on ajateltu, että niin jumalista kuin ihmisistä pitää voida tehdä loukkaavaa pilkkaa. Ranska oli ensimmäinen maa Euroopassa, joka laillisti jumalanpilkan vuonna 1881.

Ranskan muslimien kattojärjestö CFCM:n johtaja Mohammed Moussaoui kehotti ihmisiä olemaan kiinnittämättä huomiota pilakuviin.

– Vapaus karikatyyriin on taattu kaikille, samoin vapaus rakastaa tai olla rakastamatta niitä. Mikään ei voi oikeuttaa väkivaltaa.

Pakistanin ulkoministeriö tuomitsi tiedotteessaan pilakuvat ”erittäin loukkaaviksi”.

– Tällainen tarkoituksellinen, miljardeihin muslimeihin kohdistuva loukkaus ei voi olla sananvapauden kattama, ministeriö sanoi tiedotteessa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d00 ... 194e25fcc4

Vastaa Viestiin