Orlandon yökerho - terrori-isku 12.6.2016

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Orlandon yökerho - terrori-isku 12.6.2016

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Yökerhoon hyökättiin Floridassa - jopa 20 ihmisen epäillään ammutun

Sunnuntai 12.6.2016 klo 11.16

Hyökkääjän arvioidaan ottaneen myös panttivankeja.

Floridan Orlandossa sijaitsevassa Pulse-homoklubissa on tapahtunut ammuskelu, kertoo BBC.

BBC:n mukaan useita ihmisiä on loukkaantunut. Orlandon poliisi kehottaa kaikkia välttämään aluetta. BBC:n vahvistamattomien tietolähteiden mukaan hyökkääjä on edelleen sisällä klubissa, ja hän on ottanut panttivankeja.

Eräs paikalla olleista kertoo miehen avanneen tulen klubin sisällä noin kahden aikaan yöllä paikallista aikaa. Baarin Facebook-sivuille ilmestyneessä päivityksessä kaikkia klubilla olevia kehotetaan lähtemään ulos ja juoksemaan pakoon.
Paikalta on levinnyt sosiaaliseen mediaan videomateriaalia, jossa haavoittuneita ihmisiä hoidetaan tapahtumapaikalla.

Paikallinen tv-toimittaja Stewart Moore twiittasi aiemmin, että hänen tietojensa mukaan yli 20 ihmistä on ammuttu. Hänen mukaansa hyökkääjä oli yhä sisällä klubissa panttivangiksi ottamiensa ihmisten kanssa. Hänellä pelätään myös olevan pommi.

BBC:n mukaan sosiaalisessa mediassa on lukuisia kuvia, joista ilmenee monien hälytysajoneuvojen olevan paikalla.
Uutista täydennetty lisätiedoin 11:41
SANNI MATTILA
[email protected]
Multikultturellia rikkautta?

Alice
Neuvoja-Jack
Viestit: 563
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 6:01 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Alice »

Yhdysvaltain Orlandossa homobaarissa ampunut henkilö on kuollut, kertoo Orlandon poliisi.
Paikallisen median mukaan ampuja kuoli yökerhon sisällä Orlandossa, Yhdysvalloissa.

Poliisi on myös vahvistanut, että ampumisessa on kuollut ja haavoittunut useita ihmisiä, mutta tarkkaa määrää ei ole vielä kerrottu. Paikalla on USA Todayn mukaan poliiseja pelastushenkilöstöä monelta paikkakunnalta.

Poliisi teki hallitun räjäytyksen Orlandossa hieman ennen kuin se tiedotti ampujan kuolemasta.

Ammuskelu sattui yöllä noin kello kahden aikaan Pulse-nimisessä yökerhossa.

– Voimme vahvistaa, että ampumisessa on useita loukkaantuneita, poliisin edustaja kertoi USA Todaylle.

Orlando Sentinel -lehti kertoi, että koko alue on täynnä poliiseja ja että siviilejä pyydetään pysymään alueelta.

– Ihmistä oli ammuttu. Heittäydyimme lattialle. Emme uskoneet, että tämä on todellista. Luulin ensin, että ääni tuli musiikista, mutta tajusin, että ääni tuli aseesta kyse oli ampumisesta, tilanteen silminnäkijä Rosie Feba kertoi Orlando Sentinel -lehdessä.

Lehden mukaan silminnäkijät kuulivat ainakin 40 laukausta.

Osa todistajista uskoo, että ampujalla olisi ollut kivääri.

Orlando Sentinelin mukaan FBI:n odotetaan tiedottavan asiasta pian.

Uutista päivitetty kello 13.40.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 99252.html

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Ählämit asialla.
Eipä yllättänyt.
it's my car !

sine qua non

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Orlando Sentinel kirjoittaa:
Breaking: Orlando Pulse nightclub shooting: About 20 dead, police say

A gunman took people hostage overnight inside Pulse nightclub in Orlando, where approximately 20 people were killed and 42 were taken to the hospital, Orlando Police Chief John Mina said at a morning news conference.

The gunman, who has not been identified, was carrying an assault rifle, a handgun and a "device." The Orange County Sheriff;s Office hazardous device team is now searching the area.

The Federal Bureau of Investigation is assisting with the investigation. Agents say they cannot rule this out as an act of domestic terrorism and that the suspect, who is not from Orlando, may have leanings toward extreme ideologies.

Dozens of emergency vehicles surrounded the chaotic scene at the club at 1912 S. Orange Ave. after the 2 a.m. shooting and rescue squads were transporting multiple victims to area hospitals.

Witnesses said they heard at least 40 shots fired inside the club and estimated that at least 20 people had been shot.

Police reported just before 6 a.m. that the shooter inside the club was dead. Mina said his officers exchanged gunfire with the suspect in two shootings. Nine officers were involved in the shooting and one sustained an injury to his head and was saved by his helmet.

The Orlando Fire Department called for its bomb squad and hazardous material team to the scene after 3 a.m. Police K-9 dogs are searching the area around nearby Orlando Regional Medical Center with an armed deputy in head-to-toe military gear.
Pääkohtia suomeksi:
- asemies otti panttivankeja yökerhossa, n. 20 ihmistä kuollut, 42 viety sairaalaan
- ampujalla oli rynnäkkökivääri, käsiase ja jonkinlainen "laite" (tarkoitetaan varmasti jonkinlaista räjähtävää laitetta tai semmoisen laukaisijaa); "hazardous device team" suorittaa etsintöjä alueella
- FBI avustaa tutkimuksissa, ei voida sulkea pois "kotimaisen terrorismin" mahdollisuutta; epäilty ei ole Orlandosta kotoisin ja hän saattaa olla ääri-ideologioihin suuntautunut
- ampuja on kuollut

Edit. Sentinelin uutista on nyt päivitetty - siinä sanotaan suoraan, että poliisin mielestä kyseessä on terroriteko ja että epäilty on mahdollisesti suuntautunut ääri-islamilaiseen ideologiaan (aiemmassa uutisessa puhuttiin vain "ääri-ideologiasta). Sanotaan myös suoraan, että miehellä oli mahdollisesti "explosive device" kuin aiemmin kirjoitettiin vain "device".



The Telegraphista tietoa, että klo 2 yöllä poliisimies oli ollut yökerhossa ja vastannut laukauksiin; seurasi tulitaistelu poliisin asemiehen välillä. Tapahtumat eskaloituivat panttivankitilanteeksi, lisää poliiseja paikalle, ja klo 5 aamulla tehtiin päätös panttivankien vapauttamiseksi. Seuranneessa laukaustenvaihdossa asemies kuoli:
Police update

Initial points from the police briefing:

• 2am there was a police officer at Pulse nightclub who responded to shots fired

• Engaged in gun battle with suspect

• Turned into a hostage situation

• Various officers responded

• At 5am the decision was made to rescue hostages. Officers exchanged gunfire with suspect, suspect dead

• Multiple people are dead inside Pulse nightclub. 42 people transported to hospitals
Telegraph postannut myös twiitin, jonka mukaan FBI sanoo, että Orlandon yökerhoampumisen ja islamilaisen terrorismin välillä on "läheinen yhteys". :
Was this a religious hate crime?

BREAKING: FBI is saying that there is a close connection between Islamic Terrorism and the #Orlando #Pulse shooting. pic.twitter.com/f3J3J0Axku

sine qua non

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Päivitystä tilanteeseen Orlando Sentinelistä:

Kuolleita jo 50, haavoittuneita 50. Orlandon pormestari on julistanut kaupunkiin hätätilan. Kyseessä on tuhoisin joukkoammuskelu Yhdysvalloissa vähintään 30 vuoteen.

Ampujaksi on varmistunut St. Louisissa (Fla) asunut Omar Mateen. Orlandolainen edustajainhuoneen jäsen Alan Grayson (rep.) kutsuu jutussa massasurmaa viharikokseksi, koska ammuskelu tapahtui homoyökerholla.

Lähde: http://www.orlandosentinel.com/news/bre ... story.html (Sentinel näyttää päivittävän tuota samaa uutista koko ajan, joten kohta juttu voi olla jo eri näköinen kuin nyt.)

PS. Ehkä tapahtumien mittakaavaa paremmin kuvasteleva otsikko olisi paikallaan, jos ylläpito ehtiessään viitisi?

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Rauhan uskonnon edustajalla jo 50 kuolonuhria.

Mutta tämähän saattaa johtua vain ramadanin aiheuttamasta stressistä.
it's my car !

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tutkimukset ovat edenneet ja julkilausumia annettu:
a) islamilla ei ole mitään tekemistä ammuskelun kanssa
b) tekijä oli syrjäytynyt
c) kyseessä oli yksittäistapaus
d) pelolle ei saa antaa valtaa
e) ammuskelevathan suomalaisetkin
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Yli 50 kuolonuhria tämä riehuminen mitä ilmeisimmin on vaatinut, mikä tekee siitä pahimman ampumajoukkosurman Yhdysvaltain historiassa.

Ampujalla on uutisoinnin mukaan afgaanitausta.

http://yle.fi/uutiset/orlandon_klubi-is ... sa/8951651
12.6.2016

Orlandon homoklubin ampumavälikohtauksessa on kuollut 50 ihmistä, sanovat poliisi ja Orlandon pormestari. Lisäksi 53 ihmistä on viety sairaalaan.

Kaikki räjähteet on saatu pois klubilta, mutta uhrit ovat poliisin mukaan yhä sisälllä.

Aiemmin kerrottiin noin 20 ihmisen kuolleen. Rakennukseen ei kuitenkaan päästy pitkään aikaan sisälle räjähteiden pelossa.

Aseistautunut mies avasi tulen suositulla homoklubilla varhain sunnuntaiaamuna. Poliisi on tunnistanut hänet. Mies on Yhdysvaltain kansalainen, mutta hänen vanhemmillaan on tiettävästi afgaanitausta.

FBI tutkii välikohtausta terroritekona. Poliisi selvittää, onko ampujalla yhteyksiä islamistisiin ääriliikkeisiin. FBI:n mukaan viitteitä sellaiseen saattaa olla.

FBI kuitenkin huomautti, että myöskään viharikoksen tai muun väkivaltarikoksen mahdollisuutta ei ole toistaiseksi suljettu pois.

Potilaita hoitavan sairaalan kirurgin mukaan monet haavoittuneista ovat kriittisessä tilassa.

Ampujalla oli poliisin mukaan aseistuksenaan rynnäkkökivääri ja käsiase. Lisäksi miehellä oli epäilyttävä esine, joka saattoi olla pommi.

FBI sanoo olevansa varma, että mitään muuta välitöntä uhkaa ei ole.

Ampuja avasi tulen kello kahden aikaan yöllä paikallista aikaa. Yökerho oli juuri sulkeutumassa.

Vaihdettuaan laukauksia yökerhon turvamiehen kanssa, ampuja meni sisälle ja otti panttivankeja. Tilanne ratkesi siihen, että poliisi lähetti erikoisjoukkonsa klubiin noin kello viideltä.

Erikoisjoukot ampuivat epäillyn tekijän. Ampuja on kuollut.

Orlandon ammuskelu on pahin ampumajoukkosurma Yhdysvaltain historiassa. Vuonna 2007 Virginia Tech -yliopistossa kuoli 32 ihmistä
Viimeksi muokannut Luupää, Su Kesä 12, 2016 6:08 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

peja
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 4:10 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja peja »

Pääsi ennätysten joukkoon, laajin joukkomurha. ( yle uutiset klo 18).

Kyllähän jenkkikin ampuu isoja määriä , ja kyllähän Suomalainenkin .

Onko kaikki puolueiden puheenjohtajat ehtineet jo päivittää "someaan " ja kertoa, että yksittäistapaus, ei voi yleistää, ei mitään tekemistä oikean muslimin kanssa ?

Pelolle ei saa antaa valtaa, ei mulla muuta.

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Tässä vielä vähän tietoa. Kuinka varmaa tietoa, en osaa sanoa. YLE:ltä kumminkin.

Obamakin on saanut selvityksen parakkiinsa.

http://yle.fi/uutiset/mediatiedot_orlan ... en/8951631
Orlandossa Floridassa homoklubiin hyökännyt ampuja on afgaanitaustainen Yhdysvaltain kansalainen, kertovat yhdysvaltalaiset televisiokanavat. Poliisilähteisiin viitaten 29-vuotias mies asui Floridassa.

Miehen vanhemmat ovat afgaaneja, mutta hän itse on ilmeisesti syntynyt Yhdysvalloissa. Miehellä ei ole aiempaa rikoshistoriaa. Poliisi selvittää hänen mahdollisia yhteyksiään ääriliikkeisiin.

FBI tutkii ampumavälikohtausta terroritekona. FBI sanoo, että ampuja saattoi tuntea sympatioita islamistisiin ääriliikkeisiin.

Homoklubissa tapahtuneessa ammuskeluvälikohtauksessa ja panttivankitilanteessa kuoli noin 20 ihmistä. Kuolonuhrien tarkkaa määrää ei toistaiseksi tiedetä, sillä uhreja on yhä klubin sisällä.

Lisäksi 42 ihmistä on haavoittunut ja viety sairaalahoitoon. Klubilla oli sisällä noin 300 ihmistä ammuskelun alkaessa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on saanut selvityksen tilanteesta terrorismin vastaisilta asiantuntijoilta. Liittovaltion viranomaisia on kehotettu antamaan apuaan tapauksen selvittämisessä.
Viimeksi muokannut Luupää, Su Kesä 12, 2016 6:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Omar Saddiqui Mateen

Lienee täysin sattumaa ja yksittäistapaus, eikä suinkaan islamistinen hyökkäys länsimaisia arvoja kohtaan?

Seuraavaksi taas Euroopassa?

Olen järkyttynyt.
All is pretty.
- Andy Warhol

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Gladys kirjoitti:Omar Saddiqui Mateen

Lienee täysin sattumaa ja yksittäistapaus, eikä suinkaan islamistinen hyökkäys länsimaisia arvoja kohtaan?
Kyseinen yökerhohan on homopaikka (gay club). Se on saattanut vaikuttaa kohteen valintaan vähintään yhtä paljon kuin ampujan käsitykset länsimaisista arvoista yleensä.

Gladys kirjoitti:Olen järkyttynyt.
Ymmärrän. Onhan se järkyttävää tuollainen suvaitsemattomuus.
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

warre1
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Su Loka 28, 2012 11:05 am

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja warre1 »

https://twitter.com/mindheist/status/742024353999650816

Senaattori Bill Nelsonin mukaan tiedustelulähteet ovat kertoneet että ampujalla yhteyksiä ISIS-järjestöön.

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Luupää »

^
Näyttää olevan sen sortin satusetä vetämässä niin nopeita johtopäätöksiä ettei kannata ottaa hänen sanomisiaan ihan kirjaimellisesti. Lisäksi tuohon on poimittu vain 17 sekunnin pätkä hänen jutustelustaan.

Ampujan isä ei pidä uskonnollisia syitä todennäköisinä.

http://yle.fi/uutiset/viharikos_vai_ter ... sa/8951732
Viharikos vai terrorismi? – Orlandon epäillyn isä sanoo poikansa suuttuneen homosuudelmasta, Isis juhlii Twitterissä

Ampuja työskenteli vartijana ja hänellä oli turvallisuuskoulutus sekä luvat aseisiin. Epäillyn isän mukaan motiivit eivät olleet uskonnolliset.


12.6.2016

Ampuja työskenteli vartijana ja hänellä oli turvallisuuskoulutus sekä luvat aseisiin. Epäillyn isän mukaan motiivit eivät olleet uskonnolliset.

Yhdysvalloissa viranomaiset selvittävät parhaillaan motiiveja Orlandon homoyökerhon joukkosurmaan. Liittovaltion poliisi FBI on sanonut tutkivansa tekoa terrorismina, mutta myös viharikosmotiivi on mahdollinen.

Ampuja oli 29-vuotias floridalaismies. NBC-kanava on haastatellut epäillyn isää. Isän mukaan kyseessä ei ollut uskonnollisesti motivoitunut teko.

Isän mukaan hänen poikansa oli muutama viikko sitten suuttunut valtavasti nähtyään kahden homomiehen suutelevan Miamissa Floridassa. 29-vuotiaan mukaan suuteleminen ja koskettelu ei ollut sopivaa hänen vaimonsa ja poikansa edessä.

Isä pyysi myös poikansa tekoa anteeksi ja sanoi, ettei heillä ollut aavistustakaan tämän suunnitelmista.

Ampuja oli syntynyt New Yorkissa. Hänen perheensä mukaan mies työskenteli vartijana ja hänellä oli turvallisuuskoulutus sekä luvat aseisiin.

Isis julkaisi Twitter-kuvan

Toisaalta viranomaiset tutkivat myös ampujan mahdollisia yhteyksiä äärijärjestöihin. Terroristijärjestö Isisiä lähellä oleva Twitter-tili julkaisi sunnuntai-iltana kuvan, jonka se sanoo esittävän ampujaa.

Myös muut islamilaisiin ääriliikkeisiin lähellä olevat Twitter-tilit juhlivat ammuskelua.
Taitaa olla sekä uskonnollista motiivia että homovihaa sekoittuneena tässä. Siinäpä vasta oiva coctail.
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Yökerhoon hyökättiin Floridassa, useita ammuttu

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Luupää kirjoitti:
Gladys kirjoitti:Omar Saddiqui Mateen
Lienee täysin sattumaa ja yksittäistapaus, eikä suinkaan islamistinen hyökkäys länsimaisia arvoja kohtaan?
Kyseinen yökerhohan on homopaikka (gay club). Se on saattanut vaikuttaa kohteen valintaan vähintään yhtä paljon kuin ampujan käsitykset länsimaisista arvoista yleensä.
Niin. Varmasti on vaikuttanut. Täytyy olla aikamoinen imbesilli jos ei näe yhteyttä gay clubin ja länsimaalaisten arvojen välillä.

Muoks. Lisään vielä, että islam ei tunnetusti arvosta kumpaakaan edellä mainituista. Siitä voinee lähteä etsimään motiivia tällekin raukkamaiselle teolle.
All is pretty.
- Andy Warhol

Vastaa Viestiin