Pakistanin rasistinen ja äärisuvaitsematon terrorismi

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Pakistanin rasistinen ja äärisuvaitsematon terrorismi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Rauhanuskoihmiset eivät voi sulattaa sitä, että kiinalaiset ovat tulleet tekemään Pakistaniin sitä, mihin he itse eivät ole vuosisatoihin pystyneet - kehittämään maata ja sen taloutta. Tämän vuoksi islamistit tekivät sen, minkä he osaavat - yrittivät tuhota ne, jotka auttavat maan taloutta. Tämähän on nähty jo satoja kertoja, islamilaiset pahoittavat mielensä, etsivät syyllisen mielenpahoitukseen jostain ulkopuolelta -> pyrkivät tappamaan ja tuhoamaan, välillä saatetaan tuhota raivopäänä myös vääriä kohteita, kuten oman maan hallinnoimia rakennuksia pilapiirros-raivossa. Ilmeisesti se on sama, kunhan saa vaan raivota, tappaa ja tuhota islamin ja muhamatin nimeen - tälle se ainakin vaikuttaa. Ja kansainvälistä tukea täytyy saada saavikaupalla, ettei maan ydinaseet lipsahda vahingossa raivopääislamistien haltuun, ihan mahtava maa - oikea Paskastan ja peräreikämaiden esikuva!
Pakistanissa kaksi tuhoisaa terrori-iskua parin tunnin sisällä
Pakistan 23.11.2018 klo 10:54
Separatistiryhmän tunkeutumisyrityksessä Kiinan konsulaattin Karachissa kuoli ainakin kaksi poliisia.jpg
Separatistiryhmän tunkeutumisyrityksessä Kiinan konsulaattin Karachissa kuoli ainakin kaksi poliisia.jpg (41.39 KiB) Katsottu 3445 kertaa
Pakistanissa ainakin neljä ihmistä on kuollut ammuskelussa Kiinan konsulaatin lähellä Karachin satamakaupungissa. Iskun tekijäksi on ilmoittautunut separatistiryhmä, jonka alueella Kiinalla on rakennustoimintaa.

Viranomaisten mukaan neljän hyökkääjän joukko yritti tunkeutua konsulaattiin. Hyökkääjien kerrotaan paenneen paikalta. Ainakin yhdellä hyökkääjällä oli yllään räjähdevyö, jojka ei kuitenkaan lauennut.

Iskun tekijäksi ilmoittautui Balochistanin provinssissa toimiva separatistiryhmä BLA.* Läntinen Balochistan on Pakistanin levottomimpia ja köyhimpiä kolkkia.

Iskulla yritetään horjuttaa Kiinan uutta Silkkitie-hanketta
Pakistanin pääministeri Imran Khan luonnehti hyökkäystä vehkeilyksi Kiinan ja Pakistanin taloudellista yhteistyötä vastaan. Suuren rakennusprojektin tarkoituksena on luoda yhteys Pakistanissa sijaitsevan Gwadarin satamakaupungin ja Kiinan Sinkiangin välillä. Hanke on osa Kiinan valtaisaa Belt and Road Initiative-hanketta., uutta Silkkitietä, reittien verkostoa Aasiasta Eurooppaan.

Myös Kiina on tuominnut jyrkästi veriteon. Pakistanin CPEC-hanke, taloudellisen yhteistyön käytävä on uuden Silkkitien hankkeista laajimpia.


Räjähdys torilla vaati kymmeniä kuolonuhreja

Toinen isku tehtiin vain tunteja konsulaattivälikohtauksen jälkeen Klayan kaupungissa Orazkain levottomalla heimoalueella Afganistanin vastaisella rajalla. Torilla tapahtuneen räjähdyksen uhreista valtaosa oli shiioja. Uhriluku on noussut ainakin 35:een. Vähemmistönä olevat shiiat ovat Pakistanissa muslimiivähemmistö. Alueella on ollut viime vuosina useita ääri-islamilaisten sunnijoukkioiden aiheuttamia välikohtauksia.

Lähteet: AFP, REUTERS, STT
https://yle.fi/uutiset/3-10522214
Huomaa ettei rasismista puhuta tässä yhteydessä, vaikka raivon kohteena on toinen "rotu" ja kansa eli Kiina. Mahtavia poliiseja oli kyllä lähetystöllä, kun pystyivät estämään iskun kohteeseen. Surettaa poliisien kohtalo, kuolla nyt oman kansalaisen kiinalaisraivon takia. Toivottavasti pääsee neitsyeiden pariin jugurttivirralle kellimään.

Palataan ylen uutisointiin asiasta: Käsittelytapa on täysin erilainen kuin ylen kertoessa vaikkapa PVL:n kokouksesta Ruotsissa, usalaisten äärioikeistohihhuleiden touhuista tai äärioikeistojärjestön kohtalosta UK:ssa (homofobia ja rasismi mainittu, "jostain syystä" näitä termejä ei ikinä käytetä islaminuskoisten yhteydessä tässä faktavalamediassa, joka mainostaa itseään ja luotettavuuttaan säännöllisesti - on melko säälittävää muuten mainostaa itseään! Ja näihin mainoksiinkin poltetaan meidän veronmaksajien rahukkaa...

Kovasti rasistista toisten elämänkatsomusta ja uskontoa inhoavaa porukkaa vaikuttaa Pakistanissa olevan - tappavat jopa omia, jos et ole omistautunut "sille oikealle islamille", mikä se sitten onkaan. Joku voisi selittää tuon, ei niinkään minulle, vaan kaikille islamilaisille, kun usein kuulee terrorismin tai muiden hirmutekojen tekijöistä, ettei he ole oikeita muslimeja. Tämän kuulee myös työssäkäyviltä ja kohtuullisen hyvin länsimaihin integroituneilta muslimeilta, vaikka pääasialliset äänitorvet ovatkin näitä länsimaalaisia (naisia), jotka niin kovin haluavat islamin harjoittajia Eurooppaan.

Näistä mielensäpahoittavista muhamatti-trollitehtaan tuotteista on hyviä esimerkkejä myös tällä palstalla. On ihan mahtavaa katsella sitä vimmaa, kun he pahoittavat mielensä totuuden paljastuessa tuon uskonnon harjoittajien suvaitsemattomuudesta, käytöksestä ja suoranaisesta vihasta muita ihmisiä kohtaan, jotka eivät alistu heidän kanssa samaan uskoon ja sen mukanaan tuomaan tapakulttuuriin joukkoraiskauksineen ja murhineen, lapsiseksistä puhumattakaan. Islamtrollit yrittävät vääntää tapahtuneita ei tapahtuneiksi ja johtaa keskustelu pois islamin haitallisuudesta ihmiskunnalle (haitallisuudesta ja suvaitsemattomuudesta hyvä esimerkki tuossa alla) ja yleisin peruste on verrata tai rinnastaa maan kanta-asujien tekemiin asioihin tyyliin "räjäyttelee ne suomalaisetkin pommeja".

Vaikka asioita kuoritaan kuin sipulia ja paljastetaan totuutta, trollit eivät millään voi nähdä tuon uskonnon tuovan valtavaa pahuutta sinne, minne se lähi-itäläisten tai afrikkalaisten mukana kulkeutuukaan.

* = Balochistan Liberation Army (BLA) on etnisnationalistinen militanttiorganisaatio Balochissa, joka yrittää painostaa maansa hallitusta antamaan heille autonomiaa eli vapautta päättää omista asioistaan - eivät siis halua vetää yhtä köyttä muiden pakistanilaisten kanssa. BLA on perustettu virallisesti vuonna 2000, mutta juuret johtanee 70-luvun poliittisille liikkeisiin.
BLA on murhannut ja tuhonnut satoja, ellei tuhansia ihmisiä vuosien varrella. Yksi törkeimmistä teoista oli yli 500 ihmisen tappaminen etnisessä puhdistuksessa sen jälkeen kun heidän nokkamiehensä, heimopäällikkö Brahamdagh Khan Bugti kehotti AAJ:n tv-haastattelussa Balochin rasistisia islamistimilitantteja tappamaan kaikki ei-alunperin-balochilaiset, olkoot he sitten hallituksen sotilaita tai siviilejä. Käskyn seurauksena tapettiin ainakin 500 punjabilaista siviiliä ja iso osa tapoista tehtiin asunnoissa, joissa asui useita sukupolvia, lapsia ja vanhuksia. Tämä heimopäällikkö Bugti on muuten piilotellut naapurimaan presidentin, meillekin tutun Hamid Karzain helmoissa, miehen joka lupasi kitkeä terrorismin maastaan, mutta voi näköjään tukea rajan pinnassa tuhoa ja kuolemaa kylvävää terroristijohtajaa! No, onneksi länsimaat rahoittavat maan budjettia, niin pikkuinen terrorismin tukeminen alueella ei haittaa - "Hei, he tienaavat sillä", sanoisi varmaan herra Stubb.

Islamilaisten tekemästä etnisestä puhdistuksesta 15.4.2009 alkaen tai vastapuolen eli Pakistanin hallituksen islamilaisten sotilaiden hirmuteoista ei ole juuri valtamedia kertonut, kun vertaa vaikka itkuun Rohynga-islamilaisten siirtelystä Aasiassa. Tämä islamilaisiin kohdistuva sorto on "jostain syystä" ylelle kovin tärkeä, vaikka tapahtuu jossain vesipuhvelinvittumaassa ja rohyngat ovat syyttömiä kohtaloonsa. Mutta "jostain syystä" yle ei ole sitten maininnut islamistimilitanttien suorittamaa etnistä puhdistusta Balochissa sanallakaan, vaikka ulkomailla se on tietysti uutisoitu medioissa, jotka pyrkivät tasapuoliseen tiedonvälitykseen.
Lähteet: Stanford.edu, Ozy.com, IPS.com, BBC, The Guardian
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Pakistanin rasistinen ja äärisuvaitsematon terrorismi

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

1 Pakistani tappoi 8-vuotiaan pojan Arabianrannassa, Helsingissä. Toistaiseksi ei ole tiedossa oliko lapsi pakistanilainen vai suomalainen. Aleksi, vai Ahmed. No aikanaan selviää. Jos viranomaiset eivät tee mitään näille riehuville kunniakansalaisille jossain vaiheessa kansa alkaa tekemään, jossain maassa.
Vastaa Viestiin