Saksa: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Avatar
Jari Vei
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: Pe Elo 30, 2019 10:31 am

Re: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Viesti Kirjoittaja Jari Vei »

On Anoi Kaa kirjoitti: Ke Tammi 01, 2020 10:33 am
Jari Vei kirjoitti: Ke Tammi 01, 2020 9:16 am...
Mitä sileämpi aivokuori, sen korkeampi äo.
Ajatusketjun taustalla lienee esimerkiksi se fakta, että juutalaissukuisen George Sorosin katsotaan kiihottaneen kehitysmaamuslimien uutta euroopanvalloitusta. Hän on rahoineen ja propagandakoneistoineen saanut aikaan paljon hallaa ja kaikenlaisia kustannuksia sivistysvaltioille, kun miehen kieron toiminnan on annettu vapaasti myllyttää eurooppalaisia. Jos ajattelee Sorosin olevan oikeasti "hyvän puolella” kannattaa tutustua miehen historiaan. Jo se, että hemmo yritti romuttaa merkittävän itsenäisen valtion (punta, UK) valuutan, kertoo heebon röyhkeydestä ja halveksunnasta länsimaita kohtaan. Sorosin "avustusprojektit" ovat pitkälti propagandaa ja hänellä vaikuttaa olevan suuri halu vaihtaa eurooppalainen väestö ja sotkeepa tuo Usankin sisäpolitiikkaa levittämällä eripuraa ja iskemällä kiilaa etinäisten ryhmien väliin. Vihollinen on kuitenkin aina ajatusmaailmaltaan oikealla ja hyväuskoiset idiootit aivopestään aina.
Huomioni kiinnittyi tähän: "...fakta, että Sorosin katsotaan..." Joko se on fakta tai sitten subjektiivinen näkemys: "katsotaan." Se ei voi olla molempia. Kumpaa tarkoitat?

Mä en edes pysty ottamaan kantaa näihin itse väitteisiin Sorosista (tuskinpa sinullakaan asiasta nettiä kummempaa faktaa on), joiden todenperäisyyttä ei ole mahdollista mitenkään tarkistaa mistään. Netin anti on kuin oksennus lauantaiaamuna ostarin sadevesirännin loiskekupissa. Variksia ja rottia se tuntuu miellyttävän, muttei siihen normi-ihminen enää koske.

Se, että talouselämä on talouselämää ja siinä pyörivät aivan omat lakinsa riippumatta valtioista tai moraalista on fakta. Sitä peliä pelataan niillä säännöillä, tai sitten ei ollenkaan, olipa juutalainen tai jokin muu. Joku osaa pelata, toinen ei; siitä on turha kiukutella ja keksiä salajuoniteorioita. Luusereiden ja antisemitistien kateutta.

Mutta: nyt taidetaan ajautua ulos aiheesta. Myönnän. Kannattanee kääntää suunta takaisin alkuperäiselle linjalle.
"Syyllinen!"
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Viesti Kirjoittaja Fire »

Jari Vei kirjoitti: Ke Tammi 01, 2020 9:29 amSitaatti Wikipediasta:
Pankkitoiminnan historia ulottuu ajalle ennen varsinaisia pankkeja. Kultaa on usein säilytetty temppeleissä, ja Babyloniasta on löytynyt 1700-luvulle eaa. ajoitettuja mainintoja pappien antamista lainoista. Antiikin Kreikassa oli rahanlainaajia, jotka myös ottivat talletuksia, vaihtoivat rahaa ja tarkistivat sen aitouden. Rooman valtakunnassa oli julkisia notaareja, ja lainat pystyi maksamaan pankkiin.
Totta, juutalaisia oli jo ennen ajanlaskun alkua.
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Viesti Kirjoittaja Fire »

Jari Vei kirjoitti: Ke Tammi 01, 2020 9:16 am
"“Feminism is the cause of declining birth rates in the West, which acts as a scapegoat for mass immigration, and the root of all these problems is the Jew,”


Siis, jokseenkin: "Feminismi on syynä syntyvyyden laskuun, joka sitten oikeuttaa massamaahanmuuton, ja näiden ongelmien aiheuttaja on: juutalaiset." :shock:
Nyt meni pieleen suomennos. Tekstissä mainitaan yksikössä "the Jew" eli "se juutalainen", joku tietty juutalainen. Luultavasti sillä tarkoitetaan George Soros -nimistä henkilöä. Siitä onkin sitten jo paljon argumentointia edistääkö Soros eri järjestöjensä kautta tahallisesti "massamaahanmuuttoa" länsimaihin. Soros on tiettävästi mm. yksi rahoittaja eri NGO-laivoille jotka poimivat laittomia siirtolaisia Libyan edustalta ja rahtaavat heitä Eurooppaan.

Soros on itse haastattelussa kertonut että toimi natsien kanssa toisessa maailmansodassa ja mm. varasti juutalaisten omaisuutta itselleen josta hänen alkulaukaus rikastumiselleen sitten lähtikin. Soros sanoi ettei kadu tai tunne mitään omantunnontuskia tästä. Soroksella on lukuisiin maihin porttikielto.

Sorosin videohaastattelu aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=UG1GglKod0g
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Jari Vei kirjoitti: Ke Tammi 01, 2020 11:02 am Huomioni kiinnittyi tähän: "...fakta, että Sorosin katsotaan..." Joko se on fakta tai sitten subjektiivinen näkemys: "katsotaan." Se ei voi olla molempia. Kumpaa tarkoitat?
Jaahas, taas näitä joiden viestiin ei voi vastata ilman, että tulee jotkut hiustenhalkomissulkeiset melko ymmärrettävästä tekstistä. No, vastataan kuitenkin: Se on vaan fakta, että monet katsovat Sorosin kiihottaneen Euroopan väestönvaihtoa. Tiesitkö, että myös monet yritykset ja valtiot hankkivat nykyisin tietonsa netistä? Ei Sorosin osuus mikään suuri salaisuus ole aikaansa seuraavalle, hän on mukana rahoittamassa myös USAn sis. sekasortoa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Jari Vei
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: Pe Elo 30, 2019 10:31 am

Re: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Viesti Kirjoittaja Jari Vei »

Fire kirjoitti: Su Tammi 05, 2020 4:14 am
Jari Vei kirjoitti: Ke Tammi 01, 2020 9:16 am
"“Feminism is the cause of declining birth rates in the West, which acts as a scapegoat for mass immigration, and the root of all these problems is the Jew,”


Siis, jokseenkin: "Feminismi on syynä syntyvyyden laskuun, joka sitten oikeuttaa massamaahanmuuton, ja näiden ongelmien aiheuttaja on: juutalaiset." :shock:
Nyt meni pieleen suomennos. Tekstissä mainitaan yksikössä "the Jew" eli "se juutalainen", joku tietty juutalainen.
Sorosin videohaastattelu aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=UG1GglKod0g
Höpsis.
Tekstissä mainitaan yksikössä "the Jew" eli "se juutalainen", joku tietty juutalainen
.

Kannattaisi ensin perehtyä englanninkieleen ennen kuin alkaa väittää älyttömyyksiä. Se ei todellakaan ole tietty juutalainen, ihan näin meidän kesken. Enpä laita linkkiä mihinkään sanakirjoihin. Vihje: kannattaa ottaa asiasta, josta puhuu selvää, ettei paljasta tietämättömyyttään; ja btw. silloinhan se on jo vähentynyt aika lailla.
"Syyllinen!"
Avatar
Jari Vei
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: Pe Elo 30, 2019 10:31 am

Re: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Viesti Kirjoittaja Jari Vei »

On Anoi Kaa kirjoitti: Su Tammi 05, 2020 9:57 am
Jari Vei kirjoitti: Ke Tammi 01, 2020 11:02 am Huomioni kiinnittyi tähän: "...fakta, että Sorosin katsotaan..." Joko se on fakta tai sitten subjektiivinen näkemys: "katsotaan." Se ei voi olla molempia. Kumpaa tarkoitat?
Jaahas, taas näitä joiden viestiin ei voi vastata ilman, että tulee jotkut hiustenhalkomissulkeiset melko ymmärrettävästä tekstistä. No, vastataan kuitenkin: Se on vaan fakta, että monet katsovat Sorosin kiihottaneen Euroopan väestönvaihtoa. Tiesitkö, että myös monet yritykset ja valtiot hankkivat nykyisin tietonsa netistä? Ei Sorosin osuus mikään suuri salaisuus ole aikaansa seuraavalle, hän on mukana rahoittamassa myös USAn sis. sekasortoa.
Mä taisin jo sanoa, että sulla tuskin on mitään nettiä kummempaa lähdettä. Se on oleellista. Me voimme tietysti lätkiä kuin pingistä näitä lainauksia edes sun takas, mutta mä en viitsi edes aloittaa. Netistä löytää jokainen ihan sitä, mitä haluaa; nimimerkki hopeavettä koneeseen.
"Syyllinen!"
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10835
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Saksa: Kaksi kuollut ammuskelussa synagogan edessä Hallessa

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Eli tämä natsi tappoi juutalaisia, koska natsien kanssa väitetysti yhteistyötä tehnyt ja juutalaisten rahoja vienyt mies oli juutalainen ja aiheuttanut feminismin joka taas aiheutti maahanmuuton.

Kyllä tää logiikka tästä pikkuhiljaa aukenee. Monellehan se on jo auennnut.


Mikä oli Soroksen oletetun juutalaisuuden merkitys hänen teoissaan? Entä miten Soroksen teot määrittävät muiden juutalaisten tekoja tai millä tavalla muut juutalaiset ovat vastuussa tämän yhden teoista?



Juutalaiset ovat sen vuoksi tällä hetkellä Usassa keskimääräistä varakkaampia, koska sodan aikana ja sotaa ennen ainoastaan rikkaimmat pääsivät Saksasta karkuun. Köyhät juutalaiset tapettiin.
Heidän uskontonsa ei asiaan liity mitenkään.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Vastaa Viestiin