" Katso ihmistä.. "

Ei ehkä ne kaikkein laadukkaimmat ketjut. Sana on vapaa!

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Sirpa
Agentti Mulder
Viestit: 11972
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Sirpa » To Tammi 09, 2014 1:00 am

NCW kirjoitti:
En tarkoittanut että psykologi jonka luona kävin kerran olisi ollut minua älykkäämpi, kyse oli lähinnä siitä että sielun olemassaolo ja metafysiikka olivat hänelle täysin vieraita aiheita.
Juu, minä arvelinkin sen olevan toisinpäin. Kirjoitin siis edellä näin:
Ja välillä tulee sellainenkin ajatus, että jos asiakas on "hoitajaansa" älykkäämpi, niin tilanne voi tuntua tosi nurinkuriselta, taisit tästäkin kertoa tarinan.
Niin, jotenkin koin - siis minä koin - että olit tilanteessa älykkäämpi osapuoli. Enpä olisi osannut sanoa - tai enpä olisi osannut kuvitella, että joku osaa näin hyvin kuvata, että mikä merkitys on äärettömyyden tunteen kokemisella.
Kuten sanoin Teacherille, itse näen paljon unia ja niistä on aina ollut paljon apua. Kun olin pimeässä tunnelissa menetin äärettömyyden tunteen, turvallisuuden tunteen ja tuntui kuin olisin 'vankina'. Pelkkää pelkoa koska sadisti sai iskostettua minuun että tunteet ovat halveksittavia ja mieli on kuningas. Heräsin yhtenä aamuna siihen että yksi ainoa ajatus kiersi ympäri koko kehoa: Se mitä pidät tärkeänä on sittenkin toissarvoista. Seuraava uni vaati valitsemaan joko pelon tai rakkauden. Takerruin 'rakkauteen' aina kun pelko iski, pidin siitä kiinni vaikka tunsin pelkoa. Myöhemmin sain uuden neuvon/ohjeen/opetuksen: Pelko on harhaa, rakkaus on todellista.
Eli unessa sinua neuvottiin ja opetettiin, tiedän tilanteen, mutta mitä ilmeisemmin tuo äärettömyyden tunteen kokeminen liittyy myös turvallisuuden tunteen kautta merkityksiin ja tarkoituksiin - jotenkin mietin tällä kohdalla ahtaanpaikankammoa... ja sen yhteyttä tuohon asiaan.

Aikaisemmin psykologiassa ihmisen toiminta nähtiin varsin suljettuna tilana, jossa oli vaikea löytää sielulle paikkaa. Kummallista, koska psykologian alkuperäinen nimikin on sielutiede. Keskustelimme toisaalla tänään Sigmund Freudista - ja hän oli ateisti, ja hän on tavallan länsimaisen psykologian opetuksen oppi-isiä, onkohan tällä ollut vaikutusta psykologian käsitysten kehittymiseen näin?!

Ensimmäisen välähdyksen siitä, että tuo "systeemmi laajennettaisiin" näin lehtikirjoituksissa 1990-vuosikymmen lopussa, että tuohon oli liitetty yksi komponentti lisää, jota kutsuttiin uskonnolliseksi. En tiedä opetuksessa´tänä päivänä - mutta tämä maininta oli filosofi Eeva-Riitta Ollillan kirjoituksessa, jossa hän näki uskonnollisessa tahossa sellaisen pointin, joka antaisi mahdollisuuden auttaa täysin toivottomissa psykologisesti vaikeahoitoisissa tiloissa. Minun mielestä sielullinen olisi ollut parempi nimitys, ja ehdottomasti psykologian pitäisi pitää juuri tuo piuha sinne äärettömyyteen, jotta se edes vastaisi muuta tämän päivän tieteen kehitystä, jossa jo fysiikan puolellakin hahmotellaan virallisesti 11 ulottuvuutta, mihin viime aikoina on saatu Cernistäkin vahvistusta.

Joka tapauksessa - kun joskus niin helposti sotkeutuvat filosofia ja psykologia toisiinsa, niin annan helpon selityksen: psykologia tutkii miten ihminen ajattelee, ja filosofia mitä ihminen ajattelee.

Oletko tutustunut tähän sivustoon, kyseessä on psykiatrian professorin sivusto, hän vetää uniryhmiä.
Markku Siivola (s. 3. tammikuuta 1945) on kirjallisuuskriitikko, Suomen parapsykologisen tutkimusseuran varapuheenjohtaja, Montague Ullmanin kehittämän uniryhmäprosessin työnohjaaja ja yksi Suomen uniryhmäforumin ja Suomen Hypnoosiyhdistyksen perustajajäsenistä. Hän on Ruotsin uniryhmäforumin (Drömgruppsforum) kunniajäsen (hedersmedlem).

Luonnontieteiden kandidaatti 1970
Lääketieteen lisensiaatti 1975
ECFMG (Educational Commission for Foreign Medical Graduates examination, U.S.A.) 1975
Psykiatrian erikoislääkäri 1981 Suomessa ja 1985 Ruotsissa
Yleissairaalapsykiatrian erityispätevyys 2000

http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Siivola
Lähdepä hänen johdollaan mielenkiintoiselle matkalle, heh.

http://siivola.org/markku/

Kirjoitit:
Joku sanoi minulle myöhemmin että ongelma on siinä että itse sovellan itämaista psykologiaa, en länsimaista psykologiaa. En edes tiennyt mitä itämainen psykologia tarkoittaa, erona on ilmeisesti se että itämainen psykologia on kokonaisvaltaisempaa koska se hoitaa myös sielua?
En myöskään tiedä näiden eroja... Mutta tuolla psykiatri Siivolan sivuilla joka tapauksessa on paljon aforismeja ja juttuja liittyen juuri itämaiseenkin ajatteluun, vaikka hän varmaankin on ihan länsimaisen koulukunnan edustaja.
Alethes doksa meta logu

HrZ
Alibin satunnaislukija
Viestit: 101
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 3:50 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja HrZ » Pe Tammi 10, 2014 11:43 am

En ihan ymmärrä miksi tämä foorumi olisi sen parempi paikka kirjoitella näitä kuin suomi24, tai en ymmärrä miksi täältä saisi "parempaa" ymmärrystä / hyväksyntää kuin psyykelääkäriltä..
Mitä hiton tekemistä "älyllä" on tämän asian kanssa, miksi sitä pitää korostaa, samalla antaen "älyttömän" kuvan itsestään. On onnenkantamoinen että itse olen niin saapastyhmä ettei "yliajattelusta" tule koskaan ongelma, pilkunnussinnastakaan ei jaksa kiinnostaa ;) Ymmärrän että ihminen haluaa tulla huomioiduksi tavalla tai toisella... Onko .. tai siis pitävätkö homeDexterit itseään yli-ihmisinä, ilmeisesti, tuo saalistus juttu kuulostaa vaan niin tyhmältä. Huvinsa kullakin. Toisaalta mietin onko tarkoitus pelotella, olla hätähuutona ? ilmiselvästi ketjun aloittaja tarvitsee keskustelijan, ei mitään faneja tai yliymmärtäjiä...

Sirpa
Agentti Mulder
Viestit: 11972
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Sirpa » Pe Tammi 10, 2014 2:31 pm

No, jos et ymmärrä älyn merkitystä, olet sitten psykoanalyyttinen ihminen, ja katsot itseymmärryksen lisäämisen voimana olevan niin tunteiden kuin lapsuudenkin vetvomisen - avun menneisyydessä, johon psykoanalyysillä ei ole mitään annettavaa tulevaisuuteen kuin entistä enemmän lisääntyvän ahdistuksen, joka sitten joku päivä poksahtaa tai ei. Älyä (kognitio) taas käytetään itseymmärryksen lisäämiseen noissa teorioissa ja oman käyttäytymisen havainnointiin (syy-seuraussuhde), jolloin voi muuttaa käyttäytymistä esimerkiksi toivottujen seurausten mukaiseksi, ettei tule juostua tämän tästä päin seinää. Onhan sitä sanontakin viisas oppii muiden virheistä, tyhmä vain omistaan - sopii oikein hyvin psykologiaankin.
Mitä hiton tekemistä "älyllä" on tämän asian kanssa, miksi sitä pitää korostaa, samalla antaen "älyttömän" kuvan itsestään.
Ei äly-asiaan tarvitse suhtautua sen kummenkin kuin jalka-asiaankaan - fyysisiä juttuja kummatkin - ajattele vaikka shakin peluuta?! - ja jos treenaajan lihakset kehittyy juoksuharjoittelussa, niin eihän nyt kukaan sitäkään ryhdy vähättelemään tai kokemaan oudoksi jutuksi, vai? Sama se on aivojen kanssa - mekaaninen työkalu kuin tietokone, kun ei ryhdytä sotkemaan sitä päänuppia tunteilla, tai ainakin pidetään huoli siitä, että mies vie päätä, eikä pää miestä.
Viimeksi muokannut Sirpa, Pe Tammi 10, 2014 2:48 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu

HrZ
Alibin satunnaislukija
Viestit: 101
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 3:50 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja HrZ » Pe Tammi 10, 2014 2:47 pm

Asiayhteys, älyn korostaminen tämän asian yhteydessä, on toki yleisellä tasolla tutkittu, nuo sarjahurmaajat ja muut pahikset saattavat omat jonkinlaista korkeampaa älyä, mutta sen korostaminen on jotenkin stereotyyppistä tässä ketjussa ;) ja vastauksesi oli kaiketi tarkoituskin olla mitään sanomaton minun kaltaisella vähä-älyiselle ;) varmaan ehkä onnistuitkin..
se koira älähtää johon kapula kalahtaa, sopii yhtälailla jokaisen tarpeeseen tulla kuulluksi ;)
Jossain kohtaa tätä ketjua tuli vain mieleen tv sarja dexter, lisäsi vain tätä hupaisaa stereotypia mielikuvaa... totta , tyhmät murhaajat jää kiinni viisaista ei kukaan tiedä mitään ja sehän vasta narsistia vituttaakin, eiks oo paradoksaalista.. narsistisella luonteenpiirteellä viittaan sarjamurhaajan tunneköyhyyteen ja vitutuksella siihen että narsisti elää huomiosta..

Sirpa
Agentti Mulder
Viestit: 11972
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Sirpa » Pe Tammi 10, 2014 2:52 pm

HrZ kirjoitti:Asiayhteys, älyn korostaminen tämän asian yhteydessä, on toki yleisellä tasolla tutkittu, nuo sarjahurmaajat ja muut pahikset saattavat omat jonkinlaista korkeampaa älyä, mutta sen korostaminen on jotenkin stereotyyppistä tässä ketjussa ;) ja vastauksesi oli kaiketi tarkoituskin olla mitään sanomaton minun kaltaisella vähä-älyiselle ;) varmaan ehkä onnistuitkin..
se koira älähtää johon kapula kalahtaa, sopii yhtälailla jokaisen tarpeeseen tulla kuulluksi ;)
Jossain kohtaa tätä ketjua tuli vain mieleen tv sarja dexter, lisäsi vain tätä hupaisaa stereotypia mielikuvaa... totta , tyhmät murhaajat jää kiinni viisaista ei kukaan tiedä mitään ja sehän vasta narsistia vituttaakin, eiks oo paradoksaalista.. narsistisella luonteenpiirteellä viittaan sarjamurhaajan tunneköyhyyteen ja vitutuksella siihen että narsisti elää huomiosta..
No, niin, niin, juuri näin, ajattelin asiaa vain pyskologian kannalta, en kohteen - en ole mitenkään nokkelalla tuulella nyt, jos koskaan. Esimerkiksi Natsi-Saksan johtajillahan on aivan huippuhyvät älykkyysosamäärät, joten jotakin ne kertovat, ja voidaan tietysti kysyä, että mitä älykkyyttä silloin mitataan?

Laitan koko uutisen tähän:
Natsijohtajat olivatkin neroja

ULKOMAAT | Turun Sanomat 11.11.2010 14:50 | 0 Päivitetty 11.11.2010 15:27

Suuri osa natsi-Saksan johtajista oli merkittävästi keskimääräistä älykkäämpiä ja jotkut suorastaan neroja. Tämä yllätti vuonna 1945 natseja Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä testanneet psykiatrit. He olivat valmistautuneet todistamaan, että hirvittäviin rikoksiin syyllistyneiden natsijohtajien joukossa olisi vajaaälyisiä idiootteja, jotka olivat sattuman oikusta päässeet valtaan.

– Kaksi psykiatria olivat ajatelleet rakentaa uransa näiden testien pohjalle, kertoo artikkelin kirjoittanut Turun yliopiston tutkija Markku Jokisipilä.

Testaajat kyllä tajusivat, että minkä tahansa järjestelmän johtamisessa vaaditaan älyä. Silti he odottivat löytävänsä melkein koko Euroopan miehittäneiden natsien joukosta enemmän poikkeavuutta ja rajoittuneisuutta.

Tulokset yllättivät heidät täysin: 21:stä natsijohtajasta 12 oli älykkyydeltään "erittäin erinomaisia" ja yhdeksän olisi yltänyt väestön älykkäimmän kahden prosentin joukkoon.

He olisivat siis päässeet Mensa-järjestön jäseniksi.

Keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100. Neroiksi luokiteltiin testissä yli 140 pistettä saaneet valtionpankin pääjohtaja Hjalmar Schacht sekä valtakunnankomissaari Arthur Seyss-Inquart.

Lapsellisen pöyhkeilevä ja huumausaineita väärinkäyttänyt valtakunnanmarsalkka Hermann Göring sekä Adolf Hitlerin lyhytaikainen seuraaja, suuramiraali Karl Dönitz ylsivät lähelle rajaa.

Jopa ”tyhmin” oli älykäs

Vangitsijoiden yllätykseksi moni natsi suorastaan nautti testeihin osallistumisesta. Myös yhtenä tyhmimmistä natsijohtajista pidetty Julius Streicher suostui testiin mukisematta, vaikka piti sitä turhana.

Itseään ”juutalaistenpyydystäjä numero yhdeksi” kutsunut Streicher ylitti väestön keskiarvon ja sai testissä 106 pistettä.

Streicher oli tullut tunnetuksi raivokkaan juutalaisvastaisen der Stürmer -lehden julkaisijana.

– Lehti oli aikakautensa pahinta saastaa, Jokisipilä kuvaa.

Jopa moni muu natsirikollinen vältteli Streicheria tämän typeryyden takia. Hän muun muassa ilmoitti vankilassa, että ainoa oikea keino testata hänen fyysinen kuntonsa oli tuoda hänelle nuori nainen. Aamunsa hän aloitti kaatamalla sellissään niskaansa ämpärillisen kylmää vettä.

Tämä tapa loppui vuonna 1946, kun rikoksistaan tuomittu Streicher hirtettiin monen muun natsijohtajan tavoin.

Poliittisesti käyttökelvottomiksi osoittautuneet testitulokset lakaistiin maton alle. Ne julkistettiin vasta 1960-luvulla.

Tieto natsien älykkyysosamääristä ei ole uusi Suomessakaan. Jokisipilän mukaan tutkimuskirjallisuudessa siitä on kuitenkin kirjoitettu vähän. Hänen artikkelinsa aiheesta ilmestyy Valittujen Palojen kustantamassa Salaiset kansiot -kirjassa.

TUOMAS RIMPILÄINEN

http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/17335 ... kin+neroja
Tiedätkö, tämä kohta ei auennut minulle:
jokaisen tarpeeseen tulla kuulluksi
En tunne sellaista tarvetta kuin "tulla kuulluksi", mutta se luultavasti liittyy johonkin toiseen asiaan vaikkapa pätemisen tarpeeseen tai huomionhakuisuuteen tai vastaaviin vai? Jaa, mutta tarve tulla kuulluksi, voisi liittyä kyllä hyvin vaikka demokratiaan.
.. totta , tyhmät murhaajat jää kiinni viisaista ei kukaan tiedä mitään ja sehän vasta narsistia vituttaakin, eiks oo paradoksaalista..
Tai ne kohoaa vaikkapa koko maailman laajuisen jättimittavan organisaation johtajiksi, ja esimerkiksi Ruotsi ehdotti Adof Hitlerille Nobelin rauhanpalkintoa vain vähän ennen kuin koko juttu romahti. Eli kaunosieluista puhetta on ainakin löytynyt.
Viimeksi muokannut Sirpa, Pe Tammi 10, 2014 3:11 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu

HrZ
Alibin satunnaislukija
Viestit: 101
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 3:50 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja HrZ » Pe Tammi 10, 2014 3:10 pm

Sirpa: LoL Viestit: 9883, ei millään pahalla vaan ihan huumorilla..
Totuus että toiset tarvitsevat huomiota, keskustelua, vuorovaikutusta enemmän kuin toiset..
Ketjun aloittajasta pohdin että mikä on pohjimmainen tarkoitus avautua, keskustelu, hyväksyntä, mielipiteet, kenties hätähuuto, avun pyytäminen, varoitus, vai joku jota en ole hoksannut. Ketjun aloittaja ehkä tietää, ehkä ei kerro syvällistä motiiviaan avautumiselleen.. tai sit en vaan tajua... ;)
Ja thanks, olihan tuo artikkeli natzeista ihan mielenkiintoinen..

Sirpa
Agentti Mulder
Viestit: 11972
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Sirpa » Pe Tammi 10, 2014 3:16 pm

HrZ kirjoitti:Sirpa: LoL Viestit: 9883, ei millään pahalla vaan ihan huumorilla..
Totuus että toiset tarvitsevat huomiota, keskustelua, vuorovaikutusta enemmän kuin toiset..
Ketjun aloittajasta pohdin että mikä on pohjimmainen tarkoitus avautua, keskustelu, hyväksyntä, mielipiteet, kenties hätähuuto, avun pyytäminen, varoitus, vai joku jota en ole hoksannut. Ketjun aloittaja ehkä tietää, ehkä ei kerro syvällistä motiiviaan avautumiselleen.. tai sit en vaan tajua... ;)
Niin, niin - olen tunnettu tosikko, mutta ihan vapasti saa vitsailla - vaikka minustakin, mutta täytyy ottaa huomioon, että se terävin kärki sujahtaa aina ohitse. On muuten tuttu tapaus ja tunne eräästä tilanteesta, josta eräs nainen sätti minua kaikin mahdollisin herjaussanoin, kun kuvitteli, että olen iskemässä hänen miestään. Meillä ei ollut yhteistä kieltä. Minä tietysti nyökyttelin ystävällisesti ja mitään tietämättä ja naama loisti hymystä kuin Naantalin aurinko, mies siinä vieressä oli kippurassa naurusta.

Kysyi sitten yhteisellä kielellä, että ymmärränkö mitä hänen vaimonsa sanoo - no, vastasin tietysti totuuden mukaisesti, etten sanakaan. No, ei meinannut nainen lopulta enää pysyä nahoissaan, kun ei saanut minulta tuohon typerään vuodatukseensa kuin pelkkää kaunista hymyä, mutta tilanteessa oli aika paha provosoituakin, ymmärrät varmaan.

Olen monen edellä kirjoittavan kanssa samaa mieltä, että miten mielekästä on pohtia avautujan motiiveja, kun voi perehtyä itse tapaukseenkin. Ja tuosta arvostelusta, arvioimisesta, joka on yhtä kuin mielipide tuonne lautamiehiin juuri kirjoitinkin. Sillä ei ole mitään tekemistä psykologian kanssa.
Alethes doksa meta logu

Teacher
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 39
Liittynyt: Su Joulu 29, 2013 1:24 am

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Teacher » La Tammi 11, 2014 11:41 pm

Paljon oli jälleen tullut uusia viestejä, ja ennenkaikkea mielenkiintoisia kysymyksiä, joten
kiitos niistä. En tosin juuri nyt ehdi vastaamaan niihin kaikkiin. Mutta koska jostakin on
aloitettava, niin aloitan tästä.

Mietit että miksi tämä foorumi on parempi paikka puida asiaani Suomi24:n sijaan.
Tulin tänne koska , 1: En luota Suomi24 yksityisyys suojaan. 2: Koska arvelin että Murha.infossa
käyvät ne ihmiset joilta voisin saada oikeasti hyviä neuvoja tilanteeseeni kelvottomien
vastausten sijaan. Mutta ehkä ennenkaikkea juuri 1. kohdan tähden.

Mitä psykologeihin ja atreihin tulee, niin ei heillä välttämättä mitään absoluuttista tietoa taikka ratkaisu malleja ole tarjota.
Pidän mielelläni mieleni avoimena, ja olen kiinnostunut mitä ns. tavallinen ihminen tästä tuumii jos laitan rehellistä tekstiä tilanteestani.

Itse en ainakaan tullut tänne älyn boostaus mielessä. Mutta aina löytyy niitä jotka haluavat
vääristellä kirjoitukseni oman mielensä mukaan, ja näkevät niissä asioita joita niissä ei ole.
Eikä tässä ole mistään huomiontarpeesta kysymys. Esitin rehellisen tilannearvion omasta
elämästäni, enkä muuta. Mutta kuten jo yllä mainitsin, se taas ei sovi joillekkin joten kaiken
pitää olla pelkkää fabrikaatiota. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä vastauksia.
( Tällä en sitten tarkoittanut sinua. )

Esitit hyvän pointin kun laitiot Dexterin pöydälle. ( No pun intended ) Juttu on ainakin minusta
niin että yököttää kun ihmiset ihailevat tällaista henkilöä. Vaikka onkin fiktiivinen sellainen.
Jos itse eläisit päivstä toiseen kasvavan tarpeen kanssa, niin ei sitä kyllä mieli sitten enää
tee katsella esim. televisiosta.

Mitä metsästämiseen tulee, niin tässä pieni lainaus Ernest Hemingwaytä ;

" Certainly there is no hunting like the hunting of man and those who have hunted armed men long enough and liked it, never really care for anything else thereafter. You will meet them doing various things with resolve, but their interest rarely holds because after the other thing ordinary life is as flat as the taste of wine when the taste buds have been burned off your tongue ".

Lainauksen loppuosa summaa aika hyvin elämäni.

En tullut pelottelemaan ketään kirjoituksellani. Siihen ei ole tarvetta koska tiedän mihin olen,
ja mihinkä en ole kykenevä. Jos haluan pelotella, niin teen sen aina sanoin, ja kasvotusten,
en keskustelupalstojen kautta. Mikäli siis tällaiseen tulee tarvetta.
" The Sandman's coming in his train of cars
With moonbeam windows and with wheels of stars
So hush you little ones and have no fear
The man-in-the-moon he is the engineer "

Teacher
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 39
Liittynyt: Su Joulu 29, 2013 1:24 am

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Teacher » Su Tammi 12, 2014 12:27 am

Hei NCW;

Paljon mielenkiintoista asiaa kirjoitit. En tietenkään pane pahakseni jos jatkossakin päätät
vielä kirjoittaa tälle threadille.

Quote: " Entä sinä Teacher, määritteletkö itsesi äitisi määritelmän mukaan vai ei? Onko sinulla ns. valmiita ajatusmalleja joita äitisi istutti sinuun kun olit lapsi? Kaikilla on niitä, mutta jos vanhempi on tarpeeksi kieroutunut ei lapsella ole muuta vaihtoehtoa kuin romuttaa ne ajatusmallit joille ei ole mitään loogista perustetta. "

Äitini kyllä yritti tehdä parhaansa jotta saisi omat, valmiit ajatusmallinsa istutettua päähäni.
Mutta kamppailin niitä vastaan suht hyvin, jos sanonkin näin itse. Mutta kun niitä kuulee
vuosi-vuoden perään niin alkaa hieman jo uuvuttaa. Ärsyttävintä tässä on se että hän
vielä nykyäänkin kieriskelee itsesäälissä vaikka onkin terve ruumiillisesti ja voisin tehdä
suht tuhansia asioita parantaakseen oman elämänsä laatua. Mutta aina palataan takaisin menneisiin asioihin, ja kieriskellään ´ mitä -jos? ´ skenaarioissa. " Miten parempaa tämä elämä olisikaan jos.. ". Jne. :evil:

Tämänkaltainen ajattelu hallitsi äitinäni jo varhaisesta lapsuudestani saakka. Aina katsomassa
menetetyn suuntaan, harvoin jos koskaan uusiin mahdollisuuksiin. Joten nykyään olemme kuten
vesi ja tuli.

Mitä muihin sukulaisiini tulee niin valtaosa heistä on jo kuollut tänäpäivänä, joten tulen ns.
kuolevasta sukuhaarasta. Näen tämän eräänlaisena enteenä omasta perinnöstäni jonka jätän
taakseni kun aika jättää minut.

Siltävaralta mikäli mietit, en ole mitään ´ Maatuu, mihin kaatuu ´-tyyppiä joka tuntuu
aika yleisesti riivaavan tätä Suomen kansaa. H:koht uskon että kuolema ei ole kaiken loppu.

" Mutta katso riistaa, ja miten sen jälkeläiset valittavat ja parjaavat kun on se tippunut ajattomaan kuiluun, tyhjyyteen kadonnut iäksi. Mikä tuokaan sen kaatajalle sen suurempaa tyydystystä kuin tämä? Nähdä epätoivon leviäminen polvesta toiseen kuten renkaat veden pinnalla. "
" The Sandman's coming in his train of cars
With moonbeam windows and with wheels of stars
So hush you little ones and have no fear
The man-in-the-moon he is the engineer "

Teacher
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 39
Liittynyt: Su Joulu 29, 2013 1:24 am

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Teacher » Su Tammi 12, 2014 1:20 am

[quote="Sirpa"]

Quote: " Tai ne kohoaa vaikkapa koko maailman laajuisen jättimittavan organisaation johtajiksi, ja esimerkiksi Ruotsi ehdotti Adof Hitlerille Nobelin rauhanpalkintoa vain vähän ennen kuin koko juttu romahti. Eli kaunosieluista puhetta on ainakin löytynyt. "

Saihan Barack Obamakin Nobelin rauhanpalkinnon.
" The Sandman's coming in his train of cars
With moonbeam windows and with wheels of stars
So hush you little ones and have no fear
The man-in-the-moon he is the engineer "

HrZ
Alibin satunnaislukija
Viestit: 101
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 3:50 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja HrZ » Su Tammi 12, 2014 1:03 pm

Tulin tänne koska , 1: En luota Suomi24 yksityisyys suojaan. 2: Koska arvelin että Murha.infossa
käyvät ne ihmiset joilta voisin saada oikeasti hyviä neuvoja tilanteeseeni kelvottomien
vastausten sijaan. Mutta ehkä ennenkaikkea juuri 1. kohdan tähden.
1. BullShittiä... Vai niin ;) ja perustuu mihin OLETTAMUKSEEN
sun yksityisyyden suojahan ei oo kiinni foorumista vaan ihan jostain muusta, kuten sen olisit älykkäänä jo osannut googlettaa.. en ala listaamaan keinoja huolehtia näistä.
2. niin kauan kun murha foorumille ei ole mitään tasotestejä, on täälläkin samoja tavallisia ihmisä kuten muillakin foorumeilla.

.. muuhun löpinään en jaksa vaivautua edes kommentoimaan.. paitsi tuohon Barack Obama heittoon, no LoL.

The Lurker
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Tammi 09, 2014 1:35 pm

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja The Lurker » Su Tammi 12, 2014 1:34 pm

Moikka Teacher! Olen lurkannut vuosia foorumia ja nyt vihdoin päätin rekisteröityä, että voin kysellä sinulta yksityiskohtia tarinastasi.
Teacher kirjoitti: Lisäsin kerran koemielessä vahvaa puhdistusainetta erääseen (xxxxxxxx)een , koska halusin nähdä mitä se tekee ihmisille kun he juovat sitä (xxxxxxxxxx)stä. Siihen ei voinut kuolla, mutta aine aiheuttaa ikäviä palovammoja ja rakkuloita jos sitä esim. joutuu jo käsille. Miksi tein tämän? Koska minun oli pakko. En voinut enää estää itseäni tekemästä sitä. En voinut ajatella muuta kuin että teen sen. Alunperin tarkoituksenani oli laittaa rotanmyrkkyä mutten saanut sitä käsiini tarvittavassa ajassa.
Ja jälkeenpäin? Tunsin valtavaa helpostusta, ja hyvänolon tunnetta. Tekoni, ja sen suraukset olivat ravinneet minua.
Tämän tapahtuman kuvaus ei vaikuta mielestäni uskottavalta, mutta siinä on kuitenkin hienon tarinan aineksia.

Käytitkö viemärinpuhdistusainetta? Joutuivatko työkaverisi sairaalahoitoon?

Kiinnostuin myös tästä sukupuoli-identiteetin ongelmasta. Koetko ahdistavana mikäli et voi ilmaista sukupuoltasi? Kamppailetko kenties henkisesti ristiinpukeutumisen tarpeen kanssa?

Minulle syntyi vaikutelma, ettet ole kovin perehtynyt tietoturvallisuuteen, joten eikö sinua huoleta tunnustaa julkisesti syyllistyneesi törkeään pahoinpitelyyn? Vai haluatko kenties kertoa teostasi siksi, että saisit kaipaamaasi apua ja sinut otettaisiin vihdoin vakavasti?

Teacher
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 39
Liittynyt: Su Joulu 29, 2013 1:24 am

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Teacher » Su Tammi 12, 2014 5:52 pm

HrZ kirjoitti:
Tulin tänne koska , 1: En luota Suomi24 yksityisyys suojaan. 2: Koska arvelin että Murha.infossa
käyvät ne ihmiset joilta voisin saada oikeasti hyviä neuvoja tilanteeseeni kelvottomien
vastausten sijaan. Mutta ehkä ennenkaikkea juuri 1. kohdan tähden.
1. BullShittiä... Vai niin ;) ja perustuu mihin OLETTAMUKSEEN
sun yksityisyyden suojahan ei oo kiinni foorumista vaan ihan jostain muusta, kuten sen olisit älykkäänä jo osannut googlettaa.. en ala listaamaan keinoja huolehtia näistä.
2. niin kauan kun murha foorumille ei ole mitään tasotestejä, on täälläkin samoja tavallisia ihmisä kuten muillakin foorumeilla.

.. muuhun löpinään en jaksa vaivautua edes kommentoimaan.. paitsi tuohon Barack Obama heittoon, no LoL.
Kannattaa lukea foorumin ohjeet ennenkuin bullshittiä rupeaa kirjoittamaan hyvä herra Z. :)
Ja Suomi24:n vieressähän on tuo suora linkki Poliisin anonyymille vihjelinajlle, joten
se on pieni turn-off jo itsestään. Joten kyllä, tämä foorumi on turvallisempi kuin Suomi24.
Googleta itse, jos haluat, ja jos kuvittelet että Google tietää kaiken. :)

Jos et vaivaudu kommentoimaan muihin asioihin, niin voit pysyä threadinstä ulkona.
Taidat olla oikea Obama -fanboy. Mutta ei se mitään, simple minds think alike. Ja niitä
löytyy Obaman porukoista paljon. Cheers mate.
" The Sandman's coming in his train of cars
With moonbeam windows and with wheels of stars
So hush you little ones and have no fear
The man-in-the-moon he is the engineer "

Teacher
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 39
Liittynyt: Su Joulu 29, 2013 1:24 am

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Teacher » Su Tammi 12, 2014 6:03 pm

The Lurker kirjoitti:Moikka Teacher! Olen lurkannut vuosia foorumia ja nyt vihdoin päätin rekisteröityä, että voin kysellä sinulta yksityiskohtia tarinastasi.
Teacher kirjoitti: Lisäsin kerran koemielessä vahvaa puhdistusainetta erääseen (xxxxxxxx)een , koska halusin nähdä mitä se tekee ihmisille kun he juovat sitä (xxxxxxxxxx)stä. Siihen ei voinut kuolla, mutta aine aiheuttaa ikäviä palovammoja ja rakkuloita jos sitä esim. joutuu jo käsille. Miksi tein tämän? Koska minun oli pakko. En voinut enää estää itseäni tekemästä sitä. En voinut ajatella muuta kuin että teen sen. Alunperin tarkoituksenani oli laittaa rotanmyrkkyä mutten saanut sitä käsiini tarvittavassa ajassa.
Ja jälkeenpäin? Tunsin valtavaa helpostusta, ja hyvänolon tunnetta. Tekoni, ja sen suraukset olivat ravinneet minua.
Tämän tapahtuman kuvaus ei vaikuta mielestäni uskottavalta, mutta siinä on kuitenkin hienon tarinan aineksia.

Käytitkö viemärinpuhdistusainetta? Joutuivatko työkaverisi sairaalahoitoon?

Kiinnostuin myös tästä sukupuoli-identiteetin ongelmasta. Koetko ahdistavana mikäli et voi ilmaista sukupuoltasi? Kamppailetko kenties henkisesti ristiinpukeutumisen tarpeen kanssa?

Minulle syntyi vaikutelma, ettet ole kovin perehtynyt tietoturvallisuuteen, joten eikö sinua huoleta tunnustaa julkisesti syyllistyneesi törkeään pahoinpitelyyn? Vai haluatko kenties kertoa teostasi siksi, että saisit kaipaamaasi apua ja sinut otettaisiin vihdoin vakavasti?
Hei. Ja kiitos palautteesta.

En ole huolissani tietoturvallisuudestani. Miksi? Koska sana on vapaa, enkä kerro täällä valheita enkä esitä uhkauksia tyyliin; " Huomenna, klo bla,bla bla, tässä paikassa bla , bla bla ", jne.
No mitä tällä on sitten tietoturvallisuuden kanssa tekemistä? No, jos joku pikku " Foba "
sattuisi tästä threadista kiinnostumaan niin, siitä vaan. Ei se pikkumies voi kuitenkaan paljoa
tehdä koska todisteita ei ole olemassa. Vai, odottaako joku minun puhuvan näistä asioista
ihan vapaaehtoisesti , ja kasvotusten jos joku " Foba " sitä minulta pyytää?
Ja sitäpaitsi, poliisin jo rajalliset resurssit olisi hyvä käyttää esim. netti pedofiilien yms.
etsimiseen. Se olisi ihan hyvä juttu se. /Thumbs up.

En ole ristiinpukeutuja. Sukupuoli identieteetti on muutakin kuin mitä laitat päällesi.
" The Sandman's coming in his train of cars
With moonbeam windows and with wheels of stars
So hush you little ones and have no fear
The man-in-the-moon he is the engineer "

Teacher
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 39
Liittynyt: Su Joulu 29, 2013 1:24 am

Re: " Katso ihmistä.. "

Viesti Kirjoittaja Teacher » Su Tammi 12, 2014 7:30 pm

Selvenny edelliseen viestiini;

Mitä nyt joskus ostan kengät ja housut esim. naisten vaateosastolta jne. Ne kun jo kokonsa
puolesta sopivat päälleni paremmin kuin miesten vaatteet.

Mutta muuten, tämä ei ole se juttu miksi tulin tänne alunperin, enkä voi ryhtyä ruotimaan tätä
täällä. Pitkä, ja monimutkainen juttu joka tuskin kiinnostaa ketään.
" The Sandman's coming in his train of cars
With moonbeam windows and with wheels of stars
So hush you little ones and have no fear
The man-in-the-moon he is the engineer "

Vastaa Viestiin