Mansikkanainen

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja pop »

Kyllä se tullut ossaltasi selväksi palstan lukijoille, mitä luulet puhelinten olleen, ja ole vapaasti sitä mieltä.

Tällä hetkellä oikeusasteessa on katsottu toisin.

Jos haluat keskustella asiasta, sille on oma aihealue. Ilmoitin siksi että sain haltuuni koko etp:n jossa on itselleni aikaisemmin tuntematonta tietoa koskien muiden poliisien todistuksesta puhelimien säilytyksestä, käytöstä, käyttäjistä, käyttötavoista j -ajoista jne jne. Siellä on pajon Aarnion väittämän vastaista todistusaineistoa; teknistä sekä henkilötodistelua, kolleegoiden (ja puhelinten käyttäjien) osalta, josta en ole ollut aiemmin tietoinen.

Mansikkanainen, joka ei ollut kenenkään mukaan tiedottaja puhelin oli yhteydessä Aarnion luureihon, jotka paikantuivat huumeluuroen kanssa samoihijin sijainteihin, samoihin aikoihin.
Aina kun mahdollisuus, Aarnio väittää että syy on Pasilan väistötilat ja muiden hallussa, eikä hänen asuntonsa, mutta hän myöntää vain pakolliset kuten paikantumiset mansikkanaisen kanssa samaan aikaan jne.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Millaisia johtopäätöksiä te muut olette vedelleet mansikkanaisen roolista tässä Aarnio jupakassa? Mitä järkeä on kuskailla "naisystävää" pitkin varastoja, autotalleja, hotelleja ja viestitellä tälle poliisilaitoksella säilytetyllä virkapuhelimella?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

vimi
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: To Kesä 07, 2007 10:45 pm

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja vimi »

Eiköhän se rooli ole tullut selväksi edellä, ei kai sitä naisystävää voi kotiinkaan viedä. Missä sanotaan, että Aarnio säilytti virkapuhelintaan poliisiasemalla eikä kantanut sitä mukanaan?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Miten tämän mansikkanaisen Nurmijärven varastoon älyttiin tehdä kotietsintä? Tehtiinkö se Saaran vihjeestä?

Miten te miehet kutsutte sellaista naisystävää tai millaisena pidätte sellaista naisystävää, joka ei pysty kertomaan ajankohtia, jolloin olisi miesystäväänsä tavannut?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja CSI »

Pieni liekki kirjoitti: Miten te miehet kutsutte sellaista naisystävää tai millaisena pidätte sellaista naisystävää, joka ei pysty kertomaan ajankohtia, jolloin olisi miesystäväänsä tavannut?
Lojaali? Huonomuistinen?

Eihän Aarniokaan muista kaikkea. Eikä Matti Vanhanen.

Juuri nyt en muista.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

vimi
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: To Kesä 07, 2007 10:45 pm

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja vimi »

Pieni liekki kirjoitti:Miten tämän mansikkanaisen Nurmijärven varastoon älyttiin tehdä kotietsintä?
Esimerkiksi mansikkanaisen oman kertoman perusteella?

TobiasW
Harjunpää
Viestit: 316
Liittynyt: Ma Heinä 29, 2019 4:31 pm

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja TobiasW »

Miksi Pili kyselee tästä naisesta näin paljon? Spämmääkö tahallaan, vai onko taustalla jokin ihan ”vilpitön” tarkoitusperä?

Avatar
Susku London
Roger Murtaugh
Viestit: 893
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja Susku London »

TobiasW kirjoitti:Miksi Pili kyselee tästä naisesta näin paljon? Spämmääkö tahallaan, vai onko taustalla jokin ihan ”vilpitön” tarkoitusperä?
Varmaankin kyseessä on tiedonhankinta omiin tutkimuksiin. Niistä hän sitten tekee johtopäätöksiä.
Susku London, korruption vastustaja
Lataa Naakan kirja Ulvilan surmasta! (Salasana on ulvila) https://drive.google.com/file/d/1VxnVEZ ... 3n6mH/view
BLOGI:
http://anneliauer.com
LIITY seuraajakseni:
http://twitter.com/SuskuLondon

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Sain luettua läpi esitutkintapöytäkirjan 8060/R/11794/13/Li/2, joka on koottu valmiiksi 15.1.2016. Kyseinen pöytäkirja sisältää hyvät kuvat esimerkiksi Mansikkanaisen hallinnoimasta kellarikomerosta ja sieltä Prisman muovikassin sisältä taltioiduista esineistä ja vaatteista. Ilmeisesti esineet ovat alun perin peräisin "Saaralta", mistä ne ovat päätyneet poliisin haltuun ja edelleen Mansikkanaisen varastokomeroon.

Hassua oli, että Mansikkanaisen kellarikomerossa oli hyllyllä kolmen valkoisen Orthexin valkoisen mustasankaisen ämpärin alla aikalailla samannäköinen valkoinen muoviämpäri, jollainen löytyi Aarnion Porvoon omakotityömaatontilta. Sama ämpäri ei kuitenkaan ole kyseessä, koska Mansikkanaisen kellarikomeroa on oltu kuvaamassa vasta elokuussa 2015.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Pieni liekki kirjoitti:
Pe Joulu 06, 2019 11:18 am
Ilmeisesti esineet ovat alun perin peräisin "Saaralta", mistä ne ovat päätyneet poliisin haltuun ja edelleen Mansikkanaisen varastokomeroon.
Tarkoititko "...päätyneet Jari Aarnion haltuun..."?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

teppo kirjoitti:
Pe Joulu 06, 2019 5:41 pm

Ei vaan poliisin haltuun. Kummasti asiat ovat alkaneet ainakin itselleni aueta paremmin, kun sain joululahjapaketin keskusrikospoliisilta eilen.

Pe Joulu 06, 2019 5:59 pm

Kiistikö Aarnio missään vaiheessa, että hänen naisystävänsä varastosta kotietsinnässä löytyneet tavarat olisivat olleet häneltä peräisin?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

teppo kirjoitti:
Pe Joulu 06, 2019 6:51 pm

Miten te miehet määrittelette tässä käsillä olevassa tapauksessa poliisin naisystävän? Eroavatko toisistaan mitenkään naisystävä, naispuolinen tuttava tai nainen mahdollisena tietolähteenä? Voisiko kyseessä olla poliisitoiminnassa syntynyt tilanne, jossa nämä käsitteet ovat yhdistyneet ilman sen syvällisempää intiimisuhdetta?

Minulle on jäänyt vähän epäselväksi, onko Jari Aarnio sanonut oikeastaan mitään oleellista mansikkanaiseen tai komerossa säilytettyihin tavaroihin liittyen.

Mansikkanaisen kuulustelussa 21.10.2015 ei esimerkiksi kyselty lainkaan Tolvasen syntymäpäiviin liittyvistä kuvioista. Oleelliset osat naisen kuulusteluista käsitykseni mukaan puuttuivat, koska julkisesta esitutkinta-aineistosta puuttuvat kokonaan aiemmat kuulustelut tai niistä tehty yhteenveto. Kuulustelut on käyty 26.6.2015, 5.7.2015, 25.8.2015 ja 28.8.2015. En tiedä, miksi samaa todistajaa on täytynyt kuulla yhteensä viisi erillistä kertaa ja ylipäänsä vasta 1,5 vuotta Aarnioon kohdistuneen pidätyksen jälkeen.

Tietääkö kukaan, miten syyttäjä on alun pitäen löytänyt tämän todistajan kuultavaksi? "Saaran" kauttako vai jonkun poliisin???
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja pop »

Vittu Aarnion kännykkä, kertomus ja huumeluurien sijaintitiedot täsmäsivät mansikkamaisen kertomuksiin.
Ymmärrän ettei nicht schuldigille ole selvää että jokaista oikeuden käynnissä tullutta yksityiskohtaa ei kirjata tuomioon, mutta oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että kyseessä oli "salarakas" sekä se että Aarnio itse myönsi "takavarikoineensa" videot Saaralta josta ne päätyivät mm Mansikkanaisen jemmaan, sekä (muistaakseni) Aarnion autotalliin).

Kukaan, ei edes Aarnio tai muut poliisit puhuneet henkilöstä tiedottajana sekä lisäksi, kyseessä ei voinut olla tiedottajan suojelu; naiselle viestittiin Aarnion virkapuhelimesta, joka oli "mystisesti kastunut" ja viestit saatiin palautettua vasta oikeudenkäynnin loppumetreillä, joita Aarnio ei kiistänyt.

Ei siis ollut kummallakaan vaihtuvia prepaid numeroja ja luureja. Sijainti ei ole kovin vaikea selvittää teletiedoista kun nunero ei ole prepaid, joten se on rekisteröity tietylle henkilölle, tiettyyn osoitteeseen.

No mitä sulta vois odottaakaan, esim osannut googlaamalla esim "mansikkanainen" käyttää itsekkäästi vaivannäköön muiden kyselyn kustannuksella, käsitelty foorumilla useaan otteeseen aiemmin, mutta saahan sitä palstan täytettä, jonne muut asiat hukkuu muille lukijoille.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Mansikkanainen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

pop kirjoitti:
La Joulu 07, 2019 12:11 am
Vittu Aarnion kännykkä, kertomus ja huumeluurien sijaintitiedot täsmäsivät mansikkamaisen kertomuksiin.
Ymmärrän ettei nicht schuldigille ole selvää että jokaista oikeuden käynnissä tullutta yksityiskohtaa ei kirjata tuomioon, mutta oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että kyseessä oli "salarakas" sekä se että Aarnio itse myönsi "takavarikoineensa" videot Saaralta josta ne päätyivät mm Mansikkanaisen jemmaan, sekä (muistaakseni) Aarnion autotalliin).

Kukaan, ei edes Aarnio tai muut poliisit puhuneet henkilöstä tiedottajana sekä lisäksi, kyseessä ei voinut olla tiedottajan suojelu; naiselle viestittiin Aarnion virkapuhelimesta, joka oli "mystisesti kastunut" ja viestit saatiin palautettua vasta oikeudenkäynnin loppumetreillä, joita Aarnio ei kiistänyt.

Ei siis ollut kummallakaan vaihtuvia prepaid numeroja ja luureja. Sijainti ei ole kovin vaikea selvittää teletiedoista kun nunero ei ole prepaid, joten se on rekisteröity tietylle henkilölle, tiettyyn osoitteeseen.

No mitä sulta vois odottaakaan, esim osannut googlaamalla esim "mansikkanainen" käyttää itsekkäästi vaivannäköön muiden kyselyn kustannuksella, käsitelty foorumilla useaan otteeseen aiemmin, mutta saahan sitä palstan täytettä, jonne muut asiat hukkuu muille lukijoille.
Käräjäoikeudessa Aarnio on todennut mansikkanaiseen liittyen mm. seuraavaa:
Aarnio kertoi (23.6.2015) olleensa menossa naisystävänsä luokse Nurmijärvelle, koska kyse
oli ilmeisesti mansikoista. Aarnio oli käyttänyt leasingautoa mansikoiden hakemiseen, koska
Nurmijärvellä käynnit olivat liittyneet tietolähdetoimintaan ja olleet normaalia tiedonhankintaa.
Näköjään käräjäoikeuden tuomiossa on puhuttu Aarnion ja "Saaran" Nurmijärvellä asuneesta naisystävästä, joten oletan "Saarankin" olleen mansikkanaisen tuttavapiiriin kuuluneita henkilöitä. Aarnio on itse puhunut jossain kohdissa Nurmijärvellä asuneista tuttavista, joihin ilmeisesti myös mansikkanainen lukeutuu. Onko tietoa, missä roolissa mansikkanainen oli niissä 50-vuotisjuhlissa silloin heinäkuussa 2011?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Vastaa Viestiin